Kolmekymppinen mies harrasti seksiä 13-vuotiaan tytön kanssa hotellissa

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Kolmekymppinen mies harrasti seksiä 13-vuotiaan tytön kanssa hotellissa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Kolmekymppinen mies harrasti seksiä 13-vuotiaan tytön kanssa hotellissa – toiminta keskeytyi tytön vanhempien puututtua asiaan
Vaasan hovioikeus on tuominnut vuonna 1985 syntyneen miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen.

Rikokset tapahtuivat heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana vuonna 2018. Oikeuden julkisen selosteen mukaan mies oli ehdottanut 13-vuotiaalle tytölle seksin harrastamista. Mies oli myös lähettänyt lapselle videon, jossa tyydyttää itseään sekä alastonkuvia itsestään. Mies oli saanut myös tytön lähettämään vähäpukeisia kuvia.

Lopulta mies oli sopinut tytön kanssa tapaamisen Porin keskustassa sijaitsevaan hotelliin. Mies oli ollut tytön kanssa useita kertoja sukupuoliyhteydessä. Tunteja kestänyt tilanne keskeytyi, kun tytön vanhemmat olivat tulleet etsimään lastaan ja saaneet tähän yhteyden.

Käräjäoikeuden maaliskuussa antaman tuomion mukaan tekoa on pidettävä törkeänä muun muassa ikäeron ja sukupuoliyhteyksien määrän takia.

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Rami Jorma Petteri Räisäsen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahden vuoden ja neljän kuukauden rangaistukseen. Räisänen valitti tuomiosta hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan torstaina antamallaan päätöksellä muuttanut käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Räisänen tuomittiin lisäksi korvaamaan tytölle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 7 000 euroa, tilapäisestä haitasta 4 000 euroa sekä maksamaan tämän oikeudenkäyntikulut.

Maikkarin uutiset kertoo: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kol ... #gs.eca537

JammuSetä

Re: Kolmekymppinen mies harrasti seksiä 13-vuotiaan tytön kanssa hotellissa

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Pottunokan paske vaihteeksi. Ja Porissa taas.

Toivon hidasta kuolemaa.

Habahouhou
Armas Tammelin
Viestit: 89
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2018 2:08 pm

Re: Kolmekymppinen mies harrasti seksiä 13-vuotiaan tytön kanssa hotellissa

Viesti Kirjoittaja Habahouhou »

Tuollaisille paskoille pitäisi antaa sellainen opetus että muistaa koko loppuelämän. :evil:

Vastaa Viestiin