Oulun pizzeriamafia

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
Lapinnyrkki
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: To Kesä 09, 2016 2:47 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Lapinnyrkki »

Autogrillin joukkotappelua puidaan Oulussa – kaksi sukua kiisteli, kuka saa myydä pizzaa ja missä

Niin sanottu pizzamafia päätyi käräjille Oulussa.

Julkaistu: 2.10. 11:10

Oulun niin sanotun pizzamafian välien selvittelyä käsitellään Oulun käräjäoikeudessa kaksi päivää.
Jutussa vastaajina on viisi ulkomaalaistaustaista miestä. Heistä neljä on jutussa myös asianomistajina.

Juttu liittyy kahden suvun välisiin kiistoihin siitä kuka saa perustaa ravintoloita ja missä ne sijaitsevat. Keskusrikospoliisi on tutkinut turkkilaistaustaista sukua laittomista uhkailuista, väkivaltaisuuksista ja törkeästä pahoinpitelystä. Toinen juttukokonaisuus käsittää laajan nipun talousrikoksia.

KRP:n mukaan uhkailua on tapahtunut muita ulkomaalaistaustaisia yrittäjiä kohtaan ainakin Oulun seudulla, Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Joensuussa ja Rovaniemellä.

Käräjillä käsittelyssä on tällä kertaa parin vuoden takainen kahakka, joka sattui Oulussa Limingantullin autogrillin läheisyydessä. Tappelussa ajettiin yhden miehen yli autolla ja heiluteltiin pesäpallomailaa. Lisäksi paikalla ammuttiin kaksi laukausta ilmaan. Laukaukset eivät osuneet kehenkään.

Yhtä syytettyä epäillään ampuma-aserikoksesta, laittomasta uhkauksesta ja vaaran aiheuttamisesta. Hänelle vaaditaan 1 vuoden ja 2 kuukauden pituista ehdollista vankeusrangaistusta.

Neljää muuta saman suvun jäsentä epäillään törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjä vaatii heille 2 vuoden ja 6 kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-200000539 ... ml?ref=rss

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Todistaja oikeudessa pizzamafian dramaattisesta välienselvittelystä: "miestä hakattiin pesäpallomailalla kasvoihin"

Oulun käräjäoikeudessa käsitellään kesällä 2015 tapahtunutta joukkotappelua.

Syytettynä oikeudessa pahoinpitelystä on neljä saman suvun jäsentä. (MARKKU RUOTTINEN)
Syytettynä oikeudessa pahoinpitelystä on neljä saman suvun jäsentä. (MARKKU RUOTTINEN)
lätynpyörittäjien kylä.jpg (26.13 KiB) Katsottu 34117 kertaa
Joukkotappelua Oulun Limingantullissa todistivat useat ihmiset. Syytettynä oikeudessa pahoinpitelystä on neljä saman suvun jäsentä. Viidettä miestä syytetään ampuma-aserikoksesta, vaaran aiheuttamisesta ja laittomasta uhkauksesta.

Syyttäjän näkemys on, että neljä miestä pahoinpitelivät viidennen. Samassa kahakassa pahoinpidelty mies uhkaili muita aseella.

Käräjäoikeudessa kuultiin tiistaina useita todistajia. Eräs heistä kertoi, kuinka hän näki kahden miehen jahtaavan kolmatta. Toisella seuranneista miehistä oli pesäpallomaila kädessään.

Pian ohi ajanut mies seurasi peruutuspeilistä, kuinka kahden miehen edellä kävellyt mies siirtyi ajoväylälle.
- Auto ajoi hänen päälleen. Mätkähdys oli niin kova, että siinä on painettu enemmän kaasua kuin jarrua. Mietin, että tuohan kuolee tuohon.

Toisen todistajan mukaan useampi mies nosti auton töytäisemäksi jääneen miehen ylös.
- Auto oli törmännyt ja hänet nostettiin ylös ja hakattiin niin kauan, että hän kaatui taas. Hänet nostettiin ylös taas.

Todistajan mukaan väkivalta oli rajua. Hän kertoo nähneensä, kuinka miestä hakattiin joka puolelle.
- Pesäpallomailalla lyötiin kasvoihin. Ei useampaa miestä vastaan yksi ihminen voi pärjätä. Poliisi lopetti tilanteen.

Pitkä kauna

Pahoinpidelty mies kertoi oikeudessa, että kyse oli pitkään jatkuneesta kaunasta. Hänelle oli sanottu, että hänen täytyy maksaa kymppitonni tai poistua kaupungista. Suvuilla oli ollut riitaa liittyen pizzerioiden sijainteihin.
- Siellä missä niillä on ravintoloita, me ei saataisi edes mennä sinne. Ne ottaa sen uhkana.

Syyttäjä vaatii neljälle vastaajalle pahoinpitelystä kahden ja puolen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Viidennelle syyttäjä vaatii ehdollista.
Ujohkoja lätynpyörittäjiä pizzattoman pöydän ääressä. Kuva Markku Ruottinen/Iltalehti.
Ujohkoja lätynpyörittäjiä pizzattoman pöydän ääressä. Kuva Markku Ruottinen/Iltalehti.
Oululaisia.jpg (29.22 KiB) Katsottu 34117 kertaa
Keskusrikospoliisilla on ollut tutkittavana useampi tapaus liittyen niin sanotun pizzamafian välienselvittelyyn.

Syyttäjän mielestä tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse ravintoloista, vaan kahden ihmisen kaunasta, jonka selvittämiseen on osallistunut toisen sukulaisia.[/i]

Iltalehti
3.10.2017 klo 15.57

Voisiko syytettyjä syyttää myös huonosta kotoutumisesta, sillä ovat tuoneet Lähi-idän suku- ja reviiririidat mukanaan Suomeen? Vai onko ns kotoutuminen yksin valtiovallan toimenpiteiden käsissä/vastuulla?
- Tai ehkä uusoululaiset ovat tuntemeet olonsa kotoisammaksi kun on aina jokin tilanne päällä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

He, joiden ansioista oululaiset tietävät miltä maistuvat pizza ja kebab, ovat kohta taas käräjillä:

”Pizzamafia”-yrittäjille syytteitä lukuisista talousrikoksista - veropetoksia, rahanpesua ja työsyrjintää

Viisi syytettyä on kiistänyt teot.

Epäilyjen mukaan pizzeriasuku on terrorisoinut jo vuosikausia paikallisia yrittäjiä. Uhrit ovat kokeneet väkivallalla uhkailua ja ilkivaltaa. Nyt viittä henkilöä vastaan nostetaan syytteet myös talousrikoksista. IL ARKISTO
Epäilyjen mukaan pizzeriasuku on terrorisoinut jo vuosikausia paikallisia yrittäjiä. Uhrit ovat kokeneet väkivallalla uhkailua ja ilkivaltaa. Nyt viittä henkilöä vastaan nostetaan syytteet myös talousrikoksista. IL ARKISTO
pizzamafian_tyyssija.jpg (58.36 KiB) Katsottu 26496 kertaa
Viittä henkilöä vastaan on nostettu lukuisia talousrikossyytteitä niin sanotussa pizzamafia-tapauksessa.

Tapauksen keskiössä on turkkilaistaustainen suku, joka on pyörittänyt pizzerioita eri puolilla Suomea. Nyt nostetut syytteet liittyvät kuuden eri yhtiön nimissä harjoitettuun ravintolatoimintaan Oulussa, Rovaniemellä, Jyväskylässä, Tampereella ja Joensuussa.

Syytekohtia on yhteensä 22. Rikosnimikkeinä ovat kiskonnantapainen työsyrjintä, törkeä velallisen epärehellisyys (2 kpl), törkeä kirjanpitorikos (5 kpl), törkeä veropetos (3 kpl), törkeä rahanpesu, rekisterimerkintärikos (6 kpl), veropetos, kirjanpitorikos, törkeä petos ja petos.

Kaikki viisi henkilöä ovat kiistäneet syyllistyneensä esitutkinnassa olleisiin rikoksiin.

Poliisi on esitutkinnan aikaan kuvaillut suvun toimintaa "mafiatyyppiseksi". Suku on pyrkinyt estämään pizzerioiden perustamisen lähelle heidän omistamiaan ravintoloita käyttäen uhkailua ja väkivaltaa. Väkivaltarikoksia on puitu Oulun käräjäoikeudessa jo viime vuonna.

Tapausta käsitellään seuraavaksi Oulun käräjäoikeudessa.[/i]

Iltalehti
12.6.2018 9:31

Kalevan linkki uutiseen tässä

Tää (työ)syrjintäjuttu täytyy olla väärinkäsitys. Sellaiseen voi syyllistyä vain suomalainen. Ei musulmaani - hehän ovat uskovaisia.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Lapinnyrkki
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: To Kesä 09, 2016 2:47 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Lapinnyrkki »

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/laaja ... an/796341/

Laajasta ta­lous­ri­kos­ko­ko­nai­suu­des­ta yli 20 syytettä – pääepäillyllä yhteys "pitseriamafiaan"

OULU 12.6.2018 11:14

Oulun syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Ilkka Kalliokulju on nostanut tuhdin nipun syytteitä liittyen etnisten ravintoloiden pyörittämiseen Oulussa ja useissa muissa kaupungeissa.

Syyttäjä väittää, että vyyhdessä on syyllistytty peräti 22 rikokseen. Hän on nostanut syytteitä muun muassa kolmesta törkeästä veropetoksesta, viidestä törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä rahanpesusta, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä ja kuudesta rekisterimerkintärikoksesta.

Syytettyjä on viisi. Heistä kolme on miehiä ja kaksi naista. Kaikki viisi ovat esitutkinnan aikana kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Yksi syytetyistä on Oulun seudulla toimiva juristi, jolla on oikeus toimia oikeudenkäyntiavustajana. Häntä syytetään törkeästä rahanpesusta ja rekisterimerkintärikoksesta.

Pääepäiltynä pidetään 1980-luvulla syntynyttä miestä, jonka syyttäjä katsoo olleen päätekijänä kaikissa muissa rikoksissa.

Kalevan saamien tietojen mukaan hän kuuluu turkkilaistaustaiseen sukuun, jonka edustajien Keskusrikospoliisi on aiemmin epäillyt pelotelleen pitseriayrittäjiä Oulun seudulla. Sen toimintaa on julkisuudessa kutsuttu pitseriamafiaksi.

Nyt syytteeseen viedyssä kokonaisuudessa väitetään, että kuuden yhtiön nimissä olisi harjoitettu ravintolatoimintaa Oulussa, Rovaniemellä, Jyväskylässä, Tampereella ja Joensuussa. Pitserioiden lisäksi siinä on pyöritetty myös muita etnisiä ravintoloita. Rikosepäilyt ajoittuvat vuosiin 2010–2014.

Osa syytetyistä on ollut esitutkinnan aikana vangittuina. Nyt he ovat kaikki vapaalla jalalla.

22 syytteen nostamisen lisäksi syyttäjä teki kaksi päätöstä syyttämättäjättämisestä. KRP epäili päätekijän lähipiiriin kuuluvaa henkilöä törkeästä veropetoksesta, veropetoksesta, rekisterimerkintärikoksesta ja törkeästä petoksesta. Hänen epäiltiin muun muassa nostaneen perusteetta Kelalta työmarkkinatukea, vaikka hänellä oli työtuloja.

Syyttämättäjättämispäätösten mukaan epäilty osasi vain muutaman sanan suomea, hän oli väitettyjen rikosten aikaan Turkissa eikä hän todennäköisesti tiennyt, että hänen nimissään oli haettu ja saatu työmarkkinatukea.

Päätöksissä todetaan, ettei asiassa ole näyttöä hänen osallistumisesta myöskään muihin epäiltyihin rikoksiin. Tästä syystä syyttäjä jätti syytteet nostamatta.

Kokonaisuuden esitutkinnan aikana KRP kertoi Kalevalle epäilevänsä, että yhtiöiden varoja olisi käytetty rikoksista epäiltyjen henkilökohtaisiin menoihin. Kirjanpitoon epäiltiin viedyn tekaistuja kuitteja ja kirjanpitoaineistoa uskottiin hävitetyn. KRP:n mukaan vyyhdessä värvättiin kielitaidottomia turvapaikanhakijoita töihin pitserioihin ja heillä teetätettiin ylipitkiä työpäiviä.

Syyttäjä ei kommentoi syytteidensä sisältöä mitenkään, sillä ne tulevat julkisiksi vasta kun ne on luettu oikeudessa. Oikeudenkäynti on edessä Oulun käräjäoikeudessa myöhemmin, aikaisintaan syksyllä.


Tuotu esiin uutinen linkin takaa
-NILS-

dinz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 131
Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:23 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja dinz »

Liekö näillä vielä pizzeria Joensuussa?

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Iivis »

PS:n kansanedustaja Olli Immosen henkeä uhattu – taustalla oululainen pitseriasuku
31.3.2019 10:44Toimitus

Perussuomalaisten oululainen kansanedustaja ja eduskuntavaaliehdokas Olli Immonen kertoo Facebook-sivullaan, että hänen henkeään on uhattu. Kansanedustajan mukaan uhkauksen taustalla on Oulun seudulla vaikuttavan tunnetun maahanmuuttajataustaisen suvun edustajat.
Kansanedustajaehdokkaisiin kohdistunut häirintä ja uhkailu ovat nousseet vaalien alla näkyvästi esiin. Uhkauksia on saanut muun muassa perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Laura Huhtasaari, mutta myös perussuomalaisten toisen kauden kansanedustaja ja eduskuntavaaliehdokas Oulussa, Olli Immonen, on joutunut vakavan uhkailun kohteeksi.

– Erääseen Oulun seudulla toimivaan tunnettuun pitseriasukuun kuuluvat henkilöt olivat muutama viikko sitten uhanneet hyvää ystävääni väkivallalla hänen ”väärien” poliittisten mielipiteidensä vuoksi ja siinä samalla esittäneet tappouhkauksen myös minua kohtaan, Immonen kertoo Facebook-sivullaan.

Immonen on ilmoittanut uhkauksista eduskunnan turvayksikköön ja sitä kautta asia on saatettu myös poliisin tietoon. Asian keskeneräisyyden vuoksi kansanedustaja ei kommentoi tapausta enempää.

Immonen ei kuitenkaan anna uhkailun vaikuttaa poliittiseen työhönsä.

– Tuon kyseisen porukan on turha kuvitella, että uhkaukset saisivat minut muuttamaan poliittista linjaani, Immonen painottaa.

Oulun seudulla maahanmuuttajataustainen pitseriasuku on ollut vuosien mittaan uutisotsikoissa eri asteisten rikosten ja rikosepäilyjen vuoksi.

Suku on ollut epäiltynä muun muassa raskaista talousrikoksista, ja sen jäsenet ovat yrittäneet painostaa kilpailijoita sekä määritellä, mihin pitserioita saa perustaa ja mihin ei. Neuvotteluita käytiin muun muassa Oulun keskustassa muutama vuosi sitten pesäpallomailoja ja tuliaseita apuna käyttäen.

Jutun ulkoasua korjattu 31.3 klo 11:09
https://www.kansalainen.fi/psn-kansaned ... seriasuku/

Alex Smith
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1421
Liittynyt: Su Helmi 18, 2018 12:05 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Alex Smith »

Onko kenelläkään sattumalta mustaa valkoisella nimistä?? Eli minkänimisiä tuomitut henkilöt ovat.

Simsekeistä kaikki puhuvat, mutta nyt tarvitsisin mustaa valkoisella.

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja aga »

Alex Smith kirjoitti:Onko kenelläkään sattumalta mustaa valkoisella nimistä?? Eli minkänimisiä tuomitut henkilöt ovat.

Simsekeistä kaikki puhuvat, mutta nyt tarvitsisin mustaa valkoisella.
Mihin sinä sitä tietoa tarvitsisit? Jos et kerro, et varmastikaan sitä tietoakaan tarvitse.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Tuolta löytyy Aleksi tietoa Simsekeistä:
http://www.jlokka.fi/2016/11/mita-tahan ... ukana.html

Lokka on siis tuo ylempänä mainittu Immosen kaveri, jota myös uhattu. Eipä saanut kuin vettä myllyyn! Jotain kertonee myös se, että tämän twiitin ympärillä oli varsin hiljaista - pelko vaientaa!?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Alex Smith
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1421
Liittynyt: Su Helmi 18, 2018 12:05 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Alex Smith »

aga kirjoitti:
Alex Smith kirjoitti:Onko kenelläkään sattumalta mustaa valkoisella nimistä?? Eli minkänimisiä tuomitut henkilöt ovat.

Simsekeistä kaikki puhuvat, mutta nyt tarvitsisin mustaa valkoisella.
Mihin sinä sitä tietoa tarvitsisit? Jos et kerro, et varmastikaan sitä tietoakaan tarvitse.
Ihan sen takia, että Oulun KänkkyFB ryhmässä keskustellaan pizzeroista, mutta pizzamafia on nou nou ja yp kertoi, että jos hänellä mustaa valkoisella niin aiheesta saa keskustella.

Ilmeisesti häntäkin uhkailtu

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Kunnon kulttuureissa ois moisilta molokeilta napsastu kädet kirveellä rannenivelen kohdalta. Loppuu se lätyn vääntö, oman pyllyn pyhintä ja moni muukin ”itsestään selvä” arkinen touhuilu :mrgreen:
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Kelmi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 97
Liittynyt: La Tammi 04, 2014 3:32 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Kelmi »

Olisiko jollain lista mafiapizzerioiden nimistä, niin osaa välttää jos Oulun seudulla pyörii.
Ehdottomasti boikottiin tuollaiset.

Haibox
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ti Heinä 25, 2017 8:10 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Haibox »

Kelmi kirjoitti:
La Marras 09, 2019 12:51 pm
Olisiko jollain lista mafiapizzerioiden nimistä, niin osaa välttää jos Oulun seudulla pyörii.
Ehdottomasti boikottiin tuollaiset.
Kaikki Simsek suvun paikat. Ei rajoitu pelkästään pitzailuun. Googlettamalla löytyy paikkojen nimet.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

IL seuraa syytevyöryä: Pizzamafia osteli olemattomia ruokia sadoilla tuhansilla - Kelaakin huijattiin

Pizzamafia on ollut tunnettu käsite Oulun seudulla jo vuosien ajan. Tänään suvun jäseniä on taas käräjillä.

Oululaisen, turkkilaistaustaisen pizzasuvun on epäilty terrorisoineen etnistä ravintolakenttää eri puolella Suomea vuosien ajan. Muita ravintoloitsijoita on julkisuudessa olleiden tietojen perusteella uhkailtu ja kiristetty, jotta nämä eivät astuisi suvun varpaille ja uhkaisi sen liiketoimintaa. Suvun ravintoloita on edelleen toiminnassa.

Oulun seudulla käsite pizzamafia on ollut jo vuosien ajan tunnettu. Suvun jäsenillä on lukuisia tuomioita erilaisista rikoksista, mutta myös syyttämättäjättämispäätöksiä on tehty epäillyissä kiristystapauksissa.

Käsite pizzamafia syntyi vuoden 2015 tienoilla, kun KRP näki suvun toiminnassa viitteitä järjestäytyneestä rikollisuudesta. Ari Kouva, tuolloinen tutkinnanjohtaja, lausui mafia-sanan Kalevassa.
– Toiminta muistuttaa ulkomaisia mafioita, jotka sopivat keskenään, kuka saa tehdä ja mitä, Kouva kuvaili aikoinaan.

Mafian pihteihin joutunut uhri puolestaan on kertonut Iltalehdelle, miten väkivallalla uhkaileminen ja kotipihan lähistöllä vaaniminen eivät ole vielä pelottaneet, mutta puolison huoritteleminen ja raiskaamisella uhkaileminen lasten kuullen on tehnyt vihaiseksi.

Nyt pizzasuvun raskaita rikosepäilyjä aletaan käsitellä Oulun käräjäoikeudessa.

Syytettynä on kaksi suvun miesedustajaa, kaksi suomalaisnaista sekä turkkilaisia jo pidempään avustanut oululainen varatuomari. Kaikki vastaajat ovat kiistäneet syyllistyneensä esitutkinnan kohteena olleisiin rikoksiin.

Epäiltyjen rikosten tarkasta laadusta ei vielä tiedetä paljoakaan. Nähtäväksi jää paljonko selviää torstaisessa valmisteluistunnossa.

Pitkä syytelista
Nyt aletaan käsitellä syytteitä, jotka nostettiin jo vuonna 2018. Kihlakunnansyyttäjä Ilkka Kalliokulju on julkisuudessa kuvaillut prosessia raskaaksi. Aiemmin hän on kertonut esitutkinta-aineiston kattavan peräti 2500 sivua.

Vyyhti liittyy kuuden yhtiön nimissä harjoitettuun ravintolatoimintaan Oulussa, Rovaniemellä, Jyväskylässä, Tampereella ja Joensuussa. Syytteet on nostettu viittä henkilöä vastaan.

Syytekohtia on 22. Rikosnimikkeinä ovat kiskonnantapainen työsyrjintä, kaksi törkeää velallisen epärehellisyyttä, viisi törkeää kirjanpitorikosta, kolme törkeää veropetosta, törkeä rahanpesu, kuusi rekisterimerkintärikosta, veropetos, kirjanpitorikos, törkeä petos ja petos.

Odotettavissa on raskas käräjöintiprosessi.

Kuvan miehistä pari on jälleen käräjillä mafiatyyppisestä toiminnasta. IL ARKISTO
Kuvan miehistä pari on jälleen käräjillä mafiatyyppisestä toiminnasta. IL ARKISTO
pizzamafia_käräjillä.jpg (67.31 KiB) Katsottu 9956 kertaa
Veritekoja
Saman suvun miesten tekoja on käsitelty Oulun käräjäoikeudessa vuosikausia.

Taustalla on useita vakavia väkivallantekoja, joita on käsitelty rikosnimikkeillä kuten tapon yritys ja törkeä pahoinpitely.

Verisen joukkotappelun tuomioista uutisoitiin vuonna 2016. Tuolloin suvun jäseniä ja edustajia oli sekä ottavana että antavana osapuolena väkivallanteoissa.

Vuonna 2017 käräjillä oli vuonna 2015 tapahtunut teko. Asialla oli neljä suvun veljestä, joista kaksi on syytettyinä myös tänään alkavassa vyyhdissä. Toisen ulkomaalaissuvun jäseneen törmättiin autolla, minkä jälkeen maassa makaavaa miestä pahoinpideltiin potkimalla ja lyömällä pesäpallomailalla ja nyrkeillä. Oikeudessa puhunut pahoinpidelty mies kertoi, että taustalla on vuosia jatkunut vihanpito. Syyttäjä tosin sanoi tuolloin Kalevassa, että asiassa ei ollut kyse mistään pizzareviireistä.

klo 11:02: Haastehakemuksessa on esimerkiksi tekaistuja kuitteja ravintoloiden hankinnoista ruokatukkureilta: Näissä on kyse vähintään sadoista tuhansista euroista. Ravintoloihin tehtiin siis, jos syytteet pitävät, tekaistuja ostoja sadoilla tuhansilla ilmeisenä ajatuksena, että tästä ei jää kiinni.
klo 11:00: Oikeus pitää nyt kymmenisen minuutin tauon.
klo 10:59: Päätekijä on suostutellut myös toisen suomalaisnaisen allekirjoittamaan ravintolan perustamisasiakirjoja, joissa hänet nimetään ravintolan toimitusjohtajaksi ja päättäjäksi. Naisen mukaan turkkilainen huijasi hänet tähän laittomaan toimintaan ja kiistää tahallisen rikoksen.
klo 10:57: Suomalaisasianajaja kiistää myös rikoksia, joista häntä syytetään. Asianajaja on siis syytettynä rekisterimerkintärikoksesta ja törkeästä rahanpesusta. Mies myöntää vastaanottaneensa käteistä pääsyytetyltä noin 50 000 euroa. Jos varat olisikin saatu syyttäjän väittämin rikollisin keinoin, asianajaja ei näistä ole tiennyt. Eli ei siis tahallista, vastaus kuuluu.
klo 10:54: Tämän jutun pääkäsittelyt vaativat aikanaan todella kovia istumalihaksia. Jos olisin Antero Mertaranta, sanoisin, että tämä on valtaisaa ryöpytystä, kun tätä liutaa syytteitä, vaatimuksia ja vastauksia kuuntelee.

klo 10:53: Nainen kertoo eräässä kohdassa esimerkiksi, ettei ole ymmärtänyt syyllistyvänsä rikokseen laittaessaan nimensä yhtiön päättäjiin. Nainen myöntää kuitenkin toimineensa yhtiöissä, kuten siinä, joka oli miehen nimissä.
klo 10:50: Myös nainen kiistää laajalti tekoja.
klo 10:49: Nyt kuullaan suomalaisnaisen vastauksia. Hän on toiminut syytteiden mukaan rikoskumppanina turkkilaismiehen kanssa.
klo 10:48: Tämä ilmeinen pääepäilty, jota syytetään suuresta osasta tätä pitkää liutaa rikoksia, on siis 1985 syntynyt turkkilaismies. Vuosien mittaan miehen nimissä on Suomessa ollut yrityksiä 18 kappaletta alkaen vuodesta 2007. Näistä aktiivisia sidoksia on edelleen kolme, käy ilmi Alman tietopalvelun kautta saaduista kaupparekisteritiedoista. Mies kiistää tehneensä mitään väärää, mutta myöntää Kelan tukien, joita perheelle on maksettu, summaltaan oikeaksi. (Tätä kohtaa korjattu kello 11.30.)
klo 10:44: Päätekijän, turkkilaismiehen, ennakkovastaus kuullaan nyt: Syytekohdassa 1, kiskonnantapainen työsyrjintä, mies kiistää syytteen ja vaatii, että se hylätään. Hän ei ole ollut koko tekoaikaan yhtiössä asemassa, jossa olisi ollut näiden asianomistajien työnantaja. Hän kertoo olleensa pääosin äitinsä edustajana ja valtuuttajana. Äiti on ollut yhtiömiehenä.

Kohdassa 2. törkeä veropetos, sama ravintolayhtiö: Mies kiistää ja vaatii hylkäämistä. Ei ole käyttänyt yhtiössä päätösvaltaa. Kaikki rikollinen menettely kiistetään.
Kohdassa 3. törkeä kirjanpitorikos: Edelleen kiistetään lainvastainen toiminta.
Syytekohta 5. törkeä velallisen epärehellisyys: Kiistämistä, kiistämistä.
6. törkeä kirjanpitorikos: Kiistetään, vaaditaan että hylätään.
7. rekisterimerkintärikos: Kiistää kokonaisuudessaan.

Kohdat 8. ja 9. mies kiistää niin ikään. Nämä syytteet esimerkiksi koskevat firmaa, jolla on miehen oma nimi. Silti miehellä ei hänen mukaansa ole ollut mitään päätösvaltaa koko yhtiössä.

Kohta 10. Mies kiistää syytteet. Samoin kohdassa 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 21, ja 22.

Mies siis käytännössä kiistää kaikki raskaat rikokset, joista häntä syytetään.

klo 10:35: Kela vaatii päätekijältä 23 600 euroa perusteettomasti maksettua työmarkkinatukea ja yli 4000 euroa asumistukea. Törkeä petos on nimike.
klo 10:33: Asianomistajia tapauksessa on yhdeksän kappaletta. Joukossa ovat muun muassa kansaneläkelaitos eli Kela sekä verohallinto. Kaksi konkurssipesää vaatii niin ikään saataviaan. Mukana on myös viisi yksityishenkilöä. Kaksi irakilaista, kaksi kreikkalaista ja nigerialainen työntekijä kokevat, että heidät on ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asetettu epäedulliseen asemaan heidän kansallisen tai etnisen alkuperänsä, kansalaisuutensa perusteella. Tällä perusteella heille on maksettu merkittävästi oikeaa pienempää palkkaa.
klo 10:27: On huomattava, että vaikka suku on toiminut pääosin Oulun seudulla, on tässä kyseessä valtakunnallinen vyyhti: Se liittyy kuuden yhtiön nimissä harjoitettuun ravintolatoimintaan Oulussa, Rovaniemellä, Jyväskylässä, Tampereella ja Joensuussa.
klo 10:26: Erään ravintolafirman konkurssipesä vaatii nyt saatavia törkeästä velallisen epärehellisyydestä: Kymmeniä tuhansia euroja. Näitä syytetyt, mies ja nainen, olisivat siis pimittäneet tai vetäneet niin sanotusti välistä.

klo 10:26: Tämä koko vyyhti on aivan poikkeuksellinen laatuaan Suomessa. Oulussa asiaa on seurattu tarkkaan jo vuosikausia. Näitä käräjiä on todella odotettu. Lopputulos on aivan täysi arvoitus, huomauttaa toimittaja.
klo 10:24: Jälleen erään työntekijän vaatimuksia: Vahingonkorvausta työsyrjintärikoksesta 59 000 euroa.
klo 10:23: Nyt kuullaan erään kiskonnantapaisen työsyrjinnän asianomistajan vaatimuksia. Hän pitää kokemaansa rikosta törkeänä ja vaatii saamatta jääneitä palkkoja yli 40 000 euroa. Henkisestä kärsimyksestä hän vaatii yli viittä tuhatta.
klo 10:22: Äsken kuultiin asianomistajien, syrjintää kokeneiden ravintolatyöntekijöiden, vaatimuksia. Summat menivät ohi toimittajan korvien, mutta puhe oli ainakin yhden osalta yli 30 000 eurosta.
klo 10:18: Syyttäjän vaatimukset ovat valtaisa vyöry:

Syytekohdassa yksi on kyse kiskonnantapaisesta työsyrjinnässä. Siinä vastaajina ovat pizzasuvun mies ja suomalainen naishenkilö.

Syytekohdassa kaksi on kyse törkeästä veropetoksesta. Siinä samat henkilöt syytettyinä. Verojen määriin on tulossa pieni täsmennys, syyttäjä huomauttaa. Kyse on yli 267 000 veroista ja 80 000 euron arvonlisäveroista erään ravintolayhtiön kohdalla.

Kolmoskohdassa syyttäjä vaatii rangaistusta törkeästä kirjanpitorikoksesta samalle kaksikolle.
Neloskohdassa syyttäjä vaatii rangaistusta rekisterimerkintärikoksesta edelleen samalle kahdelle hengelle.
Viitoskohdassa syyttäjä vaatii näille rangaistusta törkeästä velallisen epärehellisyydestä.
Kuudennessa kohdassa kyse on törkeästä kirjanpitorikoksesta.
Seitsemännessä rekisterimerkintärikoksesta
Kahdeksannessa edelleen samat kaksi vastaajaa, vaatimus on törkeästä velallisen epärehellisyydestä.
Yhdeksännessä kohdassa törkeästä kirjapitorikoksesta.
Kymmenennessä kohdassa rekisterimerkintärikoksesta.

Kohdassa 11. miehelle vaaditaan rangaistusta törkeästä veropetoksesta.
Kohdassa 12. samalle miehelle törkeästä kirjanpitorikoksesta.
Kohdassa 13. mukaan tulee kaksi muuta syytettyä, veli ja asianajaja. Syyte on rekisterimerkintärikos.
Kohdassa 14. jälleen ensin mainitulle päätekijälle syyte on törkeä veropetos.

Lista on pitkä....

15. törkeä kirjanpitorikos.
16. rekisterimerkintärikos.
17. perusmuotoinen veropetos.
18. perusmuotoinen kirjanpitorikos.
19. rekisterimerkintärikos.
20. asianajajaa syytetään törkeästä rahanpesusta.
21. törkeä petos.
22. perusmuotoinen petos.

Valtiolle vaaditaan korvattavaksi menetykset ja kahdelle hengelle, mies ja nainen, vaaditaan liiketoimintakieltoa.
Iltalehti
23.4.2020 9:48
...kaksi suomalaisnaista sekä turkkilaisia jo pidempään avustanut oululainen varatuomari.
Valkoisia neekereitä kaikki kolme.
Suvun ravintoloita on edelleen toiminnassa.
Jotkut typerykset siis edelleen tukevat näiden vääräuskoisten toimintaa?

Mitäs näistä rikoksista. Pikkujuttuja. Pääasia on "nyt me tiedämme miltä maistuvat pizza ja kebab"*

* Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kertoessaan miten olemme hyötyneet maahanmuutosta.
------------------------------------------------------
IL ei sen kummemin ottanut kantaa mitä tulee tuomioiden pituksiin, mutta Kaleva sanoo notta...
...
Pääsyytetyllä 21 syytettä, yksi syytetyistä juristi
Syytettyjä on yhteensä viisi. Heistä kolme on miehiä ja kaksi naisia. He kaikki kiistävät syytteensä.

Eniten eli 21 syytettä on saanut vuonna 1985 syntynyt mies. Syyttäjä katsoo, että hän teki useat rikoksensa yhdessä toisen syytettynä olevan naisen kanssa.

Syytettyjen joukossa on myös Oulun seudulla toimiva juristi. Häntä syytetään törkeästä rahanpesusta ja rekisterimerkintärikoksesta. Syyttäjän mukaan hän muun muassa auttoi oikeudellisia palveluja tarjoavan yhtiön palveluksessa toimiessaan vuonna 1985 syntynyttä miestä häivyttämään tai peittämään varojen laittoman alkuperän tai välttämään rikosten oikeudelliset seuraukset.

Haastehakemuksessaan syyttäjä ilmoittaa, että hän haluaa vuonna 1985 syntyneelle miehelle 4,5 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen. Juristille hän puolestaan hakee kahden vuoden ja yhden kuukauden mittaista vankeusrangaistusta.

Toiselle syytettynä olevista naisista hän haluaa 3,5 vuoden vankeustuomiota. Kahdelle lopulle syytetyistä hän hakee sakkorangaistuksia.
Kaleva.fi
23.04.2020 11:29

Suomalaisnaisia käytetty (jälleen) hyödyllisinä idiootteina.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ilta-Sanomat kirjoitti:Syytteet: Oulun ”pizzamafia” alisti ulkomaalais­taustaisia työn­tekijöitä, vältteli veroja ja tekaisi kuitteja satojen tuhansien eurojen edestä

Julkaistu: 11:53

Oulun ”pizzamafiaan” liittyvä käsittely alkaa käräjäoikeudessa. Asianajaja sai syytteen törkeästä rahanpesusta.

OULUSSA, Tampereella ja Rovaniemellä ravintolatoimintaa harjoittavan ”pizzamafian” epäillyt talousrikokset on saatu vihdoin ja viimein käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Oulussa torstaina alkavassa istunnossa syytettyinä on kaksi ulkomaalaistausta miestä, kaksi suomalaisnaista sekä oululainen asianajaja.

Syytekohtia on kaikkiaan 22. Rikosten tutkinta aloitettiin jo seitsemän vuotta sitten. Syytettynä olevaa asianajajaa epäillään törkeästä rahanpesusta.

Muina rikosnimikkeinä ovat kiskonnantapainen työsyrjintä, kaksi törkeää velallisen epärehellisyyttä, viisi törkeää kirjanpitorikosta, kolme törkeää veropetosta, kuusi rekisterimerkintärikosta, veropetos, kirjanpitorikos, törkeä petos ja petos.

Kaikki vastaajat ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin. Jutun käsittely aloitetaan laajalla valmisteluistunnolla Oulun käräjäoikeudessa. Syytetyt eivät ole paikalla valmisteluistunnossa.

NIIN SANOTTUUN pizzamafiakokonaisuuteen liittyy monisyinen jutturypäs, jossa on viime vuosina käsitelty väkivaltarikoksia ja talousrikoksia.

Vuonna 2015 käräjäoikeuden käsittelyssä oli törkeitä pahoinpitelyitä ja laittomia uhkauksia. Vuonna 2016 käsiteltiin Toppilassa tapahtunutta tapon yritystä ja vuonna 2017 Limingantullin autogrillillä tapahtunutta joukkotappelua.

Oikeusjuttujen taustalla on eri puolilla maata pizzerioita omistava ja pyörittävä maahanmuuttajataustainen suku, joka on vuosikausien ajan yrittänyt estää muita yrittäjiä perustamasta lähialueelleen uusia ravintoloita.

Nyt käsittelyyn tulevassa talousrikoskokonaisuudessa syytettynä on kaksi turkkilaistaustaista veljestä, heidän asianajajansa ja kaksi suomalaista naista.

Päätekijän epäillään jättäneen maksamatta palkkoja ja arvonlisäveroja yli 350 000 euron edestä. Palkatta jääneet työntekijät ovat olleet Irakista, Kreikasta ja Nigeriasta.

Erikoissyyttäjä Ilkka Kalliokuljun mukaan työntekijät on asetettu epäedulliseen asemaan heidän kansallisen tai etnisen alkuperänsä, kansalaisuutensa ja kielensä perusteella.

– Heidät on asetettu huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi heidän taloudellista ahdinkoaan, työnantajasta riippuvaista asemaansa sekä heidän ymmärtämättömyyttään ja tietämättömyyttään, syytteessä todetaan.

Haastehakemuksen mukaan päätekijä on muun muassa laatinut tekaistuja ostokuitteja yli 700 000 euron edestä. Hän on myös erehdyttänyt verottajaa ilmoittamalla liian suuria vuokrakuluja ja Kelaa ilmoittautumalla työttömäksi ja hakemalla asumistukea.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2010-2014. Epäillään, että veroja on kierretty useiden satojen tuhansien eurojen verran.

KALLIOKULJU vaatii päätekijälle 4 vuoden ja 6 kuukauden mittaista vankeusrangaistusta. Hänen parivaljakkonaan olleelle naiselle vaaditaan 3 vuoden ja 6 kuukauden pituista vankeusrangaistusta.

Oululaiselle asianajajalle syyttäjä vaatii 2 vuoden ja 1 kuukauden pituista vankeusrangaistusta. Toiselle syytteessä olevalle veljekselle ja naiselle syyttäjä vaatii sakkorangaistuksia.

Oululaista asianajajaa epäillään rikosvyyhdissä rahanpesusta. Syytteen mukaan hän on ottanut vastaan ja pitänyt itsellään tai lakiasiaintoimistonsa asiakasvaratilille talletettuna hallussaan 140 500 euroa kahden päätekijän hänelle luovuttamia alkuperältään laittomia rahavaroja.

Rahat on sittemmin luovutettu eteenpäin lainoina ja sijoituksina.

– Hän on peittänyt tai häivyttänyt vastaan ottamiensa varojen todellisen luonteen, alkuperän ja sijainnin sekä siihen kohdistuvat määräystoimet ja oikeudet taikka avustanut peittämisessä taikka häivyttämisessä, syytteissä todetaan.

IS
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006484002.html

Älkää käykö kertaakaan näissä paikoissa syömässä, niin homma loppuu siihen paikkaan. Eivät nämä toisiaan ruokkimalla pysy pystyssä, eikä viranomaisten kusettaminen ole niin helppoa, kun asiakkaita on viikossa neljä.
????? ?? ??????.

Vastaa Viestiin