Erosta katkeroitunut persu levitti kostopornoa ja vaani lapsia Snapchatissa

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
jaskajokunen
Jane Marple
Viestit: 1053
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Erosta katkeroitunut persu levitti kostopornoa ja vaani lapsia Snapchatissa

Viesti Kirjoittaja jaskajokunen »

Erosta katkeroitunut keravalaismies levitti kostopornoa entisestä avovaimostaan ja raiskasi tämän kaksi kertaa

Erosta katkeroitunut keravalainen mies tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen muun muassa kahdesta raiskauksesta, joiden uhri oli hänen entinen avovaimonsa.

KERAVA | 30-vuotias keravalainen mies tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen entiseen avovaimoonsa kohdistuneista kahdesta raiskauksesta, vapaudenriistosta, pahoinpitelystä ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

Tuusulan käräjäoikeuden torstaina antamasta tuomiosta on pääteltävissä, että tekojen taustalla oli miehen pettymys pariskunnan eroon.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Vapaalla jalalla oikeuden päätöstä odottanut mies määrättiin kuitenkin vangittavaksi.

Hänet tuomittiin myös maksamaan naiselle 22 500 euroa korvauksia. Valtaosa niistä on niin sanottuja kärsimyskorvauksia.

Mies kiisti jyrkästi kaikki syytteet ja piti naisen väitteitä mielikuvituksen tuotteina.

Mies oli viime keväänä Keravalla perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaana. Häntä ei valittu kaupunginvaltuustoon. Keski-Uusimaa ei kuitenkaan julkaise hänen nimeään asiaan liittyvien henkilöiden henkilöllisyyden suojaamiseksi.

Feikkivideo onnistui liian hyvin
Tuomion mukaan syyskuussa 2015 tulleen pariskunnan eron jälkeen mies levitti netissä videoita, joissa hän harrasti seksiä entisen avovaimonsa kanssa.

Videot oli kuvattu aikaisemmin pariskunnan ollessa vielä väleissä ja asuessa yhdessä. Nainen oli ollut tietoinen kuvaamisesta. Hän kertoi myöhemmin, ettei kuvaushetkellä ajatellut videoiden koskaan päätyvän jakoon.

Keväällä 2016 netissä levinneet seksivideot olivat miehen mukaan trolleja.

Hän kertoi koostaneensa ne netistä saatavilla olevasta materiaalista siten, että niissä näytetty seksi ei todellisuudessa ollut hänen ja hänen entisen avovaimonsa välistä.

Yhden feikkivideon keravalaismies myönsi esittäneensä netissä itse. Muut saattoivat hänen mukaansa olla hänen entisen avovaimonsa hänen nimissään sinne lataamia.

– Feikkivideo oli onnistunut liiankin hyvin, koska (oikeudessa todistajina esiintyneet mies ja nainen) olivat pitäneet sitä aitona, mies sanoi.

Hänet vanhastaan tuntevien todistajien mukaan "epäselvyyttä siitä, ketkä henkilöt videolla esiintyivät, ei ollut".

Käräjäoikeus piti miehen esittämää vaihtoehtoista selitystä videoista epäuskottavana. Oikeudella oli käytössään muun muassa kuvakaappauksia niistä.

Oma syy, kun jätit minut kolmeksi viikoksi yksin
Naiseen kohdistuneet vapaudenriisto ja raiskaukset tapahtuivat tuomion mukaan lokakuussa 2015 eli hyvin pian pariskunnan eron jälkeen, kun nainen meni miehen asunnolle hakemaan tavaroitaan.

Mies piti naista asunnossa väkisin yön ja raiskasi tämän sinä aikana kahdesti.

Naisen mukaan mies oli väkivaltainen, otti häneltä puhelimen pois ja esti häntä poistumasta asunnosta.

Ehkä joku muu mies oli riepotellut häntä.
Miehen mukaan väitteet olivat absurdeja. Hänen mukaan asunnolla tapahtunut seksuaalinen kanssakäyminen oli vapaaehtoista.

Hän näki tilanteen niin, että pariskunnan suhde oli ollut vain "tauolla".

Nainen kertoi miehen olleen väkivaltainen ja sanoneen ensimmäisen raiskauksen aikana, että "oma syy, kun jätit minut kolmeksi viikoksi yksin".

Naisessa lääkärintarkastuksessa havaittuja vanhoja ja tuoreita pahoinpitelyvammoja mies ei oikein osannut selittää. Hän piti mahdollisena, että nainen oli loukannut itseään työskennellessään siivoojana tai ehkä "joku muu mies oli riepotellut häntä."

Muitakin tuomioita
Keravalaismieheen liittyviä rikosepäilyjä käsitellään parhaillaan muissakin oikeusistuimissa. Niissäkin on asianomistajana hänen entinen avovaimonsa.
Helsingin hovioikeudessa on vireillä juttu, joka koskee miehelle vuonna 2015 tuomittua lähestymiskieltoa ja hänen viime keväänä saamaansa ehdollista vankeustuomiota yksityiselämää koskevan tiedon levittämisestä ja lievästä pahoinpitelystä.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet niistä viime huhtikuussa, mutta tuomio ei siis ole lainvoimainen.
Lainvoimainen tuomio miehellä on vuodelta 2009 muun muassa seksuaalirikoksista.

http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/5 ... 4984314363

Tuomittu löytyy kevyellä googlauksella

Samaisen henkilön tekemisistä oli kaksi ketjua liittyen kahteen eri tuomioon. Ketjut yhdistetty. Poistettu asiatonta ja aiheetonta "mamuöyhötystä". Otsikkoa muokattu.
-NILS-

tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Erosta katkeroitunut persu levitti kostopornoa

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Tulisipa tällekin palstalle mahdolliseksi peukuttaminen.
Sitä ominaisuutta kaipaisi jotta voisi antaa artikkeleihin aina oman tunteensa.

Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3090
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Erosta katkeroitunut persu levitti kostopornoa

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

it's my car !

Permit_Denied
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: Ma Kesä 01, 2015 8:56 pm

Re: Erosta katkeroitunut persu levitti kostopornoa

Viesti Kirjoittaja Permit_Denied »

Vaadin tutkimusta persujen yliedustuksesta raiskaus- ja muissa rikostilastoissa.

Porin

Re: Erosta katkeroitunut persu levitti kostopornoa

Viesti Kirjoittaja Porin »

Permit_Denied kirjoitti:Vaadin tutkimusta persujen yliedustuksesta raiskaus- ja muissa rikostilastoissa.
Google.

Ykkösenä kansanedustajien rikostilastossa SDP, kakkosena Kokoomus, kolmosena Persut, nelosena Vasemmistoliitto.

Cabriogirl
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: To Syys 05, 2019 2:24 pm

Re: Erosta katkeroitunut persu levitti kostopornoa

Viesti Kirjoittaja Cabriogirl »

Syyte: 29-vuotias lukitsi autoon 13-vuotiaan tytön Porvoossa ja yritti pakottaa seksiin

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa käynnistyi keskiviikkona käsittely, jossa syyttäjä hakee ehdotonta vankeustuomiota keravalaiselle 31-vuotiaalle miehelle törkeästä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä.

Tapauksen käsittely henkilö- ja terveystietoja sisältävine asiakirjoineen on julistettu salaiseksi.

Syytteen mukaan teot tapahtuivat heinäkuussa 2017, jolloin mies oli 29-vuotias ja uhri 13-vuotias. Mies yritti päästä sukupuoliyhteyteen porvoolaisen tytön kanssa koskettelemalla ja yrittäen muulla tavalla tehdä seksuaalisia tekoja, jotka ovat omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä.

Mies oli ottanut yhteyttä tyttöön, kysynyt tämän olinpaikkaa ja kyytitarvetta. Hän oli poiminut tytön kyytiinsä Näsistä, lähtenyt ajamaan Tolkkistentien suuntaan, mutta ajanutkin Peippolaan.

Siellä mies oli tytön kertomuksen mukaan pysäköinyt autonsa syrjäiseen paikkaan ja pyytänyt tytön kanssaan takapenkille, minkä jälkeen hän oli lukinnut ovet. Syytetty oli tarjonnut alkoholia, kehunut tytön ulkonäköä ja lähentynyt laittaen kätensä tämän reidelle. Toisen kätensä mies oli kietonut tytön hartioiden ympärille ja koettanut suudella.

Tytön kertoman mukaan hän oli vetäytynyt kauemmas, ottanut käden pois reideltä ja irrottautunut otteesta yrittäen poistua autosta. Hän sanoi useita kertoja haluavansa pois autosta. Useiden pyyntöjen jälkeen mies päästi hänet poistumaan.

Tytölle on aiheutunut tapahtuneesta psyykkisiä oireita. Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeusrangaistausta huomioiden asianosaisten suuri, 16 vuoden ikäero, teon suunnitelmallisuus, teko-olosuhteet eli auton ajaminen syrjäiseen paikkaan ja tytön sulkeminen auton sisään. Syytteen mukaan tytölle on aiheutunut psyykkinen kärsimys.

Syyttäjä vaatii miehelle ehdotonta vankeusrangaistusta, koska mies on tuomittu aiemmin seksuaali- ja väkivaltarikoksista.

– Sen ja uuden rikoksen suhde osoittaa hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä, syytteessä todetaan.

Mies on tuomittu ainakin kaksi kertaa vakavista rikoksista

Hän sai marraskuussa 2017 Tuusulan käräjäoikeudessa kolmen vuoden vankeustuomion entiseen avovaimoonsa kohdistuneista kahdesta raiskauksesta, vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä loppuvuonna 2015 ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä keväällä 2016.

Pariskunnan eron jälkeen mies levitti netissä videoita seksistä entisen avovaimonsa kanssa heidän yhdessä asumisensa ajalta.

Mieheen liittyviä rikosepäilyjä ja lähestymiskieltoja on ollut käsittelyssä lukuisia muissakin oikeusistuimissa. Hänellä on lainvoimainen tuomio muun muassa seksuaalirikoksista vuodelta 2009.

Mies oli keväällä 2017 perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaana, mutta ei valittu kaupunginvaltuustoon.

Uusimaa ei julkaise miehen nimeä asiaan liittyvien henkilöiden henkilöllisyyden suojaamiseksi.

https://www.uusimaa.fi/artikkeli/797383 ... i-pakottaa
4.9.2019 17.30

Lisätty uutisen päivämäärä
-NILS-

Cabriogirl
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: To Syys 05, 2019 2:24 pm

Re: Erosta katkeroitunut persu levitti kostopornoa

Viesti Kirjoittaja Cabriogirl »

29-vuotias mies lukitsi 13-vuotiaan tytön autoonsa ja vaati seksiä – tuomio 120 tuntia yhdyskuntapalvelua

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä neljä kuukautta vankeutta keravalaiselle vuonna 1987 syntyneelle miehelle, joka suorittaa vankeusrangaistuksen 120 tunnin yhdyskuntapalveluna.

Käräjäoikeus huomioi rangaistusta määritellessään Helsingin hovioikeuden päätöksen koskien Tuusulan käräjäoikeuden marraskuussa 2017 päättämää tuomiota.

Tuomittu houkutteli porvoolaisen, teon aikaan 13-vuotiaan tytön autoonsa ja ajoi syrjäiseen paikkaan Peippolassa. Tämän jälkeen hän oli pyytänyt tytön kanssaan takapenkille, lukinnut ovet, kehunut ulkonäköä, tarjonnut alkoholia ja lähennellyt yrittäen suudella.

Mies yritti päästä uhrin kanssa sukupuoliyhteyteen koskettelemalla ja yrittäen muutoin tehdä seksuaalisia tekoja, jotka ovat omiaan vahingoittamaan tämä kehitystä.

Tyttö oli irrottautunut otteesta ja lopulta mies oli useiden pyyntöjen jälkeen päästänyt hänet poistumaan.

Asianosaisten suuren, 16 vuoden ikäeron, teon suunnitelmallisuuden ja teko-olosuhteiden vuoksi syyttäjä haki rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Perusteena oli myös miehen aiemmat seksuaali- ja väkivaltarikostuomiot. Mies on tuomittu aiemmin raiskauksista, vapaudenriistosta, pahoinpitelystä ja yksityiselämää koskevan loukkaavan tiedon levittämisestä.

Hänellä on ollut aiemminkin rikosepäilyjä ja lähestymiskieltoja muissakin oikeusistuimissa. Varhaisin lainvoimainen tuomio muun muassa seksuaalirikoksista on vuodelta 2009.

Syyttäjän mukaan aiemmat tuomiot ja epäilyt ja uuden rikoksen suhde osoittavat miehen olevan ilmeisen piittaamaton lain kieltoja ja käskyjä kohtaan.

Porvoossa tapahtuneesta rikoksesta keravalainen saa korvattavaa kaikkiaan 15 742 euroa, joista osa maksetaan valtion varoista.

Rikoksen uhrille maksettavaksi lankeaa 3 000 euron korvaus tilapäisestä haitasta, 1 000 euroa kärsimyksestä, 1 688 euroa sairaanhoitokuluista ja 697 euroa matkakuluja viivästyskorkoineen syyskuusta 2017 lukien sekä 106 euroa todistelukustannuksia, 80 euron rikosuhrimaksu ja 141 euroa ansiomenetyksen korvauksena.

Valtion varoista maksettaviksi jäävät molempien asianajajien kulut eli tuomitun oman asianajajan 3 872 euron lasku ja asianomistajan edustajalle 5 158 euroa viivästyskorkoineen.

Tapauksen käsittely henkilö- ja terveystietoja sisältävine asiakirjoineen on julistettu salaiseksi.

6.11.2019 10.22
https://www.uusimaa.fi/artikkeli/815975 ... dBPLgIe6qw

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Erosta katkeroitunut persu levitti kostopornoa

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Porin kirjoitti:
Pe Joulu 08, 2017 9:01 pm
Permit_Denied kirjoitti:Vaadin tutkimusta persujen yliedustuksesta raiskaus- ja muissa rikostilastoissa.
Google.

Ykkösenä kansanedustajien rikostilastossa SDP, kakkosena Kokoomus, kolmosena Persut, nelosena Vasemmistoliitto.
Nyt ei puhuta kansanedustajista. Ja millainen tulos mahtaisi tulla, jos keskityttäisiin niihin seksuaalirikoksiin, jotka persuille tuntuvat olevan erityisen tärkeitä kaikissa juhlapuheissa? Siellähän on yksi raiskaaja todella näkyvässä roolissa edelleen persujen puoluetoimistolla.
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

Porin

Re: Erosta katkeroitunut persu levitti kostopornoa

Viesti Kirjoittaja Porin »

Tackleberry kirjoitti:
To Marras 07, 2019 10:13 am
Porin kirjoitti:
Pe Joulu 08, 2017 9:01 pm
Permit_Denied kirjoitti:Vaadin tutkimusta persujen yliedustuksesta raiskaus- ja muissa rikostilastoissa.
Google.

Ykkösenä kansanedustajien rikostilastossa SDP, kakkosena Kokoomus, kolmosena Persut, nelosena Vasemmistoliitto.
Nyt ei puhuta kansanedustajista. Ja millainen tulos mahtaisi tulla, jos keskityttäisiin niihin seksuaalirikoksiin, jotka persuille tuntuvat olevan erityisen tärkeitä kaikissa juhlapuheissa? Siellähän on yksi raiskaaja todella näkyvässä roolissa edelleen persujen puoluetoimistolla.
Sinä et puhu, ja raiskausfantasiat on sulle päivittäistä iloa.

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Erosta katkeroitunut persu levitti kostopornoa

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Porin kirjoitti:
To Marras 07, 2019 11:41 pm
Tackleberry kirjoitti:
To Marras 07, 2019 10:13 am
Porin kirjoitti:
Pe Joulu 08, 2017 9:01 pm


Google.

Ykkösenä kansanedustajien rikostilastossa SDP, kakkosena Kokoomus, kolmosena Persut, nelosena Vasemmistoliitto.
Nyt ei puhuta kansanedustajista. Ja millainen tulos mahtaisi tulla, jos keskityttäisiin niihin seksuaalirikoksiin, jotka persuille tuntuvat olevan erityisen tärkeitä kaikissa juhlapuheissa? Siellähän on yksi raiskaaja todella näkyvässä roolissa edelleen persujen puoluetoimistolla.
Sinä et puhu, ja raiskausfantasiat on sulle päivittäistä iloa.
Ei puhunut myöskään Permit_Denied.

Aika väsynyt vastauksen yritys, selvästi osui ja upposi. :lol:
Teillä persuillahan nämä raiskaukset eivät edes jää fantasian tasolle, kun olette sellaisia incel-reppanoita. :lol:
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

Porin

Re: Erosta katkeroitunut persu levitti kostopornoa

Viesti Kirjoittaja Porin »

Tackleberry kirjoitti:
Pe Marras 08, 2019 2:03 pm
, selvästi osui ja upposi.
nämä raiskaukset eivät edes jää fantasian tasolle
Sellainen näppäimistösotilas sitten.

Late6
Theo Kojak
Viestit: 1173
Liittynyt: Su Joulu 27, 2020 11:01 pm

Mies houkutteli Snapchatissa 12-14 -vuotiaita tyttöjä autiotaloille - käytti hyväksi

Viesti Kirjoittaja Late6 »

Mies tutustui tyttöihin Snapchatissa ja haki heidät kotiinsa tai autiotaloihin seksuaalisesti hyväksikäytettäväksi – 5,5 vuotta vankeutta

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mie ... #gs.t4vile

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut miehen viiden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Oikeuden mukaan mies tutustui neljään uhriinsa Snapchat-viestisovelluksessa. Tytöt olivat rikosten aikaan 12–14-vuotiaita ja mies oli salannut heiltä oikean ikänsä.

Mies kohdisti uhreihin seksuaalista väkivaltaa kotonaan, autossaan, autiotaloissa ja luonnossa, oikeuden julkisessa selosteessa todetaan. Teot käsittivät useita sukupuoliyhteyksiä. Oikeuden mukaan uhreille oli tarjottu päihteitä, ja joissakin tapauksissa mies kuvasi heitä.

Late6
Theo Kojak
Viestit: 1173
Liittynyt: Su Joulu 27, 2020 11:01 pm

Re: Mies tutustui tyttöihin Snapchatissa ja haki heidät kotiinsa tai autiotaloihin seksuaalisesti hyväksikäytettäväksi

Viesti Kirjoittaja Late6 »

Kauaa ei vapaalla ollut edellisestä tuomiosta sillä: Teot alkoivat muutama viikko sen jälkeen kun mies vapautui vankilasta edellistä tuomiotaan suorittamasta

Avatar
Louvren kummitus
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Ke Heinä 15, 2015 9:25 pm

Re: Mies tutustui tyttöihin Snapchatissa ja haki heidät kotiinsa tai autiotaloihin seksuaalisesti hyväksikäytettäväksi

Viesti Kirjoittaja Louvren kummitus »

Oheisessa uutisessa on myös nimi: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007795371.html

10.2. 17:27

Onko tuo sama tyyppi joka oli edellisissä kuntavaaleissa persujen ehdokkaana Keravalla?

Mies vaani teinityttöjä Snapchatissa ja vei heidät kotiinsa tai autiotaloihin hyväksikäytettäväksi – viisi ja puoli vuotta vankeutta

Oikeuden mukaan teot alkoivat muutama viikko sen jälkeen, kun mies vapautui vankilasta.

ITÄ-UUDENMAAN käräjäoikeus on tuominnut miehen viiden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Oikeuden mukaan mies tutustui neljään uhriinsa Snapchat-viestisovelluksessa. Tytöt olivat rikosten aikaan 12–14-vuotiaita ja mies oli salannut heiltä oikean ikänsä.

Tuomo Esa Olavi Koivurinne kohdisti uhreihin seksuaalista väkivaltaa kotonaan, autossaan, autiotaloissa ja luonnossa, oikeuden julkisessa selosteessa todetaan. Teot käsittivät useita sukupuoliyhteyksiä. Oikeuden mukaan uhreille oli tarjottu päihteitä, ja joissakin tapauksissa mies kuvasi heitä.


Lisätty uutisen otsikko ja osa uutisesta.
-NILS-

nnaali
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Syys 03, 2013 3:11 pm

Re: Mies tutustui tyttöihin Snapchatissa ja haki heidät kotiinsa tai autiotaloihin seksuaalisesti hyväksikäytettäväksi

Viesti Kirjoittaja nnaali »

Louvren kummitus kirjoitti:
Ke Helmi 10, 2021 7:04 pm
Onko tuo sama tyyppi joka oli edellisissä kuntavaaleissa persujen ehdokkaana Keravalla?
Sama mies. Taustalla mm. ex-tyttöystävän vainoaminen + raiskaaminen ja muitakin juttuja:

houkuttelu uutinen.jpg
houkuttelu uutinen.jpg (204.7 KiB) Katsottu 4670 kertaa
Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-

Vastaa Viestiin