Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Sigsegv
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 93
Liittynyt: Ti Joulu 03, 2019 1:14 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Sigsegv »

Sijainti korjattu karttaan, kiitos jokke78&Toto Riina.
Routalempi kirjoitti:
Pe Heinä 09, 2021 3:32 pm
Ensimmäinen versio antaa ymmärtää täysin ilman tulkintavirheen mahdollisuutta, että kaveriporukka pysyi Tampereella, he olivat menossa käymään Seurahuoneella ja kohta he näkisivät taas Raisan ja jatkaisivat iltaa yhdessä.
Minusta tuo ruusunmyyjän havainto vain vahvistaa, että seurue jäi kaupunkiin. "Tyttö ja pari-kolme poikaa" eli siitä puuttuisi vain kuljettaja.

Alibi 12/1999
Tyttökaveri lupasi vielä soittaa Raisan kännykkään kun tulee takaisin.
Hämeenkadulta ajaa vähän päälle tunnissa Huittisiin ja seurue on kertomuksen mukaan palannut vasta aamuyöstä. Miksi tyttökaveri oli siis soittanut jo menomatkalla Huittisiin eikä sen jälkeen, kun oli tulossa takaisin tai kun oli saapunut jo takaisin Tampereelle?

"Minä en Seurahuoneelle lähde" kuulostaa, että jokin tilanne siellä on ollut päällä. Raisa on nähty kävelevän yksin klo 23:53 ripein askelin, joten olisiko ystävä soitellut tämän perään jonkinlaisen riidan jälkeen? Ystävä oli yrittänyt soittaa puolen yön jälkeen kahteen kertaan.

En väitä, että tällä porukalla olisi osuutta katoamiseen, mutta vaikuttaa sille, että annettu kuvaus illankulusta ei vastaa todellisuutta.
Raisa Räisäsen katoamistapaus kartalla - https://maphub.net/Sigsegv/raisa

SineNomen
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: Pe Huhti 17, 2015 3:29 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja SineNomen »

Suhtaudun taksikuskin kertomukseen varauksella. Silti olen miettinyt, onko sen yhden Tuotekadun rakennuksen perustaa tutkittu. Sen, jonka laajennusosan betonilaatta valettiin valmiiksi tasatulle hiekkapedille heti katoamisen jälkeisellä viikolla.

Tämä olisi helppo ja halpa tutkia, kun kohde tiedetään huoneen tarkkuudella, joten kaipa sekin on tarkistettu, jo syistä että:
- Huoneen maine "Raisan hautana" oli laajasti tunnettu pian katoamisen jälkeen ja paljon ennen taksikuskin julkituloa.
- Matka taksikuskin ilmoittaman "päätepysäkin" ja rakennuksen välillä on alle 3 km. Katoamisaikaan valaisematonta hiekkatietä.
- Ruumiinhaju nousi huoneeseen niin voimakkaana, että toisinaan esti sen käytön. Tätä jatkui vuosia.
- On jotenkin ilmeisempää, että taksikuskin kuvaamat miehet olisivat tottuneempia kaivamaan haudan pehmeään hiekkaan kuin kiertelemään riitteisten järvien rantoja dippauspaikkaa etsimässä.

Tietääköhän joku kertoa enempää?

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Ikinä kuullutkaan tuosta Tuotekadun jutusta.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Bohemian Rhapsody
Hetty Wainthropp
Viestit: 497
Liittynyt: Ti Loka 27, 2015 10:05 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Bohemian Rhapsody »

Ouagadougou kirjoitti:
To Heinä 08, 2021 1:02 am
NeitiEtsivätär kirjoitti:
To Heinä 08, 2021 12:45 am
Kiitos tuosta Alibin linkistä.
Eikö tää polkkatukkainen nainen ole ikinä ilmoittautunut jos on viimeisimmäksi tiettäväksi silminnäkijähavainnoksi jäänyt. :shock:
Pelosta, että epäillään jostakin vai ihan syystä, että tietää jotakin?
Outoa, etteivät ole tallentuneet mihinkään kameroihin tai jos täysin syytön, nainen halunnut selvitellä asioita siinä pelossa, että hänet löydetään.

Oudolta tuntuu myös kavereiden asenne.
Ei niukasti pukeutunutta tyttökaveria jätetty täysin yksin kylälle jos muut lähtee sjelemaan. Ei edes -99.
Jättävätkö kaverit nyt jotain kertomatta?
Miksei heiltä ole myöhemmin liiemmin saatu haastatteluja, havaintoja, muisteluita yms.
Jos hyvä ystävä katoaa, luulisi sen olevan aivan järkyttävää ja halutaan tehdä kaikki mahdollinen ja mahdoton hänen löytämiseksi.
Kaikki eivät halua avautua ikävistä tapahtumista julkisuudessa. Hiljaisuus ei tarkoita syyllisyyttä.
Kyllä se ainakin huonoa omaatuntoa tarkoittaa.
Mortui vivos docent

Karia Mallio
Armas Tammelin
Viestit: 75
Liittynyt: Ma Elo 03, 2020 1:54 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Karia Mallio »

SineNomen kirjoitti:
Ma Heinä 12, 2021 7:33 pm
Suhtaudun taksikuskin kertomukseen varauksella. Silti olen miettinyt, onko sen yhden Tuotekadun rakennuksen perustaa tutkittu. Sen, jonka laajennusosan betonilaatta valettiin valmiiksi tasatulle hiekkapedille heti katoamisen jälkeisellä viikolla.

Tämä olisi helppo ja halpa tutkia, kun kohde tiedetään huoneen tarkkuudella, joten kaipa sekin on tarkistettu, jo syistä että:
- Huoneen maine "Raisan hautana" oli laajasti tunnettu pian katoamisen jälkeen ja paljon ennen taksikuskin julkituloa.
- Matka taksikuskin ilmoittaman "päätepysäkin" ja rakennuksen välillä on alle 3 km. Katoamisaikaan valaisematonta hiekkatietä.
- Ruumiinhaju nousi huoneeseen niin voimakkaana, että toisinaan esti sen käytön. Tätä jatkui vuosia.
- On jotenkin ilmeisempää, että taksikuskin kuvaamat miehet olisivat tottuneempia kaivamaan haudan pehmeään hiekkaan kuin kiertelemään riitteisten järvien rantoja dippauspaikkaa etsimässä.

Tietääköhän joku kertoa enempää?
En ole minäkään koskaan tästä kuullut. Miten olet itse tullut tästä tietoiseksi? Onko sun tiedossa, että tämä vinkki on oikeasti annettu poliisille?
Kuulostaa aika erikoiselta, että hajun syytä ja lähdettä ei ole selvitetty jo omistajan toimesta, jos haju on estänyt huoneen käytön ajoittain🤔

Bohemian Rhapsody
Hetty Wainthropp
Viestit: 497
Liittynyt: Ti Loka 27, 2015 10:05 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Bohemian Rhapsody »

teho77 kirjoitti:
Ke Kesä 30, 2021 4:14 pm
uote=Ouagadougou post_id=1177676 time=1624990097 user_id=50752]
En ymmärrä, mikä voisi olla syy siihen, että taksikuski avautuisi asiasta vuosikausien jälkeen. Kiristysteoria, jota täällä on väläytelty, vaikuttaa epäuskottavalta. Omantunnon kolkuttamiseenkaan en usko, koska aikajana on niin pitkä.

Pirstaleisten, ristiriitaisten tietojen valossa vahva fiilis, että taksilinja on susi. Ikävä kyllä on olemassa ihmisiä, jotka saavat kicksejä huijaamisesta. Ihan kaikkea en ole tässä keskustelussa lukenut, mutta ihmettelen, mikä tekee taksikuskista ns.luotettavan todistajan.
Taksikuskin viivyttelystä ja lopulta esiintulosta on täällä kirjoitettukin. Kun asiaa miettii, on löydettävissä inhimilliset syyt sille, miksi asia on mennyt niin kuin on mennyt. Poliisi on tavannut taksikuskin monta kertaa, ja on arvioinut tämän henkilöksi, joka ei ole huijaamistarkoituksessa liikkeellä.

.....

4) EMPATIA
Lopulta halu auttaa on voittanut epävarmuuden, pelon ja häpeän. Eläkkeellä on ollut aikaa miettiä asiaa ja läheisten tukemana, niin kuin poliisi on asian ilmaissut, on syntynyt päätös tulla kertomaan tuon yön kyydistä. On sataprosenttisen varmaa, että kyseessä oli juuri se yö kun Raisa katosi. Asia on painettu mieleen silloin pysyvästi. Se ei ole tullut mieleen 15 vuoden jälkeen että hei, olinkos muuten silloin ajamassa. Hän on tiennyt sen koko ajan.
[/quote]

Koska jotkut asiat vanhenevat tietyssä ajassa.
Mortui vivos docent

Routalempi
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 11:17 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Routalempi »

SineNomen kirjoitti:
Ma Heinä 12, 2021 7:33 pm
Suhtaudun taksikuskin kertomukseen varauksella. Silti olen miettinyt, onko sen yhden Tuotekadun rakennuksen perustaa tutkittu. Sen, jonka laajennusosan betonilaatta valettiin valmiiksi tasatulle hiekkapedille heti katoamisen jälkeisellä viikolla.

Tämä olisi helppo ja halpa tutkia, kun kohde tiedetään huoneen tarkkuudella, joten kaipa sekin on tarkistettu, jo syistä että:
- Huoneen maine "Raisan hautana" oli laajasti tunnettu pian katoamisen jälkeen ja paljon ennen taksikuskin julkituloa.
- Matka taksikuskin ilmoittaman "päätepysäkin" ja rakennuksen välillä on alle 3 km. Katoamisaikaan valaisematonta hiekkatietä.
- Ruumiinhaju nousi huoneeseen niin voimakkaana, että toisinaan esti sen käytön. Tätä jatkui vuosia.
- On jotenkin ilmeisempää, että taksikuskin kuvaamat miehet olisivat tottuneempia kaivamaan haudan pehmeään hiekkaan kuin kiertelemään riitteisten järvien rantoja dippauspaikkaa etsimässä.

Tietääköhän joku kertoa enempää?

Joo, muistan että tästä hajusta on kirjoiteltu aiemminkin.

Se on perhanan hyvä havainto, koska ihmisruumiin haju ei tietääkseni ole sama kuin eläimen. Ja eläimenkin täytyisi olla varmaan hirven kokoinen, että haju puskisi paksun betonikerroksen läpi. Lisäksi tietysti, jos eläin kuolisi perustuksiin juuri ennen valua, niin eläin olisi kuitenkin pinnalla, nähtävissä.

Ihminen sen sijaan tulisi haudatuksi edes sen verran, että katoaa näkyvistä. Ja melko osaavasti täytyisi koneitakin käyttää työmaalla, että hiekkapeti säilyisi edes suhteellisen samannäköisenä. Käsipelillä kiireessä tehden sula mahdottomuus. Kuumottavaa toimintaa joka tapauksessa.

Eikös siellä käyty koirankin kanssa? Se olisi kyllä hemmetin hyvä jemma ruumiille. Vaatisi aika paljon, että joku räjäyttäisi perustuksen auki vain katsoakseen mitä sieltä löytyy.

Yhdellä ehdolla se on hyvä piilo. Sellainen mahdollisuus pitää tietää täsmälleen, ja sen pitää tulla äärimmäisen stressaantuneilla aivoilla mieleen h-hetkellä. Muutoin ei ole mitään mahdollisuutta löytää tuollaista kätköpaikkaa. Tarkoittaa käytännössä rakennuksella työskennellyttä henkilöä.

Veijo Neste
Neuvoja-Jack
Viestit: 576
Liittynyt: La Maalis 20, 2021 7:00 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Veijo Neste »

SineNomen kirjoitti:
Ma Heinä 12, 2021 7:33 pm

- Ruumiinhaju nousi huoneeseen niin voimakkaana, että toisinaan esti sen käytön. Tätä jatkui vuosia.
Nyt todellakin heräsi uteliaisuus. Olisiko jollakin enempää tietoa mikä tämä Tuotekadun juttu on? Olen ketjut kyllä joskus lukenut kertaalleen, mutta en muista tällaista.

Scilla
Martin Riggs
Viestit: 627
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 12:22 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Scilla »

Raisa Räisäsestä ei löytynyt jälkeä uudestakaan etsintäpaikasta: tutkinnanjohtaja kertoo tuoreesta raportista ja miten tutkinta jatkuu

Nuori koripalloilija katosi vuonna 1999. Hänestä ei löytynyt jälkiä Tampereen Hervantajärvestä. Aiemmin jontolankoja on etsitty jo monista paikoista ympäri Tamperetta. Tutkinta jatkuu, vaikka uusia etsintöjä ei ole tiedossa.
Raisa Räisäsen katoamista tutkittiin pitkään tappona, mutta kun tappo rikoksena vanheni 20 vuoden jälkeen, rikosnimikkeeksi vaihdettiin murha. Arkistokuva. Kuva: Yle kuvanauha
Anu Leena Koskinen
12.7. 14:59

Päivitetty 12.7. 15:00

16-vuotias Raisa Räisänen katosi lokakuun iltana vuonna 1999 Tampereen keskustasta. Poliisilla on ollut tapauksessa useita tutkintalinjoja, mutta yksikään niistä ei ole tuottanut läpimurtoa.

Uusinkin etsintä päättyi ilman tulosta tai johtolankaa. Suomenlahden merivartiosto tutki kesällä Tampereen Hervantajärvellä löytyisikö järvestä luita, kenkiä tai vaatteita tai jotain Räisäsen katoamiseen liittyen.

Yle kertoi kesäkuussa, että paikalta ei ole löytynyt mitään läpimurtoa, mutta keskusrikospoliisi analysoi vielä tarkemmin Hervantajärvestä otetut monet valokuvat. Nyt tämäkin on tehty.

Tutkinnanjohtaja Paavo Tuominen sanoo Ylelle, että raportti tuli, eikä se tuonut tuloksia.

– Mitään ei löytynyt.
Hervantajärvi kuvattuna vuonna 2018. Kuva: Antti Eintola / Yle

Tämä tarkoittaa sitä, että uusia etsintöjä ei ole tiedossa. Poliisilla ei ole nyt edes vain yhtä erityistä tutkintalinjaa seurattavaksi.

– Vihjeitä aina tarkistellaan, mitä tulee. Etsintöjä ei ole tulossa.
Tutkitaan murhana

Tuominen on tutkinut alkuvaiheista asti Räisäsen katoamista. Hänen mukaansa tutkinta on vaikeaa, koska vainajaa tai mitään jälkeä ei ole löytynyt. Siitä syystä kaikki tutkintalinjat täytyy pitää avoimena.

Räisäsen katoamista tutkittiin pitkään tappona, mutta kun tappo rikoksena vanheni 20 vuoden jälkeen, rikosnimikkeeksi vaihdettiin murha.

Räisästä on etsitty aiemmin jo Tammerkoskesta, Näsijärvestä, Pyhäjärvestä, joista ja ojista ruumiskoirien avulla ja naaraamalla. Poliisi on tarkastanut lukuisia muitakin vinkkejä.
Koiraharrastajan havainto

Hervantajärven etsinnät liittyivät todistajan poliisille vuonna 2019 kertomaan havaintoon, joka liittyy Räisäsen katoamisyön jälkeiseen aikaiseen aamuun Hervantajärvelle johtavalla tiellä.

Aamulehti kertoi (siirryt toiseen palveluun) ensin koiraharrastajan havainnoista. Koiraharrastaja kuuli varhain aamulla kovaa moottorin ääntä metsätiellä. Auto ohitti koiranulkoiluttajan kovalla vauhdilla, kuljettaja oli riskinoloinen ja vaaleahiuksinen.

Rannassa koirat ilmaisivat jotain. Mitään erikoista ei näkynyt, joten mies lähti rannasta pois. Hän ei tiennyt vielä Räisäsen katoamisesta, koska etsinnät käynnistyivät vasta myöhemmin.

Havainto tuli miehen mieleen 20 vuotta Räisäsen katoamisesta, kun poliisi julkisti uusia kuvia tapaukseen mahdollisesti liittyvistä autoista.
Kolme muuta tutkintalinjaa

Räisäsen katoamiseen liittyy ainakin kolme muutakin tutkintalinjaa. Yksi tutkintalinjoista liittyy museoautoihin. Vuonna 2005 tulleen vihjeen mukaan Räisänen olisi pakotettu nousemaan mustaan limusiinin tyyppiseen museoautoon Hämeenkadulla.

Tutkintalinjaan numero kaksi liittyy kuuluisin vihjeistä eli taksinkuljettajan todistus vuonna 2015. Taksinkuljettaja ilmoitti ottaneensa kyytiin keskustasta Räisäsen tuntomerkkeihin sopivan, kylmissään olevan nuoren naisen.

Tyttö oli noussut taksin etupenkille, kun mies jutteli auton takana. Pelokas nainen oli sanonut: Mitenköhän minulle käy?
Poliisin mukaan Räisäsellä oli katoamisyönä tämäntyyppiset paidat päällä. Kuva: Poliisi

Kuljettaja rauhoitteli tyttöä ja tarjoutui viemään hänet kotiin. Tyttö ei kieltäytynyt, mutta ulkomaalaistaustaisen miehen tullessa autoon asiasta ei enää keskusteltu. Kuljettaja kertoi vieneensä kaksikon noin kymmenen kilometrin päähän keskustasta Multisillan lähiöön, josta mitään ei ole kuitenkaan löytynyt.

Kolmas tutkintalinja koskee Tampereen keskustan läheistä aluetta. Räisäsen katoamisyönä vuonna 1999 tuli Formula 1 -kisat. Niitä katseltiin myös Tampereen keskustan lähellä Armonkalliossa. Kaksikin eri ihmistä kuuli kovia kiljaisuja ulkoa kello kahden ja kolmen välillä yöllä.

Räisäsen näköinen nainen oli myös nähty tässä lähistöllä Lapintiellä kävelemässä itseään lyhyemmän, 30–50-vuotiaan naisen kanssa. Tämä nainen oli nähty aiemmin kapakoissa, mutta häntä ei ole tavoitettu etsinnöissä.
https://yle.fi/uutiset/3-12017927

Tää juttu ei tainnut vielä olla täällä.

Routalempi
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 11:17 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Routalempi »

^
Tästä ei oikein muuta voi sanoa, kuin että taitaa olla vuorokauden heitto Armonkallion kiljahduksissa. Naiset sanoivat odottaneensa formuloiden aika-ajojen alkamista Malesiassa. Kaikki, jotka lajia seuraavat, tietävät että aika-ajot ovat lauantain hommia. Kello on Malesiassa viisi tuntia enemmän kuin Suomessa, joten lauantaina aamuyöstä on kannattanut odotella lähetyksen alkamista. Sunnuntaiaamuna saa nukkua reilusti pidempään, sillä silloin on jäljellä vain kisa, joka on alkanut siinä klo 8 – 9 Suomen aikaa.

SineNomen
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: Pe Huhti 17, 2015 3:29 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja SineNomen »

Karia Mallio kirjoitti:
Ma Heinä 12, 2021 11:38 pm

En ole minäkään koskaan tästä kuullut. Miten olet itse tullut tästä tietoiseksi? Onko sun tiedossa, että tämä vinkki on oikeasti annettu poliisille?
Kuulostaa aika erikoiselta, että hajun syytä ja lähdettä ei ole selvitetty jo omistajan toimesta, jos haju on estänyt huoneen käytön ajoittain🤔
Kyseinen tila on neuvotteluhuoneena. Olen vieraillut siellä jo ennen taksikuskin tarinaa ja joutunut itsekin toteamaan löyhkän.

En tiedä onko vinkattu, mutta oletan niin, koska ison, satoja henkiä työllistävän yrityksen tiloja.

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Hermione »

SineNomen kirjoitti:
Ti Heinä 13, 2021 6:15 pm


Kyseinen tila on neuvotteluhuoneena. Olen vieraillut siellä jo ennen taksikuskin tarinaa ja joutunut itsekin toteamaan löyhkän.

En tiedä onko vinkattu, mutta oletan niin, koska ison, satoja henkiä työllistävän yrityksen tiloja.
Jos sinulla on itsellä aistihavainto hajusta, niin suosittelisin vinkkaamaan poliisille.

Haju voi tulla jostain eläimen raadosta tmv, mutta varmuuden saa vain asianmukaisella teknisellä tutkinnalla.

teho77
Remington Steele
Viestit: 228
Liittynyt: Ti Elo 16, 2011 6:27 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja teho77 »

SineNomen kirjoitti:
Ti Heinä 13, 2021 6:15 pm
Karia Mallio kirjoitti:
Ma Heinä 12, 2021 11:38 pm

En ole minäkään koskaan tästä kuullut. Miten olet itse tullut tästä tietoiseksi? Onko sun tiedossa, että tämä vinkki on oikeasti annettu poliisille?
Kuulostaa aika erikoiselta, että hajun syytä ja lähdettä ei ole selvitetty jo omistajan toimesta, jos haju on estänyt huoneen käytön ajoittain🤔
Kyseinen tila on neuvotteluhuoneena. Olen vieraillut siellä jo ennen taksikuskin tarinaa ja joutunut itsekin toteamaan löyhkän.

En tiedä onko vinkattu, mutta oletan niin, koska ison, satoja henkiä työllistävän yrityksen tiloja.
Mielenkiintoista. Olen käynyt Tuotekadusta kilometrin päässä töissä 21 vuotta, enkä ole kuullut puolella sanallakaan tästä. Mistä on tieto siitä että seuraavalla viikolla olisi valettu betoni? Puhutaankohan nyt firmasta minkä yhteydessä on vähän isompi lounasravintola?

mrreferee
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: To Heinä 08, 2021 12:56 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja mrreferee »

Tuotekadulle tosiaan nousi muutama rakennus 90-luvun lopulla, mutta sen tarkempaa rakennusaikaa näille en löytänyt. Ainakin yritys jonka tiloista luulen nyt puhuttavan, on perustettu vuonna 1998.

Vuonna 1996:
Kuva

Vuonna 1999:
Kuva

persearska
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: To Helmi 13, 2020 6:29 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja persearska »

Kuuluko samalle vartijalle rakennustyömaa ja kiinteistö jonka sisään raisan on arveltu päästetyn.
Ois helppo pistää kylmäks kiinteistössä ja viedä rauhassa vartijan kierroksella työmaalle monttuun.

Vastaa Viestiin