Lea Leikari, 60 v - Katosi Eurajoella 11.3.2021, löytyi 27.12.2021. Henkirikos

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Luonnokas

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja Luonnokas »

Suurin osa henkirikoksista tehdään edelleen pikaistuksissa ja usein päihtyneenä. Tyypillistä myös on, että uhri ei kuole heti, vaan kuolema johtuu vakavan vamman jälkeisestä heitteillejätöstä. Häiriintyneemmät sitten alkavat piilottaa ruumista sen sijaan, että ilmoittaisivat tapahtuneesta viranomaisille.

Henkirikosta voidaan epäillä spekulatiivisesti esim. Lean puheiden tai ystäville laittamien viestien pohjalta (joku on uhannut häntä), riistakameran osittain tallentaman tilanteen tähden (poistuu talosta kiihtyneenä), teknisten todisteiden vuoksi (tontilta on löytynyt tuppo uhrin hiuksia), jotakin uhriin liittyvää on löytynyt oudosta paikasta (kännykkä roskiksesta) tai vaikkapa menehtyneen tekijän hallusta löytyneen aseen vuoksi. Ketjussa väitettyjen tietojen pohjalta tuntuisi ihan mahdolliselta, että uloslähtö on johtunut naapurin tekemisistä, esim. koiran pahoinpitelystä johon Lea on puuttunut kohtalokkain seurauksin. Koska emme kuitenkaan tiedä totuutta tästä autokolarista, pidättäytyisin siinä menehtyneen leimaamisesta tappajaksi tai rattijuopoksi.

Poliisin on kammattava tekniset todisteet äärimmäisen huolellisesti - sen verran paljon viime aikoina on ollut juttua kyseenalaisista DNA-todisteista. Ei myöskään riitä, että poliisikoira antaa vainun ruutijäämistä tai verijäljestä, jos uhri on kateissa. Ja jos tähän päälle on epäilyksiä siitä, että tekijänä olisi voinut olla nyt jo vainaja, niin tätä kuulustelemallakaan ei saada tukea teorioille. Minusta poliisin hiljaisuus ei ole mitenkään voimallista tämän keissin kohdalla, josta ei ole kulunut kahtakaan kuukautta.

Äkillisen poistumisen syynä voisi olla myös pakeneminen - joko todellisen tai kuvitellun uhan äärellä. Valitettavasti Lean katoamisajankohtana on ollut hyvin kylmä, mikä on voinut koitua hänen kohtalokseen. Pieneenkin metsikköön on todistetusti kadonnut ihmisiä pitkäksi aikaa, vaikka Vapepa ja poliisi olisivat kolunneet kulmat heti kättelyssä.

Oli miten oli, osanottoni läheisille ja toivottavasti Lea löytyy pian :(

edna
Neuvoja-Jack
Viestit: 516
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 11:31 pm

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja edna »

" Neljäsluokkalaisen tytön koulumatka sai Eurajoella maanantaiaamulla yllättävän käänteen, kun hän havaitsi 700 metrin päässä kotoaan Toivelintiellä suden. Susi seisoi naapurin hevosaitauksen vierellä aamukahdeksan jälkeen ".

Onkohan Lea kohdannut aidon suden/susilauman vai ihmissuden/ihmissusilauman?

Tessu
Christopher Lorenzo
Viestit: 1530
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:51 am

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja Tessu »

Niin poliisihan ei ole tainnut kertoa seinään ajaneesta yhtään mitään erikoista,esim.oliko veressä alkoholia tai muita aineita tai löytyikö autosta mitään ihmeellistä...
Se että oli naapuri niin ei vielä tosiaankaan tee selväksi sattunutta,ihmiset vain arvaillu

Montalbano
Lauri Hanhivaara
Viestit: 125
Liittynyt: To Marras 25, 2010 8:07 pm

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja Montalbano »

Jotenkin tuntuis että olisko Lea dumpattu vesistöön. Eurajoki ehkä todennäköisin veikkaus

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Montalbano kirjoitti:
Ti Touko 04, 2021 3:16 pm
Jotenkin tuntuis että olisko Lea dumpattu vesistöön. Eurajoki ehkä todennäköisin veikkaus
Onko se joki talvella auki?

En tunne Eurajokea juuri yhtään, muutaman kerran läpi ajanut ja nekin kerrat kesäaikaan?
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Allan Kurma
Jane Marple
Viestit: 1005
Liittynyt: Ma Syys 21, 2020 1:21 pm
Paikkakunta: Fingerpori

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja Allan Kurma »

ruusumaa kirjoitti:
Ti Touko 04, 2021 3:59 pm
Montalbano kirjoitti:
Ti Touko 04, 2021 3:16 pm
Jotenkin tuntuis että olisko Lea dumpattu vesistöön. Eurajoki ehkä todennäköisin veikkaus
Onko se joki talvella auki?

En tunne Eurajokea juuri yhtään, muutaman kerran läpi ajanut ja nekin kerrat kesäaikaan?
Yläjuoksulla on auki ja koski paikoissa. Jos jokeen on yläjuoksulla heitetty, niin Panelian padolta pitäis löytyä. Jos Saharin tai Faltun koskeen nakattu, niin pappilan padolta pitäis löytyä. Tiiron koskelta sit jo päätyy mereen.
Yö ja aamu jokainen
jollekin on viimeinen
joka aamu, joka yö
jonkun sydän riemuin lyö
jonkun osa ikiyö

Montalbano
Lauri Hanhivaara
Viestit: 125
Liittynyt: To Marras 25, 2010 8:07 pm

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja Montalbano »

Ei kai se enää katoamisajankohtana jäässä ollut..

Allan Kurma
Jane Marple
Viestit: 1005
Liittynyt: Ma Syys 21, 2020 1:21 pm
Paikkakunta: Fingerpori

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja Allan Kurma »

Montalbano kirjoitti:
Ti Touko 04, 2021 6:00 pm
Ei kai se enää katoamisajankohtana jäässä ollut..
Oli, vaikkei kovin vahvasti. Muistan kun katselin Pappilan yläjuoksulla jäällä olleita jälkiä ja mietin että kukahan kaheli tuolla on astellut😬
Yö ja aamu jokainen
jollekin on viimeinen
joka aamu, joka yö
jonkun sydän riemuin lyö
jonkun osa ikiyö

Smirre
Jack Bauer
Viestit: 929
Liittynyt: Su Syys 25, 2011 11:16 pm

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja Smirre »

Autiotalo! Ei tarvitse maata kaivella ulkosalla ihmisten nähden.Muutama lauta irti ja se on siinä. On edelleen vanhoja taloja, jonka pohja on kuiva kesät ja talvet. Ja jotkut tietää, kuinka ei ala ruumiin haju nousemaan.

Tessu
Christopher Lorenzo
Viestit: 1530
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:51 am

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja Tessu »

Autiotalo on yksi mahdollisuus mutta...aika paljon niissä nykysin porukka kolaa ja se että aika harva talo on aivan tien varressa ja jos on lunta ei meno pihaan ole yksinkertaista.
Jos taas talo tien laidassa niin äkkiä sinne porukat löytää tonkimaan,myöskin pitää tietää semmoset varmat paikat jo entuudestaan,oletettu tekijä (naapuri) taisi olla muualta kotosin? olisiko paikkoja tienny.
Varmaan on tutkittukkin jo monet vanhat paikat.

Ouagadougou
Hetty Wainthropp
Viestit: 469
Liittynyt: To Maalis 19, 2020 7:17 pm

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja Ouagadougou »

Tästä tapauksesta ei ole jostain syystä tiedotettu. Lea on kuitenkin löydetty menehtyneenä. RIP..

A.Capone
Poliisikoira Rex
Viestit: 274
Liittynyt: Ti Elo 04, 2020 11:01 am

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja A.Capone »

Pystyisitkö kertoon vähän enemmän asiasta?

hulbega
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: Ma Huhti 05, 2021 4:06 pm

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja hulbega »

Ouagadougou kirjoitti:
Pe Touko 07, 2021 6:19 pm
Tästä tapauksesta ei ole jostain syystä tiedotettu. Lea on kuitenkin löydetty menehtyneenä. RIP..
Kuten aiemminkin sun puheiden mukaan,😂

A.Capone
Poliisikoira Rex
Viestit: 274
Liittynyt: Ti Elo 04, 2020 11:01 am

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja A.Capone »

Juuri niin. Jokin aika sitten tuli samanlainen viesti ja sen jälkeen ei mitään selontekoa asiasta. Eikä kukaan muu ole kuullut asiasta yhtään mitään aiemman ja tämän viestin välillä jossa kerrot Lean löytyneen..
Todista jotenkin kirjoittamasi tai kirjottele paskajuttus jonnekin muualle. Vaikka päiväkirjaas tms.

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Lea Leikari, 60 v - Kadonnut Eurajoella 11.3.2021. Henkirikosepäily

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Taatusti olisi tiedotettu!!

Ja sukulaistyttö olisi poistanut ilmoituksensa facesta!
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Vastaa Viestiin