Mustalaiset

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

persearska kirjoitti:
La Joulu 25, 2021 6:57 pm
Oletteko miettinyt missä on kehitysvammaiset mustalaiset ns.downsyndrooma yms.?
En ole koskaan nähnyt missään.
Oletko ylipäätään ollut tekemisissä kehitysvammaisten ihmisten kanssa sillä tavalla enemmälti? Minäpä olen ja voin kertoa, että kehitysvammainen romani ei ole Suomessa mikään kummajainen.

Näppituntumani mukaan vammaiset romanilapset käyvät koulussa ahkerammin kuin vammattomat. Asia saattaa liittyä esim. taksikyydityksiin ja siihen, että vammaisten lasten hoitaminen kotioloissa on yleensä raskaampaa kuin vammattomien. Siis koulupäivä tarjoaa hoitajalle hieman ns. vapaa-aikaa. Vammaisia lapsia kyllä tosiaan näkee harvemmin romaniporukoissa esim. raviradoilla, ruotsinlaivoilla tai vastaavissa julkisissa paikoissa. Uskoakseni he pysyvät enemmän sisätiloissa esimerkiksi äidin, mummon, tädin tai muun hoitajan kanssa. Tietenkin osa heistä elää sijoitettuna sijaisperheissä tai laitoksissa.

Veikkaisin että Suomen romaneilla on jopa hieman enemmän vammaisia lapsia kuin valtaväestöllä, mutta ei kuitenkaan mitenkään älyttömän paljon. Kun ottaa huomioon, miten paljon kaaleet ovat sukua keskenään, minusta kehitysvammaisten määrä on jopa pienehkö. Tiedän Suomesta erään toisen vähemmistön, jossa vammaisen lasten määrä on huomattavasti korkeampi ja taustalla on nimenomaan pienen piirin keskinäiset avioliitot, joita on tehty jo useammassa sukupolvessa.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Roki80
Nikke Knakkertton
Viestit: 162
Liittynyt: Ti Tammi 28, 2020 12:29 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Roki80 »

Kyllä mustalaiset kuuluvat maahamme, siihen vaan kuuluu pari metriä maata päälle!! Mikään ei piristä mieltä niin kuin hautakivi jossa kulkee Hagert tai Palmroth tai muuta vastaavaa!! :D

persearska
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: To Helmi 13, 2020 6:29 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja persearska »

"Oletko ylipäätään ollut tekemisissä kehitysvammaisten ihmisten kanssa sillä tavalla enemmälti? "
En ole, joskus käynyt kehitysvammaisten harraste paikassa.
Katukuvassa näkyy ainoastaan valkolaisia ja yksittäisiä tummia silloin tällöin.
Mustalaisia ei näkynyt edes kehitysvammaisten ala-asteella.
Olen ajatellut asian olevan heille häpeä tai ettei heitä vain ole.

penaaja
Susikoski
Viestit: 38
Liittynyt: Pe Heinä 17, 2020 7:42 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja penaaja »

Roki80 kirjoitti:
La Joulu 25, 2021 8:32 pm
Kyllä mustalaiset kuuluvat maahamme, siihen vaan kuuluu pari metriä maata päälle!! Mikään ei piristä mieltä niin kuin hautakivi jossa kulkee Hagert tai Palmroth tai muuta vastaavaa!! :D
Millähän rahalla ne hautakivetkin on ostettu ja hautapaikat maksettu.

Roki80
Nikke Knakkertton
Viestit: 162
Liittynyt: Ti Tammi 28, 2020 12:29 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Roki80 »

penaaja kirjoitti:
Su Joulu 26, 2021 5:38 pm
Roki80 kirjoitti:
La Joulu 25, 2021 8:32 pm
Kyllä mustalaiset kuuluvat maahamme, siihen vaan kuuluu pari metriä maata päälle!! Mikään ei piristä mieltä niin kuin hautakivi jossa kulkee Hagert tai Palmroth tai muuta vastaavaa!! :D
Millähän rahalla ne hautakivetkin on ostettu ja hautapaikat maksettu.
Tyhmä kysymys!! Sossuhan ne maksaa!😂 Sinänsä ihan sama, pääasia että ovat haudassa!

Zodiac2
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2018 7:22 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Zodiac2 »

persearska kirjoitti:
Su Joulu 26, 2021 9:05 am
"Oletko ylipäätään ollut tekemisissä kehitysvammaisten ihmisten kanssa sillä tavalla enemmälti? "
En ole, joskus käynyt kehitysvammaisten harraste paikassa.
Katukuvassa näkyy ainoastaan valkolaisia ja yksittäisiä tummia silloin tällöin.
Mustalaisia ei näkynyt edes kehitysvammaisten ala-asteella.
Olen ajatellut asian olevan heille häpeä tai ettei heitä vain ole.
Meinasitko että niillä vammaisilla mustalais lapsilla olisi mersun takki,lakerikengät ja kulmahousut?että sun kaltainen ihminen voisi tunnistaa etnisyyden?

dippainssi
Jane Marple
Viestit: 1095
Liittynyt: La Kesä 20, 2020 8:05 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja dippainssi »

Zodiac2 kirjoitti:
Su Joulu 26, 2021 10:13 pm
persearska kirjoitti:
Su Joulu 26, 2021 9:05 am
"Oletko ylipäätään ollut tekemisissä kehitysvammaisten ihmisten kanssa sillä tavalla enemmälti? "
En ole, joskus käynyt kehitysvammaisten harraste paikassa.
Katukuvassa näkyy ainoastaan valkolaisia ja yksittäisiä tummia silloin tällöin.
Mustalaisia ei näkynyt edes kehitysvammaisten ala-asteella.
Olen ajatellut asian olevan heille häpeä tai ettei heitä vain ole.
Meinasitko että niillä vammaisilla mustalais lapsilla olisi mersun takki,lakerikengät ja kulmahousut?että sun kaltainen ihminen voisi tunnistaa etnisyyden?
Kyllä tummakulman tunnistaa vaikka olisi kantasuomalaisen vaatteet, vaikka olisi minkä "kaltainen" ihminen tahansa.
Allahia ei ole olemassa.

persearska
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: To Helmi 13, 2020 6:29 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja persearska »

Zodiac2 kirjoitti:
Su Joulu 26, 2021 10:13 pm
persearska kirjoitti:
Su Joulu 26, 2021 9:05 am
"Oletko ylipäätään ollut tekemisissä kehitysvammaisten ihmisten kanssa sillä tavalla enemmälti? "
En ole, joskus käynyt kehitysvammaisten harraste paikassa.
Katukuvassa näkyy ainoastaan valkolaisia ja yksittäisiä tummia silloin tällöin.
Mustalaisia ei näkynyt edes kehitysvammaisten ala-asteella.
Olen ajatellut asian olevan heille häpeä tai ettei heitä vain ole.
Meinasitko että niillä vammaisilla mustalais lapsilla olisi mersun takki,lakerikengät ja kulmahousut?että sun kaltainen ihminen voisi tunnistaa etnisyyden?
Näkemilläni mustalaisilla on ollut mustat hiukset ja tumma iho.
Puhetta muodostavat erottaa äänestäkin.
Mikä on minun kaltainen? Utelias? Tiedon janoinen vai?

Porukan petturi
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Marras 05, 2021 11:59 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Porukan petturi »

Kyllä mannen erottaa kilometrin päästä, vaikka olisi papinkaapu yllä, on ne sellaisia veijareita. Ja hajusta lopulta jos vaikka naama piilossa eikä ääntele !
Vasikoin kaiken sekä kaikki

Äiti_minäkin
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ma Tammi 11, 2021 11:35 pm
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Äiti_minäkin »

Kovasti yritän välttää rasistista ajattelua romanien suhteen, mutta hiton hankalaa se on!

Aina muistetaan mainita heidän matala tulotaso, mutta auto löytyy joka perheeltä; naisilla on kultaa korvat ja kaulat täynnä ja useammankin kerran kaupoissa kassalla nähnyt ne viiskymppisten niput lompakossa maksun aikaan... WTF? :shock:

Kaalo
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ma Joulu 27, 2021 7:24 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Kaalo »

Roki80 kirjoitti:
Su Joulu 26, 2021 8:57 pm
Kyllä on niin, että mustalainen ei missään olosuhteissa ole ihminen!
Mielestäni ei asiallinen komentti Roki, toki voit olla eri mieltä mutta Turussa asuu paljon vähemmistöjä.

Kräki
Olivia Benson
Viestit: 724
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 8:34 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Kräki »

Niin? Mitä sitten,vaikka asuu paljon? Onko heidtä kukaan maksanut veroja ikinä? Entä toiseen maahan,josta myös käyvät kerjäämässä rahat sossusta?
Milläs rahoilla ne siellä asuu?
Ihminen on semmoinen,joka tulee omillaan toimeen,ilman ryöstelyitä ja vanhusten kusetuksista.
Kukaan ihminen ei niin tee

Porukan petturi
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Marras 05, 2021 11:59 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Porukan petturi »

Eteläpohjalaisen Kauhajoen asukkaista noin viitisen prosenttia on romaneja. Se on selvästi Suomen suurin romanipitäjä, Friman-Korpela kertoo.

Notta oikeen.
Vasikoin kaiken sekä kaikki

Avatar
HyväKamu
Alibin satunnaislukija
Viestit: 51
Liittynyt: To Loka 07, 2021 6:28 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja HyväKamu »

Porukan petturi kirjoitti:
Su Tammi 02, 2022 8:47 pm
Eteläpohjalaisen Kauhajoen asukkaista noin viitisen prosenttia on romaneja. Se on selvästi Suomen suurin romanipitäjä, Friman-Korpela kertoo.

Notta oikeen.
Mie meen sinne koinimaan, koinimaa rinsoi!

flynt-one
Nikke Knakkertton
Viestit: 177
Liittynyt: Su Syys 16, 2007 11:54 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja flynt-one »

Noissa Pohjanmaan romaaneissa on paljon työtätekeviä ja talonsa omistavia jos vaikka verrataan näihin pk-seudun sossu-nisteihin

Vastaa Viestiin