Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Kovimman tuomion Oulun seksuaalirikosvyyhdessä saanut perui valituksensa – 4,5 vuoden tuomio jäi voimaan

Julkaistu: 13:45, Päivitetty 15:38
Kyseessä oli neljäs hovioikeuden ratkaisu jutussa, jossa yhteensä kahdeksan miestä tuomittiin käräjillä saman tytön hyväksikäytöstä ja raiskaamisesta Oulussa.

NELJÄN JA PUOLEN vuoden vankeustuomion 13-vuotiaan tytön hyväksikäytöstä ja raiskauksesta saanut Hassan Mohamud Mohamed, 40, perui valituksensa hovioikeuteen, joten käräjäoikeuden tuomio jää pysyväksi.

Kyseessä oli neljäs hovioikeuden ratkaisu jutussa, jossa yhteensä kahdeksan miestä tuomittiin käräjillä saman tytön hyväksikäytöstä ja raiskaamisesta Oulussa. Myös aiemmissa hovioikeuden ratkaisuissa rangaistukset jäivät ennalleen.

Hassan Mohamud Mohamed sai pisimmän rangaistuksen, neljä ja puoli vuotta vankeutta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Oikeuden mukaan mies oli vuosina 2017 ja 2018 ollut hotellihuoneessa yhdynnässä uhriin. Mies oli käyttänyt väkivaltaa. Hän oli muun muassa pakottanut lapsen ottamaan peniksensä suuhun.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006389419.html

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Muslimimiesten oikeuksia päiväkotivierailuihin yllättävän tiukasti puolustanut oululainen poliisi ja kaupunginvaltuutettu Lauri Nikula (kesk.) veti toukokuussa -19 herneet sieraimiinsa muslimiesasiassa samalla puolella olevan Oulun kaupungin viestintäjohtajan, pappi Mikko "piru on irti" Salmen (sdp) tavasta markkinoida Oulua. Varsinkin tämä kuva aiheutti närää Nikulassa, koska Nikula itse on lestadiolainen (Salmen taas on kerrottu olevan jonkinlainen pappi).

x-largesalami.jpg
x-largesalami.jpg (79.2 KiB) Katsottu 10558 kertaa
Mikko Salmi liputtaa erikoisin ottein paremman elämän puolesta.
https://twitter.com/LauriNikula/status/ ... 61312?s=20

Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Oulun seksuaali­rikoksista tuomitut väittivät uhrin sekoittaneen tapahtumia ja henkilöitä keskenään – hovioikeus säilytti vankeus­tuomiot

Rovaniemen hovioikeus antoi kolme viimeistä tuomiota Oulun seksuaalirikosjutussa, jossa kahdeksan miestä käytti hyväkseen samaa alaikäistä tyttöä.

Rovaniemen hovioikeus on antanut viimeiset kolme tuomiotaan niin sanotussa Oulun seksuaalirikoskokonaisuudessa, jossa kahdeksaa ulkomaalaistaustaista miestä syytettiin 12-13-vuotiaaseen tyttöön kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomioiden lopputulosta rikosten syyksilukemisen, rangaistusten ja korvausten osalta.

Hovioikeus toimitti asioissa suulliset pääkäsittelyt tammi-helmikuussa 2020. Vastaajien keskeinen kiistämisperuste oli se, että asianomistaja oli sekoittanut eri henkilöitä ja tapahtumia keskenään.

Hovioikeus oli aiemmin antamillaan osapäätöksillä vahvistanut vastaajille ja heidän puolustajilleen oikeuden tutustua uhrin kuulustelutallenteisiin sekä hänen kertomuksestaan laadittuihin Oulun yliopistollisen sairaalan asiantuntijalausuntoihin.

Tytön kuulustelutallenne otettiin hovioikeuden pääkäsittelyssä vastaan kokonaisuudessaan. Muilta osin hovioikeudessa otettiin vastaan lähes sama näyttö kuin käräjäoikeudessa. Hovioikeus piti käräjäoikeuden tavoin uhrin kertomusta asioissa esitetty muu näyttö huomioon ottaen luotettavana.

Hovioikeus myös katsoi, että kussakin asiassa kokonaisuudessaan vastaanotettu näyttö osoitti riittävällä varmuudella sen, ettei tyttö ollut sekoittanut eri henkilöitä ja tapahtumia keskenään.

Rovaniemen hovioikeus ei muuttanut Oulun käräjäoikeuden tuomioiden lopputulosta muutoin kuin täsmentämällä yhdessä asiassa matkapuhelimen menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon edellytyksiä. Hovioikeuden tuomiot olivat yksimielisiä

Oulun käräjäoikeus tuomitsi kolme ulkomaalaistaustaista miestä eri pituisiin vankeustuomioihin keväällä 2019.

34-vuotias Ahmed Abdo Ibrahim tuomittiin 4 vuoden ja 2 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen törkeästä raiskauksesta, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Rahmani Gheibali tuomittiin 4 vuodeksi vankeuteen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Qayssar Mohsin Sbahi Aldhulaiei tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä raiskauksesta ja pahoinpitelystä 4 vuoden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Mirja Rintala, Oulu
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006458879.html

Julkaistu: 11:33
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

L'amourha kirjoitti:
Ti Maalis 31, 2020 12:29 pm
Oulun seksuaali­rikoksista tuomitut väittivät uhrin sekoittaneen tapahtumia ja henkilöitä keskenään – hovioikeus säilytti vankeus­tuomiot

34-vuotias Ahmed Abdo Ibrahim tuomittiin 4 vuoden ja 2 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen törkeästä raiskauksesta, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Rahmani Gheibali tuomittiin 4 vuodeksi vankeuteen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Qayssar Mohsin Sbahi Aldhulaiei tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä raiskauksesta ja pahoinpitelystä 4 vuoden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006458879.html
Oikeus ja media ovat väärässä, sillä onhan jopa itseään korkeana poliisiviranomaisena pitävä henkilö sanonut, että...

Oulu_nettipoliisi.jpg
Oulu_nettipoliisi.jpg (47.88 KiB) Katsottu 8844 kertaa
ja lisäten siihen, että...

Oulu_nettipoliisi_kertoo.jpg
Oulu_nettipoliisi_kertoo.jpg (22.91 KiB) Katsottu 8844 kertaa
Vieläkö kyseinen henkilö saa jatkaa poliisina? Tai onko hän ylipäätään vielä mukana politiikassa ja sallitaanko hänen kulkea vapaana?
- Jos tätä poliisia olisi edes hitusen kiinnostanut oululaislasten turvallisuus, niin hän olisi toiminut toisin, eikä jauhanut paskaa kaupunginvaltuuston kokouksissa.
Qayssar Mohsin Sbahi Aldhulaiei
rasistinen_tp-hakija.jpg
rasistinen_tp-hakija.jpg (29.16 KiB) Katsottu 8844 kertaa
Tämä oli hän, kuka livisti Saksaan epäilyjen tultua julki. Porukan promoottori.

Suomeen - ja Ouluun - piti saada hädänalaisia lapsia ja naisia. Ei saatu, mutta saatiin rasistisia lapseensekaantujia, joita nyt linnassa lihotetaan heidän erityistarpeet tietysti huomioiden. Koska ihmisoikeudet.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Mitä vittua??!! Veikkauksia kuka se noista 8:sta on!
Hovioikeus määräsi seksuaalirikoksesta tuomitun ja karkotusta odottavan turvapaikanhakijan säilöönoton lopetettavaksi

8.4.2020 17:55Petri Saarela

Itä-Suomen hovioikeus kumosi Etelä-Karjalan käräjäoikeuden maaliskuussa tekemän päätöksen ulkomaalaismiehen säilössäpidosta. Rankoista lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista tuomittu mies oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen jo vuosia aiemmin ja poliisi pyrki nyt turvaamaan miehen maastapoistamisen toteutumisen.

Ulkomaalaismies vangittiin Oulussa loppusyksystä 2018 seitsemän muun miehen kanssa epäiltynä lapseen kohdistuneista rankoista seksuaalirikoksista. Miehet olivat tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina ja kiintiöpakolaisina.

Mies tuomittiin vuonna 2019 Oulun käräjäoikeudessa usean vuoden mittaiseen vankeusrangaistukseen. Hän valitti tuomiostaan Rovaniemen hovioikeuteen, joka ei maaliskuussa antamassaan päätöksessä kuitenkaan muuttanut tuomiota. Tuomion muuttamiseen ei olisi lopulta ollut tarvettakaan, sillä mies vapautettiin vankeudesta maaliskuun lopussa kärsittyään reilusti alle puolet Oulun käräjäoikeuden määräämästä vankeustuomiosta.

Miehen turvapaikka-anomus oli hylätty jo vuonna 2016, joten poliisi teki esityksen miehen ottamisesta säilöön ennen maasta poistamista. Miehellä ei poliisin mukaan ole Suomeen minkäänlaisia siteitä.

Mies vastusti säilöönottovaatimusta ja vaati päästä vapaaksi. Hänen mukaansa säilössä pitäminen olisi kohtuutonta. Hän on tullut Suomeen vuonna 2015 turvapaikanhakijana eikä ole raiskaustuomion lisäksi saanut Suomessa oleilunsa aikana muita tuomioita. Miehen oikeusavustajan mukaan rikosperusteista säilöönottoa voisi käyttää vain, kun henkilö on tullut Suomeen tehdäkseen rikoksia, mitä mies omien sanojensa mukaan ei ole tehnyt. Lisäksi mies on maaliskuussa 2020 hakenut turvapaikkaa Suomesta toistamiseen ja hänet on helppo tavoittaa vastaanottokeskuksesta, jolloin säilöönotto ei ole tarpeen. Poliisi tosin pitää uuden turvapaikkaprosessin aloittamista vain keinona viivyttää maastapoistamista.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus määräsi miehen otettavaksi säilöön odottamaan karkotusta hänen tekemänsä rikoksen vakavuuden vuoksi. Lisäksi käräjäoikeuden mukaan mies on todistettavasti tehnyt Suomessa vakavan rikoksen, jolloin yleisen järjestyksen säilymisen ja maasta poistamisen toteutumisen kannalta säilöönotto on perusteltua.

Mies kanteli Etelä-Karjalan käräjäoikeuden päätöksestä Itä-Suomen hovioikeuteen, joka kumosi käräjäoikeuden päätöksen säilöönotosta, vaikka poliisi vaati kantelun hylkäämistä.

Hovioikeuden perustelujen mukaan miehen Suomeen saapumisen ja vangitsemisen välillä kulunut aika on pitkä, minkä vuoksi miehen ei voida päätellä tulleen Suomeen tekemään rikoksia. Hän ei myöskään ole ollut vaaraksi yleiselle turvallisuudelle ja järjestykselle häiriökäyttäytymisellä vaan elellyt normaalia elämää turvapaikkaprosessin aikana.

Hovioikeus katsoi, että mies on jo kärsinyt hänelle tuomitun rangaistuksen eikä mikään viittaa hänen syyllistyvän uusiin rikoksiin, joten hovioikeus määräsi miehen päästettäväksi heti vapaaksi. Myös miehen henkilöllisyys määrättiin salattavaksi.

Miehen asianajajalle maksettavat palkkiot hovioikeudessa 674 euroa jäävät valtion vahingoksi.

Lähteet Kansalainen, Itä-Suomen hovioikeuden ja Etelä-Karjalan käräjäoikeuden asiakirjat.
Otsikkoa muutettu 8.4 klo 17:58
https://www.kansalainen.fi/hovioikeus-m ... ettavaksi/
Viimeksi muokannut Iivis, Ke Huhti 08, 2020 9:58 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Oulun seksuaalirikokset – Oikeutta on käyty ja sitä on jaettu- jutussa Humadin käännytys on ollut tiedossa.
Eritreasta Suomeen saakka turvaan tullut Osman Humad kiistää koko teon ja katsoo, että hänet on tuomittu väärin perustein. ”Joka tapauksessa tuomittu rangaistus on liian ankara, koska tuomio koski vain yhtä yksittäistä tekoa eikä kyse ollut väkivaltateosta. Toki useamman kuukauden jatkuneen viestittelyn katsottiin olleen niin sanottua groomingia, asianajaja Jutta Wallen-Leino perustelee”.

Humadin tapaus on sikälikin mielenkiintoinen, että hän on tiettävästi ainoa, ketä ollaan palauttamassa; Maahanmuuttovirasto on käännyttämässä 24-vuotiasta miestä takaisin Eritreaan. Käännyttämisprosessi on Wallen-Leinon mukaan käynnissä.
https://www.murha.info/?p=2352

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Viesti Kirjoittaja poikani »

Kansalainen.fi kirjoitti:Hovioikeuden perustelujen mukaan miehen Suomeen saapumisen ja vangitsemisen välillä kulunut aika on pitkä, minkä vuoksi miehen ei voida päätellä tulleen Suomeen tekemään rikoksia. Hän ei myöskään ole ollut vaaraksi yleiselle turvallisuudelle ja järjestykselle häiriökäyttäytymisellä vaan elellyt normaalia elämää turvapaikkaprosessin aikana.
Niin, koska 100 % rikoksista tulee oikeudelle tietoon ja niistä kaikista saadaan annettua tuomio. Tämä pätee erityisesti seksuaalirikoksiin. Oli vain hassu sattuma, että "mies" jäi kiinni heti ensimmäisestä rikoksestaan.
Iivis kirjoitti:
Ke Huhti 08, 2020 9:20 pm
Humadin tapaus on sikälikin mielenkiintoinen, että hän on tiettävästi ainoa, ketä ollaan palauttamassa; Maahanmuuttovirasto on käännyttämässä 24-vuotiasta miestä takaisin Eritreaan. Käännyttämisprosessi on Wallen-Leinon mukaan käynnissä.
https://www.murha.info/?p=2352
Onneksi sentään ketään muuta raiskaajaa ei lähetetä pois länsimaisen hyvinvoinnin piiristä! Se jos mikä olisi julmaa.
????? ?? ??????.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Viesti Kirjoittaja meitzi »

poikani kirjoitti:
To Huhti 09, 2020 2:44 pm
Onneksi sentään ketään muuta raiskaajaa ei lähetetä pois länsimaisen hyvinvoinnin piiristä! Se jos mikä olisi julmaa.
Se olisi myös epäreilua tulevia yllätysseksiä kokevien kannalta, koska onhan se oletettavasti kuitenkin aivan ihanaa saada seksiä, vaikka sitten ylläripyllärinä...
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Ei ole Humad tuo vapautettu, Suomen uutisten mukaan kyse on 22-vuotiaasta.
13-vuotiaan raiskauksesta tuomittu ulkomaalaistaustainen mies otettiin säilöön – Itä-Suomen hovioikeus vapautti

Oulun seksuaalirikosvyyhdin päätekijöihin kuulunut 22-vuotias ulkomaalaistaustainen mies vapautui vankilasta maaliskuussa. Mies oli hakenut myös turvapaikkaa Suomesta, mutta hänet otettiin säilöön. 22-vuotias kuitenkin vapautui säilöstä Itä-Suomen hovioikeuden päätöksellä. Hovioikeus katsoo, että mikään ei viittaa siihen, että 22-vuotias mies tulisi ennen maasta poistamistaan syyllistymään uusiin rikoksiin.

Itä-Suomen hovioikeus määräsi viime viikon perjantaina antamassaan päätöksessä 22-vuotiaan ulkomaalaistaustaisen miehen vapautettavaksi säilöstä. 22-vuotias mies kuului niin sanotun Oulun seksuaalirikosvyyhdin päätekijöihin. Jutussa kahdeksaa ulkomaalaistaustaista miestä epäiltiin 12- 13-vuotiaaseen tyttöön kohdistuneista seksuaalirikoksista.

22-vuotias mies tuomittiin toukokuussa 2019 neljän vuoden vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.

22-vuotias vapautui vankilasta maaliskuussa, jolloin poliisi otti hänet säilöön. Poliisin tarkoituksena oli poistaa hänet maasta, ja säilöönotto tehtiin ulkomaalaislain nojalla. Poliisin mukaan säilöönotto oli tarpeellinen toimenpide maasta poistamispäätöksen täytäntöönpanon turvaamiseksi.

Poliisi: Säilössä pitämiselle oli perusteet
22-vuotias mies on vuonna 2015 saapunut Suomeen turvapaikanhakijana, mutta turvapaikkaa hänelle ei myönnetty. Hieman ennen vapautumistaan vankilasta mies oli ehtinyt tehdä uuden turvapaikkahakemuksen, jonka asian käsittely on kesken.

22-vuotias kanteli poliisin tekemästä säilöönottopäätöksestä. 22-vuotiaan mukaan säilössä pitämistä on jatkettu perusteettomasti ja se on joka tapauksessa turvaamistoimenpiteenä liiallinen. 22-vuotias vaati, että säilössäpitoa koskeva päätös kumotaan ja että hänet määrätään päästettäväksi heti vapaaksi.

Poliisin mukaan perusteet säilössä pitämiselle ovat kuitenkin edelleen olemassa. Poliisi myös katsoo, että 22-vuotias pyrkii konkreettisesti vaikeuttamaan maasta poistamista. Vaikeuttamiseksi voidaan poliisin mukaan katsoa myös se, että 22-vuotias oli vankeusaikanaan jättänyt uuden turvapaikkahakemuksen ilman uutta perustetta turvapaikkaan.

On elänyt ”tavanomaista elämää”
Itä-Suomen hovioikeuden mukaan asiassa on kysymys siitä, onko säilöönotolle ollut olemassa ulkomaalaislaissa säädetyt edellytykset sekä olisiko muita turvaamistoimenpiteitä voitu pitää riittävinä.

Hovioikeuden mukaan 22-vuotias on syyllistynyt vakavaan rikokseen. Hovioikeuden mukaan ennen vangitsemistaan hän ei ole kuitenkaan syyllistynyt muihin rikoksiin ja on elänyt ”tavanomaista elämää.” Nyt 22-vuotias on suorittanut hänelle tuomitun rangaistuksen. Hovioikeuden mukaan näin ollen mikään asiassa esitetty ei viittaa siihen, että 22-vuotias tulisi ennen maasta poistamistaan syyllistymään uusiin rikoksiin.

Hovioikeus myös nostaa esille moitteettoman tavoitettavuuden. Hovioikeus katsoo, ettei rikoksen vakavuudesta huolimatta edellytystä säilössä pitämiselle ole olemassa. Hovioikeus katsoo, että koska säilössä pitämiselle ei ole ulkomaalaislain mukaisia perusteita, säilöön otettu 22-vuotias on päästettävä heti vapaaksi.

Teki seksuaalisia tekoja 13-vuotiaalle
22-vuotiaan miehen tuomio aiemmin käräjäoikeudessa tuli teoista, joita hän oli tehnyt 13-vuotiaalle, johon tutustui sosiaalisessa mediassa.

Sosiaalisessa mediassa tapahtuneet viestittelyt johtivat tapaamisiin syksyllä 2018. Käräjäoikeuden tuomion mukaan tapaamisissa 22-vuotias teki 13-vuotiaalle seksuaalisia tekoja, jotka ovat olleet omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä ja aiheuttamaan erityistä vahinkoa. Tapaamisissa 22-vuotias on muun muassa ollut sukupuoliyhteydessä 13-vuotiaan kanssa työntämällä peniksensä ja sormensa tämän emättimeen Lisäksi 22-vuotias on kosketellut 13-vuotiasta eri puolilta vartaloa ja imenyt tämän kaulaa aiheuttaen siihen punaisen jäljen. Lisäksi vastaaja on työntänyt sormeaan asianomistajan alapäähän.

Käräjäoikeuden mukaan kyse on ollut kokonaisuutena arvostellen törkeästä rikoksesta, koska peniksellä tapahtunut sukupuoliyhteys on ollut suojaamaton ja asianosaisten välinen ikäero on suuri.

22-vuotias valitti tuomiostaan Rovaniemen hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. 22-vuotias harkitsee valitusluvan hakemista korkeimmalta oikeudelta.

SUOMEN UUTISET
https://www.suomenuutiset.fi/13-vuotiaa ... -vapautti/

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^
Uusi turvapaikka on tullut epäilemättä, kun elellyt täällä itsensä ja hovioikeuden mielestä tavanomaista elämää, laajentanut 13-vuotiaan kehononkaloita, minä- ja maailmankuvaa.

Karkotuksetkin kun meni poikki, kun se yksi irakilainen tapettiin julmasti irakiin hetikohta karkotuksen jälkeen ja Suomi sai moitteet, miehen perhe mahtoi saada korvauksiakin ennen tapauksen paljastumista kepposeksi ja miehen olleen elossa väärennetyn kuolintodistuksen avulla. Meille syötetään tietoutta, että muka karkoteltaisiin, vaikka päätöksiä perutaan tai ei saada toimeenpantua, näin jo ennen irakilaisen "kuolemaa". Tosiasiassa perheitä yhdistellään, kun tänne saatu lähetettyä aluksi yksi karva-ankkurilapsi (J. Karjalaisen Ankkurinappi-sävelmää hyräillen)

Tuon jälkeen meni kaikki karkotukset seis, vaikka eipä irakiin, somaliaan tai afganistaniin oltu ennenkään tuota saatu oikein karvapaskoja takaisin tungettua, koska miksipä ottaisivat itsetuntemiaan mätämunia, jotka saatu kerran sieltä jo pois? Ja sitten me ajattelemme olevamme heitä fiksumpia...

Tekisi mieleni käydä räjäyttämässä tuo kuolintodistuksenväärentäjä-irakki perheineen ja väärentää niille sitten uudet synnyintodistukset 1.1.2000, vaikka ev.lut. kirkosta Suomesta jonkun paskapiispan avustuksella.

Ikäänkuin saattaa tuo heidän kepponen tasapainoasemaan, mihin luonnossa kaikki muutenkin pyrkii.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Iivis kirjoitti:
Pe Huhti 10, 2020 11:37 am
Ei ole Humad tuo vapautettu, Suomen uutisten mukaan kyse on 22-vuotiaasta.
13-vuotiaan raiskauksesta tuomittu ulkomaalaistaustainen mies otettiin säilöön – Itä-Suomen hovioikeus vapautti


Oulun seksuaalirikosvyyhdin päätekijöihin kuulunut 22-vuotias ulkomaalaistaustainen mies vapautui vankilasta maaliskuussa. Mies oli hakenut myös turvapaikkaa Suomesta, mutta hänet otettiin säilöön. 22-vuotias kuitenkin vapautui säilöstä Itä-Suomen hovioikeuden päätöksellä. Hovioikeus katsoo, että mikään ei viittaa siihen, että 22-vuotias mies tulisi ennen maasta poistamistaan syyllistymään uusiin rikoksiin.


Itä-Suomen hovioikeus määräsi viime viikon perjantaina antamassaan päätöksessä 22-vuotiaan ulkomaalaistaustaisen miehen vapautettavaksi säilöstä. 22-vuotias mies kuului niin sanotun Oulun seksuaalirikosvyyhdin päätekijöihin. Jutussa kahdeksaa ulkomaalaistaustaista miestä epäiltiin 12- 13-vuotiaaseen tyttöön kohdistuneista seksuaalirikoksista.

22-vuotias mies tuomittiin toukokuussa 2019 neljän vuoden vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.

22-vuotias vapautui vankilasta maaliskuussa, jolloin poliisi otti hänet säilöön. Poliisin tarkoituksena oli poistaa hänet maasta, ja säilöönotto tehtiin ulkomaalaislain nojalla. Poliisin mukaan säilöönotto oli tarpeellinen toimenpide maasta poistamispäätöksen täytäntöönpanon turvaamiseksi.

Poliisi: Säilössä pitämiselle oli perusteet
22-vuotias mies on vuonna 2015 saapunut Suomeen turvapaikanhakijana, mutta turvapaikkaa hänelle ei myönnetty. Hieman ennen vapautumistaan vankilasta mies oli ehtinyt tehdä uuden turvapaikkahakemuksen, jonka asian käsittely on kesken.

22-vuotias kanteli poliisin tekemästä säilöönottopäätöksestä. 22-vuotiaan mukaan säilössä pitämistä on jatkettu perusteettomasti ja se on joka tapauksessa turvaamistoimenpiteenä liiallinen. 22-vuotias vaati, että säilössäpitoa koskeva päätös kumotaan ja että hänet määrätään päästettäväksi heti vapaaksi.

Poliisin mukaan perusteet säilössä pitämiselle ovat kuitenkin edelleen olemassa. Poliisi myös katsoo, että 22-vuotias pyrkii konkreettisesti vaikeuttamaan maasta poistamista. Vaikeuttamiseksi voidaan poliisin mukaan katsoa myös se, että 22-vuotias oli vankeusaikanaan jättänyt uuden turvapaikkahakemuksen ilman uutta perustetta turvapaikkaan.

On elänyt ”tavanomaista elämää”
Itä-Suomen hovioikeuden mukaan asiassa on kysymys siitä, onko säilöönotolle ollut olemassa ulkomaalaislaissa säädetyt edellytykset sekä olisiko muita turvaamistoimenpiteitä voitu pitää riittävinä.

Hovioikeuden mukaan 22-vuotias on syyllistynyt vakavaan rikokseen. Hovioikeuden mukaan ennen vangitsemistaan hän ei ole kuitenkaan syyllistynyt muihin rikoksiin ja on elänyt ”tavanomaista elämää.” Nyt 22-vuotias on suorittanut hänelle tuomitun rangaistuksen. Hovioikeuden mukaan näin ollen mikään asiassa esitetty ei viittaa siihen, että 22-vuotias tulisi ennen maasta poistamistaan syyllistymään uusiin rikoksiin.

Hovioikeus myös nostaa esille moitteettoman tavoitettavuuden. Hovioikeus katsoo, ettei rikoksen vakavuudesta huolimatta edellytystä säilössä pitämiselle ole olemassa. Hovioikeus katsoo, että koska säilössä pitämiselle ei ole ulkomaalaislain mukaisia perusteita, säilöön otettu 22-vuotias on päästettävä heti vapaaksi.

Teki seksuaalisia tekoja 13-vuotiaalle
22-vuotiaan miehen tuomio aiemmin käräjäoikeudessa tuli teoista, joita hän oli tehnyt 13-vuotiaalle, johon tutustui sosiaalisessa mediassa.

Sosiaalisessa mediassa tapahtuneet viestittelyt johtivat tapaamisiin syksyllä 2018. Käräjäoikeuden tuomion mukaan tapaamisissa 22-vuotias teki 13-vuotiaalle seksuaalisia tekoja, jotka ovat olleet omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä ja aiheuttamaan erityistä vahinkoa. Tapaamisissa 22-vuotias on muun muassa ollut sukupuoliyhteydessä 13-vuotiaan kanssa työntämällä peniksensä ja sormensa tämän emättimeen Lisäksi 22-vuotias on kosketellut 13-vuotiasta eri puolilta vartaloa ja imenyt tämän kaulaa aiheuttaen siihen punaisen jäljen. Lisäksi vastaaja on työntänyt sormeaan asianomistajan alapäähän.

Käräjäoikeuden mukaan kyse on ollut kokonaisuutena arvostellen törkeästä rikoksesta, koska peniksellä tapahtunut sukupuoliyhteys on ollut suojaamaton ja asianosaisten välinen ikäero on suuri.

22-vuotias valitti tuomiostaan Rovaniemen hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. 22-vuotias harkitsee valitusluvan hakemista korkeimmalta oikeudelta.

SUOMEN UUTISET
https://www.suomenuutiset.fi/13-vuotiaa ... -vapautti/
Vapautetun ikä ja tuomio täsmäävät tähän paskeeseen:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0dc1 ... 3e3a283502
IL kirjoitti:Törkeimmän Oulu-vyyhden ensimmäinen tuomio: Mies saalisti 13-vuotiasta sosiaalisessa mediassa - löi kasvoihin samaan aikaan, kun raiskasi

Oulun käräjäoikeus on tuominnut Rahmani Gheibalin törkeistä seksuaalirikoksista.

09.05.2019 klo 13:10 (muokattu 09.05.2019 klo 13:58)

Oulun käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1998 syntyneen Rahmani Gheibalin neljän vuoden vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.
Rahmani Gheibali.jpg
Rahmani Gheibali.jpg (34.04 KiB) Katsottu 2324 kertaa
Rahmani Gheibali
Vuonna 2016 oli yllättäen lehdistön suosikki:
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016051721581900
IL kirjoitti:Kuva
Rahmani Gheibail on ollut Suomessa viisi kuukautta. Ahkera kielen opiskelu on tuottanut tulosta ja hän puhuu jo mielellään suomea paikallisten ihmisten kanssa.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Vastaa Viestiin