Sivu 4/171

Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa

Lähetetty: Ti Elo 05, 2008 6:48 pm
Kirjoittaja Jartsa
Ikävä tosiasia on että varsinkin pienissä yhteisöissä saattavat tuttavuustekijät hämärtää jopa poliisin tutkintaa. Ei ole mikään salaisuus että poliisi voi tavallaan jarruttaa jutun tutkimista jos lopputulos ei olekaan miellyttävä. Onhan noita esimerkkejä tullut vuosien varrella eteen, omakohtaisiakin kokemuksia. Eräässä tapauksessa poliisi otti niin vahvan ennakkoasenteen jutun tutkinnassa että kaverilla alkoi jo todellisuus hämärtyä. Kyseessä oli epätoivoinen yritys poliisilta puolustaa tapon tehnyttä kaveria. oikeus oli kuitenkin toista mieltä ja tappaja sai kunnon tuomion teostaan. Samainen tappaja oli aikanaan vetänyt autolla lumipenkkaan ja tietenkin parin promillen kaasuissa. Onnettomuudekseen tämä tuttu poliisimies sattui partioineen paikalle ja oli ollut kuuleman kova paikka tälle poliisille ottaa tuttu mies kyydille ja viedä verikokeeseen. Olipa yrittänyt vielä venkoilla asiaa mutta partiokaveri haistoi viinan jo muutaman metrin päähän ja puhallutti kaverin. Poliisi oli kuuleman jälkeenpäin pyydellyt anteeksi että joutui polttamaan ratista ystävänsä, olipa todennut niinkin että jos olisin ollut yksin liikkeellä niin olisin vienyt sinut kotiin ja asiasta ei olisi puhuttu.

Miten tämä liittyy sitten Antti Hanhivaaran katoamiseen? Ei niin mitenkään, kerron miksi kirjoitin tuon. Uskokaa jo, poliisikin voi olla täysin puolueellinen tutkinnassa. En ihmettelisi yhtään vaikka tuossa Ivalon tapauksessa olisi joku suojeluhomma kylän mahtisukua kohtaan. Toivottavasti juttuun tulee selvyys, omaisille tilanne on varmasti katastrofaalinen.

Lähetetty: Ti Elo 05, 2008 10:37 pm
Kirjoittaja pekkaeric
Uskon edellistä puhujaa sadalla prosentilla.

Poliisin ja yleensäkin valtion palveluksessa työskentelevillä on erittäin vahva "hyvä veli" verkko.

Olen kuullut tapauksista, missä esim "ärsyttäviä" känniläisiä kohdellaan asiattomasti, jne.

Vaikka joku asiasta kauhistuisikin, keskinäinen lojaalisuus on vahva.

Lähetetty: To Elo 28, 2008 11:44 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Kadonneet - ohjelma selvensi, ainakin minulle, tätä tapausta melkoisesti. Hiukan outoa se, että poliisi ei noutanut tuota autoa vaikka sen omistava henkilö oli kadonneeksi ilmoitettu. Olivatko tutkineet sitä edes lähemmin? Antin äiti kertoi auton olleen sisältä silloin siisti kun he menivät autoa katsomaan. Poliisi taasen kertoi autossa olleen pulloja yms.

Kuka sen Carinan siivosi. Se Jakke (tmv.) joka sitä Antin puhelinta sieltä vimmalla haeskeli? Mitä siivottavaa tai hävitettävää autossa tuolloin oli? Vai oliko?

Antin äiti epäili, että Antti katosi jo matkalla Karigasniemestä Angeliin.

Entä tuo "päätön" ajaminen edestakaisin Angelin kylän liepeillä?

Täytyy katsoa YLE:n areenalta tuo juttu uudestaan. Alku jäi oikuttelevan digiboxin takia näkemättä :evil:

Lähetetty: To Elo 28, 2008 11:56 pm
Kirjoittaja jykä
Niin. Monta seikkaa viittaisi siihen, että Jaakko salaa jotain.

-Silminnäkijähavainto aamulta, kun Jaakko oli kuskina. Silminnäkijähän sanoi, että apukuskin paikalla olleella olisi ollut korvakoru. Lisäksi se kolmen ihmisen kopla, joka pysähtyi Antin auton viereen. Tunnisti Jaakon, mutta ei pystynyt varmuudella tunnistamaan, että Antti olisi ollut toinen. -> suurella todennäköisyydellä Jaakon kanssa aamulla matkassa oli joku muu kuin Antti.

-Auton kunto. Jos puheet pitävät paikkansa, että Antti vaali autoaan kuin silmäteräänsä, miten auto oli niin huonossa kunnossa. -> sorakuopalla ajelu, kuten poliisi totesi, voisi selittää sen, mutta miten ihmeessä Antti olisi siihen suostunut. -> Antti ei ollut enää aamulla mukana.

-Jaakko ilmoitti Antin jäämisestä Angeliin vasta 4 päivän päästä. Lisäksi palasi Antin autolle omien sanojensa mukaan etsimään puhelinta. Minkä hemmetin takia ajaisi 100km päähän etsimään puhelinta autosta? Joko oli jotain siivottavaa tai muuta asiaa, mutta tässäkin Jaakko salaa jotain.

-Mitä olivat puheet siitä, että Antin prepaid-liittymä olisi hälyttänyt vielä vuoden päästä, 2007 syksyllä? Jos näin on, niin kännykkä on siis ollut täydessä käytössä, tai ainakin jatkuvassa latauksessa jossain. Miten ihmeessä tuon perusteella ei poliisi pysty selvittämään, missä kyseinen liittymä & puhelin fyysisesti ovat/olivat?

-Lisäksi rikollisuus. Ainakin joidenkin tietojen mukaan Anttikin tehtaillut jotain murtoja tms. Tapaus voisi siis viitata senkin puolesta siihen, että ei tässä ihan tavallisesta katoamisesta ole kyse.

-> Jaakosta ja Angelin pariskunnalta totuus ulos.

Edit. Ja kieltämättä poliisin toiminta hieman ihmetyttää. Tutkisivat hemmetti vieköön, eivätkä vaan jaarittelisi, että ei merkkejä rikoksesta. Joen naaraus, teletunnistetiedot selville ja Jaakko ristituleen.

Lähetetty: To Elo 28, 2008 11:59 pm
Kirjoittaja loneliness
Doctor Lecter kirjoitti:
Antin äiti epäili, että Antti katosi jo matkalla Karigasniemestä Angeliin.

Entä tuo "päätön" ajaminen edestakaisin Angelin kylän liepeillä?
Aluksi jaksoa johdateltiin pitkälti siihen suuntaan, ettei mitään henkirikosta ainakaan ole tapahtunut. Lopun kuviot ovat kyllä otollisia herättelemään henkirikoksen mahdollisuutta.

Ehkä se päätöksen pyörtäminen oli kohtalokasta, jos oletetaan, että Antti olisi sekaantunut huumeiden kuljettamiseen ja tiesi jo liikaa tapauksesta. Oli liian myöhäistä perua bisneksiä. Ja ylimääräisiä tietäjiähän ei katsella hyvällä.

Kavereiden kommentteja olisi kyllä ollut jälleen kiva kuulla, kuten Niku Patrosen tapauksessa, mutta siinä pidettiin päivänselvänä, etteivät kaverit ole sotkeentuneet tapaukseen.

Jos äiti oli oikeassa, ettei ole Antin tapaista lähteä ja jättää kavereitaan, niin olisiko niin, ettei Antti ollut kavereille kertonut omista jutuistaan ja lähti menemään omille teilleen.

Tuo erämaateoria on kyllä myös varteenotettava. Jos Antille auto todella oli elämän tärkein asia ja joku sen kännissä ajaessaan romutti, saattoi Antin maailma murtua ja päätti lähteä kulkemaan erämaahan "etsimään lohtua" tai vain kulkemaan, koska hän siitä oli joskus eräoppaana varmasti nauttinut.

Mielestäni poliisi oli myös kummallisen ehdoton ja vähän puolustuskannalla, vaikka yrittikin peittää turhautumisensa. Tietääkö poliisi jotain vai oliko se vain pettymystä siihen, että hätäkeskus tai teleoperaattori oli sotkenut puhelutietojen päivämääriä. Kovin tuntui painottavan, ettei MIKÄÄN viittaa henkirikokseen.

jykä kirjoitti:Niin. Monta seikkaa viittaisi siihen, että Jaakko salaa jotain.

-Silminnäkijähavainto aamulta, kun Jaakko oli kuskina. Silminnäkijähän sanoi, että apukuskin paikalla olleella olisi ollut korvakoru. Lisäksi se kolmen ihmisen kopla, joka pysähtyi Antin auton viereen. Tunnisti Jaakon, mutta ei pystynyt varmuudella tunnistamaan, että Antti olisi ollut toinen. -> suurella todennäköisyydellä Jaakon kanssa aamulla matkassa oli joku muu kuin Antti.
Tämä saattaa olla kaukaahaettua, mutta olisiko silminnäkijä hätäisesti katsonut, että korvakoru roikkuu korvassa, mutta se olisikin ollut esim korkeakauluksisen paidan alta pilkottava kaulakoru, tai korkeakauluksisen fleece-paidan esim. vetoketju ylhäällä...

Lähetetty: Pe Elo 29, 2008 12:19 am
Kirjoittaja Amore
Kuulostiko kenenkään muun korvaan poliisin selitys puhelutiedoista vähän..erikoiselta :roll: Ja että helikopterilla tutkittu jokea, vaikka miten kirkas ja matala onkin :?

Lähetetty: Pe Elo 29, 2008 12:22 am
Kirjoittaja loneliness
Amore kirjoitti:Kuulostiko kenenkään muun korvaan poliisin selitys puhelutiedoista vähän..erikoiselta :roll: Ja että helikopterilla tutkittu jokea, vaikka miten kirkas ja matala onkin :?
Ai niin, sekin vielä. Mitä ihmettä? Jos Antin äiti on käynyt katsomassa ja tietää, onko jäätä vai ei, ja kytät puhuu paskaa siitä. Mmm...

Lähetetty: Pe Elo 29, 2008 12:26 am
Kirjoittaja Amore
Onkohan kaverit halunneet käydä mälläämässä autoa siellä hiekkakuopilla ja Antti vastustanu. Tullu riitaa ja... ?
Jos Antti kerta kovin rakasti autoaan niin miks ihmeessä olis ajellu hiekkakuopilla niin että rekkarit irtoilee. Kuulohavainnon perusteellahan ei paljon päätellä.

Lähetetty: Pe Elo 29, 2008 12:29 am
Kirjoittaja loneliness
No niin. Olihan se autossakäynti kaverilta vähän outo veto ja rekkarit pois...auto siivottu jne. Mutta ohjelmassa ei ainakaan puhuttu kavereiden rikollisesta menneisyydestä ollenkaan. Luulisi, että jos pystyisivät tekemään "täydellisen" henkirikoksen, että olisivat mokanneet jossain vaiheessa tarpeeksi jäädäkseen kiinni, ellei hyvä veli-verkosto suojele.

Lähetetty: Pe Elo 29, 2008 12:41 am
Kirjoittaja Amore
Jos poliisi on ollu saamaton tutkiessaan Antin puhelutietoja niin eivät varmaankaan ole tarkistaneet Jaakonkaan. Sehän soitteli kaveria Ivalosta hakemaan sen jälkeen kun oli poistunut autosta. Onko soiteltu? Vaikka se on nähty kävelemässä tiellä niin eipä todista sekään mitään. Tällä kaverilla ei oo puhtaat jauhot pussissa, se on varma!

Lähetetty: Pe Elo 29, 2008 1:01 am
Kirjoittaja tyyppi85
Mielenkiintoinen tapaus tämäkin tosiaan.

Kiinnitin samoin huomiota siihen kun poliisi sanoi että joessa vesi niin kirkas että ruumiin kyllä huomaisi sieltä..Enpä ole kauheasti helikopterilla ajellut mutta kuulostaa kyllä ainakin minun korvaani TODELLA käsittämättömältä että jostain helikopterista korkeuksista voisi nähdä niin hyvin joen pohjaan että huomaisivat jos siellä jotakin olisi!?Pystyykö kopterilla edes ajamaan niin matalalla?(kertokaa joku joka asiasta perillä)

hyvin sanoi joku täällä ja olen samaa mieltä täysin että joki kunnolliseen naaraukseen,teletunnistetiedot syyniin tarkasti ja jaakko perusteelliseen kuulusteluun,voisi kuvitella jotakin tietävän..

Ihmetyttää muutenkin näissä nämä poliisien kommentit,jotenkin tuntuvat ummistavan silmiään asioilta tai jotain..onko joku muu huomannut saman vai kuvittelenko vain?ikään kuin ei tehtäisi poliisin toimesta kaikkea kadonneen löytymiseksi.tai ei haluta uskoa esim,henkirikokseen jne..

Lähetetty: Pe Elo 29, 2008 7:16 am
Kirjoittaja Setä
Eihän nyt perkele kukaan tapa itseään auton takia?!? Ja tuo hiekkamontulla ajelu on aika normaalitoimintaa nuorille, sillä rakkaallakin autolla ja tämmöstä voi silti sattua. Oman "rakkaan" autoni ajoin joskus päin lumiauraa, vaikka siitä kovasti pidinkin.

Ja äiti oli perinteiseen tapaan melko naiivi, "ei se niin ois...", "ei meijän Jaakko" blaa blaa blaa. Ja kuka oikeasti ajaa 100 kilsaa ehtimään jonkun muun puhelinta?!?

Edit: liekkö vaikuttas mahdollisiin uusiin silminnäkijä havaintoihin jos kadonneissa näytettäisiin katoamiseen liittyvä auto edes lähelle oikeana, toisin kuin nyt.

Lähetetty: Pe Elo 29, 2008 7:29 am
Kirjoittaja loneliness
Setä kirjoitti:Eihän nyt perkele kukaan tapa itseään auton takia?!? Ja tuo hiekkamontulla ajelu on aika normaalitoimintaa nuorille, sillä rakkaallakin autolla ja tämmöstä voi silti sattua. Oman "rakkaan" autoni ajoin joskus päin lumiauraa, vaikka siitä kovasti pidinkin.
No onhan se epätodennäköistä, mutta ainakin äidillä oli sellainen kuva, että Antti piti autosta todella paljon, eikä kuulostanut auto-Antti-suhde siltä, että se on vain kulkupeli, vaan elämänsisältö ja siihen tehtiin jos jonkinlaista. Antin "silmäterä" äidin mukaan. Ei mahdotonta poikamiehelle.

Lähetetty: Pe Elo 29, 2008 8:49 am
Kirjoittaja Setä
loneliness kirjoitti:
Setä kirjoitti:Eihän nyt perkele kukaan tapa itseään auton takia?!? Ja tuo hiekkamontulla ajelu on aika normaalitoimintaa nuorille, sillä rakkaallakin autolla ja tämmöstä voi silti sattua. Oman "rakkaan" autoni ajoin joskus päin lumiauraa, vaikka siitä kovasti pidinkin.
No onhan se epätodennäköistä, mutta ainakin äidillä oli sellainen kuva, että Antti piti autosta todella paljon, eikä kuulostanut auto-Antti-suhde siltä, että se on vain kulkupeli, vaan elämänsisältö ja siihen tehtiin jos jonkinlaista. Antin "silmäterä" äidin mukaan. Ei mahdotonta poikamiehelle.
Aivan, auto voi hyvinkin olla silmäterä ja pitkään haaveiltu unelma, mutta itsemurha auton takia? Poliisin kertoman (vai äidin?) mukaan autosta oli kaksi rengasta ja etupuskuri paskana. Eli "sen voi koljata".

Lähetetty: Pe Elo 29, 2008 9:06 am
Kirjoittaja Kylli
Pitänee katsoa ohjelma uudelleen, sen verran hämäriksi jäi moni yksityiskohta. Kaikkiin ei tietenkään edes ole vastausta.

-Milloin ne (ketkä?) siellä soramontulla ajelivat?
-Missä kunnossa Antti oli lähtiessään aamulla ajamaan (jos lähti)?
-Miksei ketään kavereista jututettu, vaikka heillä on oleellista tietoa Antin viimeisistä tiedossa olevista hetkistä?
-Miksi Kadonneet (jälleen kerran) osoitti sormellaan ihan tiettyyn suuntaan, muttei antanut kohteelle (Jaakolle) puheenvuoroa? (Jos Jaakkoa pyydettiin mutta hän kieltäytyi kunniasta, sen olisi voinut mainita)
-Miten on mahdollista, että Antin puhelin vielä vuoden jälkeen hälytti normaalisti (muttei ollut jäljitettävissä)?

Tuo, että pyydetään havaintoja jostakin mutta kuvassa näkyy ihan jotain muuta kuin alkuperäistä vastaava kohde, on aina kummastuttanut minua. Tiedossa kuitenkin on, että kuva jää hyvin tehokkaasti mieleen, vaikka kerrotut yksityiskohdat muuten unohtuisivat. Ei kai tuo Antin autokaan niin erikoinen ollut, ettei vastaavaa olisi kuviin löytynyt.