70-vuotias mies sai sakot henkilö­kohtaisen avustajansa ahdistelusta - raiskaussyyte hylättiin

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7184
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

70-vuotias mies sai sakot henkilö­kohtaisen avustajansa ahdistelusta - raiskaussyyte hylättiin

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

POHJANMAAN käräjäoikeudessa käsitellään tapausta, jossa 70-vuotiasta miestä syytetään henkilökohtaisen avustajansa raiskauksesta.
Epäilty rikos on tapahtunut marraskuussa 2021 Keski-Pohjanmaalla sijaitsevassa kunnassa syytetyn miehen kodissa.
Syytteen mukaan mies on pakottanut asianomistajan sukupuoliyhteyteen käyttämällä väkivaltaa ja ollut asianomistajan kanssa sukupuoliyhteydessä käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja on lamaantumisen vuoksi ollut kykenemätön puolustamaan itseään.

UHRI on miehen henkilökohtainen avustaja. Syytteen mukaan avustaja oli halannut syytettyä lohduttaakseen häntä, jolloin mies oli ottanut avustajasta kiinni, vetänyt hänet lähelleen ja suudellut poskelle.
Tässä vaiheessa avustaja oli pyytänyt miestä lopettamaan, mutta mies oli suudellut häntä suulle. Sen jälkeen mies oli syytteen mukaan pitänyt avustajasta edelleen kiinni ja työntänyt sormiaan tämän emättimeen, mistä aiheutui avustajalle kipua.
Toissijaisesti syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta seksuaalisesta ahdistelusta.
Mies myöntää vetäneensä kädellään avustajaa lähemmäksi ja antaneensa hänelle yhden suukon poskelle kiitokseksi, mutta kiistää teon muutoin.
Todistajina oikeudessa kuullaan kahta naista, joille uhri on kertonut tapahtuneesta. Lisäksi todisteena on lääkärinlausunto ja rikosteknisen laboratorion lausunto.
Syyttäjä vaatii miehelle vähintään 1 vuoden ja 10 kuukauden mittaista ehdollista vankeusrangaistusta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009366552.html

Otsikko päivitetty
-NILS-

Jagge
Neuvoja-Jack
Viestit: 530
Liittynyt: Ke Heinä 22, 2020 6:35 am

Re: 70-vuotiasta miestä syytetään henkilö­kohtaisen avustajansa raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Jagge »

Jotenkin tuntuu hölmöltä, että sormella koettamista kutsutaan raiskaukseksi.

En väitä että sen pitäisi olla sallittua, mutta joku tekoa paremmin kuvaava rikosnimike olisi sopivampi.

Peni
Neuvoja-Jack
Viestit: 572
Liittynyt: La Joulu 17, 2022 2:49 am

Re: 70-vuotiasta miestä syytetään henkilö­kohtaisen avustajansa raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Peni »

Jagge kirjoitti:
To Helmi 02, 2023 3:18 pm
Jotenkin tuntuu hölmöltä, että sormella koettamista kutsutaan raiskaukseksi.

En väitä että sen pitäisi olla sallittua, mutta joku tekoa paremmin kuvaava rikosnimike olisi sopivampi.
Mitä eroa on työntääkö väkisin peniksen vai sormen? Mikä se olis sun mielestä jos työnnän sulle sormen anaaliin(olet että olet Juha) väkisin ja nain sillä sinua? Huvittelua ja sakot on ok?

Tuu käymään joku päivä niin tehdään kaks kertaa.Minä maksan sakot ja percelääkärin.

Sitten esim dildolla tai kaulimella raiskaaminen olis sun mielestä jotain lievää,jopa huvittavaa, rynkytystä vaan? Ei raiskaus vaan luvaton sukupuolielimen jyystäminen(mikä käy vitun kipeää vastoin tahtoa kuivaan värkkiin) vai mikä se olis kiva nimi koska ei ollu penis... ja tuomio olis sitte sakot ja toverillinen high five tuomarin kans käräjillä?

Ei voi ku ihmetellä taas sinun juttuja.
Somalit on neekereitten mustalaisia.

Peni
Neuvoja-Jack
Viestit: 572
Liittynyt: La Joulu 17, 2022 2:49 am

Re: 70-vuotiasta miestä syytetään henkilö­kohtaisen avustajansa raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Peni »

Sitten esim avokämmenellä laukaluun sijoiltaan,tai jopa poikki lyöminenkään ei olis pahoinpitely kun ei lyöny nyrkillä.Se vois olla vaikka lupsutusta vaan.

Entä taponyritys? tehdään useimmiten kättä pitemmällä jonka tuomio 90% vaatii,puukko,maila tms. vähintään,joten pelkällä nyrkillä henkihieveriin ja invalidiksi hakkaaminen ei voi olla tapon yritys koska sehän olis pahoinpitely vaan koska ei ollu apuvälineitä.

Jaggeko alkas lakia muokkaan niin tämä maa olis täydellisessä rikoskaaoksessa kuukauden päästä.Täällä vois tehä mitä huvittaa ku vähän miettis,raiskata vois vain kikkelillä,muut tavat ei oli raiskauksia vaan kevyempiä "läppiä",vois pieksää avokäsin hengiltä,ei voi olla taponyritys koska ei ollu apuvälineitä jne jne.

Jagge on varmaan joku kirjoja lukenu alatason insinööri joka kuvittelee että lakia sovelletaan kirjaimellisesti ja raiskauskin voidaan suorittaa vain kikkelillä,ei muulla.Sen verran on uskomattomia juttuja möläytelly foorumilla :D

Mites sitten ku nainen raiskaa? Ei voi olla raiskaus koska kundilla kai seisoi? Ite halus. Sillä perusteella ketään naista ei voi ikinä tuomita raiskauksesta vai mitä Jagge?
Somalit on neekereitten mustalaisia.

Jagge
Neuvoja-Jack
Viestit: 530
Liittynyt: Ke Heinä 22, 2020 6:35 am

Re: 70-vuotiasta miestä syytetään henkilö­kohtaisen avustajansa raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Jagge »

Peni kirjoitti:
To Helmi 02, 2023 5:50 pm
Jagge kirjoitti:
To Helmi 02, 2023 3:18 pm
Jotenkin tuntuu hölmöltä, että sormella koettamista kutsutaan raiskaukseksi.

En väitä että sen pitäisi olla sallittua, mutta joku tekoa paremmin kuvaava rikosnimike olisi sopivampi.
Mitä eroa on työntääkö väkisin peniksen vai sormen? Mikä se olis sun mielestä jos työnnän sulle sormen anaaliin(olet että olet Juha) väkisin ja nain sillä sinua? Huvittelua ja sakot on ok?

Tuu käymään joku päivä niin tehdään kaks kertaa.Minä maksan sakot ja percelääkärin.

Sitten esim dildolla tai kaulimella raiskaaminen olis sun mielestä jotain lievää,jopa huvittavaa, rynkytystä vaan? Ei raiskaus vaan luvaton sukupuolielimen jyystäminen(mikä käy vitun kipeää vastoin tahtoa kuivaan värkkiin) vai mikä se olis kiva nimi koska ei ollu penis... ja tuomio olis sitte sakot ja toverillinen high five tuomarin kans käräjillä?

Ei voi ku ihmetellä taas sinun juttuja.
Sinun mielestäsi siis on tekoina samanarvoisia että:
A) Työntää sisään sormen, ilman että syntyy mitään ruumiillisia vammoja.
B) Pakottaa uhrin seksiin väkivallalla ja samalla pahoja ruumiillisia vammoja aiheuttaen. Lisäksi onnistuu tartuttamaan taudin ja vielä suojaamattoman seksin seurauksena uhri tulee raskaaksikin.

Ihan täysin yhteismitallisia tekoja ja täysin sama tuomio molemmista teoista?

Ei mitään hajua
Martin Beck
Viestit: 832
Liittynyt: Ma Marras 21, 2022 12:01 am

Re: 70-vuotias mies sai sakot henkilö­kohtaisen avustajansa ahdistelusta - raiskaussyyte hylättiin

Viesti Kirjoittaja Ei mitään hajua »

Liikuntarajoitteinen mies sai tuomion henkilökohtaisen avustajansa seksuaalisesta ahdistelusta – oikeus hylkäsi syytteen raiskauksesta

DNA-näytteet eivät antaneet yksiselitteistä kuvaa tapahtumien kulusta. Oikeuden mukaan raiskauksen tunnusmerkistöön kuuluvaa väkivaltaa tai sen uhkaakaan ei ollut.

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina keskipohjalaismiehen henkilökohtaisen avustajansa seksuaalisesta ahdistelusta. Syyttäjä vaati tuomiota ensisijaisesti raiskauksesta, mutta se kaatui näytön puutteeseen.

Tapahtuma sai alkunsa kun miehen henkilökohtainen avustaja halasi allapäin ollutta vastaajaa lohdutukseksi marraskuussa 2021. Avustettava otti syytteen mukaan avustajaa kiinni, suuteli suulle ja työnsi kätensä avustajan housuihin ja tämän sisälle. Syytetty kiisti syytteet ja myönsi ainoastaan suudelleensa avustajaa poskelle.

Syytetty on osin liikuntakyvytön.

Asianomistajan kehosta ja alushousuista otettiin DNA-näytteitä, mutta niiden perusteella ei tapahtumien kulkua pystytty yksiselitteisesti päättelemään.

Käräjäoikeus piti asianomistajan ja hänen kertomustaan tukevien todistajien kertomuksia uskottavina. Myös uhrin toiminta tapahtuman jälkeen ja lääkärinlausunnot tukivat kertomusta.

Oikeuden mukaan syytetyn kertomusta puolestaan tukee hänen liikuntarajoitteensa.

Tuomion mukaan riittävää näyttöä oli siitä, että vastaaja oli vetänyt avustajan lähelle ja suudellut sekä poskelle että suulle. Lähtökohtaisesti selvitetyksi tuli myös, että vastaaja oli ainakin työntänyt kätensä avustajansa housuihin.

Oikeus toteaa, että raiskausrikos vaatii väkivallan tai väkivallan uhan käyttämistä, mitä tässä ei oikeuden käsityksen mukaan ollut.

Oikeus ei pitänyt myöskään uskottavana, että vastaaja olisi kyennyt liikuntavammansa takia kaikkiin syytteessä väitettyihin tekohin.

Mies tuomittiin seksuaalisesta ahdistelusta 55 päiväsakkoon, miehen tuloilla maksettavaa kertyi 605 euroa. Tuomittu joutuu maksamaan uhrille 500 euroa korvauksena kärsimyksestä ja 500 euroa traumaperäisestä stressihäiriöstä. Lisäksi hän joutuu korvaamaan muun muassa oikeudenkäyntikuluja.

Käräjäoikeus piti rangaistusta mitatessaan erityisen moitittavana sitä, että menettely on kohdistunut asianomistajaan tämän työpaikalla tämän ollessa suorittamassa työtehtäviä ja tilanne oli hänelle täysin yllättävä.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
https://yle.fi/a/74-20021884
17:41

Päivitetty 17:45

Täst`eteenpäin päivitetyn otsikon voimin
-NILS-

inka
Jane Marple
Viestit: 1030
Liittynyt: To Maalis 10, 2011 5:54 pm
Paikkakunta: Santa Catarina

Re: 70-vuotias mies sai sakot henkilö­kohtaisen avustajansa ahdistelusta - raiskaussyyte hylättiin

Viesti Kirjoittaja inka »

Voi vittu taas näitä oikeuden perusteluja ja "tuomioita"!
Pää kiinni painajainen -Klamydia-

Collie
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm

Re: 70-vuotias mies sai sakot henkilö­kohtaisen avustajansa ahdistelusta - raiskaussyyte hylättiin

Viesti Kirjoittaja Collie »

inka kirjoitti:
La Maalis 11, 2023 6:35 am
Voi vittu taas näitä oikeuden perusteluja ja "tuomioita"!
Siellä on voinut olla kaksi maallikkoa päättämässä tuomiosta. Vaikka entisiä raiskaajia.
Knobster kirjoitti:
Ke Joulu 27, 2023 12:31 am
Paskon jatkuvasti pihalleni kun en vain osaa tehdä sitä muuten. Jostain syystä pihallani on ollut paskaa vuodesta 2007. Sen määrä on myös jotenkin lisääntynyt.

Avatar
Ifigeneia
Theo Kojak
Viestit: 1144
Liittynyt: La Helmi 18, 2023 7:16 pm

Re: 70-vuotias mies sai sakot henkilö­kohtaisen avustajansa ahdistelusta - raiskaussyyte hylättiin

Viesti Kirjoittaja Ifigeneia »

Jagge kirjoitti:
Pe Helmi 03, 2023 9:39 am
Työntää sisään sormen, ilman että syntyy mitään ruumiillisia vammoja.
Toivottavasti et oleta että sormella ei voi saada vammoja ja vaurioita aikaiseksi. Ensinnäkin sormessa on kynsi. Voi olla hyvinkin terävä tai reunasta rosoinen, ja ennenkaikkea ties mitä saastaa ja paskaa siellä kynnen alla. Toisekseen jos sattuu olemaan se helvetin rutikuiva vagina tai muuten vaan arat paikat (ja kaikenlaisia sairauksiakin on joissa minkään sortin tökkiminen ei ole hyväksi, eikä pystytä käyttämään tamponiakaan), niin voi jo pelkästään sormenpään karhea iho tehdä pahaa.

Hivenen vaikeaksi menee jos pitää alkaa vertailla että oliko raiskauksen tekovälineen pinta minkämoinen, välineen paksuus uhrille erityisen inha, missä tilassa uhrin genitaalit olivat (kuukautiskierron mukaan vaginan kuivuus ja kosteus ja jopa leveys vaihtelee)... Yksinkertaisempaa on vaan todeta että on rikos vastoin tahtoa työntää yhtikäs mitään mihinkään kehonaukkoon.

Kuitenkin melkoisen nöyryyttävää uhria kohtaan jos aletaan oikeudessa järkeilemään noita paksuuksia sun muita ulottuvuuksia.

vasikka
Javier Pena
Viestit: 1847
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: 70-vuotias mies sai sakot henkilö­kohtaisen avustajansa ahdistelusta - raiskaussyyte hylättiin

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Termi raiskaus voi nykyään tarkoittaa melkein mitä vaan. Ei välttämättä tarvitse olla kummoinenkaan teko. Ei tarvitse käyttää mulkkua vaan sormikin riittää. Ja samaan aikaan ei tarvitse edes työntyä kehon sisään vaan hipaisukin riittää. Sitten vielä ei tarvitse tehdä sitä mitenkään väkisin vaan riittää, että suostumusta ei ole ilmaistu tarpeeksi selvästi.
Ei raiskausta voi nykyisten määritelmien puitteissa enää pitää minään kovinkaan ihmeellisenä tekona, vaikka toki sen määritelmän sisälle mahtuu törkeitäkin tekoja.

Avatar
Ifigeneia
Theo Kojak
Viestit: 1144
Liittynyt: La Helmi 18, 2023 7:16 pm

Re: 70-vuotias mies sai sakot henkilö­kohtaisen avustajansa ahdistelusta - raiskaussyyte hylättiin

Viesti Kirjoittaja Ifigeneia »

Jaa. Että seuraavan kerran kun koku tönäisee vaikkapa kassajonossa, voikin alkaa huutamaan jotta RAISKAUS.

Jännä miten tämä menee niin että ihan oikeasti munaansa kivulla ja säryllä naisiin, lapsiin ja varmasti joskus miehiinkin tunkeneita ei saada ikinä rangaistua kunnolla. Ja sitten yhyy byhyy ah niin syyttömiltä on maine pilattu, kun tulivat vähän "hipaisseeksi". :D

rumilus
Neuvoja-Jack
Viestit: 570
Liittynyt: Ti Helmi 17, 2015 9:22 am

Re: 70-vuotiasta miestä syytetään henkilö­kohtaisen avustajansa raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja rumilus »

Peni kirjoitti:
To Helmi 02, 2023 5:50 pm
Mitä eroa on työntääkö väkisin peniksen vai sormen? Mikä se olis sun mielestä jos työnnän sulle sormen anaaliin(olet että olet Juha) väkisin ja nain sillä sinua? Huvittelua ja sakot on ok?
"Huvittelun" keksit ihan, ihan itse ja sakkotuomio (+ ehdollinen, joka taparikolisen kanssa lienee ihan yhtö tyhjän kanssa) on realismia nykynimikkeilläkin, ja veikkaisinpa että pääosa heteromiehistä näkisi, että se on tuomittavien tekojen asteikolla selkeösti alempana kuin sama peniksellä terhtynä. "Hyväksikäyttö" kai taisi olla termi ennen kuin sukupuoliyhteyden juridista merkitystä laajennettiin (ja tietysti laillisena se voi olla lääkärin- tai tullitarkastus, joista jälkimmäisen ei tarivtse olla edes vapaaehtoinen).

Onhan se tietysti villiä ajatella, että nuorudessani minäkin olen (ei-vastentahtoista) naista nykyterminologialla "nainut" diskolattialla, mutta aika laveaksi se sanan merkityksen on tehnyt.
Entä taponyritys? tehdään useimmiten kättä pitemmällä jonka tuomio 90% vaatii,puukko,maila tms. vähintään,joten pelkällä nyrkillä henkihieveriin ja invalidiksi hakkaaminen ei voi olla tapon yritys koska sehän olis pahoinpitely vaan koska ei ollu apuvälineitä.
Itse asiassa taitaa olla vaikeaa (liiankin vaikeaa, sanoisin), jollei nyt sitten joku (väittäisin harvinainen) esimerkkitapaus ole valmiina mielessä, löytää tuomio taponyrityksestä, joka on tehty puhtasti nyrkein.

Jagge
Neuvoja-Jack
Viestit: 530
Liittynyt: Ke Heinä 22, 2020 6:35 am

Re: 70-vuotias mies sai sakot henkilö­kohtaisen avustajansa ahdistelusta - raiskaussyyte hylättiin

Viesti Kirjoittaja Jagge »

Ifigeneia kirjoitti:
La Maalis 11, 2023 11:06 am
Jagge kirjoitti:
Pe Helmi 03, 2023 9:39 am
Työntää sisään sormen, ilman että syntyy mitään ruumiillisia vammoja.
Toivottavasti et oleta että sormella ei voi saada vammoja ja vaurioita aikaiseksi. Ensinnäkin sormessa on kynsi. Voi olla hyvinkin terävä tai reunasta rosoinen, ja ennenkaikkea ties mitä saastaa ja paskaa siellä kynnen alla. Toisekseen jos sattuu olemaan se helvetin rutikuiva vagina tai muuten vaan arat paikat (ja kaikenlaisia sairauksiakin on joissa minkään sortin tökkiminen ei ole hyväksi, eikä pystytä käyttämään tamponiakaan), niin voi jo pelkästään sormenpään karhea iho tehdä pahaa.

Hivenen vaikeaksi menee jos pitää alkaa vertailla että oliko raiskauksen tekovälineen pinta minkämoinen, välineen paksuus uhrille erityisen inha, missä tilassa uhrin genitaalit olivat (kuukautiskierron mukaan vaginan kuivuus ja kosteus ja jopa leveys vaihtelee)... Yksinkertaisempaa on vaan todeta että on rikos vastoin tahtoa työntää yhtikäs mitään mihinkään kehonaukkoon.

Kuitenkin melkoisen nöyryyttävää uhria kohtaan jos aletaan oikeudessa järkeilemään noita paksuuksia sun muita ulottuvuuksia.
Kaikesta päätellen et ymmärtynyt sitä mitä kirjoitin.

Ymmärsitkö tahallasi väärin, vai johtuuko se tyhmyydestä?

Avatar
Ifigeneia
Theo Kojak
Viestit: 1144
Liittynyt: La Helmi 18, 2023 7:16 pm

Re: 70-vuotias mies sai sakot henkilö­kohtaisen avustajansa ahdistelusta - raiskaussyyte hylättiin

Viesti Kirjoittaja Ifigeneia »

Ilmeisesti sinulta ei saa kysyä mitään jatkokysymyksiä, kun niistä noin närkästyt.

inka
Jane Marple
Viestit: 1030
Liittynyt: To Maalis 10, 2011 5:54 pm
Paikkakunta: Santa Catarina

Re: 70-vuotias mies sai sakot henkilö­kohtaisen avustajansa ahdistelusta - raiskaussyyte hylättiin

Viesti Kirjoittaja inka »

Ifigeneia kirjoitti:
To Maalis 16, 2023 6:16 pm
Ilmeisesti sinulta ei saa kysyä mitään jatkokysymyksiä, kun niistä noin närkästyt.
Menkää lautamiehiin kitiseen toisillenne!
Pää kiinni painajainen -Klamydia-

Vastaa Viestiin