Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Silli »

En löytänyt minfosta ketjua näin isosta lasten hyväksikäyttöringin toiminnasta, vaikka uhreina oli lukuisia suomalaisia lapsia ja nuoria, minkä lisäksi rikosten tekijöihinkin lukeutui uhrien sekä heidän auttajiensa mukaan suomalaisia. Hyväksikäyttörinki myös kuvasi seksuaalisen väkivallan tekojaan tarkoituksena tuottaa aineistosta lapsipornomateriaalia. Jos ketju on jo olemassa, ylläpito yhdistänee ketjut.
Taiwan: Pedofiliaa Suomen Lähetysseuran oppilaskodissa 1960-1990

Teologi, toimittaja ja terapeutti Janne Villa kertoo kirjassaan Hengellinen väkivalta (2013), kuinka järjestäytynyttä seksirikollisten rinkiä pyöritettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon perinteikkäimmän ja suurimman lähetysjärjestön lähetyskodissa ja -koulussa 1960-luvulta aina 1990-luvulle asti. Taiwanin oppilaskoti oli jo vuosina 1999 ja 2001 runsaasti esillä suomalaisissa tiedotusvälineissä lasten hyväksikäyttötapausten takia. Janne Villan kirjan mukaan Suomen Lähetysseuran eli SLS:n Taiwanin oppilaskodissa toimi pedofiilirinki, jolla oli jopa 30 uhria.

Toimittaja Janne Villa tutki Taiwanin lähetyskodin tapahtumia useiden vuosien ajan. Hän haastatteli aihetta varten kymmeniä asianosaisia: uhreja, todistajia, viranomaisia ja lähetysjärjestöjen edustajia.

– Pedofiileillä oli yhteys toisiinsa. Ei voi mitenkään olla sattuma, että oppilaskotiin tulee pedofiili toisensa perään paikalle kahdenkymmenen vuoden ajan. Ongelmat tulivat esiin kaikessa vakaavuudessaan vasta vuonna 1995, jolloin ensimmäiset lapset tekivät rikosilmoituksen, Villa kertoo.

Seuraavien vuosien aikana seitsemän muuta lasta teki rikosilmoituksen oppilaskodissa tehdystä törkeästä seksuaalisesta väkivallasta.

– Kyse on suoranaisista raiskauksista ja vakavasta seksuaalista ahdistelua eri muodoissaan, mitä vain voi olla. Se on ollut myös osin myös sadistista toimintaa. Toimittaja Villan mukaan uhreilla on todella pimeää ja synkkää kertomaa.

Uhrit ovat Villan mukaan olleet epäiltyjen tekojen hetkellä iältään viisivuotiaista lukioikäisiin. Joidenkin väitetty hyväksikäyttö on jatkunut jopa kymmenen vuotta, Villa sanoo. Villan mukaan uhreista osa on ollut suomalaisia ja osa ulkomaalaisten lähetystyöntekijöiden lapsia. Tekijöiden epäillään olleen sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Teot ovat tapahtuneet tyypillisesti suljetussa ympäristössä, kuten lähetysjärjestöjen oppilaitoksissa tai kouluissa, joihin ulkopuolisilla on rajattu pääsy.

Epäillyt teot ovat Villan mukaan vaihdelleet ahdistelusta törkeisiin raiskauksiin ja törkeään hyväksikäyttöön. Seurakuntalainen-verkkolehden mukaan epäiltyjen rikosten joukossa oli mm. raiskauksia ja järjestelmällistä sukupuoliyhdyntään pakottamista. SLS:n oppilaskodin piirissä toimineet hyväksikäyttäjät myös kuvasivat raakaa seksuaalista väkivaltaa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Materiaalia käytettiin lapsipornoa sisältävän kuva- ja filmimateriaalin tuottamiseen. Kuvattuja uhreja on toimittaja Villan tiedossa noin kymmenen. Länsimaisten hyväksikäyttäjien piiri oli yhteydessä Taiwanin kiinalaisten omaan lapsipornobisnekseen.
Taiwanin oppilaskoti.jpg
Taiwanin oppilaskoti.jpg (51.01 KiB) Katsottu 11785 kertaa
Miten asiaa aikoinaan selvitettiin?

Hyväksikäyttöepäilyjä SLS:n oppilaskodissa tutkittiin jo vuonna 1995, kun kaksi entistä oppilasta teki rikosilmoituksen. Yhteensä ainakin kuusi henkilöä on tehnyt oppilaskodin tapahtumista rikosilmoituksen poliisille. Villan kirjaa varten tekemien haastattelujen perusteella uhreja on ollut jopa kolmekymmentä.

Poliisi ei kuitenkaan tutkinnassa 1990-luvun puolivälissä saanut tekijää tai tekijöitä selville, eikä syytteitä nostettu. Tapausta tutkiessaan Suomen poliisi luotti ainoastaan Suomessa annettuihin todistajalausuntoihin, eikä esimerkiksi matkustanut paikan päälle Taiwaniin tutkimaan asioita. Tutkinta loppui merkillisesti kesken. Asia on jäänyt selvittämättömäksi ja uusia uhreja on tullut esiin vielä 2010-luvulla, Villa sanoo.

– Poliisin toimesta ei saatu koskaan selvyyttä, kuka on tekijä tai ketkä ovat tekijöitä. Siitä johtuen tätä vieläkin joudutaan selvittämään, Villa sanoo.

Janne Villa pitää mysteerinä, miksi poliisi lopetti Taiwanin rikosepäilyjen tutkinnan, vaikka todistusaineisto näyttää kiistattomalta. Syytteitä ei aikoinaan nostettu, eikä ketään ole tuomittu lapsiin kohdistuneista teoista. Nykyään tapaukset ovat jo juridisesti vanhentuneita, koska syyteoikeus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vanhentuu, kun asianomistaja täyttää 28 vuotta.

STT:n haastattelema seksuaalirikosten uhriksi joutunut ”Liisa” ajattelee, että toipuminen olisi ollut helpompaa, jos hänen piinaajansa olisi saanut tuomion. Hänen mukaansa 1990-luvulla tehty poliisitutkinta kääntyi yllättäen hyväksikäytöstä kertoneita vastaan.

– Aloitettiin hyökkäys. Sanottiin, että sinun kannattaisi miettiä tätä tarinaasi, pitäisikö sinun vaihtaa jotain, ”Liisa” kertoo.

Suomen Kuvalehti (8.6.2001, nro 23/2001) esitti asiaa käsitelleessä raportissaan seuraavia kysymyksiä:

Miksi?
  • oppilaskotia ja muita tapahtumapaikkoja ei tutkittu?
  • kaikkia todistajia ja asianomistajia ei kuultu?
  • hukattiin todistusaineistoa?
  • puheluiden seurantatietoja ei hankittu eikä uhkauksia tutkittu?
  • psykiatrien lausuntoja ei käytetty koko painollaan?
  • itseäänkin epäpätevänä pitäneen poliisipsykologin arvio osoittautui tärkeimmäksi?
  • asianomistajien ja muiden uhrien potilastietoja ei etsitty eikä tutkittu?
  • jutun päätutkija erotettiin tulkinnasta ja siirrettiin muihin tehtäviin?
  • juttua ei annettu keskusrikospoliisille ja Interpolille tutkittavaksi
  • jätettiin ottamatta huomioon rikoksen tekotavan sarjoittaminen eli se, että tekijät toistavat saman tekonsa samanlaisena samanlaisissa paikoissa?
  • tutkinnanjohtaja epäili asianomistajien mielenterveyttä, vaikka ei tavannut heitä?”
Taiwanin oppilaskodin entisen oppilaan piirrustus taideterapiassa.jpg
Taiwanin oppilaskodin entisen oppilaan piirrustus taideterapiassa.jpg (50.35 KiB) Katsottu 11782 kertaa
Yksi nimi nousi esiin oppilaskodin nuorten haastatteluissa

Uhrien kertomuksissa toistuu erityisesti yksi nimi, nyt jo 70-vuotias suomalaismies. Häntä piti syyllisenä hyväksikäyttöön parikymmentä oppilaskodissa ollutta nuorta jo vuonna 1999, kun Lähetysseura kyseli oppilaiden kokemuksia.

Nimetty päätekijä on Taiwanista paluunsa jälkeen asunut Suomessa ja ollut muun muassa remontoimassa katulasten kotia Pietarissa. Hän kiistää STT:lle käyttäneensä lapsia koskaan seksuaalisesti hyväksi. Hän ei osaa sanoa, miksi häntä vastaan esitetään kovia väitteitä.

– Voin käsi Raamatulla sanoa, että en varmalla ole koskenut (lapsiin). Meillä on ollut ihan hyvä avioliitto, eikä kummallakaan ole ollut syrjähyppyjä, hän sanoo.

STT:n tietojen mukaan tieto mieheen kohdistuneista epäilyistä on kiertänyt seurakunnissa suusta suuhun.

Muita toimia ja tietoja hyväksikäyttörikosten osalta

Vuonna 1999 Lähetysseura julkaisi tiedon selvityksestä, jonka se oli teettänyt ulkopuolisella asiantuntijaryhmällä koskien Taiwanin oppilaskotia. Selvityksen taustalla oli se tosiasia, että Taiwanin oppilaskodin entisten asukkaiden joukossa oli erittäin paljon psyykkistä pahoinvointia. Selvityksen laati Metodi Team Oy, joka haastatteli yli sataa henkilöä, joista n. kolmannes oli oppilaskodin entisiä asukkaita, ja nähtävästi yli puolet näistä sadasta henkilöstä oli itse toiminut Lähetysseuran työntekijöinä Taiwanilla. Selvityksen mukaan moni oppilaskodin asukkaista oli joutunut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi lapsuudessaan.

Lähetysseura pyysi asiassa aluksi poliisitutkintaa, mutta totesi pian, ettei se ole asiassa osapuoli, jolloin pyyntö poliisitutkinnasta peruttiin. Ainoa konkreettisesti ulospäin näkynyt toimenpide Lähetysseuran taholta oli se, että lähetysjohtaja Sakari Pinola joutui 19.3.1999 eroamaan jupakan vuoksi. Suomen Lähetysseura myös purki vangittuna olleen työntekijänsä työsuhteen. Lisäksi SLS tuki nuorten kuntoutusta.

- Taiwan ei ole ainoa työalue, jossa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä esiintyy, sanoo Suomen Lähetysseuran tiedottajana työskennellyt ja useita hyväksikäytön uhreja auttanut Ann-Christine Marttinen. Hän on saattanut useita järjestönsä hyväksikäyttötapauksia viranomaisten tietoon, jos on saanut siihen uhrilta suostumuksen. Marttisenkin mukaan tekijöiden joukossa on lähetysjärjestöjen työntekijöitä.

Suomalaiset lähetysjärjestöt eivät ole ainoita alan toimijoita, joiden piirissä on paljastunut hyväksikäyttötapauksia.
– Hyvin selkeästi on tullut esille, että Norjan lähetysseurassa ja Japanissa on tapahtunut samaa. Myös Japanissa teot tapahtuivat oppilaskodissa, Marttinen toteaa.

Seksuaaliterapeuttina työskentelevä Helka Silventoinen vahvistaa suomalaisiin lähetysjärjestöihin kohdistuvat epäilyt. Silventoinen sanoo tiedossaan olevan useita tapauksia, joissa epäillyt rikokset ovat tapahtuneet evankelis-luterilaisen kirkon virallisten lähetysjärjestöjen lähetyskentillä. Tekijöihin epäillään kuuluvan järjestöjen työntekijöitä.

– Mutta ei ainoastaan luterilaisten järjestöjen. Myös vapaiden suuntien lähetysjärjestöissä olevat nuoret ovat kertoneet samaa, Silventoinen sanoo.

Taiwanin hyväksikäyttötapaus on Radio Dein saamien tietojen mukaan laajuudessaan, pitkäkestoisuudessaan ja järjestelmällisyydessään omaa luokkaansa. Janne Villan mukaan toisessa taiwanilaiskoulussa toiminut amerikkalaisopettaja tunnusti käyttäneensä hyväksi 20:ta lasta. Pedofiilien uhreja auttaneet tukihenkilöt kertovat Radio Deille, että muiden järjestöjen lähetyskentiltä heidän tietoonsa tulleet hyväksikäyttötapaukset vaikuttavat yksittäistapauksilta tai yksittäisten henkilöiden teoilta.
Monet oppilaskodin entisistä oppilaista kärsivät yhä väkivallan seurauksista.
Taiwanin suomalainen oppilaskoti

Suomen Lähetysseuran oppilaskoti toimi Taiwanin Taichungin kaupungissa vuosina 1968–1997 amerikkalaiseen Morrison Academy -nimisen koulun yhteydessä. Oppilaskoti oli Taiwanissa lähetystyössä olevien SLS:n lähetystyöntekijöiden lasten asuinpaikka heidän koulunkäyntinsä ajan. Wikipediassa on melko kattava kuvaus kyseisestä oppilaskodista.


Lähteet:
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1942
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Tämä juttu pitäisi nostaa pöydälle. Jäänyt ihan varjoon. Toivottavasti rohkeat uhrit uskaltavat kertoa asioista.

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Silli »

Jaguaari kirjoitti:Tämä juttu pitäisi nostaa pöydälle. Jäänyt ihan varjoon. Toivottavasti rohkeat uhrit uskaltavat kertoa asioista.
Tämä tapaus on todellakin jäänyt pimentoon. Vaikka syyllisiä ei saataisi koskaan kiinni, suurta yleisöä kiinnostaa varmasti tapauksen poliisitutkintakin. Millä laitoksella tapausta aikoinaan tutkittiin? Miksi tutkinnanjohtaja siirrettiin syrjään? Kuka hän oli? Kenestä tuli uusi tutkinnanjohtaja? Keitä muita tutkintaryhmään kuului? Pitävätkö toimittaja Villan väitteet tutkinnan vajavaisuudesta paikkaansa? Miksi juttua ei tutkittu kunnolla? Miksei syytteitä nostettu? Kuka suojeli ja ketä? Miksi media ei aikoinaan tarttunut tähän(kään) juttuun laajemmin? Aihehan olisi aikoinaankin ollut järjettömän suuri skandaali aivan kuten Suomen viime aikaiset lasten seksuaalisen riiston tapaukset ovat olleet.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Silli »

Tässä on Hesarin uudehko juttu samasta aihepiiristä, mutta ilmeisesti eri tapauksesta kuin tämä Taiwanin keissi. TässäKIN tapauksessa toistuvat samat elementit:

1. Lasten seksuaalinen riisto
2. Tapahtumien kuvaaminen
3. Uhrien huumaaminen
4. Uskonnollinen yhteisö
5. Tapahtumat tapahtuneet ulkomailla

Yllä luetellut asiat 1-3 sopivat myös tänä keväänä julkisuuteen tulleeseen ns. "kristallimiesten lapsipornoringin" touhuihin, joista on kerrottu täällä: https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=5&t=26840

Sen sijaan kohdat 1-5 osuvat sekä Taiwanin keissiin sekä alla olevaan juttuun. Mietinkin, olisiko kyseessä jopa samat tapaukset. Tässä Hesarin jutussa kuitenkin kerrotaan, että juttua olisi tutkinut KRP toisin kuin Taiwanin keissin osalta. Joskus yksityiskohtia muunnellaan esimerkiksi uhrien suojelemiseksi, mutta tuollaisen yksityiskohdan muuttaminen vaikuttaisi oudolta. Siksi epäilenkin, että tämä juttu on eri juttu kuin Taiwanin keissi. Se toisaalta pistää entistä voimakkaammin miettimään, että mitä hemmettiä...?!!?! Miksi näitä juttuja tuntuu tapahtuvan uskonnollisissa yhteisöissänäin paljon (toki muuallakin)? Miksi jutut eivät etene poliisitutkinnoista oikeuteen? Miten paljon näitä keissejä onkaan?
Helsinkiläistä Annikaa raiskattiin lapsena kameran edessä kerta toisensa jälkeen: ”Tästä voi selvitä”, hän sanoo

Parhaillaan krp:n tutkinnassa oleva ja laajalti järkytystä herättänyt seksuaalirikosvyyhti muistuttaa tapahtumia, joihin nykyisin 56-vuotias Annika joutui osalliseksi alle kouluikäisenä.

”SE KLIK-KLIK-ääni.”

Pelkkä kameran sulkimen räpsähdyksestä syntyvän äänen kuuleminen vei helsinkiläisen Annikan pitkään takaisin vuosikymmenten takaisiin tapahtumiin. Hän kertoo joutuneensa raiskatuksi ja samassa yhteydessä valokuvatuksi ensimmäisen kerran 5–6-vuotiaana.

Tätä nykyä 56-vuotias Annika ei asian arkaluonteisuuden vuoksi ja läheistensä yksityisyyden suojelemiseksi esiinny tässä artikkelissa omalla nimellään.

Annikan tapaus oli osa laajempaa kokonaisuutta, joka oli rikostutkinnassa vasta 1990-luvulla. Seksuaalirikosten tekijöiksi ei keskusrikospoliisin (krp) mukaan pystytty lopulta osoittamaan varmasti keitään tiettyjä henkilöitä.

Suomalaisessa uskonnollisessa yhteisössä ulkomailla tapahtuneeksi epäillyt rikokset olivat lisäksi jo rikosoikeudellisesti vanhentuneita. Krp päätti lopettaa esitutkinnan vuonna 2002.

Kun kyseisten epäiltyjen seksuaalirikosten käsittelyä mediassa puntaroitiin myöhemmin tuomioistuimissa, oikeus katsoi kuitenkin, että ainakin kaksitoista lasta oli joutunut hyväksikäytön uhreiksi.

Annikalla on muistikuvia useista raiskauksista.

VIIME viikolla krp järjesti tiedotustilaisuuden, jossa se kertoi epäilevänsä kuuden lapsen joutuneen järjestelmällisesti toimineen hyväksikäyttöringin uhreiksi. Suomen oloissa erittäin poikkeuksellisena pidetty kokonaisuus sisältää useita epäiltyjä lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia vuosina 2004–2014.

Poliisin mukaan uhreiksi valikoitiin 6–15-vuotiaita poikia ja rikosnimikkeinä ovat muun muassa törkeä raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Tekoja on poliisin epäilyjen mukaan videoitu, minkä jälkeen tallennettua aineistoa on jaettu eteenpäin.

Lisäksi poliisi epäilee yhden uhrin joutuneen huumatuksi metamfetamiinilla. Epäiltyjen rikosten yhteydessä on poliisin mukaan käytetty myös muita päihdyttäviä aineita.

LUETTUAAN uutisia Annika otti yhteyttä Helsingin Sanomiin. Uusi tapaus ei näyttäydy hänelle erittäin poikkeuksellisena vaan samanlaisena helvettinä, jonka hän on itse joutunut käymään läpi.

”Tässä nykyisessä jutussa on ihan samoja elementtejä, kuvaamista ja huumaamista muun muassa.”

Annika toivoo, että uuden tapauksen uhrit pääsisivät mahdollisimman pian eteenpäin ”nollapisteestä”.

”Näitä asioita ei saa syväjäädyttää. Apua on tarjolla, mutta sitä pitäisi saada mahdollisimman nopeasti.”

Annika itse oli nollapisteessä yli 20 vuotta.

”’Olen sekundaa’ on se tunne, josta lähdetään – kuolen, jos joku saa tietää.”

KÄÄNNEKOHTA oli 1990-luvulla, kun Annika sai esikoisensa. Jos tietyt arkipäiväiset äänet olivat jo aiemmin kiskoneet häntä takaisin lapsuuden raiskaustilanteisiin, traumat tulivat esiin entistä viiltävämmin hänen lapsensa kasvaessa vastaaviin ikävuosiin.

Annika meni terapiaan ja puhui padon murruttua myös poliisille.

”En usko, että olisin tässä ilman yli seitsemän vuotta kestänyttä psykoterapiaa.”

Hän pitää epätodennäköisenä, että kukaan vastaavaa kokenut pystyisi rakentamaan elämälleen uutta peruskiveä ilman ammattiapua. Toisille se on psykoterapia, toisille paras vaihtoehto voi olla vaikkapa kuvataideterapia.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikössä työskentelevä psykologi Risto Vakkilainen kommentoi viime viikolla HS:lle, että erityisesti pojat ja miehet voivat toisaalta vaieta täysin hyväksikäytön ja seksuaalisen väkivallan jälkeen.

Annikan omakohtaisten kokemusten mukaan asia on juuri näin.

”Pojille se on niin hirveä juttu, ettei siitä voi puhua. Se on tosi stigma.”

KUN Annika on kiivennyt synkistä syvyyksistä kohti normaalia arkea ja elämäniloa, tärkeänä apuna on toiminut terapian lisäksi lähipiirin tuki. Merkittävä rooli on ollut esimerkiksi aviomiehellä, joka ei kuitenkaan tiedä kuin suurin piirtein, mitä kaikkea Annika joutui lapsena kokemaan.

”Eihän kukaan puoliso halua tietää mitään hirveitä yksityiskohtia. Sehän voi jopa pilata parisuhteen, jos tarvitsee tietää ihan kaikki, mitä toiselle on tapahtunut.”

Laveammin Annika on puhunut tietyille ystävilleen, joita hän kutsuu tervaskannoiksi.

”Minulla on muutama ystävä, joiden edessä olen voinut hajota. Näyttää heille kaiken, mitä sisälläni on. He ovat olleet niin vahvoja, että ovat kestäneet sen.”

TERAPIAN ja läheisten tuen ansiosta Annika tunsi lopulta olevansa valmis menemään eteenpäin.

”Fokuksen täytyy pikkuhiljaa kääntyä muuhun, kohti tulevaisuutta. Menneessä voi maata ihan maailman tappiin asti.”

Annika muistuttaa, että ratkaisevan päätöksen eteenpäin astumisesta voi kuitenkin tehdä vasta kun ammattiapua on saatu riittävän pitkään.

”Tämä ei ole mikään laastarijuttu, koska ei ole mahdollista laastaroida jotain tällaista paskaa.”

Ne miehet, joiden Annika kertoo raiskanneen ja käyttäneen hyväksi häntä ja muita lapsia, ovat hänelle ”kuolleita”. Anteeksi hän ei heille anna, eikä häneltä ole toisaalta anteeksi pyydeltykään.

Itselleen Annika on kertomansa mukaan antanut anteeksi, vaikka sellainen anteeksipyyntö on oikeastaan kaikkea muuta kuin tarpeellinen.

”Saan olla totta, vaikka olen näin rikki.”

NYKYISIN Annika elää Helsingissä onnellista perhe-elämää, tekee asiakaspalvelutyötä ja on aktiivinen ammattiyhdistysliikkeessä. Hän myös auttaa Naisten linjan vapaaehtoisena väkivalta- ja seksuaalirikosten uhreja.

”Sydämeni on rosoisen kaunis. Siloteltua minusta ei saa enää tekemälläkään, koska nämä asiathan eivät pysty muuttumaan tavallisiksi.”

Enää Annika ei näe säännöllisesti painajaisia, joiden vuoksi hän ei uskaltanut käydä nukkumaan. Kameran sulkimen äänikään ei väistämättä tempaise häntä karmeisiin lapsuudenmuistoihin.

Kivusta ja kyyneleistä Annika löytää nykyisin myönteisen puolen.

”Olen oppinut uudestaan itkemään ja tuntemaan kipua. Sekin on tervehtymistä.”

ANNIKA toivottaa runsaasti voimia tuoreen seksuaalirikosvyyhden uhreille. Hän luottaa siihen, että Suomessa on tarjolla riittämiin laadukasta apua kaikkein pahimpienkin rikosten uhreille.

”Tästä voi selvitä.”

HS
4.4.2019 klo 5:20
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006058232.html
Toivottavasti joku tutkiva toimittaja tai joku muu aktiivinen taho (tutkijat? harrastajasalapoliisi?) ottaisi kopin näiden juttujen penkomisesta. Tämäkin juttu on näköjään ollut oikeudessa - ei tekijöiden saamien syytteiden - tapauksen mediakäsittelyn vuoksi. Jotain faktoja luulisi siis irtoavan tästäkin keissistä. Ja jälleen kiinnostaisi tietää niitä faktoja: Minkä nimiset poliisit ovat juttua tutkineet siellä KRP:ssä? Mitä media-asioita on käsitelty oikeudessa? Mistä uskonnollisesta yhteisöstä oli tällä kertaa kyse? Missä maassa tai maissa seksuaalinen riisto tapahtui? Jne.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Tuohan on selvästi Taiwanin tapaus. Siitä ei liene epäilystä.

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

No, siitä vain setvimään! Onko kukaan joskus löytänyt yhtään todistetta?

Kuvia muuten ei ole, ei still-kuvia taikka videota. Jokin Pulitzerintapainen saattaisi irrota sille joka löytää kuvamateriaalin.

Tässä on Taiwanin koulu. Suomalaisten koulukoti oli pelkästään asumista varten, oppilaat kävivät amerikkalaista koulua.

https://www.mca.org.tw/

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Epäilty mies sai varmaan hyvät hillot SLS:lta kun juttu kuivui kasaan. Mies riitautti irtisanomisensa mutta juttu sovittiin hyshys 1999.
Yritti Suomen Kuvalehdeltäkin yli 400 000 eukan korvauksia mutta niiden osalta jäi nuolemaan näppejään.
Ansionmenetyksistä miehellä oli varsin hauskat perustelut, SK:n kirjoitusten myötä hänellä ei ollut mahdollisuutta työllistyä. Yhteenkään virkaan hän ei ollut hakenut, mutta ilman noita kirjoituksia olisi kyllä hakenut.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Tiedän jonkin verran tämän tapauksen ihmisiä, mutta he eivät välttämättä tiedä minua. Tämä "mies" josta oli äsken puhe, ei ollut Taiwanilla vielä kun "Annikan" raiskaukset tapahtuivat. Kumminkin Suomen Kuvalehti sekoitti "Annikan" jutut varsinaisen oppilaskodin kanssa surutta sekaisin.

Wikipediassa on aika paljon tietoa päivämääristä. "Annika" on hesarin kirjoituksessa paljastanut ikänsä, josta on helppo laskea milloin hän on syntynyt ja ollut "alle kouluikäinen".

"Alle kouluikäinen" ei sovi kovin hyvin yhteen "oppilaskodin" kanssa, koska oppilaskoti on koululaisia varten. Kumminkin muistaakseni Taiwanilla oli jonkinlainen esikoulu, joten on mahdollista että "Annika" oli esikoulussa alle kouluikäisenä.

"Annika" on toinen niistä henkilöistä, joista oli puhe Suomen Kuvalehdessä. En varmaankaan ole lukenut kaikkia SK:n juttuja enkä muista kaikkea niistä jutuista, mitä tulin lukeneeksi kirjastossa vuosia sitten. Osa jutuista on ollut netissä esillä erään entisen oppilaan toimesta, ne löytynevät googlella jos on tarpeen. Muistaakseni ne olivat Photobucketissa.

EDIT: tässä on linkki Photobucketiin, en tiedä kuinka kauan skannaukset tulevat siellä säilymään.

https://s929.photobucket.com/user/utula ... RIT?page=1

Tapani Ruokanen kirjoittaa: "Toukokuussa 1995 [Annikalle] alkoi tulla muistikuvia seksuaalisen hyväksikäytön tilanteista, joihin hän joutui 5-vuotiaasta lähtien". Mainittu "mies", paljon puhuttu "päätekijä" ei ollut vielä tässä vaiheessa saanut koulutusta lähetystyöhön, vaan se tuli seuraavan vuosikymmenen puolella.

Samalla sivulla on mainittu "Annikan" ikä kun SK:n artikkeli kirjoitettiin, se oli silloin 38 vuotta.

Nyt olemme siis saaneet porukasta kasaan kaksi henkilöä: "Annika" sekä "Päätekijä". En voi väittää tietäväni saatikka tuntevani ollenkaan kaikkia ihmisiä, mitkä keissiin liittyvät, mutta jotkut heistä pyrkivät julkisuuteen enemmän kuin muut, joten heidät on helpompi oppia tietämään.

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Tuo mainitsemasi "Annika" kertookin ilmeisesti varhaisimmasta muistostaan joka liittyi jenkkisotilaisiin. Hän oli kuitenkin tuossa lähetyskodissa 10 vuotta, vuosien 1968-1980 välillä. Eli on ollut lähetyskodissa samaan aikaan kuin tuo mieskin.
Saman Kuvalehden jutun "Heidi" sopii tuohon mieheen selkeästi. Oli oppilaskodissa vuodesta 1976, ja on toinen niistä naisista jotka tekivät alkuperäisen tutkintapyynnön. Mainitsee myös hyväksikäytön alkaneen heti, ja hänen vanhempansa puhuvat "vuosista", joina koki hyväksikäyttöä.
Mikäli puhumme samasta miehestä, hänen toinen komennuksensa hoitajana alkoi 1976 ja päättyi 1980.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Puhumme samasta miehestä, mutta hän palasi vielä tuonkin jälkeen samaan työhön. Ilmeisesti vasta vuonna 1991 hän jätti Taiwanin lopullisesti. Tämä mies on nyt se ns. "Päätekijä".

Olemmeko saaneet kolmannen tekijän jutusta listattua, nimittäin "amerikkalaissotilaat"? Tämä asia tulee esiin usein, se ehkä pitää laittaa listalle.

Mikä on amerikkalaissotilaiden ja "Päätekijän" yhteys?

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Joo, kolmas komennus oli 1981-1985, sitten oli SLS päätti että komennuksien määrä rajoitettaisiin kahteen. 1987 SLS luopui rajoituksesta ja tämä mies oli Taichungissa vielä neljännen keikan 1987-1991.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Jep, ja kuka oli siinä välissä työntekijänä. Nimi löytyy jo tältä sivulta. Saamme listalle uuden tekijän. Kolme on jo, ja yksi tuli lisää. Ei, vaan oikeastaan neljä on jo, koska "Heidi" on mainittu. Seuraavan henkilön löydettyämme tiedämme viisi. Nimi on ylempänä tällä sivulla. Tuo henkilö veti oppilaskotia "Päätekijän" viimeisen ja toiseksi viimeisen kauden välissä.

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Puhutaan jenkkien tiedotusupseerista joka seurusteli suomalaisen lähettiperheenjäsenen kanssa.
Taichungissahan sijaitsi amerikkalaisten tukikohta. Kyseinen upseeri veti pertio-ja kerhotoimintaa johon suomalaislapsetkin osallistuivat. Lapset olivat kertoneet että heitä oli käytetty hyväksi paitsi oppilaskodissa, myös jenkkien tukikohdassa ja lentokonehallilla.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Okei, hyvä. Itse en muista kaikkia näitä asioita, olen ehkä joskus kuullut.

Mutta se mikä esimerkiksi poliisia varmaan kiinnostaisi, tai olisi joskus kauan sitten kiinnostanut, on se, että mikä on amerikkalaisten ja "Päätekijän" yhteys. Amerikkalaiset olivat siis paikalla ennen kuin "Päätekijä".

Joskus löysin googlella jonkin amerikkalaisen lentotukikohdan joka oli toiminut Taiwanilla, mutta en muista oliko se sitten oikeasti Taichungissa.

Vielä ei ole kukaan löytänyt sitä henkilöä, joka veti oppilaskotia välissä. Kumminkin sekin nimi on jo mainittu tässä ketjussa.
Viimeksi muokannut Flower_Power, To Touko 09, 2019 12:38 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Aah, nytpä muuten löysin sen lentotukikohdan missä oli jenkkejä. Näköjään USA lopetti toimintansa siellä vuonna 1973. Ja sijaitsee kyllä nimenomaan Taichungissa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Ching_Chuan_Kang_Air_Base

Vastaa Viestiin