14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Martti
Martin Riggs
Viestit: 630
Liittynyt: La Elo 06, 2011 10:30 am

14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja Martti »

KOTIMAA 9:58
Poliisi tutkii: 14-vuotias tyttö raiskattiin Kempeleessä – epäillyt alle 18-vuotiaita

Maanantaina 23.11.2015 puoli yhdentoista aikaan illalla raiskattiin kempeleläinen 14-vuotias tyttö Kempeleen Asematiellä ulkona, poliisi tiedottaa.

Poliisin mukaan kaksi ulkomaalaistaustaista henkilöä oli käynyt tyttöön käsiksi ja hänet oli raiskattu ainakin toisen nuoren miehen toimesta. Paikalle oli sattumalta tullut kaksi paikkakuntalaista miestä, jotka soittivat paikalle apua.

Poliisin koirapartio seurasi tekijöiden jälkiä, jotka menivät erääseen asuntoon. Asunnosta tavoitettiin kaksi nuorta miestä, jotka ovat nyt kiinniotettuina epäiltyinä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Epäillyt ovat alle 18-vuotiaita.

Asian esitutkinta on aloitettu varsinaisesti tänä aamuna ja tapahtumien tarkka kulku ei ole vielä selvillä. Ensivaiheessa suoritetaan asianomistajan puhuttelu ja kuulustelu sekä aloitetaan epäillyn kuulustelut.
Tyttö-raukka.

Tämän jälkeinen kommenttini ei mitenkään poista sitä, että rikos on tapahtunut ja tätä ei oikeuta mikään.

Kummastelen miten myöhään tuon ikäiset kulkevat kouluiltana ulkona? Poikani on 12-vuotias ja hän kulkee vain koulumatkat yksin, muuten hän ei liiku yksin missään. Ei edes nyt Suomessa ollessamme. Ja hän on kyllä nukkumassakin jo tuohon aikaan.
gunvald74
Nikke Knakkertton
Viestit: 166
Liittynyt: Ti Elo 27, 2013 7:32 pm

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja gunvald74 »

Siinä on aladoobi-einareille ihmettelemistä kun nyt saatiin tännekin sellasia miehiä jotka vie eikä vikise!
Ja kulli seisoo ulkona pakkasessakin!
Mustat ne vaan donkkaa tykimmin...
...
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Kyseessä on siis törkeä raiskaus. Toisessa vastaavassa jutussa, jossa tekijät ovat suomalaisia syyttäjä vaatii vähintään 6 vuotta ehdotonta vankeutta. Nyt nähdään, saavatko ulkomaalaistaustaiset Suomessa erityiskohtelun silkkihansikkain.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
JasonBourne

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja JasonBourne »

Julkaistu: 24.11. 9:58 , Päivitetty: 24.11. 10:30

Poliisi tutkii: 14-vuotias tyttö raiskattiin Kempeleessä – epäillyt 15–17-vuotiaita

Maanantaina 23.11.2015 puoli yhdentoista aikaan illalla raiskattiin kempeleläinen 14-vuotias tyttö Kempeleen Asemantiellä ulkona, poliisi tiedottaa.
Poliisin mukaan kaksi ulkomaalaistaustaista henkilöä oli käynyt tyttöön käsiksi ja hänet oli raiskattu ainakin toisen nuoren miehen toimesta. Paikalle oli sattumalta tullut kaksi paikkakuntalaista miestä, jotka soittivat paikalle apua.

Poliisin koirapartio seurasi tekijöiden jälkiä, jotka menivät erääseen asuntoon. Asunnosta tavoitettiin kaksi nuorta miestä, jotka ovat nyt kiinniotettuina epäiltyinä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Epäillyt ovat alle 18-vuotiaita.

Kempeleen uudessa vastaanottokeskuksessa oli myöhään maanantai-iltana poliisioperaatio. Oulun poliisista kerrotaan, että operaatio liittyi tutkittavana olevaan rikokseen. Poliisi ei kerro, tehtiinkö epäiltyjen kiinniotto vastaanottokeskuksessa.

– Epäiltyjen maassaolon syytä en tässä vaiheessa pysty vahvistamaan, rikoskomisario Seppo Leinonen sanoo.

Asian esitutkinta on aloitettu varsinaisesti tänä aamuna ja tapahtumien tarkka kulku ei ole vielä selvillä. Ensivaiheessa suoritetaan asianomistajan puhuttelu ja kuulustelu sekä aloitetaan epäillyn kuulustelut.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001040705.html

#Unelma

Kiitos SIPILÄ, kiitos ORPO! Mahtoivatko asustaa Sipilän asunnossa vai aukeaako ovet vasta vuodenvaihteessa?

Linkki vaihdettu
-NILS-
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Martti kirjoitti:Kummastelen miten myöhään tuon ikäiset kulkevat kouluiltana ulkona? Poikani on 12-vuotias ja hän kulkee vain koulumatkat yksin, muuten hän ei liiku yksin missään. Ei edes nyt Suomessa ollessamme. Ja hän on kyllä nukkumassakin jo tuohon aikaan.
Ei kellonaika ole relevanttia tässä. Yhtä lailla muslimineekerit olisivat raiskanneet päivällä tai aamulla. He vihaavat valkoihoisia suomalaisia ja etenkin naisia ja tyttöjä. Paljaan nilkan, olkapään tai yksin liikkuvan naisen näkeminen riittää heille viharikoksen oikeutukseksi heidän mielissään, jotka ovat täynnä vihapuhetta koraanista ja heidän omista kulttuureistaan.

Suomessa tulisi olla turvallista liikkua oli kellonaika mitä hyvänsä. Ajattele lukuisia vuorotyöläisiä joilla ei ole mahdollisuutta valita kellonaikaa milloin liikkuvat töihin.
Viimeksi muokannut Ärrkele, Ti Marras 24, 2015 11:50 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Ärrkele kirjoitti:Kyseessä on siis törkeä raiskaus. Toisessa vastaavassa jutussa, jossa tekijät ovat suomalaisia syyttäjä vaatii vähintään 6 vuotta ehdotonta vankeutta. Nyt nähdään, saavatko ulkomaalaistaustaiset Suomessa erityiskohtelun silkkihansikkain.
Ai käytettiinkö tässäkin raiskauksessa teräasetta?

Koita nyt keksiä jotain uutta sanottavaa. Alkaa säälittää tuo sun nillittämises.
JackSparrow
Hetty Wainthropp
Viestit: 479
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2012 11:47 am
Paikkakunta: Pori

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja JackSparrow »

Mikäli ovat turvapaikanhakijoita, luulisi saavan postimerkin perseeseensä aika äkkiä.
Syntyminen on vain kuoleman odotusta
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Tackleberry kirjoitti:käytettiinkö tässäkin raiskauksessa teräasetta?
Poliisin antamien tietojen perusteella väkivaltaa on käytetty. Säälittäviä ovat ns. 'tackleberry-suvakit', jotka haluavat neekerimulkkua perseeseensä ja ovat sen takia valmiita katsomaan läpi sormien heidän rikoksiaan.
Viimeksi muokannut Ärrkele, Ti Marras 24, 2015 12:04 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Martti
Martin Riggs
Viestit: 630
Liittynyt: La Elo 06, 2011 10:30 am

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja Martti »

Ärrkele kirjoitti: Ei kellonaika ole relevanttia tässä. Yhtä lailla muslimineekerit olisivat raiskanneet päivällä tai aamulla. He vihaavat valkoihoisia suomalaisia ja etenkin naisia ja tyttöjä. Paljaan nilkan, olkapään tai yksin liikkuvan naisen näkeminen riittää heille viharikoksen oikeutukseksi heidän mielissään, jotka ovat täynnä vihapuhetta koraanista ja heidän omista kulttuureistaan.

Suomessa tulisi olla turvallista liikkua oli kellonaika mitä hyvänsä. Ajattele lukuisia vuorotyöläisiä joilla ei ole mahdollisuutta valita kellonaikaa milloin liikkuvat töihin.
Kellonaika ei ole relevanttia, mutta luetunymmärtäminen olisi suotavaa.

Itse tapaukseen toivon, että maastakarkoitus ja ikuinen maahantulokielto on saaliina tästä.
Viimeksi muokannut Martti, Ti Marras 24, 2015 12:14 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Martti kirjoitti:Kellonaika ei ole relevanttia, mutta luetunymmärtäminen olisi suotavaa.
Jos tarkoituksesi ei olisi ollut syyllistää uhria tai heidän perhettään, et olisi maininnut kellonaikaa ollenkaan aloituksessasi. Turha esittää mitään muuta. Yhtä hyvin olisit voinut ihmetellä, miksi (ilmeisesti) alaikäiset maahanmuuttajat liikkuivat noin myöhään ulkona? Mutta et sitten ihmetellyt tätä vaan päätit keskittyä uhrin käyttäytymiseen.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Martti
Martin Riggs
Viestit: 630
Liittynyt: La Elo 06, 2011 10:30 am

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja Martti »

Ärrkele kirjoitti:
Martti kirjoitti:Kellonaika ei ole relevanttia, mutta luetunymmärtäminen olisi suotavaa.
Jos tarkoituksesi ei olisi ollut syyllistää uhria tai heidän perhettään, et olisi maininnut kellonaikaa ollenkaan aloituksessasi. Turha esittää mitään muuta. Yhtä hyvin olisit voinut ihmetellä, miksi (ilmeisesti) alaikäiset maahanmuuttajat liikkuivat noin myöhään ulkona? Mutta et sitten ihmetellyt tätä vaan päätit keskittyä uhrin käyttäytymiseen.

En yksilöinyt uhria...kirjoitin tuonikäiset (koska kaikki osapuolet ovat alaikäisiä) ja se koski kaikkia osapuolia. Sori mutta minusta et saa tekemälläkään uhrin syyllistäjää. Naisena en todellakaan voi ajatella mitään tyttöhön kerjäsi sitä juttuja tai, että pukeutuminen johonkin tiettyyn asuun on kutsu ja suostumus ties mihin.
sine qua non

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

– Epäiltyjen maassaolon syytä en tässä vaiheessa pysty vahvistamaan, rikoskomisario Seppo Leinonen sanoo.
Kokemus on osoittanut, ettei poliisilta kannata paljon odottaa, mutta jos rikoskomisario Leinonen ei tähän mennessä "pysty vahvistamaan" epäiltyjen maassaolon syytä, niin aika graavista epäpätevyydestä on jo kyse.
JackSparrow kirjoitti:Mikäli ovat turvapaikanhakijoita, luulisi saavan postimerkin perseeseensä aika äkkiä.
Ehei, nykylain mukaan turvapaikanhakija saa rötöstellä hakuprosessin aikana vaikka kuinka ilman, että sillä on vaikutusta turvapaikan myöntämiseen.
Avatar
EjM
Nikke Knakkertton
Viestit: 189
Liittynyt: To Loka 01, 2015 1:14 pm
Paikkakunta: Pohojanmaa

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja EjM »

On se ny vtun kumma ku kukaan ei saa kuriin noita stanan mutiaasia :evil:
pohojalaaset opetti ruattalaasekki puhumaan ruattia
Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja Tracker »

14-vuotias tyttö raiskattiin Kempeleessä – alaikäiset epäillyt tavoitettiin koirapartion avulla

KOTIMAA 24.11.2015 10:31

14-vuotias tyttö raiskattiin Kempeleen Asematiellä myöhään maanantai-iltana, kertoo Oulun poliisilaitos.

Poliisi epäilee kahden ulkomaalaistaustaisen nuoren miehen käyneen tyttöön käsiksi ja ainakin toisen miehistä raiskanneen hänet.

”Kyseiset miehet ovat 15-17-vuotiaita”, kertoo rikoskomisario Seppo Leinonen.

Paikalle sattumalta tulleet paikkakuntalaiset miehet olivat poliisin mukaan soittaneet apua.

Poliisin koirapartio seurasi epäiltyjen jälkiä asuntoon, josta miehet tavoitettiin.

Alle 18-vuotiaat miehet ovat nyt kiinniotettuina epäiltyinä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Poliisi on aloittanut asian esitutkinnan tiistaiaamuna. Tapahtumien tarkka kulku ei ole vielä selvillä.

Leinosella ei ollut tiedossa tiistaina aamupäivällä, olivatko paikalle saapuneet kempeleläiset miehet nähneet tapahtunutta.

”Eihän se haitaksi olisi, jos olisi silminnäkijöitä”, Leinonen sanoo.


Rikoskomisario Leinonen ei halunnut kommentoida poliisin tiedotteessa mainittua epäiltyjen ulkomaalaistaustaa.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1448335217778 ... rticlepage
Kempeleläiset ajattelevat varmaan "lämmöllä" Sipilää.
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: 14-vuotias raiskattiin Kempeleessä

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Poliisin koirapartio seurasi tekijöiden jälkiä, jotka menivät erääseen asuntoon. Asunnosta tavoitettiin kaksi nuorta miestä, jotka ovat nyt kiinniotettuina epäiltyinä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Mikä on Sipilän turvapaikahakijoiden käyttöön antaman asunnon osoite? Ettei vain olisi Sipilän asuntoa valjastettu rikollisten käyttöön. Siellä ei ilmeisesti ole kukaan valvomassa mitä siellä tapahtuu ja mitä porukkaa kyseisessä asunnossa liikkuu. Tämä siis olettaen, että edes vastaanotto- ym. keskuksissa valvotaan asukkaita...
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Vastaa Viestiin