Imaamille 1,5 v vankeutta 9-v sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä - hovi vapautti

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7176
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Imaamille 1,5 v vankeutta 9-v sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä - hovi vapautti

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin käräjä­oikeus tuomitsi imaamin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen
Käräjäoikeuden mukaan imaami käytti hyväkseen luottamuksellista asemaansa.

HELSINGIN käräjäoikeus on tuominnut imaamin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeus­rangaistukseen.
Lisäksi imaamin tulee maksaa asian­omistajalle korvaukseksi kärsimyksestä 2 000 euroa korkoineen sekä oikeuden­käyntikuluja.
Imaami on islamilaisen yhteisön hengellinen johtaja.

SYYTTÄJÄN mukaan vastaaja eli imaami oli lukenut Koraania asian­omistajan eli lapsen kotona kahdestaan. Imaami oli kosketellut lasta vaatteiden päältä ympäri kehoa ja vaatteiden alta rinnan alueelta.
Lopulta imaami oli työntänyt kätensä tytön alus­housujen sisään, hieronut ja kosketellut tämän sukupuoli­elimiä ja tunkeutunut sormellaan tytön sisään.
Imaami kiisti syyllistyneensä törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksi­käyttöön, olleensa sukupuoli­yhteydessä lapsen kanssa ja tehneensä tälle seksuaalisia tekoja.
Asianomistajan ja vastaajan ikäero on yli 45 vuotta. Lapsi oli teon hetkellä yhdeksänvuotias.

TÖRKEÄSTÄ lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä voidaan tuomita vankeutta vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Oikeuskäytännössä rangaistuksen pituuteen on katsottu vaikuttavan se, miten vahingollinen teko on ollut lapsen kehityksen kannalta.
Mitä läheisempi ja luottamuksellisempi suhde on, sitä vahingollisempi seksuaalinen hyväksikäyttö lapselle on.
Lisäksi vahingollisuuteen vaikuttaa hyväksi­käyttöteon laatu ja tekojen ja kertojen lukumäärä.

IMAAMI on lapsen sukulainen, ja hän on tekonsa toteuttamiseksi käyttänyt luottamuksellista asemaansa hyväkseen, käräjä­oikeuden ratkaisussa todetaan.
Imaami on vannottanut lasta olemaan kertomatta tapahtumasta kenellekään, mikä käräjäoikeuden mukaan myös osoittaa suurta syyllisyyttä.
Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siitä voi valittaa.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008096995.html

Otsikko päivitetty hovioikeuden päätöksen myötä
-NILS-

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Sillä lailla, 9-vuotias kelpaa hyvin morsioksi jo, mutta vanhemmat olleet lienee eri mieltä asiasta.
Olisi voinut kuvitella, että hengellinen johtaja asemansa vuoksi ja sitä hyväksikäyttäen olisi saanut kovemman tuomion teosta.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6594
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008096995.html

1.7.2021 19:18

Helsingin käräjä­oikeus tuomitsi imaamin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen

Käräjäoikeuden mukaan imaami käytti hyväkseen luottamuksellista asemaansa.

Syyttäjän mukaan vastaaja eli imaami oli lukenut Koraania asian­omistajan eli lapsen kotona kahdestaan. Imaami oli kosketellut lasta vaatteiden päältä ympäri kehoa ja vaatteiden alta rinnan alueelta.

Lopulta imaami oli työntänyt kätensä tytön alus­housujen sisään, hieronut ja kosketellut tämän sukupuoli­elimiä ja tunkeutunut sormellaan tytön sisään.

Imaami kiisti syyllistyneensä törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksi­käyttöön, olleensa sukupuoli­yhteydessä lapsen kanssa ja tehneensä tälle seksuaalisia tekoja.

Asianomistajan ja vastaajan ikäero on yli 45 vuotta. Lapsi oli teon hetkellä yhdeksänvuotias.

Imaami on lapsen sukulainen, ja hän on tekonsa toteuttamiseksi käyttänyt luottamuksellista asemaansa hyväkseen, käräjä­oikeuden ratkaisussa todetaan.

Imaami on vannottanut lasta olemaan kertomatta tapahtumasta kenellekään, mikä käräjäoikeuden mukaan myös osoittaa suurta syyllisyyttä.

Linkki päivitetty
-NILS-
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Mukava valkku
Sofia Karppi
Viestit: 402
Liittynyt: Su Touko 16, 2021 11:22 pm

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Mukava valkku »

Harmi ettei HS-lehden toimitus tiedä pikkutytön kanssa sormipillua leikkineen imaamin ja hänen yhteisönsä nimeä, vaikka iän tietääkin.

Maailman vapain lehdistö kun ei ikinä voisi alentua salaamaan olennaisia faktoja lukijoiltaan.
– Minä olen ihminen ja kaipaan joskus iloa, valoa ja hauskuutta

Tiinas
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1445
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 11:00 am

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

Latteenvatkaaja taas kerran. Kun tämän palstan uutisoitija raiskautapauksia katsoo tältä vuodelta niin mutakuonot johtavat 60-2
Tackleberry kirjoitti: ↑
Eli tänä vuonna poliisi on ampunut 42 valkoista ja 31 mustaa.
Valkoisia maassa on sellaiset 234 miljoonaa ja mustia 40 miljoonaa, mutta ongelma tässä on se, että "valkoisia tapetaan enemmän, saatana!"
Ei helvetti

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2997
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Uhri on toki ollut jo samanikäinen kuin Aisha hänen kokiessaan liittonsa fyysisen täyttymyksen Muhammedin kanssa, mutta aivan käsittämätöntä mitata tuomio asteikon alapäästä. Meneeköhän vielä ehdollisena?

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Villeri kirjoitti:
Pe Heinä 02, 2021 7:37 am
Uhri on toki ollut jo samanikäinen kuin Aisha hänen kokiessaan liittonsa fyysisen täyttymyksen Muhammedin kanssa, mutta aivan käsittämätöntä mitata tuomio asteikon alapäästä. Meneeköhän vielä ehdollisena?
No toivottavasti ei mee ehdollisena!Muutenkin aivan naurettava tuomio.

Helvetin ukko!!
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Jagge
Neuvoja-Jack
Viestit: 530
Liittynyt: Ke Heinä 22, 2020 6:35 am

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Jagge »

ruusumaa kirjoitti:
Pe Heinä 02, 2021 8:05 am
Villeri kirjoitti:
Pe Heinä 02, 2021 7:37 am
Uhri on toki ollut jo samanikäinen kuin Aisha hänen kokiessaan liittonsa fyysisen täyttymyksen Muhammedin kanssa, mutta aivan käsittämätöntä mitata tuomio asteikon alapäästä. Meneeköhän vielä ehdollisena?
No toivottavasti ei mee ehdollisena!Muutenkin aivan naurettava tuomio.

Helvetin ukko!!
ruusumaa kirjoitti:
Pe Heinä 02, 2021 8:05 am
Villeri kirjoitti:
Pe Heinä 02, 2021 7:37 am
Uhri on toki ollut jo samanikäinen kuin Aisha hänen kokiessaan liittonsa fyysisen täyttymyksen Muhammedin kanssa, mutta aivan käsittämätöntä mitata tuomio asteikon alapäästä. Meneeköhän vielä ehdollisena?
No toivottavasti ei mee ehdollisena!Muutenkin aivan naurettava tuomio.

Helvetin ukko!!
Aika näyttää meneekö ehdollisena vai ei.

Mutta siitä olen henkilökohtaisesti vakuuttunut, että kaveri saa jatkaa "virassaan" aivan normaalisti.

KARJU!!
Sofia Karppi
Viestit: 448
Liittynyt: Su Loka 15, 2017 5:51 pm

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja KARJU!! »

Uhri yhdeksän vuotias, siis panokelpoinen Rauhan uskonnon mukaan, tämä oikeuttaa imaanin toimet, eli suvaitsevaisuutta, suvaitsevaisuutta,,,,,😁😁😁

JammuSetä

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

KARJU!! kirjoitti:
Pe Heinä 02, 2021 9:09 am
Uhri yhdeksän vuotias, siis panokelpoinen Rauhan uskonnon mukaan, tämä oikeuttaa imaanin toimet, eli suvaitsevaisuutta, suvaitsevaisuutta,,,,,😁😁😁
Kirjojen mukaan homma on mennyt täysin oikein eli ei saa tulla tuomiota! Kulttuuriteko!

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2997
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Vastaaja on nimeltään Ahmed Salad Madahey. Asianumero R 20/437.

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2997
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Muutamia poimintoja tuomiolauselmasta (vai mikä nyt onkaan oikea termi):
Mies oli ottanut kätensä nopeasti aina pois, kun äiti oli kävellyt vierestä.
Adeer oli aikaisemminkin vähän silittänyt asianomistajaa ylävartalon alueelta, muttei
muuta, kun hän oli käynyt asianomistajan kotona lukemassa Koraania.
Tapahtumien kerronnassa käytetään vastaajasta nimeä Adeer Madaheyn lisäksi.
Madahey oli ollut Afrikassa 26.9.2016 asti.
Uhrille on luonnollisesti koitunut tapahtumista psyykkisiä seuraamuksia, mutten viitsi niitä tähän lainata.

annaanna

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Tiinas kirjoitti:
Pe Heinä 02, 2021 7:21 am
Latteenvatkaaja taas kerran. Kun tämän palstan uutisoitija raiskautapauksia katsoo tältä vuodelta niin mutakuonot johtavat 60-2
Ehkä nämä "tarkat" tilastolaskelmasi saavat ansaitsemansa huomion jossakin muualla.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Jagge kirjoitti:
Pe Heinä 02, 2021 8:48 am
Aika näyttää meneekö ehdollisena vai ei.

Mutta siitä olen henkilökohtaisesti vakuuttunut, että kaveri saa jatkaa "virassaan" aivan normaalisti.
Tätä justiinsa olen ihmetellyt, että saavatko nämä imaamiraiskarit jatkaa tehtävissään. Tässä kyseisessä tapauksessa imaami oli lapsen sukulainen ja heidät oli jätetty kahden kesken jostain syystä. Hyväksikäyttö ei siis ilmeisesti tapahtunut muslimiseurakunnan kaikille avoimessa tilaisuudessa. Jos luterilaisessa seurakunnassa joku pappi, kanttori tai nuoriso-ohjaaja syyllistyy seksuaalirikokseen, niin hänhän ei enää voi työskennellä ainakaan sellaisissa tehtävissä, missä ollaan tekemisissä alle 16-vuotiaiden lasten kanssa. Sama koskee muiden alojen ammattilaisia (terveydenhoito, sosiaaliala, opetusala, liikunta-ala jne). Mutta ilmeisesti tämäkään Suomen laki ei koske imaameja eikä muslimiseurakuntia :? :?: :roll:
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

KARJU!!
Sofia Karppi
Viestit: 448
Liittynyt: Su Loka 15, 2017 5:51 pm

Re: Imaamille puolitoista vuotta vankeutta 9-vuotiaan sukulaistytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja KARJU!! »

Villeri kirjoitti:
Pe Heinä 02, 2021 10:09 am
Vastaaja on nimeltään Ahmed Salad Madahey. Asianumero R 20/437.
Ei löydy "kuuklaamalla", käyttääkö jätkä salanimeä?

Vastaa Viestiin