Sivu 12/15

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2010 6:55 pm
Kirjoittaja pjpj
No se oli vaa mun mielipide,jota pidän todennäköisenä..Mut sehän ei ketää auta eikä vie asiaa suuntaa eikä toiseen..Valehtelut ja asioiden ristiinlöpinät ja veriroiskeet etenki kengissä ja valokuvat kertoo aika paljon..Se ei tee kenestäkää murhaajaa,mut jonkin asteisen valehtelun osoittaa..

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2010 7:06 pm
Kirjoittaja papillon
Se onkin eriasia, jos on mielipidee.
Kertomasi kohdat ovat askarruttavia, mutta niin on kamojen katoaminenkin, kenkämestan mieletön matka, vammojen, vähäisten tai vähäistä pahempien syntymekanismi, pärjääminen kuulusteluissa varsinkin -60, kloppina kun vastassa oli kokeneita tutkijoita.
Niin kuka muuten muuten se murhaaja olisi, ymmärsin että valehtelijalla tarkoitit NG tä ?
En ole oikein koskaan nähnyt kunnon erittelyä siitä mitkä NG n kertomuksissa olisi selviä valheita ja mikä taas menee kehnon muistin piikkiin.
Yksi tulee heti mieleen, ei tuoreeltaan kerro Citruksesta.
Syy siihen voi olla muukin kuin murhasyytteestä selviäminen, sinänsä älytön jos on valhe, sillä tyhjä flinda on olemassa tänä päivänäkin.

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2010 7:20 pm
Kirjoittaja pjpj
No ristiinpuhumisen ja valehtelun välillä on kyl eroa ja muistamattomuuden ja tahallisen muistamattomuuden välillä myös..Kaikki pienet,niiinku nää uimakeikat esim.ihan puuta heinää..Jos ei siihen aikaa iljenny mennä uimaa samaa aikaa tyttöjenkans,eikä edes sepinkaa kalsareis,ni kyl vaatii aikamoisii alfauroksen elkeitä,et tempasee Irmelin uimapuvun päälle..Tavaroiden katoaminen onki se ongelma,vaikkei olis ollukaa vakavat vammat,ni missä ne on tai minne viety..Oliko moottoripyöril ajettu,Kukaa tiedä..3 henkilöä kertoo et ääniä kuulu..Oliko puissa jotain?Kuinka laajalta alueelta järvi naarattii?Entä maastoetsintöjen laajuus?

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2010 7:25 pm
Kirjoittaja papillon
Naarattiin että savolaista naaratti.
No, ainakin kuvien perusteella niemien väli naarattiin, sekä arvatenkin ns. heittoetäisyys. Milä se onkaan, Hessulla 3m 75 cm ja muilla sitten enemmän, paitsi sariolalla joka jää ilman tulosta, dopingia.

Etsintäalueen laajuudesta en muista varmaksi ja tarkkaan, mutta semmoinen lukema on jäänyt päähän kuin 2x2 km.

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2010 7:27 pm
Kirjoittaja Hessu52
Joo papi, kyllä noi puukolla tökkimiset voi laskea liirumlaarumiksi, samaten se, ettei muka tiennyt ystäviensä kohtalosta kolmeen viikkoon sairaalassa.

Sen ajan sairaalassa ei olisi mikään asia pysynyt tupakkimieheltä salassa kolmea tuntia, saati kolmea viikkoa kauempaa.

Ja kuten Gusse -62 I-S haastattelussa kertoo, hänelle mainittiin heti kun tolkku palasi, miten oli käynyt.

Harmin paikka, ettei siinä haastattelussa ollut sitä, mille päivälle tuo tajunnan palautuminen sattui.

On noita selviä kusetuksia enemmn, kuin huonomuistisuuden piikkiin laitettavaia, jos ihan tarkkoja ollaan.

Moran kahva se vaan sojotti silmäkulmassa, kun oli mennessään katkonut tasapainoelimen.

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2010 10:36 pm
Kirjoittaja konsta
pjpj kirjoitti:Tavaroiden katoaminen onki se ongelma,vaikkei olis ollukaa vakavat vammat,ni missä ne on tai minne viety..Oliko moottoripyöril ajettu,Kukaa tiedä..3 henkilöä kertoo et ääniä kuulu..Oliko puissa jotain?Kuinka laajalta alueelta järvi naarattii?Entä maastoetsintöjen laajuus?
Eikös tämä ole jotakin höpinä-generaattori tuotetta. Niputat hajatietoa, huhuja, ja juoruja, sekavaksi ryppääksi, josta ei saa selkoa ja joka rönsyilee joka suuntaan. Mutta mikä on viestisi?

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2010 11:12 pm
Kirjoittaja pjpj
No mun vastaus on tähän että siwa on selvää säästöä,vaikken usko siihekään..Korkea polviasento ja puukko heiluu,vasen jalka takana ja oikea edessä..Roiskeet oikeassa ja sisällä ei mitään..Onneks tää ei oo mikää kolmosvisa,muuten ei palkinnoks tulis bodominjärven ympäriajelua edes 3 pisteen vihjeellä..

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Ma Helmi 15, 2010 3:11 am
Kirjoittaja Navetanhajuinen
papillon kirjoitti:
Navetanhajuinen kirjoitti:Tuo tumpulan rakenne poikkeaa oleellisesti Irmelin käyttämistä kuukautis suojista.
Tunnut tietävän tuon eron joten valotatko hiemen miten se rakenne poikkeaa? :lol:
Teltan sisäpuolelta löydettyyn kahteen kuukautissuojaan ei kerrota ommellun 70 cm pitkää kuminauhaa jonka tarkoitus oli vyötärölle köytettynä pitää suoja paikoillaan jalkovälissä.

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Ma Helmi 15, 2010 11:51 am
Kirjoittaja skoone
papillon kirjoitti:^Muistatko etunimiä?
Laitan tähän mietteitäni etunimestä Jorma tai Jorkka.

Kuten muistanette IBn poikaystävä heti PPn armeijaan lähdön jälkeen oli yksi Jorkka, jonka kanssa IB oli esim joraamassa Lukaalilla ja tuli kotiin yöllä kahden aikaan ja äiti oli vihainen. Jorkalla oli oma autokin...sukunimi alkoi K:lla. Tämä tapahtui kai helmikuussa 1960. Mutta sitten Jorkka jäi kai, kun IB ja NG tapasivat? - Ja IB jatkoi kai kirjeitten kirjoittelua myös PP:lle?

Käsittääkseni tämä Jorkka K testattiin, kun haluttiin tietää kenen käytössä ns tyynyliinakäärö oli ollut.
Olisi kiintoisaa tietää, miksi mies testeihin otettiin?

Uhrit löytänyttä Blomkvistiä kuulusteltiin vielä 60-luvun alkuvuosina Ruotsissa (missä Blomman kuolikin aika nuorena, muuten samoilla seuduilla minne Assmannkin muutti...) eräästä Jorma-nimisestä henkilöstä oli nytkin puhe. Tämä Jorma (sukunimi alkoi K:lla sekin) oli ahdistellut Blommanin valokuvaamossa työskennellyttä serkkua Bodomilla useastikin ennen helluntaita 1960. Serkkutytön mielestä ämä mies oli "mystisk" eli mystinen. (Sivujuonteena muistaisin, että serkku muutti (valokuvaliikkeen pitoon?) Kuopioon ja hän tai miehensä kuoli väkivaltaisesti?

Tuli vaan mieleeni, että miten mahtaisi olla, olisiko mitenkään mahdollista, että IBn poikaystävä Jorkka ja tämä Bodomilla liikkunut Jorma olisikin yksi ja sama henkilö?

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Ma Helmi 15, 2010 4:06 pm
Kirjoittaja awa
skoone kirjoitti: Käsittääkseni tämä Jorkka K testattiin, kun haluttiin tietää kenen käytössä ns tyynyliinakäärö oli ollut.
Olisi kiintoisaa tietää, miksi mies testeihin otettiin?
Tyynyliinan löydösten yhteensopivuus testattavaan, olisi vahvistanut kääreen olleen Irmelin kuukautisuoja. Tätä epäilen - tämän testauksen osalta haetun. Eli juuri niin kuin kirjoitatkin - haluttiin tietää kenen käytössä ns. tyynyliinakäärö oli ollut.

Ei siinä murhaajaa haettu.

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Ti Helmi 16, 2010 12:57 am
Kirjoittaja Navetanhajuinen
Teltan ulkopuolelta löydettyä tyynyliinakääröä, joka oli varustettu kuminauhalla, ei voitu testtitulosten mukaan sioittaa Irmelin käyttämäksi kuukautissuojaksi. Sinne sitä kylläkin kovin ainavaan sioitetaan esim. tuolla Palon osiolla.

Tiedossa olevien retkeläisten varustukseen se ei kuulunut. Jos varuste ei ollut teltan pystytyksen aikaan tantereella (niinkuin on oletettu) on jonkun täytynyt leiriintymisen aikana tuoda se kyseiseen paikkaan.

Mieshenkilön DNA siitä saatiin joka viittaa Spermamiehen jossain vaiheessa paikanpäällä olemiseen.

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Ti Helmi 16, 2010 1:18 am
Kirjoittaja awa
Sekaverisen puukon verijäljistä aikalaistutkijat eivät saaneet mitään selkoa.

Nykypoliiseilla ei enää ollut verijäljet käytettävissä - kiitos aikalaistukijoille.

Irmelin kuukautisuoja on todennäköisin vaihtoehto, sillä Irmeli oli riisuttu alaruumiistaan paljaaksi ja side heitetty siinä vaiheessa sivuun. Kuminauhat oli leikattu sekaverisellä puukolla. Ei tässä tarvitse olla mikään loogisen ajattelun urho, tämän ymmärtääkseen. Kaikki vain omituisesti täsmää.

- hymm -

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Ti Helmi 16, 2010 2:29 am
Kirjoittaja Navetanhajuinen
Ei tähän oikein lopullista täsmäystä aikalaisilta eikä nykyisemmiltäkään tullut.

Puukon katkaisujäljet kuminauhojen päissä, osoittautui ehkä aijemmin pihlajan vuolemisesta johtuneesta värjäytymisestä.

Irmelistä ei löydetty siemennestettä.

Itsetyydytys uhrin kuukautissuojaan tekojen jälkeen ei oikeesti natsaa, olisihan ollut käytettävissä jo riisuttu Irmeli.

Kolmas suoja käytössä ilman todellista touhua ja ei ole mainintaa runsaasta kuukautisvuodosta.

Irmeliltä oli riisuttu housut toisesta jalasta kokonaan pois eikä alushousuja leikattu puukolla, minkätakia olisi kyseisen varusteen poistamiseen tarvittu puukkoa.

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Ke Helmi 17, 2010 12:03 am
Kirjoittaja papillon
skoone kirjoitti:
papillon kirjoitti:^Muistatko etunimiä?
Laitan tähän mietteitäni etunimestä Jorma tai Jorkka.

Kuten muistanette IBn poikaystävä heti PPn armeijaan lähdön jälkeen oli yksi Jorkka, jonka kanssa IB oli esim joraamassa Lukaalilla ja tuli kotiin yöllä kahden aikaan ja äiti oli vihainen. Jorkalla oli oma autokin...sukunimi alkoi K:lla. Tämä tapahtui kai helmikuussa 1960. Mutta sitten Jorkka jäi kai, kun IB ja NG tapasivat? - Ja IB jatkoi kai kirjeitten kirjoittelua myös PP:lle?

Käsittääkseni tämä Jorkka K testattiin, kun haluttiin tietää kenen käytössä ns tyynyliinakäärö oli ollut.
Olisi kiintoisaa tietää, miksi mies testeihin otettiin?

Uhrit löytänyttä Blomkvistiä kuulusteltiin vielä 60-luvun alkuvuosina Ruotsissa (missä Blomman kuolikin aika nuorena, muuten samoilla seuduilla minne Assmannkin muutti...) eräästä Jorma-nimisestä henkilöstä oli nytkin puhe. Tämä Jorma (sukunimi alkoi K:lla sekin) oli ahdistellut Blommanin valokuvaamossa työskennellyttä serkkua Bodomilla useastikin ennen helluntaita 1960. Serkkutytön mielestä ämä mies oli "mystisk" eli mystinen. (Sivujuonteena muistaisin, että serkku muutti (valokuvaliikkeen pitoon?) Kuopioon ja hän tai miehensä kuoli väkivaltaisesti?

Tuli vaan mieleeni, että miten mahtaisi olla, olisiko mitenkään mahdollista, että IBn poikaystävä Jorkka ja tämä Bodomilla liikkunut Jorma olisikin yksi ja sama henkilö?

Kyllä vaan, miksei. Mielenkiintoinen pointti. Tämä rantajorma koetti tehdä tuttavuutta Maritan kanssa, ei vaan iske tulta vaikka polkee tytön moponkin käyntiin.

Tämäkin episodi on siellä SAAMARIN AIKATAULUSSA MUKANA , siinä minkä eteen Raidi ei viime aikoina ole mitään näkyvää saanut aikaa, tai no " Huomenna palaan asiaan " lupaus taisi olla vajaa viikko sitten.

Minkäs sille, mitäs siitä. Vaikea on asiaa kysyäkään kun ei edes viestejä enää lue.

Tuo Blomma kertoi olleensa kioskilla nuorten poiketessa siinä, kioskilta oli teroitettu mieliin että niemiin ei sitten telttoja laitella. :lol:

Re: Bodom : Henkilöt

Lähetetty: Ke Helmi 17, 2010 3:53 am
Kirjoittaja Navetanhajuinen
Minä kyllä lisäisin henkilöihin murhaniemessä aamuyöstä paikalla olevaksi "Makkaramiehen"

Tuulikin tyttökaveri kertoo Tuulikin ostaneen telttaretkelle evääksi kaupasta lenkkimakkaraa. NG kertoo matkalla pysähdyttiin Andersonin kaupalle, ostettiin myös lenkkimakkaraa. NG kertoo myös, illan aikana ei tehty nuotiota, vaan seuraavana päivänä oli tarkoitus paistaa makkataa nuotiolla. Muutoinkaan ei hän kerro toisten retkeläisten syömisistä, etenkään makkaran syömistä hän ei mainitse vaikka teltalle tultuaan rupesikin syömään.

Ainoana henkiin jääneenä NG ei todenäköisesti ole voinut syödä kaikkea retkeläisten eväiksi tarkoitettua lenkkimakkaraa. Hänellähän oli leukaluu poikki ja ehkä hänellä oli aamulla alentunut tajunta.

Paikalla on tässä valossakin täytynyt olla henkilö "tai henkilöitä" joka on ollut perso makkaralle, koska tekopaikalta ei kerrota löydetyn lenkkimakkaraa.