Huippu-urheilja tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
MrDarcy
Lauri Hanhivaara
Viestit: 125
Liittynyt: To Loka 16, 2014 12:27 am

Re: Huippu-urheilja tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja MrDarcy »

Hovi kumosi tamperelaisen huippu-urheilijan vankeustuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Turun hovioikeuden mukaan urheilija ei voinut olettaa asianomistajan olleen alle 16-vuotias. Aiemminkin lapsia hyväksikäyttäneen naisen tuomio pysyi ennallaan.

Turun hovioikeus on hylännyt noin 25-vuotiasta huippu-urheilijaa koskeneen syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tampereella asuva mies oli tuomittu Pirkanmaan käräjäoikeudessa teosta kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Hovioikeus hylkäsi vastaavan tuomion myös toisen miehen osalta. Kolmannen syytetyn, 29-vuotiaan naisen osalta, tuomio pysyi ennallaan.

Asianomistajana jutussa oli tapahtumahetkellä 14 vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen tyttö. Vastaajat pelasivat tytön kanssa härskiä pullonpyörityspeliä. Pelin aikana tyttö suuteli huippu-urheilijaa ja tanssi tämän edessä.

Hovioikeus keskittyi ratkaisussaan ikäkysymykseen eikä käsitellyt lainkaan vastaajien syyksi käräjillä luettua seksuaalissävytteistä menettelyä tytön kanssa.

Käsitelty rikos tapahtui heinäkuussa 2018 Tampereella. Kaikki vastaajat kertoivat, etteivät tienneet tytön todellista ikää. Kansainvälisellä tasolla menestynyt huippu-urheilija sanoi valituksessaan, että tyttö näytti ikäistään huomattavasti vanhemmalta.

Hovioikeus uskoi miehiä, joiden asunnossa seksuaalissävytteistä iltaa vietettiin. Tyttö oli kertonut olleensa 18-vuotias lukiolainen. Tyttö oli tullut itselleen vieraaseen kaupunkiin Tampereelle ”tyttöjen iltaa” viettämään.

Miesten asuntoon tyttö saapui yllättäen naispuolisen, tuolloin 24-vuotiaan vastaajan kanssa.

Hovioikeus katsoi, ettei missään vaiheessa tullut esille seikkaa, josta miesten olisi pitänyt ymmärtää tytön olevan alle 16:n. Johtopäätöstä tuki se, että huippu-urheilija oli illan jälkeen tehnyt rikosilmoituksen ajokorttinsa katoamisesta. Oikeuden mukaan tämä seikka osoittaa, ettei huippu-urheilija ole pitänyt mahdollisena sitä, että tyttö olisi suojaikärajaa nuorempi.

Miehillä ei hovioikeuden mukaan ollut näissä olosuhteissa edes velvollisuutta selvittää tytön ikää sen enempää.

Naispuolinen vastaaja oli sen sijaan yhteydessä tyttöön jo aiemmin Ask.fm -sovelluksen kautta. Tyttö oli kertonut naiselle ikänsä ja käyvänsä yläastetta. Hovioikeus katsoikin naisen toimineen tahallisesti ja hylkäsi hänen valituksensa.

Nainen on tuomittu myös aiemmin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Nainen oli muun muassa pakottanut 15-vuotiaan pojan kanssaan seksiin.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 72264.html

Vastaa Viestiin