Mies raiskasi vaimonsa väkivalloin, takana vuosikymmenten liitto – tuomittiin vankilaan

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7186
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Mies raiskasi vaimonsa väkivalloin, takana vuosikymmenten liitto – tuomittiin vankilaan

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Lapin käräjäoikeus tuomitsi lähes kuusikymppisen miehen vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja pahoinpitelystä. Uhri oli vielä tapahtuma-aikaan miehen vaimo.
Syytteiden mukaan mies oli tehnyt naiselle ruumiillista väkivaltaa lyömällä vuosien 2019 ja 2020 aikana. Raiskaus tapahtui vuoden 2019 aikana.
Syytteen mukaan mies oli ensin pakottanut naisen sukupuoliyhteyteen lyömällä tätä nyrkillä päähän. Teon aikana mies oli purrut naista kasvoihin ja pakottanut tämän hetken kuluttua vielä toiseen sukupuoliyhteyteen.

Miehen mukaan mitään seksiin pakottamista ei ollut tapahtunut, eikä hän ollut ollut vaimoaan kohtaan väkivaltainen. Miehen mukaan nainen oli keksinyt tapahtumat, sillä oli mustasukkainen. Mies väitti, että nainen olisi epäillyt hänellä olleen toinen suhde ja kostanut tätä.
Väitetystä mustasukkaisuudesta ei oikeuden mukaan löydetty mitään todisteita. Sen sijaan tuomiosta välittyy, että mies itse epäili vaimollaan olleen "päiväkahviseuralainen". Mies oli väittänyt, että nainen olisi voinut saada osan vammoistaan tältä. Oikeus ei pitänyt tätä uskottavana.
Oikeuden asiakirjoista käy ilmi myös, että nainen oli kertonut miehen olleen fyysisesti ja henkisesti väkivaltainen jo ennen oikeudenkäyntiin johtaneita tapahtumia.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen pahoinpitelystä ja raiskauksesta 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Lisäksi mies määrättiin maksamaan ex-vaimolleen korvauksia yhteensä 3100 euroa.

Maikkarin uutisista: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mie ... #gs.e2sfsh

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Mies raiskasi vaimonsa väkivalloin, takana vuosikymmenten liitto – tuomittiin vankilaan

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Aika erikoiselta kuulostaa, että vuosikymmenien liiton aikana ei ole tapahtunut mitään ennen tätä. Tietysti on mahdollista, ettei todisteet riitä syytteisiin aikaisemmilta vuosilta.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

rumilus
Neuvoja-Jack
Viestit: 570
Liittynyt: Ti Helmi 17, 2015 9:22 am

Re: Mies raiskasi vaimonsa väkivalloin, takana vuosikymmenten liitto – tuomittiin vankilaan

Viesti Kirjoittaja rumilus »

viinitty kirjoitti:
Su Loka 31, 2021 10:31 pm
Aika erikoiselta kuulostaa, että vuosikymmenien liiton aikana ei ole tapahtunut mitään ennen tätä. Tietysti on mahdollista, ettei todisteet riitä syytteisiin aikaisemmilta vuosilta.
Ei todisteita, vanhenemisajat ja taitaapi vielä olla, että raiskauksesta tulee tuomio tavallista helpommin, jos kyseessä on sana-sanaa vastaan tapaus.

Vastaa Viestiin