Nainen käytti törkeästi hyväksi pientä lasta

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
JosefMengele

Nainen käytti törkeästi hyväksi pientä lasta

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Lapsi oli hyväksikäyttöjen aikaan 3–5-vuotias. Nainen myös löi lasta.

Lapin käräjäoikeus tuomitsi kolmen vuoden ja 10 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen 43-vuotiaan naisen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä.

Nainen muun muassa teki lapselle seksuaalisia tekoja ja sai lapsen tekemään niitä hänelle itselleen. Lisäksi hän pahoinpiteli lasta lyömällä käsivarteen, olkapäähän ja selkään. Lapsi oli tekojen aikaan 3–5-vuotias.

Nainen tuomittiin maksamaan lapselle 16 000 euron korvaukset kärsimyksestä sekä 500 euron korvaukset kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Tekoajaksi on merkitty molempiin rikoksiin 1.1.2015–16.12.2016.

37-vuotiasta miestä syytettiin myös törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämän syytteen käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi sillä perusteella, että hänen syyllisyydestään jäi varteenotettava epäily.

Asia käsiteltiin yleisön läsnä olematta. Uhrin henkilöllisyys, oikeudenkäyntiasiakirjat ja tuomio lopputulosta lukuun ottamatta määrättiin salassa pidettäväksi 60 vuodeksi.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006248258.html

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8171
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Nainen käytti törkeästi hyväksi pientä lasta

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

No mikäs juttu se tämä on?

Tämä 43 vuotias pedofiilinainen ei lienee tämän lapsen äiti, koska sehän olisi aika suurella todennäköisyydellä kerrottu.

Entäpä tämä 37 vuotias setämies, onko hän tämän naisen puoliso? Siis hänhän ei oikeuden mukaan ole syyllistynyt mihinkään rikokseen, vaikka syytettyjen penkillä persettään lepuuttikin.

Missä on tämän 43 vuotiaan pedofiilinaisen nimi?
Piilohomot on in.

Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1598
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Nainen käytti törkeästi hyväksi pientä lasta

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

Sairas, sairaampi ja sairain maailma :evil: ! Rangaistuksetta jäänyt mies ei taatusti ole mitenkään viaton ja tekoihin osallistumaton. Lapsi vaan on ollut niin pieni, että ei ole pystynyt miehen tekoja kertomaan. Voi kele tällaista rupusakkia, joilla ei ole minkäänlaisia alkeellisiakaan ajatuksia siitä, mikä on väärin lasta kohtaan. Saati, että osaisivat vielä olla tekemättä niitä vääriä tekoja.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4188
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Nainen käytti törkeästi hyväksi pientä lasta

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Hämy tapaus kyllä, mutta voihan se olla niinkin, että 37-vuotias mies on ihan vaan lapsen isä, joka on ollut autuaan tietämätön uuden puolisonsa mieltymyksistä ja teoista. Kiinni jäätyään nainen on yrittänyt vetää isän mukaan soppaan. Oksettava tapaus, oli miten oli.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Nainen käytti törkeästi hyväksi pientä lasta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Kumma juu jos ei lapsessa huomaa mitään muutosta, naiset ei kuuleemma voi olla pedofiilejä, joku "viisas" on sanonut niin.
Tämä huomattiin ajoissa ettei tullut uutta Eerikaa. Kyllä, oksettava tapaus.

Avatar
Jukka50
Sabrina Duncan
Viestit: 363
Liittynyt: Ke Helmi 24, 2016 6:46 pm
Viesti:

Re: Nainen käytti törkeästi hyväksi pientä lasta

Viesti Kirjoittaja Jukka50 »

Ei tainnut koskaan selvitä tämän pedofiilinaisen nimeä? Jännästi jää unholaan useasti nämä tapaukset, missä tekijä nainen.
Lause "tapan aikaa" on ironista, koska oikeasti aika tappaa sinua.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Nainen käytti törkeästi hyväksi pientä lasta

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ei muutosta tuomion pituuteen hovissa.
MTV kirjoitti:https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nai ... an/8090910

Nainen käytti pikkulasta törkeästi seksuaalisesti hyväkseen kahden vuoden ajan – hovioikeus piti lähes 4 vuoden tuomion ennallaan


JULKAISTU 21 TUNTIA SITTEN

Rovaniemen hovioikeus on pitänyt lasta hyväksikäyttäneen nelikymppisen naisen tuomion ennallaan. Tuomittu vaati, että hänen syytteensä hylättäisiin.

Lapin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1976 syntyneen naisen viime syyskuussa kolmen vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hänen katsottiin syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja pahoinpitelyyn. Uhrina oli 3–5-vuotias lapsi.

Käräjäoikeuden mukaan nainen oli ollut lapseen sukupuoliyhteydessä sormin, tehnyt hänelle seksuaalisia tekoja ja saanut lapsen tekemään itselleen samoin. Lisäksi nainen oli pahoinpidellyt lasta lyömällä häntä käsivarteen, olkaan ja selkään.

Vankeusrangaistuksen lisäksi nainen tuomittiin maksamaan uhrille 16 500 euron korvaukset kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta.

Vaati syytteiden hylkäämistä

Hovioikeudessa nainen vaati syytteiden hylkäämistä sekä rangaistuksen ja korvausten alentamista.

Hovioikeus päätti, ettei vankeustuomiota ole syytä alentaa ja piti myös korvausmääräykset ennallaan. Ylempi oikeusaste katsoi ainoastaan, että pahoinpitely ajoittui lyhyemmälle ajalle kuin käräjäoikeus oli tuomiossaan katsonut.

Naisen rangaistusseuraamukseen oikeusasteiden näkemysero ei kuitenkaan vaikuttanut. Rikokset ovat tapahtuneet alkuvuoden 2015 ja loppuvuoden 2016 välisenä aikana.

Syyttessä oli myös 1982 syntynyt mies, mutta hänen syyllisyytensä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylättiin.

Hovioikeus määräsi tapauksen asiakirjat salassapidettäviksi 60 vuodeksi. MTV Uutiset ei julkaise tuomion saaneen naisen nimeä uhrin alaikäisyyden vuoksi.

Vastaa Viestiin