Lappi: Vihreiden paikallispoliitikolle seksuaalirikostuomio - käytti pikkulasta törkeästi hyväkseen

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Lappi: Vihreiden paikallispoliitikolle seksuaalirikostuomio - käytti pikkulasta törkeästi hyväkseen

Viesti Kirjoittaja putsari »

"Äitipuoli!?
Nainen käytti pikkulasta törkeästi seksuaalisesti hyväkseen kahden vuoden ajan – hovioikeus piti lähes 4 vuoden tuomion ennallaan

Rovaniemen hovioikeus on pitänyt lasta hyväksikäyttäneen nelikymppisen naisen tuomion ennallaan. Tuomittu vaati, että hänen syytteensä hylättäisiin.

Lapin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1976 syntyneen naisen viime syyskuussa kolmen vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hänen katsottiin syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja pahoinpitelyyn. Uhrina oli 3–5-vuotias lapsi.

Käräjäoikeuden mukaan nainen oli ollut lapseen sukupuoliyhteydessä sormin, tehnyt hänelle seksuaalisia tekoja ja saanut lapsen tekemään itselleen samoin.

Vaati syytteiden hylkäämistä
Hovioikeudessa nainen vaati syytteiden hylkäämistä sekä rangaistuksen ja korvausten alentamista.

Hovioikeus päätti, ettei vankeustuomiota ole syytä alentaa ja piti myös korvausmääräykset ennallaan.

Naisen rangaistusseuraamukseen oikeusasteiden näkemysero ei kuitenkaan vaikuttanut. Rikokset ovat tapahtuneet alkuvuoden 2015 ja loppuvuoden 2016 välisenä aikana.

Syyttessä oli myös 1982 syntynyt mies, mutta hänen syyllisyytensä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylättiin.

Hovioikeus määräsi tapauksen asiakirjat salassapidettäviksi 60 vuodeksi. MTV Uutiset ei julkaise tuomion saaneen naisen nimeä uhrin alaikäisyyden vuoksi.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nai ... #gs.vpv4oh
JULKAISTU 12 TUNTIA SITTEN

Aiheesta oli kaksi ketjua. Ne yhdistetty. Ketju nimetty uudelleen x2
-NILS-
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1598
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Nainen käytti pikkulasta törkeästi seksuaalisesti hyväkseen kahden vuoden ajan

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

Sairasta :twisted: . Ilmeisesti mies on kuitenkin ollut asiassa mukana, vaikka häntä ei onnistuttu tuomitsemaan.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Nainen käytti pikkulasta törkeästi seksuaalisesti hyväkseen kahden vuoden ajan

Viesti Kirjoittaja meitzi »

jukuripää kirjoitti:
Ti Maalis 16, 2021 12:40 am
Sairasta :twisted: . Ilmeisesti mies on kuitenkin ollut asiassa mukana, vaikka häntä ei onnistuttu tuomitsemaan.
Tai sitten kyseessä on ollut "en se minä ollut, se oli pirkka"-tyyppinen puolustus
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Nainen käytti pikkulasta törkeästi seksuaalisesti hyväkseen kahden vuoden ajan

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

jukuripää kirjoitti:
Ti Maalis 16, 2021 12:40 am
Sairasta :twisted: . Ilmeisesti mies on kuitenkin ollut asiassa mukana, vaikka häntä ei onnistuttu tuomitsemaan.
Ilmeisesti sinulla on jotakin läheisempää tietoa miehen syyllisyydestä, mitä ei oikeusasteilla ollut. Voinet nyt avata juttua tänne siitä mikä tukee miehen syyllisyyttä, ja ihan faktoilla eikä ilmeisesti mutuilla.
Pitäisikö mielestäsi syyttömät onnistua tuomitsemaan, vaikka todistetaakka ei sitä tukisikaan?
Vähän niin kuin Pohjois-Koreassa ja entisessä Neuvostoliitossa.

Ilmeisesti et osaa ajatella koko juttua oikeastaan millään tasolla, ja sehän kertoo jo aika paljon.
Tämä syytön miesoletettu on tasan tarkkaan mankeloitu ja lingottu kaikin mahdollisin viranomaiskeinoin mitä laki sallii. Jo ihan sukupuolensa vuoksi, koska riski siihen että olisi ollut mukana jutussa oli suuri, mutta kaiketi kaikki viranomaiset ovat tulleet syyttömyyden taakse. Ja ehkä siksi koska on syytön ja mitään näyttöä ei ollut.
Naisoletetun syyllisyydestä ei taasen jäänyt varteen otettavaa epäilystä ja sai tuomionsa. Siitä voidaan olla montaa mieltä että onko tuomio riittävä suhteessa teon törkeyteen, vai onko siinä mukana naisoletettujen automaattialennus.
Piilohomot on in.

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Nainen käytti pikkulasta törkeästi seksuaalisesti hyväkseen kahden vuoden ajan

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Tuskin on viimeinen kerta, kun tuo lapsiin yrittää käsiksi. Nimi olisi paikallaan, mutta tuo mahdollisesti läheinenkin yhteys uhriin on ongelmallinen nimen julkaisun kannalta.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1598
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Nainen käytti pikkulasta törkeästi seksuaalisesti hyväkseen kahden vuoden ajan

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

kakkosurpo kirjoitti:
Ti Maalis 16, 2021 9:05 am
jukuripää kirjoitti:
Ti Maalis 16, 2021 12:40 am
Sairasta :twisted: . Ilmeisesti mies on kuitenkin ollut asiassa mukana, vaikka häntä ei onnistuttu tuomitsemaan.
Ilmeisesti sinulla on jotakin läheisempää tietoa miehen syyllisyydestä, mitä ei oikeusasteilla ollut. Voinet nyt avata juttua tänne siitä mikä tukee miehen syyllisyyttä, ja ihan faktoilla eikä ilmeisesti mutuilla.
Pitäisikö mielestäsi syyttömät onnistua tuomitsemaan, vaikka todistetaakka ei sitä tukisikaan?
Vähän niin kuin Pohjois-Koreassa ja entisessä Neuvostoliitossa.

Ilmeisesti et osaa ajatella koko juttua oikeastaan millään tasolla, ja sehän kertoo jo aika paljon.
Tämä syytön miesoletettu on tasan tarkkaan mankeloitu ja lingottu kaikin mahdollisin viranomaiskeinoin mitä laki sallii. Jo ihan sukupuolensa vuoksi, koska riski siihen että olisi ollut mukana jutussa oli suuri, mutta kaiketi kaikki viranomaiset ovat tulleet syyttömyyden taakse. Ja ehkä siksi koska on syytön ja mitään näyttöä ei ollut.
Naisoletetun syyllisyydestä ei taasen jäänyt varteen otettavaa epäilystä ja sai tuomionsa. Siitä voidaan olla montaa mieltä että onko tuomio riittävä suhteessa teon törkeyteen, vai onko siinä mukana naisoletettujen automaattialennus.
37-vuotiasta miestä syytettiin myös törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämän syytteen käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi sillä perusteella, että hänen syyllisyydestään jäi varteenotettava epäily.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006248258.html

Miestä vastaan ei ole saatu riittävästi todistusaineistoa, jotta hänet olisi voitu tuomita. Ja tämä taas ei tarkoita sitä, etteikö häntä vastaan myös olisi ollut todistusaineistoa sen puolesta, että hän on lapsen hyväksikäyttöön syyllistynyt. _
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Vihreiden jäsenellle seksuaalirikostuomio Lapissa

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Vihreät alkavat saavutta vasemmistoa mitä tulee seksuaalirikoksiin.

Eräänkin tämän palstan vajakin mukaan:Muistakaa jatkossakin äänestää SDP, Vasemmistoliitto, tai Vihreät. Saamme näin paremman Suomen. :D

Syksyllä 2019 käräjäoikeudessa vankeustuomion saanut nainen valittiin vielä syksyllä 2020 Lapin Vihreiden luottamustoimeen.
LAPIN VIHREISSÄ useita vuosia toiminut nainen on tuomittu Rovaniemen hovioikeudessa leikki-ikäiseen lapseen kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä 3 vuoden ja 10 kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Hovioikeus antoi tuomionsa maaliskuussa 2021. Se ei muuttanut Lapin käräjäoikeuden vuonna 2019 antamaa tuomiota. Seksuaalirikokset olivat tapahtuneet vuosien 2015 ja 2016 aikana.

Nainen jatkoi toimintaansa politiikassa käräjäoikeuden tuomion jälkeenkin. Hänet valittiin vielä marraskuussa 2020 Lapin Vihreiden luottamustoimeen vuodelle 2021.

Aiemmin hän on ollut Lapissa kunnallisjärjestön hallituksessa vuonna 2017 sekä samana vuonna kunnallisvaaliehdokkaana. Ehdokkuus peruuntui kuitenkin ennen

Lappilaisen vihreän seksuaali­rikostuomio järkytti pohjoisen puolueväen: ”Kyse on järkyttävästä rikoksesta, joka sotii vastoin kaikkia puolueen arvoja” https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000007886594.html
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

Hefti
Nikke Knakkertton
Viestit: 175
Liittynyt: Ti Marras 10, 2020 6:56 pm

Lappilaisen vihreän seksuaali­rikostuomio järkytti pohjoisen puolueväen.

Viesti Kirjoittaja Hefti »

Lappilaisen vihreän seksuaali­rikostuomio järkytti pohjoisen puolueväen: ”Kyse on järkyttävästä rikoksesta, joka sotii vastoin kaikkia puolueen arvoja”

Syksyllä 2019 käräjäoikeudessa vankeustuomion saanut nainen valittiin vielä syksyllä 2020 Lapin Vihreiden luottamustoimeen.

Rovaniemen hovioikeus antoi tuomionsa lappilaisen vihreän seksuaalirikosjutusta maaliskuussa 2021. Lapin käräjäoikeudessa asiaa käsiteltiin syksyllä 2019.­Kuva: Timo Lindholm
Mirja Rintala
7:15

Lapin Vihreissä useita vuosia toiminut nainen on tuomittu Rovaniemen hovioikeudessa leikki-ikäiseen lapseen kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä 3 vuoden ja 10 kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Hovioikeus antoi tuomionsa maaliskuussa 2021. Se ei muuttanut Lapin käräjäoikeuden vuonna 2019 antamaa tuomiota. Seksuaalirikokset olivat tapahtuneet vuosien 2015 ja 2016 aikana.

Nainen jatkoi toimintaansa politiikassa käräjäoikeuden tuomion jälkeenkin. Hänet valittiin vielä marraskuussa 2020 Lapin Vihreiden luottamustoimeen vuodelle 2021.

Aiemmin hän on ollut Lapissa kunnallisjärjestön hallituksessa vuonna 2017 sekä samana vuonna kunnallisvaaliehdokkaana. Ehdokkuus peruuntui kuitenkin ennen vaaleja.

Lue lisää: Nainen käytti hyväkseen leikki-ikäistä lasta – tuomittiin yli 3 vuodeksi vankeuteen

Lapin Vihreissä seksuaalirikostuomio otettiin vastaan järkyttyneenä. Varapuheenjohtaja Tiina Huilaja kertoo, että kun tieto hovioikeuden antamasta vankilatuomiosta tuli puolueen Lapin toimistoon, naista pyydettiin välittömästi itse eroamaan luottamustoimestaan, koska erottamiseen olisi vaadittu yleiskokouksen koolle kutsuminen.

– Olemme hyvin järkyttyneitä. Kyse on järkyttävästä rikoksesta, joka sotii vastoin kaikkia puolueen arvoja, Huilaja painottaa.

Naisen tiedot poistettiin vihreiden verkkosivuilta välittömästi, kun IS tiedusteli asiaa. Samalla puolueessa siirryttiin toteuttamaan kriisiviestintää.

Huilajan mukaan puolueen käytäntöihin kuuluu vaaliehdokkaiden taustojen selvittäminen, mutta yhdistysten luottamustoimiin henkilöt valitaan yleiskokouksissa, jotka ovat avoimia kaikille. Kokouksessa kootaan esimerkiksi hallitus esitysten perusteella.

– Päätökset tehdään samassa kokouksessa, jolloin taustojen tarkistaminen etukäteen on mahdotonta. Tästä oppineena tulemme selventämään käytänteitä vastaavien tilanteiden välttämiseksi, hän kertoo.

Ehdokassopimuksessa luotetaan ehdokkaan itsensä antamiin tietoihin.

– Ehdokassopimuksessa he vakuuttavat seuraavaa: ”Vakuutan, että olen kertonut taustoistani rehellisesti, mukaan lukien sen, onko minut aikaisemmin tuomittu rikoksesta tai olenko parhaillaan syytettynä tai poliisitutkinnan kohteena rikosasiassa.” Muuta keinoa meillä ei ole ehdokkaiden taustoja selvittää, Huilaja harmittelee.

Ilta-Sanomat ei julkaise tuomitun nimeä alaikäisen uhrin suojelemiseksi.

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000007886594.html

Alex Smith
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1421
Liittynyt: Su Helmi 18, 2018 12:05 pm

Re: Lappilaisen vihreän seksuaali­rikostuomio järkytti pohjoisen puolueväen.

Viesti Kirjoittaja Alex Smith »

Tästä on jo ketju, kannatta tarkistaa ennen kuin tekee aloituksen

Hefti
Nikke Knakkertton
Viestit: 175
Liittynyt: Ti Marras 10, 2020 6:56 pm

Re: Lappilaisen vihreän seksuaali­rikostuomio järkytti pohjoisen puolueväen.

Viesti Kirjoittaja Hefti »

Alex Smith kirjoitti:
Su Maalis 28, 2021 9:15 am
Tästä on jo ketju, kannatta tarkistaa ennen kuin tekee aloituksen
Ok, voipi liittää sinne. En löytänyt kun nopeasti katsoin...

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Vihreiden jäsenellle seksuaalirikostuomio Lapissa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Vihreä liike on ajanut aikuisten ja lasten välisten seksisuhteiden laillistamista. Toisaalta, siitä on jo aikaa, joten mitäs pienistä.
????? ?? ??????.

matamimimmi
Neuvoja-Jack
Viestit: 530
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Lappilaisen vihreän seksuaali­rikostuomio järkytti pohjoisen puolueväen.

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

mikä ton pedarin nimi on ? Julkisuuteen vaan niibkuin muidenkin tuomittujen pedareiden nimet
Murhainfolainen 8) 8)

Alex Smith
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1421
Liittynyt: Su Helmi 18, 2018 12:05 pm

Re: Vihreiden jäsenellle seksuaalirikostuomio Lapissa

Viesti Kirjoittaja Alex Smith »

^ niinpä

Vihreän liikkeen taustalta löytyy tätä jos tarkemmin historiaa tutkii. Saksassa vihreät halusivat laillistaa pedofiilian.

Joku näppärä voi Archiven Wayback machinesta etsiä, mikä nimi poistettu

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Vihreiden jäsenellle seksuaalirikostuomio Lapissa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ovatkohan nuo teot olleet luonteeltaan seksuaalisia naisen puolelta (siis himoista johtuvia) vai oliko tarkoituksena enemmän nöyryyttää, rangaista, tms.? En halua kuvailla enkä edes kuvitella tekoja sen tarkemmin, mutta esimerkiksi joidenkin sittemmin sarjamurhaajiksi ryhtyneiden äidithän ovat tehneet juuri tällaista - häpäisseet vaikkapa rangaistuksena yökastelusta.

Naisen nimen kaivaminen esiin on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos hän on vaikkapa lapsen äiti, voi uhrille olla aika kova paikka olla koulussa huomion keskipisteenä. Parasta ehkä olisikin päästä aivan uusiin ympyröihin, esimerkiksi sijoitusperheeseen jonnekin muualle kuin Lappiin.
????? ?? ??????.

VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Vihreiden jäsenellle seksuaalirikostuomio Lapissa

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

poikani kirjoitti:
Su Maalis 28, 2021 11:08 am
Ovatkohan nuo teot olleet luonteeltaan seksuaalisia naisen puolelta (siis himoista johtuvia) vai oliko tarkoituksena enemmän nöyryyttää, rangaista, tms.? En halua kuvailla enkä edes kuvitella tekoja sen tarkemmin, .

Naisen nimen kaivaminen esiin on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos hän on vaikkapa lapsen äiti, voi uhrille olla aika kova paikka olla koulussa huomion keskipisteenä. Parasta ehkä olisikin päästä aivan uusiin ympyröihin, esimerkiksi sijoitusperheeseen jonnekin muualle kuin Lappiin.
Eikös julkisuudessa ole jo ollut teonkuvaus, joten sitä ei tarvitse kuvitella. Kai tämä on sama tapaus? Seksuaalisesti vapautuneita viherfeministejä harrastamassa pedofiilistä kimppakivaa kenties, toisen kohdalla näyttö vaan ei riittänyt. Uhrin äiti ja mummo vaiko joku muu kuvio?
Helvetin hienoa, että ihmiset vapautuvat, voimaantuvat ja ovat sinut sairaittenkin seksuaalisten piirteidensä kanssa. Vihreisiin on ovet auki rikollisille, kunhan rikostyyppi vaan on oikea.

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000007874330.html
Rovaniemen hovioikeus on tuominnut 44-vuotiaan lappilaisnaisen 3 vuoden ja 10 kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä.

Rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2015 ja 2016. Uhrina oli tuolloin 3–5-vuotias lapsi.

Hovioikeus ei muuttanut Lapin käräjäoikeuden syyskuussa 2019 antamaa tuomiota. Hovioikeus katsoi pahoinpitelyn ajoittuneen lyhemmälle ajalle kuin käräjäoikeus. Naiselle annettua vankeusrangaistusta ei ollut hovioikeuden mukaan kuitenkaan tämän vuoksi syytä alentaa.

Lappilaisnainen oli käräjäoikeuden mukaan sormella tehdyssä sukupuoliyhteydessä tekoaikaan 3–5-vuotiaan uhrin kanssa. Nainen teki seksuaalisia tekoja lapselle ja sai tämän tekemään seksuaalisia tekoja itselleen. Lisäksi nainen pahoinpiteli lasta lyömällä tätä käsivarteen, olkapäähän ja selkään.

Lapin käräjäoikeus hylkäsi tuomiossaan toista, vuonna 1982 syntynyttä vastaajaa koskeneen syytteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sillä perusteella, että hänen syyllisyydestään jäi asiassa varteenotettava epäily.

Vastaa Viestiin