United Brotherhood

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
marco_x
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: Ti Heinä 10, 2007 9:47 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja marco_x »

Ville Jaatinen on jengi­pomo ja neljännen polven rikollinen – nyt hän kertoo, millaista on istua jengiläisenä vankilassa
Järjestäytyneen rikollisuuden vaikutusvaltaa on kitketty jo yli 15 vuoden ajan vankiloista sijoittamalla jengiläisiä samoihin paikkoihin. Tänä keväänä ja kesänä viranomaiset ovat avautuneet medialle United Brotherhoodin vallan lisääntymisestä vankiloissa.

Tilaajille

United Brotherhoodiin kuuluva Ville Jaatinen ei usko vankilan nykyisen keinovalikoiman ehkäisevän jengiytymistä tai auttavan ihmisiä jengeistä ulos. (KUVA: JONNE HEINONEN)
Mikko Gustafsson HS
Julkaistu: 6.9. 2:00 , Päivitetty: 6.9. 7:52

UNITED Brotherhood -jengin punamusta huppari ilmestyy omakotitalon ovenrakoon ennen kuin ovikello ehtii soida. Tapaaminen on sovittu Ville Jaatisen kotiin, koska tämä on toipunut viimeiset viikot niskaleikkauksesta.

”Se meni kiinniottotilanteessa 2006”, Jaatinen kertoo niskastaan.

Kiinnioton jälkeen oikeus tuomitsi Jaatisen törkeästä huumerikoksesta. Vankilassa hän oli istunut jo ennen tuomiota, eikä kerta jäänyt viimeiseksi. Vuoden 2013 toukokuussa poliisi takavarikoi Jaatisen kotoa huumeita ja 47 ampuma-asetta. Joukossa oli 11 konepistoolia ja seitsemän rynnäkkökivääriä.

Jaatinen asuu hieman ränsistyneessä omakotitalossa Lahdessa. Haastattelun aikaan hän on koevapaudessa.

Tällä kertaa hänen pöydällään ei ole aseita vaan mittava leivonnaisarsenaali, jonka hän on käynyt hakemassa lähileipomosta. Tarkoitus on puhua ajankohtaisesta aiheesta: jengiläisten sijoittelusta vankiloissa. Siitä hänellä on kokemusta kotitarpeiksi.

HAASTATTELUA antaa neljännen polven rikollinen, joka ei kaunistele uravalintaansa. Rikostaustaa löytyy molemmilta puolilta sukua aina isoäidin isästä saakka.

”Tämähän on maailman rankin ammatti. Ei äkkiseltään tule mieleen mitään kuluttavampaa ja väsyttävämpää hommaa kuin tämä. Mutta on pelattava niillä korteilla, mitkä on jaettu.”

United Brotherhood -jengi yhdistyi vuonna 2010 Natural Born Killers-, Me Olemme Rikollisten Eliittiä- ja Rogues Gallery -liivijengeistä. Jengin alkuvuosina sitä johti kuusihenkinen neuvosto, jossa istui kaksi jäsentä kustakin osajengistä. United Brotherhoodiin ja sen farmijoukkoon Bad Unioniin kuuluu nykyisin noin sata jäsentä.

Jaatinen oli toinen neuvostoon kuuluneista Rogues Galleryn pomoista. Nyttemmin jengin johtoa on sekä viranomais- että alamaailman lähteiden mukaan hajautettu, mutta tärkeimmistä asioista päättää yhä neuvostoon kuulunut kolmikko.

HS:n tietojen mukaan Jaatinen kuuluu nykyiseen johtokolmikkoon. Itse hän ei kommentoi UB:n johtamista.

VILLE JAATINEN ei siis ole millään mittarilla keskivertovanki Suomen vankiloissa. Niissä hän on viettänyt 20 vuotta elämästään.

Viranomaiset puhuvat vankiloiden vaikuttajavangeista, joiden nimiä he eivät mainitse vankien yksityisyyden vuoksi. Käytännössä kyse on Jaatisen kaltaisista alamaailman vaikuttajista, joiden sijoittelu aiheuttaa rikosseuraamuslaitokselle ja vankiloille päänsärkyä.

Tätä kirjoitusta varten tehdyt puhelinhaastattelut viranomaisten kanssa kertovat, että asiaa on pohdittu paljon.

”Ei se vaadi kuin pari vahvaa järjestäytyneen rikollisuuden vaikuttajaa. He voivat saada suurta vahinkoa aikaan muiden vankien kuntoutumisessa vankilassa kuin vankilassa”, sanoo erityisasiantuntija Sami Peltovuoma Rikosseuraamuslaitoksesta.

Vahinko tarkoittaa viranomaisten mukaan erilaista vallankäyttöä, muiden vankien kiristämistä tai huumekauppaa.

MYÖS julkiseen keskusteluun nousee aika ajoin huoli siitä, että vankiloita pyörittävät viranomaisten sijaan kovaotteiset vangit.

Rikosseuraamuslaitosta edeltäneen Vankeinhoitolaitoksen pitkäaikainen johtaja K. J. Lång joutui syksyllä 1997 vastailemaan kysymyksiin siitä, onko tilanne Helsingin keskusvankilassa karannut käsistä. Ylen MOT-dokumentti Ammatti: rikollinen kertoi tuolloin, että vankilan ”kingit” hallitsivat Sörnaisten vankilaa pelolla, rahalla ja huumeilla.

Osa ”Sörkan” läntisen selliosaston vangeista ja heidän lähipiiristään liittyi sittemmin United Brotherhoodin edeltäjiin ja jengien yhdistymisen jälkeen UB:hen.

”Kingien osastolla” asui 1990-luvun puolivälissä esimerkiksi Keijo Vilhunen, jonka Helsingin hovioikeus tuomitsi kesäkuussa huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion kanssa törkeistä huumerikoksista. Jaatisen tavoin myös Vilhunen kuului United Brotherhoodin perustamisen jälkeen jengin neuvostoon.

TÄNÄ KEVÄÄNÄ ja kesänä Lännen media on uutisoinut useissa jutuissaan, että United Brotherhood -jengin valta suljetuissa vankiloissa on lisääntynyt. Tiedot vaihtelevat hieman viranomaisesta riippuen, mutta käsitykset ovat samansuuntaisia.

Keskusrikospoliisi kertoi HS:lle kesäkuussa pitävänsä tilannetta huolestuttavana kahdessa, kolmessa tai neljässä vankilassa.

”Vaikka siellä on muidenkin jengien edustajia, United Brotherhood nousee yli muiden”, rikostarkastaja Ari Lahtela keskusrikospoliisista sanoi HS:lle.

LUE LISÄÄ: ”Ne tietää, että tulee tappelu” – Vangit syyttävät Riihimäen vankilan aiheuttaneen väkivaltaisuuksia ulkomaalaistaustaisten vankien sijoittelulla

VILLE JAATINEN istuu keittiön pöydän ääressä ja juo kahvia. Pöydän toisella puolella kahvia särpii toinen UB-mies, joka on käymässä Jaatisen luona. HS:n tietojen mukaan hänkin kuuluu johtokolmikkoon. Tässä jutussa hän haluaa pysyä nimettömänä.

UB-miesten ajatukset viranomaisten ulostuloista ovat kahtalaiset. Nimettömänä jutussa pysyttelevä UB-mies sanoo, että noin 70 prosenttia kaikista vangeista on jengin vaikutuspiirissä.

”Jos meidän äijät ovat olleet siellä vankiloissa 20–30 vuotta ympäriinsä, 70 prosenttia vangeista varmaan on meidän vaikutuksen alaisena. Mutta se tulee pelkästään ystävyydestä ja kaikesta muusta. Ei siinä välttämättä ole jengien kanssa mitään tekemistä”, hän sanoo.

Jaatisen mielestä virkavallan puheenvuorot UB:n vallasta ovat liioiteltuja. Virkavalta haluaa sulkea jengiläiset yhä eristetympiin oloihin ja saada toisaalta lisää henkilökuntaa ja resursseja vankiloille, Jaatinen uskoo.

VIELÄ 2000-luvun alussa jengivankeja pyrittiin erottamaan toisistaan. Ajatuksena oli estää jengiläisten yhteistoiminta.

”Se huono puoli siinä oli, että jengit levisivät vankiloiden sisällä”, sanoo Riihimäen vankilan nykyinen johtaja Pasi Oksa. Hän työskenteli vielä 2000-luvun alkupuolella vankeinhoidon keskushallinnon puolella.

”Ei tarvitse kauhean kauan rekrytoida, kun se vankimaailmassa merkittävä henkilö tulee tietoon ja tämmöisiä hangaroundeja alkaa ilmaantua aika nopealla tahdilla.”

Jaatisen mukaan vankilasta rekrytoiminen on kuitenkin riski, koska ihmiset ovat erilaisia muurien sisällä ja siviilissä.

”Joitain muita liikesuhteita siinä pääsi solmimaan. Että kyllähän siinä silleen perää oli.”

VUOSITUHANNEN alun jälkeen vankien sijoittelun perusajatus muuttui. Vaikka rikosseuraamuslaitos arvioi vankien sijoittamista yksilöllisesti, jengivangit päätyvät nykyään usein turvallisuussyistä Riihimäen tai Turun vankilan kaltaisiin korkean turvaluokituksen paikkoihin.

Suomalaisen kriminaalipolitiikan pitkää linjaa voi pitää liberaalina, mutta vankien olot Riihimäen ”bunkkeriksi” kutsutuilla C2- ja C3- osastoilla ovat poikenneet vuoden 2005 jälkeen muusta kehityksestä. Osastoilla on istunut paljon jengiläisiä.

Riihimäen C2-varmuusosastolla esimerkiksi normaalia yhteydenpitoa on rajoitettu. Vangit pidetään erillään muista, ja heidän ulkoilutilanaan on 78 neliömetrin kokoinen häkki.

Viime keväänä Riihimäen vankila joutui muuttamaan oikeusasiamiehen kehotuksesta käytäntöjä C3-osastolla, jossa niin ikään on istunut monia jengiläisiä. Oikeusasiamiehen mukaan esimerkiksi osa C3-osaston ulkoiluista järjestettiin normaalien ulkoilupihojen sijaan häkissä.

Aiemmin myös Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea oli esittänyt kritiikkiä ja toimenpiteitä vankien olojen parantamiseksi osastolla. Varmuusosastolla vankien sijoittelu arvioidaan säännöllisin väliajoin, mutta C3-osaston vankeja tämä arviointisääntö ei koskenut.


Riihimäen vankilan osastolla C3 on ollut vankien keskinäisiä tappeluita. (KUVA: KALLE KOPONEN / HS)

UNITED Brotherhoodin Jaatinen pitää kireää toimintatyyliä erityisen vaikeana vapautuville jengiläisille.

”Nyt ollaan pienissä yksiköissä ja pidetään sellin ovi kiinni. Miksi ne sellin ovet ei voisi olla auki, kun siellä [osastolla] on vain ne kahdeksan kundia? Että olis jotain sosiaalista toimintaa ja elämää. On ihan selkeä juttu, että se eristys jättää pysyviä vahinkoja.”

Jokaiselle vangille pitäisi lain mukaan tarjota kuukaudessa 140 tuntia kuntouttavaa toimintaa, opiskelua tai työtä. Esimerkiksi Riihimäellä tavoite täyttyy vankilan toimittamien tietojen mukaan 65-prosenttisesti, eivätkä tunnit jakaudu tasaisesti eri vankien kesken. Osalle väestä lukema tarkoittaa syljeskelyä katoon.

”Jos jengiläisiä lusitetaan 23 tuntia vuorokaudessa kopissa, niin sekö se sitten auttaa integroitumaan takaisin yhteiskuntaan?” Jaatinen kysyy.

JAATINEN kirjoitti Riihimäen vankilasta ylioppilaaksi vuonna 2002. Sen jälkeen hän on jatkanut avoimessa yliopistossa valtiotieteen opintoihin.

Jaatisen käsityksen mukaan ainakaan UB:n miehet eivät ole viime vuosina juuri valmistuneet vankiloista ylioppilaiksi. Syyksi hän arvioi sen, että jengiläiset joutuvat yleensä opiskelemaan sellissä lyijykynätekniikalla. Se tekee opiskelusta vaikeaa.

Jengiläisiä on keskitetty samoihin vankiloihin ja samoille osastoille jo noin 15 vuoden ajan, mutta viranomaiset raportoivat silti jengiläisten vallan kasvusta vankiloissa.

RIIHIMÄEN vankilan Pasi Oksa ja Rikosseuraamuslaitoksen Sami Peltovuoma pitävät jengiläisiä keskittävää sijoittelua yhä parhaana ratkaisuna. He uskovat jengien vaikutusvallan vankiloissa kasvavan muuten entisestään.

Peltovuoma uskoo, että UB-miesten siirtyminen avoimemmille toimintaosastoille on huono ratkaisu, koska se tarkoittaisi hänen mukaansa muiden vankien oikeuksien kaventumista.

”Se sitten johtaa siihen, että muut vangit joutuvat hakeutumaan suljetuille osastoille ja ilmoittamaan, että he pelkäävät.”

PELTOVUOMA vastaa exit-projektista, jossa jengiläisiä pyritään auttamaan eroon jengeistä. Vuodesta 2015 saakka projektin kautta on irtautunut noin 20 jengiläistä, Peltovuoma sanoo. Riihimäen vankilassa jengistä irtautuminen on vaikeaa.

”Rikollisjärjestöjen kontrolli vankiyhteisöön on niin äärimmäisen kova. Jo virkamiehelle puhumisesta tai vankilan virkamiehen tervehtimisestä voi tulla pahaa silmää ja joutua vaikeuksiin”, Peltovuoma sanoo.

”Rikollisjärjestöt ja varsinkin United Brotherhood pyrkivät kontrolloimaan hirvittävän tarkkaan sitä, kenen kanssa ja millä asioilla muut vangit käyvät ja keiden virkamiesten kanssa he keskustelevat.”

Vankilanjohtaja Oksan verkkokalvoille on piirtynyt hetkiä, jolloin jengivankeja vapautuu Riihimäeltä. Hänen mukaansa käytöksen syitä ja seurauksia on vaikea arvioida, mutta vapautuessaan jengiläiset eivät kävele yksin mäkeä alas muovikassi kädessä.

”Aika moni on sanonut, että he haluaisivat irtautua ja lähteä [jengistä]. Mutta sinä päivänä, kun he ovat pihalla, siinä on parikymmentä liiviäijää vastaanottamassa.”

JAATINEN ei usko vankilan nykyisen keinovalikoiman ehkäisevän jengiytymistä tai auttavan ihmisiä jengeistä ulos. Hän sanoo tehneensä omat valintansa, vaikka hyviä neuvoja olisi ollut tarjolla.

”Sitähän tekee nuorena tietenkin niitä valintoja, jotka sillä hetkellä tuntuu oikealta. Ja sitten tietysti peruslahtelaisena ei kuuntele vanhempien neuvoa ja jos kuuntelee, ei ainakaan noudata niitä. Kaikki on opittava kantapään kautta.”

Haastattelun aikaan Jaatinen on koevapaudessa Mikkelin vankilasta, mutta jutun ilmestyessä hän on jo vapaa.

Jaatinen uskoo päätyneensä ammattirikolliseksi osin omasta valinnasta, osin sukutaustansa vuoksi. Hän kertoo, että isoäidin isä ampui vuonna 1918 kaksi poliisia.

”Sitten se on jatkunut siitä. Isoisä, sitten isäni. Faija, minä ja velipoika oltiin samaan aikaan Riihimäellä [vankilassa]. Äitivainaan veli eli eno on ollut myös lusimassa.”

VILLE JAATISEN toivo suvun rikoskierteen päättymiselle on omassa pojassa, joka aloittaa syksyllä yliopisto-opinnot.

”Toivottavasti oma poika ei enää jatka sitä saagaa”, hän sanoo. ”Se on ihan mukavaa, että hän on tämän yhteiskunnan raameissa ja normeissa edelleen.”

HS on haastatellut Jaatista UB-miesten tapaamisten lisäksi puhelimitse ja vahvistanut tietoja suvun rikostaustasta muun muassa oikeusrekisterikeskuksesta tilattujen syytehistorioiden avulla.
*******************************
</life>

Jurii123
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: Pe Syys 06, 2019 1:03 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Jurii123 »

Epäilen, että tämä Turun tapaus voisi kuulua tähän ketjuun.

Lounais-Suomen poliisi tutkii parhaillaan huumerikoskokonaisuutta, jota pidetään poikkeuksellisen laajana. Kyseessä on yksi Lounais-Suomen suurimmista huumejutuista viime vuosien aikana. Poliisi on toistaiseksi vaitonainen tapauksesta, jonka esitutkinta on kesken. Turun Sanomien tietojen mukaan juttuun liittyy järjestäytynyttä rikollisuutta.

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa on kokonaisuuteen liittyen vangittu tällä viikolla yhdeksän henkilöä epäiltyinä törkeistä huumausainerikoksista. Osalla vangituista on vakavaa rikostaustaa ja yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Vangituista kahdeksan on miehiä ja yksi on nainen.

Yksi vangituista on aiemmin toiminut tunnetun rikollisjärjestön johtotehtävissä. Hänet on tuomittu muun muassa murhasta ja kidutuksesta. Toinen vangituista tuomittiin vuonna 2015 kahdeksan vuoden vankeuteen. Hän ampui poliiseja konetuliaseella Salossa.

Ainakin osa vangituista asuu Turussa.

Raimond
Sabrina Duncan
Viestit: 374
Liittynyt: Ti Elo 07, 2012 5:20 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Raimond »

Kattelus ja Vuorisalo kaiketi tässä ainakin sitten mukana?

säätäjä-ässä
Alibin satunnaislukija
Viestit: 68
Liittynyt: Ma Syys 03, 2018 3:12 am

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja säätäjä-ässä »

Mikä tämä UB-huomio nyt on? Joka lehti ja nettijulkaisu tuuttaa ulos jotain hämärää vanginvartijoiden tai poliisien suoltamaa UB-mainosta.

Jokier
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ke Marras 05, 2008 8:46 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Jokier »

Tiedotustilaisuus https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/49af ... a436f72d9d

Erittäin laajat poliisioperaatiot kohdistuivat United Brotherhoodiin: Etsintöjä vankiloihin, 18 otettu kiinni, mukana rikollisjärjestön johtoa - IL seuraa livenä
Tänään klo 16:40
Poliisi teki viime viikolla lukuisia kiinniottoja, jotka liittyvät huumevyyhtiin. Tiedotustilaisuudessa viranomaiset kertovat lisää operaatioiden taustoista.
Keskusrikospoliisi kertoo maanantaina iltapäivällä Vantaalla pidettävässä tiedotustilaisuudessa viimeviikkoisista kiinniotto- ja kotietsintäoperaatioista sekä niihin kytkeytyvistä esitutkinnoista.

Poliisilla oli viime viikon torstaina ja perjantaina käynnissä useita operaatioita Porvoossa ja Tuusulassa. Virkavalta kertoi tapausten liittyvän törkeisiin huumausainerikoksiin.

Keskusrikospoliisin mukaan tiedotustilaisuudessa avataan operaatioiden taustoja, ja niiden laajempaa kontekstia erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden osalta. Paikalla on poliisin edustajien lisäksi myös muita viranomaisia.

Tapaukset eivät poliisin mukaan liity poliiseihin kohdistuneeseen ammuskeluun Porvoossa.

Iltalehti lähettää tiedotustilaisuuden suorana KRP-talolta kello 17 alkaen.

klo 17:47: Lahtela:

- Tavoitteemme on rajoittaa UB:n toimintaedellytyksiä. Näyttää siltä, että kiinniotettuna ja vankeina on paljon väkeä, ja vaikka vankilassa pystytään jatkamaan rikollista toimintaa, niin käsityksemme mukaan tämä kyllä vaikeuttaa sitä toimintaa.

- Poliisista on myös vuodettu tietoa rikollisryhmälle viranomaisten toiminnasta. Viittaan Aarnio-tapaukseen, Ari Lahtela sanoo.

klo 17:44: Ari Lahtelan mukaan UB:n jäsenistöstä valtaosa on kiinniotettuina tai vankeina, mutta vapaalla jalalla on yhä joitakin kymmeniä jäseniä. Tarkkaa määrää hän ei osaa sanoa.

klo 17:40: Vyyhtiin liittyvistä tapauksista on jo annettu noin kymmenen tuomiota eri puolilla Suomen käräjäoikeuksia, syyttäjä kertoo. Pisimmät tuomiot ovat noin 6-8 vuotta. Yleisimmin tuomiot on annettu törkeistä huumausainerikoksista.


Metsäpelto kertoo, että viranomaiset ovat nostaneet yhdistyslain nojalla kanteen, jossa UB:tä esitetään lakkautettavaksi sen rikollisen toiminnan vuoksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun rikollisjärjestöä esitetään tällä tavoin lakkautettavaksi.

klo 17:33: Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto: Kokonaisuutta varten koottiin 11 syyttäjän ryhmä, jotta saman kokonaisuuden rikokset tulisivat yhdenmukaisesti arvioiduksi, vaikka ne ovat eri puolilta Suomea. Metsäpellon mukaan on tärkeää, että syyttäjille muodostuu yhtenäinen kokonaiskuva vyyhdistä.

klo 17:31: Poliisihallituksen poliisitarkastaja Teemu Saukoniemi: Vankiloissa on exit-hanke, joissa jengiläisille tarjotaan mahdollisuutta irtautua järjestöistä. Saukoniemen mukaan vankien keskuudessa on ilmennyt halua irtautua rikollisesta toiminnasta.

klo 17:25: Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen: Huumausaineiden kuljetusreittiseurannassa on tehty yhteistyötä muun muassa Viron, Latvian ja Liettuan tulliviranomaisten kanssa.

klo 17:24: Poliisilaitosten yhteistyössä aloittama UB-operaatio on alkanut kesällä 2018.

klo 17:22: Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikosylikomisario Aki Lahtinen: UB on hankkinut huumeita ja organisoinut niiden levittämistä vankiloihin. Poliisi on viime viikolla vanginnut Lounais-Suomessa yhdeksän epäiltyä, joista osa on UB:n jäseniä. Kaikkia epäillään törkeistä huumausainerikoksista.

Lounais-Suomessa ei tällä hetkellä ole vapaalla jalalla UB:n jäseniä, Lahtinen kertoo.

- Vankilassa huumeiden hinnat on huomattavasti korkeammat kuin katukaupassa, hän huomauttaa.

klo 17:19: Tänään aamupäivällä tehtiin Turun, Sukevan ja Riihimäen vankiloissa erityistarkastuksia eri viranomaisten yhteistyönä. Yhteensä tarkastettiin lähes 100 selliä kolmessa vankilassa. Peltovuoman mukaan tarkastukset sujuivat hyvin.

- Emme voi vahvistaa määriä, mutta huumausaineita ja käyttövälineitä on löytynyt sekä huumekaupasta kertovaa kirjallista materiaalia, Peltovuoma sanoo.

klo 17:17: Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija Sami Peltovuoma: UB:n jäsenet ovat diilanneet huumeita vankiloihin esimerkiksi vierailijoiden kautta. Vankiyhteisöissä käytetään väkivallan uhkaa, jotta huumebisnes pyörii.

- Vankienvälinen väkivalta on lisääntynyt niissä vankiloissa, joissa on paljon UB:n jäseniä. UB pyrkii määräämään, missä osastoilla vangit voivat asua ja mitä työtä he voivat vankilassa tehdä. Viranomaisten on vaikea päästä siihen kiinni. Käytetään uhkailua, painostusta, väkivaltaa, määrätään keksittyjä velkoja, annetaan jäsenyyslupauksia, voidaan laajentaa vaikutuksia siviiliin. Henkilökuntaa kohtaan on masinoitu valitusoperaatioita, joilla yritetään hankaloittaa viranomaistoimintaa.

klo 17:13: Viranomaiset ovat takavarikoineet lähes 160 asetta UB:ltä ja sen alajärjestö Bad Unionilta reilun vuoden aikana. Huumerikoshyötyä kasassa on yli 2 miljoonaa euroa. Amfetamiinia, metamfetamiinia, kokaiinia, hasista ja marihuanaa on takavarikossa noin 55 kiloa.

Lisäksi Hämeen poliisi teki helmikuussa Suomen suurimman ekstaasitakavarikon, kun Lahdesta takavarikoitiin yli 150 000 ekstaasitablettia.

klo 17:09: KRP:n rikostarkastaja Ari Lahtela: "Ryhmittymä on kansainvälistymässä, avainhenkilöt liikkuivat laajoilla säteillä Suomen rajojen ulkopuolella, tarkoituksena muun muassa salakuljetusbisnes.
Epäiltyjä henkilöitä on vastuuasemissa yrityksissä, ja oli syytä epäillä myös talousrikollisuutta. Kokonaisuutta alettiin seurata kesällä 2018."

klo 17:06: Poliisioperaatioita on tehty reilun viikon aikana Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Joensuussa, Vantaalla, Porvoossa, Tuusulassa ja Helsingissä. Kotietsinnöissä on löytynyt runsaasti ampuma-aseita, ja huumausaineita on myös takavarikoitu monista kohteista.


Poliisi on ottanut kiinni kaikkiaan 18 henkilöä eri paikkakunnilta. Osa heistä kuuluu UB:n johtoon.

klo 17:01: Poliisi kertoo tehneensä lukuisia kotietsintöjä eri puolilla Suomea. Toiminta kytkeytyy virkavallan mukaan laajaan operaatioon, jonka kohteena on rikollisjärjestö United Brotherhood. Etsintöjä on tehty UB:n tiloihin. Järjestön jäseniä ja siihen kytköksissä olevia henkilöitä epäillään muun muassa törkeistä huumausainerikoksista, väkivaltarikoksista ja erilaisista talousrikoksista.

klo 16:45: Tiedotustilaisuuden alkua valmistellaan KRP:n auditoriossa, tervetuloa mukaan seuraamaan.

Puhujien nimikylttien perusteella paikalla ovat tänään KRP:n päällikkö Robin Lardot, KRP:n rikostarkastaja Ari Lahtela, Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija Sami Peltovuoma, Hämeen poliisilaitoksen rikosylikomisario Pälvi Suokas, Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikosylikomisario Aki Lahtinen, Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Teemu Saukoniemi ja valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto.



klo 14:40: Hetki hetkeltä -liveseuranta alkaa kello 17.

Keskusrikospoliisi on toistaiseksi tiedottanut tapauksista niukasti. Tiedotustilaisuudessa operaatioiden taustoja avataan laajemmin.Keskusrikospoliisi on toistaiseksi tiedottanut tapauksista niukasti. Tiedotustilaisuudessa operaatioiden taustoja avataan laajemmin.
Keskusrikospoliisi on toistaiseksi tiedottanut tapauksista niukasti. Tiedotustilaisuudessa operaatioiden taustoja avataan laajemmin. JENNI GÄSTGIVAR
SANNI MATTILA

*edit: lisätty klo 17.44 kohta*
-se moottorisaha blondi mihin se hävis?
-siltä loppu bensa.

Jokier
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ke Marras 05, 2008 8:46 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Jokier »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/76c2 ... 31db07ca11

Poliisi julkaisi kuvia: Tältä näyttää United Brotherhoodin kerhotiloissa
Tänään klo 17:37
Poliisi julkaisi useita kuvia huomiota herättäneistä operaatioista.
KRP järjesti maanantaina tiedotustilaisuuden lukuisista kotietsinnöistä, joita on tehty rikollisjärjestö United Brotherhoodin liittyviin tiloihin eri puolilla Suomea.

Erilaisia poliisioperaatioita on reilun viikon aikana tehty Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Joensuussa, Vantaalla, Porvoossa, Tuusulassa ja Helsingissä.

Poliisi julkaisi operaatiosta lukuisia kuvia.

Kuva


Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
-se moottorisaha blondi mihin se hävis?
-siltä loppu bensa.

potnapekka
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Ti Touko 08, 2007 10:00 am

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja potnapekka »

Vähälle on jäänyt se että poliisin on väitetty antaneen tietoa omista menetelmistään UB:n käyttöön ja tämäkin kaadettiin Aarnion niskaan.

Avatar
Tatti-Petteri
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: Su Marras 16, 2014 4:41 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Tatti-Petteri »

Jaa Jyväskylässäkin on polliisi rymistellyt - laukkusurmasta tuttu herra Porrassalmi ei ainakaan näytä olevan kiinniotettujen joukossa, koskapa Instatilillä on tuoretta tavaraa..

Raimond
Sabrina Duncan
Viestit: 374
Liittynyt: Ti Elo 07, 2012 5:20 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Raimond »

Hassu sattuma muuten että pojat on/oli Marbellassa pyörimässä :roll:

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja aga »

Viranomaiset tahtovat eroon rikollisjärjestö United Brotherhoodista ja Bad Unionista – Lakkauttamisesta tehtiin uudenlainen kanne

Eilen klo 20:07
United Brotherhood on oikeuskäytännössä luokiteltu järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi, jonka toimintaan liittyy lukuisia vakavia rikoksia.

Poliisi teki kotietsinnän United Brotherhoodin kerhotiloihin Tampereelle perjantaina. Järjestön tiloihin on tehty monia kotietsintöjä kuluneen vuoden aikana myös muissa kaupungeissa.

KRP:n maanantaisessa tiedotustilaisuudessa selvisi, että viranomaiset tahtovat lakkauttaa rikollisjärjestö United Brotherhoodin ja sen alajärjestö Bad Unionin.

Kihlakunnansyyttäjä ja Poliisihallitus ovat viime perjantaina nostaneet Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa kanteen lakkauttamisasiasta, mutta käsittelyaikataulusta ei toistaiseksi ole annettu lisätietoja.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että poliisilaitokset ja muut turvallisuusviranomaiset ovat kesästä 2018 lähtien tehneet lukuisia UB-jäseniin kohdistuneita operaatioita eri puolilla Suomea.

Yhteensä 18 jengiläistä tai siihen kytköksissä olevaa on vangittu. Operaatiot liittyvät etupäässä huumekauppaan, jota järjestö on pyörittänyt muun muassa vankiloissa.

Ensimmäinen laatuaan

Tiedotteessaan poliisihallitus toteaa, että United Brotherhood on oikeuskäytännössä luokiteltu järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi, jonka toimintaan liittyy lukuisia vakavia rikoksia. UB-jäsenet ja alajärjestön jäsenet ovat kuluvalla vuosikymmenellä olleet epäiltyinä yli 1 300 rikosilmoituksessa.

Kyseessä on historiallinen tapaus: Suomessa ei ole aikaisemmin nostettu kannetta vastaavanlaisten rikollisryhmien lakkauttamiseksi.

Turun hovioikeus päätti syyskuussa 2018 lakkauttaa natsistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen sekä Pohjoinen perinne -yhdistyksen lain ja hyvien tapojen vastaisena. Asia on parhaillaan Korkeimman oikeuden käsittelyssä.

– Nyt nostetussa kanteessa on kyse uudenlaisesta hallinnollisen rikostorjunnan muodosta, jolla pyritään järjestäytyneen rikollisuuden torjuntastrategian mukaisesti puuttumaan tehokkaasti järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan ja sen lieveilmiöihin Suomessa, tiedotteessa kerrotaan.

Sanni Mattila
[email protected]


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ff2d ... 741dd0622e

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja aga »

9.9.2019 19.17

160 asetta, 55 kiloa huumeita ja 150 000 ekstaasitablettia... – Poliisi puuttui United Brotherhoodin ja Bad Unionin toimintaan Helsingissä, Vantaalla, Tampereella, Turussa ja Porvoossa

Laajaa näkyvyyttä saivat muun muassa torstaina tehdyt kotietsinnät Tuusulassa ja Porvoossa, jolloin poliisi otti kiinni kuusi ihmistä törkeisiin huumausainerikoksiin liittyen.

Poliisin laaja operaatio rikollisuusjärjestö United Brotherhoodia vastaan huipentui viime viikolla, kun viranomaiset ovat tehneet suuria kotietsintäoperaatioita eri puolilla Suomea.

Erilaisia poliisioperaatioita on reilun viikon aikana tehty Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Joensuussa ja Vantaalla.

Laajaa näkyvyyttä saivat muun muassa torstaina tehdyt kotietsinnät Tuusulassa ja Porvoossa, jolloin poliisi otti kiinni kuusi ihmistä törkeisiin huumausainerikoksiin liittyen.

Operaation yleisjohtaja Ari Lahtela KRP:ltä toteaa, että rikollisjärjestön toimintaan piti puuttua, ennen kuin se paisuu liikaa. Rikosjärjestön jäsenillä on laajamittaisesti takanaan useita törkeitä väkivalta-, huumausaine ja ampuma-aserikoksia.

– Lisäksi joukolla on vastuuasemia yrityksissä, ja tähän puoleen liittyy todennäköisesti myös talousrikollisuutta, Lahtela sanoo.

Rikoshyödyn suuruus on arviolta kaikkiaan 2,6 miljoonaa euroa.

Operaatio aloitettiin vuoden alussa ja se on Suomen mittakaavassa ollut suuri. Tällä hetkellä kiinniotettuja tutkintavankeja on 21, ja he kuuluvat United Brotherhoodiin tai sen alajärjestöön Bad Unioniin. Kiinniotetuissa on myös ryhmittymän avainhenkilöitä.

Poliisin haaviin on kertynyt reilun vuoden aikana kaikkiaan 160 kappaletta takavarikoituja aseita. Toisinaan poliisi on takavarikoinut kymmeniä aseita muutamista kohteista, ja toisinaan yksittäisiä aseita. Huumeita on takavarikoitu 55 kiloa ja 150 000 ekstaasitablettia, joka on Suomen suurin ekstaasitakavarikko. Rikoshyödyn suuruus on arviolta kaikkiaan 2,6 miljoonaa euroa.

Kotietsintöjen lisäksi tänään maanantaina poliisi on yhdessä Rikosseuraamuslaitoksen kanssa tehnyt etsintäoperaatioita vankiloihin.

– United Brotherhoodilla on arviomme mukaan erityisen vahva vaikutusvalta näissä vankiloissa ja siksi operaatiot suunnattiin juuri niihin, kertoo erityisasiantuntija Sami Peltovuoma Rikosseuraamuslaitoksesta poliisin tiedotteessa.

Etsinnöissä löydettiin huumausaineita ja niiden käyttövälineitä sekä melko paljon huumausainekauppaan liittyvää kirjallista materiaalia. United brotherhoodin jäsenet ovat käyneet huumekauppaa vankilasta käsin.

Järjestöön kuuluvat vangit harjoittavat rikollisuutta vielä vankiloissakin, ja sitä yritetään estää muun muassa pitämällä United brotherhoodin jäsenet erossa muista vangeista. Jäsenet ovat haalineet perusoikeuksia itselleen rajoittamalla muiden vankien perusoikeuksia väkivalloin, uhkailulla tai kiristämisellä.

Kihlakunnansyyttäjä ja Poliisihallitus ovat nostaneet Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa kanteen United Brotherhoodin ja sen alayhdistyksen Bad Unionin lakkauttamiseksi.

Suomessa ei ole aikaisemmin nostettu kannetta vastaavanlaisten rikollisryhmien lakkauttamiseksi. Nyt nostetussa kanteessa on kyse uudenlaisesta hallinnollisen rikostorjunnan muodosta, jolla pyritään järjestäytyneen rikollisuuden torjuntastrategian mukaisesti puuttumaan tehokkaasti järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan ja sen lieveilmiöihin Suomessa.


https://www.turkulainen.fi/artikkeli/79 ... tui-united

Jokier
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ke Marras 05, 2008 8:46 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Jokier »

potnapekka kirjoitti:Vähälle on jäänyt se että poliisin on väitetty antaneen tietoa omista menetelmistään UB:n käyttöön ja tämäkin kaadettiin Aarnion niskaan.
Tiedoitustilaisuudessa asiasta mainittii vain koska eräs toimittaja osasi asiaa kysyä. Niukka sanainen oli kyllä vastaus.
-se moottorisaha blondi mihin se hävis?
-siltä loppu bensa.

Avatar
myrskylyhty
Harjunpää
Viestit: 320
Liittynyt: To Kesä 28, 2018 4:01 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja myrskylyhty »

Torstaina alotettu ratsiat, mutta perjantaina edelleen kerhotiloilla ollut pyssyjä ja douppia piilottamatta...
"Olin sitä mieltä, että ketään ei tapeta, asiat pitää selvittää muuten." -Metsuri

Avatar
Tatti-Petteri
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: Su Marras 16, 2014 4:41 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Tatti-Petteri »

Poistamalla yhden tekijän markkinoilta tullee polliisi nyt luoneeksi ihan sellaisen tyhjiön huumekaupan, talousrikosten, velanperinnän yms. kauhean moniosaajille.

Mitkäs muuten on tämän veljeskunnan välit näihin moottoripyöräkerhoihin? edit. ainakin samaan kuvaan mahtuvat:
https://stalkfest.com/media/20820803592 ... 648069041/
Viimeksi muokannut Tatti-Petteri, Ti Syys 10, 2019 11:57 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Tatti-Petteri
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: Su Marras 16, 2014 4:41 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Tatti-Petteri »

..välillä askarruttaa toi konnien logiikka; julistetaan kaikin tavoin rikollisuutta mm. somessa ja hankitaan mainetta umpityperillä tempuilla, kuten ex-jäsenien taloja polttamalla ja olemattomia velkoja perimällä - sitten kun poliisi tulee (arvatenkin) jossain välissä tutustumaan kerhotilaan, jäädään housut kintuissa kiinni kun kerhotilasta löytyy kassikaupalla huumeita, käteistä ja konetuliaseita. :roll:

Kai siellä lusimassa on niin lystiä, ettei sitä kannata sen kummemmin varoa.

Vastaa Viestiin