Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski
Lähetetty: Ti Marras 06, 2018 4:50 pm
Ja kun viranomaiset sanoneet että 48v. eikä noin 48v.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Vantaan SanomatOmaisten huoli ajaa vapaaehtoiset etsimään – Eeva-Helena jatkaa viisi vuotta sitten kadonneen poikansa etsimistä
Eeva-Helena Inomaan poika katosi toukokuussa vuonna 2015. Poliisi aloitti etsinnät muutama päivä katoamisen jälkeen ja päätti ne myöhemmin tuloksettomina, mutta äiti ei ole luopunut toivosta. Ei vaikka poliisi totesi 20 vuoden kokemuksella ettei usko pojan enää löytyvän elävänä. Inomaa haluaisi jonkin tiedon poikansa kohtalosta.
Poliisin lopetettua aktiivisen etsinnän, Inomaan apuna ja tukena on ollut Pääkaupunkiseudun Etsintä ry, vapaaehtoisryhmä, jonka puheenjohtaja on vantaalainen Jenni Sundell.
Inomaa kehuu Sundellia ja yhdistystä.
– Oikealla tavalla koottu ja johdettu vapaaehtoisryhmä on välttämätön lisä monessa katoamistapauksessa, sanoo Inomaa, joka on myös itse mukana toiminnassa ja kokee muiden auttamisen tärkeäksi.
Pääkaupunkiseudun Etsintä ei ota työstään mitään palkkiota. Mikä saa lähtemään korvauksetta pimeään maastoon etsimään ihmistä, jota ei ole koskaan tavannut? Sundellilla ei ole kysymykseen suoraa vastausta, mutta hän puhuu omaisten hädästä. Hätä voi olla akuutti vielä silloinkin, kun viranomaiset lopettavat etsinnät tuloksettomina.
Sundell korostaa, ettei yhdistys ole toistaiseksi sidoksissa Vapaaehtoiseen pelastuspalveluun, joka on 53 järjestön verkosto.
– Pääkaupunkiseudun Etsintä ei ole myöskään sitoutunut mihinkään viranomaistahoon. Etsintäpyynnöt tulevat pääosin omaisilta.
Yhdistys toimii lähinnä pääkaupunkiseudulla. Mukana oleville ei makseta mitään, ei esimerkiksi kilometrikorvauksia.
Yhdistys on saanut Wihuri-säätiöltä avustusta, jolla on hankittu välineistöä. Yhdistyksellä on drone ja veden alla tehtävää etsintätyötä helpottavia laitteita.
– Meillä on myös esimerkiksi lämpökamera ja muita kameroita. Osa välineistöstä on saatu etsintäkonkari Reino Savukoskelta.
Välineistön lisäksi etsinnöissä suurena apuna ovat koirat. Koirien hajuaisti on monesti korvaamaton. Siihen kannattaisi Sundellin mukaan luottaa myös muiden kuin etsintää tekevien.
– Vaikka koiraa ei olisi koulutettu etsintään, se saattaa ilmaista maastossa menehtyneen ihmisen tai eläimen esimerkiksi haukkumalla tai pyrkimällä johonkin suuntaan.
Tärkeää työssä on myös etsijöiden osaaminen ja henkinen kantti. Osaaminen helpottaa pieniä, mutta usein tärkeitä havaintoja.
Henkisen kuormituksen purkamiseksi etsintöjen päätteeksi pidetään yhteinen tilaisuus, jolla pyritään varmistamaan, ettei kenellekään jää tapahtuneesta henkistä taakkaa.
– Se mitä etsinnöissä voidaan kohdata, ei ole aina mukavaa nähtävää. Jonkin aikaa sitten etsijämme löysi maastosta ihmisen osan. Poliisi selvittää, liittyykö löytö johonkin katoamistapaukseen, Sundell sanoo.
Suomessa katoaa vuosittain jopa 500 ihmistä. Katoamistapauksia tunteva Sundell korostaa, että Suomen kokoisessa maassa ihminen voi kadota jälkiä jättämättä. Joskus kyse voi olla siitä, että henkilö ei halua tulla löydetyksi. Vastaan voi tulla Sundellin sanojen mukaan ”monenlaisia mysteereitä”.
– Olen oppinut, että ihmismieli on kummallinen. Tänään kaikki voi olla ihmisen elämässä hyvin, mutta huomenna tilanne voi olla kokonaan toinen. Omaistenkin voi olla joskus mahdotonta tietää, mitä ihmisen elämässä on pinnan alla, Sundell pohtii.
Näitä havaintoja vähän kyllä ihmettelen. Jos ite nyt näkisin Facebookissa ilmoituksen että kaksi ja puoli vuotta sitten katosi itselleni tuntematon henkilö joka ei ulkomuodoltaan mitenkään erityisen oudonoloinen ole niin en kyllä pystyisi sanomaan että olenko tuollaista ihmistä nähnyt saatika että tietäisin kellonajan, tarkan osoitteen ja päivämäärän ja mitä hänellä oli päällään tai mitkä oli fillarin tuntomerkit. Olen takuulla tänäänkin nähnyt useita pyöräilijöitä ja jalankulkijoita mutta en kyllä ketään heistä pysty nytkään kuvailemaan.Etsinnöissä tapahtui uusia käänteitä vuoden 2017 lopulla, kun vapaaehtoiset etsijät laittoivat ilmoituksen Inomaasta Tervakosken Facebook-ryhmään.
Ilmoitukseen vastasi paikkakuntalainen nainen, joka kertoi nähneensä tuntomerkkeihin sopivan miehen muutama päivä katoamisen jälkeen.
Nainen oli tuomassa keskiviikkona 20. toukokuuta illalla noin kello 21.30 maissa poikaansa jääkiekkoharjoituksista Riihimäeltä. Hän teki havainnon tuntomerkkeihin sopivasta miehestä, joka oli taluttanut punaista, hiukan ränsistynyttä naisten polkupyörää Riihiviidantien ja Multamäentien risteyksen lähellä.
Vaikka satoi ja oli jo hämärää, hän oli varma siitä, että hän näki Saku Inomaan. Vaatetuskin oli aiemmin kuvatun kaltainen, joskin huivia hänellä ei ollut enää.
Kaksi viikkoa tästä hän näki jälleen saman miehen. Tällä kertaa ajamassa samaa pyörää. Tuolloin miehellä oli ollut selvästi havaittava parransänki leuassansa.
Kahden kuvan kokoa kohtuullistettu. Yleisluonteinen teksti kadonneiden etsinnnöistä siivottu pois.Etsijät
Mikä saa päivätyössä käyvät ihmiset etsimään kadonneita henkilöitä – korvauksetta? Jenni, Anne, Heikki ja Eeva-Helena kertovat.
Tämän he tekevät vapaaehtoisina, ilman korvausta. Miksi?
Syitä etsiä on monia. Eeva-Helena Inomaa, 72, alkoi etsijäksi sen jälkeen kun hänen poikansa Saku Inomaa katosi 2015.
Tältä näyttää vesistöön sukeltava vesidrone.ROOSA BRÖIJER
Missä poikani on?
Saku Inomaa, 40, nähtiin viimeistä kertaa 16. toukokuuta 2015 Tervakoskella moottoritien rampin pysäkillä yhden aikaan iltapäivällä. Inomaa oli matkalla Helsinkiin, missä hänen piti tavata kihlattunsa.
Hän soitti pysäkiltä kihlatulleen ja kertoi olevansa tulossa. Puhelussa oli hyvä ja lämmin tunnelma.
Bussissa ollessaan Inomaa pyysi jäädä pois Janakkalan Tervakoskella ja katosi. Häntä ei ole löydetty tähän päivään mennessä.
On elämä ennen ja jälkeen katoamisen, kertoo Sakun äiti Eeva-Helena Inomaa, 72.
Eeva-Helena Inomaa kertoo, että hänestä tuli kadonneiden vapaaehtoinen etsijä poikansa Sakun katoamisen jälkeen. PETE ANIKARI
– Ajattelen Sakua joka päivä, vaikka arjessa on paljon muitakin asioita. Ei oman lapsen katoamisesta koskaan toivu.
Eläkkeellä oleva nuorisonohjaaja kertoo, että elämällä oli ollut hänelle aiemminkin haasteita. Avioeron jälkeen hän oli jäänyt kolmestaan 7- ja 9-vuotiaiden poikiensa kanssa.
– Olin kuitenkin ajatellut, että kaikesta huolimatta me kaikki jatkamme elämää. Lähi-ihmisten olemassaolon mieltää pysyväksi, elämän lähtökohdaksi. Kun siihen tulee särö, jotain olennaista puuttuu.
– Tällä tavalla minusta on tullut Sakun katoamisen myötä kuin eri ihminen. Ajattelen nyt, että elämä on katoavaista ja haurasta.
Inomaa osallistui heti poikansa maastoetsintöihin. Hänelle oli suuri kokemus, kun etsintöihin osallistui 40 vapaaehtoista. Osa oli hänelle tuttuja, mutta paikalla oli myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät tunteneet Sakua.
Eeva-Helena Inomaa on lupautunut olemaan vertaistukena omaisensa kadottaneille ihmisille, mikäli he sitä toivovat. PETE ANIKARI
– Tuli olo, että nämä kaikki ihmiset halusivat tulla etsimään mun poikaani. Oli joku, joka halusi etsiä ja löytää. On tärkeää etsiä, vaikka se olisikin kuin neulan etsimistä heinäsuovasta.
Eeva-Helena Inomaa tutustui Sakun etsinnöissä Jenni Sundellin, joka järjesti Sakun ensimmäiset etsinnät. Sundell perustaisi myöhemmin Pääkaupunkiseudun Etsintä ry:n.
– Jenni ja Pääkaupunkiseudun Etsintä ry on ollut mukanani alusta asti etsimässä Sakua. Myös sen jälkeen kun muut ovat lopettaneet jo etsinnät. Tämän jälkeen aloitin myös itse vapaaehtoisena etsijänä.
Tämän jälkeen Inomaa suoritti Vapaaehtoisen pelastuspalvelu Vapepan vapaaehtoiskurssin ja SPR:n henkisen tuen kurssin. Nyt hän lähtee maastoetsintöihin aina, kun sille vain suinkin on aikaa.
Vaikka enää ei aina etsittäisi Sakua, hän näkee muissa kadonneissa poikansa kohtalon ja samastuu omaisten tunteisiin. Inomaa on lupautunut olemaan vertaistukena omaisensa kadottaneille ihmisille, mikäli he sitä toivovat.
– Silloin alkuun kuljin metsiä ja ajattelin, että loppuelämäni kuljen metsiä. Vieläkin saattaa tulla ajatus, että ehkä Saku on tässä metsässä. Hänhän saattoi päätyä Tervakoskelta kauaskin.
Eeva-Helena Inomaan mielestä suru kadonneesta rakkaasta on aaltoliikettä. PETE ANIKARI
Maastoetsinnässä hän kiinnittää huomiota kaikkeen vähän poikkeavaan. Tarkastaa kivien takaa. Löytyykö vieraita esineitä? Onko maastossa poikkeavaa muotoa. Inomaa kertoo iästään olevan siinä hyötyä, että täytyy liikkua hitaasti. Silloin maastoa pystyy tarkastamaan mahdollisimman perinpohjaisesti.
– Olen jo melko iäkäs, mutta haluan olla mukana, sillä tiedän, miltä omaisensa kadottaneesta tuntuu. Läheisten on tärkeää saada ratkaisu. Siksi olen mielelläni mukana etsintätyössä.
Nyt äiti Eeva-Helena Inomaa aikoo hakea poikansa kuolleeksi julistamista. Sakun etsinnät alkavat tuntua jo hyvin toivottomilta.
– Toivon että hän on mahdollisimman pian menehtynyt, rauhallisesti. Aluksi pelkäsin, että hänelle on tapahtunut jotain pahaa. Joku on tehnyt hänelle pahaa tai hän on ollut todella hädissään. Mutta nyt ajattelen sitä kaikkea hyvää, mitä Saku toi meille kaikille.
Inomaan arjessa on paljon tehtävää. Hän harrastaa ja ohjaa aktiivisesti liikuntaa. Lisäksi Inomaa pitää vintagekauppaa ja toimii rauhanaktivistina muun muassa Taiteilijat rauhan puolesta -järjestössä.
Suru kadonneesta rakkaasta on aaltoliikettä.
– Uskon, että kun kuolleeksi julistamisen prosessi nytkähtää eteenpäin, alkaa toisenlainen surutyö.
Maalaisjärki auttaa etsinnöissä
Kadonneen etsiminen alkaa läheisten ja jos mahdollista, myös poliisin kuulemisella. Puolet etsintätyöstä on profilointia.
Pääkaupunkiseudun Etsintä ry:n puheenjohtaja Jenni Sundell tarvitsee tiedot siitä, missä kadonnut on liikkunut ja mitä tällä on ollut päällään. Milloin tapahtuivat viimeiset puhelinsoitot, somepäivitykset ja -kirjautumiset? Mikä on puhelimen viimeinen paikannustieto?
– On paha merkki, jos kadonneen puhelin on mykistynyt ja rahaliikennettä ei ole, Sundell sanoo.
Hyvin todennäköisesti silloin etsitään menehtynyttä.
Myös muut asiat ovat merkittäviä johtolankoja: Millainen sää oli katoamispaikalla katoamishetkenä, entä millaiset julkisen liikenteen aikataulut olivat katoamishetkellä? Millainen maasto on?
Ihmisen terveystiedot ovat oleelliset lähdettäessä etsintöihin. Paniikkikohtauksen saanut ihminen on voinut edetä kauaskin katoamispaikastaan. Hän saattaa piiloutua ihmisten ilmoilta.
Sundell katselee viimeiseltä havaintopaikoilta, mikä olisi looginen suunta lähteä.
– Päättely vaatii tietynlaista maalaisjärkeä. Yritän päästä kadonneen pään sisään.
Kun on saatu pääteltyä ja poissuljettua alueita, vesistöä ja maastoa aletaan tutkia pala palalta ja sulkea pois alueita, missä kadonnutta ei löydetä. Jos uusia vihjeitä tulee, ne välitetään poliisille.
Lähde: Yhdistyksen verkkosivut