Oulu: Vanhus raiskattiin törkeästi - etiopialaiselle yli 4 vuoden tuomio

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Järkkyä on. Vanhemmilla ihmisillä terveys on hauraammalla pohjalla muutenkin, esimerkiksi kaatuessa luut voivat rikkoontua ja paikat mennä sijoiltaan herkemmin, miten on sydämenkin laita. Muistan Iso-Britanniasta uutisjutun, jossa seniori kuoli sydänkohtaukseen asuntomurron yhteydessä.

Kun luin varhaisvaiheen uutisoinnit ja niissä kerrottiin tekijän saadun nopeasti kiinni, arvelin mielessäni että tekijä asuisi samassa kerrostalossa, jolloin virkavalta on pystynyt heti tietämään haetun henkilön. Spekulaationa tuli mieleen tällöin :!: , että olisiko tapauksen taustalla jonkinlainen pyykkitupahässäkkä eikä pelkiltään pakkoseksin hakeminen sieltä. Esimerkiksi että ulkomaalaishäiskä olisi yrittänyt mennä vanhuksen vuorolla pyykkaamaan ja tämä olisi aiheesta nostanut äläkän ja jäänyt sinne pyykkäämään, räggäri suivaantunut ja hakenut kämpiltä teräaseen ja päättänyt näyttää kuka määrää.

Tällainen nilkki joka ei kunnioita yhteisön sääntöjä ja periaatteita eikä pysty olla satuttamatta muita, edes heikoimpia, niin saunan takana vanhan ajan mukaan olisi semmoinen opetettu tavoille jos ei muuten, mutta nyt sivistyneessä yhteiskunnassa hän jää vaille perillevievempää sanomaa. Mitä vanhus tästä sitten oppii....? Että hänen on paras pysyä hiljaa tai kimppuun käydään, jos ylläesitetty hahmotelma vastasi asianlaitoja. Taikka oppia, ettei saa olla turvassa pyykkaamassa, elää ja olla. JA SE ON VÄÄRIN.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.

JammuSetä

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Afrikkalainen heimokulttuuri perustuu vahvimman lakiin ja kostokierteeseen. Siksi tässäkin musta mies toimi vaistojensa ja perimänsä mukaan jos skenaario oli tuo edelläkuvattu.

Kardemumma

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

Ei tätä tekoa olisi estänyt raskas saksalainen konemusiikki ja populistipuolueet omilla kannanotoillaan, se on selvä. Tämän teon olisi estänyt imaamien korkeampi ote yhteisöjensä jäsenistä ja vakaa kurillinen käsitys siitä mitä täällä ei ole sopivaa tehdä. Suomalainen yhteiskunta on kuitenkin jo vuosikymmeniä näyttänyt kuinka täällä saa tehdä mitä tahansa ilman arestia leipävesivankeudessa. Se on mielestäni perua muustakin kuin demarijohtoisesta hallituksesta ja oikeuskäsityksestä. Kyse on perhekasvatuksesta ja ennenkaikkea siitä, ettei enää ymmärretä vapaakasvatuksen vuoksi reaalimaailmaa. Tämä sinunkin Husu tulisi tajuta tuomitessasi meitä suomalaisia. Minä en sinua tuomitse, enkä muitakaan. Tuomitsen mielessäni vain ne isät ja äidit, jotka meillä länsimaissa antaa lapsiensa kasvaa kuin pellossa. Todennäköisesti tämän teontekijän vanhemmat on tapettu jo hänen ollessa hyvin pieni lapsi. Se ei siltikään poista sitä haluani laittaa hänen kaulaansa hirttonaru.

annaanna

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja annaanna »

URSA kirjoitti:
To Loka 17, 2019 11:26 pm
Kuinka monta tuntia annaannalta kesti kaivaa esiin melkein vastaava aiempi rikos Suomessa?

"Iällä pilattu". Pieni paljastava freudilainen lipsahdus batiikkinoidalta. Yli 24-vuotiaat älköön vaivautuko?
Eihän tiedon löytämiseen aikaa kulunut :D
Olin vaan päivän töissä viestien välillä! Melko vieras ajankäyttötapa minfolaisille näköjään :lol:
Tökeröä nimitellä minua batiikkinoidaksi ja freudilainen lipsahdus -käsitteen väärinkäyttöä.

Nuoret miehet ja vanhat naiset.
Mikä on harvinaista ja mikä ei ole harvinaista.

Iltalehtikin juttuunsa heti löysi erään nuoren miehen, joka ollut kallellaan vanhuksiin. Pointti on tuossa suuressa ikäerossa, muutenhan raiskaukset ovat hyvinkin yleisiä ja tavanomaisia tapahtumia, rikollisia sellaisia. On olemassa nuoria miehiä, jotka raiskanneet vanhoja naisia.
Vanhuksiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on harvinaista. Vuonna 2015 Suomessa herätti laajaa huomiota tapaus, jossa 24-vuotias lähihoitaja tuomittiin muun muassa 27 erillisestä raiskauksesta. Mies työskenteli pirkanmaalaisessa palvelutalossa ja teki seksuaalista väkivaltaa uhreille, jotka olivat 74–100-vuotiaita muistisairaita vanhuksia. Mies tuomittiin yhdeksän vuoden vankeuteen.
Vanhoihin naisiin kohdistuu muutakin väkivaltaa. Erikoista, jos joku väkivaltaa poikkeuksellisena tapahtumana Suomessa pitää.
Järkyttää tietenkin tämänkaltainen järjetön seksuaalinen väkivalta "terveydeltään haurasta naista", mutta sääliä pitäisi tuntea ja huolissaan olla niistä muistakin vanhoihin mummoihin kohdistuvista rikoksista, joissa henkisesti ja fyysisesti oma jälkikasvu, usein alkoholisoitunut poika, hakkaa ja kiristää äitiään rahaa saadakseen. Melko järkkyä joutua oman lapsen törkeän pahoinpitelyn kohteeksi, eikä sivistyneessä yhteiskunnassamme mielestäni saunan taakse ole edes näitä limanuljaskoita toimitettu.

Miksi vanhus oppii olemaan hiljaa Lassie? Koska sinä kuvittelet jotakin suukopua olleen :shock:. Hänhän oli hyvinkin neuvokas ollut tilanteessa ja toimintakykyinen. En ymmärrä miksi yritätte tätä uhria sulloa johonkin omaan ennakkokäsitykseenne. Ikään ja sukupuoleen perustuvaan?

annaanna

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Olen samaa mieltä kardemumman kanssa. Ennen pitkää tekijä olisi luultavasti jonkun vanhuksen raiskannut joka tapauksessa. Suomessa tai Etiopiassa. Koska rankka lapsuus.
Viimeksi muokannut annaanna, Pe Loka 18, 2019 1:08 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Tekijä on varmaan saatu spermat pöksyissä kiinni, nopean ilmoituksen ja poliisien nopean toiminnan ansiosta.

annaanna

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Iivis kirjoitti:
Pe Loka 18, 2019 1:06 am
Tekijä on varmaan saatu spermat pöksyissä kiinni, nopean ilmoituksen ja poliisien nopean toiminnan ansiosta.
Sperma säilyy käsittääkseni valtavan kauan, jopa dna-näyte kelpoisena. Spermalöydös pöksyissä ei sinällään ole raskauttava todiste. Uhrin pöksyissä se onkin jo todiste.

Torstaina on poliisi tiedottanut, että asianomistajaa eli uhria on haastateltu, joten kyllä siellä taidetaan voimissa olla. Erittäin hyvä, jos näin on. Sisukkaasti vaan eteenpäin, vaikka muut surkuttelisivat ja voivottelisivat. Melkoinen mummo kyseessä. Tekijänkin henkilöllisyyden kyennyt heti kertomaan ja hälytyksen tekemään, joten poliisille ei paljon tekemistä jäänyt. Kunhan paikalle kaartoivat.

Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Annaanna. Se oli viittaus siihen, kuinka hän ei enää jatkossa mahdollisesti kykene olemaan yhtä rohkea ja neuvokas ja hyvinkin vastustusrintainen kokiessaan vääryyttä (taikka se ei ole yhtä itsestäänselvää, ei-traumaattista) tämäntyyppisten tekijöiden taholta, jotta siitä ei koituisi vielä hirveämpää vääryyttä ja satuttamista itselleen. Tämä spekuloinnin pohjalta. Toivottavasti vanhuksen oletettu reippaus ei jää pelon alle. Toivotaan toipumisia ja voimia.

Kardemumman kanssa samoilla linjoilla siinä, että perheen antama kasvatus ja oman yhteisön kuri (tms) on aivan hakusissa. Ulkomaalaisyhteisöjen tulisi kasvattaa jäseniään olemaan ookoosti täällä, normaali ihmisten kunnioitus taikka ainakin satuttamattomuus tulee olla olemassa oman yhteisön ulkopuolellekin. Tosiasiallisesti käsittääkseni kuitenkin Afrikassa raiskaustilastot ovat korkealla ja sukuelinsilpomiset ovat arjessa mukana, joten ns omien parissakin väkivallan käyttö ja naissukupuoleen suhtautuminen on ns. haussa.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.

meshukka
Remington Steele
Viestit: 216
Liittynyt: La Touko 24, 2014 3:28 am

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja meshukka »

Eikö "oululaismies" kyennyt hillitsemään kikkeliään kun näki naapurin vanhuksen menevän pyykkeineen kohti kellaria? Kyseisen raiskauksen suorittaneen elukan älykkyysosamäärä on luultavasti jossain simpanssin tasolla, sillä kaikessa järkyttävyydessään tämä rikos kertoo samalla myös tekijänsä vakavasta heikkolahjaisuudesta: raiskata nyt naapurinsa keskellä päivää! Kiinnijäänti tietenkin varmaa. Jos ei tahallaan halunnut päästä vankilaan, niin luulisi että olisi ymmärtänyt etsiä uhrinsa jostain ihan muualta kuin omasta kotitalosta. Se impulssikontrollin puute...
"Lentäväthän linnutkin rajojen yli" - Kimmo Kiljunen

Ryder
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Ryder »

meshukka kirjoitti:
Pe Loka 18, 2019 3:08 am
Eikö "oululaismies" kyennyt hillitsemään kikkeliään kun näki naapurin vanhuksen menevän pyykkeineen kohti kellaria? Kyseisen raiskauksen suorittaneen elukan älykkyysosamäärä on luultavasti jossain simpanssin tasolla, sillä kaikessa järkyttävyydessään tämä rikos kertoo samalla myös tekijänsä vakavasta heikkolahjaisuudesta: raiskata nyt naapurinsa keskellä päivää! Kiinnijäänti tietenkin varmaa. Jos ei tahallaan halunnut päästä vankilaan, niin luulisi että olisi ymmärtänyt etsiä uhrinsa jostain ihan muualta kuin omasta kotitalosta. Se impulssikontrollin puute...
Mitä tämä tyyppi oikein teollaan haki? Jonkinlaista respecktiä? Tunnustusta kavereiden keskuudessa.Joo,mä on kova jätkä,raiskasin pyykkituvassa valkoisen mummon. Halusi todistella kavereilleen olevansa mies?Tuntuu hirveeltä ajatella,että tämä tekijä asui samassa talossa ja kohdannut uhrinsa ainakin rappukäytävässä ja ehkä antanut itsestään hyvän kuvan,auttanut vaikka kauppakassien tsm.kantamisessa. Ainakin tää jätkä saa facebookissa kuraa niskaan.Ihmetellään myös miksi tämä tyyppi on Etiooppiasta Suomeen tullut,kun mitään varsinaista syytä esim.turvapaikalle ei ole varsinaisesti ollut. Jos hän on tullut Suomeen alunperin musiikin takia,jonkinlainen räppärihän tämä näyttäis facen mukaan olevan.

Smirre
Jack Bauer
Viestit: 929
Liittynyt: Su Syys 25, 2011 11:16 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Smirre »

Vapaamielisiä ja suurta suvaitsevaisuutta kaikkien päähän takovia on nykyään joka paikka täynnä.Kiitos päättäjien ja opetusohjelmien.Se alkaa päiväkodista,jatkuu koulussa.Pakkopropagandaa,et voi ottaa lasta pois aivopesusta.Kirkon piirissä lässytetään kuinka olemme kaikki Jumalan luomia,pitää rakastaa kaikkia.SE on ongelma.
Toisen kulttuurin ja tapojen kyseenalaistaminen on rasismia.Mutta ei suomalaisen naapurin arvosteleminen.Äänekkääseen(=häiritsevään käyttäytymiseen) puuttuminen on rasismia,mutta mustanahkaiselle tai i rakille kovaan ääneen puhuminen tarpeetonta huutamista.Myymälävarkausepäily on suurella äänellä huudettavaa rasismia,mutta mitenkäs kohdellaankaan vastaavasti hangoittelevaa ja huutavaa (ei romani-)kantista?Yhteiskunnan varoilla peruskoulutusta parimetrisiksi venähtäneille allahin poikalapsille;suomipoikaa juoksutetaan luukulta luukulle ja kyykytetään välissä ja velvoitetaan,ja huom: pakotetaan velanottoon!Jos on OIKEUTETTU opintolainaan,se lasketaan tuloksi toimeentulotukiasioissa,vaikka lainaa ei olisi haettu!Muunmuassa TÄMÄ on RASISMIA omia kohtaan.
Elättämisen lisäksi kun tulijoilla on valtava määrä erioikeuksia,ei ne todellakaan aiokaan muuttaa taipumuksiaan.Jos panettaa,niin käydään naimassa,tahtoi kohde tai ei.
Näiden tulokkaiden tekojen ja "kulttuurin" ymmärrys on liian pitkällä.Siihen ei olisi pitänyt alkaakaan.Vaan oman maamme lakien,tapojen ja käytäntöjen mukaan tulee heidänkin elää.Jos se ei käy,HETI pois.
Tiesittekö,kuinka moni maahantunkeutujat nauraa ja pilkkaa suomalaisten tyhmyyttä,ja käyttää sitä hyväksi?Mukavahan se on terveenä ja hyväkuntoisena viettää "eläkepäiviä".Eikö se nimenomaan villitse nuoret miehet toimimaan lisääntyvässä määrin ilman sääntöjä?Paska systeemi.
Osuisipa mahdollistajille näitä ikäviä.Se ei surettaisi pätkääkään.

JosefMengele

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Esimerkiksi että ulkomaalaishäiskä olisi yrittänyt mennä vanhuksen vuorolla pyykkaamaan ja tämä olisi aiheesta nostanut äläkän ja jäänyt sinne pyykkäämään, räggäri suivaantunut ja hakenut kämpiltä teräaseen ja päättänyt näyttää kuka määrää.

Leikkaan vasemman pikkurillini poikki jos ilmenee että toi pitää paikkasa.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja poikani »

Iltalehti kirjoitti:Oulun vanhuksen raiskauksesta epäilty oli vasta muuttanut taloon – ”pelottavaa kulkea tuolla pyykkituvalla nyt”

Tänään klo 7:00

Ikäihmiseen kohdistunut epäilty hirvittävä rikos järkytti rauhallisen oululaisen lähiön elämää.

Jälleen uusi, poikkeuksellisen iljettävä seksuaalirikos järkyttää Oulua.

Oulun käräjäoikeus vangitsi torstaina todennäköisin syin törkeästä raiskauksesta epäillyn 22-vuotiaan miehen. Miehen uhriksi joutui yli 80-vuotias oululaisnainen.

Iltalehden saamien tietojen mukaan epäilty törkeä raiskaus tapahtui kerrostalon pyykkituvassa Välivainiolla. Välivainio sijaitsee muutaman kilometrin päässä Oulun keskustasta pohjoispuolella. Alueella on paljon vanhoja omakotitaloja sekä jonkin verran kerrostaloja. Iltalehti ei paljasta tarkempaa tapahtumapaikkaa uhrin yksityisyyden suojelemiseksi.

Vierailimme paikalla torstaina iltapäivällä. Paikalla oli kaksi naista, jotka olivat järkyttyneitä naapurinsa kohtalosta.

– Aivan sairasta, totesi nuorempi naisista.

Toinen naapureista kertoi nähneensä poliisit ja ambulanssit pihassa maanantaina.

Poliisi tiedotti keskiviikkona, että 1930-luvulla syntyneen naisen epäillään joutuneen törkeän raiskauksen uhriksi taloyhtiönsä pesutuvassa. Poliisin tietojen mukaan pesutupaan olisi tullut asioimaan mies, jonka epäillään teräaseella uhaten tehneen seksuaalista väkivaltaa vanhukselle.

– En tunne häntä, mutta tiedän hänet, naapuri kertoo uhrista.

Nimi rappukäytävässä

Vanhus oli ilmoittanut tapahtumista omaiselleen, joka oli ilmoittanut asiasta hätäkeskukseen. Paikalle meni poliisin partioita ja ensihoitajia, jotka toimittivat vanhuksen sairaalahoitoon.

Poliisi tiedotti, että partio otti tapahtumapaikan läheltä kiinni 1990-luvulla syntyneen oululaismiehen. Miehellä on sosiaalisessa mediassa useita profiileja omalla nimellään ja kuvillaan. Hän kertoo olevansa kotoisin Etiopiasta. Tiedossa ei toistaiseksi ole, millä statuksella mies on Suomessa.

Mies oli Haukiputaan poliisivankilasta videon välityksellä yhteydessä Oulun käräjäoikeuteen vangitsemisistunnossaan. Valkoiseen hupulliseen asuun pukeutunut mies ei peitellyt kasvojaan kuvauksen aikana. Törkeästä raiskauksesta tuomitaan vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta.

Naapureille mies ei ehtinyt vielä tulla tutuksi.

– Hän ei ehtinyt tässä kauan aikaa asua. Aivan vasta oli muuttanut, naapuri kertoo.

Miehen sukunimi löytyy kuitenkin jo rapun alakerrasta nimitaulusta. Kyseinen pyykkitupa, jossa epäilty hyökkäys tapahtui, sijaitsee samassa rapussa. Pyykkitupaa käyttävät muidenkin rappujen asukkaat.

Naapurustossa on ollut tähän asti rauhallista. Nuorempi naisista on asunut pienen lapsensa kanssa talossa neljä vuotta.

– Jotenkin pelottavaa kulkea tuolla pyykkituvalla ja rapuissakin nyt. Käyn itsekin siellä pesemässä pyykkiä.

ALEKSANTERI PIKKARAINEN
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e5c0 ... e75e6cb8f3
????? ?? ??????.

Zipe
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Ti Huhti 19, 2016 3:51 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Zipe »

Smirre kirjoitti:
Pe Loka 18, 2019 8:07 am
...Tiesittekö,kuinka moni maahantunkeutujat nauraa ja pilkkaa suomalaisten tyhmyyttä,ja käyttää sitä hyväksi?Mukavahan se on terveenä ja hyväkuntoisena viettää "eläkepäiviä".Eikö se nimenomaan villitse nuoret miehet toimimaan lisääntyvässä määrin ilman sääntöjä?Paska systeemi.
Miksi päättäjämme ovat luoneet tämän systeemin ulkomailta tuleville? Täällä on tarjolla vastikkeeton täysi ylöspito sekä käyttörahaa. Miksipä nuori mies ei lähtisi kohti Eurooppaa Eritreasta, jossa joutuu näkemään vaivaa niukan elannon eteen ja muutenkin elämään alkeellisissa oloissa ilman terveydenhuoltoa? Meidän systeemimme on yksinkertaisesti liian houkutteleva. Näistä sälleistä ei tule koskaan veronmaksajia, eikä työvoimapulaa paikkaavia käsipareja.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja URSA »

Uhrin valinta on voinut olla laskelmoitua, jos raiskaaja kuvitteli iäkkään naisen häpeävän liikaa kertoakseen tulleensa raiskatuksi.

Aika hankalaa kasvattaa ymmärtämään raiskauksen olevan rikos, kun afrikkalaisilla on niin erilainen käsitys naisen asemasta. Sen takia AIDS on levinnyt siellä epidemiaksi, että tapoihin ei kuulu käyttää seksissä mitään liukastetta tai varsinkaan odottaa kunnes nainen olisi halukas. Siitä ei ole pitkä matka raiskaamiseen. Kuivat limakalvot rikkoutuvat helpommin, joten virus tarttuu varmemmin, kun nainen ei ole valmis seksiin. Tämä on lääketieteen puolelta tullutta tietoa ja osaltaan selitys AIDS-epidemialle Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Asiasta oli aikoinaan juttu Hesarissa.

En tutkinut annaannan viestien lähetysaikoja. Oli vain helppoa arvata, ettei vastaavaa kantasuomalaisen tekemää rikosta löydy tuosta vain. Hyvä vaan, jos batiikkinoita ei salaa etsivänsä ainoastaan nuorta lihaa. Edelleen viranomaiset pitävät rikosta poikkeuksellisena ja törkeänä. Vaikka uhri kykeni heti toimimaan oikein ja kertomaan rikoksesta eteenpäin, se ei tarkoita, että hän olisi kyennyt vain oikomaan vaatteensa ja lähtemään päivätansseihin. Toivottavasti uhri ei saanut raiskauksesta tartuntoja tai kaatumisesta pahoja vammoja.

Vastaa Viestiin