Wanha liitto vs. Bandidos

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Wanha liitto vs. Bandidos

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Kirjassaan kilikalikeikka H. Nykänen kuvaa episodia joka tapahtui noin viitisentoista vuotta sitten Helsingin keskusvankilassa.

Bandidoksen porukkaa oli jo sangen runsaslukuisesti lusimassa ja he pyrkivät saamaan paikan määräysvallan ja huumekaupan haltuunsa. Pari vankia pahoinpideltiin ja tie valtaan näytti lupaavalta.

Vankilan vanhan kaarti alkoi käydä vastarintaan. Eräänä päivänä ruokalassa istui kymmenkunta bandiittoa, ja moninkertainen määrä muita vankeja. Vartijoita oli paikalla vain kolme. Yhtäkkiä eräs kovan luokan huumepomo luusi "Nyt on lupa!". Viitisenkymmentä vankia nousi ja kävi jakkaroineen bandidosien kimppuun. Jonkin ajan kuluttua kahakka oli ohi. Pahasti selkäänsä saaneet bandidosit siirrettiin selleihin turvaan. Seuraavana päivänä kerhon presidentti pahoinpideltiin niin että sai tapahtumasta kallonmurtuman. Bandidos-kerhon jäsenet hajasijoitettiin eri vankiloihin. Vanha kaarti oli voittanut epävirallisen ottelun 6-0.

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Herkkis kirjoitti:Oliko se "vanha kaarti" joku oikea jengi vai vaan ne jo pitenpään siellä vankilassa istuneet konnat?
Vanhalla kaartilla tarkoitetaan yleisesti näitä mainitsemiasi pitempään istuneita konnia. Aikanaan oli määritelmä jonka mukaan wanhaan liittoon kuuluivat konnat, jotka eivät sekaantuneet huumebisneksiin.

Nykyään kaikki on toisin. Vanhasta liitosta on puhuttu iät päivät, aina on tarkoittanut "kunnon konnia" jotka seisoivat sanojensa takana ja elivät periaatteensa mukaan. Luulen, että suuri osa tuosta määritelmästä on romantisoitua kuitenkin.

Wanhan liiton päivät taitavat olla ohi, joskin määritelmä jäänee historiaan jonkinlaisena reliikkinä. Poliiseista suurin osa on pitänyt näitä hemmoja "kavereinaan", eräänlaisina vastapelureinaan. Rehellisinä suomalaisina konnina. Nyt kun huumeet ovat vallanneet koko gentren lienee aika haudata ns. "wanha liitto".

visitor
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 9:05 pm

no joo

Viesti Kirjoittaja visitor »

Olin siellä, ei menny ihan kirjan mukaan. Voin sanoa että läskipää aloitti....

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: no joo

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

visitor kirjoitti:Olin siellä, ei menny ihan kirjan mukaan. Voin sanoa että läskipää aloitti....
Tuo kirjan kertomus kieltämättä vaikuttaa hieman "romantisoidulta".

Olisipa mielenkiintoista kuulla näkemyksesi tapahtuneesta.

Agathon
Harjunpää
Viestit: 312
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 2:10 am

Viesti Kirjoittaja Agathon »

En ole tiennyt tälläisen kirjan olemassaolosta. Täytynee hommata. Vaikutti mielenkintoiselta, sen perusteella mitä googletin. Mitäs muita vastaavia suomalaisia kirjoja on? Olen ainoastaan lukenut (suomalaisista) noita Pohjolan Poliisi Kertoo kirjoja

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Agathon kirjoitti:En ole tiennyt tälläisen kirjan olemassaolosta. Täytynee hommata. Vaikutti mielenkintoiselta, sen perusteella mitä googletin. Mitäs muita vastaavia suomalaisia kirjoja on? Olen ainoastaan lukenut (suomalaisista) noita Pohjolan Poliisi Kertoo kirjoja
Nykäseltä löytyy tuon lisäksi muitakin mainitsemisen arvoisia teoksia. Hannes Markkulalta myös kipinkapin hakemaan teoksia. Lisäksi suosittelen peruskokoelmiin Lahtosen Mikan "Kohutuimmat Rikokset 1 ja 2". Kaipa tuosta Bodomistakin kannattaa lukaista nuo teokset Palolta ja kumppaneilta. Itseäni kiinnostaisi kovasti ostoskierros antikvariaateissa ostamaan pois vanhat "roskalehdet" kuten Alibit, Rikospostit ja Rikoslehdet. Etenkin 80-luvun lehtiä on vaikea löytää. Siellä sitä paitsi oli jos jonkinnäköistä klassista tapausta mistä ei tahdo löytää muuten mitään tietoa. 80-luvun Rikospostissa oli vallalla varsin hurtti meininki. Kielikuvia ei säästelty "Reiska tappoi Kartsan"-tyyppisissä reportaasheissa. Oikein aisti kuinka kirjoittajia vitutti kirjoittaa taas tyypillisestä suomalaisesta henkirikoksesta. Ei saisi nauraa mutta monta kertaa hekottelin ääneen noita lukiessani. En siis itse aiheelle vaan kirjoitustyylille. Kerran oli Rikospostissa "Puisto-extra". Siinä toimittajat kartoittivat kaikki puistot ja laskivat siellä olevien "joutilaisuuskomitean" eli alkoholistien määrän. Monen sivun extra kuvineen päivineen ja ai ai sitä pyhää vihaa ja moralisointia kun ei "tavallinen kansalainen pääse perheensä kanssa puiston penkille"... :P Tuon lehden kun jostain vielä saisi käsiinsä :lol:

Agathon
Harjunpää
Viestit: 312
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 2:10 am

Viesti Kirjoittaja Agathon »

Kiitti infosta. Laitoin moderaattorille yvtä, että josko tänne saisi sellaisen alueen, jossa kirjallisuudesta ym. voisi keskustella. Laittakkaa tekin, niin jospa se toteutuisi. Wanhnoissa Alibeissa ja Rikosposteissa on kyllä "hienoja" kielikuvia ja etenkin otsikoita. Suomalainen "surmacore" yhtye Rytmihäiriö on käyttänyt niitä ansioituneesti biisien nimissään.

Annika
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ma Touko 07, 2007 11:53 am

Viesti Kirjoittaja Annika »

kyllä tuota "vanhaa kaartia" kuulee käytettävän vieläkin. Ja onhan se oikeasti mukavampaa kuulla mikä kaiku silläkin on.

Kunnioitusta herättää ja tavallaan jengillä on enempi "luottamusta" vanhan kaartin mieheen kun tälläiseen tämän päivän huumehuuruiseen räkänokkaan mikä ei tajua mitään, saatikka sitten kunnioitkaan mitään. Raakaa on peli tänä päivänä, siinä menee lapsi pesuveden mukana.

Yökiitäjä
Frank Drebin
Viestit: 394
Liittynyt: To Maalis 29, 2007 7:22 am
Paikkakunta: Kallio

Viesti Kirjoittaja Yökiitäjä »

Annika kirjoitti:Kunnioitusta herättää ja tavallaan jengillä on enempi "luottamusta" vanhan kaartin mieheen kun tälläiseen tämän päivän huumehuuruiseen räkänokkaan mikä ei tajua mitään, saatikka sitten kunnioitkaan mitään.
Itsekin olen kuullut tuota ilmaisua käytettävän niistä jotka ovat rikollista toimintaa harjoittaneet hieman pidempään ja joita pidetään luotettavina ja sanojensa mittaisina miehinä. Huumebisneksessä liikkuu aika isot rahat, joten se on monen rikollisuutta harjoittavan elinkeino. Varmaan vaikuttaa että millätavoin niitä huumejuttuja hoitaa. Onko kyseessä joku sekava porukka mikä käyttää ja myy, vaiko joku joka suunnitelmallisesti tuo maahan ja levittää vähän isompia määriä.

Joskus kuulee kuinka Hakaniemen torin liepeillä hengailevista alkoholisteista käytetään kohteliaasti nimitystä "wanhan liiton kavereita". Tarkoittaen että he ovat jo hieman vanhempia kavereita, joilla alkoholi on ollut elämäntapana jo varsin pitkään. Samalla tarkoitetaan että he ovat ohikulkijoiden kannalta suhteellisen harmittomia ja huumorintajuisia tyyppejä. Ainakin verrattuna agressiivisiin ja arvaamattomiin nuoriin huumeidenkäyttäjiin :roll:

Dr Eastmann
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 1:55 pm

Viesti Kirjoittaja Dr Eastmann »

Bandidokset yrittivät tehdä vaikutuksen muihin vankeihin öykkäröimällä ja uhoamalla ja ottaa vankilassa vallan käsiinsä. Tämä ei miellyttänyt vanhan liiton väkeä sen enempää kuin muitakaan vankeja.

Ro0pE
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: Ma Heinä 09, 2007 8:56 am
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Ro0pE »

Hyvän ystäväni sukulainen on tietääkseni vielä ihan hyvää pataa noiden "vanhan liiton" jätkien kanssa, eli kai niitä sitten vielä on.
Nyt kävi näin.

Paha MC
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Pe Elo 10, 2007 12:20 am
Paikkakunta: Wild Wild West

Viesti Kirjoittaja Paha MC »

Kyllä vanhan liiton miehiä vielä on. On onneksi myös niitä, joista tulevaisuudessa puhutaan samoin. Tiedän nimittäin useammankin keinon tienaamiseen kuin huimeet.
Kuka pelkää mustaa miestä?

Queen Candy
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 6:18 pm

Viesti Kirjoittaja Queen Candy »

^Mitä nää keinot on :?:

katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Queen Candy kirjoitti:^Mitä nää keinot on :?:
Musta tuntuu, että taikurit ei paljasta temppujaan. Ainakaan nettipalstan kautta, haha.

Paha MC
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Pe Elo 10, 2007 12:20 am
Paikkakunta: Wild Wild West

Viesti Kirjoittaja Paha MC »

katupoika kirjoitti:
Queen Candy kirjoitti:^Mitä nää keinot on :?:
Musta tuntuu, että taikurit ei paljasta temppujaan. Ainakaan nettipalstan kautta, haha.
keinojahan löytyy, jokainen keksiköön omansa.
Kuka pelkää mustaa miestä?

Vastaa Viestiin