Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Ehtivä
Lauri Hanhivaara
Viestit: 149
Liittynyt: Ti Huhti 16, 2013 10:50 am

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja Ehtivä »

Periaatteessa kaikki mahdollisuudet on veteen horjahtamisesta tai sinne hyppäämisestä henkirikokseen, mutta noilla ohjelman tiedoilla itse pidän todennäköisimpinä vaihtoehtoina kahta ensimmäistä. Tuskin poliiseillakaan on mitään perusteita ollut epäillä henkirikosta, vaikka sitä ei voida täysin sulkea poiskaan kun henkilö on yhä kateissa. Vahvassa humalassa ollut ja illan aikana useita känkkäränkkiä ja vettä lähellä..

Niin, ja siitä lompakosta en usko olevan juuri apua tässä vaikka saataisiinkin tietoon mistä lompakko on löydetty ja miksi se on päätynyt huoltoasemalle. Neuvonen hyvinkin mahdollisesti nostanut rahat, pudottanut lompakkonsa johonkin ja joku kaveri käynyt sitten napsimassa kahisevat itsellensä. Miksi toisaalta jättäisi sitten lompakon jonnekin huoltoasemalle, kun voisi yhtä hyvin viskaista ties minne, mutta ei kai tuollainenkaan niin tavatonta ole. Tässä lompakon hukkaamisessakin voisi olla lopullinen piste i:n päälle miksi Neuvonen olisi jokeen päätynyt.

vasikka
Javier Pena
Viestit: 1847
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Jussin kohtalo on itseänikin mietityttänyt, etenkin kun olen hänet jossain vaiheessa elämääni tuntenutkin. Aikalailla samanlainen näkemys on minullakin kuin Ehtivällä.

Itselläkin joskus tippui lompakko opiskelijahaalareiden taskusta. Sitten muutaman viikon kuluttua aamulla oli joku löytänyt sen kadulta paikasta, josta se olisi aivan varmasti aiemmin löytynyt, mikäli olisi ollut siinä koko ajan. Käteinen raha, jota oli lompakossani aika paljonkin oli ilmeisesti ensimmäiselle löytäjälle kelvannut. Kuitenkin olin ihan tyytyväinen, että lompakko oli lopulta toimitettu kadulle eikä roskiin. Niinpä sain omat paperini takaisin.

Olin muuten laittanut lompakkoon vielä lapulle pankkikortin väärän tunnusluvun. Harmikseni pankki ei kuitenkaan pystynyt antamaan minulle sitä tietoa, että oliko kukaan yrittänyt käyttää pankikorttiani.

Waakku
Sabrina Duncan
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 3:32 am

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja Waakku »

Joku toinen kirjoitti:57 oli Aurakadulla nykyistä Galaxia (Aurakatu 6) vastapäätä. Eli ihan keskustassa ja 57 edessähän on taksitolppa ja lähin automaatti oli Kultatalon kulmassa. Eli autossa istumalla taksikuski voi havaita nämä kaikki tapahtumat. Ja paikkahan ei ole mitenkään pimeä vaan hyvin valaistu.
Toisilla vaan on hyvä muisti.
Eli kaikki kerrottu on mahdollista.
Jussihan lähti aivan oikein Aurakadun 57:sta n. 03.45, mutta nosti rahaa Kristiinankadun ja Eerikinkadun kulmasta 4.05 ja 4.17, silloin siellä oli Valintatalo, sama kortteli missä on pääposti.
Taksi on silloin ollut juuri pääpostin vastapuolella olevalla taksitolpalla Eerikinakadulla, Aurakadun tolpalta ei ikinä näe tuonne pikapankille, farkkuliike mihin on nojannut on luultavasti ollut tuota pikapankkia vastapäätä Hansa-korttelissa.
http://goo.gl/maps/dH7jo
Ihmettelin ekaksi miksi lähti tuonne pikapankille, mutta jos Kop-kolmion pikapankissa ei ollut 50mk seteleitä aikaisemmin, niin voihan tonne lähteä, vaikkakin lähin olisi ollut Kallun-grillin tiloissa, joka olisi vielä ollut edes jotenkuten YO-kylään päin.
Kesoili on sitten oma lukunsa, jos ruokaa halusi niin olisi ainakin SataShell ollu jotenkuten myös YO-kylään päin, jos tuo lompakko nyt Jussin kautta edes Kesoilille on päätynyt.

Pikapankin jälkeen Aurajoelle pääsee aika monestakin paikkaa, voi olla vaikka YO-kylän kohdille asti kävellyt samaa puolta jokea.

Kainonsorttinen
Frank Drebin
Viestit: 383
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 12:22 pm

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja Kainonsorttinen »

Ihmettelen kyllä edelleen taksikuskin havainnointikykyä. Ensinnäkään sama kuski ei tuossa Lynin vieressä tolpalla ehdi kauaa olla jonossa. Ei tuohon kellonaikaan. Toisekseen tammikuussa neljältä aamulla on säkkipimeää, eikä edes vastaan kävelevän ihmisen kasvoja ole helppo nähdä. Vaikka onkin katuvaloja, niin eipä ne tuohon farkkuliikkeen nurkalle kovin hyvin paista. Liikenteessä, varsinkin Lynin lähellä, on varmasti ollut kymmeniä haalariasuisia nuoria miehiä. Miten ihmeessä kuski on voinut olla varma, että mies on ollut juuri Neuvonen? Tolpalta katsottuna siihen kulmalle, missä automaatti sijaitsee, on vieläpä näköesteinä ne rakennuksen pylväät, ja kyseessä on siis eräänlainen syvennys. JA tosiaan samasta kohtaa ovat kävelleet kaikki LYnistä ja Fortesta tuohon aikaan poistuvat. Olen hyvin skeptinen tämän havainnon suhteen.

Waakku
Sabrina Duncan
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 3:32 am

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja Waakku »

Fortea ei tohon aikaan ollut. Viikolla ei ollu paha saada taksia, jos taksi oli, kyse ei ollut silloin ihmispaljoudesta, pelkästään siitä että ei ollut montaa taksia ajossa, koska ihmisiä ei paljon ollut liikenteessä.
Tuohon aikaan taisi olla Puuterin kanssa ainoa paikka auki edes neljään asti arkisin.

Keskellä viikkoa EI edes pikkulauantaina, niin ei siellä paljoa liikennettä ole.

Neljän jälkeen arkena vuonna 2000 on ollut pirun tyhjää Turun keskustassa, jokainen kuka sen on itse tehnyt voi sanoa saman asian, joten en epäile yhtään taksimiehen havaintoja.

Ja itse on monesti kävellyt tuohon aikoihin keskustassa.

P.S.
Et taida olla kertaakaan itse arkisin kävellyt baarista kotiin tuolloin ja tuohon aikaan...

Kainonsorttinen
Frank Drebin
Viestit: 383
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 12:22 pm

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja Kainonsorttinen »

Waakku kirjoitti:Fortea ei tohon aikaan ollut. Viikolla ei ollu paha saada taksia, jos taksi oli, kyse ei ollut silloin ihmispaljoudesta, pelkästään siitä että ei ollut montaa taksia ajossa, koska ihmisiä ei paljon ollut liikenteessä.
Tuohon aikaan taisi olla Puuterin kanssa ainoa paikka auki edes neljään asti arkisin.

Keskellä viikkoa EI edes pikkulauantaina, niin ei siellä paljoa liikennettä ole.

Neljän jälkeen arkena vuonna 2000 on ollut pirun tyhjää Turun keskustassa, jokainen kuka sen on itse tehnyt voi sanoa saman asian, joten en epäile yhtään taksimiehen havaintoja.

Ja itse on monesti kävellyt tuohon aikoihin keskustassa.

P.S.
Et taida olla kertaakaan itse arkisin kävellyt baarista kotiin tuolloin ja tuohon aikaan...
Fortehan juhli jo aikaa sitten 18-vuotisbileitään. Vai oliko se tuolloin eri paikassa?

Mihin perustat ajatuksen, etten ole kävellyt naarista kotiin arkiaamuna neljältä? Ei tämä nyt niin vanha juttu ole, että Turku olisi kauheasti ehtinyt muuttua, jos ajattelee vaikka taksien määrää jne.

Waakku
Sabrina Duncan
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 3:32 am

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja Waakku »

Jooh, sori Fortesta.
Ei nyt toimi turun webbikamerat mistä voisi katsoa liikenteen määrää esmes Yliopistonkadulla, jotta näkisit kuinka hiljaista siellä on.

Tuohon aikaan ti. illalla ei monikaan baari ollut neljään asti auki ja jos oli niin aika tyhjää niissä oli tommosena päivänä, yhteensä asiakkaita onkohan edes sataa ollut, ne kun levittäytyy niin kyllä sieltä erottaa pari tyyppiä aika helpolla, taksikuski on voinut vielä ajoista muistaa kellonajat, tiennyt että 4:n jälkeen kyselty semmoista ja semmoista kaveria.

Taksien määrästä, pari kamua piti minulle läksiäisbileet kun 1999 muutin vähäksi aikaa Turusta pois, oli silloin joku arki (ei ke.), piti kävellä Puutorille jotta saataisiin taksi ja senkin saaminen kesti.

Penkkimurheilija
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 100
Liittynyt: To Tammi 28, 2010 12:43 am

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja Penkkimurheilija »

Aloitin itse opiskelut Turun Yliopistossa pian Jussin katoamisen jälkeen, 2000-luvun alussa. Oma kävelylreittini keskustasta YO-kylään vei joko Aurajoen rantaa tai Hämeenteitä pitkin, siitä tieteiden talolle päin, moottoriten ali ja Caribiaa päin. Halisiin menijällä oli tottakai hiukkasen pitempi matka, itse en sellaista lähtisi talsimaan ihan heti. Kaupungin keskusta oli toisinaan todella hiljainen, saatoin kävellä rantaa pitkin arki-iltoina (ja öinä) tapaamatta muutamaa jalankulkijaa enempää vastaantulijoita. Kauppatorilla näki kyllä haalariporukkaa ja muutakin bilekansaa, mutta sieltä poistuttua kadut hiljenivät aika hyvin, Yliopistonkatu ja Eerikinkatu mukaanlukien. Toria itseään pidettiin öisin turvattomana ja huonomaineisena, (pidetään kai vieläkin?) itse en kyllä tuntenut oloani uhatuksi kertaakaan. Juopot, opiskelijat ja pimeät taksit eivät pelottaneet.

Jos pitäisi pojan kohtaloa veikata, sanoisin että oli se rikos tai onnettomuus, hän on joka tapauksessa Aurajoessa.
I try to do my own thinking. And I recommend you do yours.

mielikki
Martin Beck
Viestit: 760
Liittynyt: To Helmi 07, 2013 10:55 pm
Paikkakunta: mars

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja mielikki »

Tuossa kadonneet-sarjan esittelyssä sanottiin:On selvää että joku tietää Jussista enenpi,mutta ei halua tulla tietoineen ilmi.
Kuinka surullista mutta samalla todella itsekästä jos joku ei kerro tietojaan Jussista tai siitä mitä hänelle tapahtui.Miten voi elää itsensä kanssa jos ei kerro tietojaan??? :roll:
Henkirikokselta tämä minusta haiskahtaa.

mielikki
Martin Beck
Viestit: 760
Liittynyt: To Helmi 07, 2013 10:55 pm
Paikkakunta: mars

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja mielikki »

Minusta on hyvä että Jussin äiti on nostanut tätä katoamista esille.Jospa joku kertoisi tietonsa.
Jussin 2x nostama satanen saattaa selittyä sillä ettei Jussi humalansa takia muistanut eka nostoa.
En usko Jussin ehtineen käyttää kumpaakaan satasta.Joku varasti ne

Ehtivä
Lauri Hanhivaara
Viestit: 149
Liittynyt: Ti Huhti 16, 2013 10:50 am

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja Ehtivä »

mielikki kirjoitti:Tuossa kadonneet-sarjan esittelyssä sanottiin:On selvää että joku tietää Jussista enenpi,mutta ei halua tulla tietoineen ilmi.
Kuinka surullista mutta samalla todella itsekästä jos joku ei kerro tietojaan Jussista tai siitä mitä hänelle tapahtui.Miten voi elää itsensä kanssa jos ei kerro tietojaan??? :roll:
Henkirikokselta tämä minusta haiskahtaa.
Tuo nyt ei tarkoita vielä yhtään mitään. Eiköhän tuo mainita vain siksi, että toivottaisiin olevan olemassa henkilö, joka tietäisi tapauksesta. Mutta ei siinäkään mitään ihmeellistä ole jos tällaista ei löydy. Jatkuvasti tapahtuu katoamisia, joissa ei silmäpareja ole näkemässä. Ei tässä ole näillä tiedoilla olemassa mitään selkeätä syytä epäillä henkirikosta, vaikka aina voidaan arvailla mitä olisi voinut käydä. Sen mukaan poliisinkin on mentävä.

tyyppi85
Martin Beck
Viestit: 846
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 2:37 am
Paikkakunta: Turku

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja tyyppi85 »

tulipa taas katsottua kadonneet-jakso ja laittoi ärsyttämään jussin äidin kommentit"ei jussi ole voinut sitä ja tätä"...ei ole voinut tehdä itsemurhaa,ei ole voinut haastaa riitaa,ei ole voinut lähteä kävelemään,ei ole voinut nousta kenenkään kyytiin jne jne...koska totuushan on että jokin näistä on tapahtunut!!

edelleen päivittäin kun aurajoen yli siltoja pitkin kuljen niin tulee aina jussin tapaus mieleen kun jokea katsoo..ja miettii että onkohan se jussi tuolla vai ei.toivotaan että tapaus vielä selviäisi.
pienikin hetki on arvokas

daemons1982
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: To Syys 20, 2012 7:05 pm

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja daemons1982 »

Tyyppi85: Itekin asun Turussa ja kävelin tuossa 3 vuotta päivittäin Turun Tuomiokirkkosiltaa pitkin. Mitä itse ajattelen Jussi Neuvosen katoamisesta niin hän oli katoamisensa aikaan humalassa ja tuolloin yöllä hän on saattanut kusta Aurajokeen ja sitten horjahtanut ja juuttunut niiden romujen sekaan.
En usko että hän olisi horjahtanut nykyisen Kirjastosilta-Tuomiokirkkosilta väliin vaan jonnekin Tuomiokirkkosilta-Tuomaansilta välille. Se, mikä pullikoi tätä asiaa vastaa että hän olisi horjahtanut aurajokeen omin voimin on Kaskenkadun nyk. Nesteeltä ent. Kesoililta Jussin lompakko ja että miten se lompakko on sinne tullut. Jussihan hortoili vähissä vaatetuksissaan (haalari päällä), joten kylmä hänellä taisi olla!? Aurajoesta ei ole löytynyt muuta kuin se Laihon poika, joten jos Jussikin olisi siellä niin hänkin olisi saattanut jo 14 vuoden aikana tullut pintaan, jos hän olisi ollut joessa, jollei sitten ole kiinnittynyt niihin Aurajoen rojuihin ettei joen virtauskaan ole kyennyt irroittamaan häntä irti.
Monet poikien äidit vaan tuntuvat olemaan niitä "hellanlettamas-sentään", jotka haluavat "putsata poikansa maineen", ettei hän ollut sitä eikä tätä! Tutkijalle sellaiset vanhemmat saattavat olla hyvin vaikeita tapauksia, jotka kuvaavat lapsiaan "kiltiksi" eikä usko heistä mitään pahaa, mutta jokatapauksessa henkilö on kuitenkin kadonnut ja mikä on ollut sille tärkein motiivi ja tarinankulku!

poepporoo
Theo Kojak
Viestit: 1121
Liittynyt: Su Touko 05, 2013 10:22 am

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja poepporoo »

Tämäkin on kyllä kiinnostava tapaus. Rahaan liittyvät asiat vaikuttavat tärkeiltä tapauksen suhteen. Jussi on siis juonut velkarahalla ennen 24.00. Onko sitten käyttänyt pankkikorttiaan puolesta yöstä valomerkkiin saakka, ilmeisesti. Voi olla, että Jussi on nostanut velan maksuun 04:n aikaan ensin 100mk, ja velan antajalle tämä ei ole riittänyt, ja lisänosto ollaan tehty sitten. Jos ajattelee, että on juonut velaksi pohjat sekä alkuyön, ei kyllä 100mk varmaan olisi riittänytkään velan kuittaukseen. Varsinkin, kun kaikki olivat niin tillin tallin. Oliko Jussilla rahasta tarkkana miehenä ollut vaikeaa maksaa etukäteen kuluttamiaan rahoja takaisin? Ja siitä ehkä tullut riitaa? No, vaikka ei olisi, saattaa olla, etteivät nämä lainaajat halua jostakin syystä kertoa raha-asioista mitään. Hehän eivät "muistaneet mitään muutakaan mistään". Yleensä kyllä känninen muistaa edes jotakin pätkiä jostain...sopivasti kuitenkin kaveri tuo esiin myöhemmin, että Jussi on sanonut tappavansa itsensä. Epäilyttävää.

Tuohon aikaan pankkikorttia pääasiassa höylättiin, ja allekirjoitus riitti todisteeksi kortinhaltijan roolista (korjatkaa,jos muistan väärin). Tunnusluvunhan kysely on vakiintuneeksi tavaksi tullut vasta myöhemmin. Siinä mielessä Jussin pankkikorttia olisi voinut käyttää kuka tahansa miespuoleinen löytäjä. Ilmeisesti korttia ei ole yritetty käyttää missään? Joten, ehkä se jäi, kun jäikin Jussin omaan haltuun?

Vaikuttaa siltä, että Jussilla on ollut vähän holtiton tyyli koko illan aikana. Ensin reppu jää kaverin luo, sitten takki narikkaan ja myöhemmin lompakko löytyy jostakin, lopulta katoaa koko mies. Huh, on siinä yhdelle illalle..
How do you hold a moonbeam in your hand?

-The Sound Of Music - Maria (The Nuns)-

kid

Re: Jussi Neuvonen, kadonnut Turussa v. 2000

Viesti Kirjoittaja kid »

Jokikadun poikien ketjusta löytyi mm. seuraavaa:

Kaupungilla kolme pojista ryösti vastaan tulleelta mieheltä 500 markkaa lyöden ja potkien häntä.

Eli teoriassa Jussi on voinut ihan hyvin joutua myös näiden herrojen kohteeksi. Tosin mainittakoon, että tekijät olivat v. 2000-2001 alaikäisiä, eivätkä ainakaan itse (toivottavasti) autoa ajaneet.

Ketju täällä: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=262

Vastaa Viestiin