NG:n liikkeet murhien jälkeen

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Sariola »

LIIKKUIKO GUSTAFSSON AAMULLA?

Ei ole olemassa yhtään ainutta havaintoa, että NG olisi liikkunut teltan ympäristössä tai edes ollut seisovassa asennossa. Silminnäkijät ovat todistaneet, että NG liikutti kättänsä tai jalkaansa, tai valitti. Kukaan ei ole kertonut nähneensä Gustafssonia seisovassa asennossa.

Joku kirjoittaja puhuu raahaamisesta. Missä olisivat raahausjäljet. Siitäkään ei ole mitään varmaa tietoa. On hyvin mahdollista, että NG tuli itse ulos telttaan leikatusta aukosta, mutta hänet tyrmättiin siihen teltan päälle. Näin mitään raahausjälkiä ei olisi syntynyt. Pidän tätä todennäköisimpänä tapausten kulkuna. Jälleen kannattaa täysin ohittaa se, mitä NG itse on kertonut ja mitä hän itse luulee. Se ei ole merkittävää. Hän on lukenut asiaa lehdistä ja kuullut muilta ihmisiltä. Hänellä ei liene mitään todellisia muistikuvia tapauksista sen jälkeen kun nuoret olivat menneet toisen kerran nukkumaan telttaan. Tämä näyttää todennäköiseltä.

Siis NG:N liikkeet murhien jälkeen: Makaillut teltan päällä, liikuttanut kättänsä tai jalkaansa, valittanut. Muusta liikkumisesta ei ole mitään tietoa. Jos on liikkunut, niin siitä ei ole todisteita.

Täällä joku nimimerkki on kirjoittanut, että NG on nähty seisovan telttapaikalla. Niin on nähty, mutta se oli edellisenä iltana. Tottakai silloin kaikki liikkuivat teltan lähettyvillä. Aamusta sensijaan ei ole ainuttakaan vastaavaa havaintoa.
ANDYROM
Hetty Wainthropp
Viestit: 457
Liittynyt: La Elo 15, 2009 10:02 pm

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja ANDYROM »

Sariola kirjoitti:LIIKKUIKO GUSTAFSSON AAMULLA?

Tässä on hyvä esimerkki siitä, että on muka hahmotettu tapausten kulku, vaikka ei ole sanottu kuin, että G on ryöminyt teltanaukosta itse ulos. No ei tuohon kovin paljon mielikuvitusta tarvitse. Jo aikoja sitten Klak-keskusteluissa kysyttiin, miksi ihmeessä G saattoi jäädä henkiin, kun muut oli saatu varmuudella puukotettua?
Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Wagner »

Mahdollisesti Nilsin kuviteltiin kuolleen.
Osallisuutensa tapahtumiin myöntänyt Arska on moneen kertaan toistanut sen, ettei uskonut kenenkään selvinneen telttasurmista hengissä lausuen "kun minä otan kiven maasta ja lyön sillä päähän, siitä ei kyllä kukaan enää nouse". Päähän lyöty oli pyrkinyt teltasta ulos.
Arska kuvasi telttasurmia "tappeluksi" ja mukanaan ollut Risto ilmoitti, että Arska olisi ollut asialla yksin ja ettei itse olisi ottanut tapahtumiin osaa.
Tämä Riston tunnustus yhteystietoineen on aikaa sitten annettu KRP:lle.
ANDYROM
Hetty Wainthropp
Viestit: 457
Liittynyt: La Elo 15, 2009 10:02 pm

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja ANDYROM »

Kunnioitettavaa sitkeyttä nimimerkki Wagnerilta. Monettakohan kertaa tämä sama kertomus on ollut esillä Arskasta ja Ristosta, ajallisesti tarinaa on isketty toistakymmentä vuotta. :lol:

No ei siinä mitään, mutta keissin päätutkijalla oli kyllä tiedossaan kaikki mahdollisuudet. Mutta jos Arska on tunnustanut, hänet pitäisi myös saada kiinni teosta eli sitoa tapaukseen. Päätimme A:n kanssa aikanaan, että meidän osalta tutkimus Espoon Arskasta saa jäädä, kun olimme dokumentoineet "fyysisen vamman miehen" osuuden. Arskan kohdalta totean vain:
paljon porua, vähän villoja!
Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Misri »

^ NGn teltasta ulos pääseminen ihmetyttää edelleen? Kun katsoo teltasta otettuja kuvia ja suurta viiltoaukkoa teltan seinämässä. Ja NGn verijälkien sijaintia, Niin NGhän on ollut siinä kuin tarjottimella. Kuitenkin murhaaja olisi toiminut hänen kohdallaan eriarvoisesti mitä tulee vammojen tuottamiseen. Toisekseen nyt kun täällä on jonkilainen yhteisymmärrys siitä kuinka verinen teltta on ollut sisältä. Ja kun tiedetään teltan pieni koko, kaikki neljä olisivat joutuneet nukkumaan siinä kyljittäin. Niin NGn paidan selkämyksen olisi täytynyt olla läpikastunut vuotoverestä. Kuitenkaan näitä siirtymisestä pakostakin aiheutuneita siirtoverijälkiä, ei teltan pinnassa havaittu. Missä vaiheessa NG on siirtynyt teltan päälle makamaan? Ja mitä ns. oletettu Kiilusilmä murhaaja on tehnyt tällä odottelu luppoajallaan. Näihin kysymyksiin ei NG itse kyennyt antamaan järkevää selitystä suoritetuissa kuulusteluissa.
ANDYROM
Hetty Wainthropp
Viestit: 457
Liittynyt: La Elo 15, 2009 10:02 pm

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja ANDYROM »

Wagner kirjoitti:Tämä Riston tunnustus yhteystietoineen on aikaa sitten annettu KRP:lle.
Silloin, kun tutkija T:n politiikka oli vielä avointa, tuli selväksi, että espoolaisesta liikemiehestä oli todella tehty ilmoitus.Asialla on kyllä sikäli totuuspohjaa.
KRP on aikanaan päättänyt, että asia ei johda mihinkään.
Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Wagner »

ANDYROM kirjoitti:KRP on aikanaan päättänyt, että asia ei johda mihinkään.
Niin, minkähän vuoksi ?
No, onneksi on myös korruptoimattomia poliiseja, joilla on moraalia.

8)
ANDYROM
Hetty Wainthropp
Viestit: 457
Liittynyt: La Elo 15, 2009 10:02 pm

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja ANDYROM »

Wagner kirjoitti:
ANDYROM kirjoitti:KRP on aikanaan päättänyt, että asia ei johda mihinkään.
Niin, minkähän vuoksi ?
No, onneksi on myös korruptoimattomia poliiseja, joilla on moraalia.

8)
Olisihan se huikaisevaa, jos saataisiin selville, että KRP:n tutkijoita on voitu lahjoa hiljaiseksi. Ei kai nyt kaikkia sentään?

Mitähän Arska Risto tekivät murhan aikaan Bodomilla, miksi he siellä silloin olivat? Olivatko he ongella ja sitten siitä vaan noin puukon ja kivien kanssa telttailijoita surmaamaan?
Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Wagner »

"Mitähän Arska Risto tekivät murhan aikaan Bodomilla"

Murhien aikaan ?
Murhasivat ?

Ei minulla ole tekemisistään muuta tietoa kuin Arskan tunnustus osallisuudestaan surmiin ja tuo Riston toteama "Arska oli siinä yksin" tarkoittaen kait kiistää olleensa itse paikalla.

8)
ANDYROM
Hetty Wainthropp
Viestit: 457
Liittynyt: La Elo 15, 2009 10:02 pm

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja ANDYROM »

Wagner kirjoitti:"Mitähän Arska Risto tekivät murhan aikaan Bodomilla"

Tarkennetaan kysymystä, mikä sai heidät lähtemään Bodomille tuolloin? Moni muukin on tunnustanut tehneensä tämän rikoksen. Kyllä ymmärsin tutkija T:n mukaan kaikki tunnustaneet käydyn läpi.
Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Wagner »

Mistä minä voisin tietää motiiveistaan ?
En mitenkään enkä lähde arvailemaan.

:shock:
Puliukko
Olivia Benson
Viestit: 742
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 10:21 pm

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Puliukko »

ANDYROM kirjoitti:
Wagner kirjoitti:"Mitähän Arska Risto tekivät murhan aikaan Bodomilla"

Murhien aikaan ?
Murhasivat ?

Ei minulla ole tekemisistään muuta tietoa kuin Arskan tunnustus osallisuudestaan surmiin ja tuo Riston toteama "Arska oli siinä yksin" tarkoittaen kait kiistää olleensa itse paikalla.

8)
Tarkennetaan kysymystä, mikä sai heidät lähtemään Bodomille tuolloin? Moni muukin on tunnustanut tehneensä tämän rikoksen. Kyllä ymmärsin tutkija T:n mukaan kaikki tunnustaneet käydyn läpi.
Herra Tuomisen puheisiin en luota pätkääkään. Sopisi hyvin itärajan taakse tai Kiinaan. Suomessa ei tällainen peli onneksi toimi. Sen totesi käräjäoikeus. Kyllä kylmä totuus on se, että Palon kirja oli lähtölaukaus tälle uudelle tutkinnalle. Pelissä oli KRP:n ja SUPO:n maine, ei niinkään tarkoitus ratkaista tätä rikosta. Naisihmisille tottakai tällaiset saippuaoopperat uppoavat, kuin veitsi voihin.
ANDYROM
Hetty Wainthropp
Viestit: 457
Liittynyt: La Elo 15, 2009 10:02 pm

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja ANDYROM »

Wagner kirjoitti:Mistä minä voisin tietää motiiveistaan ?
En mitenkään enkä lähde arvailemaan.
:shock:
Yritä edes, sano nyt jotain siitä, mikä sai nämä tyypit lähtemään Bodomille.
ANDYROM
Hetty Wainthropp
Viestit: 457
Liittynyt: La Elo 15, 2009 10:02 pm

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja ANDYROM »

Lainaus:Puliukko"Herra Tuomisen puheisiin en luota pätkääkään. Sopisi hyvin itärajan taakse tai Kiinaan. Suomessa ei tällainen peli onneksi toimi. Sen totesi käräjäoikeus. Kyllä kylmä totuus on se, että Palon kirja oli lähtölaukaus tälle uudelle tutkinnalle. Pelissä oli KRP:n ja SUPO:n maine, ei niinkään tarkoitus ratkaista tätä rikosta. Naisihmisille tottakai tällaiset saippuaoopperat uppoavat, kuin veitsi voihin."

Tätä poliisin haukkumista on riittänyt pitkin keskusteluja. Kumma kyllä historia toistaa itseään. Sama tuli vastaan Ulvilan tapauksessa.
Tuomisen sanotaan olleen Suomen Columbo. Ja kyllä hän merkittäviä selvityksiä toki tekikin, mm Kivinokan polttomurhat sekä Eveliinan murhan, siis ainakin nämä. Vain poliisilla on ollut kaikki mahdollisuudet tutkia asiaa, jos niitä nyt yleensä on ollut enää vuosikymmenien päästä. Uskon myös, että asian julkisuus laukaisi tutkinnan uudelleen, ei kai se nyt mikään uutinen ole. Näinhän KRP sanoo työskentelevänsä: joku juttu nostetaan uudelleen esiin. Mutta eipä ratkennut, epäilys jäi ja Bodom jäi tältä osin pimeäksi ikävä kyllä ja spekulaatiot jatkuvat.
Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: NG:n liikkeet murhien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Wagner »

ANDYROM kirjoitti:
Wagner kirjoitti:Mistä minä voisin tietää motiiveistaan ?
En mitenkään enkä lähde arvailemaan.
:shock:
Yritä edes, sano nyt jotain siitä, mikä sai nämä tyypit lähtemään Bodomille.
Lähtiväthän "lintupojatkin" pesiä etsimään. Ehkä Arska ja Ristokin etsivät pesää.

Tosin ei Bodomilta 1960 ole tehty ainoatakaan ilmoitusta bongatuista LINNUNpesistä.

Asian voi tarkistaa Eläinmuseosta: [email protected] .

8)
Vastaa Viestiin