Mies käytti 6-vuotiasta naapurin tyttöä seksuaalisesti hyväkseen leikki­mökissä

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Mies käytti 6-vuotiasta naapurin tyttöä seksuaalisesti hyväkseen leikki­mökissä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

ETELÄ-KARJALAN käräjäoikeus tuomitsi naapurintyttöä leikkimökissä seksuaalisesti hyväksikäyttäneen miehen vuoden ehdolliseen vankeuteen.
67-vuotias mies joutuu maksamaan tytölle 3 000 euron kärsimyskorvaukset.
Teko tapahtui Etelä-Karjalassa sijaitsevalla paikkakunnalla kesä-marraskuussa 2014. Tyttö oli tuolloin vain 6-vuotias.

OIKEUDEN mukaan mies otti tytön leikkimökissä syliinsä ja työnsi kätensä tämän alushousujen sisään. Oikeuden mukaan seksuaalista koskettelua tapahtui noin 3–5 eri kertana.

TYTTÖ kertoi tapahtuneesta äidilleen itkuisena syksyllä 2020. Tyttö ei ollut aiemmin uskaltanut avautua asiasta. Tyttö ei ollut myöskään ennen murrosikäänsä tajunnut, mitä mies oli todellisuudessa hänelle tehnyt.
Oikeus antoikin painoarvoa myös äidin kertomukselle siitä, miten tytär oli oireillut asiasta kertomansa jälkeen. Tyttö oli ollut ahdistunut.

Oikeuden perjantaina antama tuomio ei ole lainvoimainen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009615845.html

NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1578
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Mies käytti 6-vuotiasta naapurin tyttöä seksuaalisesti hyväkseen leikki­mökissä

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Lapset viettivät kesäänsä naapurin leikkimökissä – Perheenisä kähmi tyttöä pikkuveljen telmiessä vieressä

Tekojen aikaan tyttö oli vasta 6—7-vuotias. Vasta vuosia myöhemmin hän kertoi tuon kesän ja syksyn tapahtumista äidilleen.

Tytön vanhemmilla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä lapselle tapahtui. Äidin mukaan oli jokin oli kuitenkin selvästi vaivannut tyttö tapahtuma-aikaan kesällä ja syksyllä 2014. Tyttö oli niin ikään saanut yöllisiä kauhukohtauksia.

Äiti sai tietää totuuden vasta syksyllä 2020, kun murrosikään ehtinyt tyttö oli kertonut itkuisena tapahtumista entisessä asuinpaikassa kuusi vuotta aiemmin.

Perheet olivat tuolloin asuneet vuoden ajan omakotinaapureina eteläkarjalaisella pikkupaikkakunnalla. Oikeudessa todistaneen äidin mukaan perheet olivat olleet hyvissä väleissä keskenään.

Lapset saivat temmeltää myös naapurin puolella. Esikouluikäinen tyttö ja hänen pikkuveljensä saivat käyttää naapurin tontilla ollutta leikkimökkiä. Itse asiassa naapurin isäntä kehotti lapsia käyttämään mökkiä. Naapuriperheen lapsi oli kasvanut jo leikki-iästä ohi.

”Noin viisi kertaa”

Lapset viihtyivät mökissä, etenkin poika. Sitä vastoin tyttö ei kokenut vierailuja naapurin puolella ainakaan viime vaiheessa yhtä miellyttäväksi, sillä naapurin mies oli tullut itsekin mökkiin.

Mies piti tapanaan istua tuolille ja ottaa tyttö syliinsä. Sitten hän oli yläkautta työntänyt kätensä lapsen alushousujen sisälle. Seuraavaksi mies kosketellut lasta sukupuolielimen alueelta.

Pikkuveli leikki samaan aikaan vieressä.

Tytön kertoman mukaan koskettelukertoja oli noin viisi.

Tytön mukaan tilanne oli ollut outo. Se vaivasi häntä. Hän oli halunnut sen loppuvan. Hän kuitenkin ymmärsi tekojen todellisen luonteen vasta vanhemmalla iällä.

Tyttö kuvaili mökkiä joko punaiseksi tai keltaiseksi. Siellä oli ollut leikkihella ja pieni tuoli, jolla mies oli istunut.

Ei lupaa, oli varastona

Nykyään 68-vuotias mies sai syytteen lapsen hyväksikäytöstä. Oikeutta asiassa käytiin loppukeväästä Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa.

Mies kiisti rikoksen sekä tytön korvausvaatimukset.

Syytetyn mukaan osapuolten perheet olivat olleet toistensa kanssa tekemisissä vain muutaman kerran. He eivät olleet antaneet naapurin lapsille lupaa käyttää leikkimökkiä. Hän ei enää edes muista kyseistä tyttöä ulkonäöltä.

Kyseistä leikkimökkiä käytettiin väitettynä rikosajankohtana hänen poikansa lelujen varastona. Siellä oli myös puutarhatonttuja ja vastaavia esineitä. Mitään tuolia siellä ei ollut. Ei myöskään hellaa.

Syytetty asetti myös kyseenalaiseksi sen, että olisi ylipäätään 183-senttisenä mahtunut sisälle pieneen leikkimökkiin.

Todistajan kertomus

Oikeudessa kuultiin myös ulkopuolisena todistajana nuorta naista, joka oli asunut osapuolten lähistöllä. Nuoren naisen mukaan hänelläkin oli lapsuudestaan yksi kokemus, jolloin sama mies oli koskenut häntä alapäästä. Tästä teosta hän ei ollut aiemmin kertonut.

Asianomistaja eli nykyinen teinityttö esitti todisteeksi äitinsä Facebookista taltioiman kuvan joka esitti kyseistä leikkimökkiä. Äiti oli ottanut leikkimökkikuvan syytetyn vaimon Facebook-sivuilta.

Tuossa kuvassa näkyy hella ja tuoli.

Syytetyn mukaan kuvan päiväystä oli manipuloitu. Käräjäoikeus piti kuitenkin uskottavana, että kuva esitti tilannetta vuonna 2014.

Käräjäoikeus toteaa syytteen tulleen näytetyksi toteen. Asianomistajan eli uhrin kertomus oli realistinen ja yksityiskohtainen. Hän oli osannut kuvata myös leikkimökkiä.

Myös todistajan kertomus tukee oikeuden mukaan vähäisessä määrin syytettä.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi syytetyn lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuoden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Miehen teko kohdistui pieneen lapseen ja oli hyvin vahingollinen. Oikeuden mukaan rangaistuksen tulisi olla ehdotonta vankeutta. Ehdolliseen vankeuteen käräjäoikeus kuitenkin päätyi teoista kuluneen pitkän ajan vuoksi sekä siksi, ettei vastaajaa ole aiemmin tuomittu vankeusrangaistukseen.

Nykyään 68-vuotiaan miehen tulee maksaa nuorelle uhrilleen korvausta loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 3 000 euroa, asianosaiskuluja 131 euroa sekä 2 780 euron oikeudenkäyntikulut.

Kuluvan viikon perjantaina annettu tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: Iltalehti

Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1598
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Mies käytti 6-vuotiasta naapurin tyttöä seksuaalisesti hyväkseen leikki­mökissä

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

Kaikki lapsiin kohdistuva käpälöintikin on saatava riittävän tehokkaitten rangaistuksien piiriin. Äijä on 68; ehtisi hyvin istua vaikkapa 15 vuotta linnassa ennen luonnollista poistumaa. Seksuaalirikollisten vankilatuomiot voisi ulkoistaa istuttavaksi vaikka jonnekin Aasian suuntaan.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.

Vastaa Viestiin