Bodomin vaalea mies

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Uta
Remington Steele
Viestit: 212
Liittynyt: Ma Joulu 02, 2013 10:40 pm

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja Uta »

ViestiKirjoittaja teemu » Pe Marras 30, 2007 10:25 am
Murhaviikon lopulla poliisilta tietymättömissä oli kolme paikalla ollutta miestä. Syksyllä kirjoitetussa Bodomin mysteeriossa kahta heistä on arveltu paikalla olleiden kahden pariskunnan miespuolisiksi jäseniksi, vaikkakaan se ei ole varmaa. Kolmas on jäänyt täysin tuntemattomaksi. Julkisuuteen päin tuntemattomaksi jäi myös auringonlaskun aikaan työmaalla käynyt seppä.
Tässä kohtaa kiinnostaa hiukan tuo tuntemattomaksi jäänyt seppä. Jospa hän olikin vain "naamioitunut" sepäksi, ja olikin todellisuudessa se Croisantin mainitsema omituisella nosturiautolla ajeleva, murhaajan pois paikalta (kartanolta?) kuljettanut henkilö?
En ole asiantuntija, mutta olen silti puolesta tai vastaan, tai sitten en.

kulkijatar
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: To Kesä 12, 2014 1:49 pm

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja kulkijatar »

Mun mielestä se Croiset'n näky on jollain tavalla symbolinen - se omituinen auto, eikös siinä näyssä ite selvänäkijä sanonu näkevänsä et se ois joku limonaadiauto, jossa on katto - no sehän viittais kioskiäijään, ja se barettipäinen mies vois olla Assmann nuorena. Siitä mukana olleesta naisesta en tiedä, jotain symboolia.

Olin ite aikoinaan aika paljon selvänäkijöiden kanssa tekemisissä, suurin osa niistä ei näe sillä tavalla et siitä on todellista hyötyä, kun ne näkee yksityiskohtia ja symboleja, mutta ei edes kronologisessa järjestyksessä.

Oikeita näkijöitä on ehkä pari kourallista, ehkä vielä vähemmän.

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja Misri »

^ Jos todella haluaa uskoa johonkin selvännäkijään, niin todeksihan ne näkemiset herkästi muuttuvat. Eikö se tämä Croiset ollut Ranskalainen, sikäli nuo autojen rättikatot ja baskerit ymmärtää. Tämä samainen Croiset'n yritti selvittää näkemällä myös Australiassa kahden nuoren tytön surmaa, mutta mitään vihjettä murhaajan kiinnisaamiseksi ne näkemiset, ei antaneet tutkijoille sielläkään.

kulkijatar
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: To Kesä 12, 2014 1:49 pm

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja kulkijatar »

Aitoja selvänäkijöitä on vähän - Niihin ei tarvitse uskoa, senhän näkee sitten mitä tuleman pitää elämässä - En suosittele ketään menemään selvänäkijälle ilman painavaa syytä, koska: kaikilla ihmisillä on ns. kuudes vaisto, toisilla vähemmän, toisilla enemmän, intuitio - Sitä voi käyttää eikä antaa kenenkään "ennustaa", ja aidon näkijän tunnistaa siitä että se näkee nykyisyyden ja menneisyyden, jättää tulevaisuuden rauhaan, näkee siis selvästi mitä on nyt, mitä on ollu, myös kuka - Ei puhu pelkästään romanttista soopaa rakastuneelle tai eksoottista mystiikkaa murhamysteeriosta ( ehkä Croiset ) - Näitä näkijöitä en usko että poliisi paljonkaan käyttää, voihan "selvästi" näkevä nähdä olettamuksiakin, paikan menneisyyttä - Aino Kassinen sano tästä tapauksesta: Kysykää Gustafssonilta - Sen voi tulkita monella tapaa

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja Misri »

kulkijatar kirjoitti:Aitoja selvänäkijöitä on vähän - Niihin ei tarvitse uskoa, senhän näkee sitten mitä tuleman pitää elämässä - En suosittele ketään menemään selvänäkijälle ilman painavaa syytä, koska: kaikilla ihmisillä on ns. kuudes vaisto, toisilla vähemmän, toisilla enemmän, intuitio - Sitä voi käyttää eikä antaa kenenkään "ennustaa", ja aidon näkijän tunnistaa siitä että se näkee nykyisyyden ja menneisyyden, jättää tulevaisuuden rauhaan, näkee siis selvästi mitä on nyt, mitä on ollu, myös kuka - Ei puhu pelkästään romanttista soopaa rakastuneelle tai eksoottista mystiikkaa murhamysteeriosta ( ehkä Croiset ) - Näitä näkijöitä en usko että poliisi paljonkaan käyttää, voihan "selvästi" näkevä nähdä olettamuksiakin, paikan menneisyyttä - Aino Kassinen sano tästä tapauksesta: Kysykää Gustafssonilta - Sen voi tulkita monella tapaa
Näin kaiketi on. Rikostutkinnassa on hyödyllisempää käyttää kuitenkin profiloijia tutkinnan apuna. Perustana on tutkimustieto miten rikos on tapahtunut ja miten se on tehty . Profiloinnissa tehdään tutkimustiedon lisäksi, lisäksi tilastoanalyyseja vastaavanlaisista selvitetyistä rikoksista. Suomessa on muutaman vuoden aikana kerätty yli 600:n henkirikoksen käsittävä tilastoaineisto.

Gyllis
Martin Riggs
Viestit: 637
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2012 6:12 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja Gyllis »

Misri kirjoitti:^ Jos todella haluaa uskoa johonkin selvännäkijään, niin todeksihan ne näkemiset herkästi muuttuvat. Eikö se tämä Croiset ollut Ranskalainen, sikäli nuo autojen rättikatot ja baskerit ymmärtää. Tämä samainen Croiset'n yritti selvittää näkemällä myös Australiassa kahden nuoren tytön surmaa, mutta mitään vihjettä murhaajan kiinnisaamiseksi ne näkemiset, ei antaneet tutkijoille sielläkään.
Etkös säkin Misri aikamoinen selvännäkijä ole, sillä näet NG:n syyllisyyden vaikka käräjäoikeus ei sitä nähnyt?

Lisäksi selvännäkemiseen ei paljon perusteita tarvita joten sehän sopii hyvin sun bodom-teorioihisi? :)
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.

"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja Misri »

Gyllis kirjoitti:
Misri kirjoitti:^ Jos todella haluaa uskoa johonkin selvännäkijään, niin todeksihan ne näkemiset herkästi muuttuvat. Eikö se tämä Croiset ollut Ranskalainen, sikäli nuo autojen rättikatot ja baskerit ymmärtää. Tämä samainen Croiset'n yritti selvittää näkemällä myös Australiassa kahden nuoren tytön surmaa, mutta mitään vihjettä murhaajan kiinnisaamiseksi ne näkemiset, ei antaneet tutkijoille sielläkään.
Etkös säkin Misri aikamoinen selvännäkijä ole, sillä näet NG:n syyllisyyden vaikka käräjäoikeus ei sitä nähnyt?

Lisäksi selvännäkemiseen ei paljon perusteita tarvita joten sehän sopii hyvin sun bodom-teorioihisi? :)
Eiköstä vaan, ettei minulla eikä myöskään käräjäoikeudella ole tarvetta minkäänlaiseen selvännäköisyyteen ole. Kylmät faktat saneelee sitä näkemistä. Käräjäokeuden päätöksiä sanelee laki. Ja minä taas olen itseni auktoritteetti, kuitenkin tosi tiukka sellainen, harha-askeleita en itselleni salli. :P

Boswell
Armas Tammelin
Viestit: 73
Liittynyt: Ti Touko 09, 2017 5:54 pm

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja Boswell »

Bodomin vaalea mies? Edelleenkin vahvistan teoriani. Tekijöitä oli kaksi, tekoaika 03.30-04.00. Kello kuuden mies oli tekijöiden isä? Miten murhaajat ja "tämä kello kuuden mies" häviävät kuin pieru Saharaan. Kaikki silminnäkijät näkevät hahmon, mutta tekijä "häviää", hei, kello kuusi aamulla. Ei havaintoja Kunnarlantieltä ja eikä mistään muualtakaan. Pitäisi varmaan keskittyä olennaiseen eikä heitellä mitään lavastusjutttuja. Muuten, fillari joka löytyi nykyisen vesirattaanmäen asuntoalueen lepikosta. Tietääkö kukaan, mitä maksoi polkupyörä 60-luvulla. Ihan vaan tiedoksi, aika paljon.
Kaverini arvio niistä ajoista n. 300 000,- markkaa, eli vuoden 63 jälkeen 3000,- markkaa. Vastasi varmaan n. kahden kk:n palkkaa.Fillareita ei heitetty noin vaan metsään, kuin nykyisin alepa pyöriä kanaaleihin. Yhteenvetona heittäisin: kello kuuden mies ei voinut tekijä. Syy: Verta on lentänyt siihen malliin, ettei kukaan tai ketään ja varsinkaan tekijä olisi kävellyt täysin verettömänä paikalta pois ja kadonnut. Lyhyesti,tekijä on jotenkin sidoksissa paikkaan ei kuitenkaan osavuotisena vaan paikallisena asukkaana ympäri vuoden. Lainaan tähän vielä tietolähdettäni: "Tekijä ei ole kukaan otsikoissa ollut, vaan joku, jota en tule ikinä sanomaan." Ja vielä kirjoittajan huomautus: Todellakin tämä keissi on yhden suvun/perheen hallussa,kukaan heistä ei tule ikinä kertomaan mitä tapahtui bodomilla helluntaina.

Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1384
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Polkupyörän hinta ei ollut tuollainen. Riippuen tietenkin polkupyörästä, mutta kymmenen ja kolmenkymmenentuhannen välillä hinnat liikkuivat. Kolmellasadallatuhannella olisi saanut kaksi - ellei kolme mopoa.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?

Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1384
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Tarkennetaanpa vielä. Mitä-Missä-Milloin 1961, painettu 1960, painatus alkoi 080960 ja päättyi 311060. Sieltä löytyi tietoja autojen hinnoista. Panen kolmen silloin yleisen automerkin hinnat:

Moskvitsh 407..........545.000,-
Trabant .................397.000,-
Volkswagen De Luxe...575.000,-

Sähköasentajien nokkamiehen viikon tilipussissa muistan nähneeni yhden "snellmanin" ja jotakin päälle. Oletuksella 12.000,-/viikko, on vuosiansio 624.000,-
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?

Samson
Lauri Hanhivaara
Viestit: 125
Liittynyt: Su Kesä 24, 2007 6:46 pm

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja Samson »

Kivilahden mielestä, siis jossain kohtaa mieli ollut näin, vaalea mies oli Vesilaitoksen Per-Åke G. Kivilahti piti tätä työnjohtajaa murhaajana. Lenkillä oli tuona aamuna ollut ja hikisenä palannut, kuten pitikin. En tiedä mitä Kivilahti satuilee, hänellä ei ole ihan puhtaat jauhot pussissa tämän tapauksen suhteen. On nähnyt, kuullut ja ollut mukana enemmän kuin kertoo, oli tekijä kuka tahansa.

Onko tuosta vesilaitoksen Per-Åke:sta mitään kuvia? Googlella löytyy joku Vestöön liittyvä PDF, jossa kuva on, mutta niin kaukaa, ettei siitä selvää saa.

Boswell
Armas Tammelin
Viestit: 73
Liittynyt: Ti Touko 09, 2017 5:54 pm

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja Boswell »

No niin, näsäviisaat. Tarkoitukseni ei ollut kysellä mitä maksoi mopo tai pyörä tai mikä oli kenenkin liksa ja montako satasta tai tonnia oli kenenkin taskussa palkkapäivänä. Idea oli siis siinä,miksi joku hylkäisi fillarinsa "vesirattaan mäelle" lepikkoon. Nyt ei ollut kysymyksessä "nykyajan" alepa tai kaupunki fillarit. Polkupyörät kun sattuivat olemaan arvotavaraa tuolloin. Okei, pilkku tai muut virheet hinnoissa taitaa mennä kategoriaan "cossus lapsus" lainatakseni jotain vakio kommentoijaa. Siis, heitän edelleen kysymyksen. Kuka oli Bodomin vaalea mies, joka nähtiin, mutta katosi kuin pieru saharaan. Aina täyty muistaa, että maisemat ovat muuttuneet, ja polkuja ko. metsässä on paljon. Mihin siis katosi kello 06.00 mies. Jonka joku näki, mutta kukaan ei yksilöi tuntomerkeistä huolimatta. Vastaukseksi ei oikein sovi Pentti Pirjo tai joku muu kysymykseen sopimaton henkilö. Jotenkin tuntuu siltä, että puoli Suomea oli paikalla ja muutama "turistiryhmä". Oikea kysymys lienee "että mikä päivä" ja "mikä vuosi". Tero Haapala oli tästä aivan 100% varma. Teon teki henkilö(t), jotka ovat jotenkin sidoksissa paikkaan. Mutta sulki "kioskimiehen" ulos teorioista. UGH. Olen pukhunut

Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1384
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Boswell kirjoitti:
La Marras 30, 2019 10:29 pm
No niin, näsäviisaat. Tarkoitukseni ei ollut kysellä mitä maksoi mopo tai pyörä tai mikä oli kenenkin liksa ja montako satasta tai tonnia oli kenenkin taskussa palkkapäivänä. Idea oli siis siinä,miksi joku hylkäisi fillarinsa "vesirattaan mäelle" lepikkoon. Nyt ei ollut kysymyksessä "nykyajan" alepa tai kaupunki fillarit. Polkupyörät kun sattuivat olemaan arvotavaraa tuolloin. Okei, pilkku tai muut virheet hinnoissa taitaa mennä kategoriaan "cossus lapsus" lainatakseni jotain vakio kommentoijaa. Siis, heitän edelleen kysymyksen. Kuka oli Bodomin vaalea mies, joka nähtiin, mutta katosi kuin pieru saharaan. Aina täyty muistaa, että maisemat ovat muuttuneet, ja polkuja ko. metsässä on paljon. Mihin siis katosi kello 06.00 mies. Jonka joku näki, mutta kukaan ei yksilöi tuntomerkeistä huolimatta. Vastaukseksi ei oikein sovi Pentti Pirjo tai joku muu kysymykseen sopimaton henkilö. Jotenkin tuntuu siltä, että puoli Suomea oli paikalla ja muutama "turistiryhmä". Oikea kysymys lienee "että mikä päivä" ja "mikä vuosi". Tero Haapala oli tästä aivan 100% varma. Teon teki henkilö(t), jotka ovat jotenkin sidoksissa paikkaan. Mutta sulki "kioskimiehen" ulos teorioista. UGH. Olen pukhunut
Jos et aio kysyä keneltäkään mitään, niin älä sitten kirjoita: "Tietääkö kukaan...". Ei myöskään kannata julkaista kaverin tyystin vääriä arvioita uskomatta ettei joku näsäviisas korjaa niitä oikeiksi.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?

MikaK
Jane Marple
Viestit: 1096
Liittynyt: Ke Syys 18, 2019 9:29 pm

Re:

Viesti Kirjoittaja MikaK »

Sariola kirjoitti:
Ti Joulu 04, 2007 1:40 pm
Joku kaipasi perusteluja ulkopuoliselle tekijälle. Käräjäoikeuden tuomiossa niitä on esitetty koko joukko. Tässä yksi;

"Tekovälineiden ja omaisuuden kateisiin jääminen sekä kenkien löytyminen yli puolen kilometrin päästä tekopaikalta tukee siten vahvasti johtopäätöstä, että surmaaja on ollut joku telttaseurueen ulkopuolinen henkilö."

Eli on kyllä esitetty perusteluja käräjäoikeuden tuomiossakin sille vaihtoehdolle, että tekijä on ulkopuolinen. Tuo on vain yksi monista.
Omaisuuden katoaminen ja kenkien löytyminen kauempaa sopivat myös hyvin semmoiseen teoriaan että Gustafssonilla on ollut apuri joka on haettu teon jälkeen moottoripyörällä. Hänen matkaansa on laitettu pahimpia todisteita ja sovittu että mene makaamaan teltan päälle. Nilsin kengissä on ollut verta joten ne oli luonnollisesti hävitettävä. Pahaksi onneksi paniikissa kiireellä poistuessa kengät tippuivat apurin kyydistä matkalle heti muutaman sadan metrin päähän. Kengät löytyivät siitä suunnasta jonne tuntemattoman kulkijan nähtiin poistuvan tekopaikalta.

Avoimia kysymyksiä:

-Miten kaukana Nils asui tekopaikalta? Olisiko siellä ehtinyt käydä ja palata näissä aikaikkunoissa?

-Millaista lähimaasto on? Oisko siellä voinut huomaamatta liikkua taluttaen ensin pyörää huomiota herättämättä?

-Oisko lähipiirissä kuvauksiin sopivaa apuria?

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Bodomin vaalea mies

Viesti Kirjoittaja dazu »

^Nuo apurit ja kotona käymiset voisi mielestäni unohtaa. Ne ovat todellinen pohjanoteeraus näissä pähkäilyissä. Jos Nils olisi teot tehnyt ja toiminut näin, että jää tekopaikalle makaamaan, niin ei hän siinä tapauksessa olisi missään välillä käynyt, eikä siellä olisi myöskään ollut mitään apureita käymässä.

Kengät ja muut tavarat oli minun käsittääkseni piilotettu... Jos Nils oli tekijä, miksi hän olisi piilottanut tavarat? Pyrkimys lavastaa teko ryöstömurhaksi?
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Vastaa Viestiin