Lea Leikari, 60 v - Katosi Eurajoella 11.3.2021, löytyi 27.12.2021. Henkirikos

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
Elpram
Neuvoja-Jack
Viestit: 511
Liittynyt: Su Syys 20, 2015 10:12 am

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja Elpram »

Itse käyttäisin ruumiin hävittämiseen käytöstä poistettua umpisäiliötä tai vanhaa kaivoa.

Intohimorikos vois tosiaan olla semmonen, missä henkilö hetken mielijohteesta vetää toiselta nirrin pois. Mut murhassa luulis olevan mun mututuntuman perusteella jo hieman ”painavampi” ja ehkäpä etukäteen kovasti harmittanut syy. Onko tämä Lean asunnon omistajan osallisuus suljettu täysin pois vaihtoehdoista? Kyseessähän voi olla esimerkiksi raha-asioista äitynyt tappelu. Jotenkin vaikea uskoa, että Lea olisi kaapattu vain summamutikassa. Syystä että? Sairaskohtaus olisi todennäköisesti jättänyt ruumiin näkyvälle paikalle, ellei ole harhaillut johonkin piiloon. Onnettomuus voisi olla esimerkiksi se, että putoaa jäihin. Entäpä itsemurha? Miksi tekisi sen?

Vaikea spekuloida sen yksityiskohtaisemmin, kun ei tiedä onko pakettiautostoori totta tai onko Lealla jonkinlaista etnisyyttä esimerkiksi itsetuhoisuuteen ja mitkä välit on ylipäätään vuokranantajaan tai tähän oletettuun heilaan.
Rationaalinen tieto nojautuu luonnonlakeihin, mutta intuitiivinen tieto antaa selityksen sille, mihin luonnonlait lopulta perustuvat.
Allan Kurma
Jane Marple
Viestit: 1014
Liittynyt: Ma Syys 21, 2020 1:21 pm
Paikkakunta: Fingerpori

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja Allan Kurma »

Elpram kirjoitti: Su Huhti 11, 2021 6:44 pm Itse käyttäisin ruumiin hävittämiseen käytöstä poistettua umpisäiliötä tai vanhaa kaivoa.

Intohimorikos vois tosiaan olla semmonen, missä henkilö hetken mielijohteesta vetää toiselta nirrin pois. Mut murhassa luulis olevan mun mututuntuman perusteella jo hieman ”painavampi” ja ehkäpä etukäteen kovasti harmittanut syy. Onko tämä Lean asunnon omistajan osallisuus suljettu täysin pois vaihtoehdoista? Kyseessähän voi olla esimerkiksi raha-asioista äitynyt tappelu. Jotenkin vaikea uskoa, että Lea olisi kaapattu vain summamutikassa. Syystä että? Sairaskohtaus olisi todennäköisesti jättänyt ruumiin näkyvälle paikalle, ellei ole harhaillut johonkin piiloon. Onnettomuus voisi olla esimerkiksi se, että putoaa jäihin. Entäpä itsemurha? Miksi tekisi sen?

Vaikea spekuloida sen yksityiskohtaisemmin, kun ei tiedä onko pakettiautostoori totta tai onko Lealla jonkinlaista etnisyyttä esimerkiksi itsetuhoisuuteen ja mitkä välit on ylipäätään vuokranantajaan tai tähän oletettuun heilaan.
Kaivo on hyvä piilo ja sellaisia tulee heti mieleen ihan kävelymatkan päässä Lean asunnolta. Nurkkia on kuitenkin koluttu siksi paljon, että luulisi että nekin tarkistettu.
Vaikea uskoa vuokranantajalla olevan mitään tekemistä asian kanssa. Mutta naapurilla sen sijaan voi olla. Naapurin henkilöhistoria tukee tätä vahvasti. Se valkoinen pakettiauto vaan ei sovi kuvioon. Sellaisen on tasan varmasti riistakamera tuolloin illalla kuvannut ja vahva oletus on että Lea on kyytiin noussut. Mainittakoon vielä, että Lea oli pikku hiprakassa katoamisiltana.
Yö ja aamu jokainen
jollekin on viimeinen
joka aamu, joka yö
jonkun sydän riemuin lyö
jonkun osa ikiyö
Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5303
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

^^ Henkilöhistoria?

No onko tää tyyppi sitten joskus tappanut isänsä, niinkuin tässä ketjussa pari ihmistä arveli?
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Allan Kurma
Jane Marple
Viestit: 1014
Liittynyt: Ma Syys 21, 2020 1:21 pm
Paikkakunta: Fingerpori

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja Allan Kurma »

ruusumaa kirjoitti: Su Huhti 11, 2021 7:18 pm ^^ Henkilöhistoria?

No onko tää tyyppi sitten joskus tappanut isänsä, niinkuin tässä ketjussa pari ihmistä arveli?
On tappanut ja se on fakta. Yritin etsiä asiasta lehtikirjoitusta, mutta ei löydy. Vanhat alibit voisivat olla avuksi
Yö ja aamu jokainen
jollekin on viimeinen
joka aamu, joka yö
jonkun sydän riemuin lyö
jonkun osa ikiyö
Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5303
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Juu, yritin etsiä myös, silloin kun luin ne kommentit isän taposta, mutta ei tosiaan mitään.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Allan Kurma
Jane Marple
Viestit: 1014
Liittynyt: Ma Syys 21, 2020 1:21 pm
Paikkakunta: Fingerpori

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja Allan Kurma »

ruusumaa kirjoitti: Su Huhti 11, 2021 7:33 pm Juu, yritin etsiä myös, silloin kun luin ne kommentit isän taposta, mutta ei tosiaan mitään.
Siitä on niin paljon aikaa, että varmaan siksi ei löydy.
Jos joltain löytyy 90-luvun alun alibin vuosikertoja, niin niistä voisi löytyä. Taposta aikaa n.25-30 vuotta.
Sen verran tiedän, että isä oli tyranni joka yritti väkivallalla hallita poikansa käytöstä, joka ei isää miellyttänyt.
Yö ja aamu jokainen
jollekin on viimeinen
joka aamu, joka yö
jonkun sydän riemuin lyö
jonkun osa ikiyö
Montalbano
Lauri Hanhivaara
Viestit: 126
Liittynyt: To Marras 25, 2010 8:07 pm

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja Montalbano »

Onko nämä tapahtunut Eurajoella?
Allan Kurma
Jane Marple
Viestit: 1014
Liittynyt: Ma Syys 21, 2020 1:21 pm
Paikkakunta: Fingerpori

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja Allan Kurma »

Montalbano kirjoitti: Su Huhti 11, 2021 8:16 pm Onko nämä tapahtunut Eurajoella?
Ei, Laitilassa
Yö ja aamu jokainen
jollekin on viimeinen
joka aamu, joka yö
jonkun sydän riemuin lyö
jonkun osa ikiyö
mrs.Lansbury
Remington Steele
Viestit: 211
Liittynyt: Ke Heinä 03, 2013 9:30 am

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja mrs.Lansbury »

Oisko tämä? Loppuosa maksu muurin takana niin ei näy kuin osa.

Mies surmasi isänsä Laitilassa

LAITILA - Laitilalainen mies surmasi isänsä kotonaan Laitilassa viikonloppuna. Mies soitti itse poliisille varhain lauantaiaamuna.

Poliisi löysi asunnosta 1948 syntyneen laitilalaismiehen kuolleena ja pidätti 1971 syntyneen pojan. Poika oli päihtynyt.

Surmaamistapa oli vielä maanantaina epäselvä. Vangitsemista käsitellään oikeudessa tiistaina.(HS)

16.1.1996 2:00
Allan Kurma
Jane Marple
Viestit: 1014
Liittynyt: Ma Syys 21, 2020 1:21 pm
Paikkakunta: Fingerpori

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja Allan Kurma »

mrs.Lansbury kirjoitti: Su Huhti 11, 2021 9:12 pm Oisko tämä? Loppuosa maksu muurin takana niin ei näy kuin osa.

Mies surmasi isänsä Laitilassa

LAITILA - Laitilalainen mies surmasi isänsä kotonaan Laitilassa viikonloppuna. Mies soitti itse poliisille varhain lauantaiaamuna.

Poliisi löysi asunnosta 1948 syntyneen laitilalaismiehen kuolleena ja pidätti 1971 syntyneen pojan. Poika oli päihtynyt.

Surmaamistapa oli vielä maanantaina epäselvä. Vangitsemista käsitellään oikeudessa tiistaina.(HS)

16.1.1996 2:00
Kyllä, juuri tämä
Maksumuurin takana ei ole mitään enempää. Koko uutinen näkyy.
Yö ja aamu jokainen
jollekin on viimeinen
joka aamu, joka yö
jonkun sydän riemuin lyö
jonkun osa ikiyö
Avatar
Elpram
Neuvoja-Jack
Viestit: 511
Liittynyt: Su Syys 20, 2015 10:12 am

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja Elpram »

Laitilan surmaa on näemmä käsitelty korkeimmassa oikeudessa asti. Oli kuristanut isänsä. Sitä en tiedä liittyykö millään muotoa Lean katoamiseen, mutta kun kerta puheeksi tuli ja naapurissa joidenkin tietojen mukaan asui...

https://finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1998/19980002
Lyhytaikaisesta kurkusta kuristamisesta aiheutunut kuolema oli ollut äkillinen ja yllättävä. Kuolema oli johtunut sydänpysähdyksestä. Sydänpysähdyksen mahdollisuus lyhytaikaisen kuristamisen seurauksena ei ollut yleisesti tiedossa. Vastaajaa ei tuomittu taposta vaan pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

KKO: A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukeman rikoksen asemesta pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta yhteiseen 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.
Teon tarkemmat tiedot linkin takana.
Rationaalinen tieto nojautuu luonnonlakeihin, mutta intuitiivinen tieto antaa selityksen sille, mihin luonnonlait lopulta perustuvat.
Bigcat
Alibin satunnaislukija
Viestit: 68
Liittynyt: To Tammi 16, 2020 10:13 pm

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja Bigcat »

Mistä tuo tieto Lean katoamisillan hiprakasta pulpahti? Sellaisesta ei ole ennen mainittu.
Allan Kurma
Jane Marple
Viestit: 1014
Liittynyt: Ma Syys 21, 2020 1:21 pm
Paikkakunta: Fingerpori

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja Allan Kurma »

Bigcat kirjoitti: Su Huhti 11, 2021 9:47 pm Mistä tuo tieto Lean katoamisillan hiprakasta pulpahti? Sellaisesta ei ole ennen mainittu.
Ei ole mainittu, mutta näin asia oli ja saattoi vaikuttaa esim.siihen että tullut riitaa jonkun kanssa.
Yö ja aamu jokainen
jollekin on viimeinen
joka aamu, joka yö
jonkun sydän riemuin lyö
jonkun osa ikiyö
SanteriS
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: To Tammi 21, 2021 10:32 pm

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja SanteriS »

:?: Ei ole Lea ainakaan vapaaehtoisesti matkassa. Ei missään nimessä olisi jättänyt opiskeluaan kesken katoamalla johonkin. Ei ole vaihtoehto tällainen.
Täytyy nyt toivoa että Lea löytyisi vikkelään. Hyviä piilopaikkoja kätkeä ruumis ja jonne pääsee autolla perille on lukemattomia jo pelkästään Sydänmaan ympäristössä, puhumattakaan jos on ajeltu etäämmälle.
Mietitäänpä hieman.....jos teillä on ruumis ja siitä pitää päästä eroon ja vielä niin, ettei sitä löydettäisi, niin mihin sen kärräisitte?
Ensimmäiseksi pitäisi olla ”työrauha” eli paikka jossa ei suurella todennäköisyydellä törmään keneenkään. Eli tappajan pitää tuntea ja tietää hyvin tarkkaan seutu jossa liikkuu. Jos oletamme että tappaja on Eurajoelta, mihin hän suunnistaisi?
Mä lähtisin Kekkilän turvesoiden suuntaan... Kekkilän ohi kun ajaa, niin pelkkää metsää, peltoa ja ainakin yksi syvä, mutta pieni lampi. Siellä saisi aika rauhassa tuohon aikaan vuodesta puuhailla🤔. En tiedä mistä päin Sydänmaata Lea on kadonnut, mutta joka tapauksessa aika lähellä nuo maastot ovat. Radanvarressa kulkee myös jonkinlainen tie pitkän matkaa... radan toiselle puolelle kulkee myös metsäteitä..

jos ei Lea löydy ennen heinäkuuta, tuskin haluan mennä edellämainittuun vakkarimustikkametsään😬
Avatar
Etsivä Shitlock
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: Ti Joulu 17, 2013 11:42 am

Re: Missä on Lea? – Poliisi kaipaa havaintoja Eurajoella 11.3.2021 kadonneesta naisesta

Viesti Kirjoittaja Etsivä Shitlock »

Allan Kurma kirjoitti: Su Huhti 11, 2021 6:22 pm
Etsivä Shitlock kirjoitti: Su Huhti 11, 2021 6:13 pm
Allan Kurma kirjoitti: Su Huhti 11, 2021 6:02 pm
Riski lähteä pimeällä meren jäälle ja vielä isompi hiihdellä siellä valoisalla ruumis pulkassa. En lähtis.
Ruumis välivarastoon ja päiväsaikaan tekemään avanto, sekä katsomaan turvallinen reitti avannolle. Sitten lopullinen piilottaminen siten, että lähtö ennen aamuhämärää. Ei kovin riskaabelia enää.
Jos katoamisen takana on henkilö josta täälläkin spekuloitu, hänellä ei ollut tuohon kuvioon mahdollisuutta.
Mutta monella muulla olisi tuohon mahdollisuus. Spekuloitu henkilö on ollut toistaiseksi vain ja ainoastaan spekuloitu.
Lapuan terassivideo https://emalm.com/?v=lOXkX/
Vastaa Viestiin