Sivu 10/12

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2019 1:02 pm
Kirjoittaja Phoenix Foundation
SYLWAR kirjoitti:Sanokaa mitä sanotte, mutta kun tuosta Lehmusmetsästä ei ole kuulunut minkäänlaista pihaustakaan, epäilen vahvasti, että ei ole enää muonavahvuudessa mukana.
Joku pistänyt kylmäksi, käynyt pakoillessa joku onnettomuus tai sitten on tehnyt itse lopullisen ratkaisun jossakin paikassa, josta ei äkkiä löydy.
Jos kerran suomessa ja varsinkin Kymessä muka liikkuisi, niin kyllähän nyt tuosta olisi tässä ajassa kytät jo jonkun jos toisen vinkin saaneet ja tällä rummuituksella myös mainitsisivat siitä jossain muodossa.
itse en tähän usko että ukko olisi kylmänä mistään syystä. lukemani mukaan esa-pekka toikan liiga on niin kova ainekseltaan, että sen jäseniä ei uskalla kukaan suomessa murhata. heppu vaikuttaa poikkeuksellisen fiksulta ammattirikolliselta, joka on onnistunut pakoilemaan poliisia eri maissa. itse veikkaan että hän jossain loistohotellissa viettää makeita päiviä. aina etsintäkuulutetut rikolliset eivät jää kiinni. varsinkaan kun suomi maksaa tyyliin maksimissaan 500e palkkion per kiinniotettava, kun esim. köyhä maa kreikkakin maksaa jopa miljoonan euron palkkioita etsintäkuulutetuista.

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2019 8:17 pm
Kirjoittaja SYLWAR
Ei olis ensimmäinen kerta, kun suomessa tälläinen isompi tekijä pistetään kylmäksi.Syynä voi olla esmes kaunat, reviiri tai nokkimisjärjestyksessä ylöspäin pyrkiminen. No aika näyttää mistä Toikka putkahtaa esiin, jos putkahtaa.

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: Ke Maalis 13, 2019 2:19 pm
Kirjoittaja apollo
Lehmusmetsä otettu kiinni Espanjassa uutisoi Maikkarin uutiset. Tarkempaa tietoa ei sanottu, mutta poliisi kiitteli ihmisiä silminnäkijähavannoista.

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: Ke Maalis 13, 2019 2:20 pm
Kirjoittaja Raimond
Ville jäi juuri kiinni Espanjassa.

Yksi Suomen etsityimmistä rikollisista kiinni Espanjassa

Ville Tapani Lehmuskoski jäi kiinni Espanjassa.

Yksi Suomen etsityimmistä rikollisista, kansainväisestikin etsintäkuulutettuVille Tapani Lehmuskoski on otettu kiinni Espanjassa. Keskusrikospoliisi kertoi asiasta keskiviikkona Twitterissä.

Lehmuskoski oli etsintäkuulutettu, koska hänellä on suorittamatta liki 7,5 vuotta vankeutta törkeästä huumausainerikoksesta.
https://yle.fi/uutiset/3-10686531?origin=rss

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: Ke Maalis 13, 2019 3:40 pm
Kirjoittaja apollo
Hiukan lisätietoa asiasta, Marbellassa kävi käry.
Suomen etsityimpiin kuuluva rikollinen jäi kiinni Marbellassa – poliisi kiittää vihjeistä

Keskusrikospoliisi julkaisi jokin aika sitten listan kahdeksasta Suomen etsityimmästä henkilöistä. Yksi tälle listalle kuuluneista on nyt jäänyt kiinni.
Kansainvälisesti etsintäkuulutettu Ville Lehmusmetsä on otettu kiinni Espanjassa, kertoo Keskusrikospoliisi Twitterissä.
Lehmusmetsää etsittiin eurooppalaisella pidätysmääräyksellä suorittamaan 7 vuoden ja 5 kuukauden vankeusrangaistusta. Lehmusmetsä on tuomittu muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta.

Espanjan viranomaiset olivat tavoittaneet Lehmusmetsän Marbellan liikenteestä myöhään tiistai-iltana.

Keskusrikospoliisilla ei ole vielä tarkkaa tietoa, että löydettiinkö Lehmusmetsä poliisin saamien runsaiden vinkkien perusteella.

– Siitä ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta olemme saaneet häneen liittyen runsaasti vihjeitä, rikoskomisario Minna Laukka sanoo.

Laukan mukaan myös muista Espanjassa etsittävistä suomalaisista rikollisista on saapunut runsaasti vihjeitä.

Seuraavaksi Lehmusmetsän luovutus Suomeen käsitellään espanjalaisessa tuomioistuimessa.
IS

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006033534.html

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: Ke Maalis 13, 2019 8:50 pm
Kirjoittaja Sivustamulkoilija
muk kirjoitti:
Calamity Jane kirjoitti:
Niin tämä on keskustelufoorumi, saa täällä kertoa omat näkemykset. Ja pitääkin kertoa eikös se ole tarkoituskin?
Hieman pieleen molemmat oletukset. Tarkoitus on keskustella palstan sääntöjen puitteissa, ei kertoa mielipiteitään mistä sattuu. Suomen rangaistuskäytännölle (huumekauppiaat pitäisi hirttää) löytyy omat keskustelut, jos asia kiinnostaa. Tähän mun viestiin ei sitten tarvitse kommentoida tässä keskustelussa, kannattaa vaan lukea ajatuksella seuraava linkki:

https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=3212
Tää on ihan OT tästä Toikan jutusta,mutta tämä on keskustelufoorumi missä saa ja pitääkin kertoa omat mielipiteet."muk" on siis itse hakusessatässä asiassa :D

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: To Maalis 21, 2019 1:50 pm
Kirjoittaja Phoenix Foundation
SYLWAR kirjoitti:Ei olis ensimmäinen kerta, kun suomessa tälläinen isompi tekijä pistetään kylmäksi.Syynä voi olla esmes kaunat, reviiri tai nokkimisjärjestyksessä ylöspäin pyrkiminen. No aika näyttää mistä Toikka putkahtaa esiin, jos putkahtaa.
vieläkö uskot että ukko on kylmänä? itse asiassa se on hyvin harvinaista että ison liigan pääjehu pistetään kylmäksi suomessa. on näitä tapahtunut, mutta hyvin harvoin verrattuna esim jenkkeihin tai ruotsiin.

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: To Maalis 21, 2019 11:34 pm
Kirjoittaja samurai
Tässä ketjun loppupäässä on mennyt nimet sekaisin niin kirjoittajilta kuin lainatuissa uutisissakin.
Kateissa ollut ja nyt kiinni jäänyt on Lehmusmetsä. Ei Toikka eikä Lehmuskoski.

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: Pe Maalis 22, 2019 6:57 pm
Kirjoittaja Phoenix Foundation
lueskelin ketjua alusta asti ja tämä bongasi silmään:
kauppatieteen ylioppilas Esa Pekka Olavi Toikka
tuli itselle isona yllätyksenä, että yliopistossa kauppakorkeassa opiskellut lähti huumebisnekseen mukaan isosti..

liekköhän jäi koukkuun valtaan minkä sai huumeliigassa ja sen jälkeen ei enää opiskelut tai tavallinen elämä tuntunut missään?

itse olen epäillyt että juuri se vallan tunne minkä alamaailman jäsenenä voi saada on monille se syy ison rahan ohella miksi ns. hyvistäkin oloista siirrytään rikosten polulle. moni varmasti järkeilee että jos todellinen valta tuntuu niin uskomattoman nautinnolliselle niin miksi elää tavallisen pulliaisen tylsää elämää kun voi valita nautillisemmankin elämän itselle.

olen huomannut tämän myös monessa, joka on vahingossa päässyt todellista valtaa kokemaan niin on rehellisistä hommista siirrytty nopeasti rikosten maailmaan, life of crimeen..

vaikka näitä rikollispomoja paheksutaan niin he elävät hyvin nautinnollista elämää, sellaista mitä suurinosa ihmisistä ei pääse koskaan kokemaankaan..

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: La Maalis 23, 2019 1:21 am
Kirjoittaja lech
Phoenix Foundation kirjoitti:lueskelin ketjua alusta asti ja tämä bongasi silmään:

En tiedä oletko trolli. Enkeleillä oli hyvin menestyvän mainostoimiston pomo, jota pojat lypsivät. Käytiin matseissa ym. ja mainospoika maksoi ja enkelit kiittivät. Kundi halusi hyväksyntää ja maksoi.

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: Ma Maalis 25, 2019 12:40 am
Kirjoittaja Phoenix Foundation
lech kirjoitti:

oliko mainostoimiston pomo käynyt kauppakorkean? kuinka monta yliopiston käynyttä luulet esim. seuraavissa organisaatioissa olevan: ub, cmc, bmc tai hamc? taidat pikemminkin itse olla trolli, jos luulet että noissa kerhoissa olevat jäsenet olisivat yliopiston käyneitä miehiä.

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: Ma Maalis 25, 2019 2:19 pm
Kirjoittaja overdose

Vähän OT, mutta Pekkahan on tunnetusti ihan välkky kaveri. Huhu ainakin kertoo hänen saaneen useammankin Laudaturin ylioppilaskirjoituksista. Jos se nyt mitään kertoo... Se että on palanut noin isoista jutuista jo 3 kertaa, vähän kyllä himmentää älykkyyden määrää. Noh toisaalta, Suomessa on melkoisen vaikea pyörittää tuon luokan juttuja ilman että virkavalta saa siintä vihiä/ kiinni. Kuitenkin aika pienet piirit. Ja jos olet jo muutaman kerran palanut satojen kilojen jutuista, olet varmasti tarkkailun alla ainakin jonkin aikaa vapaalle päästyäsi.
Ja hyväpalkkaisista päivätöistä kun on varmaan turha haaveilla niiden valtiolta saatujen tuomioiden jälkeen, joten jos haluaa elää hyvin, houkutus jatkaa jekkuilua lienee aika suuri.

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: Ma Maalis 25, 2019 3:16 pm
Kirjoittaja SYLWAR
Phoenix Foundation kirjoitti:
oliko mainostoimiston pomo käynyt kauppakorkean? kuinka monta yliopiston käynyttä luulet esim. seuraavissa organisaatioissa olevan: ub, cmc, bmc tai hamc? taidat pikemminkin itse olla trolli, jos luulet että noissa kerhoissa olevat jäsenet olisivat yliopiston käyneitä miehiä.
No itseasiassa CMC eräässä osastossa oli kyllä ainakin aiemmin mukana korkeakoulutettujakin jäseniä. Kyseessä taisi olla vaan enempikin ns. kunniapohjainen jäsenyys, ei klubin "suorittava" osa.

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: Ma Maalis 25, 2019 4:29 pm
Kirjoittaja Sivustamulkoilija
SYLWAR kirjoitti:
Phoenix Foundation kirjoitti:
oliko mainostoimiston pomo käynyt kauppakorkean? kuinka monta yliopiston käynyttä luulet esim. seuraavissa organisaatioissa olevan: ub, cmc, bmc tai hamc? taidat pikemminkin itse olla trolli, jos luulet että noissa kerhoissa olevat jäsenet olisivat yliopiston käyneitä miehiä.
No itseasiassa CMC eräässä osastossa oli kyllä ainakin aiemmin mukana korkeakoulutettujakin jäseniä. Kyseessä taisi olla vaan enempikin ns. kunniapohjainen jäsenyys, ei klubin "suorittava" osa.
Niin toi kunniajäsenyys on ihan eri asia ku täysjäsenyys ja täys jäsenistä ei varmaan monia korkeasti koulutettuja löydy mistään kerhosta

Re: Esa-Pekka Toikka ja Kotkan huumausaineliiga

Lähetetty: Ma Maalis 25, 2019 6:38 pm
Kirjoittaja Paha MC
Phoenix Foundation kirjoitti: oliko mainostoimiston pomo käynyt kauppakorkean? kuinka monta yliopiston käynyttä luulet esim. seuraavissa organisaatioissa olevan: ub, cmc, bmc tai hamc? taidat pikemminkin itse olla trolli, jos luulet että noissa kerhoissa olevat jäsenet olisivat yliopiston käyneitä miehiä.
Niin... Itse edustan jotain edellä mainituista ryhmistä ja olen koulutukseltani olen mm. kasvatustieteen maisteri. Työskentelen myös koulutustani vastaavassa ammatissa.