19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
ncsaari
Lauri Hanhivaara
Viestit: 130
Liittynyt: Ma Helmi 20, 2017 11:34 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja ncsaari »

HuH huh... Olipas tarina. Uskoo ken tahtoo.
Alunperinhän aseella ei ollut ammuttu, nyt on ammuttu autoa kohti. Paikalla on kuitenkin käynyt porukkaa täältäkin (murhainfosta), eikä kukaan ole kiinnittänyt huomiota luodinreikiin autossa.
-Jani myöntää ampuneensa

Matkalla palopaikalle metsämies oli lisäksi kuullut useita laukauksia. Metsästäjän mukaan ne olivat kuulostaneet kiväärin laukauksilta, eikä nuotiossa pamahdelleilta patruunoilta. Jani myöntää nyt ampuneensa autoa kohti mukanaan olleella pistoolilla.

– Ammuin sitä autoa. Se oli siinä hetkessä typerä tapa purkaa turhautumista. Minua turhautti niin paljon koko tilanne. En millään tavalla uhannut, se ei ollut Riinaa päinkään. Riina ei ollut siinä, hän oli sivussa, paljon sivussa.

Jani kertoo kohdistaneensa laukaukset auton oveen.-
Pitäisköhän kopsata koko MTV teksti tänne, on kyl aika pitkä.
Kerrohan Hurjimus, ett mistä tiesit tän tekstin tulevan MTV sivuille ? Väinö Vainoharha iskee minuun , oletan ett olet itse J tai muuten vaan joku osallinen. Muutenkin olet ollut kokoajan puolustuskannalla.
Hurjimus
Axel Foley
Viestit: 2048
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 10:41 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Hurjimus »

Näyttää J seuraavan tätä foorumia, kuten moni muukin.
Miksi auto tuossa tilanteessa piti polttaa ?
Sillä tavalla sata varmasti jäädään kiinni.
Yön kähmyssä poistumalla alueelta olisi hyvä mahdollisuus ollut selvitä kuiville, etenkin jos vielä se väärä rekno olisi Abc.llä otettu talteen.

Heh, vai Jarva ja käräyttäsin itseni nettishakista jne.?
Luotan poliisiin ja muihin suomen viranomaisiin ja siihen on syynsä 😁
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6454
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Kun auto syttyy ja on palon arkaa tavaraa niin ei siinä ole aikaa vieressä lorvia tai olla apukuskina kuskin paikalla. Oli kuulemma käytetty kippoja sammutukseen.... 8)
Karo79
Harjunpää
Viestit: 319
Liittynyt: La Touko 08, 2021 8:15 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Karo79 »

Nonni nyt oli semmonen kirjoitus ja selitys jota oon oottanut viisi vuotta! Miksei tätä avautumista ole tapahtunut aiemmin! Toi oli niin edullinen Jarvalle eikä myöskään ainakaan poliisitutkintaa haittaava avautuminen. Erittäin hyvä että Jarva kertoi vihdoin itse mitä tapahtunut. Uskon että kaikki mitä sanoi tuossa siihen auton juuttumiseen asti on varmasti tapahtunutkin juuri noin. Johdonmukaisesti tosiaan kerrottu tuossa kaikki ja uskottavasti. Sen jälkeen tapahtuneet asiat voivat olla noin kun kertoo tai sitten ei. Autopalon jälkeen tapahtuneet asiat olivat mielestäni juuri sellaisia jotka on kerrottu monesti monella eritavalla, eikä niin johdonmukaisesti kun tähän autopaloon asti tapahtuneet asiat esim aseella ei ole ammuttu ja nyt Jarvan mukaan olikin vaikka poliisin mukaan aseella ei oltu ammuttu. Outoa.. lisäksi se mihin suuntaan Riina oli kävellyt ja mihin aikaan on muuttunut ja se oliko riitaa vai ei. Jokatapauksessa hyvä juttu että Jarva nyt vihdoin avautui.
Jokatapauksessa se joka varastaa jatkuvasti toisilta ihmisiltä noin tunteettomasti ja huolettomasti vailla tunnontuskia ja ajaa autoa muiden ihmisten seassa pää sekasin aiheuttaen vaaratilanteita jatkuvasti tarkoituksella, ei ole hyvä ihminen. Ja vaikka olisikin täysin syytön Riinan katoamiseen niin ei kyllä ainakaan minulta saa sympatiaa siihen että on kärsinyt tästä Riinan katoamisesta ja häneen kohdistuneesta spekuloinneista onko syyllinen vai ei.
Hurjimus
Axel Foley
Viestit: 2048
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 10:41 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Hurjimus »

Selvästi vuosien epäily on on Jarvaa rassannut ja sillä tämän on maikkarille halunnut kertoa.
Tuota aseen " ampumattomuutta" pitää kyllä ihmetellä ?????
Ehkäpä ne luodin reiät auton ovesta löytyy niitä etsiville ja kuulakin nuotion pohjalta.
Avatar
Yggdrasil
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 10:31 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Yggdrasil »

Motiivi koko hommaan vois olla tässä,
välejä hiersi nuotioepisodin lisäksi se, että Riina oli saanut säilytettäväkseen pienen nyssäkän huumeita.
Ilmeisesti nyssäkkä löytyi sitten myös sieltä kallionkolosta kuten tuolta videolta uutisesta voi lukea.
ncsaari kirjoitti: La Touko 21, 2022 8:53 am – Ammuin sitä autoa. Se oli siinä hetkessä typerä tapa purkaa turhautumista. Minua turhautti niin paljon koko tilanne. En millään tavalla uhannut, se ei ollut Riinaa päinkään. Riina ei ollut siinä, hän oli sivussa, paljon sivussa.
Kun toinen hävittää kamat voi uhata aseella, syttää auton tuleen ja odottaa että tietoa alkaa herua. Jos ei ala - voi tehostaa ampumalla vähän "tehoste"laukauksia.
"Auton lattiamaton alla oli piuhaviritys, ja piuhat olivat kiinni akussa. Tulipalo lähti Janin arvion mukaan piuhoista, kun moottoria huudatettiin.
– Piuhat kuumenivat liikaa, ne eivät olleet tarpeeksi järeät, Jani arvelee.
– Se auto oli ihan täynnä helposti syttyvää rojua. Riinalla oli tavaroita aina siinä jalkatilassa. Se tykkäsi pitää niitä siinä."
Piuhoihin laitetaan aina sulake vaikka kuinka piripäissä asenneltaisiin eikä piuhat kuumene vaikka autoa huudattaisi jos ei ole mitään mihin virta niistä kulkisi. Miksi tuota Riinan jalkatilaa pitää kertoa, siksi tietty että jos syttymispaikkaa tutkittaisiin.
– Olimme Riinan kanssa auton vasemmalla puolella, kun tajusin, että nyt rupesi rätkymään. Taktaktaktak. Tajusin, että siellä pamahtelee niitä 6,35:n panoksia siellä ovilokerossa. Heitin Riinan maahan ja hyppäsin hänen päälleen, ettei häneen vaan osuisi luoti.
Normaalisti ja varsinkin elävät ihmiset juoksee pois vaaratilanteesta mutta tää heittää toisen maahan makoilee ja ite päälle. :lol: Lisäksi itse luodit ei lennä mihinkään kun ne räjähtää tulipalossa vaan taitaa käydä niin että patruunat lentelee kevyempänä. Oheisessa videossa vastaavilla panoksilla asia testattuna nuotiossa. https://www.youtube.com/watch?v=TDYMcrb54t4

Minun epäilys on että jostain ihan siitä läheltä Riina löytyy, kaveri vaikuttaa olleen väsynyt joten pitkälle ei Riinaa ole paikalta vienyt väsyneenä eikä syvälle.
---
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17090
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Lainauksien lähteenä: mtvuutiset.fi
Häneen on keskustelupalstoilla kohdistunut tapauksen jälkeen paljon epäilyjä, mikä on vaikuttanut monella tavalla hänen elämäänsä. Hän on muun muassa menettänyt työpaikan asian vuoksi.

Hän on mies, joka on tehnyt paljon omaisuus- ja huumerikoksia, mutta jonka yllä häilyy jatkuvasti epäilyksen varjo jostain vakavammasta. Eniten harmia aiheuttavat nettikeskustelijat, jotka spekuloivat hänen syyllisyydestään satunnaisten faktojen perusteella hänen koko nimellään.
Joo, tosiaan. Nimi mainitaan ensimmäisen kerran sivulla 7 12.7.2017 kirjoitetussa viestissä.
Hän on muun muassa menettänyt työpaikan asian vuoksi.
Moni ihminen, yhteisö, järjestö ja yritys on menettänyt omaisuuttaan Jani Jarvan vuoksi. Siihen nähden valivali hörhön "työpaikan" menetyksestä kuulostaa jokseenkin naurettavalta.
Kadotessaan Riinalla ei ollut rikostuomioita, lukuun ottamatta väkivaltaista välikohtausta syksyllä 2016. Sen vuoksi hän oli yli kuukauden tutkintavankeudessa. Jutun päätekijäksi paljastui myöhemmin Riinan kaveri, eikä Riinaa tuomittu väkivaltarikoksesta.
Joo, tosiaan. Riina Mäkisen vankilareissusta kerrotaan täällä ensimmäisen kerran sivulla 36 1.8.2017 kirjoitetussa viestissä.
- Media ei tästä ole aiemmin hiiskunut sanaakaan, vaan ovat kirjoittaneet nuoriso-ohjaajaksi opiskeluista ja "itseään hakevasta nuoresta naisesta".

Jarvan_Vectra_farm.jpg
Jarvan_Vectra_farm.jpg (74.4 KiB) Katsottu 929 kertaa
Taustalla näkyy linkkimasto, josta matkaa auton palopaikalle maanteitse n 2 km.
Taustalla näkyy linkkimasto, josta matkaa auton palopaikalle maanteitse n 2 km.
Jarvan_varastama_vene.jpg (129.05 KiB) Katsottu 929 kertaa
Jarva_tokmannilla.jpg
Jarva_tokmannilla.jpg (65.19 KiB) Katsottu 929 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Carrie Mathison
Remington Steele
Viestit: 215
Liittynyt: Ti Heinä 20, 2021 11:22 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Carrie Mathison »

MTV:n artikkelista
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rii ... #gs.0tl5tx
Kun Riina hölkkäsi tai loikki metsässä edellä, Jani kertoo menneensä ensin perässä jonkun matkaa. Hän kuitenkin päättikin kääntyä vasemmalle, kun Riina kaartoi oikealle.

– Riina lähti sinne samaan suuntaan kuin mistä poliisit olivat käyneet siellä palopaikalla. Aivan samaan suuntaan juoksemaan tai tarpomaan. Minä vain annoin sen mennä.
Tämän mukaan ilmeisesti on etsitty? Mitä vaihtoehtoja Riinan oli edetä ja kuinka pitkälle olettaen ettei olisi juurikaan mennyt kuin eteenpäin? Tai onko tuolla etenemissuunnassa oikealla tai vasemmalla jotain potentiaalisia paikkoja mihin olisi voinut pudota tai upota?
Ovatko mahdollisesti olleet yhtä väsyneitä ja päissään jolloin Riina olisi Janin tavoin nukahtanut johonkin ja paleltunut?

Jos Janin puheet pitää paikkansa eikä ole millään tavoin osallisena Riinan menehtymiseen niin jäljelle ei jää kuin kaksi vaihtoehtoa; Riina on menehtynyt jonnekin alueelle tai hän on päätynyt jonkun kyytiin. Onhan näitä tapauksia kuitenkin ollut, että nainen on tapettu erehtyessään menemään väärään kyytiin (esim. Piia surmat tulee mieleen). Joskus tilaisuus tekee varkaan, jos vähänkään alttiutta raiskauksiin/tappamiseen on. Riina väsyneenä ja päihtyneenä on voinut olla jollekin ns helppo uhri. Vaikka tätä teoriaa on pidetty epätodennäköisenä, niin kyllä se kuitenkin mielestäni on mahdollista.

En ole itse ikinä käynyt tuolla alueella eikä sillä tavalla käsitystä maastosta mutta ehkä se on mahdollista, että sinne nyt yksinkertaisesti pystyy kuolemaan ja häviämään niin ettei löydetä. Ja toki siis voi olla edennyt pidemmälle mistä on etsitty.
Tyhjät tynnyrit kolisee eniten
Pikkapuu
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Helmi 20, 2017 8:51 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Pikkapuu »

En ole tähän tapaukseen perehtynyt koskaan tarkemmin. Seurannut uutisointia ja somekirjoittelua.
Tänään luin tuon Mtv-uutisten linkin ja Janin haastattelun.
Siitä heräsi kysymyksiä, joihin on varmasti aikojen saatossa vastattu joten tämä on vain pohdintaa.

-Miksi Riinan sukulaiset ovat antaneet ilmoituksiin ja uutisiin kuvat, joissa Riina ei lainkaan näytä vastaavan katoamishetkistä habitusta. Kuitenkin ovat läheisissä väleissä olleet niin noinkin raju painonpudotus on jo sukulaistenkin nähtävissä.
-Miksi hänestä annettiin kuva kilttinä nuoriso-ohjaajana? Hän oli ollut tutkintavankeudessa 1kk joka on aikamoisen pitkä aika syyttömälle ihmiselle. Hän käytti huumeita ja teki rikoksia rahoittaakseen huumausaineiden käytön. Eikö sukulaiset sitten tienneet näistä?

Nyt aikaa on mennyt vuosia ja kaikille on piirtynyt kuva Riinasta sukulaisten mukaan ja alussa julkaistujen kuvien ja tietojen mukaan. Onko tässä välissä edes ”oikeista piireistä” kyselty ja etsitty? 🤷🏻‍♀️
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2578
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja MEG »

Tutkinnanjohtaja Wahe kertoo pitävänsä uskottavana Jarvan kertomusta tapahtuneesta. Minulle oheinen haastattelu vahvistaa jo alku aikoina kuulemaani huhua jonka mukaan Jarva kertoo eri version joka puhuttelussa. Vaikka pidänkin hänen syyllisyyttään epätodennäköisenä.
Hän on oikeassa korostaessaan liftaus vaihtoehtoa. Muistetaan ,että valta osa ihmisistä ei yleensäkään ole katoamisista kiinnostunut ,ei lue katoamis otsikoita. Näky huomiota herättäneestä liftarista ei todennäköisesti johda mihinkään. Joku on saattanut antaa kyydin pääkaupunkiseudulle, mutta olisiko puheliton Riina sitten etsiytynyt huumekaveriensa seuraan jossa jotain kohtalokasta seurannut ,ennen kuin on lainapuhelimella soittanut omaisilleen ?
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6454
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Nyt sitten tarkkana siellä etsintäpartiot, artikkelissa halutaan häivyttää paikasta pois, "pääsi metsästä pois" teorialla.
Hurjimus
Axel Foley
Viestit: 2048
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 10:41 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Hurjimus »

Parhaiten voi auttaa tuossa asiassa osallistumalla itse etsintöihin. Pk_etsijä voinee kertoa enemmän.
Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1280
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

Hurjimus kirjoitti: La Touko 21, 2022 12:12 pm Parhaiten voi auttaa tuossa asiassa osallistumalla itse etsintöihin. Pk_etsijä voinee kertoa enemmän.
No muuten kyllä mutta tällä hetkellä matkaa paikanpäälle noin 450km ja ei mahdollista lähteä tällä hetkellä sinne.!
Mutta 10-16km säteeltä kannattaisi hakea häntä..Tosin maastossa tuollainen 10km kävellä kestää suurin piirtein 1h 50 min..
ncsaari
Lauri Hanhivaara
Viestit: 130
Liittynyt: Ma Helmi 20, 2017 11:34 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja ncsaari »

onhan tässäkin tarinassa aukkoja, esim - Noihin aikoihin, kahdesta kolmeen viikkoa ennen katoamisiltaa Loviisan Vanhakylässä, Jani sai erään murtoreissun yhteydessä haltuunsa FN Baby Browning -pistoolin. Myös Riina oli Janin mukaan läsnä tällä keikalla.

Jani on aiemmin kertonut poliisikuulusteluissa, että hän olisi ostanut pistoolin henkilöltä, jonka nimeä hän ei halunnut paljastaa. Nyt Jani haluaa omien sanojensa mukaan kertoa, miten asiat todella menivät, koska hän ei enää pelkää joutuvansa tietyistä asioista rikosoikeudelliseen vastuuseen.-
Eli, eikö tätä asetta ole kukaan kaivannut ?
J ei halunnut sekoittaa Riinaa mihinkään rikoksiin.. Kuitenkin - 8. tai 9. toukokuuta 2017 Jani oli juuri vapautunut taas yhdeltä putkareissulta, kun hän lähti Riinan kanssa viemään erästä varastettua venettä Kouvolaan. Tarkkoja aikoja Jani ei muista, mutta matkan tapahtumista hän osaa kertoa lukuisia yksityiskohtia. Ja - Mutta nyt kaksikolla oli käytössään peräkoukullinen auto, jolla saattoi vetää trailerilla veneitä.- sekä -Matkalla syntyi ajatus tehdä uusi venevarkaus. Sellaisen tekeminen ei Janin mukaan ole kovin vaikeaa, sillä ihmiset jättävät myynnissä olevia veneitä paikkoihin, josta ne saa helposti vetäistyä mukaan.-
Kokoajanhan Riina oli näissä mukana ja tarinassahan sanotaan * me*
Riitaa ei tullut mut vähä kuitenki hiersi ... Luulen ett meni vähä eri tavalla.
- Kaksikolle ei ollut enää tullut uutta riitaa, mutta välejä hiersi nuotioepisodin lisäksi se, että Riina oli saanut säilytettäväkseen pienen nyssäkän huumeita. Nyt poliiseja odotellessa niitä ei ollut enää löytynytkään, ja se harmitti molempia, Jani kertoo.-
Hurjimus
Axel Foley
Viestit: 2048
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 10:41 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Hurjimus »

On varmaan asetta kaivattu, mutta ei sitä varkautta tänne kukaan ole linkittänyt .
Suomessa tapahtuu joka vuosi muutamia kymmeniä ase varkauksia, sen päälle ne joita ei ilmoiteta.
Jolloin ase ollut laiton tai säilytys lainvastainen, joten kärsitään mieluummin vahinko vähin äänin.
Vastaa Viestiin