Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Tässä tapauksessahan on tullut esille paljon sellaista tietoa, joka on matkan varrella muuttunut - kuten tuo viimeinen silminnäkijähavainto, ja vuorilta löydetyistä vaatteista itselläni on sellainen käsitys, että olisi todettu kuuluneen jollekin toiselle, ja ainakaan julkisesti ei ole tiedotettu autojen löytyneen.

Amyn päiväkirja-asiasta on tämän tädin vuotamana koskien ns. salaisia poliisin asiakirjoja, mutta toisaalta on sitten taas ystävättären vakuuttelut juuri tuosta mainitsemastasi "ihan tavallista nuoren elämää" asiasta.

Viimeinen tieto, tai yksi niistä on sellainen, että tämä David-isäpuoli olisi pidätetty Malagan lentokentällä pari vuotta sitten - jokin uutinen edellä - mutta syytä pidätykseen tai jatkotoimista, tai liittyikö lopulta Amyn katoamiseen ei ole tietoa. Muistaisin kyllä, että olisi sanottu liittyvän johonkin muuhun asiaan.

No, tuolla alueella on ollut kuohuntaa varsinkin kiinteistövälityspuolella, ja eiköhän tämä isäpuoli ole niissä bisneksissä mukana, joten sotkua voi aivan hyvin olla ihan omastakin takaa, ja vähän viattomammin, mutta mitään tietämäni mukaan ei ole ainakaan julkisesti kuulutettu.

Myös Irlanti on mafia, rahanpesu ja liiketoimineen ollut varsin näyttävästi esillä jo vuodesta 2010.

Niin tosiaan, ja samalla alueella oli nyt se suomalaismiehen kuolema. Marokkolainen tarjoilija kuljettamassa kahta suomalaismiestä hyvää hyvyyttään, ja syntyy kännitappelu... Asetelma ei tunnu kyllä mitenkään realistiselta ajatellen, että siinä henki lähtisi. Kyllä jutussa on muut kuviot, mutta turha kuvitella, että ne ensimmäisenä loistaisivat Iltalehden lööpissä - jos loistavat koskaan.
Alethes doksa meta logu
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Edellä on tarinaa, että Lepomäen Jennaa yritettiin myydä parittajalle ennen surmaamista, samoin on kaksikin nimimerkkiä, jotka kiivaasti vastustavat kaikenlaisen ihmiskaupan olemassaolon Costa del Solilla vedoten, että ihan vapaaehtoistakin "työvoimaa" ko. alalle löytyy. Entä sitten tämä uutinen, joka on jälleen vahvassa ristiriidassa näiden sankareiden tilannearvioon?!
Málaga Police has broken up a prostitute ring

By h.b. - Oct 15, 2012 - 5:15 PM

The girls came from Romania

The National Police has broken up an organisation dedicated to the trafficking of women which allegedly captured young Romanians simulating false sentimental relationships, which developed to sexual relationships in Spain.

Six people have been detained in the operation and the police have freed seven women, three of them underage, police said in a statement on Sunday.

The first investigations showed the men made the most of the women’s needs, telling them life was much better in Spain. But when they were here they were forced into prostitution sometimes with working hours of up to 14 hours a day.

The prostitutes were mainly directed by a family of Romanians known as ‘Los Turcu’ according to the police, and they exercised a strong control on them.

The women were threatened, coerced, and often injured in both Spain and Romania.

http://www.typicallyspanish.com/news/pu ... 5944.shtml
Tytöt oli houkuteltu Espanjaan paremman elämän kuvitelmin ja lupauksin, mutta pakotettu pahoinpitelyin ja väkivallalla prostituutioon, ja tekemään tuota työtä jopa 14 tuntia päivässsä. Seitsemän naista on vapautettu, joista kolme oli alaikäisiä, ja kuusi henkilöä on pidätetty, joiden kansallisuutta ei kerrota.

Poliisin mukaan tyttöjen ohjailun ja valvonnan takana olisi romanialaisperhe kutsuttuna "Los Turcu" (los tarkoittaa substantiivin määrättyä monikkoa, myös substantiivin perässä tällöin kuuluisi olla s-kirjain monikon tunnuksena).
Alethes doksa meta logu
Helmie
Adrian Monk
Viestit: 2883
Liittynyt: Ti Tammi 06, 2009 5:55 pm

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Helmie »

Minun on pakko nostaa tätä tapausta, sillä vuosipäivä on taas. Lisäksi tähän keskusteluun kirjoitin ensimmäisen viestini.
Amuyn tapaus mietityttää edelleenkin todella kovasti. Missä hän on?!

Amylle perustettu facebook-sivu: https://www.facebook.com/missingamyfitzpatrick

Amylle tehty biisi: http://www.youtube.com/watch?v=FwLrvfJV ... e=youtu.be
Kainonsorttinen
Frank Drebin
Viestit: 383
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 12:22 pm

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Kainonsorttinen »

Lukaisinpas tämänkin ketjun läpi. Pari huomiota mm. Lucky Wilsonista:

- Ajeli moottoripyörällä (terassilla seissyt uhri ammuttiin pyörän selästä, eikös?). Amyn äiti(?) kertoi jossain haastattelussa (Amyn 16-vuotissynttäreiden jälkeen), että Amy piti moottoripyöristä.
- Heti ketjun alussa kerrotaan selvänäkijän näystä, johon liittyy kaksi miestä, nuorempi ja vanhempi. Toinen on sukulainen tai muuten läheinen. Veikkaisin, että Lucky voisi olla tämä nuorempi, ja vaikkapa Amyn isä tämä vanhempi, ja linkittyisi juttuun nimenomaan huumekaupan kautta (isällähän on taustaa tällaisesta). Jos siis uskoo selvänäkyihin.

Vaikka en Sirpan löpinöihin jaksa juuri kiinnittää huomiota, niin tässä tapauksessa nuo kytkökset huumekartelleihin ja mafiaan voivat olla tottakin. En tosin usko, että Amy on mikään merkittävä pelinappula tässä touhussa, mutta kuitenkin.

( - Kun minä googlaan 545 Q... niin tulokseksi tulee osoite Skotlannissa, joka btw on paljon lähempänä kuin Australia.)

Edit: Google antaa siis tulokseksi tällaisen paikan: https://maps.google.fi/maps?q=545+queen ... CAsQ_AUoAA
Eikös jossain näyssä kerrottu/väitetty, että Amy on valkoisessa talossa? Tosin tuo osoite taitaa olla tuossa aidan takana, näkymättömissä.

Edit 2: Facebookin Amy-sivuilla (https://www.facebook.com/missingamyfitzpatrick) on pidetty viime kesäkuussa tapahtuma (naisten mini-maraton) Amyn hyväksi. MIelenkiintoista on, että paikkana on "fitzwilliam SQ", eli Fitzwilliam Square, Dublin 2.
Kainonsorttinen
Frank Drebin
Viestit: 383
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 12:22 pm

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Kainonsorttinen »

Tuo isäpuoli Dave Mahon kuulemma pidätettiin aikoinaan kovan musiikin soittamisesta, tai jostain siihen liittyvästä selkkauksesta (esim. naapurien kanssa?) Joka tapauksessa Audrey väitti, ettei heille kerrottu pidätyksen syytä eden "ensimmäisessä oikeudenkäynnissä":
("The couple still did not know the charges even after his appearance in court later that day in Fuengirola, she claimed.")

Minusta aika epäilyttävää, että pidätetään ja raudoitetaan tuollaisen takia, tosin en tunne Espanjan oikeuskäytäntöjä sen kummemmin. Joka tapauksessa tuo Mahonhan kävi samalla kuntosalilla kuin joku näistä huumepidätyksiin osallisista, olisiko ollut peräti niin että joku huumeparoni ammuttiinkin juuri sen salin ulkopuolella tjtn.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Juu, älkää välittäkö tästä korotetusta äänestä tuossa välissä, huutelen sen tuonne ketjuun edelle. Pakko korottaa ääntä, kun on sen verran kaukana jo, että kuuluu.

Totta, on tässä mielenkiintoisia kytköksiä juuri tuonne Marbellaan ja alueelle - HEI SINNE EDELLE, MINÄ HÖPÖTÄN LINKKIEN KERA JA JUTTUNI OVAT TOTTA, VAIKKA NE SINNE SUOMEN PERÄMETTÄÄN HONKIEN JA KUUSIEN KESKELLE VAIKUTTAISIVAT KUINKA Ö-LUOKAN LEFFALTA - San Pedro de Alcantares -alueelle, koska sinne tuntuu nyt linkittyvän aika uskomattomia juttuja ja melkein samaan asuintaloonkin niin Irlannista, Suomesta kuin Italiastakin mutta myös Turkista.

En kertaa kaikkea tähän, mutta kun oli operaatio Valkoisen Valaan oikeudenkäynti Malagassa, johon siis liittyi rahanpesua ja rakennusbisneskuvioita (eikös Amyn isäpuolella, edellä mainitulla pidätetyllä ole rannikolla juuri kiinteistöbisnestä ja oma firma siellä? todennäköisempää olisi, että kyseessä oli näiden kuvioiden tutkinta tuossa pidätyksessä) niin ihmeteltiin erään suomalaisnimen puuttumista, joka pidätettiin ensimmäisenä 2005, mutta tämä rakennusbisnespomo olikin niin iso tekijä, että hänellä on ollut omat oikeudenkäynnit sen jälkeen. Tiedoksi tilannetta seuranneille.

Mutta hänellä oli myös kuntosaliyritys tuolla samalla suunnalla, joka tuodaan esille tämän Amyn isäpuolen ja tämän irlantilaisrikollisen kohtaamispaikkana. Nyt en sitten tiedä, että oliko kyseessä juuri tämä suomalaisen omistama kuntosali, mutta vaikuttaisi aika todennäköiseltä tietäen laajemmat kuviot.

On tosi raskasta tuo jatkuva huutelu näistä minun jutuista, kun todellisuudessa koitan niitä tuoda tässä esille vielä siistittynä ja kevyempänä versiona - käytännön syystä on pakko vähän katsoa, että kuinka kirjoitan, - en koko totuutta, eikä suomalaisen pää edes kestäisi sitä; kun ei ole tietoa, eikä ole faktoja suomenkielellä, eikä ole kokemusta kuin muijien hakkaamisesta ja nakkikioskilla rähinöinnistä tai nyrkkien heiluttelusta öisessä taksijonossa. Helkkari, tietäisittepä edes puolet totuuksista... Olisitte nyt kerrankin iloisia, että on joku joka suomen kielellä kertoo asioita, ja vähän vaikeampiakin juttuja, ja joihin liittyy suomalaiset, eikä aina olisi tuota typerän ikuista narinaa Sirpan kirjoituksista, kun koko narinakin perustuu pelkkiin luuloihin, kuvitelmiin ja uskomuksiin, ja antaa suoraan sanoen vähän tyhmän kuvan narisijasta, jos perään vielä liitetään kuten juuri tapahtui "mä en oo koskaan lukenu sen yhtään kirjotusta, enkä lue", mutta hyvin tiesi niistä narista. Itku.

No, asiaan.

Edellä kirjoittaja ottaa esille meidän mystiikkakeskustelun Amy-ketjun alusta. Tähän liittyy sellaisia todentuneita mystisiä asioita, joita en voi tänne kirjoittaa. Itseäni on myös jäänyt vaivaamaan, kun kerron unesta ja Amysta, jossa hän ...

Kirjoitan edellä tammikuussa 2010:
Mihin se liittyy? Johonkin paikkaanko, jossa on elävää musiikka ja tanssia? Miten liittyy hänen katoamiseensa?
Myöhemmin tulikin tieto, että poliisi oli jemmannut silminnäkijähavainnon - Amyn oli väitetty kadonneen kotimatkalla, kun hän oli palaamassa lapsia hoitamasta, mutta todellisuudessa hänet olikin nähty vielä keskiyön aikoihin erään ravintolan edessä - aikaisemmin puhuttiin blondista naisesta hänen seurassaan, mutta viimeksi taidettiin puhua miehestä. Tiedon vuoti julkisuuteen poliisin salaisista papereista Amyn täti. Minulla ei ole tietoa, että miten hän oli nuo paperit saanut haltuunsa.

Ravintolan nimi oli Trafalgar, ja sen omistaja oli etsintäkuulutettu kokaiinikauppias. Ensin pidätettiin useampi Malagan huumetutkintapuolen poliiseista ja sitten tämä ravintolanomistaja, jonka jälkeen sitten tuli tämä silminnäkijähavainto.

Itse en tiedä, että olisiko tuossa ravintolassa ollut elävää musiikka tai tanssia, mutta olisihan se mielenkiintoista tietää, koska itse tulkitsin unesta juuri siten, että Amy tarkoitti kyseessä olevan ravintolan.

Tämä ei taida olla vielä täällä; Amyn äiti on vahvistanut, että poliisi on luvannut kuulustella irlantilaisrikollista, jolla väitetään olevan osuus Amyn katoamiseen:
Killer to be quizzed in Spain over missing Amy

Audrey Fitzpatrick and her partner Dave Mahon, with her book about the hunt for Amy
ALLISON BRAY – 01 JUNE 2012

A CONVICTED Irish gangster serving a life sentence for murder is to be quizzed by Spanish police over the disappearance of missing teenager Amy Fitzpatrick, the Irish Independent can reveal.

Amy's mother, Audrey Fitzpatrick, confirmed last night that Spanish police had agreed to interview Eric 'Lucky' Wilson over the teenager's disappearance four years ago.

She vanished from the family's Spanish home, in Calahona on the Costa del Sol, on New Year's Day 2008 when Wilson was living nearby.

Mrs Fitzpatrick last night said she was also hopeful that gardai would be permitted to join their Spanish counterparts in interrogating the notorious gangster.

Wilson (29), from Ballyfermot, Dublin, is serving a 23-year-sentence in a Spanish prison after being convicted last year for the brutal killing of British expatriate Dan Smith, whom Wilson shot eight times at close range following a drunken argument over a girl in June 2010.

The girl in question was a friend of the missing teenager and the victim was also known to her, Mrs Fitzpatrick said.

The development came after an anonymous tipster approached the Fitzpatrick family on Facebook and told them that Wilson had allegedly boasted about killing Amy.

While this lead could turn out to be a red herring, Mrs Fitzpatrick said there was enough circumstantial evidence pointing to Wilson to warrant an investigation.

"There are a lot of connections," she told this newspaper.

"It (the shooting of Mr Smith) happened only around the corner and he (Wilson) was living in the area at the time (of Amy's disappearance)."

Gangster

Although the Fitzpatrick family -- including Audrey's partner Dave Mahon and her son Dean -- may have to brace themselves for the worst if the killer admits to any crime linked to Amy's disappearance, at least it will give them closure, she added.

"The way we are now, we just want an answer, whether she's dead or not," she said. "All we want is to know where she is."

Mrs Fitzpatrick confirmed that the police interview with Wilson was imminent after she received a phone call from the Spanish police late yesterday as she was preparing to launch her book, 'Please Find My Amy', last night.

The book, co-written by crime journalist Michael O'Toole, details Mrs Fitzpatrick's relentless search for her missing daughter. It will go on sale on June 5.

http://www.independent.ie/irish-news/ki ... 59803.html
Laitan nyt yhden uutisen tuosta edellä mainitsemastani suomalaisesta.
Putin 'se muda' al búnker del lujo marbellí

23/01/2012

Kuva

En plena crisis funciona el lema de la doble R: los ricos y los rusos están de moda. Marbella, a sabiendas del poder hipnotizante de sus viviendas de súper lujo y de sus caros hábitos de consumo, se afana en publicitar ingredientes como el clima, las oportunidades de negocio o su estratégica situación geográfica. Y este poderoso imán sigue siendo un atractivo para las grandes fortunas. Especialmente para las soviéticas.

El último en caer rendido a los encantos de la ciudad malagueña ha sido Vladimir Putin que, según ha podido saber Vanitatis, tramita la adquisición de una propiedad en la lujosa urbanización de La Zagaleta, situada en Benahavis, un reducto del lujo, donde la gente de poderío, esa estirpe que no quiere hacer ruido ni ser vista por nadie, habita de incógnito en la Costa del Sol. Mientras en Rusia se empieza a cuestionar el poder de Putin, él parece que se quiere erigir como el nuevo Kashogui marbellí: el monarca sin corona que reinaba sobre la corte del derroche y el lujo en Al Baraka, la finca de los grifos de oro pagado con rublos.

La hoguera de las vanidades empieza a tener tonalidades propias. Lo de que Putin se ubique en Marbella ha sido el resultado de las maravillas que le ha contado su colega, el que fue alcalde de Moscú, Yuri Luzhkov. El político ruso tiene una finca espectacular en esta urbanización, con coto de caza propio, a la que define como “su lugar en el mundo”, donde planta árboles frutales y tiene tres colmenas que dan “una miel fantástica”. Pero ahí no queda la cosa. A Luzhkov le gusta tanto La Zagaleta que ya ha comunicado públicamente que su mujer quiere construir algo parecido en la costa de Marruecos. Hasta allí llegará el rublo próximamente.

Para Vladimir Putin La Zagaleta va a ser también un reducto perfecto. El primer ministro ruso se jacta de que no fuma, no bebe, de que es campeón de yudo, de que practica sambo, monta a caballo y de un largo etcétera de ingredientes de su vida saludable. En este paraje de casi novecientas hectáreas, reposando en las laderas de la Serranía de Ronda y con vistas espectaculares a la costa africana, podrá practicarlos. Todo ello en absoluta privacidad, el máximo atractivo del búnker bautizado como Zagaleta.

Vecinos de La Zagaleta

Ser famoso es un obstáculo para habitar en La Zagaleta. Los propietarios de fincas en este paraje natural eligen a su vecindario. Es lo que tiene ser rico: poder votar quién quieres tener en la casa de al lado, algo que forma parte de los estatutos de la comunidad. Julio Iglesias, Shakira, o David Beckham son algunas de las celebrities que han querido adquirir una propiedad y han sido rechazadas debido a su popularidad. Las cámaras de seguridad están hasta en los árboles. Lo que se paga en este lugar es la privacidad a precio de diamante. Por eso no es fácil pisar este santa sanctórum, a no ser que tengas un amigo que te preste el chalé. Fue el caso este verano de la actriz Eva Longoria, que se hospedó con Eduardo Cruz unos días en La Zagaleta gracias a sus amistades; o el de Hugh Grant, al que otro conocido le presta su casoplón para dar unos golpes de golf.

Allí vivía uno de los lideres iraníes mas importantes de su país, uno de los hombres fuertes de José Manuel Carlos Llorca, Aki Kujala, que estuvo imputado en el caso Ballena Blanca, y que se ha mudado a Finlandia. Quien sí permanece es el empresario británico Sean Woodhall, condenado en el Reino Unido por un fraude relacionado con las ventas de automóviles. Ahora con Vladimir Putin llegará de nuevo el emblema del Oso Blanco y correrá el vodka en timbas de rublos de oro. Batista, después de Bahía de Cochinos, vino a desterrarse a las aguas de Marbella. Putin, tal vez, solo busque otro reducto donde seguir reinando.

Así es la exclusiva urbanización marbellí en la que Putin tramita la adquisición de una casa:

http://www.vanitatis.com/noticias/2012/ ... li--17327/
Ja tämän laitan tähän myös ylös - saatan tarvita jossakin vaiheessa, ja tiedän, että mistä löydän, pitkä teksti, mutta poimin osia ylös, linkistä voi lukea uutisen kokonaisuudessaan, jos kiinnostaa. Valitettavasti on espanjankielinen, mutta mitä sillä käännöksellä on väliä - olisi varmaan kuitenkin jotakin kammottavaa salaliittoteoriaa taas, höh.
Eso fue Fórum Filatélico: un banco en sus manos. Desde entonces, en su expediente hay víctimas (cerca de 400.000 pequeños ahorradores) y la mayor estafa conocida en España, estimada por la Fiscalía Anticorrupción en 2.800 millones de euros.

De ese hombre no se tuvo noticias hasta el año 1994 tras incautar la policía 91 kilos de cocaína en el puerto de Barcelona. El sospechoso principal era un conocido traficante local, Antonio Ruiz Villén, quien pasaba por ser un empresario con cierto éxito, razón por la cual los agentes de Barcelona solicitaron a sus colegas de la recién creada Brigada de Blanqueo de capitales en Madrid que hicieran un análisis más profundo de sus empresas.

Es en la investigación patrimonial cuando aparecen las primeras sorpresas. Todas las empresas (discotecas, compañías de importación de coches, locales comerciales, inmuebles y fincas, una importante en la localidad albaceteña de Tobarra) que manejaba Antonio Ruiz estaban a nombre de una compleja red de sociedades británicas, con sede en Londres, Panamá y la isla de Mann y cuentas en lugares tan lejanos como Delaware (Estados Unidos). En definitiva, un galimatías societario muy sofisticado para un narcotraficante de segunda fila.

Fórum Filatélico era el paraguas que Llorca necesitaba para hacer negocios. Creó Fórum África, Fórum Liberia Corporation, hizo operaciones de importación de madera entre Alemania, Portugal, España, Andorra, Estados Unidos, Panamá, Liberia y Costa de Marfil que ocultaban la financiación del tráfico de armas. "Todas las operaciones de comercio exterior registradas por Fórum África durante 2001 son operaciones triangulares", señala un informe de Sepblac del año 2004, el organismo antiblanqueo del Banco de España, informe que añade lo siguiente: "El sector y las circunstancias en las que operaba Fórum África, comercio de madera con países africanos en los que abundan los grupos rebeldes y los conflictos regionales, es idóneo para el blanqueo de capitales, en tanto que sus actividades son de muy difícil o imposible comprobación".

Por los registros realizados se sospechó de la existencia de un asesor financiero que colaboraba con la organización de Antonio Ruiz. Así aparece el nombre de José Manuel Carlos Llorca Rodríguez, un presunto licenciado en Derecho por la Universidad Complutense de Madrid, que trabajaba en Londres y era propietario de una empresa de asesoría denominada European Accountancy and Legal Services.

A través de Fórum Filatélico creó sociedades como Grupo Unido de Proyectos y Operaciones, SA, dedicada al sector inmobiliario. Suelo, cemento y Marbella, el cóctel perfecto. Crea sociedades como Marbesquare, SL, y Marbepurple, SL, que le permiten hacer un proceso ficticio de compras y ventas de fincas para obtener un beneficio que recaiga en la misma persona (caso Ballena Blanca) y beneficiar a dos de sus clientes, el narcotraficante italiano Luigi Protani y el defraudador finlandés Aki Kujala.

http://elpais.com/diario/2010/09/19/dom ... 50215.html
Alethes doksa meta logu
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

EuroWeeklystä hieman asiaa sivuten. Tuo lähes naapurissa asunut sarjamurhaajaksi epäilty hemmo saa syytteen kolmesta murhasta. Miekkonen on 44-vuotias, marokkolais-saksalainen Abbelkader Salhi. Ukolta löytyi lukuisia väärennettyjä passeja eri maihin eri nimillä.

Amyn tapaus tuskin tähän liittyy. Kaikissa kolmessa tapauksessa motiivina oli ryöstö. Ensin soitto lehdessä ilmoittelevalle prostituoidulle, sitten puukolla henki veke ja oma tyttöystävä nopeasti tyhjentämään uhrin tilit pankista eri korteilla.
Korppi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 96
Liittynyt: La Huhti 27, 2013 10:29 pm

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Korppi »

^
Niin tuskin, uusi tieto minulle oli tämä myöhempi havainto hotellin edustalla.
Muistan tapauksesta hyvin tuon kellon tai videonauhurin ajastuksen pysähtymisestä.
Toki mystiikkaa.

Uskoisin asiaan liittyvän jotain huumeympyröihin, kenties paritukseen ja seikkoihin, joista emme edes tiedä.
Naapuri tuskin liittyy asiaan, ellei sitten mutkan kautta.
Voisihan olla kyse erehdyksestäkin.
Palmun_alla
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Pe Loka 07, 2011 9:39 am

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Palmun_alla »

Tällainen oli eilisen Sydkusten.es lehden nettiversiossa

Amys bror ihjälhuggen i Dublin

SPANIEN RIKS Familjen Fitzpatrick har drabbats av ännu en tragedi, efter att Amys bror Dean hittats mördad i Dublin.
Tonåringen Amy Fitzpatrick försvann i Calahonda på nyårsdagen 2008. Hon har ännu inte återfunnits och det är oklart vad som hänt med flickan.
Hennes bror Dean flyttade tillbaka till Dublin ett år efter tragedin och har nu hittats knivhuggen till döds. Hans styvfar har släppts, efter förhör.



Eli nyt on sit velikin murhattu :(
Siperia
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 8:14 pm

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Siperia »

^ Irish Timesin uutinen aiheesta.

Tosiaan, nyt on Amyn veli, 23-vuotias yhden lapsen isä Dean surmattu(/murhattu).

Aloin kaivella lisätietoja, kun tuosta palmun_alla:n tekstistä käsitin, että veljen isäpuolta on
kuulusteltu tähän tapaukseen liittyen. Jos paljastuisi perhepiirin tekosiksi, niin varmasti lisäisi spekulaatiota Amynkin kohtalosta.

Kuitenkaan tuoreemmissa uutisissa ei perhesiteistä ole puhetta, pääepäiltynä 42-vuotias mies, joka on tällä hetkellä vapaalla jalalla pitävän näytön vielä puuttuessa. Asunnossa on ollut puukotuksen aikaan kaksi muutakin henkilöä, joita tällä hetkellä kuulustellaan.
Uhri ja epäilty ovat tunteneet toisensa jollain tavalla, muista ei ole mainintaa.

Mikähän soppa tästäkin paljastuu.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

No, voi hyvät hyssykät! En ole huomannutkaan tätä uutta tietoa.

Amyn täti, joka sponssasi levyllä Amyn etsintöjä, kuoli jossakin Pakistani-Intia-suunnalla auto-onnettomuudessa pian levyn teon jälkeen, ja aktiivisesti etsintöihin osallistuneen Christine-tädin parikymppinen poika löydettiin kuolleena aamuna, jona hänen piti neuvotella etsintöihin liittyvistä asioista ja nyt velikin!

Ovatko nämä kaikki vain sattumia?

Korppi, ei kait Amyn viimeinen havainto ollut hotellin edustalta, vaan silminnäkijöiden mukaan blondin naisen kanssa Trafalgar -nimisen ravintolan edessä puolenyön aikoihin, jossa hänen väitettiin käyneen - muistaakseni - jo aikaisemmin illalla, ja tuo ravintolan omistaja oli etsintäkuulutettu kokaiinikauppias, joka sitten pidätettiin muistaakseni joulukuussa 2010 viikko sen jälkeen, kun ensin oli pidätetty Malagan johtavat huumetutkijat.

Mikä tuo tuollainen "kummitteleva" nainen on? Sellainen on nähty McCannien asunnon ikkunan takana samana ajankohtana, kun Madeleine katosi, ja sitten oli joku väite - tuli nyt mieleeni - että Raisa oli nähty jonkun vanhemman naisen seurassa ennen katoamista. Olikohan hänkin "blondi"? Mikähän sekin havainto oli?!

Voisi näiden esille tulleiden asioiden perusteella olettaa tosiaan Amyn katoamisen olevan kytköksissä huumejuttuihin, ja tietysti mietityttää Madeleinen tapaus, koska ei ole mitään syytä olettaa, ettei Amy ollut tuo Portugalissa käynyt irkkuteinityttötodistaja, joka antoi tietoja SOSMadeleine -sivuston Duarte Levylle, jonka toimipaikan sanotaan olevan Brysselissä Suomen toimiston vieressä.

Madeleinen katoamisen alkuperäinen tutkinnanjohtajahan oli myös Algarven alueen järjestäytyneen rikollisuuden ja huumeiden salakuljetuksen pääpomo - tosin menetti sittemmin virkansa kerrotun mukaan liittyen todistusaineiston ja todistajalausuntojen väärentämiseen ja pahoinpitelyyn.

Ja tietysti mietityttää Jenna Lepomäen kohtalo ja värväys huumekuriiriksi, joita kokaiinikeikkoja TV-uutisten mukaan sanottiin nuorten tyttöjen heittäneen jo satoja. Ja sittemmin Jenna murhattiin juuri tuolla Mijaksessa, jossa taas viisi poliisia pidätettiin osallisuudesta huumebisneksiin.

Miten syvällä nyt poliisit oikein itse ovat näissä kuvioissa? Viron KRP:n päällikkö istuukin jo näistä kytköksistä vankilassa, ja viimeksi kait kokaiinikätkö takavarikoitiin Ranskassa poliisilaitoksen katosta.

Missähän vaiheessa tuo kokonaistutkinta nyt menee - taitaa olla sattuneesta syystä hieman hankala tutkinta?!

Olen vasta siinä vaiheessa, että tutkinnan sanottiin liittyvän laajoihin kuvioihin.
Alethes doksa meta logu
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Tökkii muuten tosi pahasti silmään tässä edellä oleva Romania-uutinen tästä Turku-perheestä, kun Turussa on nyt käyty tuota monen kuukauden jättimittavaa lasten hyväksikäyttöoikeudenkäyntiä Ulvila-casen sivutuotteena tai koodinimellä - tai ihan miten vaan - ja Ulvila-osiossa on noussut kuohuntaan tämän Romania-guru tapauksen tiimoilta, jota on käsitelty MOT-ohjelmassa; eli tyttöjen hyväksikäyttöä - myös seksibisnekseen ja pornoteollisuuteen. Laitanpa tähän tuon KRP:n tiedustelu-uutisenkin:

Tämä on vanhempi uutinen:
Kotimaa 13.5.2013

MOT: Joogaliikkeen epäillään sekaantuneen seksibisnekseen ja ihmiskauppaan
http://yle.fi/uutiset/mot_joogaliikkeen ... an/6638501

KRP:n tiedote eiliseltä:
Krp pyytää apua: Tiedätkö jotain tästä joogakoulusta?

Tiistai 11.6.2013 klo 14.00

Keskusrikospoliisin tutkintaosaston järjestäytyneen rikollisuuden linja tutkii epäiltyä ihmiskauppaa. Poliisi pyytää tapauksessa yleisön apua.

Tapauksen esitutkinta käynnistettiin vuoden 2012 puolella. Poliisin mukaan tuolloin ilmeni syytä epäillä useiden Suomen kansalaisten joutuneen ainakin vuoden 2010 aikana seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi Ranskassa.

Poliisin tiedotteen mukaan esitutkinnassa on syytä epäillä, että teoissa on käytetty hyväksi uhrien riippuvaista asemaa ja erehdytetty heitä siten, että heidät on saatu matkustamaan Ranskaan, missä seksuaalisen hyväksikäytön epäillään tapahtuneen.

Ylen MOT-ohjelma on käsitellyt aihetta kahdesti, viimeksi 13. toukokuuta lähetetyssä ohjelmassa "Tantragurun kutsu". Keskusrikospoliisi vahvistaa ohjelman tiedon siitä, että esitutkinnassa on keskeisenä tahona Helsinkiin rekisteröity joogakoulu Natha ry.

Esitutkinnassa on kuulusteltu useita eri henkilöitä. Tutkinta on kesken ja siitä tiedotetaan seuraavan kerran aikaisintaan elokuussa.

Poliisi korostaa, että yhteydenotot ovat erittäin tärkeitä, jotta tutkintaan liittyvät asiat saadaan samanaikaisesti syyteharkintaan.

- Mikäli puhelu menee vastaajaan, se tallennetaan, muutoin puheluita ei tallenneta, poliisi kertoo.

MARI JULKU
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013061 ... 2_uu.shtml
Alethes doksa meta logu
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1223
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Blues »

Sattumoisin naapurissani asuu brittityttö, joka kävi Amyn kanssa samaa koulua. Ei ollut parhaita kavereita hänen kanssaan, mutta sen verran kuitenkin, että luultavasti osaa jotain osviittaa antaa.
Hänen mukaansa Amy ei halunnut asua Espanjassa vaan kaipasi ystäviään Irlannissa ja suunnitteli sinne pääsyä "keinoin millä hyvänsä".

Oli kuuleman mukaan useinkin puhunut, kuinka ei tule toimeen isäpuolensa kanssa, eikä oikein äitinsäkään kanssa ja haluaisi muuttaa takaisin isänsä luo. Mutta ei voi.

Naapurin tytön äiti kertoi kuinka heitäkin oli kovasti kuulusteltu Amyn katoamisesta, yleinen "tieto" koululaisten piirissä oli kuitenkin alussa ollut, että "no nyt se sitten lähti takaisin..."

Edelleen on, KUULEMMA, osa tutuista sitä mieltä, että Amy halusi takaisin Irlantiin ja oli sitä matkaa jotenkin suunnitellut ja sen varjossa, jo aiemmin esitetyt näköhavainnot Gibraltarilla, eivät tunnu ihan tuulesta temmatuilta.
Paitsi, että tiesikö tuo tyttö, ettei Shengen -sopimus ole voimassa U.K:ssa?
Eikö hän matkustanut äitinsä passilla?



Vaan ajattelin itsekin pistäytyä tuolla Riviera del Solilla kiertämässä tuon reitin, jolla Amy katosi, saas nähdä tuleeko uusia ajatuksia.
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
Romancious
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Ti Tammi 25, 2011 8:28 pm

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Romancious »

Siis Amyn isäpuolihan on pidätetty tuosta Amyn veljen puukottamisesta. http://www.independent.ie/irish-news/am ... 97450.html Joten ei ehkä ihme, ettei Amy isäpuolestaan paljoa pitänyt. Aavisti varmasti jotain. Olisiko isäpuoli uhkaillut, käyttänyt väkivaltaa, kiristänyt? Tiesikö Amy jotain, mitä ei olisi pitänyt?
Ei elämästä selviä hengissä.
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1223
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Re: Amy Fitzpatrick kadonnut 1.1.2008

Viesti Kirjoittaja Blues »

Ai persketti, viimeisen postaukseni jälkeen nappasin kaupasta mukaani Euro Weeklyn, jossa oli juttu siitä kuinka joku nainen oli lähettänyt Amya koskevan kirjeen, muistaakseni Madridin poliisille, vai oliko sittenkin Konsulaattiin, mielestäni poliisille. Saatan olla väärässä jopa kaupungin suhteen, sillä muistini ei ole aina kovin hyvä.
Kirjeessä kerrottiin suurinpiirtein samaa kuin minäkin tänne kirjoitin ja piti tuo juttu tänne laittaa, mutta nyt en löydä lehteä mistään :roll:

Huomenna, kun kaupat aukeavat kipaisen katsomaan vieläkö sama aviisi on tyrkyllä.
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
Vastaa Viestiin