Törkeän väkivaltainen raiskaaja Mikko Tapani Linnanto (ent. Hannu Linnanto]

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Törkeän väkivaltainen raiskaaja Mikko Tapani Linnanto (ent. Hannu Linnanto]

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Marraskuun alussa -03 pyhäinpäivänä aamuyöstä raiskattiin 12-vuotias tyttö tämän omassa kodissa. Lapsen vanhemmat eivät olleet kotona, vaan paikalla oli aikuinen lastenhoitaja ja muita lapsia. Raiskaaja oli lastenhoitajan tuttava, joka tuli kyläilemään taloon. Tekohetkellä kaikki muut asunnossa olleet nukkuivat.

Raiskaaja ilmoittautui itse poliisille ja tunnusti teon.

Maanantaina 1.12.-03 tuomittiin Jyväskylän käräjäoikeudessa raiskauksesta ja törkeästä lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä Hannu Väinö Olavi Linnanto, 28, viideksi vuodeksi vankeuteen.

Vankeusrangaistuksen lisäksi jyväskyläläinen Linnanto tuomittiin maksamaan uhrille korvauksia henkisestä kärsimyksestä 7500 euroa sekä kivusta ja särystä 2000 euroa.

Aikaisemmin muun muassa seksuaalirikoksista tuomittu Linnanto oli vapautunut vankilasta ehdonalaiseen viikkoa aikaisemmin.

Lähde HS arkisto (3.12.2003)

Joku Linnanto Jyväskylästä on kuulemma kadonnut...? Onko tämä raiskaaja-Hannu hälle jotain sukua?

Henkilöstä oli avattu kolme ketjua. Ne yhdistetty ja ketju otsikoitu uudelleen.
-NILS-
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Nasse
Lauri Hanhivaara
Viestit: 144
Liittynyt: To Helmi 07, 2008 1:48 am
Paikkakunta: Piilossa

Viesti Kirjoittaja Nasse »

Jos samasta tapauksesta on kyse niin tapahtui tossa tien toisella puolella. Äitinsä kun ei mikään järjen jättiläinen ole niin päätti ottaa kyseisen tyypin lapsenvahdiksi vaikka varsin hyvin tunsi miehen menneisyyden.
Common sense is the set of unexamined prejudices that the mind picks up before the age of 18.
- Albert Einstein

apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1584
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Re: 12-vuotias raiskattiin Jyväskylän maalaiskunnassa

Viesti Kirjoittaja apollo »

Doctor Lecter kirjoitti:oku Linnanto Jyväskylästä on kuulemma kadonnut...? Onko tämä raiskaaja-Hannu hälle jotain sukua?
Veljeksiä. Tämä sama Hannu-heppu on tuomittu tämän jälkeenkin raiskauksesta. Olikohan tuomio 3,5 vuotta. Hyvin kaivettu Doctor.
Viimeksi muokannut apollo, To Huhti 24, 2008 6:52 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

nahka_aasi
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Huhti 16, 2008 2:54 pm

Re: 12-vuotias raiskattiin Jyväskylän maalaiskunnassa

Viesti Kirjoittaja nahka_aasi »

lopettakaa jo arvailu ja fiktion levitys. mitä se tekeekään kohdehenkilölle...?? Hannulla tosiaan seksuaalirikoksia, mutta ei se tarkoita sitä että veljet tekevät samaa, kuten ei myös tässäkään tapauksessa. ja nämä veljekset tuntien, lämpimästi suosittelen että esitätte tuollaiset kysymykset/arvailut henk.kohtaisesti jos joskus sattumalta tapaatte niin saattaa olla että silloin karsitaan tuo liika uteliaisuus toisen elämään/valheiden levitys. ja hei, sanoistaanhan joutuu vastuuseen.
MIES tekee mitä MIEHEN pitää tehdä!!
(ja pojat puhuu...)

apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1584
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Re: 12-vuotias raiskattiin Jyväskylän maalaiskunnassa

Viesti Kirjoittaja apollo »

nahka_aasi kirjoitti:lopettakaa jo arvailu ja fiktion levitys. mitä se tekeekään kohdehenkilölle...??
Sano mulle mikä tossa oli fiktiota? Urpo

Nasse
Lauri Hanhivaara
Viestit: 144
Liittynyt: To Helmi 07, 2008 1:48 am
Paikkakunta: Piilossa

Viesti Kirjoittaja Nasse »

lopettakaa jo arvailu ja fiktion levitys

:?:
Common sense is the set of unexamined prejudices that the mind picks up before the age of 18.
- Albert Einstein

nahka_aasi
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Huhti 16, 2008 2:54 pm

Re: 12-vuotias raiskattiin Jyväskylän maalaiskunnassa

Viesti Kirjoittaja nahka_aasi »

nahka_aasi kirjoitti:
apollo kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti:oku Linnanto Jyväskylästä on kuulemma kadonnut...? Onko tämä raiskaaja-Hannu hälle jotain sukua?
hänelläkin raiskauksia ainakin
tuo.
MIES tekee mitä MIEHEN pitää tehdä!!
(ja pojat puhuu...)

apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1584
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Re: 12-vuotias raiskattiin Jyväskylän maalaiskunnassa

Viesti Kirjoittaja apollo »

nahka_aasi kirjoitti:
nahka_aasi kirjoitti:
apollo kirjoitti: hänelläkin raiskauksia ainakin
tuo.
aika näppärästi katkoit nuo viestini, bravoo. Lueppa mun vastaus Doctorille uudestaan ajatuksen kanssa.

esmes-
Javier Pena
Viestit: 1817
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 10:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

sit voi olla et sekotan johonkin toiseen.. en tosiaan tunne henkilöä mut olen saattanut jossakin nähdä. nykäskylä kuitenkin aika pieni kaupunki.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei

Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Syyllinen on tietysti vain Hannu Väinö Olavi Linnanto, mutta tekee mieli moittia lastenhoitajaa vastuuttomuudesta. Kaverit voivat tulla vierailemaan hänen omalle asunnolleen ja luultavasti hän tiesi miehen likaisesta taustasta.
Hämmästyttää suuresti, miksi tuttava jäi asunnolle yöksi ja miksi lastenhoitaja ei valvonut/salli tapahtuman.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

^Hyvä valoviikate, sait keskustelun taas oikeille urille. Nykäskylän porukka voi pitää ne Linnannon sukututkimukset omassa osiossa.

Lastenhoitaja oli joku onneton, joka ei osannut sanoa ei. Ihmetteli vaan. Osasyyllinen? Lapset olivat hänen vastuullaan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Doctor Lecter kirjoitti:^Hyvä valoviikate, sait keskustelun taas oikeille urille. Nykäskylän porukka voi pitää ne Linnannon sukututkimukset omassa osiossa.
Kiitos.
Doctor Lecter kirjoitti: Lastenhoitaja oli joku onneton, joka ei osannut sanoa ei. Ihmetteli vaan. Osasyyllinen? Lapset olivat hänen vastuullaan.
Kyllä hän on osasyyllinen, lapsethan todella olivat hänen vastuullaan. Sama asia, jos hän olisi ollut lasten vanhempi ja raiskaaja vanhemman ystävä.

Maxwell Smart
Nikke Knakkertton
Viestit: 158
Liittynyt: Ke Helmi 27, 2008 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja Maxwell Smart »

Mitä maalaiskunnalla tarkoitettaan tässä tapauksessa, tikkakoski, vaajakoski, palokka...?

apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1584
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Re: 12-vuotias raiskattiin Jyväskylän maalaiskunnassa

Viesti Kirjoittaja apollo »

Doctor Lecter kirjoitti:Joku Linnanto Jyväskylästä on kuulemma kadonnut...? Onko tämä raiskaaja-Hannu hälle jotain sukua?
Nykäskylän porukka voi pitää ne Linnannon sukututkimukset omassa osiossa
Mitä sitten kyselet?

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: 12-vuotias raiskattiin Jyväskylän maalaiskunnassa

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

apollo kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti:Joku Linnanto Jyväskylästä on kuulemma kadonnut...? Onko tämä raiskaaja-Hannu hälle jotain sukua?
Nykäskylän porukka voi pitää ne Linnannon sukututkimukset omassa osiossa
Mitä sitten kyselet?
Sitä, että onko jotain sukua ja se jo ilmeni että on. Hannun tekosista olin kiinnostunut, mutta se jäi taka-alalle tuon sekuselvityksen tiimellyksessä. Sori apollo jos ilmaisin tuon seikan tahdittomasti ja mielesi pahoittaen.

Tjaa, niin missä päin maalaiskuntaa tuo tapahtui, sitä ei uutisessa kerrottu, mutta eiköhän Jkl:n porukasta joku kerro.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin