Murha-aseet

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Murha-aseet

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Tässäpä raportti testistä jonka viikonloppuna kaverini kanssa tein.

Kun en ollut päässyt kokeilemaan AJS:n satulan alle nahkarotsia, menin pettyneenä baarikaapilleni ja otin muutaman paukun.

Hetken päästä soitti eräs tuttuni, jolla oli tullut vaimonsa kanssa edellisiltana erimielisyyksiä ja oli joutunut ulkoruokintaan, ts. nukkumaan toimistonsa sohvalla ja nyt olisi "atomidarra", eli olisiko minulla siihen helpotusta.

Lupasin mennä hätiin ja otin baarikaapista täyden lekan Seagramin Kanadalaista linnunmaitoa, ilmoittaen vaimolleni, että menen kaverilla käymään.

Vaimo ei sanonut siihen mitään, joten oletin sen suostumukseksi aikomukseeni.

Tilasin taksin ja tuota pikaa olin kaverin firman ovella, jossa hän kurjaakin kurjemman näköisenä odotteli.

Luikimme toimiston puolelle.

Ensimmäiset kupit juotuamme, ohjailin juttua hieman tämän bodomin tarinan suuntaan, josta kaverinikin tuntui tietävän melkoisesti.

Siinä paukkuja tipotellessamme, kaverini kysyi, josko lavastaisimme tilanteen miten se koko juttu oli tapahtunut, eikä minua tarvinnut kahdesti käskeä.

Kaverini firma on sellainen, joka vuokraaa ja myy erikoistehosteita niitä tarvitseville ammattilaisille, ja olin tutustunut häneen jo stunt-aikoinani aikoja sitten.

Painuimme varaston puolelle ja levitimme pressun ikään kuin teltan pohjaksi.

Vedimme narun kahden hyllyn väliin, jonka varaan levitimme kankaan(lakanan, jonka hain toimiston sohvalta), sillä meillä ei ollut oikeaa telttaa eikä haluja sellaisen rikkomiseen.

Kaverini runsaasta puukkovalikoimasta valitsin Kauhavalaisen ja Morapuukon.

Astaloa sitten mietimme hieman pitempään, ennen kuin kaverini huomasi UFO:n pienoismallin, jossa oli laakea "anturaosa", jonka hän irroitti.

Olimme siinä puuhaillessamme ottaneet koko ajan hieman kuppia, joten olo taisi olla känni puolella.

Kaverini kaivoi jostain kätköstä "Dolly Patronan", joka olisi uhrimme.

Se oli silikonista tehty nukke, joka oli jo paljon maailmaa nähnyt (toisin kuin Tuulikki tai Irmeli ikinä pääsivät näkemään), mutta se ei ollut este kokeellemme.

Kaverini laittoi vielä pari "veripussia" "Dollyn puseron alle, selkäpuolelle, jotta koe olisi hieman aidomman oloinen.

Sain puettavakseni halarit ylleni, sillä sain esittää surmaajaa tässä kokeessa, eikä ajatus mitenkään viehättänyt minua.

Vaadin, että kirjoittaisimme edes jonkinlaisen synopsin tapaisen, tai käsikirjoituksen, että homma maistuisi enmmänkin teatterilata ja päädyimme synopsikseen.

Ok. homma oli valmis.

Hyökkäsin teltan kimppuun, jonka helmoille olismme laittaneet erilaisia painoja ikään kuin jalusnaruiksi.

Oikeassa kädessäni oli puukko, sillä olen oikeakätinen ja vasemmassa oli "astalo".

Puukolla silpasin ison reiän teltan kylkeen, kuten surmaajakin oli kaiketi tehnyt, sitten katkaisin harjanarun, jolloin lakana losahti maahan aivan löysänä, jolloin minun ei tarvinnut toista päätä katkoa.

Näin "Dollyn" pään, johon suuntasin mojovan iskun, jolloin kallo rusahti ilkeästi.

Meinasin oksentaa.

Tuikkasin Moralla "Dollya" kaulansyrjään, jolloin käteni luisti puukon terään, tehden peukalon hankaan pienen haavan.

Kaverini sanoi stop tykkänään ja haki puukkokoelmastaan sellaisen puukon, jossa oli stoppasit kahvan ja terän välissä, joka esti käden luisun terälle ja lisävammojen saannin.

Olin sillä aikaa kääntänyt "Dollyn" mahalleen ja aloin roimia puukolla selkäpuolta.

Olin jälleen oksentaa, enkä pystynyt kuin kahdeksaan iskuun, kun minun oli pakko lopettaa.

Haalarini olivat yltä päältä "veressä" (leffaveri ei ole aina välttämättä ketsuppia, jotkin mehutkin käyvät), joten en olisi voinut ne päällä lähteä mihinkään liikkumaan, sillä joku olisi luullut minua heti jonkin onnettomuuden uhriksi.

Peukalon hankaan saamani haavan lisäksi, olin saanut puukosta myös puolustus vammoja kädensyrjään, johon stopparit olivat kuluttaneet jonkinlaiset jäljet, sillä "Dolly" oli nukeksi aika sitkeää sorttia.

Mitä tämä tyhmä koe sitten todisti muuta, kuin suunnatonta typeryyttäni.

En tidä, mitä se jatkossa tulee aiheuttamaan yöunilleni, mutta en ole pariin yöhön oikein kunnolla nukkunut, liskojen yön takia.

Saattaahan siihen vaikuttaa sekin, että otimme lopuksi melkoiset kännit, mutta raakaa touhua se minusta ainakin oli ja pyydän anteeksi uhrien omaislta, jos olen heitä tämän kokeen julkaisemisen kautta loukannut

konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Hyvä, ettei pahemmin käynyt. Pate(bodomveteraani) aikoinaan teki tuon saman testin omasa pihassaan, oikealla teltalla, tosin muovipuukolla. Siinäkin onneksi vain käsi nyrjähti.

Tässä oli kuitenkin hyvät ainekset mukana, UFO ja pumpattava Barbara.

No mikä oli tutkimuksen tulos?

groot
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 11:18 pm
Paikkakunta: Dublin Ireland the funny country

Viesti Kirjoittaja groot »

Isohko kivi mahdollisesti uimapuvun sissassa, jolloin siita tuli tehokas ase. Kiven pitaminen kadessa ilman mitaan apuvalineita tuskin oli tai on mahdollista. Puukko sen sijaan oli......?
---------
Allekirjoitus.

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Pakko todeta, että on teillä Herrat harrastuksia! 8)

sellaisen päätelmän voinen tehdä, että veriteon tekijäkään ei aina selviä vammoitta. Rankkaa duunia.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Bodomin tutkijaryhmä päätyi aikoinaan astaloon, joka olisi varrellinen. Siksi kait Nilsiltä eryisesti kysyttiin, oliko telttakeppikivessä särmiä, vai oliko se pyöreäpintainen. Tuolloin tiedettiin, että Irmelin kasvojen vammoissa näkyi teräväsärmäisen astalon jälkiä. Ilmeisesti myös Sepin ohimovammssa. Tämä ei tosin ilmennyt oikeudenkäynissä, kun taas Irmelin vamma mainittiin.

Laakea kivi valittiin "sijaiskäsijäksi" ilmeisesti vain koska kivi oli "kadonnut", eikä muutakaan ollut tarjota tilalle. Jotakin lisäoletuksia jätettiin kertomatta/selvittämättä, koska tilanne oli vaikeasti selitettävissä. Mutta ainakin pihdeistä puhuttiin paljon.

Uhrien jäljistä oli todella huonot tiedot, ainakin julkisuuteen. Veikkaanpa, ettei parempia ollut olemassakaan ja siksi tehtiin tutkimus luista vielä 45 vuoden päästä.

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6541
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

konsta kirjoitti:
Uhrien jäljistä oli todella huonot tiedot, ainakin julkisuuteen. Veikkaanpa, ettei parempia ollut olemassakaan ja siksi tehtiin tutkimus luista vielä 45 vuoden päästä.
Siitä huolimatta sinä konsta olet poissulkemassa, jopa sileäpintaisen kiven tekovälineenä - vaikka tekovälineestä ei mitään tietoa ollut olemassakaan.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

En ole siinä asemassa, että sulkisin mitään pois. Krp:n omat tutkimukset vaan viittaavat erillaiseen aseeseen. Heidänpä tämä asia on.

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6541
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

konsta kirjoitti:En ole siinä asemassa, että sulkisin mitään pois. Krp:n omat tutkimukset vaan viittaavat erillaiseen aseeseen. Heidänpä tämä asia on.
Mutta olet siinä asemassa, että yrität kirjoituksillasi vääristellä vammoja.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5207
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

Konsta; kiviä on monen mallisia, myös teräväsärmäisiä isoja kiviä, joista saa muuten paremman otteenkin kuin tasapyöreän laakeasta.

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6541
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Murha-aseet.

Viesti Kirjoittaja awa »

Hessu52 kirjoitti:
Hyökkäsin teltan kimppuun, jonka helmoille olismme laittaneet erilaisia painoja ikään kuin jalusnaruiksi.

Oikeassa kädessäni oli puukko, sillä olen oikeakätinen ja vasemmassa oli "astalo".


Peukalon hankaan saamani haavan lisäksi, olin saanut puukosta myös puolustus vammoja kädensyrjään, johon stopparit olivat kuluttaneet jonkinlaiset jäljet, sillä "Dolly" oli nukeksi aika sitkeää sorttia.
Aivan mielettömän hieno demonstraatio Hessu - tuskin onnistuisi ilman "salmisaarta".

No - leikki sikseen - tuossa Hessun esimerkissä tulee esille juuri se, jonka olen kertonut moneen kertaan tosielämästä - hyökkääjä yleensä loukkaa itsensä puukottaessaan - koska käsi liukuu terälle.

Aiemmin luulin, että puukottajan verta ei välttämättä jää tekopaikalle jos puukossa on turvakahva, joka estää käden luisumasta terälle - mutta saatuani tiedon siitä millainen Boismannin puukon kahva oli - ajattelin että ulkopuolista verta on pakko löytyä teltasta.

No me kaikki tiedämme ettei ulkopuolisen verta teltasta ole löytynyt.

- KIITOS HESSU - todistit kliinisellä esimerkillä sen - joka on käytännössäkin 100 % sti varmennettu :D
Viimeksi muokannut awa, To Elo 30, 2007 12:35 am. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Loka kirjoitti:Konsta; kiviä on monen mallisia, myös teräväsärmäisiä isoja kiviä, joista saa muuten paremman otteenkin kuin tasapyöreän laakeasta.
Niin on.

Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Olivat tappovälineet sitten minkälaisia tahansa, niin kyllä tappopuuha varmasti on henkisesti niin kova rasite, että sen haluaa sulkea pois mielestään.

Minkälaista sitten olisi herätä rumiskasan päältä yltä päältä verisenä ja muistamatta illan tapahtumista alkoholin nauttimisen takia juurikaan mitään, niin se mahtaa olla kova juttu.

Tietenkin, jos miettii Gussen tilannetta, hänhän ei ollut tuntenut tyttöjä kovinkaan kauan, joten saattaisi olla, ettei mitään henkistä traumaa siltä puolelta olisikaan, varsinkin, jos hän on tuntenut, että jompi kumpi , tai kumpikin tytöistä on ollut häntä kohtaan jotenkin veetumainen.

Sepi sitten on taas ollut hyvä kaveri jo kauan, mutta usein se onkin se paras kaveri, joka saa pahiten turpaanssa, tai peräti kuolee, kun lukee noita kännissä tapahtuneita tappojuttuja.

No oikeus on Gustafssonin vapauttanut syytteistä, ja niihin on uskominen.

Mitä sitten tulee tuohon astloteoriaan, niin laakeaa kiveähän esitti Helena Ranta uusissa ruumiinavauspöytäkirjoissa ja sen puoleen minäkin kallistun, koska Nisse oli kuulusteluissa sanonut, että he olivat hakanneet PYÖREÄLLÄ kivellä telttakepit kiinni maahan.

Mikä sen helpompi olisi ollut ottaa käteensä teltan vierestä, kuin siihen jätetty kivi?

Muistini mukaan puukoista joku oli sellainen, missä olisi olleet nuo käden liukumisen estävät "tapit", jolloin puukottaja ei olisi loukannut itseään.

Jäikö sellainen puukko kateeseen?

Jos puukotus olisi suoritetu Mora, tai Kauhavalaisella, tai yleensäkin perinteisellä puukolla, olisi puukottaja taatusti loukannut myös itseään ja silloin hänekin vertaan olisi löytynyt teltasta.

Kyllä siitä minunkin saamastani haavasta verta sen verran tuli, vaikka näytteeksi saakka, vaikkei iso haava ollutkaan.

"Dolly Patron" ei ole jonkun vitsiniekan kirjoituksesta huolimatta mikään puhallettava barbara, vaan "aito mallinukke", joita käytetään filmeissä silloin, kun mahdollisimman todellinen kuva halutaan antaa katsojalle, kuten räjähdyksissä uhrina kuollut ilman kättä, tms.

Se jäi mietityttämään, miten murhaaja sai itsensä niin puhtaaksi verestä, ettei kukaan kiinnittänyt häneen huomiota, vaikka alueella kaikesta päätellen oli liikkunut paljon porukkaa jo heti aamusta lähtien.

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6541
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

Hessu52 kirjoitti:
Muistini mukaan puukoista joku oli sellainen, missä olisi olleet nuo käden liukumisen estävät "tapit", jolloin puukottaja ei olisi loukannut itseään.

Jäikö sellainen puukko kateeseen?

.
Aivan samaa muistelin - että Sepon puukko olisi kuvattu juuri tuon kaltaiseksi.

Siinä oli niinsanotusti turvakahva. Jos tuota puukkoa kiilusilmä käytti - todennäköisesti ei hänen verta tekopaikalta löytyisi puhumattakaaan siitä että olisi loukannut omia käsiään.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Välttämättä turvakahvakaan ei ehkä olisi estänyt sitä, etteikö suurempaakin hankaumaa olisi syntynyt ja sen myötä myöskin jokunen pisara vierasta verta pirskottunut telttaan.

Itsehän kykenin lyömään ainoastaan kahdeksan kertaa, sillä pokka ei kestänyt karskilla karjulla pitempään pahoinpitelyyn.

Onhan sanottu, ettei teltasta ole sittenkään otettu tarpeeksi näytteitä, eli sattumanvaraisesti sieltä täältä, kun on haluttu tietää uhrien sijainteja.

Ajallisestihan koko murhasessioon, ei mennyt kuin muutama sekunti, eli koko tapahtumaan olisi kulunut aikaa noin puoli minuuttia.

Se on niin lyhyt aika, että uhrien shokkitila on saattanut pitää heidät hiljaisina, tai hämmästys on ollut niin suuri, etteivät heistä vasta kuin viimeinen hengissä ollut, ole saattanut käsittää, mikä on edessä, ja sekin on "halvaannuttanut " hänet niin, ettei ääntäkään ole kuulunut.

Nyt kun tuon kokeemme jälkeen ajattelee tuota tapahtumaa, niin se näyttää paljon selvemmältä, kuin koskaan aiemmin, eli se miten tekijä ja uhrit ovat toimineet.

Sanon tekijä, sillä ei siellä niemessä ole ollut kuin yksi tekijä, se on varmaa, joten salaliittoteoriat voitaneen panna mappi Ö:hön.

konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Hessu52 kirjoitti:Itsehän kykenin lyömään ainoastaan kahdeksan kertaa, ..
No huh, onkohan tuo ihan terveelllistä?

Vastaa Viestiin