Pitkä juttu mutta lainaan sen tähän kokonaisuudessaan ilman kuvia, on maksumuurin takana
Lauri ”Late” Johansson on murhannut kolme miestä, johtanut vaarallista rikollisjärjestöä ja tehnyt lukemattomia rikoksia. Silti Jumala on antanut hänelle hänen syntinsä anteeksi.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Kuukausiliitteessä marraskuussa 2012.
Kolmoismurhaaja ja rikollisjohtaja Lauri ”Late” Johansson oli tuolloin istunut elinkautistuomiotaan Kuopion vankilassa yksitoista vuotta. Hän oli tullut uskoon, jättänyt päihteet ja oma-aloitteisesti tunnustanut loputkin henkirikoksensa.
Nyt, seitsemän vuotta tuon haastattelun jälkeen 54-vuotias Johansson pääsee valvottuun koevapauteen, yhteensä kahdeksantoista vuoden vankeuden jälkeen. Häntä valvotaan gps-paikantimella, joka on joko jalkapannassa tai puhelimessa. Yhtenä perusteena koevapaudelle oli Johanssonin pitkään jatkunut päihteetön elämä.
Viime vuodet Johansson on kiertänyt vankilomillaan evankelioimassa helluntailaisten ja vapaakirkollisten tilaisuuksissa. Viime viikonloppuna hän teki Facebook-päivityksen Tampereen helluntaiseurakunnan Seimen luo -joululaulutilaisuudesta.
Johansson on kertonut tehneensä jo vuokrasopimuksen tulevasta siviiliasunnostaan. Hän muuttaa tammikuun alussa Valkeakoskelle.
Kuopion vankilan sisäänkäynnissä ei ole muuria eikä porttia. On vain tavallinen viraston ulko-ovi, joka sentään on lukossa. Vastassa meitä on ruutupaitainen viiksekäs mies.
Vankilapastori Jouko Koistinen on ollut täällä töissä jo kaksikymmentä vuotta.
Koistinen ohjaa meidät aulaan, jossa päällysvaatteet riisutaan ja taskut tyhjennetään metallikaappiin ja kävellään metallinpaljastimen läpi. Sitten edessä on toinen lukittu ovi. Pitkän käytävän jälkeen on kolmas. Sitä seuraa käytävä ja neljäs lukittu ovi, minkä jälkeen nousemme rappusia seuraavaan kerrokseen. Siellä on viides lukittu ovi.
”Mä haen Laten”, Koistinen sanoo ja katoaa.Kaikki tapahtuu mutkattomasti.
Jossain neljännen oven takana odottaa 47-vuotias kolminkertainen murhaaja ja elinkautisvanki Lauri ”Late” Johansson. Hän on ollut jo viisi vuotta Herran uskossa ja tehnyt parannuksen. Näin hän itse kertoo. Moni muukin todistaa, että hän on täysin eri mies kuin ennen.
Johansson oli yksi Suomen kammoksutuimmista rikollisista 1980-luvulta 2000-luvun alkuun. Hän vietti varsinaista arkkirikollisen elämää ja toimi perustamansa rikollisjärjestön, Natural Born Killersin eli NBK:n, johtajana vuodesta 1999 joulukuun alkuun 2007.
Kun Johansson ensimmäisen kerran joutui tutkintavankeuteen 16-vuotiaana vuonna 1981, Kekkonen oli vielä presidenttinä. Valtionpäämiehiä tuli ja meni, ja Johansson puuhasi omiaan samaan aikaan toisaalla.
Koiviston kaksi kautta (1982–1994) Johansson teki huumekauppaa ja istui lyhyitä tuomioita. Hän myös murhasi huumeista velkaa jääneen Pauli Saastamoisen Lapinjärvellä metsässä. Ahtisaaren kaudella (1994–2000) hän perusti NBK:n ja murhasi metsässä Porvoossa teloitusmaisesti Jari Aaltosen. Silloinkin kyse oli huumevelasta. Halosen kahden kauden aikana (2000–2012) Johansson teloitti Sami Huhtimon, joka yritti erota NBK:sta. Vuonna 2001 Johansson vangittiin ja hänet tuomittiin Huhtimon murhasta elinkautiseen eli vähintään kahdentoista vuoden vankeuteen.
Sellainen ihminen oli Late Johansson. Hän aloitti elinkautisen tuomionsa yksitoista vuotta sitten, eikä hän ole sellainen enää.
Natural Born Killers -rikollisjärjestön johtaja Lauri "Late" Johansson murhaoikeudenkäynnissä vuonna 2002.
JOHANSSON ON ILMEISESTI odotellut meitä käytävällä, sillä ovi aukeaa pian uudestaan ja hän marssii ulos ensimmäisenä. Pastori Koistinen tulee perässä.
Johansson katsoo suoraan silmiin, kuin tutkiskellen tai hieman haastaen, ja kättelee tiukasti. Hän näyttää olevan ainakin fyysisesti kunnossa, sillä harvalla viittäkymppiä lähestyvällä miehellä rintakehä on selvästi ulompana kuin vatsa.
”Late Johansson”, Johansson sanoo.
Taidamme molemmat hieman jännittää tilannetta, sillä Johansson naputtaa sormiaan hermostuneesti, kun hän poseeraa valokuvaajalle käsi rappusten kaiteella.
Kädessään hänellä on Raamattu, jonka kanteen on painettu Lauri Johansson. Mustassa T-paidassa lukee Jesus is my president. Tosin hän kertoo, että hän muisti vaihtaa paidan vasta juuri ennen haastattelua.
Kävelemme käytävää vankilan kirkkoon, joka on samassa rakennuksessa. Penkkirivejä on noin viisitoista, edessä alttari, ja sen takana krusifiksi.
Johansson ehdottaa, että haastattelu tehdään kirkon takahuoneessa, jossa on pitkä pöytä ja pieni keittiö, ja seinät räikeän kirkkaanpunaisessa maalissa. Vankilan sääntöjen mukaan vankia haastatellessa on läheisyydessä pakko olla vartija. Johansson on halunnut, että vartija on pastori Koistinen.
”Ovatko nauhurit nykyään tuollaisia”, Johansson kysyy, kun aloittelemme haastattelua. Pöydällä on vuosia vanha diginauhuri. Näitä oli kaupoissa jo vuonna 2001, kun Johansson joutui kiven sisään. Silloin Suomessa maksettiin vielä markoilla.
Moni arkinen asia on siinä välissä muuttunut. Viimeksi lomilla Johansson hämmentyi siitäkin, kun hän näki kännykän, jossa ei ollut lainkaan näppäimiä.
”Joka paikkaan kun meni, kysyttiin sitä korttia tai tätä korttia. Sanoin, ettei minulla ole kuin rahaa. Kun menin ensimmäisellä lomallani Prismaan, hyllyjä oli kilometrikaupalla. Se oli kulttuurišokki, että oli valinnanvaraa. Vankilan kanttiinissa ei ole kuin sikanautaa.”
Pastori Koistinen mittaa kahvia suodatinpussiin ja napsauttaa keittimeen virran.
Koistinen on työkseen miettinyt kaksi vuosikymmentä sitä, voiko läpeensä rikollinen ja väkivaltainen ihminen muuttua. Koistinen on tavannut tuhansia vankeja ja uskoo, että tehokkaimmin pitkä vankilakierre katkeaa ”sillä perinteisellä tavalla” eli uskoontulolla. Jotkut neli-viisikymppiset vangit yksinkertaisesti väsyvät rikolliseen elämäntapaan tai sitten kuolevat. Toisin kuin uskotaan, rakkauden voima ei parannukseen riitä.
”Uskoontulo on selittämätön asia”, Koistinen sanoo. ”Kun Jumalan henki muuttaa ihmisen, niin tällainen inhimillisesti mahdotonkin muuttuu todelliseksi. Monella vangilla se usko jää tuohon vankilan portille, mutta Latea kun olen seurannut, niin uskon, että se on todellista.”
Johanssonin usko ei ole hiljaista luterilaisuutta, vaan hän on sillä tavalla uskossa, että se näkyy ja kuuluu. Hän kiertää helluntailaisten ja vapaakirkollisten tilaisuuksissa todistamassa. Maaliskuussa hän julisti vankilomallaan Helsingin jäähallissa.
Haastattelua seuraavalla viikolla hän on lähdössä Lapinlahdelle helluntaiseurakunnan iltaan todistamaan, ”mitä Herra on tehnyt minulle”. Marraskuun alussa on vankilähetyspäivät Kuopiossa.
Vuonna 2002 Johanssonista tehtiin mielentilatutkimus. Diagnoosi oli skitsoaffektiivisen häiriön maaninen muoto, antisosiaalinen persoonallisuus sekä kaupan päälle amfetamiini- ja kokaiiniriippuvuus. Siinä on Jeesuksella pelastamista.
Maanisuus taitaa edelleen näkyä, sillä tasainen keskitie ei riitä Johanssonille. Kun hän teki rikoksia, hän teki kauheimpia. Hirviön roolia hän korosti myös mediassa. Nyt kun hän on uskossa, usko näyttäytyy julistavana, häiritsevänä ja tungettelevana. Se on Johanssonin mielestä maailman ainoa oikea totuus. Olet joko Jumalan puolella, tai jos et ole, olet Saatanan puolella, hän sanoo.
”Kävin jo pikkupoikana pyhäkoulua Pielavedellä, olen tiennyt nämä Raamatun asiat”, hän sanoo. ”Jopa se jengijohtaja Johansson joskus heikkona hetkenä putkassa jutteli Jumalalle.”
Uskoontuloa edelsi etsiskelyvaihe Riihimäen vankilan raamattupiirissä vuonna 2007. Tärkeä hetki oli se, kun 80-vuotias entinen pitkäaikaisvanki Antti Sainio tuli Riihimäelle saarnaamaan. Sainio oli joutunut ensimmäisen kerran istumaan olympiavuonna 1952.
”Katsoin sitä jätkää, että mikä tuota vaivaa”, Johansson sanoo. ”Että kun minä olen kahdeksankymmentä, en varmasti kierrä saarnaamassa Jeesuksesta. Rupesi kuitenkin kiinnostamaan se uskonasia, että vaikka olet vankilassa, niin voit olla vapaa. Tuli syksy, ja laitoin pastorille lapun, että haluan tulla raamattupiiriin.”
Nyt Sainio on Johanssonin ”vanhin kirjeenvaihtokaveri”.
Johansson kertoo tulleensa uskoon marraskuun 28. vuonna 2007. Kolme päivää myöhemmin hän soitti Alibi-lehden rikostoimittajalle ja paljasti kaksi tekemäänsä henkirikosta.
LAPSUUS PUKARON KYLÄSSÄ Lapinjärvellä itäisellä Uudellamaalla oli juuri niin kurja kuin odottaa saattaa.
Elettiin 1970-luvun alkua. Johanssonin isä oli alkoholisoitunut ja väkivaltainen kuorma-autoyrittäjä, joka Johanssonin mukaan ”joi kurkusta alas omakotitalon ja kymppipyörä-Scanian”.
Isä löi usein, ja Lauri kosti sen pikkuveljelle. Taksikuski-äiti ei mahtanut mitään yhdelle isolle hulttiolle ja kahdelle pienemmälle. Uskovainen äiti teki kaikkensa, mutta ei se auttanut, koska isä oli hullu.
Johansson häipyi kotoa teini-iässä, sillä hän olisi joutunut pian kohtaamaan isänsä nyrkit ojossa. Yhden kerran hän puolusti itseään hiilihangolla. Johansson löysi miehenmallinsa Lapinjärven ryyppyremmeistä, liittyi niihin ja ryhtyi rötöstelemään.
Konnunsuon vankilassa 18-vuotias Johansson tutustui 1990-luvun ”huumekuninkaaseen”, nyt jo kuolleeseen Osmo ”Lusu” Ahlqvistiin.
Lusu näytti mallia. Kaiken, mitä he varastivat, Lusu sai nopeasti myydyksi. He ryhtyivät tekemään kassakaappikeikkoja, ja Johanssonilla oli ensimmäisen kerran elämässään ylimääräistä rahaa. Se oli ihmeellistä alkoholistiperheen pojalle.
Kun isä kuoli väkivaltaisesti vuonna 1991, Johansson oli jo paatunut konna. Seuraavana vuonna hän murhasi ihmisen ensimmäisen kerran. Kun äiti kuoli syöpään vuonna 2004, Johansson istui jo kolmatta vuotta elinkautista Sami Huhtimon murhasta.
Sitä Johansson suree, ettei äiti koskaan ehtinyt nähdä poikansa uskoontuloa.
Mutta entä jos Johansson pelaa vain peliä? Esittää hurskaampaa kuin onkaan?
Sitäkin jotkut epäilevät, sillä vankiloissa puhutaan paljon linnauskosta. Se on halventava ilmaus ja tarkoittaa sitä, että vanki esittää tulleensa uskoon ja toivoo sen nopeuttavan hänen vapautumistaan tai lomille pääsyä.
”Puhutaanhan täällä Jeesus-kortin käyttämisestä, ja kyllä sitä käytetään”, Johansson sanoo. ”Sanotaan, että Jeesus ratsasti aasilla ja nyt aasit ratsastavat Jeesuksella.”
Omasta uskostaan Johanssonilla oli epäilyksiä alkuvaiheessa. Hän käyttää siitä raamatullista ilmaisua ”jalopeura hyökkää”.
Se on Vanhasta testamentista, sen Miikan kirjasta 5:7: Ja ne, jotka ovat jäljellä Jaakobista, pakanain seassa, monien kansain keskellä, ovat niin kuin leijona metsäneläinten seassa, niin kuin nuori jalopeura lammaslaumain keskellä: jos se hyökkää, tallaa maahan ja raatelee, ei pelastajaa ole.
Uskoontulo oli Johanssonille kuin olisi lyöty morfiinia laskimoon. ”Sopertelin siinä koko illan ja mietin, että mitähän tästä tulee.”
Nyt hän on kuulemma kaksi kolme vuotta ollut varma pelastumisestaan. Hän osaa jopa nimetä tarkan päivän, jolloin hän tuli uskoon: marraskuun 28. vuonna 2007. Hän oli sellissään ja katsoi itseään peilistä.
”Lämpö valui kropan läpi päästä varpaisiin”, Johansson kertoo. ”Siinä hetkessä tajusin, että Jumala on totta ja että Jeesus on tullut sitä varten, että minäkin voin saada synnit anteeksi. Menin polvilleni ja kerroin Jumalalle, että tämä on ehdoton antautuminen. Tajusin, että Jumala on totta, itkin varmaan puoli tuntia, enkä pystynyt sanomaan muuta kuin kiitos kiitos. Se oli ihan fyysinen kokemus. Ihan kuin olisi morfiinia lyöty laskimoon. Sopertelin siinä koko illan ja mietin, että mitähän tästä tulee.”
Joulukuun 1. päivänä 2007 – eli oltuaan kolme päivää uskossa – hän soitti luottamalleen rikostoimittajalle Mika Lahtoselle Alibi-lehteen ja paljasti ampuneensa Saastamoisen heinäkuussa 1992 ja Aaltosen elokuussa 1998. Häntä oli epäilty teoista, mutta ei ollut tuomittu todisteiden puutteessa. Sen jälkeen hän soitti tutulle poliisin rikostutkijalle, Marja Vuennolle, ja kertoi saman.
Poliisin ja vanginvartijoiden kanssa Johansson on tullut aina juttuun. Johansson puhuu lämpimästi Vuennosta ja muista uransa aikana kohtaamistaan rikospoliiseista.
Mutta ei uskoontulo ja tunnustaminen niin helposti tapahtunut. Hurmiossa Johansson arvioi tilanteensa väärin. Hän jätti psyykenlääkkeet pois, ja se johti ”hirveään psykoosiin”.
Hänet kuljetettiin Riihimäeltä Turun psykiatriseen vankisairaalaan hoitoon, ja siellä suljetulle osastolle. Hän sanoo kuukauden ajan ”hakanneensa päätä pleksiin” ja huutaneensa olevansa kuolematon. Ylilääkärinä Turussa oli alan johtava psykiatri, professori Hannu Lauerma. "Lauerma sanoi, että olet kuulemma tullut uskoon. Sanoin, että kyllä”, Johansson kertoo. ”Lääkitys pantiin kuntoon ja mentiin Pasilaan selvittämään asioita.”
Johansson on yhä psyykenlääkityksessä. Hän on opetellut vankilan kurssilla ongelmanratkaisutaitoja. Se tulikin tarpeeseen, sillä kuten Johansson itse sanoo, aiemmin hänen ongelmanratkaisunsa oli vain sitä, että ”vedetään liikkuvat taakse ja ammutaan”. Nyt hän ei kuulemma katso edes pornolehtiä.
”Paavali oli kolme päivää sokeana, kun se tuli uskoon. Minulla taas painajaiset loppuivat kuin seinään. Mitä me tarvitsemme muuta kuin suojaa vilua ja nälkää vastaan, ja rauhallista yöunta.”
Nyt hänellä on myös kaikenlaista puuhaa vankilassa. Hän hoitaa pihamiehen hommia eli jätehuoltoa ja talvella lumenluontia. Johansson on alkanut kirjoittaa Alibiin säännöllistä kolumnia. Lehden toinen vankikolumnisti on tunnettu vankikarkuri Jan Jalutsi.
”Kun kirjoitin ekan kolumnin uskoontulosta, siitä tuli palautetta, että ihan paskaa. Että Jalutsi on parempi.”
Silti Johansson nauttii kolumnistina. Hän ei ehkä ole kielitaituri, mutta tarinaa piisaa.
”Pääsee evankelioimaan linnakundeille ja saa lomille käyttörahaa.”
Johanssonin käsivarressa on suuri käärmetatuointi.
ILMEISESTI JOHANSSON on jo luottovanki, sillä kun haastattelussa esiliinana istuva vankilapastori Koistinen lähtee lounaalle, ketään ei tule tilalle.
Hämmennämme kuumaa kahvia pahvimukeissamme. Vanha diginauhuri pyörii. Johansson on puhetuulella, kuten hän kai yleensä on.
Nyt puhutaan yhdestä Johanssonin lempiaiheesta, koulunkäynnistä. Rippikoulun hän kävi Sörnäisten vankilassa Helsingissä, peruskoulun loppuun Konnunsuolla. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Riihimäen vankilassa 2011. Todistuksessa on kolme cum laudea, yksi magna ja ruotsista eximia. Magnan paperit. Se oli todella pitkä lukio, sillä Johansson aloitti lukio-opinnot vankilassa vuonna 1988.
Johansson tietää, että lukiopapereilla on nykyään vaikea saada kunnon töitä. Jotain pitäisi kuitenkin keksiä, sillä hänellä on vuosikausia työikää jäljellä, kun hän aikanaan vapautuu.
Hän sanoo tehneensä koko elämänsä aikana vain muutaman kuukauden töitä rehdisti verokortilla, nuorena miehenä sahalla.
Äläkä saata meitä kiusaukseen
”Tosin nyt meikäläinenkin maksaa veroa”, hän tajuaa. ”Alibin kolumnista menee puolitoista prosenttia!”
Toukokuussa 2012 Johansson kävi Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan pääsykokeissa. Hän pyrki lukemaan sosiologiaa. Johansson sai koetta varten kuuden tunnin loman. Hän käveli vankilasta muutaman kilometrin matkan yliopistolle.
Siellä hän istui luentosalissa 175 hakijan keskellä. Suurin osa muista oli parikymppisiä tyttöjä, kuten sosiologiaan pyrkivät tapaavat olla.
”Olin vähän ihmeissäni, mutta se oli mukava kokemus”, Johansson sanoo.
Hän poistui salista toisena, sillä hänellä oli kiire viettää hieman vapaatakin kuuden tunnin lomallaan.
Pääsykoe ei mennyt niin hääppöisesti. Aineistotehtävissä Johansson onnistui, mutta ne kysymykset, joissa piti ulkoa muistaa, mitä pääsykoekirjassa Arjen sosiaalipsykologia sanotaan, menivät heikosti.
”Ei ollut lähelläkään”, Johansson sanoo.
Hän uskoo yrittävänsä ensi keväänä uudestaan. Samalle laitokselle. On tietenkin melkoinen ajatus, että Late Johansson pääsisi sisään. Hänestä tulisi sosiologian fuksi eli ensimmäisen vuoden opiskelija; siellä hän pyörisi kampuksella parikymppisten itäsuomalaisten pänttääjätyttöjen keskellä.
Hänen tapauksessaan sitä ei kutsuttaisi elämänikäiseksi oppimiseksi, vaan elinkautiseksi.
Yksi opiskeluväylä Johanssonilta ehti jo tukkeutua. Hän yritti tänä vuonna päästä opiskelemaan diakoniksi tai päihdetyöntekijäksi diakonia-ammattikorkeakouluun. Se kaatui Johanssonin henkirikoksiin, sillä diakoni ei voi olla murhamies.
Onneksi murhamies voi aina evankelioida.
Vankilan pastori Jouko Koistinen avaa oven luottovanki Lauri "Late" Johanssonille.
KUOPION VANKILASSA Johanssonin tärkeä julistamispaikka on sauna. Siellä hän istuu ja laulaa lempivirsiään, joista rakkain menee näin:
Vain pisara Jeesuksen verta ja syyllisyys pyyhitään pois. Vain kosketus ristin Herraan, se elämän uuden tuo. Vain pisara Jeesuksen verta ja katseesi kohota voi. Ei menneitten päivien synkkyys sua hallita enää voi. Vain pisara Jeesuksen verta, se kahleesi iäksi vie. Pois raskaitten painojen alta näin verensä sinut vie.
”Osa lähtee mukaan”, Johansson sanoo, ”mutta eihän täällä hirveästi tunnustavia kavereita ole.”
Julistaminen ei ole aivan helppoa vankilassa, ja moni onkin naureskellut Johanssonille. Harva vanki sulattaa, että Johanssonin mielestä Jumalan armo kuuluu aivan jokaiselle, myös pedofiileille ja naisten tappajille, jotka ovat vankilahierarkian pohjalla. Heitä on kiven sisällä aina pahoinpidelty.
Johansson sanoo olevansa täysin kyllästynyt vankilakulttuuriin ja -hierarkiaan. Se on helppoa ymmärtää. Hänellä on jopa perhe, mikä ei ole kovin tavallista elinkautisvangeilla.
Hän meni naimisiin alkuvuonna 2011. Vaimo on myös uskossa ja kuuluu Kuopion vapaaseurakuntaan.
Johansson on nyt paitsi aviomies myös ala-asteikäinen pojan isäpuoli. Se ei ole ihan mutkatonta.
”On pojalle tullut joitain kuittailuja koulussa”, Johansson sanoo.
”Kyllä hän minulle isänpäivänkortin väsäsi. Soitan hänelle usein, kun hän on päässyt koulusta. Hienoa oli, kun meikäläinen pääsi ylioppilaana neuvomaan poikaa äidinkielessä, matematiikassa ja englannissa. Perheleirillä taas opetin kertolaskuja. Aiemmin olen opettanut ihmisille vain sitä, miten tehdään konnuuksia.”
Avioliiton myötä Johansson on vaihtanut seurakuntaa. Hän sanoo olleensa aluksi ”puhtaasti ev.lut.”, mutta vaimon myötä Johansson päätti liittyä vapaaseurakuntaan.
Viime helluntaina Johansson ja poika kävivät yhdessä Kuopiossa kasteella.
”Minun suurin tai ainoa pelko on, että minusta tulisi luopio. Että luopuisin uskosta. Täällä vankilassa näkee paljon niitä, jotka ovat luopuneet Jumalasta.”
Ei ole sattumaa, että Johansson käyttää juuri sanaa luopio. Rikollisjengien moraalisäännöissä alhaisinta on pettää muu porukka. Johansson on ampunut miehen, jota on pitänyt luopiona. Tultuaan uskoon ja tunnustettuaan murhansa Johansson oli tarkka siitä, että kun hän tunnusti, hän puhui vain omista teoistaan.
”Kerroin sen, mikä oli pakko kertoa. Ei tarvinnut vasikoida. Silti sain Riihimäellä kuunnella kaikenlaista vasikkahuutoa. Ei minusta siellä pidetty. Vuonna 09 minulta lyötiin Riksussa takaapäin taju pois. Se oli varmaan kuitti siitä, että lähdin jengistä.”
Osa vanhoista NBK-kavereista inhoaa Johanssonia. Osa jätti järjestön Johanssonin perässä.
”Viime jouluna entinen kakkosmieheni toi minulle selliin kolmea eri pitsaa, joita ne olivat väsänneet. Kyllä minä vähän mietin, että onkohan tässä jotain lsd:tä. Mutta korkeintaan ne olivat kusseet tai sylkäisseet siihen.”
Raamattuansa Johansson suojelee nimikoiduilla nahkakansilla.
LATE JOHANSSONIN JÄLJILTÄ on uhreja, joilla on kymmeniä lähiomaisia ja ystäviä. Monella heistä on varmasti kaunoja Johanssonia kohtaan. Murha ei vanhene rikoksena koskaan, mutta voiko sen saada anteeksi? Meneekö jossain kohdassa pahanteon raja, josta ei ole enää paluuta kunnioitetuksi kansalaiseksi? Norjalainen joukkomurhaaja Anders Breivik voi tuskin enää koskaan elää tavallista elämää, vaikka hän paranisi ja aikanaan vapautuisi.
Voiko Late Johansson?
Yksi Johanssonin uhrien omaisista on muusikko Remu Aaltonen. Hänen veljensä oli Jari Aaltonen, jonka Johansson teloitti metsässä Porvoossa.
”Remun kanssa ollaan kavereita nyt”, Johansson sanoo. ”Vajaa viikko sitten soitin Remulle, kun hän oli ollut kolarissa. Ainakin lehdessä hän on sanonut, että on antanut minulle anteeksi. Näistä muista uhreista. . . Olen rukoillut joka aamu näiden omaisten puolesta.”
Onkohan Remu todella antanut anteeksi?
Aika julmasti Johansson on Remuakin koetellut. Oikeudenkäyntiin, jossa käsiteltiin Huhtimon murhaa, Johansson marssi Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelipaidassa, jonka selkään oli painettu numero 50 ja nimi Remu. Se oli jo henkistä pahoinpitelyä.
Silloin Johansson ei ollut vielä tunnustanut Jari Aaltosen murhaa.
Soitetaan Remulle.
”No comments”, Remu sanoo ärtyneenä eikä halua sanoa asiasta yhtään mitään muuta.
Taustalta kuuluu Remun siskon vihainen ääni: Älkää soittako enää tästä asiasta. Ajatelkaa edes Aaltosten vanhaa äitiä, joka on vielä elossa.
Nolottaa, että tuli soitetuksi.
Anteeksi Johansson ei ole saanut myöskään suurimmalta osalta Saastamoisen tai Huhtimon omaisia. Se taitaa Johanssonia hieman kiusata, vaikka hän sanoo:
”En minä itsekään ikinä tule näitä tekoja hyväksymään. Mutta lohduttaudun sillä, että uhreillani oli kyllä lusikkansa sopassa. Siinä olisi voinut käydä toisinpäinkin.”
Alamaailma on sellainen, että olisi itse tullut ammutuksi, jos ei olisi ampunut, Johansson perustelee.
”Se riittää, että Jumala antaa minulle anteeksi”, hän sanoo.
Sitten hän avaa Raamatun ja lukee kohdan ”Jumalan puhelinnumerosta viisnollayksviis” eli psalmista 50:15:
Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.
Seuraavalla vankilomalla Johanssonilla on suunnitelma mennä appiukon kanssa uistelemaan.
JOS AIVAN TARKKOJA OLLAAN Lauri ”Late” Johansson on jo keskuudessamme. Lomilla hän kulkee ilman valvontaa, ja vapaille hän pääsee aina kolmeksi vuorokaudeksi kerrallaan, kahden kuukauden välein.
Aluksi Johanssoniin oli vielä kiinnitetty gps-paikannin, jonka avulla vankilan henkilökunta saattoi seurata hänen liikkeitään.
Enää sitä ei ole. Tosin hän joutuu antamaan vartijoille etukäteen selvityksen paikkakunnista, joilla hän käy, ja paikoista, joissa hän yöpyy. Suunnitelmasta ei saa poiketa kuin perustelluissa hätätapauksissa.
Kerran hän on käynyt esimerkiksi kylpylässä. Myös seuraavaa lomaa varten on jo suunnitelma.
”Mennään appiukon kanssa uistelemaan Pohjanmaalle”, Johansson sanoo.
Vaan päästä meidät pahasta
Jos asiat menevät niin kuin Johansson toivoo, hän saa ensi vuonna opiskelupaikan ja saattaa päästä avovankilaan. Sieltä hän pääsisi aina päivisin pois, sillä avovankilassa on pakko olla vain illat ja yöt.
Yhteiskunnan ja ihmisten anteeksianto ei ole kuitenkaan itsestään selvä. Käsi sydämelle, kuka haluaisi Late Johanssonin naapurikseen?
Elinkautisvanki istuu vähintään kaksitoista vuotta, ja sen jälkeen hänet vapauttaa anomuksesta joko Helsingin hovioikeus tai tasavallan presidentti.
Johanssonilla on nyt takanaan yksitoista vuotta tuomiota. Hän uskoo, että sitä on edessä vielä neljästä viiteen vuotta.
”Vuonna 2017 Suomi täyttää sata vuotta. Sen kunniaksi Niinistö voisi tietysti armahtaa”, Johansson sanoo. Vankilassa tällaisia mietitään paljon.
”Muistelen, että Kekkonen teki ison armahduksen, kun Suomi täytti viisikymmentä vuotta. Mutta ei Niinistö armahda minua ainakaan ensimmäisellä kaudella, jos hän haluaa toisenkin kauden.”
Sitä hän ei saa sanotuksi ilman naurua. Late Johanssonin armahtaminen todella saattaisi olla Niinistölle haitaksi. On todennäköisempää, että Johanssonin vapauttaa Helsingin hovioikeus.
Jonakin päivänä hän on joka tapauksessa vapaa. ”Sen jälkeen palaan vankilaan vain Raamattu kainalossa”, hän sanoo.
Pastori Koistinen astuu vankilan kirkkosalista takahuoneeseen, jossa istumme Johanssonin kanssa. Koistinen vilkuilee kelloa ja vihjaisee, että sovittu haastatteluaika on jo ylitetty reippaasti.
Kun Johansson aikanaan vapautuu vankilasta, hän vannoo, että palaa sinne enää ”Raamattu kainalossa” eli evankelioimaan.
VIELÄ YKSI ASIA: Jos kerran kaikki on Jumalassa, miksi Johansson hukkasi lähes kolme vuosikymmentä henkirikoksiin ja koviin huumeisiin?
Jos siis Jumala on hyvä ja kaikkivoipa, miksi hän sallii pahan?
”Maailmassa on Saatanan lait, niiden mukaan eletään”, Johansson sanoo heti.
”Minä itse elin siinä neljäkymmentäkaksi vuotta. On valittava. Kaikki ne, jotka eivät palvele Jumalaa, palvelevat Saatanaa. Tämä on mustavalkoista. Ihmistä ei odota kuin kadotus tai taivas.”
Sitten hän avaa taas Raamatun ja lukee:
Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.
”Ajattele, jos kaikki eläisivät siten, mitä lukee Jeesuksen Vuorisaarnassa”, Johansson sanoo.
Se on hänen mielestään yksi Raamatun tärkeimpiä kohtia. Toki kultainen sääntö kelpaa monelle ei-uskovallekin. Ongelma on, että sen voi tulkita kuten haluaa. Kultainen sääntö sopii moneen.
Sääntöä käytti pyhänä periaatteenaan myös Johanssonin rikollisjärjestö NBK. Se antoi luopiolle armon.
Jos joku petti järjestön, häntä ei saanut kiduttaa eikä härnätä. Hänet tapettiin kertalaukauksella päähän.
Tommi Nieminen HS, teksti
Juhani Niiranen HS, kuvat
Olli Nurminen HS, verkkotaitto
JULKAISTU 12.12.2019 © Helsingin Sanomat