Ulkomaalaismies raiskasi 7-10-vuotiaan lapsen useasti

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Avatar
On Anoi Kaa
Fitz ratkaisee
Viestit: 6244
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Ulkomaalaismies raiskasi 7-10-vuotiaan lapsen useasti

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa » Su Syys 01, 2019 7:50 pm

Mies käytti alakouluikäistä lasta seksuaalisesti hyväksi eri tavoin yli kymmenellä eri kerralla – tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

JULKAISTU 28.08.2019 14:03

Alakouluikäistä lasta törkeästi hyväksikäyttänyt mies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Hyväksikäyttö jatkui vuosia.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1998 syntyneen miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi mies on määrätty 90 tunnin yhdyskuntapalveluun ja valvontaan.

Tuomio on määrätty tuomiolauselmaa lukuun ottamatta salassa pidettäväksi. Asiasta on kuitenkin laadittu julkinen seloste, jossa avataan tuomioon johtaneita tekoja.

Osa rikokseen lasketuista teoista on tapahtunut miehen ollessa itsekin alaikäinen.

Mies tunnusti kaiken
Selosteen mukaan mies on lokakuun 2014 ja joulukuun 2017 välisenä aikana tehnyt useilla erillisillä kerroilla seksuaalisia tekoja tapahtuma-aikaan 7–10-vuotiaalle lapselle.

Kyse on sukupuoliyhteyksistä. Lisäksi tekoihin liittyy koskettelua intiimialueille puolin ja toisin.

Tuomion mukaan tapahtumakertoja on ollut yhteensä noin 15.

Mies tunnusti teot oikeudessa. Hänet tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä osittain nuorena henkilönä, sillä hän oli joidenkin tapahtumakertojen aikaan itsekin vielä alaikäinen.

Rikos katsottiin törkeäksi muun muassa siksi, että rikoksen kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa. Lisäksi asiaan vaikutti se, että teot tapahtuivat pitkän ajan kuluessa ja toistuvasti.

Oikeus piti miehen toimintaa erityisen moitittavana ja vakavana.

Rangaistusta lieventävänä seikkana otettiin huomioon muun muassa se, että rikokset ovat tapahtuneet merkittävältä osin miehen ollessa itse alle 18-vuotias.

MTV Uutiset ei julkaise tuomitun nimeä uhrin henkilöyden suojelemiseksi.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mie ... #gs.05akcg
Taas yksi lapsi pitkään listaan, missä päättäjät ovat toiminnallaan saattaneet lapsemme suureen vaaraan. Tämäkin lapsi rikastettiin, koska oikeus oleilla Suomessa menee kaiken muun edelle, myös turvallisen lapsuuden. Risuja myös tytön lähipiirille, joka mahdollisti tämän jatkuvan vuosien ajan. Kertoja on varmasti vaikka kuinka, mutta tuosta 15 tuomittiin.

Lapsenraiskaajan etunimi on Irannezhad.

Otsikkoa muutettu
-NILS-
...

dinz
Alibin satunnaislukija
Viestit: 100
Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:23 pm

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja dinz » Su Syys 01, 2019 8:26 pm

Ei helvetti, eikö nämä ikinä lopu? No eihän nämä lopu, lisääntyvät pelkästään. Ja vihervassari-idiootit kiimailee näitä vaan lisää tänne.
Rangaistukset ovat naurettavan ja surkuhupaisan rajamailla, ja rahan lappaminen mamulle vaan jatkuu. Oksettavaa.

Villeri
Matlock
Viestit: 799
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja Villeri » Su Syys 01, 2019 8:31 pm

Sen jo tietää, ettei se oikeuslaitoksen mielestä pakosti nyt niin hirveää ole, jos kehitysmaalainen panee eppuluokkalaista, mutta miten vanhemmat onnistuvat selittämään itselleen tyttölapsensa hengaamisen testosteronia noruvan lammaspaimenen kanssa?

dinz
Alibin satunnaislukija
Viestit: 100
Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:23 pm

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja dinz » Su Syys 01, 2019 8:40 pm

Tuo on kyllä käsittämätöntä tosiaan. Liekö äiti sitten näitä matupatjoja jotka päästää mamuja kotiinsa jne notkumaan...

Tracker
Philip Marlowe
Viestit: 1125
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja Tracker » Su Syys 01, 2019 9:29 pm

Avatar
On Anoi Kaa
Fitz ratkaisee
Viestit: 6244
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa » Su Syys 01, 2019 9:44 pm

Tapahtumapaikkaa ei mainittu julkisessa selosteessa, mutta eiköhän tämä vanhempien piikkiin mene, sillä koulussa tai harrastuksessa tapahtunut olisi nostanut ehkä kohua, kun taas kotirikastus on vain osa suuren kaupungin hulinaa ja tämä meidän pitäisi ilmeisesti hyväksyä? Taustalla voi olla myös rikkinäinen koti tai lapsen melko varmaa oireilua ei muuten vaan huomattu vai välitettiinkö siitä edes? Ettei tämäkin lähtenyt purkautumaan vasta koulun kautta?

Kotiympäristöön viittaisi myös lapsen käytön kesto, mutta mielestäni viranomaisten tulisi anoa muslimiveljien imaameilta rikastusajan kohtuullistamisesta/lapsi sanotaan vaikka 10% tämän elämästä. Tällaiset kolmasosan elinvuosista ottavat rikastukset alkavat jo käydä työstä ja ainakin lapsille(ehkä myös muslimiveljille) tulisi maksaa siitä palkkaa. Tällöin jouduttaisiin toki purkamaan lakeja ja säädöksiä eu-tasolta lähtien, mutta uskon monesta maasta löytyvän poliittista tahtoa oikeuksista tärkeimmän, nuoren miehen oikeuden oleskella ja tehdä mitä haluaa, paaluttamisesta syvemmälle. Palkka voisi olla pienikin, vaikka joku shariakuvio, mutta lasten tulisi kuitenkin oppia kuinka erilaisesta kulttuurista voi rikastua.
...

Avatar
On Anoi Kaa
Fitz ratkaisee
Viestit: 6244
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa » Su Syys 01, 2019 11:01 pm

Tekojen vaikutuksesta psyykeen:
Kokenut seksuaali­rikosten syyttäjä: ”Lapsen hyväksi­käyttö voi olla henkinen tappo” – tekijöiden selityksissä toistuu yksi asia

Julkaistu: 28.8.19 klo 7:14

Seksuaalirikosten syyttäjän Pia Mäenpään mielestä on hyvä, että seksuaalirikollisten saamat tuomiot ovat koventuneet silloin, kun uhri on lapsi.
Espoossa paljastunut epäily laajasta lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikosvyyhdistä ei yllättänyt Oulun seksuaalirikosten syyttäjänä toiminutta kihlakunnansyyttäjä Pia Mäenpäätä.

– Vakava tapaus, mutta näitä meillä valitettavasti paljastuu säännöllisen epäsäännöllisesti, kokenut seksuaalirikoksiin erikoistunut syyttäjä sanoo.

Poliisi epäilee Espoossa asuvaa noin 30-vuotiasta miestä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, joissa asianomistajina on 52 tyttöä, iältään 9–15 vuotta.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet kaikki sosiaalisessa mediassa. Tekijä ja uhrit eivät poliisin tietojen mukaan ole tavanneet kasvokkain laisinkaan.

Oulun tapahtumien jälkeen myös Helsingissä on paljastunut tapaus, jossa ”Enoksi” kutsuttua miestä epäillään useisiin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista vuodesta 2006 lähtien. Tutkinnan edetessä uhrien määrä on kasvanut jo yhdeksääntoista.

Helsingin Sanomien mukaan poliisilla on jopa pari tuhatta vihjeviestiä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, mutta sillä ei ole riittävästi resursseja niiden selvittämiseen.

– Valitettavasti poliisilla ei ole riittävästi netissä tapahtuvaan seksuaalirikollisuuteen liittyvää paljastavaa tutkintaa, vaan se tulee esille, jos joku uskaltaa siitä ilmoittaa, tai se paljastuu jonkin muun tutkinnan yhteydessä, Mäenpää sanoo.

Hän on hyvillään siitä, että asiaan on nyt kiinnitetty lisääntyvää huomiota.

Muun muassa sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on ilmoittanut olevansa valmis siirtämään jo nykyisiä poliisin voimavaroja netissä tapahtuvaan lapsiin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden paljastavaan tutkintaan.

– On hyvä, jos tutkintaan saadaan lisää resursseja jo siitäkin syystä, etteivät niistä käynnistyvät prosessit venähtäisi kohtuuttoman pitkiksi.

Lisävoimia on luvassa on myös syyttäjälaitokseen.

Suomessa on tällä hetkellä neljä seksuaalirikoksiin erikoistunutta syyttäjää, mutta lokakuun alussa tapahtuvan organisaatiouudistuksen yhteydessä heidän määränsä kaksinkertaistuu.

Itä-Suomen syyttäjävirastossa toimiva Mäenpää saa vuosittain pöydälleen noin sata juttua, joista suurin osa on seksuaalirikoksia. Paljon huomiota herättänyt Oulun seksuaalirikosvyyhti oli niistä yksi. Toisena syyttäjänä jutuissa oli kihlakunnansyyttäjä Kaisa Kytömäki Oulun syyttäjänvirastosta.

Oulun tapaus oli Mäenpään mukaan tavallaan ainutlaatuinen, mutta ei suinkaan ainoa laatuaan.

– Meillä on valitettavan usein juttuja, joissa on yksi epäilty ja useita asianomistajia, niin kuin tässä Espoon tapauksessa. Ja enemmänkin olisi, jos ilmitulo ei olisi niin sattumanvaraista. Oulussa oli poikkeuksellista, että oli yksi alaikäinen asianomistaja ja kahdeksan tekijää, jotka kaikki eivät tunteneet toisiaan, eivätkä toimineet yksissä tuumin.

Oulun rikosvyyhdin saama suuri julkisuus tavallaan räjäytti keskustelun sosiaalisen median kautta leviävän seksuaalirikollisuuden laajuudesta ja vakavuudesta.

Julkisuuteen vaikutti erityisesti tuomittujen tausta. Kaikki kahdeksan olivat joko turvapaikanhakijoita tai maahanmuuttajia. Ulkoista painetta Mäenpää ei syyttäjänä kuitenkaan sano tästä syystä kokeneensa.

– Jokaisen tapauksen yhteydessä pitäisikin muistaa, miten vakavasta ja vahingollisesta rikoksesta tai rikosepäilystä on kysymys, oli tekijänä sitten kuka tahansa, turvapaikanhakija, perheenjäsen, muu läheinen tai nettituttava.

Kaikki kahdeksan Oulun tapausta käsiteltiin käräjäoikeudessa erillisinä juttuina. Viimeinen niistä saatiin päätökseen heinäkuun puolivälissä.

Oulussa oli poikkeuksellista, että oli yksi alaikäinen asianomistaja ja kahdeksan tekijää, jotka kaikki eivät tunteneet toisiaan, eivätkä toimineet yksissä tuumin.

Kaikki syytetyt tuomittiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Niiden pituudet vaihtelivat kahdesta vuodesta neljään ja puoleen vuoteen. Rankimpia rikosnimikkeitä olivat muun muassa törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä raiskaus. Uhri oli tapahtuma-aikaan 13-vuotias.

Mäenpää on pääsääntöisesti tyytyväinen tuomioihin. Syyllisyyden osalta rangaistukset ovat hänen mielestään linjassaan, vastavalitus saattaa tulla harkittavaksi joidenkin tuomioiden rangaistuksen mittaamisen osalta.

Lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten rangaistukset ovat viime vuosina koventuneet. Suuntaus on Mäenpään mielestä oikein.

– Siihen seksuaalirikosten rangaistusten osalta meillä pitäisikin olla menossa, ettei käytettäisi vain asteikon alinta kolmannesta, vaan mitattaisiin rangaistukset oikeasti suhteessa teon moitittavuuteen.

Mäenpään mukaan useimmat lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikoksen tekijät kiistävät tekonsa oikeudessa, tai ainakin perustelevat tekoaan sillä, että lapsi oli hakenut seuraa netissä ja ollut itse aktiivinen.

– Se ei kuitenkaan tekoa lievennä. Vastuu on aina aikuisella. Laki on tarkoitettu suojelemaan lapsia myös heiltä itseltään. Ei esimerkiksi 10-vuotias lapsi ole kykenevä ymmärtämään, miten tällaiset kokemukset voivat vaikuttaa häneen myöhemmin, jopa vuosikymmenten päähän.

– Sitäkään lapsi ei voi ymmärtää, mihin johonkin viestiin vastaaminen netissä voi johtaa. Pahimmillaan se voi johtaa hyväksikäyttöön, jonka seuraus voi jollekin olla henkinen tappo. Mutta sitäkin on syytä korostaa, että siitä on mahdollista myös selvitä.
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006218681.html
...

Rufilus
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Syys 06, 2016 8:11 am

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja Rufilus » Ma Syys 02, 2019 10:11 am

Villeri kirjoitti:Sen jo tietää, ettei se oikeuslaitoksen mielestä pakosti nyt niin hirveää ole, jos kehitysmaalainen panee eppuluokkalaista, mutta miten vanhemmat onnistuvat selittämään itselleen tyttölapsensa hengaamisen testosteronia noruvan lammaspaimenen kanssa?
Aivan järkyttäviä tapauksia lapsille. Mikä miehiä vaivaa??? Papit, johtajat, lahkot, lapsikauppa . . . missä lapset saa olla rauhassa? Kotona, koulussa,tarhassa, leirillä, urheilussa, kirkossa, kuorossa..
Tämä asia pitää nostaa enemmän esille ja vanhempien olla tarkkaavaisia. Tuomiot täytyy vastata sitä että on pilannu lasten elämän.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/54846 ... sikayttoon

kaarmis
Sammakkoprofessori
Viestit: 467
Liittynyt: To Tammi 10, 2019 5:21 pm

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja kaarmis » Ma Syys 02, 2019 4:26 pm

Rufilus kirjoitti:

Öh. Nyt en voi tunnustaa synneikseni kaikkia miesten tekemiä tekoja viimeisen kahdentuhannen vuoden ajalta.

Avatar
On Anoi Kaa
Fitz ratkaisee
Viestit: 6244
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa » Ma Syys 02, 2019 5:05 pm

Karuinta tässä on se, että seksuaalirikoksia tehtailevat nuppilukuun verrattuna ihan mielettömiä määriä juuri ne, joita yhteiskunta suojelee ja auttaa eniten, tiedä vaikka tämäkin tekijä olisi saanut kielteisiä päätöksiä, mutta ei voida poistaa maasta, eikä pidetty kopissa?

Juuri tämänkaltaisten tekojen pelossa moni ei tätä porukkaa tänne kaivannut ja silloin alkoi rasistimylly ja työpaikoille soittelu, sun muu fanatismi. Varmasti sana kiiri myös lapsirakkaiden kultamunien korviin helposta lapsiriistasta olemattomin sanktioin. Jos ei muuta kautta, niin moskeijan puskaradioiden - vääräuskoisten tytöillä ei ole senkään vertaa arvoa, mitä näiden kotimaissa tyttölapsilla on.
...

John Kimble
Lovejoy
Viestit: 1716
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Ulkomaalaismies raiskasi 7-10-vuotiaan lapsen useasti

Viesti Kirjoittaja John Kimble » Ma Syys 02, 2019 7:45 pm

Vuosien törkeä hyväksikäyttö ja ehdollista. Hyvät ihmiset, me olemme todistamassa Suomen oikeusjärjestelmän historiallista alennustilaa ja varsinaista rappiota. Kuinka paljon pedofiileja ja lasten hyväksikäyttäjiä onkaan pesiytynyt oikeusjärjestelmään, koska ei tällaisia tuomioita voi muuten järjellä selittää.

Tämä on melko varmasti tapahtunut jonkun järjestön "Vuolle Setlementin" kaltaisen "tutustuttamisen" yhteydessä/seurauksena, kuten Oulun pedofiiliraiskaajien tapauksissakin.
"Journalistiliitto vaatii, että ihmisiä kohdellaan lain edessä tasapuolisesti." "Tappakaa kaikki pedofiilit."

Rufilus
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Syys 06, 2016 8:11 am

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja Rufilus » Ti Syys 03, 2019 10:00 am

kaarmis kirjoitti:
Rufilus kirjoitti:
Villeri kirjoitti:Sen jo tietää, ettei se oikeuslaitoksen mielestä pakosti nyt niin hirveää ole, jos kehitysmaalainen panee eppuluokkalaista, mutta miten vanhemmat onnistuvat selittämään itselleen tyttölapsensa hengaamisen testosteronia noruvan lammaspaimenen kanssa?
Aivan järkyttäviä tapauksia lapsille. Mikä miehiä vaivaa??? Papit, johtajat, lahkot, lapsikauppa . . . missä lapset saa olla rauhassa? Kotona, koulussa,tarhassa, leirillä, urheilussa, kirkossa, kuorossa..
Tämä asia pitää nostaa enemmän esille ja vanhempien olla tarkkaavaisia. Tuomiot täytyy vastata sitä että on pilannu lasten elämän.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/54846 ... sikayttoon
Öh. Nyt en voi tunnustaa synneikseni kaikkia miesten tekemiä tekoja viimeisen kahdentuhannen vuoden ajalta.
Ihmetyttää miten yleistä lasten hyväksikäyttö on ja se on hyväksytty ja salailtu aina. Nyt nettiaikaan paljastuu paljon mikä ennen hiljennettiin. Lapset uskaltaa enemmän puhua kun huomaavat että eivät ole yksin jotka joutunu uhriksi eikä se ole heidän oma syy. Jotain hyötyä somesta kuitenkin on.

Porin
Komisaario Köster
Viestit: 1758
Liittynyt: Ke Marras 21, 2007 6:50 pm

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja Porin » Ti Syys 03, 2019 10:06 am

kaarmis kirjoitti: Öh. Nyt en voi tunnustaa synneikseni kaikkia miesten tekemiä tekoja viimeisen kahdentuhannen vuoden ajalta.
Sama juttu. Suvakeilla vaan on tuo yleistäminen ja lokeroiminen pahempaa kuin äärioikeistolla.

MohammedMohammed
Komisaario Köster
Viestit: 1841
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed » Ti Syys 03, 2019 12:38 pm

Rufilus kirjoitti:
Villeri kirjoitti:Sen jo tietää, ettei se oikeuslaitoksen mielestä pakosti nyt niin hirveää ole, jos kehitysmaalainen panee eppuluokkalaista, mutta miten vanhemmat onnistuvat selittämään itselleen tyttölapsensa hengaamisen testosteronia noruvan lammaspaimenen kanssa?
Aivan järkyttäviä tapauksia lapsille. Mikä miehiä vaivaa??? Papit, johtajat, lahkot, lapsikauppa . . . missä lapset saa olla rauhassa? Kotona, koulussa,tarhassa, leirillä, urheilussa, kirkossa, kuorossa..
Tämä asia pitää nostaa enemmän esille ja vanhempien olla tarkkaavaisia. Tuomiot täytyy vastata sitä että on pilannu lasten elämän.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/54846 ... sikayttoon
annaanna tuplaa, kun originaali lepäilee jäähyllä.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

kaarmis
Sammakkoprofessori
Viestit: 467
Liittynyt: To Tammi 10, 2019 5:21 pm

Re: Mies käytti 7-10 -vuotiasta hyväksi yli 10 kertaa

Viesti Kirjoittaja kaarmis » Ti Syys 03, 2019 12:58 pm

Rufilus kirjoitti:
Villeri kirjoitti:Sen jo tietää, ettei se oikeuslaitoksen mielestä pakosti nyt niin hirveää ole, jos kehitysmaalainen panee eppuluokkalaista, mutta miten vanhemmat onnistuvat selittämään itselleen tyttölapsensa hengaamisen testosteronia noruvan lammaspaimenen kanssa?
Aivan järkyttäviä tapauksia lapsille. Mikä miehiä vaivaa??? Papit, johtajat, lahkot, lapsikauppa . . . missä lapset saa olla rauhassa? Kotona, koulussa,tarhassa, leirillä, urheilussa, kirkossa, kuorossa..
Tämä asia pitää nostaa enemmän esille ja vanhempien olla tarkkaavaisia. Tuomiot täytyy vastata sitä että on pilannu lasten elämän.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/54846 ... sikayttoon
Edelleenkään ei lakkaa ihmetyttämästä tämä. Kun kamelipaimen raiskaa suvakin pientä tytärtä, syy löytyykin valkoisissa miehissä, papeissa, johtajissa, lahkoissa. Ja lapset ei saa olla rauhassa "kotona, koulussa,tarhassa, leirillä, urheilussa, kirkossa, kuorossa..." kun suvakkien järjestöt tunkevat niitä kamelipaimenia juuri noihin paikkoihin. Huoh.

Vastaa Viestiin