Sivu 110/374

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: To Huhti 18, 2019 12:47 pm
Kirjoittaja L'amourha
Yllättävän vaikeaa on toimittajilla noiden päivämäärien kanssa.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: To Huhti 18, 2019 8:15 pm
Kirjoittaja Nohope
Kepardi73 kirjoitti:Laavulla tapaamani paikallinen mies oli kyllä aivan varma, että ne kello 19:30 kuullut kaksi laukausta olivat laukauksia. Se, että poliisi ei ole onnistunut tutkimuksissaan vahvistamaan, että aseella olisi ammuttu, ei kai välttämättä tarkoita sitä, etteikö sillä aseella olisi kuitenkin voitu ampua. Hämmennän hieman ja heitän, että olisihan hänellä voinut olla toinenkin ase, jolla surmaaminen olisi voinut tapahtua. Tosin pidän tätä hyvin epätodennäköisenä vaihtoehtona.

Jos halutaan uskoa tuohon itsetuhoisuusteoriaan, niin voisihan olla niinkin, että Riina olisi saanut levähdysalueelta kyydin, mennyt johonkin hänelle rakkaaseen paikkaan ja päättänyt päivänsä sinne. Tällöin hän kuitenkin mitä todennäköisimmin olisi löytynyt jonkin satunnaisen ohikulkijan toimesta.

Pidän tapausta kyllä mystisenä. Se, että silminnähden sekaisin oleva pikkurikollinen onnistuisi kätkemään ruumiin niin täydellisesti, että sitä ei löydetä, olisi mielestäni melkoista sattumaa. Melkoista sattumaa olisi sekin, että alueen hankalasta maastosta huolimatta tyttö onnistuisi katoamaan niin totaalisesti, ettei yksikään satunnainen ohikulkija tai etsintäpartio häntä löydä. Vielä suurempana sattumana pitäisin sitä, että hän olisi saanut kyydin aluelta pois ja sen päätteeksi joutunut henkirikoksen uhriksi tai päättänyt itse päivänsä.
Laukauksen eli erilaisten ampuma-aseiden äänen kyllä erottaa muusta, jopa toisen tyyppisistä aseista.

Teoriani mukaan mies ampui riinaa, laukaus on osunut esim vyötäröön ja haavoittanut miedosti. Eritoten jos kokovaippaluoti käytössä hitaassa pistoolipaukissa. Riina juossut metsään jonkin matkaa, jopa pari kilometriä ja tuupertunut sinne verenhukkaan ja vastaavaan. Ulkovaatteet suojanneet verenvalumiselta. Osuma on ollut vain miedolla alueella. Ihminenhän ei juokse juuri mihinkään edes noin miedolla paukulla, jos se osuu vähänkin kriittisempiin kohtiin. Edes huumepäissään, eläimet ovat aivan eri luokkaa sen suhteen.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: To Huhti 18, 2019 9:57 pm
Kirjoittaja khl
Edilleselle sen verran että voisitko vielä jatkaa kertomusta että mitä sen jälkeen kun Riina on tuupertunut :mrgreen:

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: To Huhti 18, 2019 11:16 pm
Kirjoittaja Nohope
khl kirjoitti:Edilleselle sen verran että voisitko vielä jatkaa kertomusta että mitä sen jälkeen kun Riina on tuupertunut :mrgreen:
Verenpaine laskee ja aivot eivät saa happea. Lähtee voimat, taju ja henki. Metsästä ei niin vaan ketään löydetä aina. Raadot, myös ihmiset maistuvat eläimille, näitä on löydetty viime vuosinakin, eli kaluttuja ihmisraatoja. Jos harrastaa luonnossa retkeilyä jne on huomattavaa, kuinka ihmiset eivät harrasta luonnossa/metsässä kulkemista juurikaan. Jos koira ei satu paikalle, löytämättä melkein jää.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: Ma Huhti 22, 2019 7:52 am
Kirjoittaja MEG
Riinan kuntoa palaneelta autolta lähtiessä ei tiedetä. Vaikka tiedettäisiin, niin hänen nääntymispaikkansa suuntaa ja etäisyyttä olisi vaikea arvioida.
Ruumiin satunnainen löytyminen on epätodennäköistä. Metsänharventajia ja metsästäjiä ajoittain aluella liikkuu, mutta loviisan ja porvoon kaupunkitaajamien asukkailla on marja ja sienestys metsiä runsaasti lähempänä.
Tietysti on mahdollisuus autokyydin saamiseen.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: Ke Huhti 24, 2019 9:19 am
Kirjoittaja CPO
Mikäli auton löytöpaikalla on ollut jotain kisailua, niin löytämistä voisi hankaloittaa se, että uhkaa kokeneena paennut henkilö on todennäköisesti pyrkinyt piiloutumaan metsään. Tuollakin on kiven- ja kannonkoloja mihin työntyä, ja niistä löytäminen on ihan tuurista kiinni.

Vaikka tuo yksinkertaisin vaihtoehto olisikin se todennäköisin ja katoamisen lopputulos lienee valitettavasti selvä, niin myönnän, että kaikkiaan tässä koko jutussa on jotain mistä ei saa kiinni. Jotain on kertomatta ja selvittämättä, vaikka tuon itse katoamisenkin ottaisi sivuun.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: Ma Heinä 01, 2019 8:58 pm
Kirjoittaja jukuripää
Riinan löytyminen taitaa olla täysin mahdotonta. Aikaa on kulunut jo kaksi vuotta reilusti. Aktiivisesti ei varmaan enää kukaan ole etsinyt hetkeen.
Omaisille kurjaa.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: Ke Heinä 03, 2019 2:17 pm
Kirjoittaja morbidelli
Nohope kirjoitti: <Clip>
Laukauksen eli erilaisten ampuma-aseiden äänen kyllä erottaa muusta, jopa toisen tyyppisistä aseista.
<Clip>.
Kuka erottaa, kuka ei. Tuolla tais olla käytössä kakskakkonen, ja kuuntelijat satojen metrien päässä metsän takana. Aika harjaantunut korva saa olla erottamaan laukauksen äänen muihin mahdollisiin palon aiheuttamiin ääniin. Väittäisin että jos laitetaan 10 ihmistä kuuntelemaan pikkupyssyn laukaus, renkaan räjäytys, ja höyrystyneen bensan aiheuttama katalysaattorin poksautus, 9 arvaa väärin.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: To Heinä 04, 2019 9:45 pm
Kirjoittaja Spurgumies
Joko ne ovat snaijanneet katsoa sen palaneen auton alle? ;o);o);o);o);o);o)

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: Ma Heinä 15, 2019 9:11 am
Kirjoittaja pilipali
Kuka kirjoittaa meikkipussin päälle oman nimensä tyyliin " Riinan meikkipussi". Ei ole koskaan vielä omalla kohdalla tullut vastaan. Meikkipussin sisälle on voitu laittaa nimimerkit. Ja miksi meikkipussi ja sukat on löytynyt muttei kassia jossa ne ovat olleet. Missäs se kassi on? Ja miten matkan varrelle on pudonnut meikkipussi ja sukat? Jotenkin hassu juttu.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: Ma Heinä 15, 2019 9:24 am
Kirjoittaja L'amourha
Tuo meikkipussin nimeäminen tuolleen kuulostaa kyllä hassulta.
Tuli mieleen, voisiko se olla sen lyhyen linnareissun peruja?

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: Ma Heinä 15, 2019 9:29 am
Kirjoittaja Zessie
Olisiko syyllinen tai syyllisen avustaja käynyt ripottelemassa Riinan tavaroita jäljestäpäin alueelle? Aivan aluksihan sieltä ei löytynyt yhtään mitään.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: Pe Elo 30, 2019 11:05 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Kadonneen Riina Mäkisen etsinnöissä dramaattinen löytö: Metsässä oli maahan painettu veitsi – "Poliisi on saanut siitä kuvat ja koordinaatit"

MTV Uutiset Live kertoo, mitä kadonneen Riinan tapauksesta tiedetään.

Riina Mäkinen on ollut kateissa yli kaksi vuotta. Vapaaehtoiset etsijät tekivät vastikään katoamisalueelta mielenkiintoisen löydön.

19-vuotias Riina katosi metsässä Loviisan Vanhassakylässä toukokuussa 2017. Sen jälkeen hänestä ei ole tehty minkäänlaisia havaintoja.

Riina nähtiin viimeisen kerran syvällä metsätien päässä toukokuun 10. päivänä. Havainnon teki ulkoilija. Riina oli palaneen auton luona noin kolmekymppisen miehen seurassa.

Poliisi kävi paikalla palaneen auton vuoksi vielä saman illan aikana. Kaksikko oli kuitenkin ehtinyt poistua paikalta. Seuraavana päivänä Riinan seurassa ollut mies otettiin kiinni lähistöllä sijaitsevalta Kuninkaantien ABC-huoltoasemalta. Mies oli näpistänyt karkkia.

Kun Riinasta ei kuulunut, nainen ilmoitettiin kadonneeksi. Metsästä löydettiin joitain hänelle kuuluneita tavaroita, kuten eripariset sukat. Riinan liikkeistä 10. päivän jälkeen ei kuitenkaan ole varmaa tietoa.

Nainen on ollut kateissa siitä saakka.

Vapaaehtoiset löysivät veitsen
Viralliset etsinnät on jo lopetettu, mutta vapaaehtoiset ovat haravoineet aluetta aivan viime viikkoihin saakka. Tässä kuussa katoamisalueelta tehtiin uusi mielenkiintoinen löytö.
– Saimme ihan viikon parin sisään tiedon, että alueelta löytyi veitsi maahan painettuna. Poliisi on saanut siitä kuvat ja koordinaatit, tutkinnanjohtaja rikosylikonstaapeli Jussi Wahe kertoo.

Wahen mukaan tällä hetkellä näyttäisi siltä, että todennäköisimmin veitsi on hukkunut joltain alueella ulkoilleelta ihmiseltä. Asiaa selvitellään.
– Se vaikutti sienestäjältä pudonneelta, hän sanoo.
– Koska kyse on ulkoilualueesta, täytyy muistaa, että sieltä löytyy aika paljon erilaista tavaraa ja esimerkiksi vaatteita, hän jatkaa.

Muuten tapauksen tutkinnassa näyttäisi tulleen seinä vastaan.
– Mitään varteenotettavia vihjeitä ei ole tullut enää pitkiin aikoihin, Wahe sanoo.
– Katoamisaluekin on jo tosi tiuhaan haravoitu. Tietysti siinä on paljon metsää ja haastavaa maastoa. Sinne pystyy kyllä katoamaan.

Poliisi ottaa kantaa Riinan seurassa nähdyn miehen tapaukseen
Tapausta on tutkittu poliisitermein kadonneen henkilön tutkintana, mutta rikoksenkaan mahdollisuutta ei ole suljettu pois.

Poliisi on selvitellyt muun muassa Riinan seurassa olleen kolmekymppisen miehen osuutta tapahtumiin. Wahen mukaan mikään ei viittaa siihen, että mies liittyisi katoamiseen.
– Mitään mahdollisuuksia ei ole suljettu pois, mutta hänen osaltaan asia on tutkittu niin perusteellisesti, että meillä ei ole syytä epäillä häntä.
– Kaikki kivet käännettiin, ja hänen osaltaan löytyi hyvin vahvoja indikaattoreita sen puolesta, ettei hän liittyisi katoamiseen. Sanotaan, että hänen kertomuksensa pystyttiin pitkälti näyttämään toteen.

Wahe ottaa asiaan tiukasti kantaa, sillä miehen osallisuudesta on spekuloitu muun muassa verkon keskustelualueilla runsaasti.
– Spekulointi perustuu tietämättömyyteen siitä, mitä kaikkea poliisi voi rikostutkinnassa tehdä ja mitä ei.
– On vähän turhauttavaa, kun täytyy samoja asioita aina mainita. Poliisi ei voi tätä tematiikkaa avata paljoa tätä syvemmin.

Sen sijaan poliisi pitää mahdollisena, että Riina liftasi metsän lähellä kulkevan moottoritien varrelta ja päätyi ”väärään kyytiin”.
– Se on pieni mahdollisuus. Katoamisen aikoihin tuli tietoa joistain ulkomaalaisista rekoista, jotka olisivat olleet lähistöllä parkissa. Niitä on kuitenkin mahdotonta enää etsiä.

Kaikki on tehty
Tulokset ovat ohuita, mutta Wahen mukaan poliisi on tehnyt kaiken, mikä tehtävissä on.
– Kyllä kaikki keinot on nyt käytetty, temput tehty ja valtavasti etsintävoimaa valjastettu Riinan löytämiseen. Poliisilla ei enää ole keinoja etsiä häntä, Wahe sanoo.
– Siinä mielessä pystyn olemaan rehellisin mielin, kun niin valtavasti on tehty asioita. Itsekin olen siellä metsässä juossut aika paljon.

Tutkinnan alussa poliisin oletuksena oli, että Riina löytyisi nopeasti. Enää ei olla yhtä toiveikkaita.
– Joskus ihmisiä jää kateisiin, eikä sille vaan voi mitään, Wahe sanoo.

Tutkinta pysyy kuitenkin avoinna. Tarvittaessa ikuisesti.
– Juttu on nyt sen varassa, että Riina sattuisi löytymään tai asiaan liittyen tulisi ratkaiseva vihje.
– Löytyminen olisi varsinkin omaisten kannalta tärkeää. Olisi se tärkeää poliisillekin.
mtvuutiset.fi
30.8.2019 10:44

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: Pe Elo 30, 2019 11:55 am
Kirjoittaja elli72
Mtv3:n otsikon perusteella ajattelin, että sieltä on vähintään löydetty luita tms. Mutta että joku sienestäjältä tms. kadonnut veitsi... tosi dramaattista.

Tuo valoittaa hyvin nyt sitä Jarvan roolia. Poliisi on jotenkin pystynyt oikeasti päättelemään, että Jarvalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen katosi Loviisassa 5/2017

Lähetetty: La Elo 31, 2019 3:07 pm
Kirjoittaja Silti Onnellinen
"Sen sijaan poliisi pitää mahdollisena, että Riina liftasi metsän lähellä kulkevan moottoritien varrelta ja päätyi ”väärään kyytiin”.
– Se on pieni mahdollisuus. Katoamisen aikoihin tuli tietoa joistain ulkomaalaisista rekoista, jotka olisivat olleet lähistöllä parkissa. Niitä on kuitenkin mahdotonta enää etsiä."

Ei nyt vaikuta tämäkään kovin todennäköiseltä skenaariolta. Miksi joku satunnainen ohikulkija haluaisi liftarin nitistää? Etenkään joku ulkomainen rekkakuski?
Silloin varmaan kannattaa ruumiskoiran kanssa kävellä kaikki lähialueen rekkaparkkien lähimetsät.
Montakohan näistä kadonneista löytyisi jos laitettaisi esim puolustusvoimista riittävän tiheä ketju ukkoja kulkemaan viimeisen havaintopaikan 2 kilometriä. Kuinka tarkasti tai kuinka kaukaa nämä lähialueet haravoidaan viranomais/vapaaehtoisvoimin?