Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Yllättävä käänne pedofiilijutussa: lapsen raiskauksista syytetyn asianajaja kertoi eroavansa puolustajan tehtävästä

Pääepäilty on entinen kirkkovaltuutettu ja matkailualan yrittäjä. Hän sai tänään syytteet muun muassa useista lapsen raiskauksista.

Asianajaja Juha-Pekka Hippi kertoi lopettavansa päämiehensä puolustamisen.Yle

Keskusrikospoliisin tutkimassa laajassa pedofiilijutussa nostettiin tänään syytteitä.

Jutun pääepäilty on Ylen tietojen mukaan toiminut muun muassa kirkkovaltuutettuna Etelä-Pohjanmaalla ja luontoyrittäjänä. Hänellä on ollut ulospäin nuhteettomalta näyttävä maine ennen epäiltyjen rikosten paljastumista.

Mies joutuu oikeuteen vastaamaan syytteisiin muun muassa lapsen raiskauksista.

Entisen kirkkovaltuutetun asianajajana on toiminut Juha-Pekka Hippi.

Hän pohti vielä tänään aamulla lausunnon antamista Ylelle liittyen päämiehensä syytteisiin.

Iltapäivän aikana Hippi päättikin yllättäen lopettaa päämiehensä puolustamisen.

Asianajaja Hippi perustelee päätöstään Ylelle iltapäivällä lähettämässä tekstiviestissä.

– Epäonnistuin, että en onnistunut oikaisemaan vääristynyttä julkisuutta (liittyen pääepäiltyyn). Osin siksi eroan puolustajan tehtävästä, asianajaja Juha-Pekka Hippi kirjoittaa Ylen toimittajalle lähettämässään tekstiviestissä.

On harvinaista, että asianajaja jättää päämiehensä kesken rikosprosessin.

Hyvin todennäköistä on, että pääepäilty etsii itselleen kuitenkin uuden oikeusavustajan.

"Pahimmassa tapauksessa lasta on raiskattu 10 tuntia huumattuna"
Keskusrikospoliisi kertoi viime keväänä suomalaisia järkyttäneestä tutkinnasta.

Poliisi kuvaili tutkintaa niin, että "erityispiirteitä ovat väkivalta ja lasten satuttaminen, joka on keskeisessä asemassa".

– Lievimmässä muodossaan Suomessa tapahtuneet hyväksikäytöt ovat sitä, että aikuispornoa on näytetty lapsille. Pahimmassa tapauksessa sitä, että lasta on raiskattu 10 tuntia huumattuna, sanoi viime maaliskuussa tutkinnanjohtaja Sanna Springare.

Syyttäjä ei tänään suostunut kertomaan tarkemmin syytteiden sisällöstä.

– En voi avata syytteiden sisältöä enempää, sanoi kihlakunnansyyttäjä Jaana Nyrhinen.

https://yle.fi/uutiset/3-10981651

20.9.2019 klo 16.01 päivitetty 20.9.2019 klo 19.26

Noir
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: Ti Huhti 17, 2012 9:55 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Noir »

KRP:n tutkiman suuren lasten hyväksikäyttöringin epäillylle syytteitä myös Uudellamaalla – syytetään lapsipornosta ja huumausaineista
1:58

Yhtä keskusrikospoliisin tutkiman hyväksikäyttöringin jäseneksi epäiltyä vastaan on nostettu uusia syytteitä Espoossa tapahtuneista rikoksista.

Oikeuden mukaan vuonna 1969 syntynyttä miestä syytetään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lastan esittävän kuvan hallussapidosta ja huumausainerikoksesta.

Miestä vastaan oli nostettu jo Pohjanmaalla syyte törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kokonaisuudessa, jossa epäillään myös törkeitä raiskauksia.

Pohjanmaan osalta asiakokonaisuuteen liittyy myös muita miehiä. Epäillyt rikokset liittyvät alaikäisten hyväksikäyttöön ja raiskaukseen sekä lasten hyväksikäyttöä esittävän materiaalin hyväksikäyttöön ja levitykseen, kansankielellä lapsipornoon.

Vyyhdin painopiste Pohjanmaalla
Poliisista kerrotaan, että miehen rikosepäilyt Espoon alueella tekemiksi syytetyt rikokset liittyvät aiemmin otsikoissa olleeseen rikoskokonaisuuteen, jonka pääpainopiste on Pohjanmaalla. Espoossa vyyhtiin liittyy myös toinen henkilö, jota epäillään myös fyysisestä hyväksikäytöstä.

Vyyhtiin liittyy lisäksi yksi mies Helsingissä, jota ei epäillä fyysisestä hyväksikäytöstä, vaan tämän rikosepäilyt liittyvät lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävään materiaaliin. MTV Uutisten tietojen mukaan mies on aiemmin tuomittu kristallimuotoisen metamfetamiinin myynnistä muun muassa viihdetähti Jari Sillanpäälle. Sillanpäätä ei epäillä kokonaisuudessa mistään rikoksesta vyyhtiin liittyen.

Helsingin haaran tutkinta on poliisin mukaan kasaamista vaille valmis lähetettäväksi syyttäjälle.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/krp ... ta/7573314

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Saatananpalvontaa, natsismia ja huumeita sisältäneestä lasten­raiskausvyyhdistä lisää syytteitä

Jo aiemmin on nostettu syytteitä Pohjanmaalla muun muassa lasten törkeistä raiskauksista.

Julkaistu: 25.10. 10:18 , Päivitetty: 25.10. 11:07

POIKKEUKSELLISESSA lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten vyyhdissä on nostettu lisää syytteitä. Länsi-Uudenmaan syyttäjä on nostanut syytteet kolmea miestä vastaan. Jo aiemmin samassa kokonaisuudessa on nostettu syytteitä neljää miestä vastaan Pohjanmaalla.

Uusia syytteitä saivat koko vyyhdin pääepäilty ja kaksi muuta miestä.

Uusien syytteiden mukaan kahta miestä syytetään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Toista syytetään lisäksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lastan esittävän kuvamateriaalin hallussapidosta ja huumeiden käyttörikoksesta.

Kolmatta miestä syytetään ainoastaan huumerikoksesta.

Lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten epäillään tapahtuneen vuonna 2007. Sen sijaan kuvamateriaaliin ja huumerikoksiin liittyvät syytteet koskevat vuosia 2017–2018.

Pohjanmaalla kahta miestä syytetään muun muassa törkeistä raiskauksista.

SUOMALAISMIESTEN epäillään muun muassa raiskanneen lapsia, kuvanneen tekojaan ja jakaneen niistä tehtyjä tallenteita. Esitutkinnan mukaan hyväksikäytettyjä uhreja on kuusi.

Keskusrikospoliisin mukaan epäiltyjen toimintaan on liittynyt saatananpalvontaa, natsismia ja erilaisia fetissejä.

Poliisi myös epäilee, että yksi seksuaalirikosten uhreista olisi huumattu metamfetamiinilla. Poliisin mukaan törkeimmässä tapauksessa huumattua suomalaislasta raiskattiin kymmenen tuntia.

Seksuaalirikoksia on myös kuvattu suorana nettiin, poliisi kertoi tiedottaessaan asiasta maaliskuussa.

EPÄILLYT seksuaalirikokset ajoittuvat vuosiin 2007–2014 ja kuva-aineistoa koskevat rikokset vuosiin 2007–2017. Teoista epäillyt miehet ovat pääosin kiistäneet rikosepäilyt tai jättäneet ottamatta kantaa, ovatko he syyllistyneet tekoon.

Vyyhdin päätekijäksi epäilty on hieman alle 60-vuotias mies, joka on vaikuttanut Töysän ja Tuurin alueilla muun muassa matkailualalla.

”Tavallinen kaveri”, kuvailivat tutut häntä ensimmäisten syytteiden nostamisen aikoihin.

Mies oli myös toiminut aktiivisesti Töysän seurakunnassa. Hän oli muun muassa kirkkovaltuutettu, jäsen seurakunnan lapsityön vastuuryhmässä ja rippileirien yövartija. Poliisin mukaan seurakuntatyö ei kuitenkaan liity rikosepäilyihin mitenkään.

Aiemmin nostettuja syytteitä käsitellään aikanaan Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Käsittelypäivää ei vielä ole päätetty.

Vireillä on lisäksi kolmas haara. Sen syyteharkinta tehdään Helsingissä.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006284772.html

Avatar
Kaizer Sose
Jane Marple
Viestit: 1007
Liittynyt: To Elo 11, 2011 12:05 am

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Kaizer Sose »

Niin että kaikenmoiset munat tuntuisi kiinnostavan ja olevan lähellä sydäntä :twisted:
Tuokaa minulle Alfredo Carcian pää ja hillosipuleita niin ette näe enää koskaan nälkää.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6415
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Taas uusi hyväksikäyttö epäilys ja samaan kristalli ketjuun kuuluvaa, tunnettu laulaja, ei kai kukaan yllättynyt? :mrgreen: :mrgreen:

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Ghost hunting kirjoitti:
Pe Marras 15, 2019 11:15 am
Taas uusi hyväksikäyttö epäilys ja samaan kristalli ketjuun kuuluvaa, tunnettu laulaja, ei kai kukaan yllättynyt? :mrgreen: :mrgreen:
No ei yllättynyt.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Mike Granero
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: Ti Kesä 19, 2012 6:23 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Mike Granero »

Jokohan tätä casea istuttaisiin pian oikeudessa? Kovasti on ollut hiljaista, ja ilmeisesti syytetyt päätekijää myöten vapaalla jalalla. Monikohan on ehtinyt jo hukata itsensä.

Pendipei
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: Ti Marras 19, 2019 8:49 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Pendipei »

Milloinkahan tosiaan saataisiin nämä vastuuseen teoistaan. Tuomioita vaan ja vankilaan, siellä siperia opettaa. Tosin, nämä koviksethan pääsee liskolle, sd on selvä. Ihme vaan ettei kukaan ole hoidellut näitä kavereita jo.

Luulen että puolustusasianajajakin on luovuttanut jo ihan pelkästään sen vuoksi kun ei omaan maailmankatsomukseen sovi puolustaa tämmöstä ihmistä. Ehkä ei ole kestänyt esimateriaalia enempää tätä casea, mikä on ihan ymmärrettävää, kuuppa sekoais varmasti monelta.

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja aga »


Krp:n tutkiman seksuaalirikosvyyhdin uhrit ovat 6–15-vuotiaita poikia – perheet luottivat lapset epäiltyjen seuraan, sillä nämä vaikuttivat luotettavilta
Kaikki epäillyt uhrit ja tekijät ovat suomalaisia poikia ja miehiä. Seksuaalirikoksiin liittyy valtava määrä kaikentasoista kuvamateriaalia. Perheet eri puolilla Suomea ovat olleet hyvin järkyttyneitä tapahtumien tultua ilmi. Poliisi ei kerro paikkakuntia, missä teot ovat tapahtuneet.

Kotimaa Lännen Media 27.3.2019 13:35 51
Päivitetty 27.3.2019 14:57

Rebekka Härkönen
Tanja Nuotio

Keskusrikospoliisi (Krp) tarkentaa, että laajan seksuaalirikosvyyhdin uhrit ovat 6–15-vuotiaita poikia. Pääepäilty houkutteli muita miehiä mukaan toimintaan. Osa uhreista tunsi toisensa.

Keskusrikospoliisi on paljastanut ja tutkinut yhteistyössä poliisilaitosten kanssa lasten hyväksikäyttöihin ja erilaisen materiaalin levitykseen liittyvän rikoskokonaisuuden. Poliisi epäilee, että osalle uhreista on annettu metamfetamiinia tekojen aikana. Kaikki epäillyt tekijät ja uhrit ovat suomalaisia miehiä ja poikia.

Poliisin mukaan perheet luottivat lapset epäiltyjen seuraan, sillä nämä vaikuttivat kaikin puolin luotettavilta ja tavallisilta ihmisiltä. Lapset eivät poliisin tietojen mukaan kertoneet heille tehdyistä rikoksista kenellekään ulkopuoliselle, ennen kuin poliisi alkoi tutkia asiaa.

– Kaikki lapsista eivät tämänkään jälkeen pitäneet heille tapahtuneita tekoja rikoksina, rikoskomisario Sanna Springare kertoi tiedotustilaisuudessa.

Perheet ovat olleet hyvin järkyttyneitä tapahtumien tultua ilmi.

Tekoihin liittyy valtava määrä kaikentasoista kuvamateriaalia poseerauksista törkeisiin raiskauksiin. Pahimmillaan lasta on raiskattu Suomessa huumattuna 10 tuntia yhteen putkeen.

Seksuaaliväkivalta oli hyvin raakaa ja julmaa

Rikosilmoitus on tehty yhteensä 22 tapauksesta, joista syyttäjälle on siirtymässä 16. Lopuissa tutkinta on keskeytetty tai rikos on vanhentunut.

Kaikkiaan vyyhti levittäytyy 17 maahan, joista valtaosa on Euroopan maita ja muista länsimaita. Suomalaisella pääepäillyllä oli yhteensä 99 kontaktia ympäri maailman muihin mahdollisiin henkilöihin.

Poliisilla ei ole tiedossa, onko väkivallantekoihin osallistuneita ja niitä kuvanneita henkilöitä saatu kiinni muissa maissa. Suomessa rikoksista epäiltynä on yhteensä viisi miestä, joista yksi on pääepäilty.

Springaren mukaan suomalaislapsiin kohdistunut seksuaaliväkivalta oli hyvin raakaa ja julmaa. Itse tekoihin osallistui pääepäilty ja kaksi muuta miestä, loput epäillyistä osallistuivat materiaalin levittämiseen.

Suomalaislapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa on videoitu ainakin kymmeniä tunteja, kuvia tästä on todisteena satoja. Springaren mukaan kaikkien uhrien seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyy joko alkoholi, huumeet tai molemmat.

Poliisi epäilee, että alkoholia on annettu kaikkein nuorimmillekin uhreille.

– Isommille annettiin metamfetamiinia, jotta lapsi jaksaa ja jaksaa hyväksikäyttöä, Springare kertoo.

Hyväksikäyttövyyhtiin liittyy huumausainerikollisuus, josta on jo annettu osalle epäillyistä tuomioitakin oikeudessa.

Yhteiskunnan ei pidä vaieta

Rikosylikomisario Sari Sarani toteaa nyt paljastetun vyyhdin todistavan sen, mitä poliisi on epäillyt jo pidempään: lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltamateriaalia tuotetaan myös Suomessa.

– Väkivaltaa on yhä enemmän. Lapsen sitomista, kiduttamista, silpomista ja jopa tappamista on tullut meillä vastaan, kertoo Sarani.

Sarani moittii suomalaista yhteiskuntaa vaikenemisesta, sillä verukkeella, että aihe on epämiellyttävä.

– Ihan ensimmäiseksi meidän pitäisi ottaa nyt pää pois pensaasta ja uskaltaa katsoa, mitä ympärillämme tapahtuu.

Kuvamateriaalissa on 13 000 valokuvaa ja 16 000 videota. Keskusrikospoliisi vertasi, että jos yksi tutkija katsoisi kaiken läpi, hänellä menisi siihen neljä vuotta.

Ulkomailta tuotetusta ja sieltä jaetussa materiaalissa on hyvin raakaa väkivaltaa, hyvin pieniä lapsia ja jopa lapsen tappamista. Materiaaliin liittyy saatananpalvontaa, natsismia ja erilaisia fetissejä. Saatananpalvonta liittyy muun muassa lapsen kohteluun videoissa.

Kyse on poliisin mukaan CAM-materiaalin (englanniksi child abuse materialin) levityksestä.

Kyse on rinkimäisestä toiminnasta


Keskusrikospoliisin tiedotteesta käy ilmi, että epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2004–2018 ja kokonaisuuteen liittyy kuusi rikoksen uhria ja viisi rikoksesta epäiltyä.

Kaikki uhrit ja epäillyt ovat miespuolisia suomalaisia, mutta uhrien henkilöllisyyksien suojaamiseksi Keskusrikospoliisi ei kerro, missä paikkakunnilla epäillyt rikokset ovat tapahtuneet. Nuorimmat uhreista ovat olleet epäiltyjen rikosten tapahtuma-aikaan alle kouluikäisiä, vanhimmat yläkouluikäisiä.

Epäiltyjä rikosnimikkeitä kokonaisuudessa ovat törkeät lasten seksuaaliset hyväksikäytöt, törkeät raiskaukset, törkeät sukupuolisiveellisyyttä loukkaavat lasta esittävän kuvan levittämiset, näiden lukuisten kuvien hallussapidot, huumausainerikokset ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävien esitysten seuraamiset.

– Kyse on rinkimäisestä toiminnasta. Voisi puhua jopa järjestäytyneestä rikollisuudesta. Pääepäilty on toiminut useissa tapahtumissa organisoijana ja opastajana ja hankkinut ympärilleen samanhenkisiä ihmisiä näiden asioiden toteuttamiseen, Krp kertoo tiedotteessa.

– Rikoksesta epäiltyjä voisi luonnehtia seuraavasti: yksi epäilty päätekijä, kaksi epäiltyä rikoksissa mukana ollutta, yksi epäilty aloittava tekijä ja yksi, jonka epäillään tuoneen materiaalia Suomeen. Esitutkinnan perusteella kaikki epäillyt ovat linkittyneet pääepäiltyyn, joka on hallinnut isoa osaa tapahtumista ja verkostoitunut asiassa laajalle Suomessa ja ulkomailla, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Springare sanoo tiedotteessa.

Esitutkinnan mukaan uhrit ovat valikoituneet teon kohteiksi pääepäillyn luottamuksellisen suhteen kautta.

Poliisi sai aiheesta rikosvihjeen ulkomailta


– Tutkinta alkoi syksyllä 2017, kun poliisi sai aiheesta rikosvihjeen viranomaisteitse ulkomailta. Vihjeen seurauksena poliisi käynnisti esitutkinnan ja teki useita etsintöjä, joiden avulla rikoskokonaisuus paljastui. Ensimmäiset etsinnät tehtiin sellaisen henkilön omaisuuteen, joka myöhemmin paljastui niin kutsutuksi pääepäillyksi, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Springare sanoo tiedotteessa.

Takavarikoidun omaisuuden määrä jo ensimmäisten etsintöjen jälkeen oli suuri. Aineiston perusteella poliisi on paljastanut yhteensä 70 epäiltyä rikostapausta.

Tutkintakokonaisuus jakautuu karkeasti kahteen osaan. Epäillyt ovat tuoneet Suomeen, jakaneet ja vastaanottaneet lasten hyväksikäyttöä kuvaavaa materiaalia, mutta lisäksi osaa epäillyistä epäillään lasten hyväksikäyttämisestä. Tätä hyväksikäyttöä on esitutkinnan perusteella tallennettu ja jaettu eteenpäin.


https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/45275 ... 6V5Hsi5SaY

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6415
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Mike Granero kirjoitti:
Pe Tammi 31, 2020 10:47 pm
Jokohan tätä casea istuttaisiin pian oikeudessa? Kovasti on ollut hiljaista, ja ilmeisesti syytetyt päätekijää myöten vapaalla jalalla. Monikohan on ehtinyt jo hukata itsensä.
Kovin on ollut hiljaista tällä rintamalla, olisi tärkeä kase kyllä kun puhutaan ringistä, mutta onhan mittakaava valtava.
Olisi saatava maaliin ettei jutut enempää vanhene, niin kuin osassa jutuissa on jo käynyt.
Vai tuliko isokenkäisiä vastaan?

Avatar
Tinttaliina
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: Ke Elo 18, 2010 9:33 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Tinttaliina »

Onko kukaan nähnyt juttua tai kuullut tästä jutusta mitään? Vai onko se lakastu maton alle? Linkatkaa juttua jos on.

Toivottavasti tapaukset eivät ehdi vanheta.
Vapaalla haluan tavata eläviä ihmisiä...töissä on niin kuollutta.

Untersturmführer
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ti Helmi 04, 2020 8:50 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Untersturmführer »

Varmistan nyt vielä. Eikö tämä tapaus ole juuri se, jossa päätekijänä on Visa Marttila?

Untersturmführer
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ti Helmi 04, 2020 8:50 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Untersturmführer »

Viikolta 14 löytyy nimittäin istunto Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta, jossa syytettynä on ollut tämä Visa Marttila, Jussi Salo ja keissiin jotenkin huumausainerikoksen muodossa sotkeutunut Rosentau Michael Mario. Vastaan ei ole tullut missään, että tästä olisi vielä tuomioita annettu. Laitoin nyt tästä itse jokatapauksessa tilausta menemään ja katsotaan mitä vastataan.

Villeimmät huhut tosiaan liikkuu siitä, että juttua ei edes kovin tosissaan olisi tutkittu tai vähintäänkin vain puoliksi hutkittu.
Liitteet
visa1.PNG
visa1.PNG (66.16 KiB) Katsottu 4959 kertaa

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6415
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Siksikö hiljaista kun on kokkareita? Laitappa tulemaan jos saat selville jotain, mutta hyvä tämäkin että olisi liikahtahtanut edes johonkin suuntaan.

Untersturmführer
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ti Helmi 04, 2020 8:50 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Viesti Kirjoittaja Untersturmführer »

Selvennystä tuli jo sen verran, että istuntoja on siirretty koronan takia syksylle Etelä-Pohjanmaan ja Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuksissa. Länsi-Uudellamaalla uusi istuntopäivä on 17.9.2020. Etelä-Pohjanmaan istuntopäivästä ei ole tietoa, mutta oletettavasti sekin on siirretty samasta syystä.

Ihmettelen kyllä miksi tätä tapausta siirretään. En tiedä mikä on oikeuskäytäntö tällaisessa ns. poikkeustilanteessa, eli vanhentuuko joku syyte normaalisti. Tulee väkisin ajatus siitä, että joku tapaus halutaan vanhentuvan, jos kello käy normaalisti. Jatkuvasti käräjäoikeuksissa jaetaan tuomiota joten miksi tätä siirretään? Onko näillä kaikilla HIV ja kuuluvat riskiryhmään, kenties :roll:

Vastaa Viestiin