Mika ”Immu” Ilmén on entinen Cannonballin jäsen, joka paljastaa nyt, millaista elämä liivijengissä oikeasti on.
- immu.png (130.09 KiB) Katsottu 9633 kertaa
Siihen aikaan mun välit olivat tiettyihin suuntiin säröillä ja joihinkin aika lailla palaneet poikki. Liikuin tuohon aikaan aina luotiliiveissä ja ysimillinen oli käden ulottuvilla. Reitit oli suunniteltu etukäteen.
Näin kuvailee Cannonball-liivijengin entinen jäsen
Mika ”Immu” Ilmén elämäänsä jengin jäsenenä tuoreessa elämäkerrassaan
Immu (2019, Bazar Kustannus). Nykyisin tuo elämä on hänelle menneisyyttä, mutta miten tähän luotiliivien ja ysimillisten maailmaan oikein päädyttiin?
Tarina alkaa lapsuudesta, jonka Immu vietti suurilta osin Länsi-Vantaan Rajatorpassa. Lapsuus oli onnellinen, mutta välillä yksinäinen.
– Ei silloin ollut mitään päivähoitoja. Vanhemmat olivat köyhiä, ja he joutuivat tekemään pitkää päivää. Pienellä pojalla oli vapaa-aikaa vähän liikaa, hän kertoo Iltalehden haastattelussa.
Pihalla kaikki muut menivät kotiin syömään viiden aikaan ja mä usein valehtelin, että mullakin on ruoka. No, oli sitä, mutta se oli voileipä jossain kuvun alla. Isä tai äiti ei olleet kotona, ja siitä olin kateellinen muille.
– Minulla oli kuitenkin ihan onnellinen lapsuus. Olemme edelleen vanhempieni kanssa todella läheisiä ja paljon yhteydessä. Vanhempia ei voi syyttää yhtään mistään.
Rajatorpassa nuoruusvuosinaan Immu tutustui Cannonballin tuleviin perustajajäseniin, jotka olivat osa hänen kaveriporukkaansa.
– He olivat minua vähän vanhempia kundeja.
Immu korostaa, että Cannonballin perustajajäsenet eivät alkujaan olleet mitenkään kytköksissä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, vaan he olivat tuolloin ”perus prätkäjätkiä”.
– Jartsa (Cannonballin silloinen presidentti Jari Uotila) muokkasi siitä järjestäytyneen rikollisryhmän myöhemmin.
Kun Cannonball perustettiin, tiet monien lapsuudenkaverien kanssa erosivat pitkäksi aikaa, eikä Ilmén ollut jengissä mukana. Välit vanhoihin kavereihin eivät kuitenkaan katkenneet kokonaan.
Etenkin yhteys Jartsaan säilyi. Vuonna 2008 vapauduttuaan vankilasta Jartsa pyysi Immua kerhotiloille.
Kerholla Jartsa löi mulle sellaiset kunniajäsenliivit käteen. Ne olivat mustat ja selkämyksessä oli liekehtivät kanuunakuulat. Mulla kävi mielessä, että ”ei saatana”. Mutta tilanne oli hankala. Jos en olisi ottanut liivejä, se olisi ollut kuin olisi räkäissyt vanhaa kaveria naamalle. Mä ajattelin, että kai niitä voi siten käyttää tosi vähän – tai jotain.
Ja siitä se jäsenyys sitten alkoi.
Jengielämää
Immu kertoo, että jengin päätulonlähde on huumekauppa.
– Sellaiseen Cannonball soveltuu aika hyvin. On paljon jäseniä ympäri Suomea. Isotkin huumausaine-erät menevät aika laajaan levitykseen. Isot huumausaine-erät myydään usein velaksi, ne ovat ikään kuin myyntitilissä. Yleisin, mitä tapahtuu, on se, että se, jonka myyntitilissä ne huumeet ovat, ei ”muistakaan” tilittää niitä rahoja eteenpäin, ja silloin väkivalta tulee kuvioihin mukaan.
– Konnamaailmassa syntyy kaikkia sellaisia velkasuhteita, joita ei voi Lindorffille laittaa perintään. Silloin se väkivalta tai sen uhka tulee kuvioihin. Niin ne asiat siellä hoidetaan.
Kerholaisten kanssa vietettiin myös vapaa-aikaa. Immun ollessa Cannonballissa alettiin järjestää grilli-iltoja, joihin myös puolisot saivat osallistua.
– Huomasin, että esimerkiksi joihinkin ajoihin oli vaikea saada porukkaa, kun daamit kotona laittoivat vastaan, että mihin olet taas menossa. Minusta oli hyvä, että naisetkin jollain tavalla kokisivat sen (jengin toiminnan) omakseen.
Grillibileistä kerrotaan kirjassa seuraavasti ”kuvitteellisen esimerkin” kautta.
Kerran juhlien aikaan velka-apina oli sidottuna keittiöjakkaraan nippusiteillä ja siinä kaveria oli pesäpallomailalla marinoitu uuteen kuosiin. Samaan aikaan ulkona lapset leikkivät ja vaimot ja tyttöystävät grillasivat. Mun poika pomputteli futispalloa parkkipaikalla ja Jonna käristeli maissia ja sisäfilettä. Samaan aikaan velka-apinan suussa oli ysimillinen ja kaveri soseessa. ”Hei tuu syömään. Tää pihvi on just nyt hyvä medium”, Jonna huutaa ja yrittää tulla pihalta sisälle kerhotilaan. Ovella oleva vahti estää sen. Juoksen sieltä ja maistan pihviä. ”Joo, onpas hyvää, nami nami”, ja sitten takaisin viimeistelemään velka-asioita.
– Kirjassa siitä kerrotaan aika mystisesti, mutta sanotaan näin, että kyllä siinä työ ja vapaa-aika helposti sekoittui.
Immu kertoo kirjassa, että kuuluessaan Cannonballiin hän kulki luotiliivit päällä ja ase mukana. Aseita oli kotona ja joka paikassa aina käden ulottuvilla.
Suurin syy tällaiseen varautumiseen oli riita United Brotherhood -pomo
Keijo Vilhusen kanssa. Tilanne kärjistyi siihen pisteeseen, että Immu suunnitteli Vilhusen murhaamista.
Yksi jätkä oli velkaantunut aika paljon Cannonballille ja ehdoteltiin sitten kaverille, että haluaisiko hän kuitata velat. Ratkaisuna oli, että laittaisi pommin Vilhusen Audiin. Suunnitelman mukaan autoon asennettaisiin louhintaräjähdettä ja pakosarjaan lämpösytytin. Kun auto lämpenisi riittävästi, se lähtisi lentoon. Kundi meni siitä ihan puihin ja kirjoitti kirjeenkin, jota on käytetty ja näytetty eri paikoissa. Osa on kirjeen kiistänyt, osa ei.
Poliisikin sai vihiä suunnitelmista, mutta rikoksen valmistelua ei ollut tuolloin kriminalisoitu.
– Luojan kiitos sellaista ei koskaan tapahtunut ja kellekään ei käynyt mitään. Kun elää sellaisessa hermopaineessa, tuollaisia ajatuksia tulee päähän.
Portsarihommia
Ennen Cannonballiin liittymistä ja myös jäsenyyden aikana Immulla oli erilaisia bisneksiä, jotka eivät liittyneet jengiin, kuten oma kuntosali. Portsarihommat hän aloitti jo 1990-luvulla ja jatkoi niitä vielä jengivuosinaan. Myös niissä hommissa väkivalta oli vahvasti läsnä.
Jos asiakas oli oikein innokas, häneltä kuristettiin äly pois. Se oli oikeasti hyvä keino, koska kuristettavan lähimuisti katosi eikä hän enää muistanut syytä vihastumiseen. Mulla saattoi olla näitä ovelta tulleita pahoinpitelyjä helposti seitsemän kahdeksan koko ajan käräjillä menossa. Tietysti siinä aina sanottiin: ”en ole, en ole kuristanut, minulla oli hallintaote ylävartaloalueella”.
Portsarihommissa on Immun mukaan se ongelma, että piti tehdä järjestyspoliisin hommia ilman järjestyspoliisin oikeuksia. Kun tuomioita pahoinpitelyistä alkoi tulla, portsareilla oli keinonsa.
Aloimme lavastaa juttuja. Kun asiakas oli kuristettu, laitoimme asiakkaan käteen pampun tai nyrkkiraudan, jotta siihen saatiin sormenjäljet. Jos asiakas toettuaan soitti poliisit, niin näytimme pussia johon väkivaltaväline oli laitettu talteen.
Hän selittää, että koska poliisitehtävien määrä vaikutti ravintoloiden anniskelulupiin, portsarit eivät voineet kutsua poliiseja paikalle, jos joku aiheutti häiriöitä. Ongelmista piti selvitä omin neuvoin.
– Ravintola piti saada pidettyä ruodussa, mutta pakko myöntää, että kyllä sitä tehtiin aika kyseenalaisin keinoin.
Ei tullut toimeen Naccin kanssa
Cannonballin silloinen presidentti Jartsa kuoli sairauskohtaukseen vuonna 2012.
Sen jälkeen samana vuonna tapahtui muutakin mullistavaa. Poliisi otti Immun kiinni Vuosaaren Aurinkolahden K-Marketin pihassa. Kyse oli huumausainerikosepäilystä. Hän joutui tutkintavankeuteen, mutta pääsi vapaaksi käräjäoikeuden istunnon jälkeen odottamaan tuomiota. Käräjäoikeus ei tuominnut häntä jutussa.
Päästyään vapaaksi Immu erosi Cannonballista. Syynä oli vallan vaihtuminen jengissä. Nyt puikoissa oli
Janne (Nacci) Tranberg.
– Minun ja perheeni avustaminen loppui, kun olin tutkintavankeudessa. Pikkujutuista huomasi, että en ollutkaan enää hyvä jätkä siinä porukassa. Luulen, että eivät ne (jengiläiset) olisi edes halunneet, että mä pääsen vapaaksi.
Tranbergista Immu kirjoittaa kirjassaan muun muassa seuraavasti:
Janne Nacci oli sellainen metroseksuaalinen gangsteri. Yhtä hyvin hän voisi olla joku Hunks-tanssija tai sen kaltainen. En pidä Naccia kivenkovana gangsterina.
Mun asema oli ollut Jartsan takia tosi vahva, kun kuuluin sen lähipiiriin. Janne oli jäsen, ja Naccista puhuttiin koko ajan tyyliin milloin sille pitäisi antaa mistäkin syystä kenkää. Oli rahaepäselvyyksiä, eikä hommista tullut yhtään mitään.
Tätä kirjaan liittyvää haastattelua tehdessä tieto pitkään poliisia pakoilleen Tranbergin kiinniotosta oli juuri edellisenä päivänä tullut julkisuuteen. Tranbergia epäillään törkeistä huume- ja dopingrikoksista. Lisäksi häntä odottaa vuoden ja kymmenen kuukauden tuomio muun muassa törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja muista talousrikoksista.
Immu ei ole Tranbergin kiinni saamisesta pahoillaan.
– Se on hyvä, että järjestelmä toimii ja tällaiset lurjukset joutuvat vankilaan.
Normaalia elämää
Immu joutui lopettamaan portsarihommat sen jälkeen, kun hän pääsi pois tutkintavankeudesta.
Poliisi oli ilmoittanut ravintolatoimen johtajalle Miralle, että jos mä olen ovella, niin Baarikärpäsessä myydään jatkossa vain limonaadia.
– Hyvä näin, että se loppui. Se on hyväpalkkaista työtä, mutta näin pienen lapsen isänä olen iloinen, että poliisi soitti sen puhelun.
Kun huumejuttu meni hovioikeuteen, Immu sai kymmenen vuotta vankeutta.
Miehen vapautumisesta on kulunut nyt noin vuosi.
Normaali elämä vapautumisen jälkeen on tuntunut erikoiselta, mutta hyvällä tavalla.
– Kun joutuu vankilaan, jää elämään tavallaan sitä hetkeä, mistä sinut on sinne viety. Kun vuosien jälkeen pääsin pois, olinkin absolutisti enkä enää ollut siinä jengissä, niin oli se hirveän erilaista, mutta parempaa.
Immu kertoo jengiaikana käyttäneensä alkoholia reilusti. Nykyisin on toisin.
– Nykyisin olen itse muille sellainen viinapoliisi: ”ai sä oot taas ottamassa viinaa”.
Tänä päivänä arkeen kuuluu kuntosalin pyörittämistä yhdessä Jonna-vaimon kanssa sekä uunituoreen kirjan markkinointia. Ja tietysti myös tavallista lapsiperheen arkea. Immun ja Jonnan yhteinen 12-vuotias Otto-poika harrastaa jalkapalloa.
– Jalkapallon parissa meillä menee tosi paljon aikaa. Olemme juuri lähdössä Kataloniaan, jonne Otto on lähdössä treenaamaan. Menemme asumaan samaan jalkapallokeskukseen, jossa Otto treenaa. Olen välillä vähän liiankin kilpailuhenkinen Oton pelien suhteen.
Myös välit omiin vanhempiin ja 27-vuotiaaseen
Samu-poikaan ovat hyvät.
– Samun kanssa meillä on tosi hyvät välit. Luulen, että mun omat vanhemmat tuntuvat Samulle enemmän isältä ja äidiltä kuin minä. Mä olen enemmän sellainen isovelityyppi.
– Käyn itse isän ja äidin luona vähintään joka toinen päivä. Usein menemme sinne Oton koulupäivän jälkeen syömään.
Suuri rakkaus
Ilmén on naimisissa kolmatta kertaa. Nykyistä vaimoaan
Jonnaa hän kuvailee elämänsä rakkaudeksi. He ovat olleet yhdessä jo 2000-luvun alkupuolelta saakka, ja suhde kesti myös vankeusajan.
Jonna on upea nainen. Hän on mun paras kaverini, mun huorani ja mun aseveli. Kaikkea sellaista.
– Kun pitkä tuomio tuli, sanoin Jonnalle, että ymmärrän hyvin, jos hän haluaa jatkaa elämäänsä. Hän vastasi siihen, että pidä jätkä turpas kiinni.
Jonnalla ei ollut aikomustakaan lähteä.
– Olemme tosi yhtenäinen pari. Kuntosali on Jonnan nimissä, ja se on meidän päivätyö. Olemme kaiken vapaa-ajankin yhdessä. Tämä menee hyvin näin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e7c6 ... 758da7d471
*REPS*
Sen jälkeen nämä kaverit voidaan hyvin päästää jatkamaan elämäänsä, edellyttäen tietysti ettei linnaan johtanut toiminta toistu. 
Nämä kaverit on sitä paitsi vapaalle päästyään käytännössä lopun ikänsä ”merkittyjä miehiä” joiden toiminta kiinnostaa viranomaisia yli rajojen. Ts. ovat helposti uudelleen syytettyjen penkille saatettavissa jos on tarvetta. 
