Hells Angels MC (ketju 2)

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
juta
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Ke Helmi 15, 2012 1:10 pm

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja juta »

Tiettyjen moottoripyöräjengien liiveillä ei mennä sisään esimerkiksi Lappeenrannan Viihdemaailma Ilonaan, ravintola Old Cockiin, eikä S-ryhmän ravintoloihin.

Päätös lähti liikkeelle Etelä-Karjalan Osuuskauppa Eekoon majoitus- ja ravitsemuskaupan toimialajohtajan Pertti Timosen mukaan kolme viikkoa sitten sattuneesta järjestyshäiriöstä.

- Kaksi jengiläistä poistettiin ravintolasta häiritsevän käytöksen takia,Timonen kertoo.

Miehillä oli jengiliivit päällä. Timosen mukaan Lappeenrannassa on ollut aiemmin jengiläisten aiheuttamia häiriöitä äärimmäisen harvoin.

-" Haluamme uudella käytännöllä ennaltaehkäistä ongelmia. Tällaisissa tapauksissa on parempi ylireagoida kun jättää reagoimatta, ottaen huomioon viimeaikaiset tapahtumat.

Timonen kertoo, että kieltoa ei rajata pelkkiin liiveihin, vaan ravintolat eivät salli myöskään provosoivia tunnuksia tai logoja.

- Ravintolat saavat itse valita asiakkaansa, Timonen sanoo.

Timonen ei suostu yksilöimään, mitkä logot ja jengiliivit kielletään, mutta hänen mukaansa järjestyksenpitohenkilökunta on selvillä, mitä ravintoloissa ei hyväksytä.

Jos vääränlaisissa liiveissä pyrkii ravintolaan, pyydetään liivit riisumaan tai piilottamaan uhkaavat tunnukset.

- Kyllä liiveissäkin pääsee sisälle ravintolaan, mikäli tunnukset eivät ole uhkaavia, Timonen sanoo."[quote][/quote]

Tossa toi iltiksen juttu Lappeenrannan kapakoista ja liiveista...ja sitten asiaan, mikas se sitten on "uhkaava tunnus"? Esim. Australialaisella Finks Mc kundeilla on juopuneen narrin piirroshahmo sarjakuvasta tunnuksena ...ne varmaan sitte paasis sisaan vaikka ovat jo yli 40v olleet yksi Australian pahamaineisimmista mc kerhoista...
Portsarit kai sitten lopuksi paattaa parstan perusteella kenen liivin tunnus on "uhkaava"

Intruder
Armas Tammelin
Viestit: 88
Liittynyt: Ti Elo 17, 2010 8:38 pm

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Intruder »

Se olis hienoo tietää mikä tunnus on vaarallinen itse voin se sanoo ykskään tunnus ei mun kimppuun käynyt ole mukaan lukien esin Jokereiden grazy head tai HIFK red cat (my favourite) eli siis mitä kielletään esim. Hifk kannattajii on pitkään syytetty rasisnista tai skinhead yhteyksistä :mrgreen:

O-M
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: To Maalis 25, 2010 10:27 am

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja O-M »

Asiasta kukkaruukkuun niin onkohan kenelläkään tietoa eräästä ex-enkelistä joka nykyään majailee tuolla etelä-espanjassa? Ihan syntyperäinen suomalainen kyseessä joka vaikuttanut aikanaa 666 MC:ssä, sieltä MC Finland ja myöhemmin sitten Enkeli. Mikä mahtaa olla tarina taustalla koska ko. isännällä on edelleen kaikki Enkeleiden tatuoinnit mutta yhden kuvan alla tatuoituna "out of" ja päivämäärä?

rAWr
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Ma Huhti 13, 2009 6:12 pm
Paikkakunta: Deep Black South

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja rAWr »

O-M kirjoitti:Asiasta kukkaruukkuun niin onkohan kenelläkään tietoa eräästä ex-enkelistä joka nykyään majailee tuolla etelä-espanjassa? Ihan syntyperäinen suomalainen kyseessä joka vaikuttanut aikanaa 666 MC:ssä, sieltä MC Finland ja myöhemmin sitten Enkeli. Mikä mahtaa olla tarina taustalla koska ko. isännällä on edelleen kaikki Enkeleiden tatuoinnit mutta yhden kuvan alla tatuoituna "out of" ja päivämäärä?
Nipa tais olla miehen nimi. Tavannut muutamia kertoja Fuengirolassa..
Helvetti! Kaikki mikä näkyy, on matkaa..

Durango
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: To Heinä 07, 2011 9:39 am

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Durango »

Riittävän pitkään palvellut jäsen voi erota GS:nä ja pitää kerhotatuoinnit, kunhan niistä tulee ilmi, että erottu on.

O-M
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: To Maalis 25, 2010 10:27 am

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja O-M »

rAWr kirjoitti:
O-M kirjoitti:Asiasta kukkaruukkuun niin onkohan kenelläkään tietoa eräästä ex-enkelistä joka nykyään majailee tuolla etelä-espanjassa? Ihan syntyperäinen suomalainen kyseessä joka vaikuttanut aikanaa 666 MC:ssä, sieltä MC Finland ja myöhemmin sitten Enkeli. Mikä mahtaa olla tarina taustalla koska ko. isännällä on edelleen kaikki Enkeleiden tatuoinnit mutta yhden kuvan alla tatuoituna "out of" ja päivämäärä?
Nipa tais olla miehen nimi. Tavannut muutamia kertoja Fuengirolassa..
Joo sama mies. Nyt en ole pariin vuoteen tavannut ko. herraa. Oli muistaakseni 08-09 aikaan Fuengirolassa kun Nipa toimi erään yökerhon portsarina ja oli tullut pientä erimielisyyttä ilmeisesti Marokon miesten kanssa. Nipalla oli ovella luotiliivit päällä niin takaapäin oli kaveri onnistunut tökkäämään 6 reikää kylkeen, kainaloon ja kaulaan. Ilmeisesti oli tiedossa mihin kannattaa lyödä niin että menee sisään asti..

poikkeus
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ke Helmi 09, 2011 3:42 pm

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja poikkeus »

Eilen tuli tallinnassa vastaan kokelasjäsen pyörällä joka EI ollut chopperi eikä jenkkipyörä oli joku crossipyörä... onkohan eestinpojilla eri politiikka pyörien suhteen?
Poikkeus vahvistaa säännön .... vai miten se nyt meni

SEpp00
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Su Heinä 01, 2012 9:05 pm

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja SEpp00 »

poikkeus kirjoitti:Eilen tuli tallinnassa vastaan kokelasjäsen pyörällä joka EI ollut chopperi eikä jenkkipyörä oli joku crossipyörä... onkohan eestinpojilla eri politiikka pyörien suhteen?
En enkeileistä tiedä varmaa sanoa mutta nykyään kerhojen politiikka pyörien suhteen on vähän mitä on. Kerhoon kun pääsee vaikka ei olisi edes pyörää.
Jossain video pätkällä muistan nähneeni pari bandiittia katupyörillä. (tanskalaisia mikäli oikein muistan)

Durango
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: To Heinä 07, 2011 9:39 am

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Durango »

SEpp00 kirjoitti:

Mihin kerhoon pääset JÄSENEKSI ilman fillaria? Et enkeilihin, et kuuliin, et hatuille, muista en osaa sanoa, eikä kyllä kiinnostakkaan. Edellämainituissa on pakolliset ajot jolloin fillarin on oltava myös ajokunnossa.

Itse olen ehdottomasti Harley miehiä. Koko hoodee hommahan lähti jenkeissä siitä, että piti olla KOTIMAINEN pyörä. Kotimaan tuotannon tukemisessa ja isänmaallisuuden esillituomisessa on pointtia, täällä hoodeella ei ole muuta merkitystä, kuin status.

flynt-one
Nikke Knakkertton
Viestit: 177
Liittynyt: Su Syys 16, 2007 11:54 pm

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja flynt-one »

Durango kirjoitti:
SEpp00 kirjoitti:
poikkeus kirjoitti:Eilen tuli tallinnassa vastaan kokelasjäsen pyörällä joka EI ollut chopperi eikä jenkkipyörä oli joku crossipyörä... onkohan eestinpojilla eri politiikka pyörien suhteen?
En enkeileistä tiedä varmaa sanoa mutta nykyään kerhojen politiikka pyörien suhteen on vähän mitä on. Kerhoon kun pääsee vaikka ei olisi edes pyörää.
Jossain video pätkällä muistan nähneeni pari bandiittia katupyörillä. (tanskalaisia mikäli oikein muistan)

Mihin kerhoon pääset JÄSENEKSI ilman fillaria? Et enkeilihin, et kuuliin, et hatuille, muista en osaa sanoa, eikä kyllä kiinnostakkaan. Edellämainituissa on pakolliset ajot jolloin fillarin on oltava myös ajokunnossa.

Itse olen ehdottomasti Harley miehiä. Koko hoodee hommahan lähti jenkeissä siitä, että piti olla KOTIMAINEN pyörä. Kotimaan tuotannon tukemisessa ja isänmaallisuuden esillituomisessa on pointtia, täällä hoodeella ei ole muuta merkitystä, kuin status.
enkeleillä ja hatuilla on oikeanmerkkinen pyörä edelleen vaatimuksena, kuulat ovat siitä tinkineet. Heidän pressansakkin ilmoitti että "jäseneksi voidaan ottaa mikäli henkilöllä on vakaa aikomus hankkia h-d.." ja pyörättömiä on kuulema otettukkin jäseniksi. Joku aiheestä enemmän tietävä voi vahvistaa tai kiistää asian.

juta
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Ke Helmi 15, 2012 1:10 pm

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja juta »

Voihan ton HD-vaatimuksen ymmartaa Enkeleilta ja Hatuilta, koska molemmat poppoot ovat alunperin Jenkkilasta (Buelli kanssa taitaa kayda...eikos Buellin perustaja ollut HD:n insinoori). Mutta kylla Kuulia on taidettu nahda ainakin brittipyorilla, ja onhan se aika kornia jos joku Suomi-kerho vaatii et jasenilla on vaan HD tai Buell. Luulis jonkun Trumpan, BSA:n tai Nortonin sopivan aivan yhta hyvin (joku 125cc Aprilia tai crossipyora on sit eri juttu...)
Eihan se oikein coolilta nayttais jos joku 120kg tatuoitu enkeli ajelis jollain muovikuorisella satapiikilla :wink:

koppinen
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Su Tammi 22, 2012 4:39 pm

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja koppinen »

Sonny Bargerin kirjassa muistaakseni valaistiin, että enkelit hyväksyivät alkuaikoina amerikkalaisen lisäksi brittipyörän. Tuolloin elettiin 40-50-lukua ja toinen maailmansota oli tuoreessa muistissa. Uskoisin, että entisten vihollisten ( Japani, Saksa, Italia ) pyöriä ei suvaittu varsinkin, kun Hell´s Angelsin perustajat olivat sodan veteraaneja. Brittiläiset pyörät olivat hyvässä maineessa uudella mantereella ja muitten liittolaisten ( Ranska, Neuvostoliitto yms. ) pyörät olivat marginaalia ja laatu kyseenalaista.

Amerikkalaisella kerholla tietysti valtaosa pyöristä oli amerikkalaisia ja klubin leviämisellä merkkiuskollisuus levisi perustuen alkuajan sääntöön. Edelleen tänä päivänä enkeleillä saattaa kuitenkin näkyä mm. brittiläisiä Triumph Rocketteja vaikka 99 % taitaa olla amerikan valmistetta.

Muiden %-klubien HD-fanaattisuuden historiaa voi vain arvailla. Onko kyseessä vain tapa, joka on kopioitunut...

Durango
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: To Heinä 07, 2011 9:39 am

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Durango »

enkeleillä ja hatuilla on oikeanmerkkinen pyörä edelleen vaatimuksena, kuulat ovat siitä tinkineet. Heidän pressansakkin ilmoitti että "jäseneksi voidaan ottaa mikäli henkilöllä on vakaa aikomus hankkia h-d.." ja pyörättömiä on kuulema otettukkin jäseniksi. Joku aiheestä enemmän tietävä voi vahvistaa tai kiistää asian.[/quote]

BMC:n ja HAMC:n säännöt on kansainvälisiä, siksi ymmärrettävää.

Enemmän aiheesta tietävänä voin sanoa, että ei ole otettu. Prospectina on oltu 5v+ aikoja, sillä pyörää ei ole saatu hankittua. Hängiksi kyllä VOI päästä, jos oikeesti pyörää ollaan hankkimassa, jäseneksi ei.

Intruder
Armas Tammelin
Viestit: 88
Liittynyt: Ti Elo 17, 2010 8:38 pm

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Intruder »

Kuulilla ei ole vaatimusta pyörän merkin suhteen.

SEpp00
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Su Heinä 01, 2012 9:05 pm

Re: Hells Angels MC (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja SEpp00 »

flynt-one kirjoitti: enkeleillä ja hatuilla on oikeanmerkkinen pyörä edelleen vaatimuksena, kuulat ovat siitä tinkineet. Heidän pressansakkin ilmoitti että "jäseneksi voidaan ottaa mikäli henkilöllä on vakaa aikomus hankkia h-d.." ja pyörättömiä on kuulema otettukkin jäseniksi. Joku aiheestä enemmän tietävä voi vahvistaa tai kiistää asian.
http://www.youtube.com/watch?v=sPKjcekGzsI tossa videossa 35sek kohdalla oli se kohta mitä ihmettelin.
Täälä porukka kommentoi aika vakuuttavasti tätä pyörä asiaa, mutta silti pitäydyn omassa mieli piteessäni että aika lepsuksi on meno mennyt osittain. Tämä "vakaa aikomus hankkia" lause kun on aika tutun kuuloinen. Siitä olen samaa mieltä että täysjäseneksi tuskin suurissa kerhoissa pääsee ilman pyörää.

Vastaa Viestiin