Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja putsari »

Suomeen tulee uusia väkivaltaisia rikollisryhmiä, joiden verkostot paisuvat ja vaikutus kasvaa – MTV Uutisten haltuunsa saama viranomaisraportti maalaa synkkää kuvaa

Suomen laittomille markkinoille syntyy ja levittäytyy uusia, kansainvälisesti toimivia rikollisryhmiä, joiden taktinen ja väkivaltakapasiteetti on merkittävä, todetaan valtiojohdolle tarkoitetusta viranomaisraportissa.

MTV Uutiset sai sinänsä julkisen PTR-katsauksen keskusrikospoliisista tietopyynnöllä. Siitä kerrottiin keskiviikon Rikospaikassa.

PTR-viranomaiset eli poliisi, suojelupoliisi, tulli sekä rajavartiolaitos tekevät valtiojohdolle katsauksia ajoittain.

Syksyn 2019 asiakirja valmistui lokakuun lopussa. Siinä käydään läpi erilaisia rajat ylittävän rikollisuuden tapahtumia ja uhkakuvia.

Järjestäytynyt rikollisuus ja jengit
Raportin perusteella järjestäytynyt rikollisuus toimii Suomessa "joustavina verkostoina", joihin kuuluu yhä enemmän uusia tahoja ja joka on suurelta osin rajat ylittävää.

– Suomenkin laittomille markkinoille on muutaman vuoden aikana tullut useita uusia, kansainvälisesti toimivia tahoja, joihin vanhat rikollisryhmät joutuvat sopeutumaan, katsauksessa todetaan.

Suomalaiseen jengimaisemaan on syntynyt ja leviämässä uusia, omia tunnuksia kantavia jengejä.

– Suomeen eteni vuonna 2017 kolme merkittävää jengiorganisaatiota: Outlaws MC, Satudarah MC ja No Surrender MC. Viimeksi mainitut kaksi jengiä ovat leimallisesti maahanmuuttajavaltaisia. Suomeen on syntynyt viime vuosina myös useita pienempiä maahanmuuttajavaltaisia rikollisjengejä.

Raportissa viitataan myös afrikkalaisiin rikollisiin.

Afrikkalaisrikollisia on toiminut Suomessa pitkään etenkin huumausainekaupassa mutta toiminnan järjestäytyneisyys näyttää vahvistuvan Pohjois-Euroopassa ja myös Suomessa.

– Nigerialaisrikollisuuden vaikutuksen kasvu on herättänyt huomiota mm. alkuvuodesta 2019 Saksassa, kun viranomaiset varoittivat järjestäytyneen nigerialaisrikollisuuden leviämisestä ja vahvistumisesta. Kansainväliseen, Suomeakin koskevaan nigerialaisrikollisuuteen kuuluu ihmiskauppaa, suurimittaista huumausainerikollisuutta ja nettipetos-rikollisuutta, joita toteutetaan tehokkaasti verkostoituen.


Katsauksessa todetaan Länsi-Balkanin maista tulleiden rikollisten kasvattavan rooliaan.

– Albanialaisrikollisten toiminta vaikuttanee mm. kokaiinimarkkinoiden kasvuun. Albaniankielisten liikkuvien rikollisryhmien toimialaa ovat myös omaisuusrikokset. Balkanin alueelta EU-maihin muuttaneiden rooli on merkittävä näiden ryhmien toiminnassa; oleskelulupien perusteina hyödynnetään mm. valeavioliittoja ja työskentelyä.


Raportissa mainitaan niin ikään Lähi-Idästä tulevat rikolliset.

– Irakilaistaustaisten henkilöiden harjoittamaa suunnitelmallista suurimittaista rikollista toimintaa on todettu Suomessakin etenkin huumausaine- ja petosrikollisuudessa jo ennen kuin maahan tuli poikkeuksellisen suuri määrä sikäläisiä turvapaikanhakijoita.

– Irakilaistaustaisten henkilöiden järjestäytyneesti harjoittamasta rikollisesta toiminnasta on tietoja eri mantereilta. Euroopassa rikollispiireissä vaikuttavien ulkomaan kansalaisuus- ja kieliryhmien keskuuteen syntyy väkivaltaisiksi profiloituvia jengejä, joilla voi olla myös poliittisia tavoitteita.

– Saksassa on raportoitu irakilaisia ja syyrialaisia rekrytoivasta moottoripyöräjengin kaltaisesta Al-Salam 313 -jengistä, jonka jäseniä on epäilty mm. sotilasaseiden kaupasta. Jakamansa aineiston mukaan jengillä olisi toimintaa mm. Ruotsissa.

– Irakilais- ja syyrialaistaustaiset rikolliset ovat pyrkineet Saksassa valtaamaan alaa turkkilaisilta, kurdilaisilta ja libanonilaisilta klaanirikollisilta.

Kaiken kaikkiaan raportti maalaa synkkää kuvaa.

– Uusien rikollistoimijoiden ja kansainvälisesti rikollista toimintaa organisoivien tahojen vaikutus kasvaa Suomessa, kun rikollisten keskinäinen verkostoituminen etenee.


Lisääntyvä huumekauppa
Törkeistä huumerikoksista epäillyistä oli alkuvuonna 2019 ulkomaalaisia 23 prosenttia. Perinteisesti suurimmat kansallisuudet ovat olleet virolaiset, irakilaiset, gambialaiset, romanialaiset ja albanialaiset.

– Ruotsin rooli Suomeen suuntautuvan huumausainekaupan tukialueena on kaikkiaankin vahvistunut. Tämä on nähtävissä myös albanialaisten Suomessa harjoittamassa järjestäytyneessä huumausainerikollisuudessa, katsauksessa todetaan.

– Suomi on myös huumausaineiden kauttakuljetusmaa sekä Venäjälle että Länsi-Eurooppaan ja Pohjoismaista etenkin Norjaan suuntautuvalle salakuljetukselle.

Kokaiinin ja heroiinin käyttö on yleistynyt Suomessa, joskin niiden osuus huumeiden kokonaiskäytöstä on muihin Pohjoismaihin ja Länsi-Euroopan maihin verrattuna melko pieni.

– Kannabiksen kotikasvatus on menettänyt asemaansa 2010-luvun alkupuolen huippuvuosista. Kotikasvatus on vaivalloista ja riskialtista.

Ekstaasia takavarikoitiin 2018-2019 ennätysmäärä, joskin suurista eristä osa on ollut todennäköisesti matkalla Venäjälle.

– Monet rikollisryhmät ja verkostot ovat erikoistuneet tehokkaasti suojattuun huumausaineiden maahantuontiin, jossa hyödynnetään välikäsiä ja vahvasti salatun viestinnän mahdollisuuksia.

– Ulkolaistaustaisilla rikollisilla on suomalaiskumppanien lisäksi omia jakeluverkostoja Suomessa ja he hyödyntävät vapaan liikkuvuuden alueella tulojen tarpeessa olevia ihmisiä. Määräävässä asemassa olevat rikolliset kuitenkin oleskelevat maassa yleensä laillisesti.

– Ulkolaistaustaisten rikollisryhmien rooli huumausainemarkkinoilla vahvistunee tehostuvan kansainvälisen verkostoitumisen ja väkivaltakapasiteetin ansiosta edelleen.

– Rikostorjunnalle koituu uusia vaatimuksia anonyymissa huumausainekaupan viestinnässä yleistyvien vahvasti salattujen pikaviestinten pyrkimyksistä ottaa käyttöön oma sähköinen maksutapa pikaviestisovelluksen sisällä.

Myös omaisuusrikollisuus viranomaisten päänvaivana
Ulkomaalaisten liikkuvien rikollisryhmien tekemät omaisuusrikokset ovat vakiintuneet osaksi Suomessa toteutettavaa rikollisuutta

– Viranomaisten tietoon tulleiden varkausrikosten kokonaismäärä on Suomessa silti selvästi pienempi kuin vuosituhannen alussa. Törkeistä varkauksista epäillyistä ulkomaan kansalaisista suuri osa on Suomessa käyviä, raportissa toetaan.

– Sarjamaisessa rikollisuudessa tyypillisillä asuntomurroilla tavoitellaan lähinnä helposti siirrettävää omaisuutta kuten koruja, rahaa ja pienelektroniikkaa.

– Liiketiloihin ja työmaille kohdistuvilla rikoksilla etenkin työkaluja, koneita, metalleja ja polttoaineita, ja varkaiden tilauslistoilla on myös venekalustoa, ajoneuvoja ja ajoneuvojen osia tai varusteita. Arvokellot, korut ja maksuvälineet ovat monien liikkuvien rikollisryhmien tavoittelemaa saalista.

– Törkeiden omaisuusrikosten osuudet ovat olleet korkeita lähinnä vain romanialaisten, liettualaisten, georgialaisten, ukrainalaisten, kansalaisuudettomien, albaanien ja puolalaisten epäiltyjen kohdalla.

– Kriisialueilta tulevan väkivaltaan kouliutuneen rikollisaineksen ansiosta omaisuusrikollisuus voi saada entistä aggressiivisempia ja tehokkaampia muotoja.

Rikolliset käyttävät raportin mukaan vääriä henkilöllisyyksiä.

– Vaihtuvat ja väärät identiteetit ovat liikkuvien rikollisten suosima suojautumiskeino. Erilaisia lupainstrumentteja ja niiden hankintaprosessien heikkouksia hyväksikäytetään mahdollistamaan rikoksentekoa. Rikoksenteossa tarvittavien identiteettivälineiden markkinat ovat kasvava ja tuottoisa rikollisten palveluteollisuuden ala.

Katsauksessa nostetaan esiin muun muassa myös lisääntyvät ongelmat ihmiskaupassa, ympäristörikoksissa, rahanpesussa ja tietoverkkorikollisuudessa.https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suo ... #gs.heu5hy
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

putsari kirjoitti:
To Marras 21, 2019 8:45 am
Törkeistä huumerikoksista epäillyistä oli alkuvuonna 2019 ulkomaalaisia 23 prosenttia. Perinteisesti suurimmat kansallisuudet ovat olleet virolaiset, irakilaiset, gambialaiset, romanialaiset ja albanialaiset.

– Ruotsin rooli Suomeen suuntautuvan huumausainekaupan tukialueena on kaikkiaankin vahvistunut. Tämä on nähtävissä myös albanialaisten Suomessa harjoittamassa järjestäytyneessä huumausainerikollisuudessa, katsauksessa todetaan.
Voi minkälaista vihapuhetta :!:
Ruotsin pääministeri Stefan Löhveeni juuri valisti, ettei rikoksia voi etnisöidä. Rikollisuus ei ole millään tavalla tekemisissä maahanmuuttajataustan kanssa, vaan kyse on puutteellisesta kielikoulutuksesta, köyhyydestä jne. Uskokaa nyt hyvät ihmiset! Täällä ei ole mitään nähtävää ja Ruotsi on maailman turvallisin valtio.

Steeffani puhui asiasta 17.11.2019 SVT:n Agenda-ohjelmassa, joka on A-studion tyyppinen ajankohtaista. Ja mikä parasta - sen voi katsoa netin kautta. Eli nyt voitte hyödyntää kouluruotsia ja kuunnella Löhveenin puheita aivan omin korvin.

https://www.svtplay.se/video/23437514/a ... start=auto
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 963
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

Kysykää hallitukselta ja kokkareilta, niin tällaiset ongelmat ovat vain yksittäistapauksia. :roll:
Kaikella on aikansa.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

ajanpatina kirjoitti:
To Marras 21, 2019 4:05 pm
Kysykää hallitukselta ja kokkareilta, niin tällaiset ongelmat ovat vain yksittäistapauksia. :roll:
Meinaatko että kaikki "kokkarit" ovat yhtä hulluja kuin veljekset Orpo&Katainen&Stubb sekä pölkkypäiset aatesiskonsa JaanaP&TaruTujunen&SusannaKoski? No, ok olisin voinut lisätä listalle aika monta muutakin naista ja miestäkin (mm. Kari Tolvana), mutta väitän silti etteivät KAIKKI "kokkarit" mitään paskiaisia ole. Olihan esimerkiksi jotakuinkin järkevältä vaikuttava Atte Kalevakin Kokoomuksen ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa, vaikkei läpi mennytkään.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Aave Valo
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Pe Elo 30, 2019 9:30 am

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja Aave Valo »

Ihan turha tässä on alkaa antamaan pelolle valtaa

Kardemumma

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

Lisää vain neekereitä ja ryssiä. Itse en ainakaan tee enää vittu yhtään mitään tämän yhteiskunnan eteen. Ainoastaan alan poikkeustilan tullessa ryöstelemään ihmisiä haulikon kanssa.

Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1305
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Hei me hankitaan tällä. Ei mulla muuta.

Avatar
Raven7.62
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 11:14 am

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja Raven7.62 »

Tuon kun luin niin keittelin päälle kahvit. (kyllä, savu nousi päästä lukiessani). Sitten otin kastelukannuun vettä ja kastelin olohuoneen kukat, kaikessa rauhassa. Kaivoin kynttelikön ikkunalle ja sytytin jouluvalot ajatellen että elämäni viisain päätös oli jäädä "eläkkeelle". Ei kaunoja, ei velkoja. Ainoastaan hellvetisti hyviä frendejä hyvissä valoissa. Suosittelen lämpimästi ikämiehille 8)

Pysytään ketjun aiheessa ja jätetään kotitöistä ja omasta elämäntilanteesta kertominen pois ketjusta.
-NILS-

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2998
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Satudarahillahan oli jo kunnon rikollissekoilua vapaudenriistoineen ja ulosajoineen. Jos ne apinat joku osaava ottaa johtaakseen, niin perseily lähtee ihan uudelle tasolle. Ja tottahan se aivot omaava joskus johtoon löytyy. Vituttaa kasvattaa lapsia maassa, joka ehdoin tahdoin tuhoaa itseään.

Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 963
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

H.Moilanen kirjoitti:
To Marras 21, 2019 4:27 pm
ajanpatina kirjoitti:
To Marras 21, 2019 4:05 pm
Kysykää hallitukselta ja kokkareilta, niin tällaiset ongelmat ovat vain yksittäistapauksia. :roll:
Meinaatko että kaikki "kokkarit" ovat yhtä hulluja kuin veljekset Orpo&Katainen&Stubb sekä pölkkypäiset aatesiskonsa JaanaP&TaruTujunen&SusannaKoski? No, ok olisin voinut lisätä listalle aika monta muutakin naista ja miestäkin (mm. Kari Tolvana), mutta väitän silti etteivät KAIKKI "kokkarit" mitään paskiaisia ole. Olihan esimerkiksi jotakuinkin järkevältä vaikuttava Atte Kalevakin Kokoomuksen ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa, vaikkei läpi mennytkään.
Totta, kaikki on yksilöllistä. Mutta, kokkarien poliittinen linja on sama kuin hallituksen. "Työvoimaa tarvitaan lisää", on peruslaulu, mitä veisataan ja perustellaan maahanmuuton lisäämiseksi, plus pakolaisstatuksella tulevat. Ontuva perustelu, kun oman maan kansalaisia on yli 400 000 työttömänä. Mutta, kuten aikanaan TV2:n Tastulan haastattelussa Enson silloinen pääjohtaja Jouko Karvinen kertoi, "kapitalistilla ei ole isänmaata". Totta se onkin. Ja kapitalistia edustaa suomessa nimenomaan kokoomus, jota muut puolueet hännystelee ja palvelee, vasemmistoa myöten. Raha ratkaisee ja sen alttarille on suomen nykyinenkin hallitus toimensa laittanut. Demarit ovat aina palvelleet kokkareita suht koht moitteettomasti ja siksi Erkon pulju Sanomala onkin puolueeton demari / viherpiipertäjä, kuten Alma Media ja YLEkin. :mrgreen:
Kaikella on aikansa.

Esa Gee
Armas Tammelin
Viestit: 73
Liittynyt: La Heinä 07, 2018 8:46 am

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja Esa Gee »

H.Moilanen kirjoitti:
To Marras 21, 2019 4:27 pm
mutta väitän silti etteivät KAIKKI "kokkarit" mitään paskiaisia ole. Olihan esimerkiksi jotakuinkin järkevältä vaikuttava Atte Kalevakin Kokoomuksen ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa, vaikkei läpi mennytkään.
Henkilökohtaisena mielipiteenäni, jotakuinkin järkevä ja hra Kaleva eivät kuulu samaan lauseeseen. Lähteä nyt jemeniin tutustumaan ääri-islamiin ja ottaa vielä eukkonsa mukaan. No eihän tämänkään mulkun agenttileikit maksaneet kuin 15.000.000 veronmaksajille.

Luulisi, että tuollakin rahalla olisi ostanut asiantuntemusta ja koulutusta vaikka muukalaislegioonasta. Ne varmasti tietävät äärijätkien metkut ja lisäksi osaavat niitä käsitellä.

Suomen armeijan kapteeni ( eli ikänsä louhinut sitä verokakkua senttiäkään siihen tuottamatta ). Sitten lähtee jemenin ärsläveen leikkimään jotain agenttia ja ottaa vielä eukkonsa mukaan. +15 M€ lunnaat tähän päälle. -> ilmiselvä kokoomuslainen.

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Otsikko aika pitkälti tiettyjen viranomaistahojen (niiden, joiden työn tärkeyttä se nostaa...) märkää unelmointia.
Tosiasia on kuitenkin se, että suomen markkinat on rosvojenkin näkökulmasta AIVAN ONNETTOMAN PIENET. Miksi siis etabloitua tänne, aivan helvetin laajaan maahan, jossa lisäksi aivan törkeen vähän kuluttajia...

Eiköhän markkinavoimat tässäkin tapauksessa ole vahvempia, kuin viranomaisten märät unet :?:
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja URSA »

Entäs jos ne laskevat saavansa Suomessa kelan tukia ja siihen vielä päälle rikoksista tulevat tulot? Tavoitteleeko maahanmuuttajien jengit edes miljoonavoittoja? Tulee tänne kerjäläisetkin.

Lunnaat Kalevasta maksoi Qatar ja Omar. Ja sai Kaleva ainakin omakohtaista kokemusta terroristeista.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^^ En tunne riittävästi arabeja, somaleita tai Saharan pieruja, jotta voisin kertoa miksi, mutta näyttäähän Ruotsi ja Tanskakin kelpaavan. Uhrit helppoja ja suht' varakkaita, lisäksi saa ilmaisen ylläpidon. Tuskin tänne mikään kv-rikollisuuden kerma tulee, vaan paskasakki kuten on tullut muutenkin. Paskasakista kuoriutuu rikollisia, kun harva sitä rikolliseksi syntyy ellei kuulu "perheeseen" tai ole poliitikon lapsi.

Pahimmassakin tapauksessa seuraamukset melkoinen vitsi, eikä pyramidin yläportaat edes yleensä joudu lepokotiin. Eihän tänne koko maailman rikollisuus ole tulossa, vaan pienempikin porukka riittää ja heitä maassa onkin jo. Lisäksi värvättäviä kyllä löytyy.
Hyväuskoiset viranomaiset ja tulevat uhrit, hyvä tuotto verrattuna riskeihin, kun rajatkin täysin auki, paitsi Itä, kiitos Venäjän.

Itse en näe mitään syytä, miksi emme seuraisi Ruotsin (ja Tanskan) mallia tässäkin, kaikki tarvikkeet on, kunhan aletaan vaan kokkaamaan. Johan se hitsarikin pyyteli anteeksi maahanmuuton aiheuttamaa rikollisuutta.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Monikulttuurisuusunelma tuo Suomeen kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta

Viesti Kirjoittaja Fire »

– Irakilais- ja syyrialaistaustaiset rikolliset ovat pyrkineet Saksassa valtaamaan alaa turkkilaisilta, kurdilaisilta ja libanonilaisilta klaanirikollisilta.
Nyt on jokin varmaan mennyt pieleen uutisoinnissa kun missään ei mainita valkoisen ylivallan kannattajia ja neonazeja.

Muistakaa että Suomessa esim. pesäpallomailalla tai vasaralla voi hakata näitä jengiläisiä ilman sen kummempaa rangaistusta.

Vastaa Viestiin