Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Spekulointia kadonneista henkilöistä.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

sine qua non

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Evenshade kirjoitti:Uusi rekkaroitunut, jo vuosia palstaa lukenut naisihminen Tampereelta tässä terve.
Asiaan. Itse olin parhaassa baareiluiässä (19 v.) Raisan katoamisen aikaan ja nuo Tampereen kulmat tulivat hyvinkin tutuiksi. Muistan hämärästi että tuossa Hämeenkatu 16:ssa olisi ollut jokin keppulapaikka silloin, joka aamuyön tunteina oli täynnä humalaisia ja oksentelevia asiakkaita. Tampereen kaupungin kuva-arkistosta löytyy kuva ko. paikasta vuodelta 2000 http://siiri.tampere.fi/displayObject.d ... 230840.jpg
YTJ:stä kun hakee firman nimellä lopettaneita yrityksiä, tulee v. 1997 toimintansa aloittanut toiminimi. Yhteyshenkilökin löytyy kun kaivelee.
Erinomaista dekkarointia tuon kuvan löytäminen!

Ei ollut enää mulla muistikuvaa, että minkälainen paikka Raatihuoneen kulman takana tuolloin oli, vaikka luultavimmin tuossakin kebulassa on aikoinaan tullut yöpalaa haukattua. Niin monenlaista erilaista liikettä tuossakin osoitteessa on vuosien varrella ollut.

En tosin onnistunut löytämään firman nimellä YTJ:stä mitään. Haku ei antanut tuloksia, vaikka hain useilla eri variaatioilla nimestä ja muistin kyllä hakea kaikista yrityksistä, ei vain voimassaolevista. Mutta jos se kerran sieltä löytyi, niin vika on täällä näppiksen takana, täytyy siis yrittää vielä uudestaan.

Evenshade
Alokas
Viestit: 23
Liittynyt: Ke Kesä 15, 2016 5:59 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Evenshade »

sine qua non kirjoitti: ....

Haulla "keskustorin kebab" löytyy ja täppä tulee olla siellä voimassaolo: hae kaikki.

sine qua non

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Evenshade kirjoitti:
sine qua non kirjoitti: ....

En tosin onnistunut löytämään firman nimellä YTJ:stä mitään. Haku ei antanut tuloksia, vaikka hain useilla eri variaatioilla nimestä ja muistin kyllä hakea kaikista yrityksistä, ei vain voimassaolevista. Mutta jos se kerran sieltä löytyi, niin vika on täällä näppiksen takana, täytyy siis yrittää vielä uudestaan.
Haulla "keskustorin kebab" löytyy ja täppä tulee olla siellä voimassaolo: hae kaikki.
No niinpä löytyikin. Tyhmyyksissäni tungin sitä firman nimikyltissä ollutta "pizzeria" -sanaakin hakukenttään. Kiitos!

Klywon
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 54
Liittynyt: Su Heinä 13, 2014 3:27 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Klywon »

sine qua non kirjoitti:
Evenshade kirjoitti:Uusi rekkaroitunut, jo vuosia palstaa lukenut naisihminen Tampereelta tässä terve.
Asiaan. Itse olin parhaassa baareiluiässä (19 v.) Raisan katoamisen aikaan ja nuo Tampereen kulmat tulivat hyvinkin tutuiksi. Muistan hämärästi että tuossa Hämeenkatu 16:ssa olisi ollut jokin keppulapaikka silloin, joka aamuyön tunteina oli täynnä humalaisia ja oksentelevia asiakkaita. Tampereen kaupungin kuva-arkistosta löytyy kuva ko. paikasta vuodelta 2000 http://siiri.tampere.fi/displayObject.d ... 230840.jpg
YTJ:stä kun hakee firman nimellä lopettaneita yrityksiä, tulee v. 1997 toimintansa aloittanut toiminimi. Yhteyshenkilökin löytyy kun kaivelee.
Erinomaista dekkarointia tuon kuvan löytäminen!

Ei ollut enää mulla muistikuvaa, että minkälainen paikka Raatihuoneen kulman takana tuolloin oli, vaikka luultavimmin tuossakin kebulassa on aikoinaan tullut yöpalaa haukattua. Niin monenlaista erilaista liikettä tuossakin osoitteessa on vuosien varrella ollut.

En tosin onnistunut löytämään firman nimellä YTJ:stä mitään. Haku ei antanut tuloksia, vaikka hain useilla eri variaatioilla nimestä ja muistin kyllä hakea kaikista yrityksistä, ei vain voimassaolevista. Mutta jos se kerran sieltä löytyi, niin vika on täällä näppiksen takana, täytyy siis yrittää vielä uudestaan.
Onko kyseessä siis:
YTJ-linkki:
https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedo ... 45687FE80F
tai yksityiskohtaisempi PRH-linkki:
https://virre.prh.fi/novus/companySearc ... tion=e2s13

Linkkien takaa löytyy yksityinen elinkeinoharjoittaja,
y-tunnus 1121972-9
rekisterissä 04.02.1999 nimellä Tampereen Keskustorin Kebab,
rekisterissä 27.12.2005 lähtien nimellä Ranja Vita Bella,
lakkautettu oletettavasti 13.01.2011.

Linkin: http://www.directa.fi/yritykset/5866731 ... ita-bella/ mukaan osoite on ollut Koskikeskus, 33100 TAMPERE, mutta nimenvaihdoskin on jo tuolloin tapahtunut. Hämeenkadusta en löytänyt pikaisella googlettelulla mainintaa.

YTJ:n mukaan rekisterissä 01.01.1998 lähtien. Mistään en löytänyt mainintaa vuodesta 1997, mutta en tutkinut asiaa kovin tarkkaan. Jos tuo nyt edes on tarkoittamasi putiikki. :D
"Stop right there, criminal scum!"

Kelmi
Parranpäristäjä
Viestit: 64
Liittynyt: La Tammi 04, 2014 3:32 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Kelmi »

Kebabille.com arvostelujen mukaan siellä oli ainakin paskat kebabit ja yrmeä palvelu :D

http://www.kebabille.com/arvostelut/rav ... hp?rid=306

matkaaja
Lovejoy
Viestit: 1657
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 1:41 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja matkaaja »

Eiköpähän kyseessä ole se pizzeria joka paloi?

Evenshade
Alokas
Viestit: 23
Liittynyt: Ke Kesä 15, 2016 5:59 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Evenshade »

matkaaja kirjoitti:Eiköpähän kyseessä ole se pizzeria joka paloi?
Ei ole sama, se palanut oli toisella puolen koskea.

Evenshade
Alokas
Viestit: 23
Liittynyt: Ke Kesä 15, 2016 5:59 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Evenshade »

Klywon kirjoitti:
Onko kyseessä siis:
YTJ-linkki:
https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedo ... 45687FE80F
tai yksityiskohtaisempi PRH-linkki:
https://virre.prh.fi/novus/companySearc ... tion=e2s13

Linkkien takaa löytyy yksityinen elinkeinoharjoittaja,
y-tunnus 1121972-9
rekisterissä 04.02.1999 nimellä Tampereen Keskustorin Kebab,
rekisterissä 27.12.2005 lähtien nimellä Ranja Vita Bella,
lakkautettu oletettavasti 13.01.2011.

Linkin: http://www.directa.fi/yritykset/5866731 ... ita-bella/ mukaan osoite on ollut Koskikeskus, 33100 TAMPERE, mutta nimenvaihdoskin on jo tuolloin tapahtunut. Hämeenkadusta en löytänyt pikaisella googlettelulla mainintaa.

YTJ:n mukaan rekisterissä 01.01.1998 lähtien. Mistään en löytänyt mainintaa vuodesta 1997, mutta en tutkinut asiaa kovin tarkkaan. Jos tuo nyt edes on tarkoittamasi putiikki. :D
Juurikin tuo, 1.3.1997 näyttäisi olleen enakkoperintä- ja alv-rekisterissä kun rekisterihistoriaa katsoo. Puljun omistaja löytyy kyllä facebookista ja vaikuttaa Tampereella edelleen. Jos nämä ylipäätään tuohon 10/1999 paikalla sijanneeseen paikkaan viittaavat, em. kuva on tosin otettu tietojen mukaan puoli vuotta Raisan katoamisen jälkeen, luulisi että olisi siinä syksylläkin jo ollut, mutta ei voi olla varma.

Kyllikki S
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2659
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Kyllikki S »

Sassy kirjoitti:Kiitoksia vastauksista. Laitoin kyselyä tuohon sähköpostiin kun huolettaa hiukan oma turvallisuus, jos vinkin annan palaako se mun elämään häiriköimään. Jos vinkit käsitellään ilman että ne päätyy epäillyn tietoon, laitan viestiä uudelleen. Samasta syystä en myöskään enempää jaa yksityiskohtia henkilöstä täällä, anteeksi, mutta kun siitä sekopäästä on kerran eroon päässyt en tahdo ottaa riskiä että sen taas riesakseni saisin.
Anteeksi nyt, mutta on ihan pakko kysyä että jos kerroit jo tuon verran tänne murhainfoon, niin millä tavalla poliisille kertominen olisi isompi turvallisuusriski?
Miksei exäsi tunnistaisi sinua jo täältä? Eikö hän edelleenkään puhu ja lue hyvä suomi?
Totuus

Hanneka
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 39
Liittynyt: Su Maalis 27, 2011 11:44 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Hanneka »

Samaa mietin kuin Kyllikki... Ennemmin minä poliisille kertoisin tietoni kuin netissä huutelisin. Toivottavasti tämä ratkeaa! Itse samaa ikäluokkaa, joskin eri paikkakunta. Aina vaivannut tämä keissi. Sen ikäisenä itsellekin ehdoteltu ja pyydetty pizzerioiden takahuoneisiin.

Avatar
Lassie
Sherlock Holmes
Viestit: 3049
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Sassy. Hyvä että mieluummin kysyit asiasta neuvoja täällä, kuin että et olisi hiiskunut mahdollisesti erittäin tärkeistä vinkeistä mihinkään. Toivottavasti olet saanut varmistusta asian eteenpäin viemiseen.
Nyt kun uutisissa on kerrottu poliisin tutkivan jo muutenkin sen pitserian pitsamiehiä, niin eihän poliisin ole mikään tarve kertoa hänelle että tietyn ihmisen vihjeestä johtuen tulivat jututtamaan, voivat vedota siihen että pitsalafka on tutkinnassa ja ukot siellä.
Kannattaa virkavallalle kertoa selvästi, että ei missään vaiheessa halua heidän viittaavan mitenkään sinuun päin, kyse on turvallisuudesta ja haluat heidän ymmärtävän asian. Varma on aina varmaa, elikkä mieluummin kertoa selvästi asiat ja saada poliisit ymmärtämään rautalangan kera missä mennään, kuin että luottaisi liikoja poliisin älykkyyteen ja fiksuuteen hoitaa asioita (virkavallassa on erilaisia ihmisiä töissä, mutta ennakkoon ei voi tietää, niin varminta toistaa ja painottaa asioita) . Voimia ja asiat rullaamaan vaan.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.

mobiililaiteukkeli
Aloitteleva dekkari
Viestit: 515
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2015 3:05 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja mobiililaiteukkeli »

työn sankari kirjoitti:Tosiaan, otan sen verta takaisinpäin että henkirikostutkinta on käynnissä. Itellä meni puurot ja vellit jo sekasin kun oli ns. monta rautaa tulessa. Jokatapauksessa alkuperäinen pointtini uskoakseni tuli selväksi.
Eipähän tuo niin vakavaa ole -itse tajusin, että jos tuo KRP:n poliisi tuossa filmissä jotain tietoa panttaa, on se nimenomaan varmasti tuo että jo haastattelua tehdessä oli tiedossa pitseriatyöntekijän osuus tapahtumiin. Sitähän ei tuossa mainita sanallakaan vielä...

Sassylle tsempit, ja varmasti ylläpito voi viestejäsi pyynnöstäsi myös poistaa jos koet että tänne kirjoittaminen voi sinulle aiheuttaa jotain haittaa.
Oon ihan tavallinen suomalainen mies. Mä käytän harmaita housuja ja tykkään katsella kun kala syö ja syntyy renkaita.

Evenshade
Alokas
Viestit: 23
Liittynyt: Ke Kesä 15, 2016 5:59 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Evenshade »

Huomasin että Kodin Kuvalehden pari vuotta vanha juttu on nyt julkaistu nettiversiona:
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ ... la_puhuisi

Kujakatti
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 35
Liittynyt: Ke Joulu 10, 2014 1:08 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Kujakatti »

Lassie kirjoitti:Sassy. Hyvä että mieluummin kysyit asiasta neuvoja täällä, kuin että et olisi hiiskunut mahdollisesti erittäin tärkeistä vinkeistä mihinkään. Toivottavasti olet saanut varmistusta asian eteenpäin viemiseen.
Nyt kun uutisissa on kerrottu poliisin tutkivan jo muutenkin sen pitserian pitsamiehiä, niin eihän poliisin ole mikään tarve kertoa hänelle että tietyn ihmisen vihjeestä johtuen tulivat jututtamaan, voivat vedota siihen että pitsalafka on tutkinnassa ja ukot siellä.
Kannattaa virkavallalle kertoa selvästi, että ei missään vaiheessa halua heidän viittaavan mitenkään sinuun päin, kyse on turvallisuudesta ja haluat heidän ymmärtävän asian. Varma on aina varmaa, elikkä mieluummin kertoa selvästi asiat ja saada poliisit ymmärtämään rautalangan kera missä mennään, kuin että luottaisi liikoja poliisin älykkyyteen ja fiksuuteen hoitaa asioita (virkavallassa on erilaisia ihmisiä töissä, mutta ennakkoon ei voi tietää, niin varminta toistaa ja painottaa asioita) . Voimia ja asiat rullaamaan vaan.
Itsellä on vuosien takaa kokemus, jossa annoin poliisille vinkin rikoksen tekijästä. Sainkin sitten salaiseen puhelinnumerooni soiton tältä urpolta ja kun kysyin mistä hän on tietoni saanut, kertoi katsoneensa poliisin paperista kuulusteluhuoneessa, johon oli jätetty hetkeksi yksin. Tiesi myös osoitteeni, joten sain pyytämättä ja yllätyksenä poliisivartion asuintaloni pihalle muutamaksi vuorokaudeksi. Kaikenlaisia urpoja poliisissakin.

URSA
Sherlock John Holmes
Viestit: 5357
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja URSA »

Vinkkejä voi antaa myös nimettömänä.

Tässä uutta tietoa.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... et/5946918
Kommentti: Raisa Räisäsen katoamisen tutkinnassa ratkaisun hetket
Rikos Julkaistu 16.06.2016 07:30

Keskusrikospoliisi on saanut 15-20 uutta vihjettä 17 vuotta sitten mystisesti kadonneen tamperelaisen Raisa Räisäsen tapaukseen liittyen. Vihjeitä on tullut sen jälkeen, kun MTV:n Vinkkimiehet-ohjelman erikoisjakso Räisäsen katoamisesta julkaistiin kolme viikkoa sitten.

Tapauksen tutkinnassa eletään ratkaisun hetkiä. Aika tiimalasissa rupeaa käymään vähiin. KRP tutkii tapausta tappona, ja tuolla nimikkeellä rikos vanhenee vuonna 2019. Tapaturman mahdollisuutta poliisi pitää pienenä. Tutkinnassa on lähdetty siitä, että Raisa Räisänen on surmattu ja ruumis kätketty.

Poliisiin otti viime vuonna yhteyttä taksinkuljettaja, joka kertoi Raisan nousseen hänen taksiinsa ulkomaalaistaustaisen miehen kanssa Hämeenkadulla Raisan katoamisyönä lokakuussa 1999.

Vinkkimiehet-ohjelmassa kerrottiin toukokuussa, että Raisa oli ollut taksiin tullessaan peloissaan ja todennut etupenkillä, että ”mitenkähän minulle käy”. Hän oli kuitenkin matkannut miehen kanssa kymmenisen kilometriä keskustasta etelään Tampereen Multisiltaan, Multiojankatu 28:n kerrostalojen luokse. Sen jälkeen Raisasta ei ole havaintoja.

Poliisi pitää taksinkuljettajan kertomusta ja havaintoja uskottavina ja merkityksellisinä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Paavo Tuomisen mukaan Raisa Räisäsen katoamisen selvittämisessä on vasta nyt olemassa lähtökohta (taksinkuljettajan kertomus), joka voisi pitää paikkansa. Se ja viime viikkoina tulleet uudet vihjeet antavat mahdollisuuden edetä tutkinnassa.

Poliisin saamat uudet vihjeet koskevat mahdollisia hautapaikkoja ja Multisiltaan sopivia henkilöitä eli mahdollisesti taksiin noussutta ulkomaalaista miestä.

KRP:lle on toimitettu valokuvia kaivannoista Multisillassa. Kaivantoja on kaksi tai kolme ja ne ovat kilometrin säteellä Multisillan kerrostaloalueesta, johon epäilty taksikyyti päättyi.

Poliisi lähtee tarkistamaan kaivannot ruumiskoirien avulla ennen syksyä. Tarkkaa ajankohtaa ei kerrota.

Etsintää tehdään maastossa neliömetri kerrallaan. Edessä on vaativa ja hidas työ. Jos Raisa Räisäsen ruumis on kätketty Multisillan metsiin, voisivatko koirat vielä saada vainun? Tuomisen mukaan se on mahdollista, vaikka maasto on koiralle hankalampi kuin rakennus. Rakennuksista koirat ovat pystyneet haistamaan jopa kymmeniä vuosia vanhan vainajan DNA:ta.

Lisäksi uusiin vihjeisiin liittyen poliisi jäljittää Raisan katoamisen aikaan Hämeenkadulla sijainneen pitserian omistajaa ja työntekijöitä. Ainakin osa heistä asui Multisillassa. Poliisi pitää näitäkin vihjeitä varteenotettavina ja tärkeinä selvittää.

On tietysti myös mahdollista, että Raisa Räisäsen tappaja tai tappajat ovat jo kuolleet. Mutta jos ei ole, tekijän tai tekijöiden salaisuus on pitänyt hyvin. Tuomisen mukaan suomalaisissa henkirikoksissa yleensä joku rupeaa jossain vaiheessa puhumaan. Poliisi pitää täysin mahdollisena sitä, että Raisan ruumista on ollut kätkemässä useampi kuin yksi henkilö.

Taksinkuljettajan kertomus avasi Raisa Räisäsen tapauksen tutkinnassa kokonaan uuden, merkittävän linjan. Suureen ääneen voi tietysti edelleen ihmetellä, miksi kuljettaja panttasi näin tärkeää tietoaan niin pitkään.

Joka tapauksessa kertomus ja poliisin viime viikkoina saamat uudet vihjeet ja havainnot antavat vielä jonkin verran toivoa, että Suomen yksi tunnetuimmista katoamistapauksista voisi sittenkin selvitä ja Raisa Räisäsen tappaja(t) saataisiin kiinni.
Jossain toisessa uutisessa lisäksi mainittiin, että aluksi pidettiin kauan aikaa todennäköisenä, että kadonnut oli joutunut tapaturmaan ja hukkunut johonkin vesistöön. Taksimiehen kertomuksen myötä siirryttiin henkirikoksen kannalle.

Vastaa Viestiin