Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. -Porvoo, 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

Kamalaa, miten monta vuotta Olga Roon katoamisesta on jo kulunut, ja miten vähälle huomiolle hänen katoamisensa on jäänyt. :shock: En voi olla ajattelematta, että venäläistausta on se, joka tässä vaikuttaa mediahiljaisuuteen näin vahvasti. Kadonneita koskevissa yhteisjutuissa on yleensä samat kadonneet henkilöt, eikä Olga kuulu heihin. Miksi? Venäläisyys, omaiset eivät aktiivisia pitämään asiaa esillä mediassa? Kyseessä kuitenkin säntilliseksi kuvattu aikuinen nainen, lähihoitaja, jonka tapoihin tällainen ei tuttujensa mukaan kuulunut, ja jonka katoamiseen poliisi sittemmin alkoi epäillä liittyvän rikoksen. Ja silti lehdistössä hänen osaltaan pelkkä hiljaisuus. Jos joku toimittaja näitä juttuja lukee, niin pyyntö: tehkää kadonneista laajempia juttuja, joissa esiteltäisiin enemmän kadonneita kuin vain ne muutamat samat henkilöt, jotka aina samoin tiedoin nostetaan esiin.

Vaikka mediassa varmaan kirjoitellaan nykyään enemmän kadonneista kuin vuonna 2011, niin silti minusta on ensinnäkin varsin mielivaltaista, keiden katoamiset nostetaan otsikoihin ja keiden ei. Toisekseen minusta on jotenkin karmaisevaa, miten vähälle huomiolle ihmisen katoaminen ylipäätään voi jäädä. Missä lie Olga-raukan jäännökset, ja onko hänen mahdollinen surmaajansa tosiaan päässyt näin vähällä? :shock:
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)

Kaustinen
Sabrina Duncan
Viestit: 356
Liittynyt: To Touko 09, 2013 8:23 pm

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja Kaustinen »

Sama tuli heti mieleen! Vaatetuksesta, sekä kuvauksesta keski-ikäinen nainen, keskipitkät ruskeat hiukset....

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018050 ... 8_u0.shtml

Edit; tuosta edeltä poistuikin viesti, jonka kirjoittaja viittasi Vuosaaresta löytyneeseen naisen ruumiiseen, jonka henkilöllisyyden selvittäminen poliisilla työn alla.

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja ktaina »

https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic ... 20&t=25482 tässä tän tuoreen tapauksen ketju.

Avatar
Tinttaliina
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: Ke Elo 18, 2010 9:33 pm

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja Tinttaliina »

Sopisi kyllä Olgaksi.
Löydetyn vainajan vaatetus olisi sopiva marraskuun keleihin. Jokasäänsaappaat ja lämmin takki. Ja venäläisillä on tapana pukeutua pimpan verran paremmin kun meidän. Noi saappaat on varmaan ollut paremmat kuin halppiksesta ostetut. Eikä takkikaan ole liiteristä.
Vapaalla haluan tavata eläviä ihmisiä...töissä on niin kuollutta.

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Olgallahan oli pitkät hiukset ja tällä puolipitkät(tarkoittaa yleensä olkapäille)en usko että hän on tuolla maannut 6 vuotta,uskon että tämä löydetty on ollut lumen alla tän talven,paljon ulkoilijoitakin tuolla käy jatkuvasti.Tutkinnanjohtaja toteaa tämän löydetyn tapauksesta ".Jäljistä päätellen ei ole poissuljettua, että menehtynyt henkilö olisi itse leiriytynyt ruumiin löytöpaikalla"..joku paperiton? http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018050 ... 5_u0.shtml

elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja elli72 »

Olisihan se hienoa jos Olga löydettäisiin, mutta tuskin on kyse noin vanhasta ruumiista. Jotenkin tuosta Iltalehden jutusta tulee mieleen, että on korkeintaan pari vuotta vanhasta ruumiista kyse, todennäköisimmin viime syksynä kadonneesta. Ennemmin taitaa olla kyse jostakin paperittomasta naisesta.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja dazu »

Eli siis poliisi on pystynyt arvioimaan, että Olga on kadonnut 3.11 myöhäisillan ja sitä seuranneen yön aikana ja naapurit ovat kuulleet myöhään 3.11 illalla venäjänkielistä riehumista rapusta.
Tiedossa on, että Olga on kadotessaan ollut pukeutunut ulkoilupukuun ja muutenkin varustautunut vähän siihen malliin, kuin olisi ehkä kävelylenkille lähtenyt. Puhelinta, tai rahapussia ei ole ottanut mukaansa.
Aika vahvat viitteet on siis sen puolesta, että joku Olgan tuntenut venäläinen taho on tullut Olgan oven taakse tuona iltana ja Olga on lähtenyt mukaan ja tullut sitten surmatuksi.
Olgan miesystävä on ilmeisesti epäillyt, että tapaus liittyisi Olgan ex-miehen hämärätouhuihin... mutta voihan se johonkin muuhunkin liittyä...
Jokienvalloittaja kirjoitti:...jos poikaystävä puhuisikin totta ja velkojat vieneet mukanaan? Olga ei vaikuta kuvista päätellen kylläkään päihdeongelmaiselta, mahtoiko olla töissä tai opiskellut?(en ole ehtinyt lukemaan koko ketjua). Jos päihdeongelmia ei ole on vaikea uskoa venäläisiin rikollisiinkaan, siinä mielessä pidän olennaisena tuota henkilöhistoriaa siltä osin..

On vaikea uskoa että tyttöystävällä olisi rikollistuttuja ja poikaystävä olisi jokin puhdas pulmunen. Vielä absurdimpaa on ajatella ettei poikaystävä tietäisi näistä tutuista tai siihen liittyvistä asioista mitään sen enempää, kuin vain että "venäläisiä rikollisia".. Tuohan on aivan pinnallinen tieto vain. Sellainen pinnallinen (epä)tieto toista osapuolta uhkaavista rikollistutuista häiritsisi suhteessa varmasti, ja jos tilanne on siinä pisteessä että kotoakin saatetaan alkaa hakemaan nirhausmielessä niin varmasti häiritsisi ja pelottaisi Olgaakin, eikä tästä sen enempää avautuisi omalle poikaystävälleen kuin vain pinnallisesti tokaissen?

Salailu tai paskapuhesireenit vilkkuu
Olisi Jokienvalloittaja tosiaan saanut edes pikkuisen perehtyä aiheeseen ennen kirjoittamista, niin ei olisi salailusireenit niin paljon vilkkuneet. Pitkä teksti lukematta muuta, kuin pari ilmeisesti randomilla silmään sattunutta viestiä...
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

POLIISITUTKINTA SALATTIIN! PORVOOLAINEN OLGA KATOSI KUIN TUHKA TUULEEN!

Marraskuussa 2011 Olga Roo oli ystävänsä kanssa tanssitunnilla, josta hän ajoi autollaan kotiinsa Porvoon Huhtisiin. 48-vuotiaasta Olgasta ei ole tämän jälkeen havaintoja.

Katoaminen huomattiin, kun Olga ei saapunutkaan ystävänsä tupaantuliaisiin. Katoamisilmoituksen jälkeen poliisi tarkasti Olgan asunnon, josta löytyi hänen puhelimensa ja muutkin tavarat passia lukuun ottamatta. Myös auto oli paikallaan pihassa. Olga oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Hoitoalalla työskennellyt Olga eli tavallista elämää tavallisessa suomalaiskaupungissa. Hän oli kolmesta lähialueella kadonneesta ensimmäinen ja sai vähiten huomiota mediassa.

Koska Olgan tapaus on edelleen avoin, siihen liittyvä poliisitutkinta on salattu.

EI HENGENVAARAA
Olga Roon sisko pyysi Itä-Uudenmaan käräjäoikeutta julistamaan Olgan kuolleeksi vuosia katoamisen jälkeen.
– Poliisin tutkintailmoituksen mukaan Olga Roo ei ole ollut kadotessaan sellaisissa olosuhteissa, joihin liittyy hengenvaaraa, käräjäoikeus vastasi hakemukseen.

Hakemus kuolleeksi julistamisesta tuli käräjäoikeuteen 27 päivää ennen kuin Olgan katoamisesta olisi tullut viisi vuotta. Hakemus jätettiin tutkimatta, koska kuolleeksi julistaminen edellyttää viiden vuoden odotusaikaa.

Jostain syystä sisko ei ole uusinut hakemustaan, vaikka Olgan katoamisesta on kulunut pian yhdeksän vuotta.
Seiska.fi
5.7.2019 19:03
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja elli72 »

Mielenkiintoista. Minkäköhän takia sisko ei ole tuota hakemusta enää uusinut. Onkohan Olga löytynyt? Ollut karussa omasta tahdostaan? Vaikkakin uskon tässä jutussa aika vahvasti, että ei ole hengissä ollut tuon ensimmäisen illan jälkeen.

MEG
Adrian Monk
Viestit: 2569
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja MEG »

Erikoista tässä katoamisessa on ,puhelimen, lompakon ,pankkikortin kuin myös auton ja pyörän jääminen kotiin. Katoamis illalla ei ystävättären soiton lisäksi todettu muita soittoja, jossa olisi voitu sopia jostain tapaamisesta.
Viime vuosien kokemusten valossa voisi hyvin olla itsemurha. Viinan tai muun aineen avulla porvoonjokeen.
Täällä keskustelussa saman talon asukkaaksi esittäytynyt kuvasi Olgaa ärtyisäksi, herkästi riitautuvaksi. Olisiko voinut käydä, kuin myöhemmin Helsingin Laajasalossa 2014. Jossa kahden asukkaan riitely öisellä pihalla , toissijaisesta asiasta. Johti -myös venäläis taustaisen naisen- surmaan ja ruumiin autolla kätkemiseen. Olgahan olisi iltakävelyllä ,tai vaikka roskia viedessään, voinut ajautua riitaan jonkun kaunaa kantavan naamatutun kanssa . Ulkomaistaustakin voinut jotenkin vaikuttaa agressioon.
edit

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja aumari »

MEG kirjoitti:
To Syys 17, 2020 6:11 am
Erikoista tässä katoamisessa on ,puhelimen, lompakon ,pankkikortin kuin myös auton ja pyörän jääminen kotiin. Katoamis illalla ei ystävättären soiton lisäksi todettu muita soittoja, jossa olisi voitu sopia jostain tapaamisesta.
Viime vuosien kokemusten valossa voisi hyvin olla itsemurha. Viinan tai muun aineen avulla porvoonjokeen.
Täällä keskustelussa saman talon asukkaaksi esittäytynyt kuvasi Olgaa ärtyisäksi, herkästi riitautuvaksi. Olisiko voinut käydä, kuin myöhemmin Helsingin Laajasalossa 2014. Jossa kahden asukkaan riitely öisellä pihalla , toissijaisesta asiasta. Johti -myös venäläis taustaisen naisen- surmaan ja ruumiin autolla kätkemiseen. Olgahan olisi iltakävelyllä ,tai vaikka roskia viedessään, voinut ajautua riitaan jonkun kaunaa kantavan naamatutun kanssa . Ulkomaistaustakin voinut jotenkin vaikuttaa agressioon.
edit
Mutta passiahan asunnolta ei löytynyt?

MEG
Adrian Monk
Viestit: 2569
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja MEG »

aumari kirjoitti:
Pe Syys 18, 2020 6:52 am
Mutta passiahan asunnolta ei löytynyt?
Tätäkin on pohdittu. Ehkä oli tapana pitää passia takintaskussa henkilötunnisteena. Ehkä Olga neuvostobyrokratian kasvattina, viimeiselle matkalle lähtiessään piti alitajuisesti passia tarpeellisena taivaan portilla.

Helmie
Adrian Monk
Viestit: 2879
Liittynyt: Ti Tammi 06, 2009 5:55 pm

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja Helmie »

Olgasta juttua, MTV:n nettisivuilla
Mitä tapahtui Porvoossa kadonneelle lähihoitajalle? Olga haki sairaanhoitajan opintoihin vielä samana päivänä kun katosi

Porvoolainen Olga Roo katosi 3. marraskuuta vuonna 2011. Lähes kymmenen vuotta on nyt kulunut, ja 48-vuotiaana kadonneen Olgan tapaus on edelleen selvittämättä. Vihjeitä yhtäkkisestä katoamisesta on tullut poliisin mukaan jonkin verran, joskin viime vuosina vähemmän.

Venäjällä syntyneen ja marraskuussa 2011 Porvoossa kadonneen Olgan tapaus on jäänyt avoimeksi mysteeriksi, jota on käsitelty mediassa hyvin vähän. Näin kymmenen vuotta myöhemmin niukasti vihjeitä kerännyt tapaus herättää edelleen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Tapauksessa on monia erikoisia yksityiskohtia. Miksi Olga osallistui vielä samana aamuna pääsykokeisiin, jos hän jostain tuntemattomasta syystä olisi itse halunnut kadota? Kysymyksiä herättää myös se, miksi Olga poistui kotoaan ilman puhelinta ja lompakkoa, mutta silti passi mukanaan.

Katoamispäivänä pääsykokeissa

Lähihoitajana työskennelleen Olgan katoamispäivä oli torstai. Tuona samana päivänä hän osallistui sairaanhoitajakoulutuksen pääsykokeisiin. Tulevaisuuden suunnitelmia siis oli.

Viimeinen näköhavainto Olgasta oli myöhemmin samalta päivältä Porvoosta, kun tanssia harrastanut nainen osallistui ystävänsä kanssa tanssitunnille.

Tunnin jälkeen hänen tiedetään ajaneen kotiinsa Porvoon Huhtisiin, sillä poliisi löysi myöhemmin Olgan auton kotipihasta. Myös hänen avaimensa ja muut tavarat olivat asunnossa sisällä.

Katoamisiltanaan Olga soitteli vielä ystävälleen, jonka kanssa oli ollut tanssitunnilla. Puhelun tiedetään tapahtuneen yhdeksän aikaan illalla, ja ystävykset olivat luvanneet olla yhteydessä seuraavana päivänä. Tuo illalla tehty puhelu jäi kuitenkin viimeiseksi yhteydenotoksi.

Katoamisen aikaan Olga seurusteli, ja silloinen miesystävä teki poliisille ilmoituksen neljä päivää katoamisen jälkeen 7. marraskuuta.

Tavarat kotona, mutta passi poissa

Kun poliisi alkoi tutkia tapausta, myös Olgan asunto tutkittiin. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt mitään sellaista, joka olisi avannut katoamisen syytä tai muuttanut tutkintaa henkirikostutkinnaksi.

Poliisin mukaan asunto näytti siltä, että sieltä on poistuttu nopeasti, eikä viitteitä pidemmistä matkasuunnitelmista ollut havaittavissa. Avaimet ja muut tavarat löytyivät asunnosta. Sen sijaan passi oli poissa.

– Tietojemme mukaan henkilö piti usein passia mukanaan. Se oli ainoa henkilökohtainen tavara, mitä ei löydetty asunnosta, tapauksen nykyinen tutkinnanjohtaja Freddie Cederlund kommentoi.

Asunto sijaitsi noin 3 000 henkilön asuinalueella muutaman kilometrin päässä keskustasta. Huhtisissa suurin osa asunnoista on rakennettu 1980-luvun lopussa ja sitä kuvataan nykypäivänä kiinteistövälittäjien katalogeissa "rauhalliseksi, pientalovaltaiseksi ja lapsiystävälliseksi" asuinalueeksi.

Katoamisen jälkeen poliisi suoritti laajoja etsintöjä, jotka sijoittuivat Porvoon alueelle muun muassa Jernböleen, Huhtisiin, Pappilanmäkeen, Myllymäkeen, Tarmolaan ja Porvoonjoen tienoille.

– Ensimmäisinä kuukausina tehtiin useita etsintöjä, että koko alue saatiin käytyä läpi. Lisäksi tehtiin tarkistuksia, joissa käytiin uudelleen läpi joitakin alueita, Cederlund kertoo.

Etsinnät eivät kuitenkaan tuoneet lisätietoa katoamistapauksesta, ja viimeisien vuosien aikana vihjeitäkään ei ole juurikaan tullut.

"Toivomme, että henkilö löytyy"

Olgan tiedetään muuttaneen Suomeen vuosia ennen katoamistaan. Yhteydet Venäjällä asuviin sukulaisiin pysyivät muutosta huolimatta.

– Olga oli ollut naimisissa aikaisemmin, mutta puoliso oli kuollut muutamia vuosia ennen katoamista, Cederlund kommentoi.

Poliisin tutkimusten mukaan Olgasta ei ole havaintoja Venäjältä. Toki ulkomaille lähtemisen mahdollisuutta ei ole vieläkään poissuljettu.

– Silloin katoamisen jälkeen oli oltu yhteydessä Venäjälle sukulaisiin, mutta hänestä ei ole havaintoja siellä.

Rikostaustaa kadonneella ei ole, eikä poliisi ole löytänyt muutakaan epäilyttävää hänen historiastaan tai lähipiiristään.

Poliisi tutkii kymmenen vuoden takaista tapausta edelleen kadonneena henkilönä. Rikoksen mahdollisuus on olemassa niin kauan kuin kadonnutta ei ole löytynyt. Tutkinnanjohtaja Cederlund toivoo edelleen, että Olga löytyy.

– En ota kantaa, miten todennäköistä löytyminen on. Niin kauan kuin ihminen on kadonnut, häntä etsitään.
Linkki: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mit ... si/8099636

Hyvä että tästä Olgan katoamisesta tuli artikkeli MTV:n sivuille. Tämä katoaminen on paljon pyörinyt mielessä. Olga on siis ollut katoamispäivänä pääsykokeissa, ja tuo muiden tiedossa olevien faktojen lisäksi tukee sitä vaihtoehtoa ettei Olga ole vapaaehtoisesti kadonnut.

mikko1979
Hetty Wainthropp
Viestit: 462
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2011 5:09 pm

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja mikko1979 »

Löytyy IL Plussasta

Mihin Olga katosi pääsykoepäivänä?

Yksi viimeisen vuosikymmenen hämmästyttävimmistä katoamisista on Olga Roon tarina.

48-vuotias porvoolainen lähihoitaja katosi samana päivänä, kun hän oli käynyt sairaanhoitajaopintojen pääsykokeissa. Venäjällä syntyneellä Roolla oli siis todistettavasti tulevaisuuden suunnitelmia.

Viimeinen näköhavainto 3. marraskuuta 2011 kadonneesta Roosta on Porvoossa pidetty tanssitunti, jossa hän oli ystävänsä kanssa.

Myöhemmin illalla ystävä oli vielä puhelimessa yhteydessä Roohon. Sen jälkeen hänestä ei ole näköhavaintoja.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Freddie Cederlund sanoo Iltalehdelle, että naisen etsinnöissä ei ole viime aikoina edistytty. Myös viimeisten vuosien aikana Roohon liittyvät vihjeet ovat vähentyneet.

Poliisi tutki Roon asunnon katoamisen aikaan. Poliisin mukaan asunto vaikutti siltä, että sieltä oli poistuttu nopeasti.

Ainoastaan passin mukaan ottaminen viittasi siihen, että Roo olisi voinut suunnitella ulkomaille matkaamista.

– Ei sitä (passin mukaan ottamista) ehkä poikkeukselliseksi voi sanoa. Sanotaanko näin, että passia ei löytynyt, vaikka muut käyttötavarat olivat paikoillaan. Sitä ei voi tietysti varmaksi sanoa, että passi olisi mukana, mutta sitä ei löytynyt, rikoskomisario Freddie Cederlund Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta sanoo.

Passin mukana kuljettaminen oli läheisten mukaan naiselle tyypillistä.

– Hänet tunteneiden lausuntoihin pohjautui tämä tieto, että hän piti sitä aina mukana.

Tapausta ei tutkita henkirikoksena.

– Ei ainakaan tällä hetkellä, Cederlund sanoo.

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Kadonnut Olga Roo, 48v. Porvoo 3.11.2011

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Mitenkähän ne pääsykokeet hänen osaltaan mahtoivat sujua. Jos hänellä oli tunne, että menivät aivan penkin alle.
Olisiko sellaisesta voinut mennä tolaltaan ja tehnyt itselleen jotain
Taitaa olla liian pieni syy, jollei ole poikkeuksellisen spontaani tekemisissään ja/tai vaikka alkoholin vaikutuksen alaisena.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Vastaa Viestiin