Kopla - 9

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Loka kirjoitti:
Teen olettamuksen sen perusteella, etten ole yhdenkään bodom-palstalaisen nähnyt kirjoittavan "pidän syyllisenä mahdollisesti kioskimiestä". Voin toki olla väärässäkin, kyse oli oletuksesta. (en ole lukenut toukokuun tekstejä, jos siellä joku niin sanoo, olkoon niin)
Veikkaisin, että kioskimiehellä on melko suuri kannattajajoukko. Sen saattoi päätellä oikeudenkäynnin aikaisista lehtikirjoituksistakin, joissa monet paikalliset asukkaat ilmaisivat oman epäilyksensä. Myös Bodom-keskustelussa on ollut aika-ajoin koviakin mielipiteitä kioskimiehen puolesta. R.Kolin kuulustelussa mielstäni ilmaistaan myös siihen suuntaan, tuskin hän kioskimiestä olisi muuten erikseen maininnut.

Kioskimies on ollut ehkä poliisin ykkössuosikki, heti alussa ja sitten vuonna 1969. Vaikka häntä ei olekkaan voitu sulkea pois kiistattomasti, niin minä en ole erityisen innostunut asiasta. Kioskimiehessä on jotakin samaa, kuin kello kuuden miehessä, eli vyörytystä, epäilyn heisjastamista pois oman "omista". Kylämurhan dynamiikkaa.
karra
Sofia Karppi
Viestit: 412
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 2:16 pm

Viesti Kirjoittaja karra »

Eikös se ole outoa, että nykypäivän rikostutkijat pelkäisivät ruveta tekemään Arskasta rikostutkintaa vain sen takia, että hänen isä veteli naruista 60 luvulla ja sai pidettyä poikansa vapaana lahjomalla määrättyjä tahoja.

Eikait näitten 60 luvun narustavetelyjen tarvitsisi tulla esille millään tavalla nykypäivänä,jos vain näin poliisi haluaa.
teltta puukko ja viimeinen erhe.
Pharaoh
Martin Beck
Viestit: 847
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 1:46 pm
Paikkakunta: poistunut keskuudestanne Hejaciin.

Viesti Kirjoittaja Pharaoh »

karra kirjoitti:Eikös se ole outoa, että nykypäivän rikostutkijat pelkäisivät ruveta tekemään Arskasta rikostutkintaa vain sen takia, että hänen isä veteli naruista 60 luvulla ja sai pidettyä poikansa vapaana lahjomalla määrättyjä tahoja.

Eikait näitten 60 luvun narustavetelyjen tarvitsisi tulla esille millään tavalla nykypäivänä,jos vain näin poliisi haluaa.
Juuri näin. Jos rikosilmoitus on todella tehty, asia on varmasti tutkittu, ja tyhjäksi todettu. Tämän Zodiac-jutun Wagner on vetäissyt täysin hatusta. Arskalla ja Zodiacilla ei ole todellisuudessa minkäänlaista kosketuspintaa.
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Pharaoh kirjoitti: Juuri näin. Jos rikosilmoitus on todella tehty, asia on varmasti tutkittu, ja tyhjäksi todettu. .

Et siis tiedä, että ilmoitus olisi tehty. Voisit kysyä häneltä suoraan?
nightowl
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Ti Touko 15, 2007 8:48 pm

Viesti Kirjoittaja nightowl »

Pharaoh kirjoitti:
karra kirjoitti:Eikös se ole outoa, että nykypäivän rikostutkijat pelkäisivät ruveta tekemään Arskasta rikostutkintaa vain sen takia, että hänen isä veteli naruista 60 luvulla ja sai pidettyä poikansa vapaana lahjomalla määrättyjä tahoja.

Eikait näitten 60 luvun narustavetelyjen tarvitsisi tulla esille millään tavalla nykypäivänä,jos vain näin poliisi haluaa.
Juuri näin. Jos rikosilmoitus on todella tehty, asia on varmasti tutkittu, ja tyhjäksi todettu. Tämän Zodiac-jutun Wagner on vetäissyt täysin hatusta. Arskalla ja Zodiacilla ei ole todellisuudessa minkäänlaista kosketuspintaa.
Siis Sinun mukaasi:
Arska kävi kiltisti lukiota Helsinginseudulla?
Ei mennyt Jenkkilään v. 1960?
En sano, että vaikka olisi mennyt Jenkkeihin, hänellä olisi kosketuspintaa Zodiaciin.
Ehkä hänen jollain kaverilla kuitenkin oli??
Jollain henkilöllä, jolla oli kontaktipintaa Arskaan?
:?:

Wagnerin jutussa ihmetyttää, miksi Arska olisi luullut, että kaikki 4 Bodomilla kuolivat. Ei kai hän voinut matkustaa niin pian, ettei ehtinyt saada tietää eri medioista, että yksi jäi henkiin? Lukutaitoinen hemmo kuitenkin oletettavasti, todennäköisesti hyvin fiksu. Lehdet alkoivat suoltaa juttua jo ensimmäisenä arkipäivänä ja radio kaiketi jo aikaisemmin. Telkkarikin oli jo keksitty Suomessakin.
:?:
Pharaoh
Martin Beck
Viestit: 847
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 1:46 pm
Paikkakunta: poistunut keskuudestanne Hejaciin.

Viesti Kirjoittaja Pharaoh »

konsta kirjoitti:
Pharaoh kirjoitti: Juuri näin. Jos rikosilmoitus on todella tehty, asia on varmasti tutkittu, ja tyhjäksi todettu. .

Et siis tiedä, että ilmoitus olisi tehty. Voisit kysyä häneltä suoraan?
Niin voisin. Sinäkin voisit.
nightowl
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Ti Touko 15, 2007 8:48 pm

Viesti Kirjoittaja nightowl »

Pharaoh kirjoitti:
konsta kirjoitti:
Pharaoh kirjoitti: Juuri näin. Jos rikosilmoitus on todella tehty, asia on varmasti tutkittu, ja tyhjäksi todettu. .

Et siis tiedä, että ilmoitus olisi tehty. Voisit kysyä häneltä suoraan?
Niin voisin. Sinäkin voisit.

Kunnianarvoisa Pharaoh

miksi et vastannut kysymyksiini 9.09?

Tiedostanet, että ne kaikki: koulunkäynnit & matkustamiset on tarkistettavissa; pitää vain nähdä vaivaa.
Jos siis kukaan A:n kaveri ei kerro.
Silti ehkä pitää tarkistaa.
Eikö?
:?:
Luulo ei ole tiedon väärti.
:!:
Pharaoh
Martin Beck
Viestit: 847
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 1:46 pm
Paikkakunta: poistunut keskuudestanne Hejaciin.

Viesti Kirjoittaja Pharaoh »

nightowl kirjoitti:

Voithan tarkistaa ne jos haluat. Mutta oletko sitä mieltä, että täysin viattoman henkilön menneisyyden yksityiskohtien kertominen julkisella foorumilla on tarpeellista?
Avatar
Quorthon
Jane Marple
Viestit: 1034
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 5:37 pm
Paikkakunta: Tshernobyl, UKR

Viesti Kirjoittaja Quorthon »

Minä olen sitä mieltä, ettei Pharaoh voi tässä ketään syylliseksi tai syyttömäksi julistaa. Ja olen täysin oikeassa, koska minun on helppo olla.
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Pharaoh kirjoitti: Voithan tarkistaa ne jos haluat. Mutta oletko sitä mieltä, että täysin viattoman henkilön menneisyyden yksityiskohtien kertominen julkisella foorumilla on tarpeellista?
Mikähän täällä on ollut tarpeellista?
Kaskisaari

Viesti Kirjoittaja Kaskisaari »

Wagner ei vastannut asialliseen kysymykseeni. Miten Arska liittyy Bodomilla tapahtuneisiin havaintoihin? Oliko Arska toinen kalatajista, kello kuuden mies jne jne? Jos Arska oli Bodomilla kaverinsa kanssa niin pakkohan joku havainto on olla.
Avatar
Quorthon
Jane Marple
Viestit: 1034
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 5:37 pm
Paikkakunta: Tshernobyl, UKR

Viesti Kirjoittaja Quorthon »

Wagner on useampaan otteeseen kertonut havainnosta murhaniemestä lähteneestä veneestä, jonka laidassa oli ollut sinistä...?
Pharaoh
Martin Beck
Viestit: 847
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 1:46 pm
Paikkakunta: poistunut keskuudestanne Hejaciin.

Viesti Kirjoittaja Pharaoh »

Urho kirjoitti:
Pharaoh kirjoitti: Voithan tarkistaa ne jos haluat. Mutta oletko sitä mieltä, että täysin viattoman henkilön menneisyyden yksityiskohtien kertominen julkisella foorumilla on tarpeellista?
Mikähän täällä on ollut tarpeellista?
Vastaapa itse.
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Keskusteluissa pitkään mukana olleet tietävät hyvin kuka on Arska ja kuka on Wagner. Siis oikeat nimet ja toimenkuvat suunnilleen. Uskon myös, että rikosilmoitus on tehty, ja asiaa on tutkittu sen verran, että on todettu, että ei ole todisteita asiaan liittyen. Jos on samanlainen taskukello, joka on kadonnut ja samanlaisia varusteita, joita on kadoksissa, niin kysymyksessä voi hyvinkin olla keräilijä, joka on kiinnostunut asiasta niin paljon, että on hankkinut samanlaisia esineitä, joita on kadoksissa. Esim. kellon kaiverruksista tai yksityiskohdista on voitu todeta, että kysymyksessä on eri kello, kuin mikä on kadoksissa. Tässä puhun siis Arskasta. Nämä ovat arvailuja, mutta näinkin voi olla, se on hyvin mahdollista.

Tietysti olisi kiintoisaa kuulla, missä esim. kyseiset henkilöt olivat rikoksen tapahtuma-aikana. Vaikka olisivat olleet Bodomillakin, ei se todistaisi vielä mitään. Olihan siellä ollut paljon porukkaa eri paikoissa, osa lähempänä osa kauempana. Olivathan siellä lintupojatkin, ja vieläpä kävivät murha-aamuna retkeilijöiden teltan lähellä todeten sen romahtaneeksi, ja havaitsivat teltan riekaleiden päällä makoilevan miehen, jota he pitkään mainitsivat NG:ksi, ehkäpä aivan oikein. Siinä tapauksessa se rantaan kätkeytyjä oli todennäköisesti jollakin tavalla sekaantunut tuohon rikokseen, ja oli siis joku ulkopuolinen. Mahdollinen murhaaja. Teoriassa ei tietysti ole mahdotonta, etteikö joku siitä ns. kopla-9:stä tietäisi jotakin tästä asiasta, olihan ainakin osa heistä liikkunut myös Bodomin alueella, en tiedä kyllä, oliko juuri sinä yönä. Kovin on sekava juttu!
Pharaoh
Martin Beck
Viestit: 847
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 1:46 pm
Paikkakunta: poistunut keskuudestanne Hejaciin.

Viesti Kirjoittaja Pharaoh »

Sariola kirjoitti:Teoriassa ei tietysti ole mahdotonta, etteikö joku siitä ns. kopla-9:stä tietäisi jotakin tästä asiasta, olihan ainakin osa heistä liikkunut myös Bodomin alueella, en tiedä kyllä, oliko juuri sinä yönä. Kovin on sekava juttu!
Sen verran tiedettiin mitä lehdestä luettiin.
Lukittu