Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
pilipali
Harjunpää
Viestit: 322
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 3:25 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja pilipali »

Tampereen Tyttö kirjoitti: Ke Joulu 30, 2020 12:44 pm Ylen mukaan (vuonna 2019), Raisasta ei ole ainuttakaan valvontakamera kuvaa ko illalta.
Lisäksi jutussa sanotaan, että tytöt saivat Casablankassa ollessaan puhelun toisen tytön poikaystävältä, jonka johdosta menivät Sokoksen eteen. Poikakaverilla oli tuttuja Huittisissa ja halusi lähteä sinne ja että Raisa ei mahtunut kyytiin.
Tämä kuulostaa ihan normaalilta. Voi olla ettei Raisa halunnut Huittisiin jos ei ollut varmaa kyytiä takaisin kotiin ja toisen tytön poikaystävä eli kuski ei halunnut viedä Raisaa kotiin vaan kova kiire oli Huittisiin jo tuohon aikaan. Raisa jäi siis vapaaehtoisesti kaupungille ja oli varmaankin tietoinen jo alkujaan siitä että kaveri saattaa lähteä kesken illan poikaystävän mukaan.
dscullyalien
Harjunpää
Viestit: 334
Liittynyt: Ti Heinä 21, 2020 4:45 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja dscullyalien »

pilipali kirjoitti: La Tammi 02, 2021 6:12 am

Alunperin oli kai tarkoitus mennä kaverin kanssa juhlistamaan jotain hyvin mennyttä peliä (muistaakseni, tarkentaako joku?) ja kaupungillaoloaika jäi sen puolesta kyllä todella lyhyeksi. Ehkä kaverin kyyti on sitten tullut arveltua nopeammin. Jotenkin se pohjien juominen kaverin kanssa ja laittautuminen ihan lyhyttä iltaa varten ei sovi kuvioon.
Poliisa
Lauri Hanhivaara
Viestit: 123
Liittynyt: To Joulu 12, 2019 1:26 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Poliisa »

Näitä voisi pohdiskella:

1. Kun Raisa ei mahtunut kaverinsa poikaystävän autoon, niin melko varmasti käytiin kaverin kanssa pikaisesti läpi mitä Raisa tekisi seuraavaksi.
a. yrittää päästä Pirkkalan bileisiin jollain kyydillä...rahat ilmeisesti jo loppu, kun sai 20 mk kaveriltaan (tosin outoa, että jo siinä vaiheessa oli rahat loppu. Oliko alunperinin takoitus lähteä pummimaan paukkuja miehiltä kapakkaan?)
b. jää vielä hengailemaan kaupungille jostain syystä...mistä syystä? Takuulla selvitti sen kaverilleen
c. kokeilee soittaa ensin henkilölle a tai henkilölle b jne että saisi kyydin Pirkkalaan > takuulla kertoi keneltä kaikilta meinaa pyytää kyytiä. Kaveri tietää siis.

2. Kun Raisa tanssi Teerenpelissä jonkun kanssa ja puhelin ja paperit varastettiin, niin ilmeisesti olivat takin taskussa nämä esineet ja takki pöydässä tanssin ajan? Tästä syntyi ilmeisesti suukopu ja takulla paikalle tuli tarjoilija tai kaksi. Tuli muita ravintolan työväkeen kuuluvaa? (portsari? vartija tms?
a. jossain on sanottu, että Raisa löhti vain vihaisena pois? > HUOM!: mihin voisi lähteä nuori tyttö siinä vaiheessa, kun on varastettu puhelin ja eikä voi hälyyttää ketään tuttua? Kotiavaimia ei ehkä otettu? Tuntuu älyttömältä, että ravintola ei tarjoa apua, jos heidän tiloissaan asiakkaalta varatetaan puhelin ja ehkä muutakin taskusta. Luulisi että Raisa teki selväksi, että ei voi soittaa nyt kenellekkään ja pyytää apua tms. Sekin tuntuu oudolta, että Raisan tapainen päättäväinen tyttö lähtee ulos ilman, että asia ratkaistaan?

3. Mihin Raisa lähtisi, mihin tavoittelisi kapakasta apua saamaan????
4. Ravintolan luulisi tarjonneen mahdollisuutta soittaa ravintolan puhelimella jollekin kaverille!!!
5. Oliko Raisa edes tämä henkilö Teerenpelissä?
6. Olisiko portsari,vartija tai joku ehdottanut jotain ratkaisua Raisalle? "mun kaveri tms voi auttaa jotenkin?" > Ps. Oli eräs silminnäkijähavainto, Hämeenkatu 20 avaamassa tytölle ovea (entisen Sammon konttorin alaovi). Vartijan liikkeet sinä yönä oli rekisteröitynyt mm. talon yläkerran edustustiloihin tms. ??? Vartija on jo kuollut...rikostaustaa hänelläkin oli.

Teerenpelin tapahtumat takuulla muuttivat Raisan suunnitelmia täysin. Ilman puhelinta on aika orpo olo!

Oliko Raisan kotiavaimet vielä tallessa? Oliko Raisan avainnipussa muita avaimia? esim. korisseuran tiloihin tms ? Siellä olisi ainakin lämmintä? Ehkä puhelimeen pääsy olisi ollut tärkeintä? Mihin tai kenen kautta? Kyllä aika yleisiä oli jo 1999 kännykät...
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5185
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Eiköhän Teerenpeli ole lähinnä täällä virinnyt huhu/spekulaatio. Todennäköisesti Raisa ei ole ollut Teerenpelissä ja ilmeisesti ei ole hukannut puhelintaan ainakaan vielä noihin kellonaikoihin.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
dscullyalien
Harjunpää
Viestit: 334
Liittynyt: Ti Heinä 21, 2020 4:45 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja dscullyalien »

Poliisa kirjoitti: To Tammi 07, 2021 2:00 pm Näitä voisi pohdiskella:

1. Kun Raisa ei mahtunut kaverinsa poikaystävän autoon, niin melko varmasti käytiin kaverin kanssa pikaisesti läpi mitä Raisa tekisi seuraavaksi.
a. yrittää päästä Pirkkalan bileisiin jollain kyydillä...rahat ilmeisesti jo loppu, kun sai 20 mk kaveriltaan (tosin outoa, että jo siinä vaiheessa oli rahat loppu. Oliko alunperinin takoitus lähteä pummimaan paukkuja miehiltä kapakkaan?)
b. jää vielä hengailemaan kaupungille jostain syystä...mistä syystä? Takuulla selvitti sen kaverilleen
c. kokeilee soittaa ensin henkilölle a tai henkilölle b jne että saisi kyydin Pirkkalaan > takuulla kertoi keneltä kaikilta meinaa pyytää kyytiä. Kaveri tietää siis.
Mulla on sellainen käsitys että se kaksikymppiä olisi ollut bussimatkaa varten (kotiin?). Olen itsekin samaa mieltä siitä, että Raisa olisi sanonut kaverilleen jäävänsä hengailemaan kaupungille, jos olisi tiennyt niin aikovansa. Ja kaverilla pitäisi olla tästä muistikuvia, jos se pitäisi paikkansa. Koko kanssakäyminen autolla vaikuttaa olleen syystä tai toisesta lyhyt, mutta silti on ollut aikaa tsekata kännykän palkit ja antaa se raha. Miksei sitten samalla kysynyt mitä Raisa aikoo. Vai kysyikö? Miksei tuota keskustelua ole avattu tarkemmin? Siksikö, että se vaikuttaisi havaintoihin?

Teerenpelin tapahtumat takuulla muuttivat Raisan suunnitelmia täysin. Ilman puhelinta on aika orpo olo!

Oliko Raisan kotiavaimet vielä tallessa? Oliko Raisan avainnipussa muita avaimia? esim. korisseuran tiloihin tms ? Siellä olisi ainakin lämmintä? Ehkä puhelimeen pääsy olisi ollut tärkeintä? Mihin tai kenen kautta? Kyllä aika yleisiä oli jo 1999 kännykät...
Raisa ei ollut erityisen kaukana kotoa ja tuohon aikaan kaikilla 16-vuotiailla ei vielä ollut omaa kännykkää. Olo ei siinä vaiheessa olisi ollut yhtä orpo kuin nykynuorella tai edes 2010-luvun puolella. Jos puhelin olisi tuohon aikaan varastettu, se olisi vastannut enemmän cd-soittimen tai minkä tahansa muun kalliimman asian varastamista ja silloin olisi tehnyt ehkä mieli soittaa heti poliisille jotain kautta, pyytää apua portsarilta, tiskiltä tai jotain vastaavaa. Nuorelle noi taitaa olla ne vaihtoehdot mitkä tulis mieleen.

Epäilen, ettei Raisalla olisi ollut minkään seuran tilojen avaimia, sillä niitä tuskin olisi annettu 16-vuotiaalle? Lämpimään pääsy tai bussiin pääsy olisi ollut ihan varmasti pari ekaa vaihtoehtoa heti kaverin auton lähdettyä.

Muokkaan vielä vähän tätä, tuli mieleen se kännykän palkkien tarkistus. Kuinka moni kavereista oikeasti tarkistaisi katsomalla, että kännykässä on palkit? Onko vastaus ollut Raisalta vain jotain tyyliin puhelimen vilkaisu ja "joo joo, on mulla". Väitän, että kaveri ei ole ainakaan vaatinut Raisan kännykkää näytille, ellei Raisa ole ollut turpa täynnä ja aivan paimennettavassa kunnossa. Tulee mieleen, että onko nuori kaveri vaan sepittänyt kenties tuon kännykkäjutun, vai onko sille todistajia? Olisi helpompi sanoa tuollainen valkoinen valhe ja vaikuttaa vastuulliselta, kuin sanoa, että joo jätin kaverin kaupunkiin tarkistamatta onko sillä edes se puhelin vielä, ja sinne katosi. Myöhemmin tuota olisi varmaan vaikea perua rangaistuksen pelossa, tai ihan vaikka vaan psykologiselta kantilta. Ei ehkä ole pokkaa perua puheita. Sama tietenkin koskee sitä kahtakymppiä, mutta joku autossa on varmaan nähnyt kyseisen kanssakäymisen...?

Ei sillä että sitä porukkaa ekana epäilisin mistään, mutta kun sattuvat olemaan viimeiset, joilla on 100% varma havainto Raisasta. Tuo on varmasti käyty todella tarkasti läpi poliisin toimesta, mutta miksi siitä jää silti jotenkin epämääräinen maku joka kerta, kun se tulee puheeksi?
Opie
Susikoski
Viestit: 32
Liittynyt: To Tammi 16, 2020 2:34 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Opie »

dscullyalien kirjoitti: Pe Tammi 08, 2021 1:13 am Tuo on varmasti käyty todella tarkasti läpi poliisin toimesta, mutta miksi siitä jää silti jotenkin epämääräinen maku joka kerta, kun se tulee puheeksi?
Samaa mietin myös. Johtuu varmaan siitä, että kaverin hylkääminen yksin päissään kaupunkiin kun oli jo sovittu että vietetään ilta yhdessä on epätavallinen tapahtuma. Tuossa iässä ne kaverit on yleensä ne tärkeimmät ihmiskontaktit. Omissa porukoissa oli kaikille selvää, mitä kaikkea kamalaa voi käydä jos kännisen kaverin jättää yksin, varsinkin kun ilmat kylmeni.

Toisaalta poikaystävä, varsinkin tuore tai harvinainen (ensimmäisiä oikeita suhteita) sellainen, voi mennä kaiken edelle. Ehkä siksi kaveri halusi lähteä oletetusta normaalista poiketen sinne Huittisten kyytiin, vaikka tiesi ettei kaveria pidä jättää. Voi siis olla, että antoi rahaa ja tarkisti kännykän, koska poti huonoa omaatuntoa tuosta feidaamisesta.

Toisaalta voi myös olla, ettei tehnyt mitään noista vaan lähti kummemmin miettimättä innoissaan siitä, että poikaystävä pyysi mukaan ajelulle kaveriporukkansa kanssa. Omatunto alkoi soimata vasta kun selvisi että Raisa on kadonnut, ja keksi siinä vaiheessa koko homman päästään esittääkseen, että oli edes yrittänyt pitää huolta. Juttu oli alusta asti julkisuudessa noine käänteineen. Voin jotenkin kuvitella, että yhteiseltä kaveriporukalta ei olisi ymmärrystä tai myötätuntoa tälle kaverille herunut, jos olisi ollut epäiltävissä, että hän vain jätti Raisan yksin. Ilman tuota kaverin kertomusta haastattelussa se on minusta juuri se kuva, joka tapahtuneesta olisi välittynyt.
Toto Riina
Armas Tammelin
Viestit: 75
Liittynyt: La Heinä 20, 2019 7:37 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Toto Riina »

Hyvää pohdintaa ja spekulointia illan mahdollisista eri tapahtumista.

Mitä nyt nuoruutta Tampereella 90-luvun lopulla muistelee, touhu oli juuri tuollaista; mennään ehkä johonkin baariin jos päästään, kotibileet on jossain jossa on joitain tyyppejä ja mennään sinne jos saadaan kyyti tai mahdutaan sen yhden tutun kaverin autoon ja niin edelleen. Lopuksi käteen saattoi jäädä tyhjä lompakko, tyhjä röökiaski ja sammunut puhelin. Sitten piti keksiä miten päästä kotiin.

Raisan kaveri oli illalla varmistanut, että Raisan puhelimessa on virtaa, eikö niin? Jos puhelin on sitten sammunut aamuun mennessä, eikö ole todennäköistä, että se on joko sammutettu tai sitten sammunut hajotessaan? Kuten vaikkapa vedessä. Akku ei siis olisi loppunut vielä aamuun mennessä. Tuohon aikaan nokialaisissa oli erittäin hyvä akunkesto.
kid

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja kid »

Voisiko tuo puhelimen palkkien tarkastaminen kieliä kenties siitä, että Raisa ei ole itse ollut sellaisessa kunnossa, että olisi niitä voinut tarkistaa? Siksi tuo kaveri olisi tarkistanut, että onhan sillä nyt edes palkkeja puhelimessa ja rahaa bussiin? Voisiko tuo olla syy myös sille, ettei "kyytiin mahtunut"? Olisiko Raisan humalatilaa väheksytty esim. heitteillejättösyytteiden tai ihan vaan huonon omantunnon vuoksi?
dscullyalien
Harjunpää
Viestit: 334
Liittynyt: Ti Heinä 21, 2020 4:45 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja dscullyalien »

kid kirjoitti: Ma Tammi 11, 2021 5:11 am Voisiko tuo puhelimen palkkien tarkastaminen kieliä kenties siitä, että Raisa ei ole itse ollut sellaisessa kunnossa, että olisi niitä voinut tarkistaa? Siksi tuo kaveri olisi tarkistanut, että onhan sillä nyt edes palkkeja puhelimessa ja rahaa bussiin? Voisiko tuo olla syy myös sille, ettei "kyytiin mahtunut"? Olisiko Raisan humalatilaa väheksytty esim. heitteillejättösyytteiden tai ihan vaan huonon omantunnon vuoksi?
Kyllä "ylihuolehtiminen" ja samanaikainen vastuuttomuus (tai ajattelemattomuus) saattaisi kieliä kummankin osapuolen humalatilasta. En nykyään usko, että siellä oltaisiin oltu ihan vaan parin juoman voimalla.
Sitäpaitsi oliko Raisa edes krapulaa saavaa tyyppiä? Tiedän nimittäin henkilön, joka ei kunnon krapuloita saa rankemmankaan illan jälkeen. Silloin ei välttämättä mikään seuraavana iltapäivänä oleva meno huolettaisi yhtään.
Veera84
Nikke Knakkertton
Viestit: 151
Liittynyt: To Elo 20, 2020 12:39 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Veera84 »

Kyllä meillä päin ainakin oli tuossa vaiheessa 80-90 % nuorilla omat kännykät yläasteikäisillä. Ei toki oltu niin riippuvaisia niistä kuin mitä nykyaikana, koska toimintoja oli vähemmän eikä nettiä.

Mä luulen, että akkua ei ole konkreettisesti tarkistettu, vaan todennäköisemmin se oli vaan toi "joo joo kyllä siinä on palkkeja". Luulen myös, että tarkistus on tehty huolenpidon takia siksi, kun toinen jätetään tietoisesti yksin kaupungille riippumatta kummankaan humalatilan asteesta. En sitä rupea veikkailemaan onko kännykän tarkistus jälkikäteen keksitty juttu vai ei.

Puhelin on joko sammutettu tai hajonnut eikä akun loppumisen takia sammunut (tuon ajan laadun tuntien siis). Hajoamiseenkin todennäköisempi syy on järveen heittäminen kuin pelkkä putoaminen, kun ei ne tuon ajan puhelimet pudotessaan heti hajonneet.
kid

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja kid »

dscullyalien kirjoitti: Ma Tammi 11, 2021 6:53 pm Kyllä "ylihuolehtiminen" ja samanaikainen vastuuttomuus (tai ajattelemattomuus) saattaisi kieliä kummankin osapuolen humalatilasta. En nykyään usko, että siellä oltaisiin oltu ihan vaan parin juoman voimalla.
Sitäpaitsi oliko Raisa edes krapulaa saavaa tyyppiä? Tiedän nimittäin henkilön, joka ei kunnon krapuloita saa rankemmankaan illan jälkeen. Silloin ei välttämättä mikään seuraavana iltapäivänä oleva meno huolettaisi yhtään.
Totta, hyvä pointti! Muistan itse saaneeni ensimmäisen kerran krapulan juurikin 16-vuotiaana. Sitä ennen ei ollut ikinä mitään! Oi niitä onnen päiviä. Olisiko Raisakin ollut vielä tuossa nuoruuden vaiheessa, jossa maksa toimii niin kuin sen pitää, ja siksi ei seuraava päivä huolettanut? Jostain syystähän hän on sinne keskustaan jäänyt, eikä esim. suorilta ottanut seuraavaa bussia kotiin päin. Sitä paitsi, tuossa ikässä (ja paljon vanhemmatkin) vähättelevät omaa tai kavereidensa humalatilan määrää. Olisiko tämä "ei ollut kauheassa humalassa" -kommentti ihan puppua sittenkin? Klo on ollut yhdentoista pintaan illalla, ja siinä vaiheessa iltaa Raisa ja kaveri ovat juoneet jo ainakin pari tuntia (ainakin klo 20.30 lähtien kun ollaan lähdetty bussilla kaupunkiin). Nuoruudesta itse muistan sen, että yleensä illan ensimmäisen tunnin jälkeen oltiin suunnilleen kieriskelemässä pitkin lattioita, kun ei silloin vielä osannut (tai halunnut) säännöstellä sitä juomista.

Raisahan on noista tuomaroinneistaan ilmeisesti saanut vähän taskurahaa, eli olisiko hänellä ollut illalle kuitenkin ihan hyvä määrä varantoja, joiden turvin esim. siellä Casassa on uskaltanut juoda muutamankin juoman? Shotithan on "halpoja" ja hyviä jos on humalahakuista juomista harjoittamassa.

Yhdyn mielipiteeseen, että mistään putoamisen voimasta tuon ajan luuri ei ole hajonnut. Tuolloin ei ollut vielä lunta, eli miksi kännykkä vaikeni aamuyöstä klo 00-01 jälkeen, kun kaveri yritti soittaa? Akku siinä tuskin loppui, sen verran hyvä oli akunkesto noissa kännyköissä. Joutuiko kännykkä veden varaan, otettiinko akku irti? Tiedettiinkö tuolloin edes mistään teletiedoista tai hätäpaikannuksista, joista pääsisi eroon akun irrottamalla?
Avatar
sdude
Sofia Karppi
Viestit: 406
Liittynyt: To Heinä 12, 2007 9:56 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja sdude »

Tampereen Tyttö kirjoitti: Ke Joulu 30, 2020 12:44 pm Ylen mukaan (vuonna 2019), Raisasta ei ole ainuttakaan valvontakamera kuvaa ko illalta.
Lisäksi jutussa sanotaan, että tytöt saivat Casablankassa ollessaan puhelun toisen tytön poikaystävältä, jonka johdosta menivät Sokoksen eteen. Poikakaverilla oli tuttuja Huittisissa ja halusi lähteä sinne ja että Raisa ei mahtunut kyytiin.
Onhan siitä valvontakamerakuva Kuninkaankadulta Hämeenkadun ja Kauppakadun väliseltä osuudelta, kävelemässä etelän suuntaan Kuninkaankadun länsipuolen jalkakäytävää. (Nykyään tuo pätkä on kävelykatua koko mitaltaan). Valvontakamerakuva on muistaakseni näytettykin Rikospaikassa, jossa päätutkijaa Paavo Tuomista haastateltiin.
There are some people who always feel happy. They're called psychopaths
dscullyalien
Harjunpää
Viestit: 334
Liittynyt: Ti Heinä 21, 2020 4:45 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja dscullyalien »

sdude kirjoitti: Pe Tammi 15, 2021 1:44 am
Tampereen Tyttö kirjoitti: Ke Joulu 30, 2020 12:44 pm Ylen mukaan (vuonna 2019), Raisasta ei ole ainuttakaan valvontakamera kuvaa ko illalta.
Lisäksi jutussa sanotaan, että tytöt saivat Casablankassa ollessaan puhelun toisen tytön poikaystävältä, jonka johdosta menivät Sokoksen eteen. Poikakaverilla oli tuttuja Huittisissa ja halusi lähteä sinne ja että Raisa ei mahtunut kyytiin.
Onhan siitä valvontakamerakuva Kuninkaankadulta Hämeenkadun ja Kauppakadun väliseltä osuudelta, kävelemässä etelän suuntaan Kuninkaankadun länsipuolen jalkakäytävää. (Nykyään tuo pätkä on kävelykatua koko mitaltaan). Valvontakamerakuva on muistaakseni näytettykin Rikospaikassa, jossa päätutkijaa Paavo Tuomista haastateltiin.
Tutkinnanjohtaja on ollut asiasta eri mieltä v.2017. https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000007555146.html
Avatar
sdude
Sofia Karppi
Viestit: 406
Liittynyt: To Heinä 12, 2007 9:56 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja sdude »

Ok kiitos oikaisusta. Liene alkavaa dementiaa muun pääkopan vaivan lisäksi.
There are some people who always feel happy. They're called psychopaths
Lara_C
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ke Tammi 13, 2021 10:06 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Lara_C »

Joo, kyllä teineille tuohon aikaan ainakin meidän porukassa oli melkein "normaalia" koittaa päästä baareihin, ja rahaa nyt ei ollut yleensäkään niin ei myöskään baarireissulle sitä tarvittu. Aina joku tarjosi, ja pohjat kotona niin ei niin väliäkään. Itsekin olen alaikäisenä (muutaman vuoden myöhemmin syntynyt kuin Raisa) pyörinyt ilman rahaa tai parin kympin kanssa Tampereen keskustassa, vuosina 2001-03.
Casablancassakin olen ollut alaikäisenä.
Siihen aikaan kun puhelimen akku loppui kesken illan, niin missään sitä ei saanut ladattua. Keskustastakin tuli talvellakin joskus jopa käveltyä kotiin kilometritolkulla jos ei rahaa tai muuta kyytiä ollut.
Eli ihan vailla järken hiventä ollut touhu, onnekseni itse olen tässä vielä kirjoittelemassa.
Vastaa Viestiin