Gustafssonin vammojen aiheuttaja

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Avatar
Xerxes
Axel Foley
Viestit: 2214
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2013 12:11 am

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Viesti Kirjoittaja Xerxes »

Misri kirjoitti:^ Sitä ei kai kukaan meistä pysty sanomaan, mikä on ollut syy riidalle, joka on johtanut poikien keskinäiseen yhteenottoon. Hyvinkin voi olla, että tytöt ovat olleet vaikuttimena riitaan. Ja Sepon osalta motiivina osaksi, se tyttöjen suojelun tarve. Se, että Seppo on tyttöjen kanssa sulkeutunut telttaan ja NGlle on annettu ymmärtää, ettei sinne ole tulemista. Ei sinänsä ole logiikan vastaista. Kaikki olivat jo väsyneitä kiihtymyksen aiheuttamasta tilasta ja sitä pois pääsyäkin kunniallisesti retkeltä oli mietittävä. Eikä Seppo tiennyt välttämättä edes sitä, minkälaiset vammat NG oli saanut. Seppo oli tuntenut NGn jo monen vuoden ajalta, ja olivat tiiviisti kaveeranneet keskenään. Kaiketi näin pitkässä kaveruus-suhteessa oppii tuntemaan toisen luonnetta jonkin verran ja käyttäytymistä niin selvin päin kuin humalatilassa. Ilmeisesti Sepolle oli aiemmista tapahtumista muodostunut käsitys, että jos NGllä on hallinta pettänyt, ei hän kuitenkaan vahingoittaisi kavereitaan. Eli on kuitenkin luottanut NGhen, että kyllä se siitä rauhoittuu kun saa miettiä asioita omassa rauhassaan ja aamun valjetessa päästään vielä yhteisymmärrykseen sopuisesta kotiin lähdöstä.
Tuossa Misri esittää omia arvioitaan - nuo eivät ole faktatietoja. Syyttäjä kyllä esitti vastaavia ajatuksia, mutta oikeudenkäynnissä ei olettamukselle ole löytynyt tukea. Se on vain yksi olettamus muiden joukossa, johon ei ole todisteita. Voidaan esittää sellainenkin teoria, että edellisenä iltana Gustafsson ja Boisman tosiaan tapasivat Keskiniemessä kioskimiehen ja Assmanin, jotka olivat siellä ongella ja vähän oli ryyppykin päällä. Nuo "aikamieskalastajat" menivät Assmanin mökille juopottelemaan, ja saivat yöllä päähänsä lähteä säikyttelkemään leiriläisiä. Tilanne kuitenkin karkasi käsistä ja kävi niin kuin kävi. Kavereilla oli sekä teräase, että lyöntiväline, joku astalo. Assman oli sitten lavastamassa ja kioskimies vei tavarat huolellisesti piiloon niin että niitä ei ole vieläkään löydetty. Kengät jätettiin löydettäviksi. Tällaisia vaihtoehtoja voi kuvitella monenlaisia. Ne ovat vain teorioita.
Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Viesti Kirjoittaja Misri »

Xerxes kirjoitti:

En sentään satuja täällä sepitä. Vaikka niitäkin on välillä kiva kevennykseksi täältä lukea. :lol: Vaan kyllä nämä tekemäni päätelmäni ovat lähtöisin tutkinta-aineistosta.
Avatar
Xerxes
Axel Foley
Viestit: 2214
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2013 12:11 am

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Viesti Kirjoittaja Xerxes »

Misri kirjoitti:
En sentään satuja täällä sepitä. Vaikka niitäkin on välillä kiva kevennykseksi täältä lukea. :lol: Vaan kyllä nämä tekemäni päätelmäni ovat lähtöisin tutkinta-aineistosta.
Niin ovat, mutta ne ovat melko yhteneväisiä syyttäjän teesien kanssa. Käräjäoikeudessa kuitenkin syyttäjän "teesit" kumottiin kohta kohdalta, niin että mitään faktaa ei jäänyt jäljelle.

Tässä mielessä sekä syyttäjän että Misrin näkemyksiä voidaan pitää "satuiluna", koska kylmät faktat eivät niitä tukeneet. Yrityshän oli kova, siitä ei voi syyttää, mutta "satuilua" ei voida pitää todistamisena. Käytännössähän syyttäjän perustelut kaatuivat yksi toisensa jälkeen. Ne olivat teoreettisia toiveita ilman faktatietoja. Sanotaan, että ehkä ei "satuja", mutta kylläkin "satuilua".

En silti ota jyrkkää kantaa suuntaan tai toiseen, mutta en voi nimetä varmaa tekijää, vaikka mielessäni on muutamia hyviä ehdokkaita syyllisiksi.
Avatar
Xerxes
Axel Foley
Viestit: 2214
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2013 12:11 am

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Viesti Kirjoittaja Xerxes »

Tämä "oikea syyllinen" askarruttaa edelleen.

GUSTAFSSONIN VAMMAT, kuka aiheutti?

Kyllä NG on ollut aika ruhjotun näköinen ja huonokuntoinen silminnäkijöiden kuvausten perusteella. Samaa arvio on ollut potilasta hoitaneilla lääkäreillä. Voidaan kysyä, onko NG aiheuttanut vammansa itse? Vaikuttaa siltä, ja tuntuu hyvin todennäköiseltä, että ei ole aiheuttanut vammojaan itse. Sitten voidaan kysyä, että olisiko hänen vammansa aiheuttanut Boisman? Ruumiinavauspöytäkirjan mukaan Boismanilla on ollut vain vähäistä hankaumaa vasemmassa käsessä, oikeassa kädessä ei ole ollut pöytäkirjan mukaan mitään. Vaikuttaa hyvin todennäköiseltä, että myöskään Boisman ei ole vammojen aiheuttaja. Realistisesti ajatellen lienee paikalla ollut muitakin henkilöitä, ja vammojen aiheuttaja on hyvin todennäköisesti seurueen ulkopuolinen henkilö. Nämä johtopäätökset vaikuttavat hyvin todennäköisiltä. Sitten voidaan kysyä, kuka ulkopuolinen? Niin kysyä voidaan, mutta kukaan ei vastaa. Itse syyllinen ei luonnollisesti vastaa, ja puolueettomia silminnäkijöitä ei ole ollut paikalla.

Voidaan ajatella, että tämä ulkopuolinen on fyysisesti vahva,häikäilemätön ja melko älykäs, koska on kyennyt pysymään tavoittamattomissa. Aivan nuori ja kokematon hän ei liene. Todennäköisesti hänellä on ollut vaikeuksia väkivaltaisuutensa vuoksi, ja mahdollisesti ollut tekemisissä poliisin kanssa jo ennen tuota tapausta, ja todennäköiusesti myös sen jälkeen. Taipumus psykopatiaan on hyvin mahdollinen.
Luonteeltaa äkkipikainen suurella todennäköisyydellä. No tällaisia henkilöitä löytyy lähipiiristä. On pieni mahdollisuus, että tekijä on melko lailla ulkopuolinenkin, jota ei ole osattu epäillä, mutta aivan tavallinen luonne hänellä ei ole. On kumma, että tämä rikos ei ole selvinnyt. Sekin saattaa olla mahdollista, että tekijää on suojeltu vaikutusvaltaiselta taholta.
ANDYROM
Hetty Wainthropp
Viestit: 457
Liittynyt: La Elo 15, 2009 10:02 pm

Re: Gustafssonin vammojen aiheuttaja.

Viesti Kirjoittaja ANDYROM »

On kumma, että tämä rikos ei ole selvinnyt.
Samaa aina silloin tällöin ihmettelen. Periaatteessa tekijä ilmoittautuu jossakin ja jollakin tavalla. Ettei sitten kioskimies, siinähän on yksi "laulanut". Onko muita? ( tai siis on tunnustaneita aina Arskaa myöten tietenkin )
Vastaa Viestiin