Bodomin vaalea mies

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Jukka kirjoitti:
Sariola kirjoitti:Mielestäni on selvää, että jo tuolloin poliisit ovat tutkineet:
1)Hänen kenkänsä, joskaan DNA tutkimuksia ei silloin tunnettu
2)Hänen sukkansa todetakseen onko niillä kävelty metsäpolulla
3)Hänen jalkapohjansa todetakaseen onko niillä kävelty metsässä vähintään 800 m. ...................................
Poliisi haravoi myös maaston, josta ei löydetty verijälkiä.

Gustafsson on todistettavasti loukkaantunut murhien aikaan, joten kengät on todennäköisesti kuljettanut 800 metrin päähän sellainen henkilö, joka tapauksen yhteydessä ei ole loukkaantunut siten, että verta olisi alkanut vuotaa.
Hyvä. Samaa mieltä. Tosin on olemassa pieni mahdollisuus, että NG on loukkaantunut vasta myöhemmin, mutta sekin edellyttää, että paikalla on ollut ulkopuolinen henkilö, joka on iskenyt NG:tä erillisessä yhteenotossa. Ja mikä sitten olisi tuon ulkopuolisen henkilön koko osuus tapahtumissa.

Kärpästen pörräämisestä aamulla verisissä haavoissa kertoi eräs todistaja.

Loogisesti ajatellen näyttää siis enemmän kuin todennäköiseltä, että NG ei ole liikkunut loukkaantumisensa jälkeen mihinkään teltalta, vaan hän on ollut käytännössä liikuntakyvytön. Kengät olisi siinä tapauksessa kuljettanut ulkopuolinen henkilö. Ja siitä nouseekin esiin kysymys, kuka oli tuo henkilö?

Tätä tilannetta on vaikea muutoin selittää järkevästi! :x
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Sariola kertoo taas totuuksi omalla tavallaan, eli niin kutsuttua muunnettua totuutta.

Kuka on todistanut, että Gusse on loukkaantunut murhien aikaan, tai pienellä mahdollisuudella niiden jälkeen.

Nyt Sariola jättää sen pois, että Gusse on voinut loukkaantua mahdollisesti jopa ennen surmia ja tämä väittämäni on jopa suurempi totuus, kuin Sariolan molemmat yhteensä.

Uhrien vammat ovat erilaiset, eli Gussella matalaenergisen iskun tuottamat, jollaisia saa kioskilla tappelujen yhteydessä, kuten eräs asiantuntijaprofessori oikeudessa kertoi.

Näin ollen Gusse on voinut kännissä kaatua, tai pudota jostain ja satuttaa naamansa, jota on hoidettu teltassa, jolloin Gussen veret ovat sinne jääneet.

Liian usein nämä muutamat kirjoitajat unohtavat tämänkin mahdollisuuden, eivätkä veritutkijatkaan ole sitä missään kumonneet sen takia, kun kukaan ei ole sitä välttämättä heiltä kait kysynyt, vai onko?

Espoon käräjäoikeus on kuitenkin Nils Gustafssonin todennut syyttömäksi, mutta se ei silti estä spekuloimalla asioita.
Jukka
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 1:06 pm

Viesti Kirjoittaja Jukka »

> Nyt Sariola jättää sen pois, että Gusse on voinut loukkaantua mahdollisesti jopa ennen surmia ja tämä väittämäni on jopa suurempi totuus, kuin Sariolan molemmat yhteensä.

Todisteet kumoavat tämän. Loukkaantuminen edellyttäisi jonkinlaista fyysistä käsikähmää leiriläisten kesken ennen surmia. Tappeluun viittaavaa älämölöä eivät todistajat ole kuitenkaan murhaniemeltä kuulleet.

> Uhrien vammat ovat erilaiset, eli Gussella matalaenergisen iskun tuottamat, jollaisia saa kioskilla tappelujen yhteydessä, kuten eräs asiantuntijaprofessori oikeudessa kertoi.

Nissen ja Tuulikin vammat olivat lähes samankaltaisia eikä merkittävää eroa ollut.
Viimeksi muokannut Jukka, Ma Joulu 03, 2007 4:13 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
groot
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 11:18 pm
Paikkakunta: Dublin Ireland the funny country

Viesti Kirjoittaja groot »

Jukka kirjoitti:>
Nissen ja Tuulikin vammat olivat lähes samankaltaisia eikä merkittävää eroa ollut.

.
Tama kai on vuoden vitsi? Luehan uudestaan ne Tuulikin vammat tuolta FAQ-osiosta. Vammat eivat todellakaan olleet samankaltaiset.

Helpotetaan loogikko-Jukan ymmartamisprosessia:
Anja Tuulikki Mäki
- kaksi ruhjehaavaa pääkamarassa
- sisäänpainaumamurtuma kallossa
- verenvuotoa pääkamaraan
- ruhjoutumista isoihin aivoihin
- hankautuma kaulassa
- ruhjehaava oikean käden nimettömässä


Kerrohan mita samankaltaista naissa vammoissa Gustafssoniin verrattuna on?
---------
Allekirjoitus.
Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Wagner »

Mitä edelläolevalla jorinalla on tekemistä Bodomin vaalean miehen kanssa ?
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Jos lukee ilman ennakkoasenteita nuo kuvaukset uhrien vammoista, niin kyllä niissä on paljon yhteistä kaikissa neljässä tapauksessa.

Kaikkia on isketty painavalla kovalla esineellä päähän. Esim. NG on saanut painavan iskun kasvoihin vasemmalle puolelle aiheuttaen useita luunmurtumia kasvojen luissa, ja toisen vasemman korvan yläpuolelle ohimoon. Kumpikin on varmaan ollut tainnuttava. TM on saanut kaksi painavaa iskua päähänsä ylhäältä päin. Ne ovat aiheuttaneet kallon murtumisen sisäänpäin. Saman tapaisia on kahdella muullakin. Ei noissa mitään suurempaa eroa ole. Myös NG:llä on hengenlähtö ollut lähellä.

Minä kyllä epäilen, että iskujen antaja oli juuri tuo klo 6:n mies. Tosin se itse hyökkäys lienee tapahtunut jo paljon ennen klo kuutta.
Merivuokko
Jane Marple
Viestit: 1004
Liittynyt: La Heinä 07, 2007 7:26 pm

Viesti Kirjoittaja Merivuokko »

:oops:
Ketään tekijä ei jätä henkiin. :oops:
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Merivuokko kirjoitti::oops:
Ketään tekijä ei jätä henkiin. :oops:
Ei tuo liene mikään aksiooma tai teoreema. Kyllä joku voi jäädä henkiin ja on usein jäänytkin. Ei kaikki uhrit aina kuole.
Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5207
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

Sariola kirjoitti:Ei tuo liene mikään aksiooma tai teoreema. Kyllä joku voi jäädä henkiin ja on usein jäänytkin. Ei kaikki uhrit aina kuole.
Nyt puhutaan tilanteessa, joka oli vähän Tulilahden jälkeen. Koko Suomi etsi Nyyssösen ja Pakkasen tappajaa.

Murhaaja päättää tappaa teltallisen nuoria -päättää myös ettei varmista kaikkia. Loogista? Onko, Sariola? Muut?
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Loka kirjoitti:
Sariola kirjoitti:Ei tuo liene mikään aksiooma tai teoreema. Kyllä joku voi jäädä henkiin ja on usein jäänytkin. Ei kaikki uhrit aina kuole.
Nyt puhutaan tilanteessa, joka oli vähän Tulilahden jälkeen. Koko Suomi etsi Nyyssösen ja Pakkasen tappajaa.

Murhaaja päättää tappaa teltallisen nuoria -päättää myös ettei varmista kaikkia. Loogista? Onko, Sariola? Muut?
Saattaa yhden uhrin henkiin jääminen olla myös vahinko. Ei voida varmuudella sanoa, että se olisi ollut hatkittu teko. Niin, tai näin, kukaan ei tiedä. Jos tuo onkin epäilyttävää, niin ei se käy todisteeksi mihinkään.
awa
Angus MacGyver
Viestit: 6549
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

^^Onhan se hyvää tuuria, että jää henkiin tuollaisen murhaajan käsistä.

Jos Gustafsson olisi ollut teltalla alimmaisena sen voisi jotenkin vaikka ymmärtääkin - mutta - että oli ainoana selkeästi ulkopuolella kuin tarjottimella.

Murhaajalla ei selvästikään ole ollut kiire, joten hänen loogisuudessaan on kyllä ihmettelemistä :shock:
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Viesti Kirjoittaja skoone »

awa kirjoitti:^^Onhan se hyvää tuuria että jää henkiin tuollaisen murhaajan käsistä.

Jos Gustafsson olisi ollut teltalla alimmaisena sen voisi jotenkin vaikka ymmärtääkin - mutta - että oli ainoana selkeästi ulkopuolella kuin tarjottimella. Murhaajalla ei selvästikään ole ollut kiire joten hänen loogisuudessaan on kyllä ihmettelemistä :shock:
Joskus on kyllä ollut juttua siitäkin, että se tajuttomuus ei ollut mikään krooninen tila. Välillä ehkä NG havahtui ja yritti kömpiä teltasta ulos, mutta voimat eivät riittäneet ja hän rojahti uudelleen tajuttomana teltan päälle.
Muista lähdekritiikki!
awa
Angus MacGyver
Viestit: 6549
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

^^Joskus on ollut tosiaan juttua siitäkin ja vähän tuostakin - mutta uskoisin - että tunteja, jopa vuorokausia tajuttomana virunut ei ryömi tajuttomuuden ensiaskeleilla yhtään mihinkään - vaan on syvästi tajuton.

Kaikki tietysti on vain omaa arvailua 8)
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Loka kirjoitti:
Sariola kirjoitti:Ei tuo liene mikään aksiooma tai teoreema. Kyllä joku voi jäädä henkiin ja on usein jäänytkin. Ei kaikki uhrit aina kuole.
Nyt puhutaan tilanteessa, joka oli vähän Tulilahden jälkeen. Koko Suomi etsi Nyyssösen ja Pakkasen tappajaa.

Murhaaja päättää tappaa teltallisen nuoria -päättää myös ettei varmista kaikkia. Loogista? Onko, Sariola? Muut?
Vai päättikö sittenkkään mitään?Asiat vain karkaavat käsistä. Pystyn kuvittelemaan vielä monia vaihtoehtoja tapahtumille ja sille, että Nils jäi vielä henkiiin. Monet niistä ovat ihan yhtä todennäköisiä, kuin se, että Nils olisi surmanannut kaikki ystävänsä. Pystytkö sinä?

Nils on mahdollinen tekijä, kunhan vain tapahtumat ja verijäljet ensin selittettaisiin mahdolliseksi. Loppujen lopuksi teillä NG:n kannattajilla on vielä iso kuilu ylitettävänä ja toisaalta meillä vaihtoehtoisten teorioiden etsijöillä on oikeutuksemme.
Jukka
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 1:06 pm

Viesti Kirjoittaja Jukka »

awa kirjoitti:^^Onhan se hyvää tuuria, että jää henkiin tuollaisen murhaajan käsistä.

Jos Gustafsson olisi ollut teltalla alimmaisena sen voisi jotenkin vaikka ymmärtääkin - mutta - että oli ainoana selkeästi ulkopuolella kuin tarjottimella.

Murhaajalla ei selvästikään ole ollut kiire, joten hänen loogisuudessaan on kyllä ihmettelemistä :shock:
Merkit viittaavat siihen, että murhaajan tarkoitus ei ollut varmistaa, että Tuulikki ja Nisse olisivat varmasti kuolleet, koska kumpikaan ei ollut saanut puukoniskusta. Nissään henkiinjäämisessä ei ole mitään erikoista - aivan yhtä hyvin myös Tuulikki olisi voinut selviytyä.
Vastaa Viestiin