15-vuotiasta käytettiin seksuaalisesti hyväksi kotibileissä – ankarat moitteet poliisille

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7187
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

15-vuotiasta käytettiin seksuaalisesti hyväksi kotibileissä – ankarat moitteet poliisille

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin hovioikeus tuomitsi valtion maksamaan korvauksia naiselle, joka oli tullut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi uutenavuotena 2015. Teosta on siis kulunut jo yli kahdeksan vuotta. Käräjillä asia oli vuonna 2020.

Asian käsittelyä ovat hidastaneet monet seikat, mutta hovioikeus katsoi keskeiseksi poliisin toiminnan. Hovioikeuden päätöksen mukaan tapahtuneen esitutkinta oli niin puutteellinen ja poliisin laiminlyönnit niin moitittavia, että valtio on velvollinen antamaan hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä. Hyvityssumma on 4500 euroa.
Tekoaikaan 15-vuotias tyttö on nyt 23-vuotias nainen.
Tapahtumat sattuivat kotibileissä Järvenpäässä. Pienehkön porukan juhlissa sattui vahinko, kun alkoholia juonut nuori mies oksensi talon yläkerran vessaan sekä yhteen makuuhuoneeseen ja sammui. Bileiden isäntänä toiminut nuori nainen suuttui ja vaati tyttöä, joka oli tuonut oksentaneen vieraan, korjaamaan jäljet.
Tyttö poistui riitatilanteesta ja meni makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Pojat eivät ryhtyneet korjaamaan jälkiä, vaan menivät tytön perässä makuuhuoneeseen ja vetivät tytön kertoman mukaan tältä housut jalasta, estivät pääsyn huoneesta ja alkoivat yhdessä tehdä hänelle seksuaalista väkivaltaa. Hän joutui poikien kanssa sukupuoliyhteyteen vastoin tahtoaan.

Asia jäi sikseen useiksi kuukausiksi. Seuraavana syksynä tyttö lähti opiskelemaan. Opiskelupaikan terveyskyselyssä hän ilmoitti seksuaalisesta häirinnästä.
Oppilaitoksen terveydenhoitaja tarttui asiaan, ja tyttö kertoi hänelle edellisen uudenvuoden tapahtumista. Terveydenhoitaja teki asiasta rikosilmoituksen tammikuussa 2016.
Poliisi aloitti esitutkinnan. Tyttö oli 16-vuotias, kun häntä kuultiin asiassa, eikä hänellä ollut aikuista mukanaan.

Rangaistus- ja korvausvaatimukset jäivät selvittämättä. Käräjäoikeus oli katsonut tämän vuoksi, että oikeudenkäynnin viivästyminen tuli laskea vasta siitä hetkestä, kun rangaistus- ja korvausvaatimukset oli toimitettu käräjäoikeudelle eli 16. huhtikuuta 2020 lähtien.
Hovioikeus oli eri mieltä.
Tyttöä kuultiin jutussa 1. helmikuuta 2016. Esitutkintapöytäkirja on päivätty 20. kesäkuuta 2019 ja asia on tullut vireille käräjäoikeudessa 20. tammikuuta 2020 eli yli viisi vuotta tapahtuneen jälkeen ja lähes viisi vuotta sen jälkeen, kun siitä tehtiin rikosilmoitus.
Hovioikeus laski viivästyksen kestoksi kolme vuotta

Raiskaussyytteen käräjäoikeus hylkäsi perusteena muun muassa se, että oikeus ei voinut olla varma siitä, että tytön kielteinen suhtautuminen yhdyntään olisi tullut ilmi.
Syyte lapsen hyväksikäytöstä nuorena henkilönä sen sijaan meni läpi, mutta ei törkeänä.
Molemmat pojat saivat puolen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

https://www.lansivayla.fi/paikalliset/5778536