73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostarista 11.7.2017

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja maxi »

Zipe kirjoitti:Itsetuhoinen ihminen voi varmasti ajatella, että lähdenpä tästä metsään kuolemaan, mutta on perin harvinaista, että luonnollinen kuolema tulisi kuin kutsumalla. Ainakin sitä ennen ehtii tulla nälkä ja kylmä, jolloin routa ajaa porsaan takaisin kotiin, ellei kunto ole äkisti heikentynyt.

Luostarista lähtöisin olevissa lausunnoissa kiinnittää huomiota suorasukaisuus, jolla alleviivataan kadonneen älynlahjojen vähyyttä. Ensin asetellaan sanoja hyvin kauniisti, mutta seuraavassa lauseessa tuodaan esiin yksinkertaisuus. Näin jopa muistokirjoituksessa. Erikoista.
Niin, en sitä tarkoittanutkaan että olisi mennyt odottamaan kuolemaa saapuvaksi viikon tai kuukausien päästä vaan jos hänellä sattui olemaan tuntemuksia joista ei kertonut kenellekään ja iltakävely aikana tuli näitä tuntemuksia uudestaan jolloin meni johonkin katve paikkaan josta ei kukaan huomaisi etsiä.
Tiedän muutamia tapauksia joissa jotkut ovat näinkin menetelleet eivät kerro vaivoistaan ja kuolevat sivulliselle yllättäen samoin jotkut tekevät itsarin kun eivät jaksa enää elää tuntemustensa kanssa vaikkakaan en usko että tässä tapauksessa on kyse itsemurhasta.
Tiedän naapuristani isännän joka meni tekemään saunavastoja ja jäi sille tielleen satunnainen kulkija löysi pitkän ajan kuluttua paikasta jonne ei ollut aikonutkaan mennä ja tehdyt saunavastat löytyi ihan sieltä minne oli aikonut niitä mennä tekemään. Sydän oli pettänyt ja ruumiinavausraportin mukaan oli oireillut jo pitempään mutta hän ei niistä puhunut kotiväelleen eli tällaiset on ihan mahdollisia.
Elämä on laiffii

Rousku
Jane Marple
Viestit: 1045
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Zipe kirjoitti:Luostarista lähtöisin olevissa lausunnoissa kiinnittää huomiota suorasukaisuus, jolla alleviivataan kadonneen älynlahjojen vähyyttä. Ensin asetellaan sanoja hyvin kauniisti, mutta seuraavassa lauseessa tuodaan esiin yksinkertaisuus. Näin jopa muistokirjoituksessa. Erikoista.
No jaa, "lasten kaltaisten on taivasten valtakunta", "olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille". Kirkon silmissä älykkyys on vain yksi ominaisuus, ei välttämättä se tärkein. Ortodoksisessa kirkossa tunnetaan sellainenkin ilmiö kuin Kristuksen tähden houkka, täysiä älynlahjoja ei siinäkään vaadita. Ei nyt suoraan Elisabetiin päde, mutta alleviivaa sitä että lahjansa kullakin, yhdellä äly, toisella jotain muuta.

Tulee kyllä mieleen, onko Elisabetille tullut se ajatus, että pitää lähteä luostarista, ei siksi että ns. maailma houkuttaisi, vaan siksi, että maailma on tunkeutunut luostariin - ettei luostari enää olekaan se rauhan tyyssija, mitä se on hänelle nuorempana ollut. Onhan luostarielämä ajan myötä muuttunut. On voinut olla myös henkilöriitoja. Ehkä arvoa ovat saaneet sellaiset henkilöt ja toiminnot, jotka eivät vastaa Elisabetin ihannetta siitä miten luostarissa eletään, mutta hiljaisena ja nöyränä hän ei ole tuonut tätä julki. Ajatus on voinut itää pitkään, ja sitä on voinut edistää omien aivojen vähittäinen (ehkä muilta huomaamatta jäänyt) fyysinen rappeutuminen, johon monella liittyy vainoharhaisia piirteitä. Mahdollisesti tulipalo naapurissa on ollut lopullinen "merkki", joka kertoo, että täältä on lähdettävä. Minne, sitä ei ole tarvinnut tietää, jos uskoo johdatukseen. - No, kunhan spekuloin. En väitä että näin on.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Yksinkertaisuus voi tietysti tässä viitata siihen, että tämä nunna on hoitanut omat luostarivelvollisuutensa eikä ole osoittanut halua puuttua esim. luostarin hallinnollisiin asioihin tai muuten ideoida uutta toimintaa tai sen kaltaista. Ei niinkään älynlahjojen vähäisyyteen.

Hauki
Agentti Scully
Viestit: 655
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 9:13 am

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Hauki »

Nyt vasta luin tuon muistokirjoituksen ja kyllähän siinä selvästi ja suoraan sanotaan, että äiti Elisabet oli ns.heikkolahjainen henkilö. Nämä henkilöt ovat olleet ja ovat edelleen jossain määrin väliinputoajia: Kehitysvammadiagnoosia ei ole, taso ei ole niin heikko, eikä siten siihen liittyviä etuuksia, mutta toisaalta selviytymiskyky on tavallista heikompi monilla elämän osa-alueilla. Tällaisille henkilöille luostarielämä on antanut aikoinaan turvallisen elämän, jossa on saanut toimia kykyjensä mukaan, ilman liian suuria vaatimuksia. Siksi voisi tässä katoamistapauksessakin ajatella, että ehkä hän ei ole menetellyt kovinkaan johdonmukaisesti ja toiminta on voinut olla lapsenomaista. Kirjoituksessa mainittiin myös, että hän pimeällä kulkiessaan valaisi tietään taskulampun sijaan lyhdyllä, miksi ei siis olisi nyt ottanut lyhtyä mukaansa, vaikkakin heinäkuun yöt ovat valoisia. Siksi kannattaisi etsiä löydetyn lyhdyn suunnalta, ihan varulta.

Killer
Armas Tammelin
Viestit: 70
Liittynyt: Ke Kesä 26, 2013 3:36 am

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Killer »

En usko että nunna on ollut kehitysvammainen tai sillä tavalla "tyhmä". Sen sijaan autistisuutta (lähinnä aspergeria) pidän erittäin todennäköisenä.

As-ihmisille rutiinit ovat usein tärkeitä, ja luostarielämässähän niitä riittää. As-aikuiset ovat usein myös kovin lapsenmielisen&yksinkertaisen oloisia sekä naiveja (vaikka mediassa elääkin vahvasti kuva superälykkäistä neroista). Tuokin että nauroi vuodesta toiseen omalle vitsilleen "köyhien kuntosalista" viittaa mielestäni as-piirteisiin.

Ja diagnoosia ei varmasti ole ollut, sillä eihän noin vanhalta ihmiseltä enää lähdetä mitään tuollaista tutkimaan. Ja Elisabetin ollessa lapsi ei moisesta dg:stä varmaan ollut tietoakaan, tai jos olikin niin sen saaminen ei todellakaan ollut helppoa.

Toki tuollaisen asian mainitseminen muistokirjoituksessa on aika outoa ja kyseenalaista. Enpä ole itseasiassa ikinä ennen nähnyt, että vainajan yksinkertaisuus mainittaisiin muistokirjoituksessa. :D

Vaan pistikö kenellekään muulle silmään tuo kynttilälyhdyn mainitseminen kirjoituksessa? Siis, miksi se on mainittu? Ihan kuin kirjoittaja haluaisi ehkä jopa vihjata jotain? Varmasti on tietoinen sieltä tieltä löydetystä lyhdystä ja sen aiheuttamasta spekulaatiosta. Outoa.

Hyvä kyllä olisi, että Elisabetin ruumis löytyisi. Ehkä nyt, kun on syksy tulossa niin sienestäjät ja marjastajat tällaisen ikävän löydön tekevät? Useinhan ruumis löytyy juurikin ulkopuolisen henkilön (sienestäjä, marjastaja, koiranulkoiluttaja, lenkkeilijä) toimesta.

Hauki
Agentti Scully
Viestit: 655
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 9:13 am

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Hauki »

sanoin, että heikkolahjainen on saattanut olla muistokirjoitusta tulkiten, en sanonut, että olisi kehitysvammainen.

Roly
Sabrina Duncan
Viestit: 351
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 1:05 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Roly »

Minä en kyllä näe mitään varsinaista heikkolahjaisuutta tässä nunnassa. Täytyy ymmärtää hänen nuoruutensa maailma ja asenteet ja myöhempi ympäristönsä. Hänhän oli nuorena ujohko ja kertoi pitäneensä yksinäisyydestä. Ja myöhempi ympäristö oli sitten luostari. Ei sieltä pellejä ja vitsiniekkoja pullahda ulos. Ja 'muistokirjoitus' tässä vaiheessa on kyllä hieman arveluttava, vaikkakin toiveet elävänä löytymisestä ovatkin aikoja sitten kadonneet.

Zipe
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Ti Huhti 19, 2016 3:51 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Zipe »

Killer kirjoitti: ... Vaan pistikö kenellekään muulle silmään tuo kynttilälyhdyn mainitseminen kirjoituksessa? Siis, miksi se on mainittu? Ihan kuin kirjoittaja haluaisi ehkä jopa vihjata jotain? Varmasti on tietoinen sieltä tieltä löydetystä lyhdystä ja sen aiheuttamasta spekulaatiosta. Outoa.
Lyhdyn mainitseminen toi samat ajatukset. Heikkolahjaisuuden korostamisesta tuli mieleen, että ehkä tuo ominaisuus oli yhteisössä ns. ottanut pattiin.

isoäiti
Poliisikoira Rex
Viestit: 250
Liittynyt: Ti Maalis 06, 2018 1:18 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja isoäiti »

-Tuo tien varresta löydetty lyhty ei ole kynttilälyhty, vaan aurinkokenno toiminen. Olisiko Elisabeth sellaista käyttänyt?.
-Tuo muistokirjoituksessa oleva maininta Elisabetin lapsen omaisesta yksinkertaisuudesta pisti silmään, miksi sellainen asia piti mainita. Ensimmäinen ajatus minulla oli tuosta se ettei Elisabetin puheita tarvitse ottaa vakavasti jos hän nyt olisi jollekin jotain epäsuotuisaa jostain asiasta puhunutkin.
-Tuollainen lapsen omainen ja yksinkertainen luottamus uskon elämässä on taas mitä ihanin asia. Ehkäpä tätäkin asiaa on haluttu korostaa Elisabetin kohdalla tuossa muistokirjoituksessa.

-jeesus sanoi opetuslapsille: tulkaa lasten kaltaisiksi, tarkoittaa ei lapsellisiksi vaan lapsen lailla luottavaisiksi.

maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja maxi »

isoäiti kirjoitti:-Tuo tien varresta löydetty lyhty ei ole kynttilälyhty, vaan aurinkokenno toiminen. Olisiko Elisabeth sellaista käyttänyt?.
-Tuo muistokirjoituksessa oleva maininta Elisabetin lapsen omaisesta yksinkertaisuudesta pisti silmään, miksi sellainen asia piti mainita. Ensimmäinen ajatus minulla oli tuosta se ettei Elisabetin puheita tarvitse ottaa vakavasti jos hän nyt olisi jollekin jotain epäsuotuisaa jostain asiasta puhunutkin.
-Tuollainen lapsen omainen ja yksinkertainen luottamus uskon elämässä on taas mitä ihanin asia. Ehkäpä tätäkin asiaa on haluttu korostaa Elisabetin kohdalla tuossa muistokirjoituksessa.

-jeesus sanoi opetuslapsille: tulkaa lasten kaltaisiksi, tarkoittaa ei lapsellisiksi vaan lapsen lailla luottavaisiksi.

Niin lisäisin tuohon edelliseen lastenkaltainen tarkoittanee myös lasten lailla viaton eli lapsi ei miellä tehneensä syntiä eikä lapsen voida olettaa elävän synnissä.
Elämä on laiffii

isoäiti
Poliisikoira Rex
Viestit: 250
Liittynyt: Ti Maalis 06, 2018 1:18 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja isoäiti »

maxi kirjoitti:
isoäiti kirjoitti:-Tuo tien varresta löydetty lyhty ei ole kynttilälyhty, vaan aurinkokenno toiminen. Olisiko Elisabeth sellaista käyttänyt?.
-Tuo muistokirjoituksessa oleva maininta Elisabetin lapsen omaisesta yksinkertaisuudesta pisti silmään, miksi sellainen asia piti mainita. Ensimmäinen ajatus minulla oli tuosta se ettei Elisabetin puheita tarvitse ottaa vakavasti jos hän nyt olisi jollekin jotain epäsuotuisaa jostain asiasta puhunutkin.
-Tuollainen lapsen omainen ja yksinkertainen luottamus uskon elämässä on taas mitä ihanin asia. Ehkäpä tätäkin asiaa on haluttu korostaa Elisabetin kohdalla tuossa muistokirjoituksessa.

-jeesus sanoi opetuslapsille: tulkaa lasten kaltaisiksi, tarkoittaa ei lapsellisiksi vaan lapsen lailla luottavaisiksi.

Niin lisäisin tuohon edelliseen lastenkaltainen tarkoittanee myös lasten lailla viaton eli lapsi ei miellä tehneensä syntiä eikä lapsen voida olettaa elävän synnissä.
-Juuri näin. Hyvä lisäys sinulta Maxi.

Terra
Martin Beck
Viestit: 796
Liittynyt: La Elo 25, 2012 2:49 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Terra »

isoäiti kirjoitti:-Tuo tien varresta löydetty lyhty ei ole kynttilälyhty, vaan aurinkokenno toiminen. Olisiko Elisabeth sellaista käyttänyt?.
.
Lyhdyn löytymisen yhteydessä uutisoitiin, että lyhty ei ole luostarin lyhtyjä. Ei kait siten voinut olla Elisabetin käytössä.
Lyhdyn omistaja / tuoja ei ole ilmoittautunut.
Nyt kun tiedetään, että Elisabetilla oli ollut tapana kuljeskella kynttilälyhty kädessä pimeämpään aikaan, niin käyttikö joku hyväksi tätä tietoa ja vei lyhdyn tien poskeen tarkoituksella antaa viesti mukamas siitä, että Elisabethan se siellä on kuljeskellut lyhdyn kanssa. Tuli vain tämmöinen mielleyhtymä tuosta yhdistelmästä kynttilälyhdyn löytyminen ja tieto Elisabetin kuljeskelemisesta kynttilälyhdyn kanssa.

Simpsa
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: Pe Heinä 21, 2017 1:53 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Simpsa »

Molemmat tienvarresta löytyneet esineet, lyhty ja hiusnauha liittyvät henkilökohtaisesti nunna Elisabetiin. Hänellä oli tapana kantaa lyhtyä ja solmia hiusnauhoja. Jos lyhty on viety paikalle tarkoituksella katoamisen jälkeen, luulisi että sen on vienyt joku nunnan tavat tuntenut ihminen esim. luostarista. Kukaan ei ole kuitenkaan ilmoittautunut.

Lyhty löytyi ensimmäisen etsintäviikon aikana ja ainakin paikallisesti kai tiedettiin että etsintöjä tehtiin Arhinmäen alueella. Sieltäpäin Hepomäentieltä lyhty löytyikin. On toki mahdollista että joku on vienyt sen vain muistoksi. Hiusnauha löytyi lokakuussa Löytömäentieltä läheltä viimeistä havaintopaikkaa. Miksi vasta niin myöhään syksyllä? Luulisi että nuo viimeisen havaintopaikan tienoot olisi jo kesällä tarkasti tutkittu. Voihan tuuli tai eläimetkin nauhaa kuljettaa, mutta tuskin pitkiä matkoja kuitenkaan. Sattumaa tai ei, yhdessä lyhty ja hiusnauha tuntuvat epäilyttäviltä.

tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Onko nunnan katoamisen sikaan luostarista puuttunut ketään muuta?
Sori jos aihe jo käsitelty.

Scilla
Martin Riggs
Viestit: 627
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 12:22 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Scilla »

Nunna Elisabetin katoaminen ei ole mysteeri – katoamiselle on usein arkinen, surullinen syy

Nunna Elisabetin maastoetsinnät lopetettiin. Suomessa ei ole harvinaista, että metsään kadonnut jää lopullisesti kateisiin.

Heinävedellä vuosi sitten kadonnutta nunna Elisabetia, Irmeli Vuolletta, ei löydetty useista etsinnöistä huolimatta. Poliisi teki tänä kesänä viimeiset laajat maasto­etsinnät poliisikoirien avulla.

Enää ei ole tehtävissä muuta kuin tarkistaa havaintoja, jos metsien ja järvien täplittämältä alueelta löytyy kadonneelle 73-vuotiaalle naiselle kuuluvia vaatteita.

Lintulan luostarista kävellen läheistä rakennuspaloa katsoman lähtenyt nunna oli lievästi kehitysvammainen. Jos hän ei olisi asunut luostarissa, hän olisi ollut erityishuollon tai muun palveluasumisen piirissä. Nunna oli kokenut liikkumaan luonnossa, mutta hän suhtautui omalla erikoisella tavallaan esimerkiksi tulipalon näkemiseen. Hänen tiedettiin järkyttyvän yllättävistä paloista niin kuin ilmeisesti kävi.

Kun henkilö katoaa, poliisi ei useinkaan pysty kertomaan kadonneen terveystiedoista. Se ei ole sallittua. Myös media tarvitsee esimerkiksi viranomaisen tai omaisen vahvistuksen faktoille ennen kuin niitä voidaan hienotunteisestikaan uutisoida.

Kun vuosi nunnan katoamisesta tuli täyteen, hänen kotiyhteisönsä Lintulan luostari toivotti muistosanoissa pitkäaikaiselle jäsenelleen siunausta. Nunna katosi hänelle tärkeään, rakkaaseen metsään.

Suomessa on hyvin yleistä, että muistisairaat, ikääntymisen ai­heuttamista ajatteluhäiriöistä kärsivät tai esimerkiksi osin kehitysvammaiset ihmiset katoavat vahingossa. Kyse voi olla paikantajun häiriintymisestä ja ongelmista toimia, jos huomaa eksyneensä.

Hätääntyminen voi saada ihmisen kävelemään useita kilometrejä ennen kuin voimat loppuvat. Tapauksia tiedetään Suomesta tuhansittain. Joskus poliisikoira tai avuksi hälytetyt vapaaehtoiset etsijät löytävät kadonneen ajoissa, mutta aina näin ei käy.

Kun olen jutellut useiden kadonneiden omaisten kanssa, monet heistä on pahoitelleet, miten osa mediasta tai etenkin keskustelupalstat kirjoittavat katoamisista ”mysteereinä” tai lähtevät viljelemään villejä arvailuja rikoksista tai kaksoiselämästä: ”Se nousi varmaan autoon. Mihinhän se oli sekaantunut.”

Ihminen voi olla puolustuskyvytön ja toisten avun varassa ilman, että siihen liittyy mitään mysteeriä.

Elämän kiertokulusta vieraantumista on myös äimistely, miksi kadonneita ihmisiä ei välttämättä koskaan löydetä.

Nunna katosi alueella, jossa on vesikuoppia, louhikkoisia rinteitä ja reheviä, upottavia lammen­rantoja. Vaikka alue olisi helpompaakin, luonto vie omansa.

Heinäveden tapaukseen en ota kantaa, mutta kaksi muuta esimerkkiä voi kertoa, mistä on kyse. Kesäkuussa poliisin ruumiskoirat ja niiden ohjaajat kävivät läpi Kemihaaran erämaa-alueen, jolle ulkoilemassa ollut pariskunta katosi viime syksynä. Pariskunnan mies löytyi jo aiemmin.

Poliisikoira löysi maastosta ensin jäänteitä naisen vaatteista, sen jälkeen palan naisesta ja lopuksi hänen omaisuuttaan.

Tilanne oli sama keväällä 2015, kun kuopiolaisnainen kävi entisellä kotipaikallaan Kaavilla ja tuupertui maastoon. Poliisikoira löysi neljä kuukautta myöhemmin luiden kappaletta ja paloja vaatteista.

Molemmilla kerroilla eläimet kuten ahmat olivat liikutelleet vainajaa niin, ettei se ollut löydettävissä kuin koiran avulla.

Suomessa on usein käynyt näin. Yksityiskohtia ei ole asiallista ruotia julkisuudessa, mutta on syytä ymmärtää, että näin käy, kun kyse ei ole asuntoon tai kaupunki­alueelle kuolleesta.

Menehtyminen ja katoaminen luontoon eivät ole mysteereitä. Ne ovat monia surettavia tapauksia, joille on luonnolliset selitykset.

Kännykkä on suuri apu nykyään

Ulkoilijoiden ja marjastajien kannattaa pitää mukanaan ladattua matkapuhelinta. Myös vanhukset ja lapset kannattaa opettaa pitämään puhelinta mukana. Menehtymiseen päättyneille maastoetsinnöille tyypillistä on, että kadonnut on henkilö, joka ei käytä tai pidä mukanaan kännykkää.

Läheisille kannattaa kertoa, minne on menossa ja milloin tulossa takaisin – etenkin jos menee maastoon tai järvelle. Katoaminen huomataan silloin nopeammin.

Muistisairaiden tueksi on kehitelty tekniikkaa kuten lukituksia ja paikannusrannekkeita.

Jos kadonneen epäillään olevan hädässä, siitä tulee ilmoittaa heti hätänumeroon 112. Lisäksi on hyvä huomioida, että poliisikoiran työtä helpottaa, jos maastoa ei ole ensin sotkettu muiden jäljillä ristiinrastiin.

Poliisi etsii päivittäin nuoria laitoskarkureita, muistihäiriöisiä kadonneita tai itsetuhoisia henkilöitä, joista on ilmoitettu poliisille.
https://www.ksml.fi/kotimaa/Nunna-Elisa ... yy/1229710

Lehtijutussa mielestäni uutta tietoa nunnasta.

Vastaa Viestiin