Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

DL osui arviossaan oikeaan: Valkopohjaiset OH-alkuiset kilvet olivat jaossa 1978 ja 1979. Kaksikirjaimisena mustana kilpenä OH oli muistaakseni jaossa 60-luvun lopussa, jolloin vanhaa vuoden 1954 sarjaa kierrätettiin mm. uusiin amerikkalaisiin autoihin, joihin 6-merkkinen kilpi ei mahtunut.

Tämä auto, joka tapaukseen väljästi liitetään, oli siis lähes uusi, ellei sitten jostain syystä uudelleen kilvitetty. HC-Vivaa (muistutti B-mallin Opel Kadettia) tehtiin 1979 saakka. Chevetteä (lähes sama kuin D-mallin Kadett) valmistettiin 1975 alkaen. HC-Vivaa sai vinyylikatolla, Chevettestä en tiedä.

Viva / Lada Niva-sekoiluun hauskana yksityiskohtana lisättäköön vielä se, että 2000-luvulla tehtiin myös Lada Vivaa GM:n ja VAZ:n yhteisprojektina.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja dazu »

^Tämä Vaaran -tapaukseen liitetty auto oli tosiaan joko B-koppa Kadett, tai Vauxhall Viva. Muistaakseni oli juurikin vinyylikatolla. Mutta kyseinen autohan ei todellisuudessa tapaukseen liittynyt, koska havainto tehtiin vasta seuraavana päivänä. Luultavasti auto on ollut juurikin Vauxhall Viva, jos OH -alkuiset rekkarit ovat olleet jaossa 1977-1978, koska Kadett B:n valmistus on lopetettu joskus 1973 jälkeen ja Vivaa on tehty vielä, kun nuo rekkarit ovat olleet jaossa...

Iltalehden jutussa kaikki katoamistapaukset näyttäisivät olevan näitä selviä henkirikostapauksia.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Ande
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: To Huhti 07, 2011 3:48 pm

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Ande »

strangelove kirjoitti:
Su Helmi 23, 2020 12:27 pm
Eipä ilmennyt mitään uutta yhdestäkään jutussa esitellystä tapauksesta. Tiedot on varmaan koostettu suoraan täältä Murha.infosta. Soitto poliisille esimerkiksi tästä Vaaran tapauksesta olisi voinut tuoda edes pientä informaatiota siitä, tutkitaanko tapausta ylipäätään enää ollenkaan.
Varma tieto on, että ei tutkita. Minä olen se, joka jo joskus 1990-luvulla soitin Rovaniemen rikospoliisille eräästä paikasta, jossa oli jotain luita. Poliisi suhtautui suorastaan ylimielisesti ehdotukseen, että jotain jäännöksiä olisi niin pitkän ajan jälkeen enää löytyisi.
Huijataanko meitä sotavainajalöydöillä? Toki nykyään harvemmin luita löytyy, mutta vielä 1990-luvulla löytyi hyvinkin tunnistettavia vainajia.

Spekultantti
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:32 pm

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Spekultantti »

Mikä tämä juttu on, että Merja Vaaran otti kyytiin n. 40-vuotias mies? Onko paljastunut ennen julkaisematonta tietoa, vai pelkkää väärin ymmärrettyä tietoa lehdessä?
...Rikoslehti Alibissa kerrottiin katoamisen jälkeen, että poliisi olisi saanut toisenkin kiinnostavan vihjeen. Sen mukaan Merjan oli katoamistaan seuraavana aamuna nähty nousevan ruskean väriseen Lada Nivaan tai Opel Kadettiin, jota kuljetti noin 40-vuotias mies. Autossa oli silminnäkijän mukaan ollut musta katto, ja sen rekisterinumero oli alkanut kirjaimilla OH.

...
Merjan otti kyytiin 40-vuotias mies, eikä kukaan ole nähnyt häntä enää ikinä - mihin katosivat viisi nuorta jälkiä jättämättä?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e16e ... 123353208d
Useimmiten kadonnut lapsi löydetään viimeistään päivien kuluessa – mutta näiden viiden nuoren tapaukset ovat jääneet mysteereiksi.

skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja skoone »

Spekultantti kirjoitti:
To Maalis 19, 2020 11:29 pm
Mikä tämä juttu on, että Merja Vaaran otti kyytiin n. 40-vuotias mies? Onko paljastunut ennen julkaisematonta tietoa, vai pelkkää väärin ymmärrettyä tietoa lehdessä?
...Rikoslehti Alibissa kerrottiin katoamisen jälkeen, että poliisi olisi saanut toisenkin kiinnostavan vihjeen. Sen mukaan Merjan oli katoamistaan seuraavana aamuna nähty nousevan ruskean väriseen Lada Nivaan tai Opel Kadettiin, jota kuljetti noin 40-vuotias mies. Autossa oli silminnäkijän mukaan ollut musta katto, ja sen rekisterinumero oli alkanut kirjaimilla OH.

...
Merjan otti kyytiin 40-vuotias mies, eikä kukaan ole nähnyt häntä enää ikinä - mihin katosivat viisi nuorta jälkiä jättämättä?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e16e ... 123353208d
Useimmiten kadonnut lapsi löydetään viimeistään päivien kuluessa – mutta näiden viiden nuoren tapaukset ovat jääneet mysteereiksi.
Asia on niin, että useimmat i-lehtiset artikkelit asiasta kuin asiasta ovat melko luovia ;)
Muista lähdekritiikki!

Ande
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: To Huhti 07, 2011 3:48 pm

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Ande »

Ei ole mitään faktaa siitä autosta. Ilmeisesti täysin tuulesta temmattu juttu, kuten monet muutkin jälkikäteen kerrotut havainnot.
Aamulla miehensä rautatieasemalle vieneen naisen havainto jossakin tien sivussa olleesta tytöstä on otettu vakavammin. Kukaan muu ei ole nähnyt Merjaa yön jälkeen.

Laasti
Harjunpää
Viestit: 330
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2012 9:21 pm
Paikkakunta: Nowhere

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Laasti »

Merja Vaaran tapaus on kiinnostava. Erityisesti huomioni kiinnittyy siihen, että onko Vaara ihan oikeasti nähty liftaamassa 27.7.1980?

Muun muassa Merja Vaaran tapausta on käsitelty täällä:

https://nytonmurhaajienaika.blogspot.co ... ailla.html
Hän on paljastanut vain yhden kerran nimensä alkuperän...

Ande
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: To Huhti 07, 2011 3:48 pm

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Ande »

Laasti kirjoitti:
Ma Huhti 20, 2020 1:49 pm
Merja Vaaran tapaus on kiinnostava. Erityisesti huomioni kiinnittyy siihen, että onko Vaara ihan oikeasti nähty liftaamassa 27.7.1980?

Muun muassa Merja Vaaran tapausta on käsitelty täällä:

https://nytonmurhaajienaika.blogspot.co ... ailla.html
Oikeasti ei ole nähty. Jo olisit liikkunut noihin aikoihin Rovaniemellä tai vaikka viime sunnuntaina, ymmärtäisit kuinka epätoivoista liftaaminen olisi tuohon aikaan ollut. Merja itse on kertonut liftaavansa ja jokseenkin ainoa todellinen liftausreissu on se,kun kuskiksi sattui tuon vartiointiliikkeen johtaja.

Äitinsä uskoi, että liftasi. Niin uskoi minunkin äitini... Monta kertaa minäkin siellä mietin, että jos äiti tietäisi niin pois hakisi. Äiti huokasi joskus itsekin, että onneksi ei tarvitse tietää.

pete85
Armas Tammelin
Viestit: 88
Liittynyt: Ke Marras 11, 2015 7:23 pm

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja pete85 »

pete85 kirjoitti:
Su Marras 24, 2019 9:39 am
paccasucco kirjoitti:
Su Marras 24, 2019 1:30 am
Niin, ehkä näistä on ennenkin ollut puhetta. En ole aikoihin lukenut Merja Vaaran katoamisketjua läpi. Ehkä olisi aihetta päivittää oma tietämykseni tältäkin osin.
Vanhoissa Nykyposti- lehdissä oli haastateltu mm. Merja Vaaran äitiä(pelkään, että Merja on murhattu). Siinä vaiheessa poliisit etsivät mm. noin 40-vuotiasta miestä ja mustakattoista autoa.

Seuraavana vuonna, 1982, sama lehti hämmästeli: Onko Louen kylässä kummitteleva neito kadonnut Merja Vaara?
Nuihin aikoihin yleisimpiä mustakattoisia autoja oli Opelit, Fordit ja esim. Dodge aspen... Aika hauska yhteensattuma kun isäni osti joskus 84-85 mustakattoisen auton rovaniemeltä joka oli jätetty seisontaan muistaakseni noin 5-6v aikaisemmin... Auto oli kuitenkin suht. Hyvässä kunnossa... Kyseinen auto on vieläkin minun tallissa ja täysin ajo/katsastus kunnossa... En kyllä usko että liittyisi mitenkään koko keissiin mutta eipä niitä kauheasti tuohon aikaan ollut nuita ns. Kalliimpia autoa joissa on vinyylikatto.
Omaan viestiini viellä vastaten... Eilen ajelin tuolla isäni aikoinaan rovaniemeltä ostamalla hiekan ruskealla autolla jossa musta vinyylikatto... Hauskasti viellä katossa on hanttimiehen puolella katossa painauma joka on voinut tulla vaikka nyrkin iskusta tai lyömällä toisen pää siihen 🤔 Kylmäviä ajatuksia tuli... Muistaakseni auto ostettiin jostain rovaniemen teollisuusalueelta, oli pressulla peitetty ja edullinen. Nämä sanat jäänyt mieleen edesmenneeltä isältäni. Muistaakseni osto on tapahtunut joskus 86

kesaesa
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: Su Heinä 02, 2017 12:24 am

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja kesaesa »

Kerrotaan, että vartijat pitivät säännöllisesti yhteyttä keskukseen Merjan ollessa siellä töissä. Osaako joku sanoa, miksi vartijat olivat vähintään tunnin välein yhteydessä keskukseen?
Eräs epäilys on, että Merja ei koskaan poistunut elävänä työpaikaltaan. Tässäkin tapauksessa vartijoiden osuutta on käsittääkseni epäilty hyvin vähän.
Jos Merja poistui työpaikaltaan, hänen taskussaan oli tiettävästi vartiointiliikkeen avaimet. Se olisi ollut hankala paikka yrittäjälle, jos ne olisivat joutuneet vääriin käsiin, joten jäin miettimään onko avaimista mitään mainintaa jälkeenpäin?

Spekultantti2
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: La Kesä 20, 2020 7:53 pm

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Spekultantti2 »

On pitänyt kommentoida tuon Ei jälkeäkään-kirjan ilmestyttyä, mutta unohtuneen salasanan vaihto ei enää mitenkään onnistunut, joten rekisteröidyin uudestaan lisäämällä 2:n nikin perään. Eli sama vanha Spekultantti kuitenkin kyseessä :)

Merja Vaaran tapauksesta paljastui kirjassa ihan erilaisia seikkoja, kuin mitä täällä ja lehtijutuissa on ollut. Kirjan kirjoittajat ovat siis pitäytyneet vain poliisin asiakirjoissa ja kuulustelupöytäkirjoissa, joten he eivät sanallakaan kommentoi näitä ristiriitaisuuksia. Hämmentävin on työnantajan henkilön ikäänkuin jakaantuminen kahdeksi. Kirjassa Olavista käytetään peitenimeä Jouko, joka palkkaa kyytiinsä liftanneen Merjan osaksi omistamaansa vartiointiyritykseen. Mutta kirjassa esiintyy myös Osmo, joka asui toimiston alapuolella vaimonsa kanssa! Merjan piti soittaa heille aamuherätys, jonka jälkeen Osmo sanoi kuulleensa kun toimiston raskas palo-ovi kolahti kiinni Merjan lähtiessä. Osmo kertoi, että vei sitten vaimonsa töihin huoltoasemalle aamukahvit juotuaan.

Kirjassa ei puhuta mitään, että Jouko/Olavi asui toimiston yläkerrassa vaimonsa kanssa ja näki Merjan kävelevän poispäin pihasta, vaikka tästä on lehtihaastattelu olemassa. Tulee mieleen, että yksityiskohtia on sekoitettu tahallaan muutenkin kuin nimien muuttamisella, mutta ei varmaan, kun kirjan on tarkoitus olla todenmukainen ilman huhuja ja nettikeskusteluja. Kuulustelussa Jouko/Olavi ensin sanoo Merjan tulleen kysymään häneltä töitä, eikä liftikyydistä puhuttu mitään.

Kuulusteltavien puheet muuttuvat myöhemmin, ja kieltämättä kuvion palaset asettuvat vähän eri järjestykseen, kuin mitä aiemmin on täällä kirjoiteltu. Esim. Jouko/Olavi on tavannut Merjan myös vapaa-ajalla Rovaniemen ravintolassa ja moittinut seurustelusta rikollisen taustan omaavan poikaystävän kanssa, koska työ vartiointiliikkeen toimistossa on luottamuksellista. Merja oli tästä suuttunut niin, että uhkasi lopettaa työn, mutta Jouko/Olavi sai suostuteltua hänet jatkamaan. Merja ei halunnut enää myöhemmin Joukon/Olavin kyytivän häntä kotiinsa. Jotakin jännitettä siis on.

Merjan katoamisyöstä Olavi kertoi ensimmäisessä kuulustelussa, että soitti kolmen aikoihin lopetettuaan oman työvuoronsa ja sopi, että Merja tulee taas illalla klo 19.00 töihin. Ystävät taas kertoivat sopineensa, että tapaavat Merjan baarissa klo 19.30. Olavi kertoi tarjonneensa Merjalle kyytiä kotiinsa, mutta Merja oli sanonut liftaavansa, eikä Olavin tarvitsisi nousta niin aikaisin. Kuitenkin Olavi kertoo nousseensa jo klo 6.30 ja ajelleensa keskikaupungilla, eikä nähnyt Merjaa missään. Illalla, kun Merja ei ilmestynyt töihin, Jouko/Olavi huolestui ja soitti Merjan äidille.

Osmo taas sanoi ensin käyneensä illalla toimistolla, mutta myöhemmin selvisi, ettei tämä pitänyt paikkaansa, vaan hän vain soitti. Osmoa huoletti, että kadonneella Merjalla oli toimiston avaimet mukanaan, ja toimistossa oli tiedot kaikista vartioitavista kohteista.

Mielenkiintoisin havainto Kemintien varresta tuolta sunnuntaiaamulta on saatu talonmies Olavilta (nimet tosiaan sekaisin), joka oli varhain lenkillä. Hän kertoi ohittaneensa noin kello 5.30 aikoihin nuoren tytön, joka oli ilmeisesti liftaamassa. Noin 50 metrin päähän tytöstä päästyään häntä vastaan tuli umpikorilla varustettu vaalea rekka, jonka kopissa oli punaista väriä. Rekka pysähtyi tytön kohdalla, Olavi käänsi päätään ja näki tytön nousevan rekan kyytiin. Olavi kertoi tapauksesta myös vaimolleen ja luettuaan lehdestä seuraavalla viikolla katoamisesta, hän päätteli, että kyseessä saattoi olla sama tyttö.


Paljon olisi nyt yksityiskohtia vertailtavaksi, niin että jos joku muukin on lukenut tai kuunnellut kirjan, niin voitaisiin jatkaa keskustelua. Ketään Merjan omaista ei ole kirjaan haastateltu, kun äitikin on jo kuollut. Olisi kuitenkin helpottavaa, että tapaus vielä ratkeaisi näin monen kymmenen vuoden jälkeenkin.

Noste
Susikoski
Viestit: 49
Liittynyt: Ti Touko 14, 2019 5:19 pm

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Noste »

No nyt on kyllä erikoista. Lukaisin nämä kaksi Merja-ketjua viime vuoden puolella läpi, ja sain kyllä aivan erilaisen käsityksen tapahtumista kuin mitä Spekultantti kadonneet-kirjaa referoi. Tosin eipä siinä, ei minulla ole mitään omaakaan teoriaa tähän esittää. Ihmettelen vain, miten kirjassa on tuotu ihan muita juttuja esille kuin mitä vallitseva keskustelu on käynyt läpi.

Spekultantti2
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: La Kesä 20, 2020 7:53 pm

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Spekultantti2 »

Tämä Osmo, kuka sitten lienee, on kiinnosta tapaus. Viimeisin Merjan katoamiseen liittyvä yhteydenotto KRP:lle on tullut vuonna 2015, kun eläkkeellä oleva Marko oli tullut kertomaan tietojaan. Marko oli ollut töissä sillä samaisella huoltamolla Osmon vaimon, Tuulan kanssa. Nyt Marko oli muistanut, että Osmo oli käynyt tankkaamassa mustan Mersunsa ennen kuutta Merjan katoamisaamuna.

Markon mukaan Tuula ei tullut Osmon mukana, vaan Marko muisti kolme muuta työntekijää, jotka olivat töissä. Muutamaa viikkoa myöhemmin Osmo olisi ollut taas tankkaamassa ja kuullut, kun jotkut puhuivat Merjan katoamisesta. Marko kertoi, että Osmo olisi kiihtyneenä huutanut, että antakaa asian olla, kyllä viranomaiset asian selvittävät.

Marko oli kertonut Rovaniemellä liikkuneesta jutusta, että Merja olisi poltettu kaupungin lämpövoimalan uunissa. Vanhan voimalan takana oli suoalue, jonne lämpökattilan tuhkat tyhjennettiin.

Kirjaan on haastateltu KRP:n Lapin yksikön päällikkö Teemu Mäntyniemeä, joka tosin aloitti virassaan vasta vuonna 2019. Mäntyniemi tietää kertoa, ettei vanhaa lämpökattilaa enää ollut olemassakaan, että siitä olisi voitu ottaa näytteitä. Myös suoalueen paikalla on nykyään Teollisuuskylä.

Kirjoittajat kysyvät Mäntyniemeltä myös, että voisiko mahdolliseen henkirikokseen liittyä useampi henkilö. Kukaan kuulusteltavista ei kuitenkaan ole lähtenyt avaamaan juttua.

Poikaystävän alibi todettiin varmaksi, kuten täälläkin on kirjoitettu, mutta silti KRP on kuulustellut häntä kahdeksan vuotta myöhemmin uudestaan.

Poliisi ei ole saanut vahvistettua, että Merjaa olisi nähty sunnuntaiaamuna vartiointiliikkeen ulkopuolella, vaikka mm. lenkkeilijä-Olavin havainto kuulostaa uskottavalta. Julkisissa tutkintapöytäkirjoissa ei ole mainintaa, että niitä vedenpuhdistamon isoja lietealtaita olisi tutkittu, vaikka sellaistakin tietoa on lehdissä ollut. Tässä tapauksessa kirjoittajat tosin vertailevat lehtitietoa tutkintapöytäkirjoihin, mutta eivät Jouko/Olavin ja Osmon henkilöitä, tai kumpi asui vartiointiliikkeen ylä- tai alakerrassa, ja kumman vaimolle herätyssoitto soitettiin.

Ande
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: To Huhti 07, 2011 3:48 pm

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Ande »

Mistä sellaisen kirjan kadonneista löytää? Jos tuollaista "tietoa" on todella ollut olemassa, miten sitä ei ole lipsahtanut aiemmin julkisuuteen? Ei kahdesta eri vartiointiliikkeen omistajasta (vai oliko sittenkin yksi) eikä siitä, että huoltoasemalla oltiin töissä jo tuohon aikaan sunnuntaiaamua.
Yhteen kysymykseen voinen vastata, koska eräs koulukaverini oli yöpäivystäjänä vartiointiliikkeessä. Vartijat ottivat yhteyttä päivystäjään oman turvallisuutensa vuoksi. Jos yhteydenottoa ei olisi tullut, koska joku rosvo olisi kolkannut vartijan, päivystäjä olisi hälyttänyt apua.
Sitä en sitten vähääkään epäile, etteikö alaikäinen Merja olisi Rovaniemellä ravintolaan päässyt.

KayserSoze
Armas Tammelin
Viestit: 71
Liittynyt: Su Huhti 03, 2016 5:36 pm

Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja KayserSoze »

Ei jälkeäkään - 11 suomalaista kadonnutta (Tiina Saari ja Maiju Majamaa), ilmestynyt 1.6.2020.

viewtopic.php?f=7&t=29810

Suosittelen kirjaa, vaikkei se yleisesti taida kovin paljon uutta tietoa tarjotakaan. Hyvin kirjoitettu. Yli puolet tapauksista oli itselleni jotenkin tuttuja, mutta tästä kirjasta oli hyvä kerrata jo unohtumaan päässeitä tietoja.

Vastaa Viestiin