Sai tuomion teinitytön hyväksikäytöstä, jatkaa ylilääkärinä ja johtajan virassa Pohjois-Suomessa

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
uuniin
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 2:36 pm

Sai tuomion teinitytön hyväksikäytöstä, jatkaa ylilääkärinä ja johtajan virassa Pohjois-Suomessa

Viesti Kirjoittaja uuniin »

Pohjoissuomalainen lääkäri sai tuomion teinitytön hyväksikäytöstä
Tänään klo 0:00

Lääkärin mukaan kyse oli väärinkäsityksestä.

Nelikymppisen miehen rangaistus on yhdeksän kuukautta ehdollista vankeutta.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden lailla näytetyksi toteen, että vastaaja kosketteli nukkuvaa ”yläasteikäistä” alle 16-vuotiasta tyttöä sukuelimen alueelta vaatteiden päältä.

Ennen tekoa sekä myös sen jälkeen vastaaja oli ”parissa eri tilanteessa” puhunut tytölle seksuaalisväritteisesti tai vihjailevasti. Hän oli muun muassa kehunut tämän takapuolta.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tapahtui 1. tammikuuta 2015 — 5. elokuuta 2017 välisenä aikana.

Oireet osuvat ajallisesti

Mies, jota ei ole aiemmin rikoksesta tuomittu, kiisti syytteen käräjäoikeudessa ja myöhemmin hovioikeudessa.. Hän ei ole koskenut lapseen syyttäjän väittämällä tavalla. Asianomistajan eli tytön kertomus tapahtumasta ei pidä paikkaansa.

Vastaajan mukaan hän oli kyllä kommentoinut asianomistajan ulkonäköä, mutta ei seksuaalisessa tarkoituksessa. Kysymys on väärinkäsityksestä.

Käräjäoikeus kuitenkin arvioi asianomistajan kertomusta, muuta suullista näyttöä sekä kirjallista todistelua ja piti kaiken tämän perusteella asianomistajan kertomusta luotettavana.

Käräjäoikeus mainitsee lisäksi, että asianomistajan henkisten oireiden laatu, oireilun kesto sekä oireiden ajoittuminen tukevat hänen kertomustaan.

4 500 euron korvaukset

Käräjäoikeus tuomitsi vastaajan joulukuussa 2019 ehdolliseen vankeuteen.

Miehen tulee maksaa uhrilleen korvausta kärsimyksestä 2 000 euroa ja psyykkisestä tilapäisestä haitasta 2 500 euroa. Lisäksi hänen pitää korvata tämän oikeudenkäyntikulut.

Käräjätuomio ei saanut lainvoimaa sillä päällikkölääkäri valitti siitä Rovaniemen hovioikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä.

Hovioikeus järjesti tänä talvena asiassa uuden pääkäsittelyn. Istunnossa esitettiin sama näyttö kuin käräjäoikeudessa.

Hovioikeus päätyi samaan lopputulokseen kuin käräjäoikeus. Torstaina antamallaan ratkaisulla hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden tuomion.

Hävittyään valituksensa päällikkölääkärin tulee korvata uhrinsa oikeudenkäyntikulut hovioikeuskäsittelyn osalta.

Hovioikeuden tuore ratkaisu ei ole lainvoimainen. Siihen on mahdollista hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Tuomittu on ylilääkäri ja johtajan virassa Pohjois-Suomessa.


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bdc7 ... 04fa6091f5

Pohjoisessa ei ole niin tarkkaa rikostaustan kanssa. Esim Kajaanissa toimii psykiatri/ylilääkäri nainen joka on tuomittu tapon yrityksestä. Siitä oma ketju täällä: https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... hp?t=27861

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Sai tuomion teinitytön hyväksikäytöstä, jatkaa ylilääkärinä ja johtajan virassa Pohjois-Suomessa

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Onko tässä kyseessä nyt ylilääkäri vai päällikkölääkäri. Päällikkölääkäri on töissä puolustusvoimissa, ylilääkäri taas lääkäri, joka virassa kunnissa, kaupungilla tai yksityisellä. Olisi aika epätodennäköistä että ruotuväessä työskentelevän lääkärin asiakkaana olisi yläasteikäisiä tyttöjä tai että siellä työskentelevä lääkäri työskentelisi samaan aikaan johtajana tai ylilääkärinä jossain muualla.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Smirre
Jack Bauer
Viestit: 929
Liittynyt: Su Syys 25, 2011 11:16 pm

Re: Sai tuomion teinitytön hyväksikäytöstä, jatkaa ylilääkärinä ja johtajan virassa Pohjois-Suomessa

Viesti Kirjoittaja Smirre »

JOS tyttöä on kosketeltu intiimialueilta, on paikalla ollut joku muukin. Vai miten nukkuva voisi asian tietää? Suoranaiseen kourimiseen kyllä heräisi. Siis jos ei ole jostain syystä nukutettuna. Tai muuten lääkkeiden takia sikeässä unessa.
Tytön oireilun alkaminen sopii ajankohtaan...? Tämä tulee monessa jutussa esille. On vaan niin, että teini-iässä aika moni tyttö - ja poikakin - alkaa oirehtia, ja joskus se on vain oman itsensä etsimistä. Tai ongelma voi olla vaikka ja missä.
Jos lääkäri on kehunut tytön ulkonäköä ja/tai vartaloa, on se voinut olla yritys kohottaa tytön itsetuntoa, jos sen puutetta on ollut havaittavissa. ( perustuu erääseen faktatietoon! )
Vaikka teko voisi olla tottakin, niin näin äkkiseltään en ihan kaikkea ehkä uskoisi.
Seksuaalirikokset on todella ikäviä asioita. Ja tästä hieman epäilevästä mielipiteestäni ei tarvitse alkaa möyhkäämään. Kun niitä rahastajiakin on.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Sai tuomion teinitytön hyväksikäytöstä, jatkaa ylilääkärinä ja johtajan virassa Pohjois-Suomessa

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Kyllä näitä on Etelä-Suomessakin, joilla on tuomiota tai vastaavaa takanaan, mutta ei muuta kuin jatkamaan vaan duunissaan.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Kalabaliikki
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2021 10:18 pm

Re: Sai tuomion teinitytön hyväksikäytöstä, jatkaa ylilääkärinä ja johtajan virassa Pohjois-Suomessa

Viesti Kirjoittaja Kalabaliikki »

Suomessa on kivaa, leikkiä lääkäriä.
Tämä menee samaan sarjaan kuin:
Eihän se mitään tarkoittanut ja sen kuuluukin sattua. . .
Huutoäänestys

Vastaa Viestiin