Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Konsta Apeli kirjoitti:Mykkä-Arvi Piirainen ja Toivo Ala-Poikela ovat tosiaan eri persoonia. Niinkuin terävimmät voivat jo nimistäkin päätellä. Katoamisajankohtien välilläkin on 15 vuotta.

Ala-Poikela löytyi jo seuravaana keväänä lähijärvestä. Polkupyörän löytöpaikalta alle kilometrin etäisyydellä. Ilmeisesti sievissä olusissa ollut pappa päätti kotimatkalla käydä kokeilemasa joko Hirvasjärven jää kantaa. Eipä kantanut.
Tuossa toisessa ketjussa mainitaan Ala-Poikela -niminen kadonnut ja samoin sinä kirjoitat Toivo Ala-Poikelasta.
Tässä ketjussa pääosassa on Arvi Piirainen, joka katosi toukokuussa 1983 samalla maantiellä kuin mitä lehdessä kerrottiin kadonneen Toivo Poikela -nimisen henkilön 14.10.1998.
Tottahan nyt erotamme Arvi Piiraisen ja Toivo Poikelan toisistaan, mutta jos toisessa ketjussa puhutaan Ala-Poikelasta ja myös sinä kirjoitat Ala-Poikelasta, niin sitten täytyy nimen kirjoituksessa olla vikaa.
Tähän mennessä olen löytänyt miehistä nuo kaksi artikkelia sen aikaisista iltalehdistä ja kummassakin hänen nimekseen mainitaan Toivo Poikela (EI Ala-Poikela).
Niin tai näin, hyvä asia, että edes hänet on löydetty.
Konsta Apeli
Harjunpää
Viestit: 327
Liittynyt: La Syys 17, 2011 4:17 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Konsta Apeli »

Pyydän aanteksi.
Kadonnut ja löytynyt on tosiaan Toivo Poikela. (Ei Ala-Poikela) Tarttui tuo sukunimi matkaan tuolta viesteistä, kun on tutumpi.

Yliajon huhut lähtivät liikkeelle siitä kun sen sirkkelitalon lähinaapuri oli ollut kuulevinaan noihin aikoihin maantieltä jonkinlaisen kiljahduksen. Ihmisäänen tai autonrenkaista lähtevän kuuloisen terävän äänen. Monet olivat sitä mieltä, että sirkkeli synnytti tämänkin äänen.
Ceterum Censeo
Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella radionauhuri
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Eipä mitään! Pääasia on, että saisimme nämä kaikki "poikelat" kotiutettua, tai saatua heidän katoamistietonsa edes jonkinlaiseen järjestykseen. Minullakin noita tuon ajan lehtiä riittää vielä laatikollinen pengottavaksi (ja sit rikosjutut pitää leikata ja liittää leikekirjaan!), ehkä sieltä vielä tulee vastaan Poikelan löytymisilmoituskin. :mrgreen:
delirium12
Nikke Knakkertton
Viestit: 193
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2012 6:33 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja delirium12 »

Huhuja kaikenlaisia on tämänkin tapauksen johdosta liikkunut silloin aikanaan. Ei ole Arvia löytynyt ja tuskinpa enään löytyykään.
Sallassa taitaa olla kolme ihmistä hävöksissä. Aholan vaarassa tämä keissi ja Kursussa 2- vuotiaan tytön tapaus 50- luvulta ja viimeisimpänä Matti Sallan katoaminen Naruskalla. Ihmeen paljon pienelle paikkakunnalle.
On olemassa valmiiksi pureksittua tietoa lukeneita ihmisiä paljon mutta liian vähän järjellä ajattelevia. :roll:
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Nuo kolme ihmistä on kuitenkin kadonneet 70 vuoden aikana, joten ei se kovin ihmeellistä ole. Salla on lisäksi erämaa-aluetta, jossa ihmiset liikkuvat erämaassa paljon enemmän kuin vaikka jotkut espoolaiset. Jos kuolema korjaa syystä tai toisesta Sallan erämaassa, ruumis jää kadoksiin paljon todennäköisemmin kuin espoolaisessa puistossa.
delirium12
Nikke Knakkertton
Viestit: 193
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2012 6:33 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja delirium12 »

Tuomion Pasuuna kirjoitti: Pe Joulu 13, 2019 1:31 pm Nuo kolme ihmistä on kuitenkin kadonneet 70 vuoden aikana, joten ei se kovin ihmeellistä ole. Salla on lisäksi erämaa-aluetta, jossa ihmiset liikkuvat erämaassa paljon enemmän kuin vaikka jotkut espoolaiset. Jos kuolema korjaa syystä tai toisesta Sallan erämaassa, ruumis jää kadoksiin paljon todennäköisemmin kuin espoolaisessa puistossa.
Tiedän joo. Näitten lisäksi ollu useampi tapaus vielä mutta kadonneet löytyneet. Ihmeelliseltä vaan tuntuu, että miksi tiellä kävelevä ihminen lähtisi yhtäkkiä metsään kävelemään. Suurin osa kuitenki talousmetsiä Sallassakin, että liikkujia varmasi on.
On olemassa valmiiksi pureksittua tietoa lukeneita ihmisiä paljon mutta liian vähän järjellä ajattelevia. :roll:
Ande
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: To Huhti 07, 2011 3:48 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Ande »

delirium12 kirjoitti: La Joulu 14, 2019 12:44 am
Tuomion Pasuuna kirjoitti: Pe Joulu 13, 2019 1:31 pm Nuo kolme ihmistä on kuitenkin kadonneet 70 vuoden aikana, joten ei se kovin ihmeellistä ole. Salla on lisäksi erämaa-aluetta, jossa ihmiset liikkuvat erämaassa paljon enemmän kuin vaikka jotkut espoolaiset. Jos kuolema korjaa syystä tai toisesta Sallan erämaassa, ruumis jää kadoksiin paljon todennäköisemmin kuin espoolaisessa puistossa.
Tiedän joo. Näitten lisäksi ollu useampi tapaus vielä mutta kadonneet löytyneet. Ihmeelliseltä vaan tuntuu, että miksi tiellä kävelevä ihminen lähtisi yhtäkkiä metsään kävelemään. Suurin osa kuitenki talousmetsiä Sallassakin, että liikkujia varmasi on.
Muistaakseni tämä Arvo oli viimeisen kerran tavattaessa kädestä pitäen hyvästellyt tuttuja ihmisiä, mikä oli hyvin epätavallista.
Jonkun verran Sallan talousmetsissä liikkuneena voisin väittää, että siellä on paljon sellaisia paikkoja, joihin ei ole kenelläkään asiaa. Ei varsinkaan metsätalousasioissa, ei marjastajilla eikä metsästäjillä.
Konsta Apeli
Harjunpää
Viestit: 327
Liittynyt: La Syys 17, 2011 4:17 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Konsta Apeli »

Rikoksena vanhentunut jo kait tänä päivänä. Oli ilmeinen yliajo. Kuljettaja ei välttämättä humalassa. Yhteisö tietää. mutta vaikenee. Kylän parhaat pojat helluntaiajelulla Ja...!!!!
Tuomittaisiin tänään kai jostain ruumiin kätkemisestä.
Ceterum Censeo
Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella radionauhuri
Turilas
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ke Joulu 18, 2019 12:16 am

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Turilas »

Tuomion Pasuuna kirjoitti: Pe Joulu 13, 2019 1:31 pm Nuo kolme ihmistä on kuitenkin kadonneet 70 vuoden aikana, joten ei se kovin ihmeellistä ole. Salla on lisäksi erämaa-aluetta, jossa ihmiset liikkuvat erämaassa paljon enemmän kuin vaikka jotkut espoolaiset. Jos kuolema korjaa syystä tai toisesta Sallan erämaassa, ruumis jää kadoksiin paljon todennäköisemmin kuin espoolaisessa puistossa.
Jokunen vuosi sitten katosi Thaimaalainen marjanpoimija mystisesti Sallassa. Tuossa ketjussa arvaillaan että joutui suden raatelemaksi, vaikka muualla on uutisoitu ettei ulkoisia väkivallan merkkejä ja selkeää kuolinsyytä ole löytynyt.
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... =17&t=9378

Vaan petoeläimiähän noilla lapin erämaakairoilla liikkuu, joten Arvinkin tapauksessa on ehkä ihan mahdollisuuksien rajoissa että raihnaisesti kulkeva vanhus voisi joutua pedon uhriksi.
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1862
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Toivo Poikelan katoamiselle ei löytynyt omaa ketjua. Huomasin, että sitä on käsitelty tässä YouTubesta löytyvässä poliisitv:n jaksossa kohdasta 24.30 alkaen.

https://m.youtube.com/watch?v=WNUGqJHnXPw&t=1057s
Tessu
Christopher Lorenzo
Viestit: 1572
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:51 am

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Tessu »

Sepä voi vaan ihminenkin jäädä joenpohjaan kiinni jos sinne tippuu,kova virtavie johonkin puunhaarukkaan ja sinne jää ja rojua tulee niskaan kukaan ei löydä koskaan.
Täällä etelämmässäkin nyt niin suuret tulvat ja saviset maat että kukaan ei tiedä mitä ohi virtaa,en minäkään mitä tuossa ohi menee,tuossakin joessa pahoja ropakoita ja jos sinne kiinni tarraa jaa valuu savet päälle niin ikinä ei löydy.
Täsäskin vesi vie mennessään joka vuosi sieltä täältä savea toiseen paikkaan ja rojua hautautuu.
Että jos jo täällä niin jossain Sallan korvessa aika toivotonta ketään löytää...
Avatar
LokakuunLapsi
Poliisikoira Rex
Viestit: 270
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2019 3:37 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja LokakuunLapsi »

Turilas kirjoitti: Ti Tammi 07, 2020 7:30 pm ...
Vaan petoeläimiähän noilla lapin erämaakairoilla liikkuu, joten Arvinkin tapauksessa on ehkä ihan mahdollisuuksien rajoissa että raihnaisesti kulkeva vanhus voisi joutua pedon uhriksi.
Mistä arvelet Arvin olleen raihnaisesti kulkeva?
Kuitenkin Arvi ajoi pyörällä ilmeisen aktiivisesti ja suht pitkiä matkojakin.

En löytänyt mistään mainintaa, että hänen liikkumisensa olisi ollut erityisen vaivalloista. 71-vuotiaskin voi olla liikkeissään ripeä ja kunnoltaan hyvä. Esimerkkinä oma 79-vuotias isäni, joka liikkuu metsässä, tekee siellä edelleen myös esim. metsänhoitohommia ja luultavasti on fyysiseltä kunnoltaan parempi, kuin moni nuorempansa.
- Etsivä löytää -
Purity
Susikoski
Viestit: 38
Liittynyt: Ti Syys 14, 2010 7:30 pm
Paikkakunta: Woods

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Purity »

Tessu kirjoitti: La Huhti 30, 2022 5:43 am Sepä voi vaan ihminenkin jäädä joenpohjaan kiinni jos sinne tippuu,kova virtavie johonkin puunhaarukkaan ja sinne jää ja rojua tulee niskaan kukaan ei löydä koskaan.
Täällä etelämmässäkin nyt niin suuret tulvat ja saviset maat että kukaan ei tiedä mitä ohi virtaa,en minäkään mitä tuossa ohi menee,tuossakin joessa pahoja ropakoita ja jos sinne kiinni tarraa jaa valuu savet päälle niin ikinä ei löydy.
Täsäskin vesi vie mennessään joka vuosi sieltä täältä savea toiseen paikkaan ja rojua hautautuu.
Että jos jo täällä niin jossain Sallan korvessa aika toivotonta ketään löytää...
Vaikka pienillä paikkakunnalla, myös Sallassa, on ollut tapana käyttää jokia kaatopaikkana täytyy muistaa että Ounasjoessa on uitettu puita vielä 80-90 lukujen taitteessa. Kemijoen (johon Ounasjoki laskee) uitto on lopetettu muistaakseni kesän 91 jälkeen. Tämän vuoksi jokea on ensin perattu uittoon sopivammaksi ja ennallistettu uittojen päättymisen jälkeen. Lisäksi Ounasjoki on käsittääkseni hyvin pitkälti hiekkapohjainen, kuten suurin osa Koillis-Lapin joista. Toki tulvat ovat keväällä rajuja, kun tunturissa vedet lähtee sulamaan ja suot ihistää vedet laskuojiin.
Ördög
Lauri Hanhivaara
Viestit: 120
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 1:49 pm
Paikkakunta: Nordsjö

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Ördög »

Ailar kirjoitti: Ti Heinä 01, 2014 10:22 pm Löysin Iltalehdestä /30.10.1998 artikkelin tästä Arvi Piiraisen katoamisesta. Uutisessa hänen katoamistaan verrattiin Toivo Poikelan, 71 v., katoamiseen. Joten otetaan hänenkin katoamisensa tässä esille.
Onko Arvista ja hänen häviämisestään kirjoitettu mitään, paitsi tuo Iltalehden juttu sekä tämä vuonna 1988 Alibissa (nro 7/88) julkaistu artikkeli?
Onko kenelläkään hallussaan kyseinen Alibi?

https://www.juvekim.fi/tuotekuvat/isot/1715122.jpg
https://www.juvekim.fi/product.php?id=547395
Nie wird so viel gelogen wie nach der Jagd, im Krieg und vor Wahlen. (Otto von Bismarck)
Avatar
Foxhole Norman
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: La Maalis 16, 2024 7:35 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Foxhole Norman »

Arvin tarina viitottuna ja spiikattuna https://viittomakielinenkirjasto.fi/vid ... na/#info

Rivien välissä 2, osa 1: Mykkä-Arvi – kadonneen Arvi Piiraisen tarina

Kuurojen lehti järjesti livejournalismitilaisuuden 10.2.2022. Tilaisuus järjestettiin etänä ja striimattiin pandemian vuoksi. Tämä on ensimmäinen osa tapahtuman tallenteesta. Tässä sarjan ensimmäisessä osassa kerrotaan Arvi Piiraisen tarina.
Vastaa Viestiin