Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Tämäkin juttu löytyi Kadonneet-sarjan opastamana (tämänpäiväinen jakso) ja kaikkien käsittämättömyyksiensä vuoksi kyllä joutaa tälle foorumille ihmeteltäväksi myös.

Kuva
Terrance Williams.

27-vuotias Terrance Williams oli juuri saanut töitä Floridan Naplesista sekä rakennustyömaalta että Pizza hutista. Hänen elämänsä näytti saaneen hyvän suunnan, sillä nuorempana hän oli ollut tekemisissä poliisin kanssa pikkurikoksista ja vaikka hän oli aina kunniakkaasti hoitanut ja selvittänyt jokaisen tapauksen yhteiskunnan kanssa, oli hänestä kuitenkin merkintöjä poliisin papereissa. Vaikka hän oli eronnut juuri tyttöystävästään ja tulossa oli elatusmaksuista pienimuotoinen mutta rutiinihenkinen oikeudenkäynti 14.1.2004, oli Terrancen elämä kuitenkin varsin mallillaan. Hän asui yhdessä kämppäkaverinsa Jasonin kanssa pienessä omakotitalossa ja suunnitteli tulevaisuuttaan.

Tammikuun 12. päivä 2004 Terrance kävi töissä ja palasi sitten asunnolleen vaihtamaan vaatteita äitinsä kyyditsemänä, sillä eräs työkavereista oli kutsunut hänet bileisiinsä. Hän yritti ylipuhua mukaansa Jasonin, osittain siksi että Terrance itse oli menettänyt hetkellisesti ajokorttinsa ajettuaan päihtyneenä. Jason ei kuitenkaan ollut juhlatuulella, jolloin Terrance päätti ottaa riskin ja ajaa itse autolla, jonka hän oli ostanut vain joku hetki aiemmin päästäkseen rattiin heti kun saisi korttinsa takaisin. Auto oli valkoinen Cadillac, vanhanmallinen ja joidenkin mielestä jopa vintage-arvoinen. Hän ei ollut rekisteröinyt autoa vielä, joten käytännössä sillä ajaminen oli laitonta. Jason päästi kämppäkaverinsa rattiin ja niin Terrance lähti kohti bilepaikkaa huolimatta kortittomuudestaan ja auton rekisteritilanteesta.

Joku hetki myöhemmin Jasonin puhelin soi. Terrance soitti hänelle huoltoasemalta yleisöpuhelimesta ja kertoi joka paikassa olevan poliiseja. Hän kertoi juttelevansa Jasonille sen aikaa että näkisi mikä tilanne on ja lähtisivätkö poliisit pois. Kun tilanne rauhoittui, Terrance päätti puhelun ja jatkoi ilmeisesti keskeytyksettä bilepaikalle, jonne saapuikin aikanaan.

Seuraavana aamuna Jason tajusi Terrancen olevan edelleen poissa. Hän ei kuitenkaan huolestunut, sillä Terrance oli kertonut aikanaan saattavansa olla poissa parikin päivää silloin tällöin ystäviensä luona, joten Jasonin ei tulisi huolestua turhan nopeasti.

Kun Terrance ei ollut palanut vielä seuraavanakaan päivänä, Jason huolestui. Hän huomasi aamuyöstä tulleet pari puhelua oudosta numerosta ja soitti takaisin, saaden numeron toisesta päästä kiinni Terrancen Pizza Hutin työkaverin. Tämä kertoi ettei Terrance ollut ilmestynyt töihin, eikä myöskään hakenut palkkaansa. Tämä sai Jasonin huolestumaan. Hän laittoi sähköpostia Terrancen äidille, Marcialle, ja kysyi oliko tämä kuullut pojastaan mitään. Huoli levisi nopeasti, sillä Jasonin tapaan myöskään Marcia ei tiennyt mitään. Kaksi päivää katoamisen jälkeen hän ilmoitti poikansa kadonneeksi poliisilaitoksella - poliisien vastauksen ollessa yllättävän tyly: He käskivät häntä tulemaan uudestaan mikäli Terrance olisi kateissa vielä kuukauden päästä, vedoten Terrancen aikuisuuteen.

Marcia ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi vaan ilmoitti tapahtuneesta sukulaisille, pyytäen näiden apua. Hänen siskonsa käski antamaan kaikkien paikallisten viranomaisten numerot, joiden kanssa Terrance saattaisi olla tekemisissä - näihin kuuluivat niin poliisi, sairaala kuin ruumishuoneetkin. Sukulaiset aloittivat tämän jälkeen soittokierroksen, poliisinkin joutuessa vastaamaan useammallekin Terrancen sukulaiselle. Se kuitenkin kannatti, sillä nyt poliisi otti tilanteen tosissaan ja tajusi Terrancen katoamisen vaikuttavan aidosti oudolta.

Marcian sisko sai myös tietoonsa jotain muuta: Terrancen valkoinen Cadillac oli poliisin varikolla, hinattuna pois sillä se oli ollut tientukkeena hautausmaan luona, vain muutamien tuumien päästä kulkuväylästä. Marcia lähtee välittömästi tarkastamaan autoa varikolle ja toteaa sen poikansa autoksi, sillä autossa on kaksi Terrancen takkia sekä askillinen tupakkaa - sitä merkkiä jota Terrance poltti. Muuten auto vaikuttaa olevan kunnossa ja siisti. Marcia maksaa auton varikkomaksun ja ajaa auton 40 kilometrin päähän kotiinsa.

Auto osoittautuu arvokkaaksi tietolähteeksi, sillä varsin pian selviää että paikallisen hautausmaan työntekijät olivat nähneet tilanteen jossa se oli päätynyt hautausmaan luokse.

Juhlien jälkeisenä aamuna hautausmaan työntekijät olivat olleet töissä normaalisti kun olivat huomanneet poliisiauton seuraavan valkoista Cadillacia hälytysvalot päällä, mutta ilman sireenejä. Cadillac oli pysähtynyt hautausmaan parkkipaikalle ja poliisi oli astellut kuskin luokse. Kun kuski nousi autosta ulos ilmeisesti käskettynä, työntekijät näkivät Terrancen. Sivullisen uteliaisuudella he seurasivat tapahtumia, keskustelun poliisin ja Terrancen välillä tuntuvan olevan rauhanomaista. Terrance oli siirtynyt istumaan poliisiauton takapenkille ja Cadillac oli jäänyt parkkipaikalle poliisin varmistettua työntekijöiltä että se voisi odottaa siinä kunnes hinaaja hakisi sen pois.

Noin 15-60 minuutin kuluttua poliisi palasi paikalle yksin. Hän näytti tutkivan Cadillacin nopeasti, käynnisti sen ja siirsi autoa niin, että se oli nyt enemmän tukkeena liikenteelle kuin normaalisti parkkeerattuna. Työntekijöihin hän ei ollut yhteydessä enää tässä vaiheessa. Hinaaja haki auton myöhemmin pois tästä kummallisesta sijainnistaan.

Nyt kun Marcia ja suku olivat saaneet selville että Terrance oli pidätetty, vaikutti tilanne selviävän nopeasti. Marcia soitti poliisilaitokselle ja kertoi tapahtuneesta, mutta ei tiennyt kuka oli pidättänyt Terrancen. Tämä johti ongelmiin, sillä paikallisessa poliisipiirissä on yli 900 poliisia. Keskus pyysi häneltä auton numeroa tai konstaapelin nimeä, mutta Marcia ei tiennyt niitä. Lopulta aikansa asiasta jankattuaan Marcialle kerrottiin ettei kyseisestä paikasta kyseisenä päivänä ole tehty minkäänlaista raporttia mistään. Näytti siltä, että koko hautausmaan työntekijätiimi oli nähnyt yhteisesti näkyjä, joissa kummallisesti sattui olemaan vain samat tapahtumat kaikilla.

Sitten he pääsevät tarkistamaan auton hinaukseen lähettäneen konstaapelin nimen - Steve Calkins. Nyt kun heillä on antaa viimein keskukselle nimi, soittaa Marcia sinne uudestaan. Hän soittaa niin monta kertaa että viimein keskuksen kynnys tulee täyteen ja he soittavat Calkinsille, selittäen tilannetta hieman ja kysyvät muistaisiko Calkins tuon päivän tapahtumia. Calkins muistelee hetken ja kertoo ettei hänellä ole muistikuvia Cadillacista tai kuskista. Hän jopa vitsailee aiheesta keskuksen kanssa, keskuksen nauraen kertovan hänen tulleen vanhaksi. Calkins ei ole ihan nuori enää, mutta ei vanhuskaan. Hän on palvellut tuolloin poliisina nuhteettomasti jo 17 vuoden ajan.

Keskus soittaa takaisin Marcialle ja kertoo ettei Calkins muista tapahtunutta. Hälytyskellot alkavat soimaan Marcian päässä ja hän tietää jonkin olevan pahasti pielessä.

Myöhemmin Calkins soittaa takaisin keskukseen ja kertoo muistavansa sittenkin tapauksesta jotain, vaikka aiemmin oli väittänyt ettei ollut edes pidättänyt ketään sinä päivänä.

Muutama päivä myöhemmin valvoja pyytää Calkinsia tekemään tapahtuneesta raportin. Raportissaan Calkins kertoo tavanneensa Terrancen noin kello 12.15 huomattuaan hänen autonsa olevan huonokuntoinen (väite, jonka Marcia myöhemmin kiisti). Calkins kertoi seuranneensa Terrancea parkkipaikalle ja pysäytettyään auton oli sen kuski pyytänyt Calkinsia heittämään hänet Circle K:n parkkipaikalle, sillä kuski oli omien sanojensa mukaan töissä siellä ja myöhässä. Aluksi Calkins oli kieltäytynyt, mutta koska kuski vaikutti mukavalta ja vilpittömältä, hän päätti viedä tämän työpaikalleen. Terrance oli sanonut auton papereiden olevan hansikaslokerossa matkan aikana. Jätettyään Terrancen Circle K:n pihalle oli hän palannut autolle tarkistamaan paperit. Huomattuaan Terrancen valehdelleen hänelle oli hän soittanut Circle K:n numeroon ja pyytänyt saada jutella Terrancen kanssa. Täältä kuitenkin kerrottiin ettei heillä työskennellyt ketään sen nimistä (Circle K ei ollut Terrancen työpaikka). Calkins oli ärtynyt mutta päätti hoitaa työnsä loppuun. Hän huomasi auton rekisterikilvistä auton rekisteröintiajan menneen umpeen. Raporttiin hän kirjoitti henkilön nimeksi Terrance Unknown (sukunimen kohdalle "tuntematon") ja palautti raportin sellaisenaan.

Vaikuttikin siis siltä että Terrance oli vain halunnut päästä pälkähästä ja valehdellut työpaikkansa osoitteen voidakseen huijata poliisia.

Marcia kuitenkin kiisti tämän väitteen. Hän kertoi poikansa olleen niin usein tekemisissä nuorempana poliisin kanssa, että viimeinen mitä tämä olisi pyytänyt olisi ollut kyyti poliisilta. Jos hän olisi ollut myöhässä jostain ja auto olisi ollut niin huonokuntoinen ettei sillä olisi voinut ajaa, olisi Terrance soittanut joko äidilleen tai Jasonille ja pyytänyt näiltä kyytiä. Marcia horjutti Calkinsin raporttien väitettä ja päätti toimia jälleen itsenäisesti. Hän pyysi aviomietään, Terrancen isäpuolta, käymään Circle K:ssä turvakameroiden nauhojen vuoksi. Isäpuoli kerkesikin näkemään nauhat tuolta päivältä ennen kuin ne päätyivät poliisille, eikä niissä ollut merkkiäkään niin Calkinsista kuin Terrancestakaan. Calkinsin väite päivän tapahtumista alkoi kuulostamaan jälleen epäilyttävältä. Marcia teki valituksen Calkinsin toiminnasta, jolloin asian tutkinta siirtyi puolueettomalle osapuolelle, sisäiselle tutkinnalle.

Pian tutkimuksen alettua sisäinen tutkinta sai käsiinsä nauhat ja raportit. Calkinsin nimeä tutkiessaan he takuulla kohottivat kulmakarvojaan, sillä vain muutama viikko aiemmin Calkinsin nimi oli esiintynyt viimeksi heidän työpöydälleen - tapahtumissa, jotka kuulostivat ikävästi kuin toisinnolta Terrancen tapauksesta.

24-vuotias Felipe Santos oli työskennellyt Yhdysvalloissa kaksi vuotta maanviljelyssä. Hän oli Meksikosta laittomasti Yhdysvaltojen puolelle kolme vuotta aiemmin karannut nuori mies, joka oli löytänyt tyttöystävän ja elämän Yhdysvaltojen puolelta. He olivat juuri saaneet ensimmäisen lapsensa ja elämä alkoi näyttämään varsin aurinkoiselta Felipen saatua töitä rakennusalalta. Palkka oli parempi ja työ antoisampaa, jokseenkin ongelmia tuotti se että työpaikka sijaitsi 50 kilometrin päässä Naplesissa. Felipellä ei ollut ajokorttia ja itseasiassa autokin oli rekisteröimätön, mutta yhdessä veljiensä kanssa he kuitenkin käyttivät autoa työmatkoihinsa. Niin tälläkin kertaa, heidän suunnatessa valtatietä pitkin kohti töitä aamulla kuuden aikaan. Kyydissä oli kaksi veljeä jotka hekin suuntasivat niinikään töihinsä samalla kyydillä. Oli lokakuun ensimmäinen päivä vuonna 2003 ja työmatka sujui moitteettomasti aina siihen asti kunnes Felipe teki kaistanvaihtovirheen ja törmäsi vieressä ajaneeseen autoon. Kukaan ei loukkaantunut ja autot kärsivät vain pieniä vahinkoja, mutta yhdessä toisen kuskin kanssa he ajoivat läheisen huoltamon pihalle tutkimaan tilannetta. Laittomasta maassaolostaan johtuen Felipe ei olisi kaivannut paikalle poliisia, mutta toisen auton kuski viittilöi tälläisen kuitenkin paikalle poliisiauton nähtyään. Poliisi saapui paikalle yksin ja tarkasteli tilannetta. Koska Felipe myönsi olleensa kuskina, käski poliisi tämän autonsa takapenkille ja kirjoitti tälle sakon holtittomasta ajamisesta, ilman ajokorttia ajamisesta ja ilman vakuutusta ajamisesta, joiden yhteissumma kohosi tuhansiin dollareihin. Tämän jälkeen poliisi ajoi pois paikalta Felipe mukanaan.

Kuva
Felipe Santos.

Myöhemmin samana päivänä Felipen pomo otti yhteyttä poliisilaitokseen maksaakseen tämän takuut. Poliisilaitoksella ei kuitenkaan tiedetty mitään Felipestä, eikä häntä oltu myöskään kirjattu sisälle pidätettynä. Felipe ei saapunut kotiinsa sinä päivänä, eikä myöskään tulevina päivinä. Hänen tyttöystävänsä huolestui ja selvitettyään tapahtunutta Felipen veljiltä, teki hän lopulta valituksen poliisin toiminnasta.

Sisäinen tutkinta aloitti tuolloin tutkintansa tapahtumista ja pyysi kolaripaikalle saapunutta poliisia - Steve Calkinsia - kuultavaksi. Calkins väitti muuttaneensa mielensä koska Felipe oli mukava ja rehellisen oloinen mies ja jättäneensä tämän Circle K:n pihalle ja ajaneensa sitten pois, sillä hän ei halunnut Felipen pääsevän takaisin rattiin. Hänen mukaansa kolaripaikalla juteltiin yhteisymmärryksessä ja rauhallisesti. Tämä aiheutti ihmetystä, sillä kolarin toinen osapuoli muistaa Calkinsin kironneen ja todenneen "olevansa väsynyt pysäyttämään kortittomia kuskeja". Hänen mielestään tilanne ei ollut mitenkään erityisen rauhallinen.

Kaksi viikkoa tämän jälkeen Felipen perhe jätti katoamisilmoituksen Felipestä ja samalla valituksen Calkinsin toiminnasta. Tutkijat päätyivät siihen ettei Calkins ollut tehnyt mitään väärin ja vapauttivat tämän syytteistä. Päätös syyttömyydestä tuli asianomaisille postissa vuoden lopulla, vain kolme viikkoa ennen Terrancen katoamista.

Ja sitten takaisin Terrancen tapaukseen.

Myös Meksikon konsulaatti oli herännyt ja otti yhteyttä Marcia Williamsiin, kertoen tälle Felipen tapauksesta. Samankaltaisuuksien lisäksi oli pelottavaa, että vaikka se Circle K minne Calkins väitti jättäneensä Felipen oli eri kuin Circle K johon hän väitti tiputtaneensa Terrancen, oli näiden paikkojen välillä kuitenkin vain 4 mailin ero.

Sisäinen tutkinta alkoi selvittämään Calkinsin väitteitä Terrancen tapauksessa. Circle K jonne Calkins väitti jättäneensä Terrancen ei antanut lisävihjeitä, sillä kumpaakaan heistä ei näkynyt nauhalla eikä yksikään sen työntekijöistä muistanut nähneensä heistä kumpaakaan siellä. Myöskään puhelu, jonka Calkins väitti tehneensä oli ilmeisesti olematon, sillä kukaan Circle K:ssä ei muistanut vastanneensa sellaiseen ikinä.
Calkinsin raportissa oli asianomaisen nimeksi merkitty Terrance Tuntematon, sillä Calkins väitti ettei tiennyt Terrancen sukunimeä. Kuitenkin tutkinnassa kävi ilmi, että pian sen jälkeen kun Calkins oli tilannut hinausauton hakemaan Terrancen autoa, oli hän tehnyt henkilöhaun tietokantaan - nimellä Terrance Williams ja antanut keskukselle keksityn syntymäajan.

Puhelintietoja tutkittaessa kävi ilmi myös jotain muuta mielenkiintoista. Hinausautoa soittaessaan hän oli vitsaillut ystävänsä kanssa autosta ja sen kuskista, väittäen autoa hylätyksi ja että se oli tientukkeena. Hän naureskeli puhelun aikana ja kutsui autoa "homie Cadillaciksi", mikä oli loukkaava ilmaisu ja viittasi Terrancen ihonväriin. Hän myös oli miettivinään puhelun aikana selkeästi vitsaillen että kuski olisi ehkä käymässä hautausmaalla ja palatessaan hänen autonsa olisi poissa. Puhelu sisälsi myös muita loukkaavia ja rasistisia ilmaisuja.

Kun tutkijat kysyivät näistä, ei Calkins osannut selittää niitä. Hän myös päätti lakata tekemästä yhteistyötä poliisin kanssa. Osittain tämän vuoksi, mutta myös hänen käyttäytymisestään johtuen Calkins sai potkut poliisista ja häneltä evättiin mahdollisuus saada poliisin työtä enää jatkossakaan.

Terrancen tai Felipen ruumiiden mahdollista sijaintia yritettiin selvittää Calkinsin ollessa yhä töissä. Hänen autoonsa piilotettiin GPS-laite jolla pyrittiin selvittämään missä hän pyöri työpäivänsä aikana ja sen avulla saatiin 12 paikkaa jotka poliisi tutki. Ongelma oli vain se, että alueet olivat autioita ja laajoja, sekä vaikeasti tutkittavia. Mistään niistä ei kuitenkaan löytynyt mitään merkittävää edes ruumiskoirien avulla. Calkins ei ole puhunut aiheesta sittemmin, eikä uusia johtolankoja ole tullut esille. Terrancen auto käytiin läpi ja vaikka Marcialle kerrottiin auton olleen "puhdas", poliisin edustaja kertoi kuitenkin Kadonneet-ohjelmassa autosta löytyneen "jotain, mitä he eivät tutkinnallisista syistä voisi paljastaa tässä vaiheessa".

Sekä Terrance että Felipe ovat edelleen kateissa. Vuonna 2012 tapaukset nostettiin uudestaan julkisuuteen kadonneita etsivien ohjelmien kautta. Viihdemoguli Tyler Perry on luvannut 100 000 dollarin palkkion informaatiosta, joka yhdistäisi nämä kaksi tapausta toisiinsa tai selvittäisi ne.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Mitä enemmän tästä tapauksesta lukee, sitä enemmän se hämmästyttää. Miksi Calkinsin toimia ei ole tutkittu tarkemmin? Vai onko tutkinta edelleen käynnissä, mutta mitään tarpeeksi vahvaa todistetta ei saada irti? Liittyykö se Terrancen että Felippen katoaminen esimerkiksi vaikka ihmiskauppaan mitä FBI tutkii, eikä siksi halua heittää kaikkia kortteja pöytään vieläkään, näin kymmenen vuotta katoamisten jälkeen? Vai onko kyseessä tosiaan vain Calkinsin oma yksittäinen murhanhimoinen tapa...

Tämän vuoden alussa päivätyssä jutussa on tarkennuksia tapahtumiin.

Cadillacin kunnosta on kiistelty. Calkinsin mielestä se oli romukunnossa ja hajoamispisteessä/hajonnut niin pahoin, ettei sillä voinut enää ajaa. Varikolla se kuitenkin vaikutti olevan kunnossa, jopa niin hyvässä että Marcie kykeni ajamaan sen ongelmitta kotiinsa.

Soittaessaan autosta tietoa (ns. rasistipuhelun aikana) hän antoi koodin 11, mikä tarkoittaa hylättyä autoa. Miksi hän antoi sen vaikka hyvin tiesi omistajan olleen seurassaan vain hetkeä aiemmin?

Kuva
Steve Calkins.

Calkinsin mukaan Terrance pyysi häneltä kyytiä Circle K:lle koska saattaisi muuten menettää työnsä. Poliisin mielestä Terrance vaikutti siistiltä, mukavalta ja yhteistyökykyiseltä (lukuunottamatta lockseja, eli rastoja), joten hän auttoi Terrancea. Hän myös mainitsi erikseen miten kunnioittavalta häntä kohtaan Terrance käyttäytyi. (Olisiko keksitty juttu omaa itseään ja asemaansa hivelemään?)

Myöhemmin tekemänsä haun perusteella Calkins tiesi Terrancen nimen kokonaisuudessaan. Syntymäaika jonka hän antoi keskukselle ei ollut oikea - mutta se oli oikea siinä mielessä, että se oli päivämäärä jonka Terrance useimmiten antoi jouduttuaan poliisin kanssa ongelmiin. Koska Terrance ei ollut enää Calkinsin seurassa ainakaan Calkinsin sanojen mukaan, mistä Calkins oli saanut tietoonsa Terrancen sukunimen ja tämän väärän päivämäärän?

Calkins kävi kolme valheenpaljastustestiä läpi ja epäonnistui niistä kaikissa. Erityisesti kysymyksessä jossa kysyttiin oliko hän enää kontaktissa Terrancen kanssa sen jälkeen kun oli jättänyt tämän Circle K:hon.

Koska Calkins oli selkeästi rasistinen henkilö (tai vähintäänkin tasoa "en ole rasisti mutta heittelenpä silti näitä rasistiläppiä"), voisi tässä olla joku motiivi. Ehkä 17 vuotta poliisissa oli antanut hänelle lisäpontta ja ruokkinut liekkiä ulkomaalaisia kohtaan, varsinkin jos kyseessä oli häntä itseään tummempi henkilö. Vai houkutteliko kenties sittenkin raha? Oliko joku luvannut rahaa tietyntyyppisistä henkilöistä ja Calkins hoiti hänelle näitä ihmisiä? Oliko kadonneita kenties enemmänkin?

Ja ennen kaikkea: olisiko mysteeri edelleen mysteeri jos molemmat tai toinen kadonneista olisikin ollut keskiluokkaisen valkoisen perheen esikoinen...

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Hurja juttu. En yhtään ihmettelisi, vaikka Calkinsin jäljiltä löytyisi muitakin kadonneita. Sekä Felipellä että Terrancella oli sekä perhe että kunnollinen työpaikka, ja heitä molempia alettiin kaivata nopeasti. Vähemmän sitoutunut mies katoaisi ilman, että kukaan saisi tietää tuotakaan vähää.
Kysymyksiä herää runsaasti. Päällimmäisenä tietysti se, mitä ihmettä Calkins teki raavailla värillisillä miehillä? Seksuaalisista syistä hän heitä tuskin mukaansa poimi.... Mutta voisiko riittää pelkkä rasistinen sadismi ilman seksiaspektia? Mihinkään orja- tai elinkauppaan en oikein usko. Mutta harva tien päällä saalistava surmaaja etsii uhreikseen raavaita aikamiehiä.

Edit. Jälkikäteen tuli vielä mieleen, että liikkuvatko poliisit normaalsti tuolla seudulla yksin? Eikö normaaliin poliisintyöhön kuulu yleensä pareittain työskentely?

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Täysi Purenta kirjoitti:Edit. Jälkikäteen tuli vielä mieleen, että liikkuvatko poliisit normaalsti tuolla seudulla yksin? Eikö normaaliin poliisintyöhön kuulu yleensä pareittain työskentely?
Naples on sen verran pieni, että johtuisiko siitä. Ilmeisesti paikka kuuluu jonkun isomman paikan piiriin vielä, koska tuo 900 konstaapeliä mainittiin puhelujen yhteydessä ja kuitenkin Naplesissa asuu vain reilu 20 000 asukasta.

Tuo ihmiskaupan kohteeksi joutuminen kuulostaa toki siinä mielessä erikoiselta, kuten sanoitkin, että tuskin raavaita miehiä semmoiseen kauheasti joutuu. ( Koko idea tuli lähinnä siksi mieleen että olin juuri edellisenä päivänä katsonut ohjelman ihmiskaupasta ja siinä mainittiin että vuosittain noin 800 000 ihmistä myydään ihmiskaupan uhreina. ) Elinkauppaa käydään myös maailmalla jonkun verran, olisiko poliisi kuvitellut että tässäpä sopivat uhrit, tuskin kukaan näitä tyyppejä kaipaa. Eli tosiaan uhreja saattaisi Calkinsin jäljiltä olla enemmänkin, nämä kaksi vain sattuivat olemaan niitä jotka laittoivat kellot soimaan. Tai ehkä Calkins oli alkanut uhkarohkeammaksi? Jos aiemmat uhrit olivatkin "huonolaatuisia", irtolaisia ja/tai narkkareita ja sen vuoksi vaadittiin tuomaan parempaa laatua. Näitä kahta Calkins ehkä piti parempilaatuisempina, mutta samalla myös tarpeeksi näkymättöminä ihmiskunnan jäseninä ettei kukaan välttämättä kyselisi perään...

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


kettulainen
Hetty Wainthropp
Viestit: 460
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 3:00 pm

Re: Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Viesti Kirjoittaja kettulainen »

Itsellekin tuli heti mieleen, että olivatkohan edes ensimmäiset näin kadonneet vai vain ensimmäiset, joiden perään tajuttiin enemmänkin huudella?

Kannattaisi varmaan tarkastella missä merkeissä muita ihmisiä on tuolla päin kadonnut. Tosin varmasti kadonneiden joukossa (noin niinkuin yleisesti ottaen) on niitäkin, joita kukaan ei kaipaa eli ei edes tiedetä kadonneiksi.

Got Blood?
Armas Tammelin
Viestit: 83
Liittynyt: La Touko 05, 2012 1:40 pm

Re: Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Viesti Kirjoittaja Got Blood? »

Ei ole tälle keskustelulle varsinaisesti mitään annettavaa, mutta tuleepa pahasti mieleen Stephen Kingin tarina "Epätoivon kaupunki" ( Desperation)....
Take Your shot, Im standing here.
-Monroe, Ginger, Conte-

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3643
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Täysi Purenta kirjoitti:Jälkikäteen tuli vielä mieleen, että liikkuvatko poliisit normaalsti tuolla seudulla yksin? Eikö normaaliin poliisintyöhön kuulu yleensä pareittain työskentely?
Jenkkilässä on yleisempää se että poliisit työskentelevät yksin kuin se että työskentelisivät pareittain.
Pääsääntöisesti menee niin, että isoimmissa kaupungeissa ajavat pareittain, pienemmissä 2-3 hengen ryhmissä eli jokainen omalla autollaan samalla alueella.
Muualla sitten yksin, eli niissä missä ei omaa poliisilaitosta ole vaan ainoastaan piirikunnan seriffit.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

agito
Susikoski
Viestit: 45
Liittynyt: Su Kesä 17, 2012 5:14 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Viesti Kirjoittaja agito »

Katsoin itsekin tästä Terrance Williamsista tulleen kadonneet jakson. Eipä tuon jakson perusteella aivan hirveästi jäänyt syyllisestä epäselvyyttä. Calkinsin kertomukset osoittaa selvästi, että hän valehtelee monestakin asiasta. Ei muistanut tilanteensa Terrancen autolla hinausta, ei tiennyt Terrancen sukunimeä, vaikka tästä todistetusti oli tarkastuksen tehnyt ja tästähän oli myös ääninauha, joka esitettiin tässä jaksossa. Olihan hän myös kollegan kanssa vieraillut tästä Terrancen autosta ja tästäkin taisi olla ihan ääninauhaa.

Santosin tapaus on aika lailla samantapainen mitä Terrancen. Ja taas kerran viimeinen henkilö joka todistetusti on nähnyt elossa Santosin on Calkins. Tuntuu aika epätodennäköiseltä, että kun sama poliisi kyyditsee kahta miestä, niin molemmat katoaa kuin tuhka tuleen tämän jälkeen ja ettei Calkinsilla ole mitään tekemistä katoamisen kanssa.

Taitaa olla aika epätodennäköistä, että Calkinsia näistä tapauksista saadaan oikeuden eteen tai tuomittua. Ei taida olla tarpeeksi todisteita ja tuskinpa Calkins enään tässä vaiheessa alkaa tunnustamaan mitään. Onneksi menetti edes työnsä, kun tapausta tutkittiin tarkemmin. En pikaisella googlauksella tästä tapauksesta löytänyt mitään uutta. Ei taida olla kauheasti olla tutkimukset edenneet?

Avatar
UglyBetty
Neuvoja-Jack
Viestit: 585
Liittynyt: Ke Loka 29, 2014 2:03 am
Paikkakunta: Cloud Cuckoo Land

Re: Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Viesti Kirjoittaja UglyBetty »

Myös minä katsoin tuon jakson jokunen vuosi sitten ja tämä on yksi ulkomaisista katoamistapauksista mikä erityisesti on jäänyt mieleen. Tämän lyhyen mutta ytimekkään ketjunkin taisin siihen aikoihin lukea. On muuten erittäin huolellisesti tehty avaus :!:
Palasin näin tylsänä päivänä lukemaan kauas tipahtaneita, itsestäni mielenkiintoisia juttuja, uudelleen.
Ja tietysti mielenkiinnosta tsekkasin löytyykö netistä mitään uutta tähän liittyen.
Jonkin verran löytyi. The Guardianin juttu syksyltä 2018.

https://www.theguardian.com/us-news/201 ... yler-perry

En juttua ala kääntämään (jossain vaiheessa kyllä, jos joku sitä ehdottomasti haluaa) koska osittain siinä on jo tässä kerrottuja, tiedossa olevia tapahtumakäänteitä.
Lähinnä tärkeimpänä se, että tätä juttua on kuitenkin viety eteenpäin, oikeusjuttu on tulossa, Calkinsia syytetään.
Näin ilmiselvältä vaikuttavassa jutussa ihmetyttää etenkin se, että tapaus on edelleen auki.
Ja jutussa oli mainittu se, mikä varmasti monella on mielessä, eli jos kadoksissa olisi saman ikäiset, vaaleat naiset, tätä olisi "mainostettu" joka paikassa.
Ikävä kyllä en itse onnistunut löytämään onko asia ollut jo oikeudessa, onko tälle asialle vihdoin saatu päätös, eli tuomiota (Calkinshan sen mitä luultavammin ansaitsisi) tai vaikkapa jopa löydetty jompikumpi tai edes toinen näistä nuorista miehistä.

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Viime vuonna näyttelijä Tyler Perry on korottanut aiemmin lupaamansa 100 000 dollarin palkkion 200 000 dollariin. Tuntuu olevan hänelle tärkeä asia jostain syystä.

Viime vuoden syksyllä asiaa on koitettu työntää taas eteenpäin ja tuota Calkinsia nyt yritetään saada tuomiolle vaikka ilmeisesti oikein mitään ei ole löytynytkään. Puolustus tietenkin vaatii syytteiden hylkäämistä tällä perusteella. Toistaiseksi Calkinsia vaaditaan tuomiolle kuolemantuottamuksesta Williamsin suhteen, Santosin suhteen mitään ei ole nostettu esille.
Kumpaakaan ei tosiaan ole löydetty elävänä tai kuolleena, mutta Floridan lain mukaan voidaan ihminen julistaa kuolleeksi jos tuo ei ole käynyt kotonaan viiteen vuoteen ja tutkinnassa ei pystytä selvittämään heidän kohtaloaan (aika erikoinen käytäntö). Mukana syytettä nostamassa ovat Williamsin äiti sekä - jälleen kerran - tuo näyttelijä Tyler Perry.

15.4.2019 on päätetty että tästä seuraa oikeudenkäynti 5.6.2019 klo 10.00 paikallista aikaa Collier Countyn oikeustalolla.

Edelleen poliisi pyytää vihjeitä, vinkkejä ja mahdollisia silminnäkijöitä kummankin kadonneen tapauksessa, eli ilmeisesti melko hataralla pohjalla edelleen edetään. Ei ehkä kannata henkeään pidättää sen suhteen että vieläkään mitään selviäisi tai ketään tuomitaan.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

VoDKa kirjoitti:Viime vuonna näyttelijä Tyler Perry on korottanut aiemmin lupaamansa 100 000 dollarin palkkion 200 000 dollariin. Tuntuu olevan hänelle tärkeä asia jostain syystä.
Näyttelijä ja mustien oikeustaistelija Perry mikissä, Williamsin sukua oikealla.jpeg
Näyttelijä ja mustien oikeustaistelija Perry mikissä, Williamsin sukua oikealla.jpeg (24.99 KiB) Katsottu 5082 kertaa
Syy on black lives matter, BLM, jonka aktiivi näyttelijä Perry on.
https://youtu.be/wRAL3lyBqi8
https://screencrush.com/tyler-perry-madea-police-film/

Lisäsyy lienee mustien hirveä kohtelu Yhdysvalloissa. Ikinä ei itsessä mitään vikaa ja mitään mahdollisuuksia ei ole edetä urallakaan, koska valkoiset ja aasialaiset vievät kaikki hyvät. Heitä ei myöskään ikinä kuole/katoa, eikä virkavalta kaltoinkohtele.

Perry ei ole tullut tunnetuksi kovin tasa-arvoisena miehenä, hän vaikuttaa inhoavan poliiseja. BLUE LIVES MATTER, too? Hänen mielestään varmaankaan ei.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Huutaja Jaana
Vic Mackey
Viestit: 1916
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 8:54 am

Re: Terrance Williams (2004) ja Felipe Santos (2003)

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Tuli Friiltä jakso tästä keissistä KADONNEET USA sarjassa.

Steve Calkinsia taas grillattu asiasta 4.5 tuntia vuonna 2020.

Epäilen että uhreja on enemmän kuin 2.

Näinköhän selviää koskaan.

https://www.google.com/amp/s/www.cbsnew ... n-calkins/
soitit 112 vaa kaljarahan perässä

Vastaa Viestiin